25.1.2017

Täyty tyhjyydestä - sinulla on lupa olla olematta mitään

Välillä minusta tuntuu, että pursuan uusia ideoita ja ajatuksia. Toisinaan olen aivan tyhjä. Silloin minussa ei ole mitään, mistä ottaa tai antaa. Mistä silloin saa voimaa painaa eteenpäin? Mistä silloin ammentaa, kun jotain pitäisi saada aikaiseksi?

---

Tyhjyys on kaiken muun poissaoloa. Silloin on turvauduttava siihen, mitä ei ole. Eli ei mihinkään. Tyhjyydessä on se hyvä puoli, että se ei edellytä mitään. Ei ole mitään, mistä liikkuva lähtisi liikkeelle. Ei ole liikkuvaa.

Liikkuvassa maailmassa ei toisaalta olisi varaa olla liikkumatta. Näin ollen tyhjyys saa olla enintään väliaikainen tila. Tähän perustuu esimerkiksi meditaatio. Hiljennetään mielen taukoamaton hälinä ja annetaan sen hävitä tyhjyyden äärettömyyteen. Sen avulla oivallamme, mikä on aidosti tärkeää. Hetkellinen tyhjyys kirkastaa täyden ja kun kirkkaus on täyttänyt mielen, on aika jatkaa matkaa. Tyhjyys on välitila, toimiva työkalu.

Toisinaan tyhjyys iskee huonoimmalla mahdollisella hetkellä. Juuri silloin, kun pitäisi olla menossa. Oireita ovat inspiraation puute, tyhjän paperin kammo, saamattomuus ja mielen sumeus. Tällöin on aika paikantaa, mistä tyhjyys syntyy. Onko se mielen puolustuskeino, koska menet liian kovaa? Jos vauhti on sokaissut sinut, on aika antaa itselle hengähdystauko. Vai onko tyhjyys käyttämättömänä olleen laiskottelevan mielen vastustusreaktio? Tässä tapauksessa hörppää lasi kylmää vettä ja puserra tyhjyyden tilalle sinnikkyys.

Pitkään jatkuva tyhjyys aiheuttaa merkityksettömyyttä. Mikään ei tunnu miltään. Tällöin voi olla aika pyytää apua tyhjyyden täyttämiseen.

Mutta hetkellinen tyhjyys on kuin autuas armopala nälkiintyneelle sielulle. Se muistuttaa, että lopulta liike lähtee pysähdyksestä.

---

Anna itsesi toisinaan tyhjentyä.
Sinulla on lupa olla olematta mitään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti