24.6.2013

Läheisten auttaminen

Kun ympärillämme olevat läheiset ihmiset voivat hyvin, mekin voimme. 
 Siitä lähtee halu auttaa.

On kuitenkin syytä kiinnittää huomiota siihen, mikä tavoite auttamisen halun taustalla on. Onko kyse oikeasti siitä, että haluaa vilpittömästi toiselle hyvän olon, vai siitä, että toisen auttamisen kautta oma hyvinvointimme kasvaa? Annan sinulle esimerkin näiden tavoitteiden eroista.

Minun juhannukseni kului perinteisissä merkeissä isovanhempieni mökillä. Paikalla oli perheeni lisäksi sukulaisiamme. Osallistuimme kaikki ruuanlaittoon  ja eräs sukulainen kehuskeli mukanaan tuomilla uusilla ruuanlaittovälineillä sekä ruoka-aineiden laadulla. Kun oli aika ryhtyä syömään, huomasimme, että sukulaisen valmistamasta ruuasta puuttui lusikka, jolla ruokaa voisi ottaa. Sukulainen ilmoitti, että hän oli jo tehnyt oman osansa ruuan eteen, eikä aio hakea otinta.

Mummoni puolestaan osallistui kaikin tavoin kaikkien ruokien valmisteluun ja hän lainasi kaikille ruokien valmistajille heiltä puuttuvia aineksia omista ruokavarastoistaan. Lisäksi mummo ojensi auttavan kätensä aina, kun joku tarvitsi apua. Hän ei laskenut panostamaansa apua, vaan auttoi, koska hän halusi muiden voivan hyvin.

Miten sinun juhannuksesi sujui? Saitko muilta ihmisiltä apua, kun tarvitsit sitä? Miksi muut auttoivat sinua? Entä autoitko itse muita? Miksi autoit ja miksi et?

Alla hieman tunnelmia juhannuksestani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti