30.5.2013

Muiden silmissä

Millaisena haluaisit, että muut ihmiset näkevät sinut?

Usein toivomme, että muut näkisivät meidät tietynlaisina, mutta emme kuitenkaan näyttäydy haluamallamme tavalla. Voisin esimerkiksi haluta, että muut näkevät minut mukavana ja ystävällisenä ihmisenä, mutta saatan kuitenkin pitää ihmisiä tavatessani kädet puuskassa, en juuri hymyile tai keskityn valittamaan oman elämäni epäkohdista. Halun ja käytännön välillä on silloin ristiriita.

Sitä, miten muut näkevät itsen, kannattaa kysyä joltain läheiseltä henkilöltä. Toisen on helpompi kertoa meille, miten ulkopuolinen näkee itsen. Kun taas tiedämme, mitä parannettavaa meillä on, siihen on helpompaa kiinnittää huomiota tositilanteessa.

Muut ihmiset kiinnittävät paljon huomiota elekieleemme ja olemukseemme. Jos siis haluamme tuoda itsestämme tietynlaisen kuvan, meidän on syytä kiinnittää siihen huomiota. Yleensä avoimeksi ja positiiviseksi koetaan ihminen, joka kantaa vartaloaan ryhdikkäästi ja rennosti, ei pidä käsiään puuskassa, katsoo keskustelukumppaniaan ja pitää juttukaveriin suoran vartalolinjan.

Toinen asia, johon tulee kiinnittää huomiota, on keskustelutapamme. Annammeko toisillekin puheenvuoron? Keskeytämmekö tai puhummeko toisen päälle? Osoitammeko kuuntelevamme esimerkiksi nyökkäyksin, hymähdyksin tai katseella?

Ja kannattaa muistaa, että olemme itse pahimpia arvostelijoitamme. Moka silloin tällöin ei siis muuta kuvaamme muiden silmissä, vaan tekee meistä ihanan inhimillisen.

28.5.2013

Ihanteena lähes mahdoton

Millainen on nykyajan moderni nainen?

Hänellä on toki korkea koulutus, noususuuntainen työura ja kunnianhimoa. Nykynaisella on hyvät liike-elämän taidot ja hän kehittää jatkuvasti hyvää yleissivistystään. Naisella on selkeät ja vahvat mielipiteet lähes joka asiasta, mutta hän ei kuitenkaan tuo itseään liikaa esille. Nainen menestyy lähes kaikessa, mitä hän tekee. Naisella on hyvä huumorintaju, hän osaa kertoa hauskoja juttuja ja hän tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa.

Omaa perhettä naisella ei ole vielä, sillä hän on halunnut keskittyä omaan hyvinvointiinsa ja työuraansa. Naisella voi olla miesystävä, mutta se ei ole välttämätöntä - onhan naisella tiivis ja laaja ystäväjoukko.

Nainen urheilee vaativan työn vastapainoksi ja hänellä onkin edustava vartalo. Rikkaan seuraelämän ja urheilun lisäksi nainen osaa rentoutua ja hemmotella itseään. Hän huollattaa mahdolliset rakennekyntensä ja ripsenpidennyksensä säännöllisesti ja muistaa hierotuttaa näyttöpäätetyön jumiuttamia hartioitaan. Lisäksi nainen viihtyy auringossa, lukee aikakauslehtiä ja päivittää profiilejaan sosiaalisessa mediassa.

Oletko nykyajan moderni nainen? Haluaisitko olla?

Entä miten se on käytännössä mahdollista?

Kuva: kristiinarebane.blogspot.fi/

27.5.2013

Helppo kysymys, vaikea vastaus


Mitä sinulle kuuluu?

Kun kysymme toisen kuulumisia, mitä haluaisimme kuulla? Haluammeko tietää, että toisella menee hyvin tai ihan ookoosti? Kesäjuhlien ja puolituttujen tapaamisten kulta-aikaan kuulumisia tulee vaihdettua yhtä usein kuin koristekivisandaalien rikkomia sukkahousuja. Siksi onkin ajankohtaista kysyä itseltä, mitä minulle oikeasti kuuluu ja mitä vastaan, jotta antaisin itsestäni kiinnostavan kuvan.

Kuulumiset on toki valittava tilanteen ja kysyjän mukaan. Naapurin hyvänpäiväntutuille ei tarvitse kertoa henkilökohtaisia asioita, mutta läheisemmät haluavat kuulla oikeasti jotain tärkeää. Kuulumisia kannattaakin miettiä etukäteen, jotta tositentissä ei missaa tärkeimpiä pisteitä.

Kuulumisia miettiessä on usein vaikeaa keksiä jotain jännittävää tai erikoista, mitä kysyjä pitäisi mielenkiintoisena. Et voi kuitenkaan tietää, mikä kuulijasta on kiinnostavaa ja mikä ei, joten sinun ei kannata suurennella, eikä vähätellä. Kerro totuus. Kerro, missä olet kesätöissä, mitä olet puuhaillut viime aikoina tai miltä kesä on sinusta tuntunut. Jos puuhailet jonkun harrastuksen parissa, voit intoilla siitä. Jos taas olet kokenut jonkin asian haasteellisena tai ikävänä, voit mainita siitä ja kysellä keskustelukumppaniltasi neuvoja.

Mitä sinulle siis kuuluu, on kysymys, jota ei kannata aliarvoida. Ja kysyjä ei oletettavasti arvostele kuulumisiasi - olivat ne miten tylsiä tahansa - jos viitsit nähdä vaivaa vastaukseesi. Ole kuuntelun arvoinen, koska kysyjä arvostaa sinua kysymyksellään. Haluaahan hän tietää, miten sinulla menee.

24.5.2013

Ystävyydestä ja helpotuksesta, kun huomaa olleensa väärässä

On palkitsevaa huomata, missä asioissa on kasvanut ja kehittynyt vuosien varrella.

Olen mukamas ollut vihainen eräälle ystävälleni. Olen ollut pettynyt unohtuneeseen ystävyyteemme ja olen kuvitellut, että ilman ystävyyttämme olen onnellisempi.

No onneksi olin väärässä.

Tapasin ystäväni eilen illalla ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. No eilinen venyi täksi päiväksi yön seesteisessä hämäryydessä. Juttelimme useamman tunnin ja muistin erittäin hyvin, miksi olemme olleet ystäviä.

En ymmärrä, miksi annoin itseni olla väärässä.

Olen kuvitellut, että on vain yhdenlaista ystävyyttä. Koska ystävyytemme ei täyttänyt aiempia ajatuksiani vuosia sitten, jäin paitsi useasta oletettavasti upeasta vuodesta, jolloin olisimme voineet pitää yhteyttä. Olisimme voineet pitää yhteyttä, jos a) minä olisin antanut anteeksi ja avartanut käsitystäni ystävyydestä ja b) ystäväni olisi takonut ajattelemattomaan päähäni, että meillä oli pääosin hyvä ystävyys.

Huomaan taas, miten tärkeää on osata ymmärtää muita
ihmisiä ja antaa heidän olla sellaisia kuin he ovat.

Kun hyväksyn toisen sellaisena kuin hän on kaikkine virheineen, minullakin on oikeus olla puutteellinen oma itseni. Minusta se on maailman tärkein ja loogisin matemaattinen yhtälö.

22.5.2013

Oravaoppia

Tein eilen maalaiskotona pihahommia. Putsasin yhtä patioistamme, kun pation portaiden yläpäähän hiippaili orava urkkimaan tekemisiäni.

Saaliseläimen varovaisuudestaan huolimatta orava voitti pelkonsa ja antoi periksi uteliaisuudelleen tulla katsomaan, mitä puuhailen.

Uteliaisuus ympärillä tapahtuviin asioihin (kunhan ne eivät mene liian henkilökohtaisiksi esimerkiksi koskien naapurin asioita) on joidenkin määritelmien mukaan sivistyksen perusta. Uteliaisuus tekee meistä avoimia uusille kokemuksille ja innokkaita oppimaan uutta - plus se tekee elämästä rikkaampaa ja mielekkäämpää.

Mitä kohtaan sinä voisit olla utelias? Haluaisitko kokeilla uutta harrastusta? Minä olen kovasti utelias rullaluistelun suhteen ja tänä kesänä aion aloittaa lajin opettelun. Mietitkö, joko järvivesi olisi tarpeeksi lämmintä uinnille? Vai haluaisitko ottaa selvää uuden ihmissuhteen toimisesta? Kesällä on helppoa olla utelias.

Otetaan oppia oravalta. Uteliasta viikkoa sinulle!

Löydätkö esikuvani puusta?

20.5.2013

Ihmissuhdeongelmana tarve muuttaa

Haluaisitko sinä, että sinulle tärkeä ihminen yrittää muuttaa sinua toisenlaiseksi?

Niin, haluamme kelvata sellaisina kuin olemme. Miksi sitten on hyvin yleistä, että ihmissuhteen toinen osapuoli kokee, ettei kelpaa sellaisena kuin on? Koska meillä on usein jopa tiedostamattamme tarve muuttaa toista.

Ihmissuhteissa on toki tehtävä kompromisseja ja molempien osapulten on tultava toista vastaan, jotta molemmilla on hyvä olla ihmissuhteessa. Kuitenkaan meillä ei ole oikeutta vaatia toista muuttumaan sellaiseksi, jollaiseksi haluaisimme.

Meidän on hyväksyttävä se, että meille tärkeillä ihmisillä on ärsyttäviä tapoja. Veli saattaa jättää vessanpöntön istuinkaaren aina yläasentoon ja poikaystävä ei yleensä muista laittaa käyttämiään tavaroita takaisin paikoilleen. Eikä asiasta valittaminen auta. Pitää muistaa, että meillä itsellämme on ihan yhtä lailla toista häiritseviä tapoja ja ominaisuuksia.

Emme siis ole täydellisiä, joten onko meillä oikeus vaatia sitä muilta ihmisiltä?

Jotta ihmissuhde voi toimia tasapainoisesti ja toista arvostavasti, meidän täytyy oppia hyväksymään toisen ikäviä piirteitä. Onhan se itsellekin helpompaa, kun ei tarvitse olla koko ajan valittamassa.


Ihmissuhdeongelmasarjan muut julkaisut käsittelevät uhkaa, virheitä ja arvostusta.

18.5.2013

Ihmissuhdeongelmana arvostus

Itsen arvostaminen muiden ala- tai yläpuolelle
aiheuttaa usein ihmissuhdeongelmia.

Ihmissuhteesta on mahdotonta tulla tasapainoinen ja rikas, jos toinen osapuoli ei pidä itseään yhtä arvokkaana kuin toista tai jos toinen pitää itseään arvokkaampana kuin muita. Molemmissa tapauksissa toinen osapuoli on toisen alapuolella, mikä aiheuttaa epävarmuutta, pidättäytyväisyyttä ja ikävimmillään kateutta.

Oletko vähemmän arvokas kuin joku toinen? Entä oletko arvokkaampi kuin monet muut? Miksi?

Voitko olla oma itsesi ihmisen kanssa, joka huokuu muita alentavaa itsevarmuutta ja joka puhuu lähinnä itsestään, koska muilla ei voi olla yhtä tärkeää sanottavaa? No voitkos olla rennosti ihmisen kanssa, joka vähättelee itseään jatkuvasti, ei kerro itsestään mitään tai kertoo lähinnä omista huonoista kokemuksistaan ja joka vertailee itseään muihin?

Ymmärrät varmasti, mikä on ongelmana ihmissuhteessa, jossa osapuolet eivät ole saman arvoisia itsensä tai toisen mielestä. Ainoa ratkaisu sellaiseen ihmissuhteeseen on tilanteesta riippuen asennemuutos tai rehellinen ja tasapuolinen keskustelu.

Leppoisa kivennäisveden makuinen ja kuuma ilta Jyväskylän satamassa.

Jos haluat lukea lisää ihmissuhdeongelmista, lue

Viimeinen ihmissuhdeongelma-sarjaan julkaistava pohdinta koskee muuttumista.

17.5.2013

Pukeutuminen edukseen

Kaupassa työskennellessäni olen kiinnittänyt huomiota ihmisten ulkoiseen olemukseen. Olen tehnyt muutaman huomion.

1. Ihmiset, jotka tulevat kauppaan likaisissa, rikkinäisissä ja epäsiisteissä vaatteissa, ovat usein epäkohteliaita ja tympeitä. Mielentila vaikuttaa siis pukeutumiseen ja toisin päin - vai kuinka innostut ihmisen seurasta, jonka vaatteet näyttävät kerrostalon roskakorista kerätyiltä? Kurjannäköiseen pukeutumiseen on vain yksi syy: viitseliäisyyden puute ja mukavuuden halu. Mutta liiallinen mukavuuden halu tekee ihmisestä helposti apaattisen.

2. Ihmiset, jotka ovat selvästi laittautuneet ja valinneet supertyylikkäät vaatteet, ovat pidättäytyväisempiä ja epävarman oloisia. Herää kysymys, että jos omaa ulkonäköä on selvästi korostettu ja tuotu esiin, mitä ihmiseltä puuttuu?

3. Ihmiset, jotka ovat valinneet ylleen itselleen sopivat, mukavannäköiset ja yhteen sopivat vaatteet, joiden tarkoitus ei ole kuitenkaan herättää huomiota, hymyilevät ja juttelevat eniten ja käyttäytyvät kohteliaammin kuin edellä mainitut. Farkut eivät välttämättä ole aina mukavimmat jalassa, mutta ne päällä itseään haluaa kantaa ryhdikkäämmin. Kun vaatteisiin on hieman panostanut ja hiukset on muistanut kammata siistiksi, ihana päivä ei ainakaan riipu muiden masentavista katseista. Ja kun oma olo on hyvä, se näkyy ulospäin.

Hymy, ystävällisyys ja kohteliaisuus ovatkin aina paras astuste.

Kuva: hm.com
Kuva: hm.com

16.5.2013

Ihmissuhdeongelmana virheet

Toinen yleinen ihmissuhdeongelma on, että läheisessä ihmisessä nähdään paljon
virheitä ja puutteita, mutta omia epäkohtia ei osata tunnistaa.

Kuva: finnkino.fi
Yleinen riitatilanteessa kuultu syytös on, että kun sinä teet sitä ja tätä ja sinä et kuuntele ja sinä huudat. Mutta kuka haluaa - varsinkaan riidellessä - kuulla, mitä itse on tehnyt väärin? Entä kuka tunnistaa, omat virheet ja osaa vieläpä tunnustaa ne ääneen?

Kuva: skenet.fi
Katsoin vähän aikaa sitten elokuvan Lemmenlomalla. Elokuvassa oli kymmeniä vuosia naimisissa ollut pariskunta ja vaimo tunsi kyllästyneensä avioliittoon. Vaimo saa miehensä houkuteltua parisuhdeterapiaan, jossa oli tarkoitus käydä läpi suhteen onglemat ja työstää niitä. Mies on valmis panostamaan avioliittoonsa enemmän, mutta hän ei ymmärrä, että panostaminen tarkoittaa omien ongelmien tunnustamista ja niihin huomion kiinnittämistä.

Voisiko olla, että toisen ärsyttävä virhe onkin sinun itsesi aiheuttama? Jos haluat panostaa ihmissuhteeseen, sinun täytyy kohdata omat virheesi ja työstää niitä, koska ihmissuhteessa on aina kaksi epätäydellistä osapuolta.

(Jos ihmissuhdeongelmat kiinnostavat, voit tutustua edelliseen julkaisuun, joka käsitteli uhkaa.)

Kuva: yle.fi

Seuraavaksi pyörittelemme ihmissuhdeongelmaa, joka liittyy  arvostukseen...

15.5.2013

Ihmissuhdeongelmana uhka

Lupailin kirjoitella ihmissuhteiden ongelmista. No, nyt on luvassa rautaista asiaa tuutin täydeltä ihan useamman julkaisun muodossa. Aion pohtia kanssasi ainakin neljää ihmissuhteiden yleisintä ongelmaa. Oletko valmis syventymään (ei yhtään) tieteelliseen arkipsykologiaan?


Ensimmäinen yleisin ihmissuhdeongelma on, että muut ihmiset nähdään uhkana.

Mitä ajattelet ensimmäiseksi, kun näet toisen ihmisen? Mitä mieleesi tulee ensimmäisenä, kun kävelet oikein kauniin ihmisen ohi kadulla? Entä kuinka suhtaudut, kun ystäväsi kertoo uudesta ystävästään?

Niin, usein muut ihmiset, varsinkin sellaiset, joita emme tunne, koetaan uhkana. Varsinkin näyttävän näköiset, poikkeavasti käyttäytyvät, erityisen fiksut tai mukavat, menestyvät ja läheisten ihmisten uudet tuttavat tuntuvat ärsyttäviltä, rasittavilta, oudoilta tai jollain muulla tavalla negatiivisilta. Miksi näin on? Miksi suhtaudumme usein toisiin ihmisiin niin, että heidän ominaisuutensa ovat meille uhka?

Suurin syy muiden uhkana kokemiselle on kateus. Kenties haluamme juuri sitä, mitä mielestämme ärsyttävällä ihmisellä on. Onko meillä sitten oikeus ajatella pahaa ihmisestä, jota oikeasti kadehdimme? Entä miksi tavoittelemasi ominaisuus toisella olisi sinulta pois? Jos tuttusi on menestynyt hyvin opinnoissaan, miksi hänen menestyksensä alentaisi sinun menestystäsi?


Muiden ihmisten hyvät ominaisuudet eivät tee itsestä yhtään arvottomampaa. Siksi meidän ei tarvitse kokea muita ihmisiä uhkana, vaan mahdollisuutena tutustua sellaiseen, mitä haluaisimme itsellemme. Kun vierellämme on ihminen, jolla on tavoittelemamme ominaisuus, meillä on juuri sitä, mitä haluamme.


Seuraava ihmissuhdeongelma liittyy virheisiin...

14.5.2013

Kesäkuntoon

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta kesäkunto?

Ehkäpä näkyvämmät vatsalihakset tai selluliititon takapuoli. Vallattomammat ja tuuheammat hiukset, ruskeaksi paahtunut iho, pikkuruiset bikinit. Ymmärrät varmaan, että tämä on vain yhdenlainen ja hyvin suppea kesäkunto. Lisäksi tällainen kesäkunto jättää tärkeimmät, nimittäin hetket, huomiotta.

Mitä jos sinun kesäkuntosi olisi seuraava: paras kesäkunto on, kun osaa nauttia hetkestä, omasta elämästä, omasta kehosta, ympärillä olevista ihmisistä ja kauniista säästä?

Upeasta vartalosta ja niistä pikkuruisista bikineistä ei ole oikeasti mitään iloa, jos ei osaa nauttia kesässä mistään muista asioista. Vai onko ainoa asia, jonka haluat kesästä oikeasti muistaa, upea vartalosi?

13.5.2013

Anna itsesi nauttia arjesta

Tiedäthän tunteen, kun mielessä on paljon asioita, mutta niitä on vaikea pukea sanoiksi? Minulla on sellainen tunne. Ja kohta pitäisi kirjoittaa kevään viimeinen kirjallinen opiskeluprojekti loppuun...

Olen (taas) miettinyt, miksi lomaillessa elämästä nauttii niin paljon enemmän kuin arkena. Miksi arkena ei voi nauttia elämästä loman tavoin? Mikä arjessa mättää? Olen höpötellyt aiheesta hieman talvella ja viime kesänä (voit tutustua teksteihin tarkemmin täällä ja täällä).

Luulen, että loman juju piilee siinä, että lomalla tulee keskityttyä niihin ihaniin, iloisiin ja onnellisiin asioihin elämässä, joita ei välttämättä edes huomaa tai niistä ei jaksa innostua arkena. Kuvittele vaikka tavallinen arkipäiväsi. Kuvittele sitten päivä mökillä. Mitä eroa päivissä on oman ajattelutapasi ja asioihin suhtautumisesi osalta?

Mökillä ei muista kauhistella edellisillan sipsinsyönnistä turvonneita silmänalusia, joulusta jääneitä masumakkaroita tai kiirettä. Mökillä keskitytään olennaiseen, eli tuntemuksiin iholla, kun tulee kuumasta saunasta vilvoittelemaan terassille, tunnustelemaan, miltä vasta pyydystetyn kalan limainen suomukerros tuntuu, nuuskuttelemaan nuotiolla käristyviä makkaroita, kuuntelemaan kuikan ja peipon kutsuja. Oman itsen murehtiminen, aikataulujen ja tekemättömien hommien kauhistelu ja jopa arjen rutiineihin puutuminen unohtuvat.

Onko loman ja arjen erossa oikeasti kyse siitä, että lomalla tehdään asioita, joita arkena ei muka ehdi tehdä, vai siitä, että lomalla uskalletaan unohtaa turha murehtiminen ja keskitytään paljon tärkeämpiin asioihin? Uskallatko sinä lopettaa turhan murehtimisen arkena?

Aiheita, joita aion käsitellä lähiaikoina, ovat kesäkunto, ihmissuhteiden ongelmat, vielä vähän kohteliaisuusasiat ja sellaiset jutut, jotka vain ilmaantuvat mieleen. Lämmintä viikon alkua sinulle!

10.5.2013

Kriittinen kesäpukeutuminen

Kesä kerkesi jo kurkistamaan kevätverhon takaa. Lämpötila kohosi täällä meillä Suomen navassa noin kahteenkymmeneen asteeseen. Jo kerkesivät ihmiset vetää shortsit ja t-paidat kaapin ylähyllyltä.

Kesäpukeutuminen. Mitä sinulle tulee siitä mieleen? Keveys, paljas pinta, ohuet kankaat, muutakin kuin mustaa, rusketus... ja miehet ilman paitaa ja naiset lyhyissä shortseissaan. Miltä kuulostaa? Entä miltä katukuvassa näyttää? Onko ihmisillä oikeus paljastaa enemmän kuin peittää?

Entä mitä mieltä olet niukasta pukeutumisesta (naisella esimerkiksi ohut läpikuultava narutoppi ja mikroshortsit tai miehellä shortsit ja ei paitaa) seuraavilla henkilöillä:
  • hyväkroppainen ja nuori ihminen,
  • lapsi,
  • lihava ihminen ja
  • vanhus?
Niin, kaikillahan on kuitenkin oikeus pukeutua parhaaksi näkemällään tavalla. Vai onko? Miksi joku saa pukeutua niukemmin kuin toinen? Entä onko kenenkään kohteliasta pukeutua niukasti julkisilla paikoilla?

Pitää aina muistaa, että muut ihmiset eivät pääse pakoon omaa pukeutumista. Haluavatko muut nähdä niin paljon peittämätöntä pintaa? Toisaalta, mitä pahaa peittämättömyydessä on? Ennen kaikkea, mitä haluamme pukeutumisellamme viestittää?

8.5.2013

Onni sanoin

Mitä on onnellisuus?

Minun mielestäni se on tasapainoa ja yleistä tyytyväisyyttä.

Tasapainoa elämän eri osa-alueiden välillä niin, ettei mikään elämän alue ole ristiriiradassa toisen kanssa. Tasapainoinen elämä on jouhevaa, joustavaa, mukavaa, sujuvaa, sopeutuvaa ja selkeää. Silloin ei tarvitse potea jatkuvasti huonoa omaatuntoa siitä, että käyttää enemmän aikaa toiseen asiaan kuin toiseen. Tasapainoinen elämä sisältää toki murheita, vaikeita valintoja ja konflikteja, mutta tasapainoisessa elämässä sellaiset tilanteet ovat ratkaistavissa ja niitä ei ole jatkuvasti.

Yleinen tyytyväisyys taas tarkoittaa tyytyväisyyttä omaan elämään, itseen ja ympärillä oleviin asioihin. Tyytyväisyys tuntuu ilona, onnena, muiden ja itsen huomioimisena, hyvänä olona ja sellaisena tunteena, että minulla on kaikki hyvin. Tyytyväisyys ilmenee tasapainona. Kuitenkin yleiseen tyytyväisyyteen kuuluu luonnollisena osana epävarmoja hetkiä, kielteisiä tunteita, tyytymättömyyttä, turhautumista ja vähättelyä. Kuitenkin yleisesti tyytyväisellä sellaiset tunnetilat ovat ohimeneviä.

Oletko onnellinen? Minulla on ainakin vielä opeteltavaa. Tiedän, että jonain päivänä minä ja sinä onnistumme.


7.5.2013

Kohteliaisuusasiaa

Oletko epäkohtelias? Hymyiletkö tai pidätkö ovea auki seuraavalle? Kiitätkö ja sanotko ole hyvä?

Edellä mainitut asiat on upotettu oletettavasti sinuunkin. Mutta muistatko ne aina ja joka tilanteessa? Entä tulevatko ne sinulta luonnostaan, vai joudutko keskittymään niihin?

Entä sitten sellaiset kohteliaisuusasiat kuin puhelimen käyttäminen seurassa, valittaminen, toisen keskeyttäminen, toisen nolaaminen ja johdonmukaisesti keskusteleminen? Tai riittävän kuuluvasti ja selkeästi puhuminen? Oletko sittenkään kohtelias?

 Minusta nuo asiat tuntuvat unohtuneen monilta. Tai niitä ei pidetä kohteliaisuusasioina. Mutta mietihän tilannetta, jossa tapaat kaveriasi, joka keskeyttää yhdessäolonne jatkuvasti räpläämällä puhelinta. Tai keskustelua, jossa toinen puhuu niin hiljaa tai epäjohdonmukaisesti, että joudut jatkuvasti kysymään mitä mitä. Entä miltä tuntuu, kun toinen nostaa toistuvasti virheesi esiin, nauraa epäonnistumisellesi tai valittaa koko ajan kaikesta?

Kohteliaisuus on itsestään selvänä pidetty asia, joka on kaikkea muuta kuin itsestään selvää.

Ystävän kissa nautiskeli auringosta.

Niin ja nykynuoria pidetään epäkohteliaina. Väittäisin, että epäkohteliaisuus ei ole nuorten ongelma, vaan niiden ongelma, jotka eivät osaa ottaa muita ihmisiä huomioon. Niitä ihmisiä on jokaisessa ikäluokassa.

6.5.2013

Kepeä kevät ja paljon vähäistä ajateltavaa

Meillä on täällä ihmetelty alkanutta kevättä. Säät lämpenevät, luonto konsertoi ja nurmi vihertää. Mielessä on kesä ja nahkatakin alla on kaksi neuletta. Kun ei vielä ole niin lämmintä.

Mikä viime aikoina on mietityttänyt? Lähinnä arkiset asiat. Töissä käynti, kevään viimeinen opiskeluprojekti, siivoaminen, herkuttelun vähentäminen, liikkumisen riittävyys ja kesävaatteiden oston suunnittelu. Ja että kunpa huomenna ei sataisi.

Mikä sinua on mietityttänyt? Eikö mikään erityinen? Siinä on yksi kevään lahja. Pelkässä luonnossa, säässä ja lämpötilaan oikein pukeutumisessa on niin paljon pohdittavaa, ettei vakavampiin asioihin ehdi tarttua. Tai niihin osaa tarttua kepeämmin.

Kepeää kevättä ja kerro, mikä mietityttää. Puhuminen auttaa, nimimerkillä tänään pillitin silmät violeteiksi poikaystävälle omasta riittämättömyyden tunteestani. Johan auttoi ja nyt jaksaa taas lähteä metsäpolulle nauttimaan kevysemmistä lenkkivaatteista.

Ja taas luvassa Hugon kotistudiota: kevätsunnuntai kepeästi hyvässä seurassa

2.5.2013

Luonnollisen hyvä olla

Eilen totesin, että minun oli hyvä olla. Istuin siinä maalaiskodin pihamuuri päällä, nojasin kyynärpäillä polviin ja katselin ympärilleni. Lumesta sulanut maa, vihertävät ruohonkorret, kukkivat kevätkasvit, Hugo tarkkailemassa korvat höröllä naapureita. Poskia hiveli napakka tuuli, linnut visersivät, tiellä ajoi silloin tällöin auto. Oloni oli leppoisa, tyyni ja onnellinen.

Ei MeNaiset Sport -lehti (24.4.2013) suotta kehottanut viskaamaan kuulokkeita korvilta ja keskittymään luontoon. Artikkelissa kerrottiin, että heräävä keväinen luonto virittää kehomme uudelleen talven jäljiltä. Kehomme ja mielemme reagoivat luonnon äänien taajuuksiin niin, että olomme rauhoittuu ja virkistyy.

Miltä sinun kehosi tuntuu, kun istahdat kotisi piharappusille lenkin jälkeen? Mitä kuulet ja mitä tunnet? Hiveleekö aurinko kasvojasi, kulkeeko tuuli hiustesi alle niskaan? Tuleeko sinulle hyvä olo?

Luonto on ilmainen ja terveellinen keino kokea hyvää oloa, joka jatkuu parhaimmillaan pitkään luonnossa olon jälkeen.

1.5.2013

Mielenterveyden hoitoa Vappuna

Pappani ilmoitti, että juoruillessaan keskenään, naiset hoitavat mielenterveyttään.
Pappa ei olisi voinut olla enemmän oikeassa. Hoidetaan nyt sitten vappuna oikein kunnolla mielenterveyttämme, jotta jaksetaan pyyhältää pikaloman jälkeen takaisin arkeen.