Odotan kovasti kevättä. Vappuaamua, jolloin huomaa ensimmäiset leskenlehdet. Hiirenkorvia koivujen riippuvilla sormilla. Linnunlaulua, auringonpaistetta takin selkämyksessä, ensimmäisiä tennaripäiviä. Sitä, kun paljaat nilkat vilkkuvat farkkujen lahkeen ja tennareiden välistä.
Ennen kevättä on kuitenkin vielä pitkälti talvea ja täytyy myöntää, että arktisuudessa on sitä jotain. Saa hautautua villapaitaan ja torkkupeittoon. Voi hörpiskellä kaakaota ja katsella hyvällä omatunnolla Housea, kun ulkona on liian kylmä lenkkeilylle. Iltaisin on niin pimeää, että erilaiset valot näkyvät.
Arktisuus myös yhdistää. Me suomalaiset untuvatakeissa; huppu päässä ja kuuraa silmäripsissä. Töihin ja kouluun tarvotaan vaikka pakkasta olisi lähemmäs kolmekymmentä. Henkinen yhteys syntyy pelkästään sillä, kun kaksi ihmistä kohtaavat paukkupakkasissa ja kuulevat lumen narskeen toistensa askeleista. Me selviämme kurjuudesta! Sisua!
Nautitaan vielä, kun voidaan kirota kilojen painoisia toppavaatteita. Vielä on aikaa hiihtää järven jäällä, vetää päälle kaapin paksuin neule ja ostaa uusi pipo. Vielä voi fiilistellä talvea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti