Mieli estää kuuntelemasta itseä

Tietoyhteiskunta on vanginnut meidät mieleemme. Meille opetetaan, että tärkeintä ja arvokkainta, mitä meillä on, tapahtuu pään sisällä. Parasta, mitä voimme itsellemme tehdä, on kehittää ajatteluamme. Esimerkiksi muistin harjoittaminen vähentää riskiä sairastua muistisairauksiin vanhemmalla iällä. Mielen toimintaan satsaaminen on kannattava investointi.

Mieltä vaaliessamme ajaudumme sen uhreiksi. Tietotulvan keskellä kroolaava mieli ei aina tunnista, milloin on aika tarttua pelastusliiveihin ja antautua virran vietäväksi. Mielemme hörppii ympärillä olevaa informaatiota, joka jää hölskymään kuin juuri ennen juoksulenkkiä imaistu vesilasillinen mahaan. Emme välttämättä osaa hiljentää päässämme tapahtuvaa alituista höpinää. Se kuormittaa ja pidemmällä tähtäimellä saattaa aiheuttaa pitkittyvää stressiä. Ajaudumme mielemme vietäviksi.

Tietotyön lisääntyminen on vieraannuttanut meidät vartalostamme. Vartalomme on enintään väline, jolla pyrimme toteuttamaan mielen vaatimuksia; tavoitteellisuutta treeneissä, täydellisyyttä ulkonäössä ja taitoja, joilla ylpeillä. Myös esimerkiksi herkkujen syöminen aiheuttaa fyysisesti huonoa oloa, mutta teemme sitä silti. Teemme kehomme kustannuksella asioita, joita mielemme vaatii. Kehomme on väline, ei itse tarkoitus.

Mieli ja keho eivät ole toisistaan erillisiä, vaikka puhumme niistä ikään kuin toinen olisi olemassa ilman toista. Mieli ja keho ovat tiukasti vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Me vain kuuntelemme mieluummin mieltämme kuin kehoamme. Ongelma on, että mielemme on voimakkaammin ympäristön vaikutteille altis. Se tarkoittaa, että mielemme muovautuu helpommin ulkoisten paineiden mukaiseksi ja unohtaa, mitä se oikeasti tarvitsee.

Jos onnistumme tasapainottamaan mielen ja kehon keskustelua eli hiljentämään mielen meteliä edes hetkellisesti, voimme löytää tasapainoisemman tavan kuunnella itseämme. Taito kuunnella itseä lähtee siitä oivalluksesta, että minä olen tässä ja nyt, vaikka mieleni vetäisi minua toisaalle.

Ota hetki itsellesi

Jospa ottaisit hetken itsellesi. Hengitä pari kertaa syvään ja kuulostele ilman virtausta sisälläsi.

Kun olet lukenut tämän, sulje silmät ja tunnustele, miltä kehosi tuntuu. Onko jossain kireyksiä tai kiputiloja? Miltä jaloissa tuntuu? Entä selässä ja niskassa? Jännitätkö jotain kohtaa kehossasi?

Kun ole tunnustellut riittävästi fyysistä oloasi, tutustu mielenmaisemaasi. Millaisia ajatuksia sinulla on päällimmäisenä mielessä? Millaisia tunteita tai tunnetiloja? Älä yritä ohjailla ajatuksia, vaan anna niiden tulla sellaisina kuin ne ovat. Kaikki ajatukset ja tunteet ovat sallittuja, eikä niitä tarvitse yrittää muuttaa.

Omista ajatuksista ja tuntemuksista tietoiseksi tuleminen auttaa meitä hyväksymään itsemme sellaisena kuin olemme kussakin hetkessä.

Keskity seuraavaksi miettimään, mitä hyvää sinussa on. Missä olet onnistunut? Mitä hyvää olet tehnyt? Mitä asioita arvostat vartalossasi? Mikä sinussa on kaunista? Entä mikä kehossasi on toimivaa? Mihin vartalosi kykenee? Missä sinä olet hyvä? Mikä tekee sinusta juuri sinut? Milloin olet parhaimmillasi?

Päätä hetki itsesi kanssa kiitollisuuteen. Kiitä itseäsi siitä, että olet ottanut hetken itsellesi. Kiitä itseäsi siitä, kuka olet ja mitä teet.

Sinä olet hyvä ja tärkeä.

Läsnäolo ja hetkessä oleminen eivät ole samoja asioita

Olen aina paininut oman ajatteluni kanssa hetken tilasta. Annanko ajatuksilleni vallan ja sulkeudun ainakin osittain tästä hetkestä? Vai työnnänkö ajattelun sivuun ja annan itseni tälle hetkelle? Onko se edes mahdollista? Voiko omasta ajattelusta irtautua? Entä voinko sulkeutua omalta ajattelultani ja vain olla? Saako tietoyhteiskunnassa tehdä niin?

Läsnä ja hetkessä oleminen eivät ole välttämättä samoja asioita.

Läsnäolo on tietoisuuden siirtämistä haluttuun hetkeen. Läsnäoloon liittyy ajatusten keskittäminen ja kohdentaminen sillä hetkellä käsillä oleviin ihmisiin ja asioihin. Läsnäolo on aistittujen asioiden tulkintaa ja käsittelyä mielessä. Tavoitetta läsnäololla ei tarvitse olla, mutta itse tarkoitus on tulla tietoiseksi siitä, mitä nyt tapahtuu ja prosessoida niitä asioita ajattelemalla.

Hetkessä oleminen taas tarkoittaa kellumista siinä, missä juuri silloin on. Hetkessä oleminen on aistimusten ja ajattelun vastaanottamista, mutta niihin ei tarvitse tarttua. Ajatusten saa antaa tulla ja mennä - lipua mielen purona eteenpäin. Hetkessä olija on matkalainen, joka voi katsella maisemia, mutta ei juutu mihinkään tiettyyn asiaan sen pidemmäksi ajaksi. Hetkessä oleminen ei edellytä emotionaalisia tiloja, vaan pikemminkin niistä vapautumista. On vain tämä ainutlaatuinen hetki ja minä kehollisena ja mielellisenä kokonaisuutena.

On yhtä hetken kanssa.

Wellnesstieto.fi -sivustolle kirjoittamassani tekstissäni "Kolme vinkkiä ajatuksilta karkaamiseen" kerron,
miten hetkessä oloa voisi lisätä käytännössä jokapäiväisessä elämässä.
 

Ajattelun kehittäminen on avain

Ajattelu on kummallisinta maailmassa. Sitä on tutkittu paljon eri tieteenaloilla, mutta kukaan ei kuitenkaan tarkalleen ottaen tiedä, mitä se on ja missä se tapahtuu.

Ajattelu on moniulotteinen prosessi, jotain, joka on, mutta jota ei kuitenkaan ole. Se tapahtuu tuolla jossain aivojen sähkökemiallisessa verkostossa tai sen ympärillä. Tai sitten ajattelu on sidottu ympärillä olevaan, havaintoihin, kokemuksiin ja tuntemuksiin. Emme voi olla olematta ja aina, kun olemme, ajattelemme.

Ajattelu on henkilökohtaista. Sinä et tiedä, mitä minä ajattelen. Mutta toisaalta voit ajatella minun ajattelevan ja voit jopa tehdä arvauksia ajatuksistani. Voimme meta-ajatella. Samalla ajattelumme kietoutuu muiden ajatteluun, jota ilmaistaan sanoina, jatketaan keskusteluna ja muovataan elämänkokemuksissa.

Ajattelu on tärkein työkalu, jonka voimme elämänmatkallamme omistaa. Ajattelu on ilmaista ja se kulkee aina ja kaikkialla mukanamme. Toisaalta ajattelu voi tuottaa rahaa - tietotyöntekijät istuvat päivät pääksytysten toimistoissaan ajattelemassa. Ajattelu on täysin omaa, eikä kukaan voi ottaa sitä sinulta pois.

Tämän vuoksi ajattelua kannattaa vaalia. Sen kehittämiseen kannattaa uhrata tovi ja toinenkin. Ajattelun kehittäminen ei ole helppoa, mutta vaivan arvoista. Ajattelun kehittyessä tulee tehtyä parempia valintoja, jotka johtavat parempaan tulevaisuuteen.

Parempi tulevaisuus on lukko ja ajattelun kehittäminen voi olla avain.

Suomen kasvatustieteellisen seuran Kasvatustieteellisiä tutkimuksia -sarjassa on julkaistu ensimmäinen suomenkielinen aikuisten ajatteluun pureutuva kirja "Ajattelun kehitys aikuisuudessa - Kohti moninäkökulmaisuutta". Kirjan kirjoittamiseen osallistuneet tutkijat ovat porautuneet asian ytimeen; mitä aikuisten ajattelu on, mistä se muodostuu ja miten sitä voisi kehittää.

Tässäpä kirjan toimittajan dosentti Eeva Kallion vinkkejä oman ajattelun kehittämiseen:

1. Se kehittyy, mitä kehitetään. Harjoittelu näkyy parempina tuloksina. Jos haluat opetella monimutkaista ratkaisukykyä, sinun täytyy tietoisesti päättää sen kehittämisestä eri tavoin. Esimerkiksi kompromissien taidon opetteleminen on oleellinen taito, jota voi harjoitella.
2. Avaa ajattelusi jumeja. Jos sinulla on tapa ajatella tietyllä tavalla ja päätyä puolustamaan itsellesi tärkeitä asioita, tee esimerkiksi kirjoitusharjoituksia päivittäin. Yritä kirjoittaa sinulle rakkaasta asiasta vastakkainen näkemys tai kirjoita puolustavia seikkoja asiasta, josta et pidä. Asetu vastakkaisen ajattelutavan ”saappaisiin” ja yritä ymmärtää, miksi näin voidaan ajatella. Kokeile toisilleen ristiriitaisia ratkaisuja ja näkökulmia. Tällä tavoin kehität myös luovuuttasi.
3. Jätä ongelmat avoimiksi ja jousta. Hyväksy, että meillä kaikilla on rajalliset kyvyt asioiden ratkaisemiseen, ja että ihmisen ja ihmisyhteisön ymmärrys asioista muuttuu ajan myötä. Tunnista, että olemme kaikki rajallisia ja ymmärrys on muuttuvaa.
4. Vertaile, arvioi ja ole kriittinen.  Tutki eri näkökulmia, punnitse niitä ja pudota pois eettisesti arveluttavat ja heikosti puolustettavat käsitykset. Luo oma käsityksesi, mutta muista olla avoin uudelle.

Eeva Kallio, 2016. Ajattelun kehitys aikuisuudessa – Kohti moninäkökulmaisuutta. Teos on julkaistu Suomen kasvatustieteellisen seuran Kasvatusalan tutkimuksia -sarjassa numerolla 71. Jyväskylä.

 

Meistä voi tulla mitä tahansa

Kirjoittaminen on minun juttuni. Rakastan kirjoittamista, koska sanojen ja lauseiden tuottaminen ja niistä järkevän kokonaisuuden muodostaminen pakottaa ajattelemaan. Kirjoittaessa minun on pakko kaivella ajatukseni tietoiseen käsittelyyn, jäsennellä ja luokitella niitä, miettiä niitä eri näkökulmista ja yhdistellä niihin muita ajatuksia. Kirjoittaminen on minun tapani ilmaista itseäni.

Eräänä kauniina päivänä treenailimme yhdessä Mielen jumppa -blogia pitävän kaverini Ilonan kanssa. Ilona pitää blogia Wellnesstieto-hyvinvointisivustolla. Wellnesstieto on inspiroiva hyvinvointisivusto, joka suhtautuu hyvinvointiin kokonaisvaltaisella ja pohdiskelevalla otteella. Sivusto laittaa pohtimaan, mitä hyvinvointi tarkoittaa ja mikä sen rooli on omassa elämässä. Totesimme Ilonan kanssa, että Wellnesstieto on juuri sitä, mistä minä kirjoitan.

Minusta tuli kirjoittaja Wellnesstietoon. Kirjoitan sivustolle samoista teemoista kuin tänne omaan blogiini: hyvinvoinnin roolista ja sen kehittämisestä. Pohdin, mitä hyvinvointi on, mistä se koostuu ja miten sitä voisi lisätä omassa elämässä niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin. Wellnesstiedon teksteissäni pyrin pureutumaan teoriaa syvemmälle ihan konkreettisiin asioihin. Kirjoitan asioista ilmiön sisällä.

Minusta on hassua, miten kätevästi kaikki kävi. Yhtäkkiä haaveesta kirjoittaa jonkun hyvinvointisivuston kautta tulikin totta. Ymmärsin, että unelmoinnin voi muuttaa teoiksi, kun unelmiin suhtautuu tavoitteina. Opin, että a) kannattaa sanoa itselle ja muille ääneen, mitä haluaa ja b) verkostojen avulla voi tapahtua mitä tahansa. Kun unelmista puhuu, joku voi kuulla ja kertoa, mitä kannattaa konkreettisesti tehdä, että unelma muuttuisi teoiksi.

Kannattaa varoa - jos uskaltaa puhua unelmista, niistä saattaakin tulla totta.

Wellnesstiedossa julkaisemani tekstit löytyvät kirjoittajaprofiilini kautta osoitteesta http://www.wellnesstieto.fi/author/merianna-rossi/.

On vaikeaa olla epätäydellinen onnistujien maailmassa

Elämme onnistujien maailmassa. Kuulemme ja näemme valtavasti onnistumistarinoita esimerkiksi entisistä aineiden käyttäjistä, uralla menestyjistä, hyväntekijöistä, arjen sankareista, stressistä selvinneistä ja vaikeuksia kohdanneista. Facekaverit saavat upeita työpaikkoja, kiertävät maailmaa toinen toistaan jännittävämpiä seikkailuja kokien, rakastavat uutta rooliaan vanhempana ja löytävät aina aikaa leipoa täydellisiä ompputorttuja. Instaseurattavat taas onnistuvat dieetissään, jaksavat urheilla joka ilta, pitävät kodin supersiistinä ja viettävät hauskoja hetkiä ystävien kanssa. Elämä tuntuu olevan pelkkää onnistumista.

Todellisuudessa kuulemme ja näemme vain sen, mitä ihmiset haluavat jakaa. Ihmiset jakavat ja puhuvat mielellään sosiaalisesti suotavista ja omaa arvoa nostattavista asioista. Asioista, jotka ovat menneet hyvin ja joissa on onnistuttu. On hyvä myös muistaa, että hyvät asiat ja onnistumiset voivat olla puhtaasti sattumaa. Joku on sattunut olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja vaikka onnistuminen olisi omaa ansiota, se ei tarkoita, että ihmisen koko muu elämä olisi täydellistä. Esimerkiksi hyvän työpaikan saaminen on voinut vaatia vuosien opiskelua ja kuukausia kestänyttä epävarmuutta tulevasta. Voimme nähdä vain oman elämämme kaikkine ulottuvuuksineen ja se, mitä tiedämme muista, on heidän jakamiensa asioiden varassa.

Vaikka kuinka tiedämme järjellä, että sosiaalinen media on vain pintaa, unohdamme omima huonoina hetkinämme muiden inhimillisyyden. Vertaamme omaa todellista, moniulotteista ja kokonaista elämäämme muiden jakamiin yksittäisiin hetkiin. Kuva kertoo tuhat sanaa, mutta ainakin saman verran jää asioita, joita kuvasta ei voi nähdä.

Jospa hyväksyisimme oman elämämme epätäydellisyyden ja oppisimme näkemään myös omat onnenhetkemme. Jospa katsoisimme hetken omaa elämäämme ulkopuolisen silmin. Mitä kaikkea huomaisimmekaan?

Lisää läsnäoloa

Paljon puhutaan läsnäolosta. On tärkeää osata olla läsnä tässä hetkessä. Välillä pitää pysähtyä ja havahtua tiedostamaan, mitä juuri nyt tapahtuu ja miltä tuntuu. Läsnäolo vähentää stressiä, laskee verenpainetta ja lisää tilaa tekemisen täyteiseen elämään. Mutta mitä läsnäolo oikeastaan on? Ja miten olla läsnä, kun ympärillä on niin paljon virikkeitä, jotka kiskovat ajatuksia muualle?

Läsnäolo voisi tarkoittaa taitoa päästää irti siitä, mihin ei voi tällä hetkellä vaikuttaa. Osaa olla murehtimatta mennyttä tai ahdistumatta tulevasta. Ei jää haikailemaan jotain, mikä meni jo, eikä unohda elää nyt, vaikka odottaakin jotain tapahtuvaksi. Läsnäolo on tämän hetken tiedostamista, tässä hetkessä olemista ja mielen rauhoittamista muihin asioihin liittyvältä höpinältä. Läsnä ollessa ymmärtää, ettei minun kuulu olla tällä hetkellä niin fyysisesti kuin psyykkisestikään muualla.

Läsnäoloa vaikeuttavat kiire ja tunne siitä, että voisin käyttää tämän ajan hyödyllisemmin jossain muualla. Vaeltelevat ajatukset, mieltä painavat asiat ja tekemättömät hommat vievät väkisin huomion toiseen hetkeen. Myös jatkuva yhteys mobiililaitteisiin siirtää ajatukset pois siitä, mitä tässä hetkessä tapahtuu. Kun ympärillä on liikaa virikkeitä, on vaikea unohtaa ajallinen jatkumo ja pysähtyä tämän hetken äärelle.

Läsnäoloa voi lisätä pienillä teoilla. Listasin alle muutaman, jotka auttavat minua tiedostamaan paremmin tämän hetken.

1. Ensimmäinen askel on luopua tietoisesti tarpeesta hallita kaikkea kaikkialla. Se, mitä tapahtuu tämän hetken ulkopuolella, ei ole minun käsissäni. Kun päähäni hiipii ylimääräistä höpötystä, painostavaa ajatusten ruuhkaa, hengitän syvään ja ajattelen, ettei minun tarvitse ratkaista kaikkea nyt. Asioiden turhasta vatvomisesta ei ole hyötyä, vaan se poistaa aivokapasiteettia niiltä asioilta, mihin voin vaikuttaa tällä hetkellä. Palaan asiaan myöhemmin.
2. Yritän muistaa arvostaa sitä, mitä teen. Sillä tavalla en koko ajan ajattele, missä muualla minun pitäisi olla. Haluan ajatella, että kaikella on tarkoituksensa.
3. Koetan hyväksyä myös huonot hetket. Kaverini Ilona Parviainen toi osuvasti esiin Mielen jumppa -blogissaan tekstissä Mielen jumppaohjelma, että negatiiviset ajatukset voivat olla vain sen hetken, esimerkiksi tunnetilan, tuotoksia. Niillä ei ole välttämättä mitään tekemistä totuuden kanssa. Ikävät hetket ovat ja saavat olla osa elämää, eikä niitä tarvitse muuttaa. Aina ei täydy olla kivaa.
4. Pidän muistilapulla kirjaa tekemättömistä asioista, jolloin minun ei tarvitse stressata siitä, muistanko kaiken. Kirjaan ylös myös sellaiset mielenkiintoiset ajatukset, joita haluan pohtia tarkemmin sitten, kun sille on paremmin aikaa.
5. Aikataulutan tärkeimmät tekemiset, jolloin tiedän, että jokaiselle asialle on varattu oma aikansa. Näin voin keskittyä luvan kanssa siihen, mitä teen tällä hetkellä.
6. En pidä puhelinta näkyvillä, vaan jätän sen eteisen pöydälle tai laukkuun. Kuulen kyllä piippauksesta, jos jollain on minulle asiaa. En myöskään katso, mitä muut tekevät puhelimella tai muilla elektronisilla laitteilla, koska en halua imeä ylimääräisiä virikkeitä.
7. Läsnäoloa voi harjoittaa missä tahansa. Läsnäolo ei vaadi välttämättä meditaatiota tai joogaa, vaan sitä voi lisätä jokapäiväisiin askareisiin. Nyt voi olla sopiva aika antautua tälle hetkelle.

Läsnäololle on oma aikansa ja paikkansa. Maailma ei pysähdy, vaikka minä pysähtyisin.

 

Ketä varten sinä elät?

Kun kohtaamme uusia ihmisiä tai puolituttuja, jaksamme usein tsempata. Muistamme hymyillä ja olla kohteliaita, pidämme lupauksista kiinni, perustelemme mielipiteemme ja kuuntelemme toista. Mutta mites läheisten ihmisten kanssa?

Kaikkein läheisimpien ihmisten kanssa lähdemme liikkeelle siitä olettamuksesta, että meidät hyväksytään sellaisena kuin olemme. Läheiset ymmärtävät. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö meidän tarvitsisi kiinnittää huomiota siihen, miten kohtelemme lähimmäisiä. Meitä kehotetaan pitämään kiinni niistä, jotka ovat tukenamme vaikeina hetkinä ja luopumaan niistä ihmissuhdetaakoista, joista emme saa mitään. Ajaudumme helposti ajattelemaan, että muiden ihmisten tulisi olla meitä varten. Välillä voisi olla paikallaan kysyä itseltä, ketä varten minä olen.

Käännä katseesi hetkeksi lähimmäisiisi. Miten kohtelet heitä? Laadin lähteisten ihmissuhteiden tarkastuslistan. Lukaise lista läpi ja palaa kysymyksiin aina silloin tällöin.

1. Järjestänkö läheisilleni aikaa?
2. Pidänkö lupaukseni esimerkiksi tapaamisajoista vai onko minulla tapana laittaa kaikki muut asiat etusijalle?
3. Muistanko kysyä, mitä toiselle kuuluu?
4. Kuuntelenko, mitä toinen sanoo?
5. Reagoinko toisen sanomisiin sopivalla tavalla? Osoitanko empatiaa, iloitsenko mukana, tarjoanko apua tai rohkaisenko kertomaan lisää?
6. Pyydänkö apua vai oletanko, että toisen pitäisi tietää, milloin olen avun tarpeessa?
7. Osoitanko kiitollisuutta, kun toinen on tehnyt jotain hyväkseni?
8. Kerronko, mitä arvostan toisessa ja miksi pidän hänestä?

Läheisimmät ihmiset ovat ansainneet sinulta parasta.

 

Elä nyt ja luota tulevaan

Saarnaan mielelläni siitä, miten jokaisen meistä olisi syytä katsoa peiliin säännöllisesti ja miettiä, miten voisimme tehdä itsestämme parempia ihmisiä. Haastan pohtimaan heikkouksia ja suuntaamaan ajatukset niiden kehittämiseen. Kehotan tarttumaan epäkohtiin omassa elämässä ja tekemään niille jotain. Minun on kuitenkin tunnustettava, että olen innokas kehittämään ja kehittymään, mutta unohdan välillä pysähtyä kuulostelemaan, millaista nyt on.

Aina ei tarvitse olla parempi. Elämässämme on hetkiä ja ajanjaksoja, jolloin pelkkä päivästä toiseen selviäminen vaatii kaiken huomiomme. Energiamme ei riitä kaikkeen, eikä sen tarvitsekaan riittää. Toisinaan on ihan sallittua unohtaa tulla paremmaksi.

Välillä on myös tärkeää muistuttaa itselle, että olemme aika mahtavia tällaisina. Katso, mitä kaikkea olet jo saanut aikaan! Muistuta itsellesi, millaisen matkan olet kulkenut tähän asti ja taputa itseäsi olalle. Vedä polvet lähelle rintakehää, halaa jalkojasi ja tunne kehosi lämpö. Sinä olet hyvä juuri nyt.

Olemme matkalla paremmiksi ihmisiksi. Mutta koska emme tule ikinä valmiiksi, voimme aivan hyvin elää nyt ja luottaa siihen, että tulevaisuus järjestyy lopulta juuri sellaiseksi kuin itse haluamme.

Pakko ei ole kuin liikkua

Liikunta liikkumisen ilosta on kaunis ajatus, mutta ei välttämättä totta, kun takaraivossa hakkaa ajatus siitä, että on pakko liikkua. Liikunta ei ole välttämättä nautinto, vaan pakollinen paha. Kerronpa, millainen minun suhteeni liikuntaan on ollut ja miten se on kehittynyt nykyiseen.

Minä olen vanhempien esimerkistä tottunut olemaan liikkeessä pienestä asti. Vanhempani istuttivat minut ja veljeni ensimmäisistä elinvuosista lähtien pyörän turvaistuimeen ja myöhemmin oman pyörän satulaan, raahasivat meidät Kuusijärvelle hiihtämään ja työnsivät koiran talutushihnan käteen. Myöhemmin liikuimme omien hevosten kanssa, juoksulenkkeilimme, kävimme uimassa ja pumppasimme kuntosalilla. Liikkuminen on ollut minulle aina elämäntapa.

Teini-ikä teki liikkumisesta terapiaa. Juoksulenkit ja kuntosalitreeni olivat keinoja hallita tunteita ja elämää. Liikunta toi elämään pysyvyyttä, rutiineja ja hyväksymisen tunnetta. Minkä nuorena oppii, se vanhana vainoaa; salakavalasti liikunnasta kehittyi minulle pakko. En enää liikkunut liikkumisen ilosta, vaan siksi, että päivän suoritus tulisi hoidettua. Liikunta oli kilometrejä, sykkeen vahtaamista ja palavia kaloreita. Ajattelin, että kunhan liikun, voin syödä mitä tahansa. Liikunta oli yhtäkkiä keino paitsi hallita tunteita myös välttämätön, jotta mahtuisin farkkuihin huomennakin. Liikkuminen ei ollut itseisarvo, vaan väline itsensä hyväksymiselle.

Valitsin tavan liikkua sen mukaan, mikä muokkaisi vartaloa mahdollisimman tehokkaasti. En käyttänyt aikaa sellaiseen liikkumiseen, joka ei polttanut tehokkaasti kaloreita tai kasvattanut lihaksia. Rasitin kehoani, mutten huoltanut sitä. En pysähtynyt edes niinä kertoina, kun mursin luita tai katkoin jänteitä. Liikuin voidakseni hyvin, mutta oikeasti liikuin hyvinvointini kustannuksella.

Suhtautumiseni liikuntaan muuttui, kun kyseenalaistin ajatukseni hyvinvoinnista yleensä. Tämä prosessi alkoi 2015 kesällä, kun poikaystäväni raahasi minut kuntosalilta pihalle kokeilemaan kehonpainotreeniä. Kuntosalilla kuvittelin olevani kovakin urheilija, mutta kun minun olisi pitänyt nostella ja hallita omaa vartaloani, en pystynytkään siihen. Järkytyin, koska jouduin yhtäkkiä kohtaamaan kehoni rajallisuuden. Aiemmin hyvinvointi ja sitä kautta liikunta olivat tarkoittaneet minulle ulkoista hyväksyntää. Halusin tehdä asioita, joissa sekä itse tiesin että muut tiesivät minun olevan hyvä. Nähdessäni, miten huonosti oikeasti tunsinkaan oman kehoni, kysyin itseltäni, miksi minun pitäisi rakentaa hyvinvointini muiden odotuksille. Loppujen lopuksi minä itse ole se, jonka täytyy elää kanssani.

Palasin hyvinvoinnin perusasioihin.

Ruoka, liikunta ja lepo.

Mitä ne tarkoittavat minun elämässäni?

Miten muodostan niistä sellaisen paletin, että ne tukevat

mahdollisimman paljon toisiaan ja henkistä hyvinvointiani.

Kehonpainotreenistä muodostui liikuntafilosofiani pohja; halusin oppia tekemään kehollani siistejä juttuja pelkän painojen nostelun sijaan. Tämä tarkoittaa kehonpainotreeniin panostamista täysillä. Viikkoni täyttyvät leuanvedoista, punnerruksista ja keskivartalon vahvistamisesta. Perusliikkeiden kehittyessä huomaan, että voidakseni tehdä vaikeampia liikkeitä, minun on lisättävä liikkuvuuttani ja kehonhallintaa.  Minulla ei yksinkertaisesti riitä enää aikaa rasvaa polttaville HIIT-treeneille tai juoksulenkeille. Oivalsin, että liikunta ei voi olla enää ainoa keino pitää farkkukoko samana.

Kehitystä tavoitellessani huomasin, että fyysinen kehitys edellyttää a) riittävästi rakentavaa ravintoa sekä b) tehokasta palautumista.

a) Minun piti ruveta syömään enemmän ja useammin. Se ei ollut mikään ongelma, koska syöminen on aina ollut minulle nautinnollinen keino rentoutua. Kauhistuin kuitenkin sitä, että enemmän syöminen kerryttää rasvavarastoja, jotka lisäävät entisestään vastusta eli painoa kehonpainoharjoitteluun. Jos meinaan syödä paljon, minun on kiinnitettävä enemmän huomiota siihen, mitä suuhuni laitan. Ruuasta oli siis pakko tulla keino hallita painoa ja se tapahtuu syömällä terveellisemmin ravintorikkaita aineksia. Panostaminen ruuan terveellisyyteen taas tarkoittaa, että ruoka ja varsinkaan herkuttelu ei voi olla ainoa nautintoni arjessa, vaan minun on etsittävä hyvän olon lähteitä muualta. Kävi hassusti niin, että kun ryhdyin kiinnittämään huomiota syömisen merkitykseen painonhallinnassa, vapauduin liikkumisen pakosta ja liikunnasta tulikin nautinto.

b)Päätin pidentää yöunia pysyvästi, enkä aio tinkiä niistä arjessa. Samalla huomasin, että kun nukun riittävästi, en kaipaa yhtä paljon epäterveellisiä herkkuja lisäämään energiaa. Terveellisesti syömisestä tuli helpompaa.

Nykyään liikunta on minulle erottamaton osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Saan huimasti kiksejä, kun huomaan kehittyväni, vetäväni yhden leuan enemmän tai jaksavani kannatella vartaloani tangolla L-istunnassa. Liikunta on arjen henkireikä, osa tapaani nollata ja rentoutua. Minun ei ole pakko liikkua ollakseni tyytyväinen itseeni, mutta tulen tyytyväiseksi saadessani liikkua.

 

Palkinnoksi hyvää oloa

"Nyt olen ansainnut suklaata." "Oli niin rankka viikko, että viikonloppuna nollaan muutamalla sidukalla." "Ehkäpä ärsytys katoaa, kun tilaan pizzan."

Miten sinä palkitset itsesi?

Itsensä palkitseminen on monelle meistä luontaista. Kun minä haluan palkita itseni, ostan Pandan Lakumixpussin, uusimman Fit-lehden tai jonkin uuden vaatteen. Kaikkihan me olemme ansainneet hemmottelua silloin tällöin.

Itsensä palkitseminen on haaste silloin, jos siihen liittyy valintoja, jotka kaduttavat myöhemmin. Herkuttelussa, shoppailussa tai vaikkapa juhlimisessa ei ole silloin tällöin mitään pahaa, mutta jos ne ovat keinoja hallita tunteita, niistä tulee helposti liian hallitseva osa elämää.

Itsensä palkitsemiseen liittyy usein hetkellinen mielihyvä. Nopeasti jotain, joka saa hyvälle mielelle. Mutta jos syöty Lakumix-pussi ahdistaa jälkikäteen tai uusi vaate jää käyttämättömänä kaappiin, kannattaa miettiä, mitä hyötyä palkinnosta on. Hetkellinen mielihyvä ei laita itsensä palkitsemisen tuomaa hyvää oloa pankkiin, vaan pahimmillaan kuluttaa olemassa olevaa hyvän olon pääomaa. Tyytymättömyys tehtyyn lisää huonoa käsitystä itsestä, mikä puolestaan lisää tarvetta palkita itsensä, joka taas... Ja niin edelleen.

Mitä jos opettelisit palkitsemaan itsesi asioilla, jotka lisäävät hyvää oloa pitkällä tähtäimellä? Rankan päivän päätteeksi nautitkin suklaan sijaan jostain kivasta tekemisestä. Tykkäätkö liikkua luonnossa? Haluaisitko käydä leffoissa tai teatterissa? Oletko haaveillut tatuoinnista tai uusista hiuksista? Oletko ajatellut hieronnassa käymistä? Mitä jos palkitsisit itsesi ravitsevalla iltapalalla ja tavallista pidemmillä yöunilla? Palkitse itsesi asioilla, jotka lisäävät hyvinvointiasi niin, ettei elämä tuntuisi aina niin rankalta. Hyvinvointia lisäävät teot kasvattavat paitsi hyvää oloa myös tyytyväisyyttä itseen.

Muista kuitenkin, että vanhat tavat ovat juurtuneet syvälle. Voi olla, ettet oikeastaan halua muutosta, mutta ajattelet, että sinun pitäisi tehdä se. Hyväksy, että kaipaat edelleen viikonlopputissutteluja, mutta päätä, että teet niiden sijaan jotain muuta. Pikkuhiljaa, valinta valinnalta voit muokata ajatuksiasi niin, ettet enää kaipaakaan vanhaa tapaasi palkita itsesi.

Miksi emme elä terveellisesti?

Hyvinvoinnin ja terveyden voi ajatella olevan yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Tiedämme, että voidaksemme hyvin meidän pitää ajatella positiivisesti, elää hetkessä, haastaa itseämme sopivasti, levätä riittävästi, rasittaa kehoamme liikkumalla ja syödä terveellisesti. Jos kerran tiedämme tuon, miksi teveellisesti eläminen on niin vaikeaa?

Listasin muutamia syitä, joiden vuoksi tieto ei muutu teoiksi.

Hyvinvointi ja terveys eivät ole arvoja. Hyvinvoinnista on tullut megaluokan trendi ja siitä puhutaan julkisesti paljon. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jokaiseen meihin olisi sisäänrakennettu oman elämän hyvinvointipoliisi. Jos hyvinvointi ei kuulu perimmäisiin arvoihisi, siitä ei koskaan tule elämäsi tärkeintä asiaa. Ja kun hyvinvoinnista ei tule elämäsi tärkeintä asiaa, et etsi aktiivisesti tapoja, joilla voisit parantaa sitä. Saatat pinnallisesti tarttua johonkin trendikkääseen suoritukseen, kuten paleoruokavalioon, mutta koska hyvinvointi itsessään ei ole sisäinen motivaattorisi, suoritus unohtuu väsyneenä ja nälkäisenä perjantai-iltana mäkkärijonoon. Jos haluat lisätä hyvinvointia, sinun täytyy perustella ja osoittaa, ikään kuin myydä itsellesi, miksi hyvinvoinnin edistäminen on tärkeää ja miten juuri sinä voisit toteuttaa sitä omassa elämässäsi.

Hyvinvoinnin matkiminen. Meillä kaikilla on mielikuva siitä, mitä hyvinvointi tarkoittaa. Vai onko? Näemme jatkuvasti kuvia ja ajatuksia hyvinvoinnista, mutta mikä on oma näkemyksemme siitä? Millainen suhde juuri sinulla on hyvinvointiin? Tiedätkö, mitkä asiat saavat sinut voimaan hyvin ja miten voit lisätä niitä elämääsi? Pystytkö selittämään itsellesi, miksi valitset jonkin asian hyvinvoinnin edistämiseksi? Esimerkiksi minulle oli erityisen iso askel päästä eroon siitä, että ajattelin liikunnan olevan pelkkää energian kulutusta. Kun luovuin ajatuksesta kuluttaa energiaa ja sen kautta hävittää ylimääräistä rasvaa, ymmärsin, mitä liikkumisen ilo todella tarkoittaa. Nykyään urheilu on minulle keino totettaa itseäni fyysisesti - ei rankaisu syödystä karkkipussista. Hyvinvointia ei voi toteuttaa sillä ajatuksella, että näin pitää tehdä. Hyvinvoinnin taustalla on ymmärrys siitä, millaiset asiat todella saavat sinut voimaan hyvin.

Koko elämä kerralla kuntoon. Päätät, että nyt on aika laittaa elämä järjestykseen. Aloitat aamusi reippaalla lenkillä, ostat vuoden kuntosalijäsenyyden, haet lounaaksi salaattia, vaihdat istumisen seisomiseen, nappaat karkin sijaan ravintolisiä ja menet ajoissa nukkumaan. Jaksat uutta elämäntapaasi tasan siihen asti, kun ensimmäinen "entä jos" -ajatus valtaa mielen. Esimerkiksi jos olet tottunut palkitsemaan itsesi raskaan päivän päätteeksi suklaalla, et opi tavastasti yhtäkkiä pois. Rutiinien ja totuttujen tapojen muuttaminen on hidas projekti, joka vaatii pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä ja armollisuutta. Lupaa itsellesi, että pieni muutos kerrallaan riittää. Kun huomaat, miten muutos on parantanut elämänlaatuasi, ryhdyt toteuttamaan sitä automaattisesti ja kaipaat lisää pieniä asioita parantamaan hyvinvointiasi. Samalla opit, mistä sinun hyvinvointisi koostuu ja millaiset teot lisäävät sitä.

Huomenna. Turhaan sitä sen pidempään avaamaan. Kyllä sinä tiedät, ettet aloita kuitenkaan huomenna, vaan sinun pitää aloittaa tässä ja nyt.

Hyvinvointi ei ole mitään tiettyä tai konkreettista. Hyvinvointi on asenne, elämäntapa.