Tässä yhtenä päivänä olin todistajana eräässä todella rohkeassa ja tärkeässä teossa. Ihminen, joka aiheutti minulle peruskouluaikana pahaa oloa, tuli pyytämään anteeksi. Henkilö pyysi anteeksi käytöstään minua kohtaan ja myönsi, ettei hänellä ollut mitään henkilökohtaista minua vastaan.
Minun kannaltani tunnustuksessa tärkeintä oli, etten ollutkaan niin kamala kuin luulin. Anteeksipyytäjän näkökulmasta olennaisinta oli varmasti omatunnon puhdistaminen - olihan asia vaivannut häntä jo pidemmän aikaa. Hänhän aiheutti epäreilulla käytöksellään peruskouluaikana pahaa myös itselleen. Teko osoitti, että anteeksipyytäjä välittää sittenkin itsestään ja sitä kautta minusta.
En usko, että vaikka opiskelemme jälleen samassa paikassa, minun ja tämän henkilön välit olisivat koskaan läheisemmät. Eikä niiden tarvitsekaan olla. Tärkeintä on, että me molemmat tiedämme, mitä on tapahtunut ja miksi. Voimme hyväksyä asian ja sen vaikutuksen peruskouluaikaamme. Lisäksi opimme toimimaan tulevaisuudessa niin kuin anteeksipyytäjä toimi: rehellisesti, rohkeasti ja itsemme sekä samalla muiden parasta ajatellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti