13.1.2015

Harrastukset: kertakäyttösuhteet

"Ilmeisesti ihmissuhteet eivät nykypäivänä enää lukeudu niihin asioihin, joita arvostetaan. Esimerkiksi parisuhteen alkuhuumaan kaikotessa suurin osa suhteista kaatuu, koska ei vaan jakseta panostaa tai antaa itsestään yhtään mitään. Mielestäni nykyään erotaan aivan liian helposti! -- Tänä päivänä arvostetaan nopeita arvoja, omaa mielihyvää ja fyysisyyttä. Musta tuntuu, että kaiken ulkoisen hössötyksen ohessa se sisin jää niin usein huomiotta."
 
 
Me olemme (huomaamattamme) sellaisia kertakäyttösuhteiden harrastajia niin läheisissä ihmissuhteissa kuin satunnaisemmissakin. Toisilta ihmisiltä vaaditaan paljon, koska eihän meidän tarvitse tyytyä mihin tahansa. Jos suhde ei toimi, vaihtoon vaan, koska kyllä ne oikeat elämänkumppanit, ystävät, tuttavat ja työkaverit jostain löytyvät.
 
Vaan mitä jos parempia ihmissuhteita ei löydykään? Ehkäpä parhaat ihmissuhteet eivät odota löytymistään, vaan vaativat vähän enemmän joustamista, kompromisseja, kärsivällisyyttä ja ymmärrystä.
 
"Noh, se perus klisee on, että erilaisuus on rikkaus. Ja se on. Rehellisesti tähän kirjoitan, että en kestäisi katsoa omaa naamaani kovin pitkään. En kestäisi lukea omia ajatuksiani päivästä toiseen. En kestäisi sitä vellovaa samanlaisuutta sekä tasaisuutta. Elämässä pitää olla se ripaus konfliktiä, mutta tietenkin hyvän maun rajoissa."
 
Kuva: http://spoileralertv.wordpress.com/2011/11/05/generique-de-serie-friends/
 

9.1.2015

Silmistä ei näe sielua

Me suomalaiset katselemme mieluiten maata. Tai varpaita. Tai seiniä. Oikeastaan mitä tahansa muuta kuin toista ihmistä silmiin.

Miksi toista ihmistä on niin vaikeaa katsoa silmiin?

Silmiin katsominen on niin avointa ja suoraa. Silloin keskittyy täysillä toiseen ja toinen keskittyy itseen. Läheisen ihmisen kanssa se on luonnollista, mutta vieraamman kanssa jännittää. Mitä toinen näkee? Milloin pitäisi lopettaa? Siristikö hän silmiään liian tutkivasti? Tuleeko hän liian lähelle?

Mitä toinen voi nähdä silmistäsi, mitä hän ei näkisi muusta olemuksestasi? Mitä toinen voi sinulle tehdä, jos katsotte toisianne silmiin? Mitä paljastat silmilläsi?

Sanotaan, että silmistä näkee sieluun. Oikeasti silmistä näkee vain silmämunat, pupillit ja suunnan, johon silmillä katsotaan. Silmiin katsomisen ei tarvitse olla uhka, vaan se voi olla kohtelias ja toista kunnioittava ele.

Katson sinua silmiin, koska olen kiinnostunut sinusta ja yhteisestä hetkestämme.

 

7.1.2015

Sinä pystyt pitämään lupauksesi

Vuotta 2015 ollaan menty jo viikon verran. Ajatteles, näin se uusi vuosi käynnistyi.

Aloititko elämäsi puhtaalta pöydältä? Aukeniko sinulle mahdollisuus keskittyä tulevaan? Ehditkö käydä läpi viime vuoden hyviä ja huonoja hetkiä?

Niin, onhan se oikeastaan aika absurdi ajatus, että yksi yö muuttaisi kaiken. Vuorokausi vaihtuu vuosiluvusta riippumatta.  Yksi päivä vuodessa on melko lyhyt aika unohtaa taakse jäänyt ja tehdä elämänlaajuisia muutoksia.

Mites ne uudenvuodenlupaukset? Keksitkö sellaisen hyvä lupauksen, joka täyttää aiemman julkaisuni kriteerit? Oliko lupauksille edes tarvetta?

Jos muotoilit itsellesi lupauksen, sinun pitäisi vielä pitää se. Miten se onnistuu? Oletko päässyt jo alkuun tavoitteessasi vai odotteletko oikeaa hetkeä? Listasin muutaman vinkin, joiden avulla lupauksesi on helpompaa toteuttaa:
  • Jos et ole jo päässyt lupauksen toteuttamisen alkuun, aloita nyt. Elämä on pitkä aika odotella jotain tapahtuvaksi, jos mikään hetki ei tunnu oikealta aloittaa.
"Muutos ei tule, jos odotamme jotain muuta ihmistä tai jotain muuta aikaa.
Me olemme niitä, joita olemme odottaneet. Me olemme muutos, jota etsimme."
- Barack Obama
  • Kun epäröit lupauksesi pitämistä, muistele, miksi teit lupauksen. Mitä tarkoittaa paluu vanhaan? Entinen ja totuttu saattaa kuulostaa yllättäen houkuttelevalta, mutta tarpeesi muuttaa sitä kertoo, että entisessä oli jotain vikaa. Siinäkin tapauksessa, että lupauksesi ei johtaisi haluamaasi lopputulokseen, sinun olisi hyvä miettiä, onko paluu menneeseen hyvä ratkaisu. Voi toki olla niinkin, että uuden kokeilu herättää ymmärtämään, mitä hyvää entisessä oli. Tällöin voisi olla viisasta poimia hyviä elementtejä ja rakentaa niiden avulla uutta.
"Älä anna menneisyyden varastaa nykyhetkeäsi."
- Charralea Morgen
 
"Epäröinnin kynnyksellä kysy kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä."
- Tommy Tabermann
  • Ole armollinen itsellesi ja muille. Muutos vaati aikaa, kärsivällisyyttä ja rohkeutta. Jos ja kun teet virheitä tai kohtaat esteitä, anna anteeksi. Virheet eivät estä sinua pääsemästä maaliin, jos päätät päästä niistä yli ja oppia tulevan varalle. Kuulostaa vaikealta, mutta ei se oikeastaan ole sitä. Mieti, mitä saat, kun pidät lupauksesi - siinä on palkintoa kerrakseen.
"Sellaista ihmistä ei olekaan, jolta puuttuisi kokonaan rohkeus muuttua."
- Rollo May
 
"Paras tie ulos on aina läpi."
- Helen Keller
  • Lupauksesi on arvokas - oli se kuinka pieni tahansa. Yhtä tärkeää kuin sen pitäminen, on siinä onnistuminen. Nauti lupauksesi pitämisestä ja siinä onnistumisesta. Iloitse, onnittele itseäsi, äläkä koskaan unohda, että sinä teit sen.
"Hän on köyhä, joka ei tunne tyydytystä mistään."
- Japanilainen sananlasku
 
"Monet ihmiset jäävät onnesta osattomiksi: eivät siksi, etteivätkö he löytäisi sitä,
vaan siksi, etteivät he pysähdy nauttimaan siitä."
- William Feather
 
"Kun kaikki päivät alkavat tuntua samanlaisilta, ihmiset eivät enää huomaa,
mitä hyvää heidän elämässään tapahtuu."
- Paulo Coelho