Suihkusta tultuani kurottelin vaatekaapin ylähyllyltä
yöpaitaa. Havahduin kehoni lähettämään viestiin: venytys tuntui hyvältä.
Jatkoin kurkotuksia, taivuttelin kylkiä, venytin selkää. Liikkeiden
vastapainoksi kaipasin selän pyöristystä, joten laskeudun eteentaivutukseen ja
sieltä kyykkyyn. Yhtäkkiä havahduin
joogaavani alasti.
Alasti oleminen ei tuntunut kovinkaan kummalliselta, mutta ihmettelin, miten minun ei ollut kylmä.
Joogasession jälkeen turvotus oli tiessään ja oloni
helpottunut. Kokemus on jäänyt mieleeni oivallisena osoituksena siitä, että
keho kertoo kyllä, mitä se kaipaa. Sitä pitää vain oppia kuuntelemaan.
Mitä minulle kuuluu?
Kuinka usein pysähdymme kuuntelemaan sitä, mitä meille aidosti kuuluu? Pieni kysymys, mutta yllättävän vaikea; ainakin kysyä.
Tasapaino mielen ja kehon välillä on onnellisuuden avain. Usein kuitenkin hukumme arjen aallokossa mielen mölyyn, joka pauhaa pitäisi, täytyy, tulisi, jos, mutta, sitku alkuisia ajatuksia. Ei jää aikaa, tilaa tai edes tilaisuutta pysähtyä syvimmän minän äärelle kysymään, mitä todella tarvitsen.
Nytku vahvistuu harjoittelemalla
Itsen äärelle pysähtyminen ja kehon viestien kuunteleminen edellyttävät hiljaisia hetkiä. Sellaisia, kun et oikeastaan ole menossa mihinkään tai tekemässä mitään. Hetkiä, jolloin et edes juurikaan ajattele. Silloin syvimmällä sinulla on tilaisuus saada äänensä kuuluviin.
Aluksi mielen hiljentymiseen sopivia tilanteita pitää järjestää. Ne voivat olla esimerkiksi harrastuksia, kuten lenkkeilyä, uintia, joogaa, meditaatiota, puutarhan hoitoa tai käsitöiden tekemistä. Näiden puuhien yhteydessä voi harjoitella mielen hiljentämistä.
Vähitellen mieli oppii hiljentymään itsestään. Tällöin opimme tulemaan vastaanottavaisemmiksi syvältä tuleville tärkeille viesteille. Ja miksi pitäisi? Koska syvällä meissä on vastaus.
Ja jos hetki on sopiva, saattaa vaikka päätyä helpottamaan turvotusta joogaamalla alasti.
~~~
Mielen pysähtymistä voi harjoitella esimerkiksi tarjoamillani kesäjoogatunneilla Jyväskylässä. Lue lisää verkkosivuilta!
~~~