Usein toivomme, että muut näkisivät meidät tietynlaisina, mutta emme kuitenkaan näyttäydy haluamallamme tavalla. Voisin esimerkiksi haluta, että muut näkevät minut mukavana ja ystävällisenä ihmisenä, mutta saatan kuitenkin pitää ihmisiä tavatessani kädet puuskassa, en juuri hymyile tai keskityn valittamaan oman elämäni epäkohdista. Halun ja käytännön välillä on silloin ristiriita.
Sitä, miten muut näkevät itsen, kannattaa kysyä joltain läheiseltä henkilöltä. Toisen on helpompi kertoa meille, miten ulkopuolinen näkee itsen. Kun taas tiedämme, mitä parannettavaa meillä on, siihen on helpompaa kiinnittää huomiota tositilanteessa.
Muut ihmiset kiinnittävät paljon huomiota elekieleemme ja olemukseemme. Jos siis haluamme tuoda itsestämme tietynlaisen kuvan, meidän on syytä kiinnittää siihen huomiota. Yleensä avoimeksi ja positiiviseksi koetaan ihminen, joka kantaa vartaloaan ryhdikkäästi ja rennosti, ei pidä käsiään puuskassa, katsoo keskustelukumppaniaan ja pitää juttukaveriin suoran vartalolinjan.
Toinen asia, johon tulee kiinnittää huomiota, on keskustelutapamme. Annammeko toisillekin puheenvuoron? Keskeytämmekö tai puhummeko toisen päälle? Osoitammeko kuuntelevamme esimerkiksi nyökkäyksin, hymähdyksin tai katseella?
Ja kannattaa muistaa, että olemme itse pahimpia arvostelijoitamme. Moka silloin tällöin ei siis muuta kuvaamme muiden silmissä, vaan tekee meistä ihanan inhimillisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti