Peilin edessä

Joogatunneillani sanon tarvittaessa oppilaille:

"Kuten huomaatte, tässä salissa on iso peili. Pyydän teitä kuitenkin kiinnittämään enemmän huomiota siihen, miltä liike tai asana teistä tuntuu kuin siihen, miltä se näyttää. Voitte tarvittaessa vilkaista linjauksia peilistä, mutta tärkeämpää on keskittyä siihen, että asana tuntuu hyvältä. Täällä kukaan ei ole arvioimassa teitä."

Niin joogasalissa kuin maton ulkopuolellakin elämämme on täynnä peilejä. Näämme oman heijastuksemme melkein missä tahansa liikummekin; vessan seinällä, näyteikkunoista, auton kyljestä tai vesilammikon pinnasta. Sillä hetkellä, kun vilkaisemme omaa heijastustamme, asetumme hetkeksi itsemme ulkopuolelle tarkastelemaan itseämme niin kuin ulkopuolinen tarkastelisi.

Erona on, että tarkastelemme itse itseämme kriittisemmin kuin kukaan meitä katsova.

Vietin muutaman päivän mökillä. Isovanhempieni mökki sijaitsee useiden kilometrien päästä isosta tiestä, metsän keskellä ja järven rannalla. Siellä joogatessani en nähnyt heijastustani. En oikeastaan katsellut itseäni peilistä muutenkaan, koska ainoat peilit mökillä ja saunatuvassa ovat pieniä ja sillä korkeudella, että niistä näkee pelkät kasvot.

Miltä peilitön elämä tuntui?

Vapauttavalta, rennolta ja helpottavalta. Armolliselta. Pystyin keskittymään enemmän siihen, miltä minusta tuntui kuin siihen, miltä näytin. Käännyin kuuntelemaan itseäni.

Lisäksi huomasin, että ylimääräisestä riisutussa ympäristössä rakkaiden ihmisten keskellä, myöskin eläviä peilejä oli vähemmän. Keskityin enemmän kuuntelemaan ja jakamaan kuin pohtimaan, mitä minun pitäisi tehdä tai sanoa.

Arjessa (ja kaupungissa eläessä) olemme usein koko ajan muiden ihmisten silmien alla. Töissä, koulussa, kaupungilla, harrastuksissa, kaupassa ja jopa kerrostalon yleisellä saunavuorolla olemme tahtomattammekin useiden elävien peilien edessä. Saatamme kuvitella, että muut jatkuvasti arvioivat ja vahtivat tekemisiämme ja sanomisiamme. Tai vaikka siihen ei kiinnittäisi tietoisesti huomiota, tiedostamatta tiedämme olevamme muiden seurassa.

Ylimääräisistä peileistä luopuminen tekee toisinaan hyvää. Silloin on enemmän aikaa kääntyä omaan itseen tutkimaan, miltä minusta todella tuntuu ja mitä oikeasti tarvitsen.

Heijastamatta,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

Mielen hiljaisuus: Mitä se on ja mistä sitä saa?

Olen pohtinut viime aikoina paljon palautumista ja etenkin rauhaa mielessä. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Entä miltä se tuntuu? Miksi se on tärkeää? Millä tavalla se ilmenee minussa? Mitä eroa on kuormittuneella ja palautuneella mielellä?

Mitä on meteli mielessä?

 

Se on yrityksiä tehdä asioita samaan aikaan, keskeneräisiä ja jumiin jääneitä ajatuksia, menneisyyden kelaamista, tulevaisuuden suunnittelua, käsittelemättä jääneitä tunteita, unohtuneita hymyjä, huomaamatta jääneitä asioita, epävarmuutta omasta riittävyydestä, kykenemättömyyttä priorisoida asioita, kiiretä ja sumussa elämistä.

Mieli kaipaa tyhjentämistä. Sen pitää aina silloin tällöin saada resetoida itsensä ja laskeutua lepoon. Levossa aivot järjestelevät hermoja ja uusivat hermoratoja, korjaavat itseään ja poistavat ylimääräistä kuonaa. Aivot uusiutuvat ja siihen ne tarvitsevat hiljaisuutta.

Mitä on mielen hiljaisuus?

Se on hitaita ja selkeitä ajatuksia, leppoisaa läsnäoloa, hyvällä täyttynyttä tyhjyyttä, olennaiseen ankkuroitunutta merkityksellisyyttä, onnellisuutta, luovuutta ja selkeyttä.

En tarkoita, että koko ajan pitäisi elää OM-nappi pohjassa. Mielen hiljaisuus voi olla yksittäisiä hetkiä, kuten tuleen unohtunutta katsetta, hiljainen hetki tyynellä järvellä, laskevan auringon puna pilvien reunasa, muutama minutti pidempään sängyssä aamulla tai silmien sulkemista ja rauhallista hengitystä kesken työpäivän. Minulla mieli hiljeni viikonloppuna, kun maalasin seinää ja sade rummutti tasaisesti ikkunaan.

Mistä mielen hiljaisuutta saa?

Meillä kaikilla on omat tapamme hiljentyä. Toiset tarvitsevat esimerkiksi kynttilöitä, äänimaljoja ja rukousnauhoja, kun toisten hiljaisuus syntyy kirjoittamalla, kitkemällä tai vaikka tiskatessa. Mieli hiljenee, kun sillä on riittävästi tilaa olla ratkomatta ongelmia, suunnittelematta tai tekemättä muuta kognitiivisesti vaativaa. 

Hektisessä aistiärsykkeiden tulvassa voi olla vaikeaa antaa aivojen levätä. Tutkimusten mukaan pelkästään keinovalon aiheuttama lisääntynyt valon määrä vaikuttaa aivoihin ja esimerkiksi hormonitoimintaan. Ympäristössämme on paljon sellaista, mikä pitää aivot väkisin virittyneinä. Sen vuoksi on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota tietoiseen hiljentymiseen.

Tietoinen hiljentyminen voi vaatia opettelua. Hiljentyvä mieli voi yllättää pintaan puskevine tunteineen ja muistoineen. Mutta kyllä mieli tottuu myös lepäämään, kun sille antaa mahdollisuuden. Yksi askel hiljaisuudessa onkin huomata, milloin ja millaisissa tilanteissa itse siirtyy tekijästä tarkkailijaksi. Milloin mielesi ei takerru mihinkään, vaan antaa ajatusten virrata tai tyhjenee kokonaan?

Jos mielen hiljaisuutta harjoittelee tietoisesti, siitä muodostuu jatkuvasti läsnä olevaa rauhaa erottaa tarpeellinen turhasta ja tärkeä ylimääräisestä. Rauha itää sydämessä ja kasvaa osaksi tapaa katsella maailmaa. Se on oivallinen maaperä hyvinvoinnille ja onnelliselle elämälle. Silloin oivaltaa, että tässä - juuri nyt - kaikki on hyvin.

Kiinnostaako sinua mielen hiljentymisen teema? Voisit olla kiinnostunut myös aiemmin julkaisemastani tekstistä Päänkin pitää levätä.

~~~
Mielen pysähtymistä voi harjoitella esimerkiksi tarjoamillani kesäjoogatunneilla Jyväskylässä. Lue lisää Onnittelut onnesta -verkkosivuilta!
~~~  

Rauhaa, rauhaa, rauhaa,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

Päänkin pitää levätä

On vaikeaa elää sellaisen pään kanssa, joka on aina täynnä. Pitää tehdä sitä ja tätä, ehdinkö, pystynkö, osaanko, teenkö parhaani, riitänkö sittenkään. Pään on samaan aikaan täynnä tunteita, ajatuksia, ideoita, reflektointia, muistoja, suunnitelmia ja velvollisuuksia. Välillä tuntuu, ettei vaan enää jaksa yhtään uutta ajatusta. Kunpa pää olisi edes hetken hiljaa.

Mutta uskallanko olla niinkään? Mitä voi tapahtua sillä välin, kun pääni lepäilee? Meneekö minulta ohi jotain tärkeää? Mitä, jos unohdan jotain, mitä en saisi unohtaa? Entä jos en ehdi sitä, mitä minun pitäisi, jos vain lepäilen tyhjyydessä?

Sanotaan, että silloin, kun olisi vähiten aikaa pysähtyä, sille olisi eniten tarvetta. Miksi? Koska silloin, kun  pää on täynnä, se ei pysty prosessoimaan mitään kunnolla, jolloin se hutiloi ja unohtelee. Se taas lisää ahdistusta ja itsesyytöksiä, jotka puolestaa heikentävät minäpystyvyysuskomuksia ja itsetuntoa. Ylikuormittuneilla aivoilla on vaikea saada itsestä parasta irti. Kunpa sen vain muistaisi.

Entä jos ei ole aikaa lepuutella aivoja?

 

Mitä kaikkea sillä välin, kun aivot lepäävät, voi tapahtua? Useimmiten ei mitään ihmeellistä. Tai jos tapahtuu, siihen ehtii kyllä tutustua sitten, kun pää on valmis vastaanottamaan. Olemme luoneet harhan, jonka mukaan olemme korvaamattomia ja meidän on oltava jatkuvassa valmiudessa reagoimaan. Todellisuudessa ihmiset tottuvat siihen, miten muut ovat tavoitettavissa. Sillä välin, kun annamme aivojen levätä, ne keräävät energiaa ja tilaa vastaanottaa enemmän tulevaisuudessa.

Pysähtyminen pelottaa

 

Kun aivoille antaa tilaa pysähtyä, ne alkavat prosessoimaan niitä asioita, joita ne eivät muuten ehtisi käsitellä. Tukahdutettuja tunteita, haudattuja tai kesken jääneitä ajatuksia ja pelkoja nousee tietoisuuden tilaan.

Aivot toimivat niin. Ne on luotu ylläpitämään mahdollisimman otollisia olosuhteita solujen elämälle. Nykymaailmassa solujen elämän ei ole enää kiinni pelkistä fyysisistä olosuhteista, vaan uhkana ovat muut aiheet. Näitä ovat esimerkiksi sosiaalinen paine, epäonnistumisen pelko, suorittaminen, pitkään jatkuva stressi sekä aikataulut. Aivojen tehtävä on tunnistaa elämää haittaavia uhkia ja prosessoida niitä ehkäistäkseen niiden haittavaikutukset. Kun tekemiseen tottuneilla aivoilla ei ole muuta puuhaa, ne alkavat työstää mielen perukoille piilotettuja uhkia.

Tällaista luonnollista reaktiota ei tarvitse pelätä. Vähän kerrallaan aivot tottuvat tekemättömyyteen ja hiljaisuuteen. Ne oppivat rauhoittumaan ja luopumaan ylimääräisten uhkien pyörittelystä. Aivoja pitää kouluttaa laiskottelemaan, jolloin niiden ei tarvitse keksiä pakonomaisesti tekemistä joutohetkinä.

Aivojen lepohetkiä ovat esimerkiksi:

• tauot
• hiljaisuus
• oleminen ilman tekemistä
• vain yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan
• nukkuminen
• meditaatio

Lepohetkemme ovat usein sellaisia, jotka on suunnattu vartalolle; esimerkiksi sohva ja Netflix, digipelaaminen tai illanistujaiset ystävien kanssa. Niissä ei ole mitään väärää, mutta on hyvä muistaa, etteivät ne anna aivojen levätä. Aivojen pitää olla koko ajan käynnissä ja aktiivisina. Aivot tarvitsevatkin lepoa levosta.

Yliaktiiviset aivot kaipaavat rauhaa. Aluksi lepoon tottumattomat aivot voivat säikähtää ja pistää tehovaihteen päälle. Mutta vähän kerrallaan, jos lepohetkiä on riittäväsi ja ne ovat riittävän pitkiä, aivot oppivat rentoutumaan. Ne oppivat päästämään irti ja käyttämään lepohetkiä itsensä korjaamiseen, eheyttämiseen ja tehostamiseen. Ja kun niiden on taas aika pärähtää käyntiin, levänneenä ne toimivat selkeämmin, avoimemmin, luovemmin ja onnellisemmin.

Kiinnostaako lukea lisää? Voisit tykätä näistä aiemmin julkaisemistani artikkeleista: Loma-ajatuksia, Lupa hellittää ja Anna itsesi nauttia arjesta.

Kaipaatko lepohetkiä kesän aikana? Oli sinulla lomaa tai ei, IWELLOn Lepo lomalla! -kesänettivalmennus tarjoaa hyvinvoinnin huippuvalmentajien asiantuntijuuden käyttöösi. Myös minä olen mukana valmennuksessa koordinaattorina ja valmentajana. Valmennuksessa opetellaan palautumista edistäviä asioita ja mietitään, miten juuri sinä voisit istuttaa enemmän lepoa päiviisi. Tutustu valmennukseen tästä linkistä!

Lisäksi tarjoan lepoa aivoille liikunnan parissa. Lue lisää Jyväskylässä järjestettävistä, kaikillle avioimista ulkoliikuntatunneista ja joogasta Onnittelut onnesta -verkkosivuilta http://onnittelutonnesta.wordpress.com.

Sydämellä,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)