Itsekurin mielekkyys ja mielettömyys - Mitä itsekurista pitäisi ajatella hyvinvoinnissa?

Itsekuri on hyvinvoinnin kannalta kaksipiippuinen käsite. Itsekuria pitää olla parempien hyvinvointia edistävien valintojen tekemiseen. Toisaalta se ei saa hallita elämäämme ja estää meitä nauttimasta elämästä. Mitä itsekuri tarkoittaa hyvinvoinnin kannalta ja miten siihen tulisi suhtautua?

---

Itsekuri on muodostunut terveellisiä elintapoja ihainnoivassa ja hyvinvointia edistävässä kulttuurissa hyveeksi. Ajatellaan, että heikko mielemme tuottaa meille erilaisia mielihaluja, joiden hallitsemiseen tarvitsemme itsekuria. Epätoivottuja mielihaluja voivat olla esimerkiksi makeanhimo, laiskuus ja haluttomuus kehittyä. Itsekuriin liittyvät esimerkiksi säännöllisyys, toistuvuus, pitkäjänteisyys, kieltäytyminen ja tavoitteellisuus.

Kuri. Siinä on suomen kielessä jotenkin ikävästi kalskahtava mielleyhtymä. Kuri on mielen hallitsemista tilanteissa, joissa se on usein vaikeaa. Kuri viittaa valintoihin ja päätöksiin, jotka on jollain tavalla ennalta sovittu palvelemaan tiettyä päämäärää.

Toisaalta itsekuri nähdään uhkana. Liika kurinalaisuus vie elämästä kaiken spontaanin nautinnon ja ilon. Ihminen ei ole hyvinvointia suorittava kone, vaan ajatteleva, tunteva ja liikkeessä oleva sielu. Ennalta asetettu tavoite ei aina tuota hyvinvointia pitkällä tähtäimellä, vaan voi jopa tappaa elämänilon. Itsekuri törmää usein "minä olen ansainnut hemmottelua" -ajatteluun. Hyvinvointiin kuuluvat myös rentous ja armollisuus itseä kohtaan.

Mitä jos rentous, armollisuus ja itsekuri eivät olisikaan tukkanuottasilla keskenään? Mitä jos laitettaisiin riita poikki ja keskityttäisiin toteuttamaan elämää, jossa itsekurilla olisi positiivisempi merkitys?

Itsekurin mielekkyyden tai mielettömyyden avain on niissä tavoitteissa, joita itsekuri palvelee. On eri asia jättää perjantain suklaalevy väliin siksi, että peilistä katsoo jenkkakahvaläski, kuin siksi, että suklaasta tulee paha olo. Jos itsekuri on sisäinen piiskuri, joka kylvää sisäämme negatiivisia ajatuksia ja paheksuu kaikkea, mistä pidämme, vahvinkin uupuu. Itsekuri olisikin syytä taivuttaa ymmärtäväiseksi ja lempeäksi ohjastajaksi, joka auttaa tekemään parempia valintoja. Silloin itsekuri osaa heltyä oikeissa paikoissa ja väärissä johdatella takaisin polulle.

Itsekuri on oman elämän merkityksen kunnioittamista. Se on negatiivisten tuntemusten hyväksymistä, taitoa nauraa itselle ja kykyä ryhdistäytyä valintoja tehdessä. Itsekuri on vapautus niistä asioista, jotka tuottavat pidemmällä tähtäimellä haittaa hyvinvoinnillemme.

Tutustu itsekuriisi ja käy sen kanssa kehityskeskustelu.

Millä tavalla sinä olet ansainnut tulla johdatelluksi?

Parhaat ystävät

Ystävyys on siitä hassu juttu, että siinä kaksi sielua on ikään kuin yksi.

Minä olen kahdeksan vuoden ajan katsonut vierestä kahden sielun välistä ehdotonta, puhdasta ja aitoa ystävyyttä. Nämä ystävykset ovat kasvaneet yhdessä ja jakaneet arjen. He elävät rinnakkain, kaksi itsenäistä ja itsessään täydellistä sielua. He eivät tarvitse toisiaan, mutta he ovat yhdessä, koska niin on hyvä.

Nämä kaksi ystävystä jakavat kaiken, mutta lopulta eivät mitään. He eivät ajattele, että toisen täytyisi luopua jostain, jotta toinen saisi jotain. He pitävät yhdessä yhteisymmärryksessä kiinni omastaan.

Molemmat tietävät, mitä tarvitsevat ja pitävät huolen siitä, että saavat sen. Jos toinen kaipaa hellyyttä, hän käy hakemassa pari pusua ja on siihen tyytyväinen. Kumpikaan ei osaa lukea toistensa ajatuksia, jonka vuoksi molemmat kantavat vastuun omista tarpeistaan.

Ystävät eivät kuitenkaan käytä toisiaan hyväksi. He eivät ota sitä, mikä ei heille kuulu. Tai jos ottavat, kostaa ei tarvitse. Kenties toinen tarvitsi enemmän sitä, mitä toisella oli. Ei kannata katkeroitua, kun yhdessä ollaan kuitenkin. Kaikki on omaa, mutta samalla yhteistä. Toinen ei ole itseä varten.

Kumpikaan ei edellytä toisen olevan mitään. Kummallakin on oikeus olla juuri sellainen kuin on. Molemmat hyväksyvät toisensa ehdoitta; kun toinen on, toinenkin on ja se tekee heistä yhden kahden sijaan. He tietävät, että niin on molemmille parempi. Toiselle ei tarvitse todistaa omaa arvoa ollakseen arvokas.

He tukevat toisiaan. Kun toinen väsyy tekemään hommia, toinen jatkaa. Kun toinen tarvitsee unta, toinen valvoo. Heidän ei tarvitse vertailla vastuitaan tai tekemiään töitä, koska eroilla ei ole väliä. He luottavat toisiinsa. He tietävät, että molemmat kantavat vastuunsa ja tekevät oman osansa ilman vahtimistakin.

He tekevät kaiken yhdessä, mutta eivät puutu siihen, mitä toinen tekee. He keskittyvät ensisijaisesti omaan tekemiseensä. Toinen saa hölmöillä - omapa on valintansa. He tietävät, ettei kumpikaan ole kuitenkaan toista parempi.

He kommunikoivat ja hiljenevät, tulevat luokse ja kääntyvät pois. He hyväksyvät eron, mutta iloitsevat kohtaamisesta. He ovat yhtä kuin juuret ja maa, mutta kuitenkin erillisiä kuin aurinko ja kuu. He uskovat, luottavat, tietävät, rakastavat, antavat, ottavat, hyväksyvät, pyytävät, luopuvat ja jakavat.

He ovat rehellisiä, pyyteettömiä ja läsnäolevia ystäviä.

Parhaat pörröiset ystävät - ystäviä jo kahdeksan vuotta.

Millaisia ystäviä me ihmiset olemme?

Arvojen mukainen elämä: Mitkä ovat minun arvojani?

Edellisessä tekstissäni pohdin, että elämän merkitys syntyy arvojen mukaisesta elämästä. Meille on annettu arvokas elämän lahja ja sillä on väliä, miten käytämme sen. Se ei tarkoita, että meidän tulisi elää tietyllä tavalla; saavuttaa paljon ja hankkia arvokkuutemme. Elämä itsessään tekee meistä riittävän arvokkaita. Voimme siis keskittyä maineen ja mammonan metsätyksen sijaan elämän merkityksellisyyden tekemiseen. Tämä merkitys syntyy arvojen mukaisista valinnoista ja teoista.

---

Mitä jos ei tiedä omia arvojaan? Miten omat arvot voi tunnistaa? Mistä tietää, mitkä ovat niitä arvoja, joita kannattaa seurata? Miten voi tunnistaa elävänsä arvojen mukaisesti? Jos kaipaat vastauksia näihin kysymyksiin, on aika lähteä matkalle sisäiseen itseen.

Arvot ovat perustavanlaatuisia ajatuksia ja käsityksiä elämästä ja siitä, miten pitäisi elää. Opimme arvoja yhteiskunnan, kasvatuksen, koulutuksen, elämänkokemuksen ja kohtaamiemme ihmisten kautta. Osa arvoista on tietoisesti omaksuttuja, kuten eettinen elämäntyyli, mutta valtaosan arvoista opimme piiloisesti. Silloin niiden tunnistaminen ja sanoittaminen voi olla vaikeaa.

Jos sinusta tuntuu vaikealta luetella omia arvojasi, pysähdy seuraavien kysymysten äärelle:

1. Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä?
2. Millaisia asioita haluat pitää elämässäsi?
3. Mitkä asiat tuovat sinulle onnea ja tyytyväisyyttä?
4. Mitä ilman et voisi elää?
5. Mitä asioita tai ominaisuuksia arvostat?

Kun olet listannut elämäsi tärkeimmät asiat, voit työstää niitä eri tavoin. Voit esimerkiksi jaotella niitä yleisimpien arvoluokitusten mukaan (kts. esim. Wikipedia: Arvo) tai etsiä aforismeja, jotka kuvaavat arvojasi parhaiten. Jos olet kiinnostunut filosofiasta tai elämänkatsomuksellisista teemoista, voit jopa tutustua erilaisiin filosofisiin ja elämänkatsomuksellisiin suuntauksiin ja hakea niistä apua elämänlinjojesi rakentamiseen.

Muodosta arvoistasi selkeitä ja mahdollisimman yksinkertaisia elämänohjeita: oma huoneentaulusi. Kun teet valintoja ja päätöksiä, pyri noudattamaan näitä ohjeita. Silloin elät arvojesi mukaan.

Tunnista, tunnusta ja elä.

Miten tehdä elämästä merkityksellistä?

Kirjoitin edellisessä tekstissäni, että jokainen meistä on riittävä pelkästään olemalla. Meidän ei tarvitse määrittää itseämme mitenkään ollaksemme jotain. Meidän ei tarvitse yrittää niin kovasti tai hankkia niin paljon todistaaksemme arvomme. Meidän ei tarvitse todistaa mitään. Pelkkä olemassaolomme kertoo meistä kaiken tärkeän.

Mitä oleminen sitten tarkoittaa? Jos on hyvä pelkästään olemalla,

mitä väliä sillä sitten on, miten elämänsä elää?

---

Kirjaimellisesti oleminen tarkoittaa, että jotain on. Jotain voi olla passiivisesti tai aktiivisesti. Oleminen voi olla myös jonkin tekemistä ja toteuttamista. Silloin se sisältää jonkinlaisen määrittelyn tarpeen; olla mitä, miten, missä ja miksi.

Elämä on matka, jonka mukana meidän on kuljettava. Ei ole mielekästä jäädä kyydistä, kun niin paljon on vielä kokematta. Emme voi siis vain olla sanan passiivisessa merkityksessä. Voimme istua kyydissä - tai mikä parempaa, tarttua rattiin ja ohjata elämäämme haluamaamme suuntaan. Voimme olla monella tavalla.

Meidän ei tarvitse määritellä itseämme. Silloin voimme olla miten tahansa. Mutta onko millä tahansa merkitystä itsellemme ja maailmalle? On tärkeää huomata, että sillä, miten on tai miten elämän lahjan käyttää, on väliä. On löydettävä oma merkityksellinen tapa toteuttaa itseä ja jakaa omaa elämänlahjaa.

Millä tavalla teet omasta elämästäsi merkityksellistä? Millä tavalla voisit tehdä olemisen olevaksi? Millä tavalla voisit rikastuttaa elämääsi ja jakaa sen olemisen merkityksen, mikä sinussa on?

---

Merkityksellinen elämä on lopulta hyvin yksinkertaista: elä niin, että voit olla elämääsi tyytyväinen. Elä arvojesi mukaan. Siitä syntyy merkitys.

Merkityksellinen elämä voi olla välillä haasteellista. Esimerkiksi sosiaaliset tai taloudelliset paineet saattavat ohjailla sinua voimakkaasti johonkin suuntaan ja voi vaatia rohkeutta ja päättäväisyyttä pysyä omalla polulla.

Mutta lopulta et elä ketään muuta varten.  Voit elää muiden kanssa ja merkityksesi voi syntyä muille elämisestä, mutta se on valinta. Voisit elää toisinkin. Valinnoillasi, isoilla ja pienillä, tiedostetuilla ja tiedostamattomilla, toteutat elämäsi merkitystä. Ne valinnat kannattaa tehdä arvoja palvellen. Silloin ei tarvitse miettiä epävarmana, valitsiko oikein.

Löydä omat arvosi ja elä niiden mukaan. Silloin teet parhaasi ja osoitat kiitollisuutta saamastasi arvokkaasta elämän lahjasta. Muuta sinulta ei voi vaatia.

Seuraavassa tekstissäni tulen antamaan vinkkejä omiin arvoihin tutustumista varten.

Minä olen sinä ja muita oivalluksia ihmisyydestä

Minä olen.

Jäikö lause kesken? Minä olen mitä?

Määrittämme itsemme usein sen avulla, mitä toteutamme elämässämme. Minä olen opiskelija, tytär, sisko, puoliso ja jumppaohjaaja. Minä olen myös joogi, kirjoittaja, koiranomistaja ja autoilija. Meidän on helppo määritellä itsemme instituutioiden, toimintamme ja omistustemme kautta. Voimme helposti kuvata itseämme myös tiettyjen tunnetilojen avulla; olen innostunut, stressaantunut tai väsynyt. Ajattelemme, että meidän on pakko olla jotain.

Elämme yhteiskunnassa, jossa meidät opetetaan määrittämään itsemme tekojen kautta. Jo pienenä meitä ohjataan ajattelemaan, mitä meistä tulee täyttääksemme yhteiskunnallisen velvollisuutemme.

Minä olen.

Mitä jos lause onkin täydellinen ja sisältää kaiken olennaisen ihmisyydestä? Minä olen. Siinä on kaikki, mikä määrittää minut. Se, että olen, tekee minut olevaksi.

Joogafilosofiassa (ja esim. kristinuskossa) ajatellaan, että oleminen, elämä itsessään on arvokasta. Pelkästään olemalla olen merkityksellinen. Riittää, että olen. Siinä on kaikki, minkä tarvitsee määrittää minua.

Jos minä olen arvokas pelkällä olemisellani, sama pätee sinuunkin. Sinä olet ja se on kaikessa yksinkertaisuudessaan riittävä määritelmä sinusta.

Jos yhdistän totuuden sinun ja minun ihmisyydestä, muodostuu väite:

Minä olen sinä.

Saivartelua?

Ajattelen, että jos me molemmat olemme yhtä arvokkaita pelkästään olemalla, meissä ei ole lopulta mitään eroa. Pelkkää olemistamme ei määrittele mikään, eikä meidän siksi tarvitse miettiä, miten olemme. Elämä meissä tekee meidät arvokkaiksi. Ja jos meillä molemmilla on elämä, olemme lopulta samanlaisia. Tässä ajattelussa sillä ei ole väliä, miten ja mihin käytämme elämämme.

Miten tämä ajatusleikki vaikuttaa siihen, mitä ajattelet itsestäsi? Entä toisista?

Minuun se vaikuttaa niin, että ymmärrän paremmin, miten samanlaisia ihmiset lopulta ovat. Erilaisuutemme on pelkkä ulkoinen havaintomme. Olemme lopulta kaikki samalla viivalla ja samanarvoisia. Olemme ihmisiä. Kun nyt oivalsin tämän, haluan olla enemmän ihminen ihmiselle.

Toiseksi ymmärsin, että minun ei tarvitse yrittää olla mitään ollakseni arvokas. Minä olen tärkeä silloinkin, kun minulta viedään kaikki. Nautin siitä, mitä olen, mutta on lohduttavaa tietää, että kun en enää jaksa toteuttaa mitään olemista, olen silti. Minun ei tarvitse enää yrittää niin paljon ollakseni jotain tai tullakseni joksikin.

Tai toisaalta minkään ei tarvitse määrittää minua. Ei sen, mitä olen ollut, eikä sen, mitä minun pitäisi olla. Ei senkään, mitä sinä ajattelet, että olen. Myös sinulla on lupa olla jotain muuta. Miksi rajoittaisimme määrittelyllä sitä, mitä voimme olla?

Määrittelemättömyys ei tarkoita pysähtymistä. Tämä oikeastaan vain lisää mielenkiintoa jatkaa matkaa, koska tieto tekee kulkemisesta turvallisempaa. En menetä lopulta mitään, vaikka epäonnistuisin. Olen silti.

Muista, että sinä olet.

Ulos kuluttamisen noidankehästä

Me ihmiset olemme niin kovin innokkaita hamstraamaan. Olemme kiiltävälle persoja harakoita, jotka täyttävät pesänsä löytämillään aarteilla.

Yhteiskuntamme järjestelmät ja kulttuurimme ovat rakentuneet kuluttamisen ympärille. Elämme mielikuvien maailmassa, jossa valtaa käyttävät markkinat luovat todellisuutemme. Meidät on kasvatettu uskomaan kuluttamiseen. Hankimme koulutuksen, jotta saamme töitä, jotta meillä on varaa elää. Elämä muodostuu hankinnoista ja niiden tuottamasta lisäarvosta. Me uskomme aidosti lohtushoppailuun, ansaittuun luksukseen ja materian tuottamaan onneen.

Sisimmissämme kuitenkin tiedämme, ettei raha tuo onnea. Tutkimusten mukaan raha ei tee meitä enää onnellisemmaksi, kun saavutamme tietyn tulorajan.

Kun olemme tottuneet tyydyttämään mielikuvatarpeemme, olemme itse asiassa tehneet itsemme immuuneiksi kuluttamiselle. Minkään hankkiminen ei tunnu miltään, koska heti kohta pitäisi olla uudempaa, trendikkäämpää ja parempaa. Ja mikä ärsyttävintä: juuri, kun hankit jotain uutta, se tulee seuraavalla viikolla alennukseen ja menettää arvonsa. Kompensaatioksi pitäisi hankkia taas jotain uutta.

---

Mikä sitten tekee meidät aidosti onnelliseksi ja miten tämä autuus on mahdollista saavuttaa?

Kerronpa oman tarinani kautta, miten minä havahduin jääneeni kuluttamisen noidankehään:

Neljä opiskeluvuotta viidestä olen tehnyt töitä opintojen ohella. Viime vuosi oli hurja: tein opintojen ohella osa-aikaisesti töitä ruokakaupassa ja lisäksi tein alkuvuodesta kaksi täysipäiväistä työharjoittelua tutkimusavustajana. Kesällä kirjoitin pidempiaikaisen työsopimuksen harjoittelupaikkaani. Töiden ja opintojen ohella koetin varata aikaa liikunnalle sekä ystävien ja läheisten tapaamiselle.

Rahaa tuli, mutta ajan kustannuksella. Olin väsynyt ja tyytymätön täyteen kalenteriini. Ajauduin kompensoimaan tyytymättömyyttäni hankkimalla kaikkea "piristävää", kuten uusia vaatteita. Hankintojen tekeminen kuitenkin edellytti lisää rahaa, joka sai minut lisäämään työtuntejani.

Vuoden 2016 lopulla jokin minussa koetti herätä (lue esim. Hyvä olo ei löydy ostamalla). Mietin, mitä haluan todella ostaa: uudet aamutohvelit vai mielikuvan rauhallisesta ja rennosta aamupäivästä?

Vuoden vaihtuessa huomasin, että viime vuoden tuloni ylittivät opintotukirajan. Minun täytyy siis maksaa osa opintotuestani takaisin. Tämä herätti minut. Oivalsin, että olin ajanut itseni kuluttamisen noidankehään; voidakseni kuluttaa, minun oli tehtävä enemmän töitä, mutta tehdessäni enemmän töitä, minulle jäi vähemmän aikaa muille tärkeille asioille, joka sai minut purkamaan turhautumistani kuluttamiseen. Miksi minun piti kiusata itseäni sillä tavalla?

Minun ei ole pakko tienata enempää kuin todella tarvitsen. Pikku hiljaa olen koettanut vähentää työtuntejani. Yritän ajatella, etten tee töitä rahan vuoksi, vaan toteuttaakseni itseäni. Tämä näkyy tilisaldossani, mutta huomaan, että pärjään vähemmällä. Kun minulla on enemmän aikaa minulle tärkeille asioille ja joutenololle, en oikeastaan kaipaa materiaa laastariksi. Olen tyytyväisempi ja minun on helpompi hengittää.

---

Luopumalla voit saada.