On palkitsevaa huomata, missä asioissa on kasvanut ja kehittynyt vuosien varrella.
Olen mukamas ollut vihainen eräälle ystävälleni. Olen ollut pettynyt unohtuneeseen ystävyyteemme ja olen kuvitellut, että ilman ystävyyttämme olen onnellisempi.
No onneksi olin väärässä.
Tapasin ystäväni eilen illalla ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. No eilinen venyi täksi päiväksi yön seesteisessä hämäryydessä. Juttelimme useamman tunnin ja muistin erittäin hyvin, miksi olemme olleet ystäviä.
En ymmärrä, miksi annoin itseni olla väärässä.
Olen kuvitellut, että on vain yhdenlaista ystävyyttä. Koska ystävyytemme ei täyttänyt aiempia ajatuksiani vuosia sitten, jäin paitsi useasta oletettavasti upeasta vuodesta, jolloin olisimme voineet pitää yhteyttä. Olisimme voineet pitää yhteyttä, jos a) minä olisin antanut anteeksi ja avartanut käsitystäni ystävyydestä ja b) ystäväni olisi takonut ajattelemattomaan päähäni, että meillä oli pääosin hyvä ystävyys.
Huomaan taas, miten tärkeää on osata ymmärtää muita
ihmisiä ja antaa heidän olla sellaisia kuin he ovat.
Kun hyväksyn toisen sellaisena kuin hän on kaikkine virheineen, minullakin on oikeus olla puutteellinen oma itseni. Minusta se on maailman tärkein ja loogisin matemaattinen yhtälö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti