Minä olen sinä ja muita oivalluksia ihmisyydestä

Minä olen.

Jäikö lause kesken? Minä olen mitä?

Määrittämme itsemme usein sen avulla, mitä toteutamme elämässämme. Minä olen opiskelija, tytär, sisko, puoliso ja jumppaohjaaja. Minä olen myös joogi, kirjoittaja, koiranomistaja ja autoilija. Meidän on helppo määritellä itsemme instituutioiden, toimintamme ja omistustemme kautta. Voimme helposti kuvata itseämme myös tiettyjen tunnetilojen avulla; olen innostunut, stressaantunut tai väsynyt. Ajattelemme, että meidän on pakko olla jotain.

Elämme yhteiskunnassa, jossa meidät opetetaan määrittämään itsemme tekojen kautta. Jo pienenä meitä ohjataan ajattelemaan, mitä meistä tulee täyttääksemme yhteiskunnallisen velvollisuutemme.

Minä olen.

Mitä jos lause onkin täydellinen ja sisältää kaiken olennaisen ihmisyydestä? Minä olen. Siinä on kaikki, mikä määrittää minut. Se, että olen, tekee minut olevaksi.

Joogafilosofiassa (ja esim. kristinuskossa) ajatellaan, että oleminen, elämä itsessään on arvokasta. Pelkästään olemalla olen merkityksellinen. Riittää, että olen. Siinä on kaikki, minkä tarvitsee määrittää minua.

Jos minä olen arvokas pelkällä olemisellani, sama pätee sinuunkin. Sinä olet ja se on kaikessa yksinkertaisuudessaan riittävä määritelmä sinusta.

Jos yhdistän totuuden sinun ja minun ihmisyydestä, muodostuu väite:

Minä olen sinä.

Saivartelua?

Ajattelen, että jos me molemmat olemme yhtä arvokkaita pelkästään olemalla, meissä ei ole lopulta mitään eroa. Pelkkää olemistamme ei määrittele mikään, eikä meidän siksi tarvitse miettiä, miten olemme. Elämä meissä tekee meidät arvokkaiksi. Ja jos meillä molemmilla on elämä, olemme lopulta samanlaisia. Tässä ajattelussa sillä ei ole väliä, miten ja mihin käytämme elämämme.

Miten tämä ajatusleikki vaikuttaa siihen, mitä ajattelet itsestäsi? Entä toisista?

Minuun se vaikuttaa niin, että ymmärrän paremmin, miten samanlaisia ihmiset lopulta ovat. Erilaisuutemme on pelkkä ulkoinen havaintomme. Olemme lopulta kaikki samalla viivalla ja samanarvoisia. Olemme ihmisiä. Kun nyt oivalsin tämän, haluan olla enemmän ihminen ihmiselle.

Toiseksi ymmärsin, että minun ei tarvitse yrittää olla mitään ollakseni arvokas. Minä olen tärkeä silloinkin, kun minulta viedään kaikki. Nautin siitä, mitä olen, mutta on lohduttavaa tietää, että kun en enää jaksa toteuttaa mitään olemista, olen silti. Minun ei tarvitse enää yrittää niin paljon ollakseni jotain tai tullakseni joksikin.

Tai toisaalta minkään ei tarvitse määrittää minua. Ei sen, mitä olen ollut, eikä sen, mitä minun pitäisi olla. Ei senkään, mitä sinä ajattelet, että olen. Myös sinulla on lupa olla jotain muuta. Miksi rajoittaisimme määrittelyllä sitä, mitä voimme olla?

Määrittelemättömyys ei tarkoita pysähtymistä. Tämä oikeastaan vain lisää mielenkiintoa jatkaa matkaa, koska tieto tekee kulkemisesta turvallisempaa. En menetä lopulta mitään, vaikka epäonnistuisin. Olen silti.

Muista, että sinä olet.