Mielestäni menneisyys on aina osa meitä. Aiemmin elämässämme tapahtunut, kokemamme ja tuntemamme vievät meitä eteenpäin ja muokkaavat meitä. Ajattelen, että nykyiset ja tulevat kokemuksemme rakentuvat aina edellisten päälle. Mennyt on erottamaton osa olemustamme.
On kuitenkin eri asia, miten paljon menneisyyden antaa vaikuttaa tässä hetkessä ja tulevassa. Varsinkin, jos menneisyydessä on jotain merkittävää, joka on aiheuttanut erityisen voimakkaita tuntemuksia, halu välttää tai kokea niitä uudelleen tulevaisuudessa vaikuttaa merkittävästi toimintaamme.
Toisaalta menneestä on hyvä osata päästää irti. Uuden ja paremman huomaaminen voi olla vaikeaa, jos menneen antaa vaikuttaa liikaa toimintaan ja ajatuksiin. Esimerkiksi hyvän parisuhteen päätyttyä uuden kumppanin löytäminen on mahdotonta, jos vertailee kaikkia ehdokkaita edelliseen. Toisaalta taas ikävät kokemuksen ihmissuhteessa voivat rajoittaa uusien muodostamista, jos toiseen ei voi esimerkiksi luottaa. Menneestä on hyvä oppia, mutta sen ei kannata antaa hallita.
Uusi ihmissuhde on aina riski. Kuten sanonta kuuluu - se, joka pelkää, ei pelaa, mutta jos ei pelaa, ei voi voittaa. Koetamme usein ennustaa tulevaa sen avulla, mitä muistamme menneisyydestä, mutta uusista ihmissuhteista ei voi koskaan varmuudella sanoa, tulevatko ne onnistumaan. Edes menneen avulla ei ole oikopolkua ottaa uusista suhteista etukäteen selvää.
Vastaan alun kysymykseen, että kyllä ihmissuhteita yrittää aina vertailla vanhoihin ja kyllä aiemmat kokemukset määrittelevät niitä. Tärkeämpää olisi kuitenkin luottaa nykyhetken fiilikseen. Jos toisen kanssa on vaikeaa olla huolimatta siitä, että hän voisi aiempien kokemuksien perusteella olla varmasti järkevä valinta, miksi ihmissuhdetta täytyisi jatkaa? Tai jos toisen kanssa on hyvä olla, miksi se täytyisi pilata muistelemalla menneitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti