6.6.2016

Ylisuorittajan tunnustus

Ajattelin mennä henkilökohtaisuuksiin. Minulla on monia paheita, mutta pahin niistä on ylisuorittaminen. Minusta tuntuu, että jos en ole vähän parempi versio itsestäni joka päivä, olen riittämätön. En osaa tunnistaa, missä menee hyvän ja täydellisen raja. En tiedä, mitä täydellisyys tarkoittaa, koska voisi aina olla vähän parempi.

Olen tehnyt taas virheen, josta en ikinä opi. Tällä kertaa olen mennyt pahemmin metsään kuin koskaan; olen haalinut itselleni liikaa tekemistä. Teen kahta työtä - täysipäiväistä ja osa-aikaista - ja lisäksi suoritan opintoja tasaiseen tahtiin. Epäsäännöllisesti siellä täällä on vapaapäivä, mutta todennäköisesti edellisenä iltana on mennyt myöhään töissä tai työt alkavat seuraavana aamuna aikaisin.

En osaa enkä halua sanoa ei, etten jäisi mistään paitsi.

Ajattelin aiemmin, että on siistiä, jos pystyy suoriutumaan kaikesta. Ihailin ihmisiä, jotka jaksavat painaa täysillä kaikilla elämän osa-alueilla. Nykyään säälin niitä, joille mikään ei riitä.

Ylisuorittaminen ei ole arvostettavaa. Mitä hienoa on siinä, että on niin paljon tekemistä, ettei ehdi nauttia mistään? Siistiä on pitää itsestään ja jaksamisestaan huolta ja elää tasapainoista, tyytyväistä elämää.

Parasta on luvata itselle, että minä riitän vähempänäkin.

Välillä on kiireellisiä jaksoja, joihin ei voi itse vaikuttaa. Useimmiten olemme kuitenkin itse vastuussa siitä, miten paljon olemme haalineet tekemistä. Varsinkin ne, jotka eivät koe olevansa riittäviä, ajautuvat jatkuvasti tekemään itsestään liian tärkeitä.

Pitäisi ymmärtää, että jos jokin asia elämässä vie aikaa ja voimia,
muilla osa-alueilla on lupa höllätä.


2.6.2016

Palautumisessa ei pidä takertua lillukan varsiin

Nykyään puhutaan paljon henkisestä kuormasta palautumisen merkityksestä. Ympärillämme oleva tietoyhteiskunta edellyttää meidän olevan jatkuvasti valppaana ja valmiina ottamaan vastaan ja antamaan tietoa. Tämä saattaa johtaa jatkuvaan standby-tilaan, joka kasaa pitkässä juoksussa melkoisen henkisen kuorman.

Aivot täytyisi asettaa välillä lentokone- ja älä häiritse -tilaan, jotta niillä olisi aikaa purkaa kuorma ja valmistautua uuteen lastiin. Hyvältä kuulostaa, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Jos on jatkuvasti sata lasissa, vauhtisokeus estää näkemästä, milloin mennään liian kovaa.

Mistä tietää, milloin tarvitsee aikaa palautua? Mikä sitä palauttavaa aikaa on?
Milloin palautuminen lähtee käyntiin ja milloin on palautunut riittävästi?

Etsivä löytää miljoonia ohjeita siitä, miten palautumista tulisi harjoittaa. Pitää harjoittaa mindfullnessia, joogata, kävellä luonnossa, sulkea some, pysähtyä omien ajatusten äärelle, hengittää, urheilla, nauttia läheisten ja ystävien seurasta, silittää koiraa, katsella Netflixiä, nukkua päiväunet ja niin edelleen. Huh, hengästyttää pelkkä ajatuskin siitä, mitä kaikkea pitäisi. Henkinen kuorma lähinnä kasvaa, kun yrittää mahduttaa kaikki pakolliset rentoutumiskeinot kalenteriin.

Väitän, että henkinen kuorma ei purkaudu yksittäisillä suorituksilla. Tunti joogaa päivässä ei riitä akkujen täyteen lataamiseen. Kaikki, mitä pitää tehdä, kasvattaa taakkaa entisestään.

Ratkaisu henkiseen palautumiseen on kokonaisuudessa. Kun tuntuu, että nyt päässä on liikaa tavaraa, on lupa hellittää. Lillukan varsien sijaan huomion voisi kiinnittää kokonaisuuteen. Mistä asioista nautin? Jos saisin nyt tehdä jotain, mitä huvittaa, mitä tekisin? Millaisia asioita haluaisin elämässäni olevan enemmän? Mistä voisi arjessani luopua säästääkseni itseäni? Unohda, mitä mieltä muut ovat ja kuuntele tärkeintä järjen ääntä - itseäsi.

"Jokaiseen tekoon ja tekemättä jättämiseen liittyy valinta siitä,
mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää."
- Brian Tracy

Aforismi: hyvejohtajuus.fi

1.6.2016

Neljä askelta kateuden voittamiseksi

Ei ole mitään inhottavampaa tunnetta kuin kateus. Kateus on syvältä sisimmästä nouseva piinaaja, joka pujottaa pitkät sormensa tunnekeskukseen, hivuttautuu kaikkien ajatusten taka-alalle, kieltäytyy kuuntelemasta järkeä ja uhmaa itsetuntoa. Kateus on synkkä ja tuhoava seuralainen.

Kateus voi olla voimakasta tai lievää. Toisinaan kateus on inspiroiva voima, joka saa yrittämään kovemmin. Useimmiten kateus on kuitenkin piilevä, kiiluvasilmäinen pirulainen, joka piikittää silloin, kun vähiten kaipaisi. Tällainen kateus kalvaa ihmissuhteita ja saa epäilemään omaa itseä.

Jos kateus on häiritsevä osa elämää, sitä on turha yrittää kieltää tai peittää. Kateus on kohdattava silmästä silmään. Kateuden voittaminen edellyttää tutustumista itseen sekä omiin haluihin ja pelkoihin.
  1. Ensimmäinen askel on tunnustaa kateus. Milloin tunnen kateutta? Miltä kateus tuntuu? Millaisia tuntemuksia ja ajatuksia kateus aiheuttaa minussa? Tule tietoiseksi kateudesta sisälläsi, mutta älä tuomitse, äläkä yritä muuttaa sitä.
  2. Seuraavaksi kateus on tunnistettava. Missä tilanteissa kateus iskee? Kenelle olen kateellinen? Mitä sellaista toisella on, mikä saa minut kateelliseksi?
  3. Kolmas vaihe on pohtia, haluaisiko itse omaan elämään sen, mistä on toisen elämässä kateellinen. Usein on niin, että olemme kateellisia jostain, joka meillä itsellämme oikeastaan on jo. Kyse voi myös olla siitä, että tuntee kateutta jostain asiasta, mikä ei oikeastaan olisi edes kovin tärkeää omassa elämässä. Tarvitseeko minun tuntea kateutta tuosta asiasta? Miten elämäni paranisi, jos minulla olisi jotain, mitä havittelen toiselta? Mitä vastaavaa minulla itselläni on, josta koen kateutta?
  4. Neljäntenä mietiskeltävänä asiana on, mitä sellaista minulla on, mistä muut saattavat tuntea kateutta. Itselle mitätön asia voi aiheuttaa suurta kateutta toisella. Kun ymmärtää, että muut kadehtivat itseä ihan samalla tavalla kuin itse muita, on kateudesta helpompaa päästää irti.Eihän minun tarvitse olla kateellinen.
"Tavallisen ihmisluonnon ominaisuuksista on kateus kaikkein ikävin.
Kadehtija ei ainoastaan halua tuottaa vahinkoa kadehtimalleen,
vaan kateus tekee hänet itsensäkin onnettomaksi…
Jokaisen, joka haluaa lisätä ihmisten onnellisuutta,
täytyy pyrkiä lisäämään ihailua ja vähentämään kateutta…
Kateus on peloittava onnellisuuden este."
-Bertrand Russell

Aforismi: https://ilopisara.wordpress.com/