9.8.2012

Onnenhaastattelu

Sinä ja minä olemme psykofyysisiä* kokonaisuuksia. Siksi onnellisuuteemme vaikuttaa kolme pääasiaa: keho, mieli ja sosiaalisuus. Yleensä onnen etsimisessä kehotetaan aloittamaan pienistä asioista ja teoista, mutta minusta kokonaisuuden pitää olla ensin kunnossa.

Yksi kokonaisuuteen vaikuttava tekijä on itsensä ja kaikkien osiensa tunteminen ja hyväksyminen. Minusta se ei ole aina helppoa, kun elämisen merkit vaikuttavat koko yhdeksäntoistavuotiaassa pakettissani (tarkoitan nyt esimerkiksi jäätelökarkkikeksisipsikesän ristiriitaisia vaikutuksia kehoon ja mieleen). Kun itsensä tuntee ja hyväksyy, on helpompaa keksittyä kokonaisvaltaiseen onnellisuuteen.

Muutamissa työhaastatteluissa käyneenä totesin, että minun on aika palkata itseni itselleni töihin. Työhaastattelu itselle on täydellinen keino tutustuttaa toisilleen välillä vieraat psykofyysisyyden osaset keskenään. Samalla saa kätevästi selville joitakin faktoja itsestä ja siitä, miten oma onni olisi mahdollista toteuttaa.

Tässä on muutama mallikysymys omaan haastatteluun:


* Jos et ole lukenut psykologiaa lukiossa enempää kuin pakollisen kurssin ja sekin meni ohi, selvennän hieman: ihminen koostuu kolmesta osa-alueesta, fyysisestä kehosta, psyykkisestä mielestä ja sosiaalisesta vuorovaikutuksesta, jotka ovat vuorovaikutuksessa keskenään (hyst ne, jotka luulevat tietävänsä paremmin).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti