23.1.2013

Ovia availemassa

Pähkäiletkö suuntaasi jatko-opinnoille? Onko mielessäsi jokin koulutus, mutta et ole siitä varma?

Tänään Yrittäjyyden perusteet -kurssin luennolla meille asiantuntijapuheenvuoron piti Lennu Keinänen (Suomen Verkkomaksut Oyj:n toinen perustaja). Hän on ollut mukana perustamassa monia yrityksiä ja näin hän on luonut itselleen vertaansa vailla olevan työuran.

Suurin osa Keinäsen yrityksistä on liittynyt it-alaan ja eräs kollegani luennolla kysyi, onko Keinäsen koulutus suuntautunut nimenomaan it-alalle. Keinänen vastasi, ettei ollut. Hän vain harrasti alaan liittyviä asioita aktiivisesti. Keinänen totesi, että muodollinen koulutus ei rajaa tulevaisuutta. Se vain antaa sille lisämahdollisuuksia.

Jos siis epäröit tulevan opiskelualasi valinnassa, voit hengähtää. Kuuntele, mikä sinua kiinnostaa eniten. Sinun ei tarvitse työskennellä juuri valitsemallasi alalla, eivätkä valitsemasi sivuaineet sulje pois muita vaihtoehtoja. Koulutus jo itsessään avaa sinulle ovia tulevaisuuden työuraa ajatellen, mutta sinulla on jo itselläsi avaimet kaikkiin oviin. Sinun tulee vain päättää, mitä ovia avaat.

Kuvat ovat viime vuoden Turkin matkaltani. Olin poikaystäväni kanssa Alanyassa ja kuvissa näkyvät rakennelmat ovat kaupungin linnasta Kale-kukkulan huipulta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti