9.6.2014

Kaikki irti kesätyöstä

Ärsyttääkö sinua kesätyösi? Eivätkö työtehtäväsi vastaa odotuksiasi tai kärvisteletkö inhokkiammatissasi pelkän rahan vuoksi? Vai onko vika sittenkin työkavereissasi ja/tai esimiehissäsi? Ovatko he epäreiluja ja ärsyttäviä?

Näin perunasadon kypsyessä aika moni on enemmänkin kuin pottuuntunut omaan palkkatyöhönsä. Ruoho olisi vihreämpää toisessa työpaikassa ja työ on pääskysen vastakohta; pääskysestä kesän viettoon ei perinteisesti ole päivääkään, mutta työ edustaa sitä, mikä estää ihanan kesän tulon.

Olepas nyt rehellinen itsellesi. Miksi hait kesätöitä? Koska oli pakko vaiko sittenkin siksi, että kesätyöt antavat sinulle jotain, jota ilman olisit aika köyhä. Raha on toki aina työn teon hyvä puoli, mutta välillä on hyvä pohtia, voisiko työstä saatava rikkaus olla jotain muuta.

Minä olen työskennellyt tähän mennessä viitenä tai kuutena kesänä, enkä ole kertaakaan ollut oman tulevaisuuteni alan hommissa. Olen ollut ainakin konttoriapulaisena, hotelliapulaisena, siivoojana, lastenohjaajana ja myyjänä. Sellaisia perusduuneja. Mutta voi ihmettä, mitä kaikkea olen töistäni saanut!

Konttoriapulaisena oivalsin, miten tärkeitä pieniltä tuntuvat asiat voivat olla ja hotelliapulaisena opin tuntemaan thaimaalaista ruokakulttuuria sekä tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Siivoojana ymmärsin, että minkä taakseen jättää, sen joutuu joku toinen hoitamaan. Lastenohjaajana opin arvostamaan pieniä ihmeitä ja sain paljon sellaisia kokemuksia, jotka olisivat muuten jääneet kokematta. Myyjänä olen oppinut olemaan aito ja katsomaan toisia silmiin.

Mitä sinun kesätyösi sinulle antaa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti