10.6.2015

Oravanpyörä, jota ei kannata pysäyttää

Hyvinvointi syntyy hyvin voimisesta. Kuulostaa teoriassa helpolta, mutta käytännössä se ei olekkaan niin yksinkertaista.

Sitä sortuu niin helposti ajattelemaan, että hankkimalla tuon tai kokemalla tämän tai saavuttamalla sen voin paremmin. Todellisuudessa edellisen kaltaisella ajattelulla sortuu elämään huomisessa, eikä huomio ole tässä ja nyt.

Lisäksi jos hyvinvoinnin kuvittelee perustuvan ulkoisille asioille, kuten materialle, kokemuksille tai saavutuksille, ei lopputulos ole kovin pysyvä. Silloin pitäisi olla jatkuvasti hankkimassa, kokemassa tai saavuttamassa jotain uutta.

Hyvinvoinnin löytäminen itsestä eli itsen sisältä kumpuavasta hyvästä olosta johtaa meidät tekemään asioita, jotka tukevat ja lisäävät hyvinvointia. Itseä kuuntelemalla on mahdollista heittäytyä hyvinvoinnin oravanpyörään, jota ei kannata pysäyttää.

Hyvinvoinnin löytäminen hyvin voimisesta lähtee pienistä asioista: merkityksistä, rutiineista, tavoitteista, mukavuusalueella olemisesta ja sieltä sopivasti poistumisesta, itsensä haastamisesta ja siitä palkitsemisesta, hyvän ja huonon tasapainosta, terveydestä, toimivista vuorovaikutussuhteista sekä sen ymmärtämisestä, että jokainen päivä on elämisen arvoinen.

Löydä sinulle sopiva arki ja siihen liittyvät rutiinit, järjestä tarpeeksi aikaa palautumiselle sekä tunnista ne tekijät, jotka tekevät sinulle hyvää ja pidä niistä kiinni. Tunnusta itsellesi myös ne asiat, joita kuvittelet haluavasi, mutta jotka kuitenkin aiheuttavat sinulle mielipahaa. Luovu niistä ja tuo tilalle asioita, jotka oikeasti ja aidosti lisäävät hyvinvointiasi pitkällä aikavälillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti