26.11.2015

Enemmän ei ole välttämättä parempi

Me vertailemme itseämme paljon muihin ihmisiin. Usein keskitymme vertailemaan sitä, missä asioissa muut ovat meitä parempia tai mitä sellaista muilla on, mitä meillä ei ole. Se on ärsyttävää. Mutta arvaa, mikä on vielä ärsyttävämpää? Se, että vertailee itseään aiempaan itseensä.
Välillä tuntuu, että aiemmin kykenin kaikkeen paremmin. Jaksoin enemmän, pystyin enemmän, tein enemmän ja paremmin, kykenin, muistin... Nykyään olen heikompi versio aiemmasta itsestäni.

Saatan olla tulossa aikuiseksi. Tai vanhaksi.Vai olenko vain laiskempi? Huonommassa kunnossa? Miksi pystyin aiemmin sellaiseen, mihin en nyt kykene?

Aika aikaa kutakin.

Kuvittelen olleeni parempi versio itsestäni, kun minulla oli enemmän energiaa keskittyä sellaisiin asioihin, joihin tämänhetkiset voimavarat eivät riitä. Todellisuudessa en ole nyt yhtään sen kykenemättömämpi - suuntaan jaksamiseni eri asioihin. Olen nyt parempi toisissa asioissa. Kykenen sellaiseen, mitä en olisi pystynyt kuvittelemaankaan jokin aika sitten.

En ole menettänyt sitä, missä olin kenties parempi ennen. Olen aiemman version päälle kasvanut minä 2.0. Olen moniulotteisempi, kokeneempi, viisaampi, oppineempi ja todellisempi kuin se, mitä olin. Ei kannata takertua menneeseen minään, vaan tutustua nykyiseen. Itseään arvostavan ihmisen kehitys johtaa vääjäämättä parempaan.

"Tehtävää on aina enemmän kuin aikaa ja voimavaroja. Luota päätöstesi oikeellisuuteen."
- David Allen (aforismi: hyvejohtajuus.fi)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti