23.10.2014

Sallittu kaikenikäisille

Muistatko vielä sen ajan, kun äiti ja isä muistuttivat, että kaikki nettiin ladattu materiaali jää nettiin ja kuka tahansa voi nähdä materiaalin?

Kauas on menty niistä ajoista. Montako sosiaalisen median kanavaa olet selannut tänään läpi? Montako kuvaa tai videota olet tänään nähnyt, joista ihmettelit, miksi kuva on ladattu kyseiseen sovellukseen?

Sosiaalisessa mediassa julkaisemisen kynnys on madaltunut. Julkaiseminen on helppoa, nopeaa, kätevää ja hauskaa. Siitä saa myös yleistä hyväksyntää muilta, kun muut tykkäilevät ja kommentoivat. Julkaiseminen on hieno juttu.

Kynnys julkaisemiseen on kuitenkin jo niin matala, että esimerkiksi pelkissä alusvaatteissa kameran edessä kiemurtelu on yleisesti hyväksyttävää. Kaunista kroppaa on ihanaa esitellä. On myös tosi hassua tehdä koostevideo ihmisten kännitoilailuista ja niin edelleen.

Entä jos kaikki eivät haluakaan nähdä, lukea ja kuulla? Sosiaalinen media on avoin kaikenikäisille ja ymmäryksen tasoiltaan erilaisille ihmisille. Esimerkiksi alusvaatekuvan tarkoituksena ollut itsensä kunnioittaminen ja inspiroiva lihasten esittely ei välity kaikille. Joillekin kuvan viesti on aivan jotain muuta. Mitä mahtaa tyttö 7 vee ajatella? Tai poika 15 vee?

Emme voi miellyttää kaikkia emmekä voi elää miettimällä jokaisen julkaisumme seurauksia. Sosiaalisen median sisältö on kuitenkin kokonaan meidän tuottamamme.

Mitä haluamme viestittää, kenelle ja miksi?
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti