6.7.2015

Itsekkyys voi olla parasta, mitä voi toiselle tehdä

Itsekkyys voi olla parasta vuorovaikutussuhteessa. Kun vuorovaikutussuhteen molemmat osapuolet tunnistavat, tunnustavat ja pitävät huolen omista tarpeistaan, suhteen ei tarvitse rasittua pitämään toista tai molempia kokonaisina.

Itsekkyys on hyväksi vuorovaikutussuhteelle, kun itsekkyys tarkoittaa vastuun ottamista itsestä ja omasta hyvinvoinnista. Terveesti itsekäs ihminen tietää, että tekemällä hyvää itselle ja ajattelemalla itsestä kauniisti ja arvostavasti, on myös mahdollista olla paras versio itsestä muille. Kun itsellä on hyvä olla, muitakin tekee mieli kohdella hyvin. Silloin myös tunnistaa herkemmin, mitä toinen tarvitsee ja on valmiimpi toteuttamaan sen.

Riippuvuus muista ihmisistä ja heidän mielipiteistään tai sysäämällä vastuun omasta hyvinvoinnista muille, vuorovaikutussuhteen pääpointti ei ole enää yhteinen vaan oma hyvä. Silloin toinen ihminen muuttuu välineeksi jonkun saavuttamiselle, ei saavuttamisen kohteeksi.

Parasta, mitä voi tehdä muille ihmisille, on huolehtia itsestä. Paras vuorovaikutussuhde syntyy sellaisten ihmisten välille, jotka pärjäävät yksin, mutta tietävät elämän olevan parempaa toisen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti