23.5.2016

Jos sosiaalinen media lakkaisi olemasta

Sosiaalinen media tarjoaa kanavan tulla esiin. Some on nopea ja helppo väylä kertoa, mitä itselle kuuluu. Yleisöä on tai ei ole, mutta tunne siitä, että on muiden ympäröimä, vahvistuu.

Sosiaalinen media on siitä hauska, että me kaikki voimme tulla kuulluiksi ja nähdyiksi juuri sellaisina kuin haluamme. Voimme unohtaa ne piirteet, mistä emme välitä itsessämme ja elämässämme ja korostaa niitä, joille haluamme antaa merkitystä. Meillä on halutessamme mahdollisuus luoda ihanneminästä virtuaalitodellista.

Vaikka voimme luoda sosiaalisessa mediassa omat totuutemme, se ei tarkoita, että sosiaalinen media olisi pelkkää epätodellista valhetta. Se, mitä julkaisemme itsestämme, on tavalla tai toisella osa meitä. Kaunis kuva itsestä voi olla esimerkiksi viesti siitä, mitä ihminen on, ajattelee olevansa tai haluaisi olla. Kaikki ovat totuuksia, mutta lähestyvät sitä eri näkökulmasta.

Pitää kuitenkin muistaa, että emme elä sosiaalista mediaa. Voimme rikastaa elämäämme sen avulla, mutta konkreettinen, ruumiillinen sinä on se, joka jää jäljelle. Sinä jatkat sinuna olemista sittenkin kun suljet puhelimen, tabletin ja tietokoneen. Sinä on se, joka leikkaa varpaankynsiä, tuntee epävarmuutta, imuroi, etsii parintonta sukkaa ja nyppii kulmakarvoja. Sinä olet täydellisen epätäydellinen kokonaisuus pikkuvioistasi parhaimpiin puoliisi.

Ne ihmiset, jotka tuntevat sinut, tietävät sen. Sinut tuntevat ihmiset näkevät sosiaalisen median julkaisujen ohella arjen, arkisen sinän kynsisaksinesi ja parittomine sukkinesi. Heille sosiaalisen median julkaisusi merkitsevät harvoin mitään mullistavaa.

Julkaistut totuudet itsestä ovat oiva keino tutustua itseen, tarkastella ja luoda identiteettiä, dokumentoida omaa elämää ja tallentaa itselle tärkeitä asioita. Sosiaalista mediaa käyttäessä tulisi kuitenkin välillä miettiä, mitä elämä on ilman verkkoyhteyttä.

Jos sosiaalinen media lakkaisi olemasta, mitä sinusta jää jäljelle?

19.5.2016

Kasvu tarvitsee tilaa

Sanonta kuuluu, että ne, joilla on vähiten sanottavaa, ovat eniten äänessä. Sanonta on siitä hyvä, että se laittaa luun kurkkuun. Tai herneen nenään. Kummin vain, ongelmana on, että sanonta toteuttaa itse itseään. Ne, joilla olisi jotain sanottavaa, eivät uskalla olla äänessä etteivät vaikuttaisi hölösuilta.

Välillä tuntuu, että kaikilla mielipiteillä pitää olla perusteita. Varsinkin silloin, jos haluaa olla uskottava, omien mielipiteiden takana tulee olla kovaa faktaa, useita eri näkökulmia, huomioon ottamista ja viimeisteltyjä ajatuksia. Ettei vaan tee itsestään tyhjänjauhajaa ja trollaajaa.

Perustellut mielipiteet ovat tärkeitä, mutta usein unohtuu, että ihmiset rakentavat yhteistä ja jaettua todellisuuttaan vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutustilanteet ovat usein spontaaneja; ne tulevat yllättäen vastaan, eikä niihin ei ole voinut varauta opettelemalla argumentteja ulkoa. Vuorovaikutuksessa mielipidettä vaativat aiheet elävät, eikä omia mielipiteitä voi jäädä miettimään kovin pitkäksi aikaa, jos aikoo pysyä tilanteessa mukana.

Vuorovaikutuksessa tulisi olla tilaa keskeneräisille ajatuksille. Pitää ymmärtää, että ensimmäisenä mieleen tuleva kommentti ei kerro koko totuutta sanojan ajatuksista. Ajatusten tulisi saada lentää, niitä pitäisi kuunnella - muttei liian vakavasti - ja niiden tulisi antaa kehittyä ja muotoutua keskustelun edetessä. Tai vaikka seuraavalla kerralla. Mielipiteet muodostuvat siinä hetkessä niiden ihmisten kanssa, jotka jakavat sosiaalisen tilanteen.

Eihän se sitä tarkoita, että jos joskus olemme jotain mieltä, ettemme voisi toisella kerralla olla toista mieltä. Välillä oikein hävettää, mitä silloin joskus on tullut sanottua. "Mutta sähän silloin sanoit että..." -kommentit ovat turhauttavia, kun omat ajatukset ovat menneet eteenpäin. Niin sanoin, mutta... Niissä tilanteissa olisi tärkeää oivaltaa, että me olemme kaikki keskeneräisiä, kasvavia ja kehittyviä.

Pitää antaa tilaa kasvaa ja tulla erilaiseksi.

18.5.2016

Kasvu tarvitsee sanoja

Olen tenhnyt pientä tutkimusta blogin lukijoiden käyttäytymisestä. Käyttäytymiseen liittyy muutama piirre, jotka kuvaavat mielestäni oivallisesti inhimillisyyttä.

Julkaisen uusimmat blogipäivitykset yleensä Facebookissa omassa profiilissani. Tämä aiheuttaa joka kerta kävijämääräpiikin, joista innokkaimmat jättävät jälkensä käynnistä - eivät blogin kommenttiboksiin, vaan Facebookissa tykkäyksellä.

Tykkäysmäärät eivät ole huimia, mutta niissä on selkeitä eroja blogitekstistä riippuen. Olen huomannut, että "kivat teemat", kuten hyvinvointi ja oman hyvinvoinnin parantaminen, yksilöllisyyden hyväksyminen ja kannustaminen inhimillisyyteen, keräävät enemmän tykkäyksiä kuin niin sanotut "haastavat teemat". Haastavia teemoja ovat esimerkiksi itsensä kehittäminen, kateus, asenteiden arvostelu ja vastuuttomuus. Kaikkia tekstejä luetaan suurin piirtein saman verran ("haastavia teemoja" jopa ehkä vähän enemmän), mutta vain kivat teemat keräävät kehuja.

Uskon, että ikävien asioiden sanominen ääneen on kiinnostavaa, mutta ärsyttävää. Tuntuu kurjalta lukea jotain ei-niin-kivaa, joka osuu ja uppoaa. On muistettava, että kehitys edellyttää hyppyä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta on läpi käytynä ehdottomasti ikävien fiilisten arvoista. Omien virheiden tunnistaminen ja tunnustaminen ei ole noloa. Nolompaa on, ettei koskaan näe niitä.

Tavoitteenani ei ole loukata ketään. En halua arvostella, enkä tuomita. Totuus on, että olemme kaikki virheellisiä ja puutteellisia ihmisiä. Ollaksemme vähän vähemmän virheellisiä tai puutteellisia, meidän on tultava tietoiseksi sekä hyvistä että huonoista puolistamme. Vain tietämällä voimme työstää niitä asioita, joiden haluamme muuttuvan. Jokainen saa sitten itse määritellä, mitä haluaa itsessään muuttaa. Toiset ovat tavoitteellisempia kuin toiset, mutta se ei tee kenestäkään huonompaa.

Minun tavoitteeni on herätellä ajattelemaan. Toivon, että tekstini inspiroivat, jäävät sinne takaraivon perukoille kutkuttamaan ja saavat uskomaan siihen, että jokainen on hyvä. Hyvyys voi tulla kasvusta tai paikallaan olosta. Minä annan sanoja kasvulle, mutta se ei tarkoita, etteikö paikallaan olo olisi tärkeää.

Parasta olisi löytää ne paikat, missä kasvua tarvitaan ja
huomata ne asiat, jotka ovat hyviä sellaisenaan.

16.5.2016

Pärjäämisellä on hintansa

Pärjääjät ovat niitä, jotka selviävät kaikista tilanteista ja haasteista, joita heille tulee vastaan. Pärjääjät eivät juokse karkuun tiukan paikan tullen, eivätkä he mene sieltä, mistä aita on matalin. Heistä oikein huomaa, kuinka he haasteen nähdessään nostavat katseen, korjaavat ryhdin, vetävät ilmaa hitaasti sisään, käärivät hihat ja ryhtyvät hommiin. He tuntuvat aina tietävän, mitä pitää tehdä milloinkin ja miten mikäkin ongelma saadaan ratkottua.

Pärjääjät ovat ärsyttäviä.

On rasittavaa katsoa vierestä, kuinka toinen kerää itsensä, kun itse tekisi mieli lyyhistyä kasaan. Epäreilua, miten helpolla pärjääjä meloo ristiaallokossa ohi, kun itse yrittää epätoivoisesti kääntää paatin kokan edes oikeaan suuntaan. Itse ei pääse koskaan loistamaan, koska pärjääjä on aina tehnyt enemmän ja paremmin ja kerännyt pisteet kotiin. Pärjääjät ovat kivoja ainoastaan silloin, kun he ottavat vastuun yhteisestä asiasta, jolloin itse ei tarvitse kuin mennä virran mukana.

Todellisuudessa pärjääjänä oleminen ei ole pelkkää parrasvaloissa paistattelua. Pärjäämisen taustalla on aktiivinen elämäntyyli, armoton omatunto, tiukka itsekuri, kokemusta monenlaisista hommista, periksiantamattomuus ja kyky siirtää opittuja taitoja eri konteksteihin. Tärkein pärjääjän ominaisuus on vahva usko siihen, että minä pystyn. Sellaisten ajatusten taustalla on paitsi rohkeutta, kokeiluja, vastoinkäymisiä, epäonnistumisia ja negatiivisten tunteiden kohtaamista, mutta myös kannustusta, voittoja ja itsensä ylittämistä. Voimakkaimpana kaikista on halu näyttää oma etevyys itselle ja yleensä myös muillekin. Yleensä tämä johtaa siihen, että pärjääjä ei ole kaveri, vaan kateuden kohde.

Pärjääjä käy jatkuvaa taistelua itsensä kanssa. Kun on kaikessa hyvä, on pystyttävä vielä parempaan, jotta voi loistaa. Muuten muut tai etenkään itse ei huomaa, mitä on tullut tehtyä. Pärjääjä voi olla jatkuvasti tyytymätön itseensä ja suorituksiinsa, koska hän tietää, että pystyisi vielä parempaan jos yrittäisi vähän enemmän. Sekä pärjääjä itse että muut luottavat siihen, että pärjääjä tarttuu toimeen, kun muut perääntyvät. Riittävälle ei ole rajaa, eikä täydellistä voi määrittää. Aina voi olla parempi.

Pärjääjät voivat olla ärsyttäviä niiden mielestä, joille yrittäminen on vaikeaa tai jotka eivät usko itseensä. Vielä ärsyttävämpää on olla pärjääjä, joka ei koskaan riitä itselleen. Kumpi haluaisit olla; a) se, joka voi aina todeta, että minun ei tarvitse ryhtyä kaikkeen, vai b) se, joka ei voi kohdata sitä tosiasiaa, että ei riitäkään?

13.5.2016

Ei ole rakkautta rakkaus, jos se muutoksesta muuttuu

Minä vol 2.0. Nykyajan ihmiset luovat itsensä uudelleen kuin käärmeet nahkansa. Saa olla ennakkoluuloton muutoksissa ja erilainen kuin ennen. On hienoa olla uusi ja upeampi, parempi versio itsestä.

Muutoksessa koolla ei ole väliä. Tai tietysti mitä isompi muutos, sitä kivempaa se on julistaa koko kansalle, mutta todellisuudessa muutos on muutos riippumatta siitä, mikä muuttuu. Muutos voi olla esimerkiksi elämäntaparemontti, isommat painot puntilla, uusi tukka tai myönteisemmät ajatukset. Muutos on jotain, mitä teet tai ajattelet eri tavalla kuin eilen.

Muutoksen tekeminen ei ole aina helppoa. Vähemmän sokeria, enemmän liikuntaa, parempi ajanhallinta tai vaikka avoimempi sosiaalisissa tilanteissa ovat tavoitteita, joiden toteuttaminen ei välttämättä tapahdukaan ihan hetkessä. Opittuja tapoja voi olla vaikea lähteä muuttamaan.

Muutoksessa keskeisintä on miettiä, miksi haluaa jonkin muuttuvan. Onko muutoksen taustalla onnellisuuden tavoittelu vai kenties itsensä rankaiseminen? "Lopetan sokerin syönnin kokonaan, koska olen niin ällöttävän lihava."

Muutos lähtee aina itsensä hyväksymisestä juuri nyt.

Kuulostaa nurinkuriselta; eikö motivaatio synny juuri halusta muuttaa jotain, mikä nyt on huonosti? Jos haluaa jonkin muutoksen tapahtuvan, ei ole järkevää perustaa muutoksen motivaatiota negatiivisille ajatuksille itsestä. Itsensä rankaisemiseksi käytetty muutos saattaa kääntyä itseä vastaan heti, kun tulee vastoinkäyminen. Silloin kyseenalaistaa muutoksen ja tulee helposti ajateltua, että kun kerran olen kumminkin niin surkea, minun on turha yrittää muuttua: "Olen niin huono muutenkin, joten ihan sama, vaikka vetäisin karkkia". Tai toisaalta jos muutos on rankaisu, sehän on tilapäinen ja päättyy silloin, kun asiat ovat taas hyvin: "Voin syödä karkkia sitten, kun olen tarpeeksi hoikka". Tällöin palaa helposti takaisin vanhoihin tapoihin.

Todellinen ja kantava motivaatio muutokselle on sen oivaltaminen, miksi muutos on itselle hyväksi. "Olen riittävän hyvän näköinen jo nyt, mutta ymmärrän, että sokeri tekee haittaa elimistölleni ja saa minut väsyneeksi. Siksi minun on tärkeää opetella pikkuhiljaa vähentämään sokeria." Muutos on tie hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Silloin ainoa keino kulkea tie on rakastaa itseä ja hyväksyä se, että ei tarvitse olla täydellinen nyt, eikä myöhemminkään. Muutos on itsensä rakastamista ja hyvän tekemistä itselle.
Ei ole rakkautta rakkaus, jos se muutoksesta muuttuu. - Shakespeare
Aforismi: hyvejohtajuus.fi

12.5.2016

Ruvetaan kaikki hyvinvoimaan

Hyvinvointi on nyt se juttu. Saa ja pitää voida hyvin - omaan hyvinvointiin panostetaan ihan itsen takia tai koska niin kuuluu tehdä. Ruvetaan kaikki hyvinvoimaan!

Mistähän sitä aloittaisi, kun ei oikeastaan edes tiedä, että mitä se hyvinvointi tarkoittaa...

Medialla on oma mielipiteensä hyvinvoinnista. Kahvipöytäkeskusteluissa kuulee toisenlaisen näkökulman, samaten lääkäriltä, kampaajalta, hierojalta, psykologilta ja personal trainerilta. Jokainen katsoo hyvinvointia vähän eri vinkkelistä.

Hyvinvointi muodostuu useista elämän osa-alueista, päästä varpaisiin ja kaikesta siltä väliltä. Hyvinvointi on elämänhallintaa eri elämän osa-alueiden välillä, myönteisiä ajatuksia itsestä, omasta elämästä ja tulevaisuudesta, onnistuneita ihmissuhteita ja terveyttä.

Kaikessa ei kuitenkaan tarvitse olla täydellinen. Olennaista olisikin ymmärtää, että hyvinvointi on hedelmäsalaatti, johon saa ihan itse valita suosikkihedelmät ja niiden määrät. Sinä päätät, mikä on sinun hyvinvointisi resepti.

Hyvinvointi lähtee itsensä tuntemisesta.

Pitää tietää, kuka on ja mitä haluaa. On katsottava peiliin ja kysyttävä, kuka siellä toisella puolella pönöttää. Kaikki, mitä teemme - kaikki valinnat, päätökset, tilanteet ja tapamme toimia - kertovat, keitä me olemme. Ympärillämme olevat ihmiset näyttävät, mistä me pidämme muissa ja itsessämme. Me olemme tauluja, jotka olemme itse maalanneet. Tärkeää olisi välillä katsoa sitä taulua ja nähdä rehellisesti ja realistisesti, mitä sinne on tullut tuherrettua.

Mitä tekoni kertovat minusta? Mitä ympärilläni olevat ihmiset kertovat minusta? Mitä sosiaalisen median käyttäytymiseni kertoo minusta? Mitä tekemäni päätökset kertovat minusta?

Hyvinvointia tavoitellessa pitää lähteä liikkeelle siitä, mihin kaikki lopulta johtaa - itsestä.

2.5.2016

Välillä on pakko elää

Vaikeat elämäntilanteet ovat siitä hankalia, että niitä on niin kurjaa elää läpi. Kaikki tuntuu vaikealta, ajatukset puuroutuvat, ei enää tiedä, mikä on aidosti huonosti ja mikä vain tuntuu kurjalta. Järjellä ei voi selittää, miksi tuntuu pahalta. Sekin ahdistaa, kun ei tiedä, milloin helpottaa.

Kuulostaa kliseiseltä, mutta totuus on, että kaikilla on joskus vaikeita aikoja. Toisilla vaikeampia kuin toisilla. Tai ei kai kukaan voi sanoa, kenellä on vaikeinta. Ihmiset eroavat siinä, että toiset suuntautuvat hankalissa elämäntilanteissa elämään ne pois päiväjärjestyksestä, kun toiset keskittyvät lopettamaan elämisen ja pysähtyvät vaikeuksien keskelle.

Kuka auttaa, kun on vaikeaa? Lähellä olevien ihmisten tulisi olla tukena, mutta kuinka paljon he voivat todellisuudessa jakaa? Taakka voi olla raskas useallekin varsinkin, kun koskaan ei voi tietää, miten paljon omia murheita itse kukin kantaa. Ammattiauttajat ovat sitä varten. Vaan mitä jos tuntuu, ettei heitäkään oikeastaan kiinnosta, vaan hekin jättävät oman onnen nojaan? Ketään ei voi rekrytoida hoitamaan raskasta elämäntilannetta omasta puolesta.

Huoli vaikeissa ajoissa räpiköivästä läheisestä voi olla valtava. Avuksi voi olla tai sitten voi ajatella, ettei omasta avusta ole mitään hyötyä. Mitä jos onkin enemmän haitaksi kuin hyödyksi, kun pelottaa, että surija huomaa, miten hyvin auttajalla menee? Sitten on niitä, jotka kokevat tarvetta olla avuksi, mutta eivät kuitenkaan saa aikaiseksi. "Ellei jaa vaikeassa asemassa olevien henkilöiden kokemusta asioiden vaikeudesta, on helppo ehdotella muille, mitä pitäisi tehdä" (Seikkula & Arnkil 2009, 39*). Ehkei kuitenkaan lopulta ymmärrä, miten vaikeaa toisella voi olla.

Sanotaan, että ajatus on tärkein. Mitä jos kaikki ajatukset ovat huonoja?
Mitä jos ei tiedä, mitä pitäisi ajatella?
Oli sitten vaikeita aikoja elävä tai sivusta seuraaja.

 * Seikkula, J. & Arnkil, T. 2009. Dialoginen verkostotyö.