Yksinäisyys on alkusyksyn yö, joka laskeutuu usvana niitylle, piilottaa kauniit yksityiskohdat, estää valonsäteiden pääsyn elävien energiaksi, painaa vahvana seisovat varret kumaraan, peittää suunnan, mistä oli tulossa ja minne menossa ja jättää jälkeensä lehdiltä tippuvat kyyneleet.
Yksinäisyys vie elämältä tarkoituksen ja päiviltä merkityksen. Mihin mennä ja miksi, kun ketään ei kiinnosta? Onko aivan sama, olenko paikalla? Ei ole ketään, kenelle jakaa iloja, ei ketään, kuka ottaisi osan huolista kannettaviksi, ei vertaistukea, ei peiliä, ei ketään, keneen uppoutua, kun kaipaan eroon itsestä. Maailmanparannusta ei tapahdu.
Mitä merkitystä sillä, mitä teen on, kun kukaan ei ole jakamassa sitä kanssani?
Ainoa tie yksinäisyydestä on kulkea muita kohti. Yksinäinen voi olla olosuhteiden uhri, mutta avuttomaksi ei tarvitse jäädä. Kun avaa silmät, huomaa, että ympärillä on muita ihmisiä.
Jos ympärillä olevat ihmiset tuntuvat vääriltä tai eivät riitä, itseltä kysyy helposti, miksi en riitä. Kyse ei ole siitä, riittääkö itse, vaan siitä, riittävätkö muut. Voivatko muut ympärilläsi hyvin? Mitä voisit tehdä, että muilla olisi parempi olla kanssasi? Ihmisillä on taipumus löytää kaltaisensa ja viihtyä heidän kanssaan. Oletko ylipäänsä oikeassa seurassa, jossa juuri sinun vahvuutesi pääsevät esiin?
Matkalla muita kohti on syytä paneutua itseen. Itsetuntemus voi olla aivan uusi tie, josta löytyy helpotusta yksinäisyyteen. Kun tietää, millainen on, mistä tykkää ja mitä arvostaa, on helpompaa löytää rinnalle ihmisiä, jotka ajattelevat samoin. Toisaalta, jos oikeastaan viihtyy enimmäkseen omine ajatuksineen, itselleen voi antaa synninpäästön. Yksinäisyys saa olla myös valinta. Kannattaa myös muistaa, että jos matka itseen osoittautuu liian vaikeaksi, parasta, mitä itselle voi tehdä, on pyytää ammattilainen avuksi.
Yksinäisyys voi tuntua päätepysäkiltä,
mutta todellisuudessa se on vain välipysähdys matkalla sinne, minne haluat mennä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti