22.3.2013

Satu kivistä ja elämästä

Kerron sinulle äskettäin kuulemani sadun.


Joukko esimiehiä ja johtajia kokoontui vuosittaiseen ylempien toimihenkilöiden seminaariin. Eräs professori lupautui pitämään luennon osallistujille, mutta luennolle oli varattu hyvin lyhyt aika. Professorilla oli laaja aihe ja hän pohti pitkään, miten saisi kerrottua kaiken haluamansa luennolla.

Professori aloitti luennon nostamalla suuren lasipurkin pöydälle yleisön eteen. Professori lisäsi purkin täyteen isoja kiviä ja kysyi yleisöltä: "Onko purkki täynnä?" Yleisö nyökkäili varmasti. Professori otti pöydän alta laatikollisen soraa ja ravisteli sen varovaisesti purkkiin isojen kivien rakosiin. Professori kysyi: "Onko purkki nyt täynnä?" Joku yleisöstä sai juonesta kiinni ja vastasi, ettei se varmaankaan ole. Professori nyökkäsi ja kaivoi pöydän alta lasillisen hiekkaa. Hän kaatoi hiekan kivien ja soran jättämiin koloihin. Taas hän kysyi: "Onko purkki nyt täynnä?" Yleisö vastasi yhteen ääneen, ettei se ollut. Professori kaivoi jälleen pöydän alta astian ja kaatoi siitä vettä purkkiin niin, että purkin viimeisetkin kolot täyttyivät ääriään myöten.

Professori kysyi: "Mitä me opimme tästä purkkivertauksesta?" Yleisöstä joku nosti kätensä ja vastasi: "Opimme vertauksesta sen, että vaikka kalenteri olisi kuinka täynnä töitä, siihen mahtuu vielä yksi palaveri". Professori pudisti naurahtaen päätään ja sanoi: "Ei, sitä me emme suinkaan oppineet. Me opimme tästä vertauksesta sen, että elämä kannattaa täyttää ensin isoilla asioilla eli asioilla, joita pidämme arvokkaina. Niiden täytyy siis olla ensisijaisia ja vasta sen jälkeen tulevat hiekka ja sora - elämämme vähäpätöisemmät asiat. Jos korostamme elämämme pikkuasioita, isoille asioille ei jää tilaa."



Mitä ovat isoja kiviä sinun elämässäsi? Entä mitkä ovat soraa, hiekkaa ja vettä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti