14.12.2014

Itsenäisyys mitataan muissa

Okei, itsenäisyyspäivä meni jo, mutta haluaisin vaihtaa muutaman ajatuksen itsenäisyyteen liittyen. Itsenäisyys on meille henkilökohtaisena asiana itsestään selvä. Meillä on tapana itsenäistyä hyvissä ajoin - vastuu itsestä ja kyky itsenäiseen elämään on aikuisuuden määritelmä. Meille itsenäisyys on kunnia-asia.

Mitä itsenäisyys oikeastaan on? Itsenäisyyteen liittyy meillä suomalaisilla usein ajatus siitä, että pitäisi pärjätä ja tulla toimeen ilman muiden apua. Toisaalta, kun mietitään itsenäistä valtiota, voidaan huomata, ettei sen ole mahdollista tulla sellaisenaan toimeen ilman yhteistyötä muiden valtioiden kanssa. Muut valtiot tuottavat itsenäiselle valtiolle sellaista, mitä valtio ei voi itse tuottaa. Itsenäiset valtiot ovat verkosto, joka muodostaa kaikinpuolisen riippuvuussuhteen. Ilman jotain ei voi olla muita.

Vainion (2010, luettu 14.12.2014) sanoin: "Todellinen itsenäisyys on oikeanlaista riippuvuutta muista".

Minulle itsenäisyys tarkoittaa esimerkiksi seuraavia asioita:
  • Taitoa viihtyä itsensä kanssa ja tehdä asioita, joista nauttii niin, ettei siitä ole haittaa muille.
  • Oman ja muiden yksilöllisyyden kunnioittamista ja huomioimista omassa toiminnassa.
  • Kykyä ottaa muut ihmiset huomioon valintoja ja päätöksiä tehdessä.
  • Sen hyväksymistä, että välillä on tärkeää pyytää apua.
 
Lähteenä ja aiheesta kiinnostuneille lukusuosituksena: Vainio, O. 2010. Itsenäinen johtaja. Hyvejohtajuus.fi http://www.hyvejohtajuus.fi/2965/itsenaisyydesta/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti