Nyt seuraa tunnustus. Minulla on välillä ollut tapana tunneshoppailla. Kun tuntuu, että elämäni ei ole ihan sellaista kuin haluaisin tai kun haluaisin olla vähän parempi, suuntaan vaatekaupoille. Ehkä uudet aamutohvelit auttavat minua rentoutumaan kotona.
Mutta eihän se niin mene. Voin saada hetkeksi paremman olon, mutta pidemmän päälle taustalla ollut ongelma on jäänyt ratkaisematta. Uusi urheilutoppi ei tehnyt minusta parempaa urheilijaa, eikä uusi bleiseri hoitanut tekemättömiä työtehtäviä. Minä tai elämäni ei muutu yhtään paremmaksi, vaikka minulla olisi kokonainen uusi vaatekerta päällä.
Itsen hemmottelussa ei ole mitään vikaa. Mutta jos tunneshoppailu tai mikä tahansa muu vastaava on yritys haudata kurja olo, terapia jää hyvin lyhytkestoiseksi ja käy kaiken lisäksi kalliiksi. Sijaistoimintojen sijaan tehokkaampaa on suunnata kaupoilta kotiin ja kysyä itseltä, mikä minua vaivaa.
Olen kysynyt itseltäni, miksi haluan uusia vaatteita. Mitä haluan todella ostaa? Onko se jotain, minkä voi hankkia kaupasta vai jotain muuta? Voisiko tarpeeni ratketa sittenkin itseni hyväksymisellä, elämäntapamuutoksilla tai vaikkapa aktiivisella elämän suuntaan vaikuttamisella?
Esimerkiksi niitä aamutohveleita haikaillessani oivalsin, että minun on ollut viime aikoina vaikea rauhoittua iltaisin. Kun tunnistin tämän, ryhdyin pohtimaan, mistä rauhattomuuteni johtuu. Muistin, että työelämässäni on tapahtunut viime aikoina paljon muutoksia ja olen vähän epävarma uusissa rooleissa pärjäämisestäni. Tämän vuoksi minun on ollut vaikea kääntää aivojeni tehoja pienemmälle. Tämä tieto jo itsessään rauhoitti minua - onhan kyseessä ohimenevä tuntemus.
Edellä mainitsemieni kysymysten avulla olen välttänyt useamman heräteostoksen. Lisäksi olen saanut paremman mielen, kun olen ostosten sijaan tehnyt itselleni parasta, mitä itselle voi tehdä; olen kohdannut itseni ja kuunnellut, mitä todella haluan. Itseni kuuntelun avulla olen tiennyt, mitä tehdä ja saanut jotain, mitä en olisi koskaan voinut ostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti