Lupaava vuosi tulossa

On aika antaa lupauksia tulevalle vuodelle. Monet aikovat lopettaa tupakoinnin, suorittaa opintonsa loppuun, käydä ulkomailla, aloittaa aktiivisemman kuntoilun, tarjota enemmän aikaa läheisille tai viettää tipattoman tammikuun.

Lupauksiin liittyy aina toivo paremmasta, mutta ikävänä puolena on lupauksen antamisen aiheuttama vastuu. Lupauksen pitämiseksi vaaditaan itsekuria, uhrautumista, epämukavuusalueelle astumista ja totutun muuttamista. Usein juuri nämä seikat tekevätkin lupauksesta lipsumisen houkuttelevaksi. On paljon helpompaa ujuttaa lupaus viime vuoden hölmöilyn piikkiin ja palata takaisin vanhaan ja totuttuun.

Mitä jos lupaisimmekin tänä vuonna jotain sellaista, minkä voimme pitää?

Mikä sellainen lupaus olisi sinun kohdallasi?

Minä aion luvata itselleni, että tulevana vuonna opettelen arvostamaan enemmän vahvuuksiani, enkä mitätöi tai unohda niitä heikkouksieni vuoksi. Aion myös luvata opettelevani lisää tunneälystä, jotta voin hyödyntää sitä paremmin ihmissuhteissani.

Lupaavaa uutta vuotta Sinulle jo näin hieman etukäteen!

Aina ei ole väärin saada enemmän kuin antaa

Joulu oli ja on vielä vähän aikaa. Miten sinun joulusi on sujunut? Minä olen tietysti herkutellut jouluruuilla ja äidin leipomilla pikkuleivillä, naureskellut veljieni juuri niin typerille jutuille, löhnännyt sohvalla mummolassa ja kotona, lenkkeillyt jäisillä maanteillä, yllättynyt kiltteydestäni lahjojen määrän takia ja oivaltanut joitain sellaisia asioita, joita arjessa on vaikeaa huomata.

Olen esimerkiksi oivaltanut, että aina itselle ei mahda mitään, eikä kaikkea itsessä voi muuttaa. Usein ikävimmät ominaisuudet itsessä mahdollistavat ne kaikkein parhaimmat; esimerkiksi minä olen äkkipikainen ja tulistun helposti, mutta toisaalta saan tehokkaasti asioita aikaan ja lepyn nopeasti. Ikävämmät ominaisuuteni ovat osa minua ja ilman niitä minusta puuttuisi paljon hyvää.

Toinen oivaltamani asia liittyy lahjojen saamiseen ja antamiseen. Oikeastaan oivallus on äitini ansiota. Sain nimittäin muilta todella arvokkaita lahjoja, joihin oli selvästi käytetty paljon rahaa. Itse en ollut hankkinut yhtä kalliita lahjoja, joten minuun iski pieni huonon omatunnon poikanen. Olisi pitänyt panostaa enemmän. Äitini kuitenkin sai minut ymmärtämään, että tietenkään kukaan ei oleta minun opiskelijana ja osa-aikaisena työssä käyvänä pystyvän hankkimaan yhtä kalliita lahjoja kuin itse sain. Kukin todella hankkii lahjata omaan budjettiinsa sopivana ja lahjan ajatus on oikeasti se tärkein.

Nautinnollista, tyytyväistä ja antoisaa joulunajan loppua sinulle!

Millainen lomailija, sellainen loma

Lähes kaikki kaverini ovat jo aloittaneet joululomansa. Olen vähän kateellinen. Minulla on joulupyhiin asti hommia opiskelujuttujen ja töiden vuoksi. Minustakin olisi ihanaa lomailla!

Olen kuitenkin huomannut, että pitkä (oleilu)lomailu ei oikein sovi minulle. Tylsistyn helposti ja alan potea huonoa omatuntoa, kun en tee mitään järkevää. Aivoni eivät saa tarpeeksi virikkeitä ja alan pohtia typeriä asioita. Huomasithan sinäkin sen; kesälomalla en saanut julkaistua mitään täällä, koska minulla oli liian vähän tekemistä, enkä siksi keksinyt mitään kirjoitettavaa.

Siksi minun lomani täytyy sisältää puuhattavaa. Lomani on täydellinen, kun saan reissata, touhuta, ajatella ja vähän kiirehtiä. Tarkemmin ajatellen joululomastani tulee juuri sellainen, joten minun on turhaa olla kateellinen jo lomansa aloittaneille kavereilleni.

Millainen lomailija sinä olet? Aiotko puuhailla koko joululoman vai otatko hyvän asennon sohvalta ja nouset siitä enintään herkkupöytään ja sänkyyn?

Ei kannata pilata joulua

Radiojuontaja Tuija Pehkonen muistutti NRJ:n iltapäivä -lähetyksessään, että joulua ei kannata stressata. Pehkonen kehotti miettimään, miksi tehdä ihanista asioista inhottavia stressaamalla. Hän myös antoi vinkin, että kukin valmistelee joulunsa omien resurssiensa mukaan; joululahjat voi huoletta sovittaa omaan budjettiin, ruuat voi hankkia valmiina, jos niiden tekeminen herättää heti tarpeen repiä hiukset päästä ja perinteet voi muokata juuri tälle vuodelle sopivaksi.

Niin, miksipä pilata vuoden ihanin juhla etukäteisvalmistelujen vuoksi? Joulussa kaikkein tärkeintä on kumminkin hetkessä eläminen, omasta olosta nauttiminen ja arjen unohtaminen. Niitä kokemuksia ei voi ostaa, valmistaa tai pakottaa. Ne tulevat, kun mieli on avoin ottamaan vastaan ja levollinen antamaan anteeksi.

Pikkujuttuja

Välillä todella pienet asiat pilaavat koko päivän. Esimerkiksi tänä aamuna lähdin käyttämään koiriani tavalliseen tapaan aamulenkillä. Lenkin alkumetreillä hipsuttelimme kerrostalomme leikkikentän ohitse ja juuri kentän kohdalla toinen koiristani ei pystynyt/halunnut enää hillitä itseään, vaan pissasi. Molemmat koirani tietävät, ettei leikkipuiston kohdalla pysähdytä saati pissata, joten toruin koiraani äkäisenä ja potkin pissaista lunta kauemmas puistosta.

Leikkipuiston läheisyydessä seisoi myös minulle entuudestaan tuntematon isä poikansa kanssa. Isä näki pissiepisodimme ja kommentoi minulle vihaisesti, miten kurjaa on, kun koiran antaa pissata leikkikentän viereen. Ymmärrän isää siinä mielessä, että ei ole kivaa antaa lasten könytä koirien ulosteiden seassa. Pahoittelin ja kerroin, ettei tekonen ole meillä tapana.

Nolostumiseni takia loppulenkkini ja koko aamuni oli pilalla.

Pienet asiat jäävät helposti kummittelemaan mieleen. Ne vaivaavat, koska sitä tietää, että ne olisi voinut välttää. Oli melkein sattumaa, että pikkuasia meni mönkään.

No onko se pikkujuttu ison murehtimisen arvoinen? Kannattaako sen antaa varjostaa loppupäivää? Mitä jos seuraavan pikkuvirheen takia ei murehdittaisi, vaan käytäisiin läpi, miten toimia jatkossa ja antaa asian sitten olla?

Pienet jutut ovat siitä ihania, että kun ne koskevat hyviä asioita, niistä kannattaa kasvattaa isoja, mutta kun ne koskevat tapahtuneita mokia, ne ovat tarpeeksi pieniä unohdettavaksi.

Kuva: iltasanomat.fi

Valittamatta

Hmm, en oikein onnistu haasteessani olla valittamatta koko loppuvuosi. Saan itseni jatkuvasti kiinni narinasta, mutinasta, murinasta, huokauksista, nalkuttamisesta ja negatiivisten asioiden esiin tuomisesta.

Miksi valitan?

Valittaminen on opittu tapa, josta on vaikeaa pyristellä irti. Valittamalla on helppoa paikata hiljaisia hetkiä ja valittaminen on periaatteessa aina hyväksyttävä puheenaihe (vaikkakin valittamisen kohde on mietittävä tarkoin). Valittaminen on myös helppoa, koska monille meistä virheiden huomaaminen on helpompaa kuin hyvien asioiden. Toisaalta on helppoa valittaa myös siksi, että monesti vastuu ongelmista siirtyy silloin pois itsestä. Valittaminen on toisinaan ainoa keino huomata ongelmat ja tarttua niihin.

Toisaalta miltä tuntuisi nähdä asioiden valoisat puolet varjojen sijaan? Mitä valittamalla saa oikeasti aikaan? Entä kehumalla? Niillä on eroa - eikö?

Antoisa haaste loppuvuo... loppuelämälle

Uusimmassa Pirkka-lehdessä (12/2013) onnellisuusprofessori Markku Ojanen haastaa sinut:

"Kokeile olla loppuvuosi valittamatta mitään tai mistään ja olla tyytyväinen siihen, mitä sinulla jo on. Kirjaa ylös kolme vahvuuttasi, joista voit aiheellisesti olla ylpeä. Mieti, missä olet taitava, mitä osaat ja mitä hallitset. Käytä kykyjäsi ja elä vahvuuksillasi."

Haasteessa on jo kolme yllättävänkin vaikeaa tehtävää:

1. Kokeile elää loppuvosi valittamatta.
2. Palauta mieleesi vahvuutesi.
3. Muista vahvuutesi ja kykysi arjessa ja koeta elää niin, että pääset hyödyntämään niitä.

 Minä aion aloittaa ykkösestä, sillä valittaminen tunnetusti lisää tyytymättömyyttä. Kun opettelen olemaan valittamatta, opin samalla ajattelemaan myönteisemmin. Aion myös kokeilla valittamattomuutta pääni sisällä. Yritän olla itselleni armollisempi, enkä aloita päänsisäistä nalkutusta heti, jos jätän jotain tekemättä tai jokin ei mene suunnitelmieni mukaan.

Niin ja nuo omat vahvuuteni aion kirjoittaa puhelimeeni ylös. Voin vilkaista listaa sieltä, kun heikko hetki yllättää.

  

Lisää onnellisuuteen liittyviä harjoituksia:

Onnellisuustreeni

Sinusta oma henkinen valmentajasi

Erilaisuuden kohtaamisen polku ja siihen liittyen Huomioita kohtaamisista

Paras ystävä

Kaikkein ihanin on se hetki, kun huomaa kesken epätoivoisen tenttiin lukemisen, että rakas ystävä on tullut hiljaa viereen pitämään seuraa ja vahtimaan, että itsellä on kaikki hyvin. Ystävä ei häiritse keskittymistä, vaan puhisee hiljaa vieressä ja kuuntelee, kun on tarve jutella. Kun en pysty enää keskittymään lukemiseen, ystävä on valmis lähtemään seuraksi lenkille.

Ja ystävä ei koskaan tuomitse, petä, unohda, ajattele pahaa tai arvostele.

Ystävä rakastaa, arvostaa, ymmärtää, lohduttaa, innostuu ja on läsnä.

Näin joulua odotellessa on hyvää aikaa kiinnittää huomiota siihen, millainen ystävä itse on muille. Tai millainen ystävä on itselle. Koskaan ei ole liian myöhäistä olla vähän parempi ystävä.

Kun pysähtyminen pelottaa

Arjessa pitäisi pysähtyä, mutta entä jos pysähtyminen pelottaa?

Minusta välillä on helpompaa viilettää, koska pysähtyessä ikävät asiat ovat vahvemmin läsnä. Hetkessä eläessä ja omiin ajatuksiin keskittyessä epämukavia asioita ei pääse pakoon. Ahdistus, stressi, pelko ja jännitys eivät paikallaan ollessa huku menemisen taustameluun.

Tuleva voi ahdistaa, samoin menneisyys. Arjessa on monia pelottavia asioita, kuten ihmissuhteiden onnistuminen tai valintojen hetket. Tekemättömät asiat ja tulevat haasteet stressaavat. Uusia tilanteita tai muiden tekemiä päätöksiä jännitetään. Esimerkiksi. Ja yhtäkkiä kaikille sellaisille tuntemuksille pitää olla vastaanottavainen.

Toisaalta tietoisuus ikävistä asioista auttaa hyväksymään ne. Hyväksynnän kautta voi oppia tekemään itselle sopivia valintoja ja löytää sen avulla mielenrauhan. Minä jännitän esiintymistilanteita, joten en tarkoituksella hankkiudu sellaisiin. Sen vuoksi voin olla rauhassa ja elää jännittämättä jatkuvasti.

Pysähtyminen kannattaa silloinkin, kun se pelottaa. Ethän kumminkaan voi paeta ikuisesti.

Mutta pysähtymisestä ei pidä tehdä pakkoa, koska pakolla pysähtyminen ei hyödytä mitään. Silloinhan olet paikallasi kumminkin menossa.

Lisää pysähtymisestä:

Pysähtymisestä

Pysähdy tuntemaan elämä

Aika pysähtyä