29.6.2014

Herkkuja ilman numeroa

Ihmisillä on evolutiivinen riippuvuus herkutteluun. Tahto saada sokeria on ohjelmoitu meihin yhtä konstikkaasti kuin tarve elää. Silloin, kun mäkkärin autokaistat ja melkein ympäri vuorokauden auki olevat marketit eivät olleet itsestäänselvyys, makean ruuan löytäminen oli elintärkeää lisäenergiaa tuova ihme.

Nykypäivänähän omasta ruuasta ei tarvitse taistella (paitsi suosikkimarketin tarjouspäivillä) ja makeaa on tarjolla mahan täydeltä. Ihmisillä tuntuu silti olevan tarve tehdä ravinnosta vaikea asia - ei ruuan hankkimisen kannalta, vaan sen syömisen puolesta. Katsos kun sitä, mitä on tarjolla, ei saa syödä.

On ihailtavaa pystyä elämään ilman sokeria ja sitä kykyä esitellään avoimesti muille. Sitten kadehditaan, kun joku on vältellyt herkkuja niin ja niin kauan.

Toisaalta herkuttelua pidetään ihanana juttuna. Sokerieväillä hekumoidaan, niistä kohistaan ja niitä kuvataan muidenkin ihailtavaksi. Tärkeintä on todistaan muille, miksi herkuttelu on ansaittu ja miten ihanaa se on.

Miksi herkuista tai ilman niitä elämisestä on tullut niin iso juttu? Mitä ihailtavaa siinä oikeastaan on, että ei syö makeuksia?

Minä en ainakaan aio taistella evolutiivista tarvettani vastaan. Herkuttelen, kun mieleni tekee ja kun tuntuu, että tekisi mieli, mutta ei pitäisi, en herkuttele. Vedän sokeriövereitä, possuttelen, mässyttelen ja maiskuttelen ja se on minusta ihan normaalia. Eikä siitä tarvitse tehdä sen isompaa juttua.

Minusta elämässä on hienompiakin asioita kuin irtokarkkipussi, mutta ei mitään niin tärkeää, etten voisi niitä namuja syödä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti