On vaikeaa olla epätäydellinen onnistujien maailmassa

Elämme onnistujien maailmassa. Kuulemme ja näemme valtavasti onnistumistarinoita esimerkiksi entisistä aineiden käyttäjistä, uralla menestyjistä, hyväntekijöistä, arjen sankareista, stressistä selvinneistä ja vaikeuksia kohdanneista. Facekaverit saavat upeita työpaikkoja, kiertävät maailmaa toinen toistaan jännittävämpiä seikkailuja kokien, rakastavat uutta rooliaan vanhempana ja löytävät aina aikaa leipoa täydellisiä ompputorttuja. Instaseurattavat taas onnistuvat dieetissään, jaksavat urheilla joka ilta, pitävät kodin supersiistinä ja viettävät hauskoja hetkiä ystävien kanssa. Elämä tuntuu olevan pelkkää onnistumista.

Todellisuudessa kuulemme ja näemme vain sen, mitä ihmiset haluavat jakaa. Ihmiset jakavat ja puhuvat mielellään sosiaalisesti suotavista ja omaa arvoa nostattavista asioista. Asioista, jotka ovat menneet hyvin ja joissa on onnistuttu. On hyvä myös muistaa, että hyvät asiat ja onnistumiset voivat olla puhtaasti sattumaa. Joku on sattunut olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja vaikka onnistuminen olisi omaa ansiota, se ei tarkoita, että ihmisen koko muu elämä olisi täydellistä. Esimerkiksi hyvän työpaikan saaminen on voinut vaatia vuosien opiskelua ja kuukausia kestänyttä epävarmuutta tulevasta. Voimme nähdä vain oman elämämme kaikkine ulottuvuuksineen ja se, mitä tiedämme muista, on heidän jakamiensa asioiden varassa.

Vaikka kuinka tiedämme järjellä, että sosiaalinen media on vain pintaa, unohdamme omima huonoina hetkinämme muiden inhimillisyyden. Vertaamme omaa todellista, moniulotteista ja kokonaista elämäämme muiden jakamiin yksittäisiin hetkiin. Kuva kertoo tuhat sanaa, mutta ainakin saman verran jää asioita, joita kuvasta ei voi nähdä.

Jospa hyväksyisimme oman elämämme epätäydellisyyden ja oppisimme näkemään myös omat onnenhetkemme. Jospa katsoisimme hetken omaa elämäämme ulkopuolisen silmin. Mitä kaikkea huomaisimmekaan?

Ihmistä pitkin voi itseensä matkustaa

Sanotaan, että pitäisi elää omaa elämää, eikä keskittyä muiden asioihin. "Ja että ihmistä pitkin sä et ikinä voi itseesi matkustaa" (Apulanta - Valot pimeyksien reunoilla). Ei kannata kadehtia muita, vaan panostaa omien vahvuuksien löytämiseen. Mutta silloin, kun on hukannut itsensä, etsimisen aloittaminen ilman muita on kovin vaikeaa.

Kirjoitan paljon itsensä tuntemisen merkityksestä. Itsensä tunteminen on lähtökohta ja edellytys onnellisuudelle ja hyvinvoinnille, koska vain tietämällä, kuka on ja mitä haluaa, voi aktiivisesti muodostaa elämästään itselle sopivaa. Ihmiset, jotka eivät oikeastaan tiedä, mitä haluavat, eivätkä ota oman elämänsä ohjia käsiinsä, syyttävät aina muita elämänsä epäkohdista. Tällöin ei koskaan ota vastuuta omasta onnellisuudesta, eikä koskaan saa sitä, mitä haluaa.

Kun tuntuu epävarmalta olla minä, voi olla hyödyllistä suunnata huomio hetkeksi muihin. Kenestä pidän? Kuka saa otsasuoneni tykyttämään ärsytyksestä? Millaisia ihmisiä arvostan ja millaisia taas en? Millaisia ominaisuuksia minulla itselläni on suhteessa muihin? Millainen en ainakaan ole tai en halua olla? Millaisia ominaisuuksia arvostamissani ihmisissä on? Mitä sellaista haluaisin omaan elämääni, mitä toisella on? Mikä saa minut ärsyynytymään toisen ihmisen seurassa? Mitä voin oppia muilta ihmisiltä tullakseni sellaiseksi kuin haluan?

Tietoinen toisten ihmisten havainnointi auttaa meitä tunnistamaan ne asiat, mitä haluaisimme enemmän itsellemme ja omaan elämäämme. Jos haluaisimme esimerkiksi olla itsevarmempia, voimme oppia itsevarmalta ihmiseltä, miten hän suhtautuu vastoinkäymisiin. Jos taas toivoisimme olevamme ystävällisempiä toisille ihmisille, voimme opetella lisäämään päivittäiseen vuorovaikutukseemme muutaman kehun. Ja niin edelleen. Kun tiedämme, mitä haluamme, voimme ryhtyä lisäämään niitä asioita elämäämme.

Vahvaksi ihmiseksi ei synnytä, vaan tullaan

Tiedäthän ne ihmiset, jotka ovat hyviä kaikessa, pärjäävät joka asiassa, menestyvät missä tahansa ja selviävät joka tilanteesta. Niistä ihmisistä ei löydä mitään, mikä olisi huonosti. He ovat täydellisiä, vahvoja ihmisiä.

Vahvat ihmiset herättävät hyvin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta vahvoja ihmisiä ihaillaan, koska he pärjäävät kaikessa vähän paremmin ja saavuttavat kaiken, mitä haluavat. Toisaalta mikään ei ole niin raastavaa kuin koettaa räpiköidä omaa elämää eteenpäin ja katsoa samalla vierestä, kuinka jollain menee aina hyvin.

Vahvoja ihmisiä pidetään usein esikuvina tai vihollisina, mutta vertaisia he eivät voi olla. Kukaan ei halua olla ihmisen kanssa, jota kadehtii tai jonka kokee uhkana omalle onnelle. Usein unohdetaan, että vahvat ihmiset ovat inhimillisiä ja tuntevat samalla tavalla pelkoa, ahdistusta, kateutta, alemmuudentunnetta, surua ja epäonnistumisia kuin kaikki muutkin. Vahvat ihmiset erottuvat edukseen, koska he eivät jää negatiivisiin tunteisiin kiinni, vaan käyvät ne läpi ja jatkavat niistä eteenpäin.

Vahvat ihmiset ovat opetelleet itselleen sopivia keinoja selvitä ikävistä kokemuksista. He pystyvät selittämään ikävät kokemukset järjellä ja erottamaan sen, mitä itse tekivät tai jättivät tekemättä ja mikä puolestaan oli muiden aiheuttamaa. Vahvat ihmiset eivät keskity syyttelemään, vaan he panostavat ratkaisuun. Tulevaisuuteen suuntautuminen auttaa hyväksymään ikävät kokemukset osaksi omaa elämänhistoriaa ilman, että niiden tarvitsee jäädä vaivaamaan ja haittaamaan elämistä.

Jokainen meistä voi tulla vahvaksi ihmiseksi.

1. Vastuu itsestä, omista ajatuksista ja teoista on avainasemassa vahvaksi tulemisessa. On avattava silmät ja nähtävä realistisesti, mitä ympärillä tapahtuu.
2. On turha keskittyä siihen, mitä itsellä ei ole. Energia kannattaa käyttää sen pohtimiseen, mitä haluaa ja mitä voisi tehdä sen eteen.
3. Kannattaa opetella hyväksymään myös väärät valinnat. "Aloita elämä heti ja laske jokainen päivä erilliseksi elämäksi" (Seneca). Virheet eivät määritä sitä, mitä meistä tulee, mutta se määrittää, mitä teemme seuraavaksi.
4. Voi olla, että matkalla vahvaksi tarvitsee apua. Se on sallittua ja suotavaakin - vahvat ihmiset osaavat myös tunnustaa muiden merkityksen ja arvon.
5. Tekosyiden keksiminen on vain itsensä harhaan johtamista. Ei kannata selitellä muille ja vielä vähemmän itselle, koska selittely ei vie elämässä eteenpäin. Teot vievät. Keksi siis itsellesi sopivia keinoja, älä tekosyitä.
6. Muiden matkiminen ei johdata sinua omalle polullesi. Inspiroidu, innostu ja ota mallia, mutta uskalla löytää oma tapasi tehdä asioita. Joku saattaa ispiroitua juuri siitä, mitä sinä teet.

"Tulessa kulta koetellaan, vastoinkäymisissä vahva ihminen."

-Seneca

"Ihminen, joka on tottunut voittamaan surunsa,

kantaa onnettomuuksiaan kuin seppeleitä otsallaan."

-Seneca

Aforismit: http://www.kolumbus.fi/juha.seppanen/jssivut/sitaatit/filsit/filsit1.htm

Neljä askelta kateuden voittamiseksi

Ei ole mitään inhottavampaa tunnetta kuin kateus. Kateus on syvältä sisimmästä nouseva piinaaja, joka pujottaa pitkät sormensa tunnekeskukseen, hivuttautuu kaikkien ajatusten taka-alalle, kieltäytyy kuuntelemasta järkeä ja uhmaa itsetuntoa. Kateus on synkkä ja tuhoava seuralainen.

Kateus voi olla voimakasta tai lievää. Toisinaan kateus on inspiroiva voima, joka saa yrittämään kovemmin. Useimmiten kateus on kuitenkin piilevä, kiiluvasilmäinen pirulainen, joka piikittää silloin, kun vähiten kaipaisi. Tällainen kateus kalvaa ihmissuhteita ja saa epäilemään omaa itseä.

Jos kateus on häiritsevä osa elämää, sitä on turha yrittää kieltää tai peittää. Kateus on kohdattava silmästä silmään. Kateuden voittaminen edellyttää tutustumista itseen sekä omiin haluihin ja pelkoihin.

1. Ensimmäinen askel on tunnustaa kateus. Milloin tunnen kateutta? Miltä kateus tuntuu? Millaisia tuntemuksia ja ajatuksia kateus aiheuttaa minussa? Tule tietoiseksi kateudesta sisälläsi, mutta älä tuomitse, äläkä yritä muuttaa sitä.
2. Seuraavaksi kateus on tunnistettava. Missä tilanteissa kateus iskee? Kenelle olen kateellinen? Mitä sellaista toisella on, mikä saa minut kateelliseksi?
3. Kolmas vaihe on pohtia, haluaisiko itse omaan elämään sen, mistä on toisen elämässä kateellinen. Usein on niin, että olemme kateellisia jostain, joka meillä itsellämme oikeastaan on jo. Kyse voi myös olla siitä, että tuntee kateutta jostain asiasta, mikä ei oikeastaan olisi edes kovin tärkeää omassa elämässä. Tarvitseeko minun tuntea kateutta tuosta asiasta? Miten elämäni paranisi, jos minulla olisi jotain, mitä havittelen toiselta? Mitä vastaavaa minulla itselläni on, josta koen kateutta?
4. Neljäntenä mietiskeltävänä asiana on, mitä sellaista minulla on, mistä muut saattavat tuntea kateutta. Itselle mitätön asia voi aiheuttaa suurta kateutta toisella. Kun ymmärtää, että muut kadehtivat itseä ihan samalla tavalla kuin itse muita, on kateudesta helpompaa päästää irti.Eihän minun tarvitse olla kateellinen.

"Tavallisen ihmisluonnon ominaisuuksista on kateus kaikkein ikävin.

Kadehtija ei ainoastaan halua tuottaa vahinkoa kadehtimalleen,

vaan kateus tekee hänet itsensäkin onnettomaksi…
Jokaisen, joka haluaa lisätä ihmisten onnellisuutta,

täytyy pyrkiä lisäämään ihailua ja vähentämään kateutta…
Kateus on peloittava onnellisuuden este."

-Bertrand Russell

Aforismi: https://ilopisara.wordpress.com/

Pärjäämisellä on hintansa

Pärjääjät ovat niitä, jotka selviävät kaikista tilanteista ja haasteista, joita heille tulee vastaan. Pärjääjät eivät juokse karkuun tiukan paikan tullen, eivätkä he mene sieltä, mistä aita on matalin. Heistä oikein huomaa, kuinka he haasteen nähdessään nostavat katseen, korjaavat ryhdin, vetävät ilmaa hitaasti sisään, käärivät hihat ja ryhtyvät hommiin. He tuntuvat aina tietävän, mitä pitää tehdä milloinkin ja miten mikäkin ongelma saadaan ratkottua.

Pärjääjät ovat ärsyttäviä.

On rasittavaa katsoa vierestä, kuinka toinen kerää itsensä, kun itse tekisi mieli lyyhistyä kasaan. Epäreilua, miten helpolla pärjääjä meloo ristiaallokossa ohi, kun itse yrittää epätoivoisesti kääntää paatin kokan edes oikeaan suuntaan. Itse ei pääse koskaan loistamaan, koska pärjääjä on aina tehnyt enemmän ja paremmin ja kerännyt pisteet kotiin. Pärjääjät ovat kivoja ainoastaan silloin, kun he ottavat vastuun yhteisestä asiasta, jolloin itse ei tarvitse kuin mennä virran mukana.

Todellisuudessa pärjääjänä oleminen ei ole pelkkää parrasvaloissa paistattelua. Pärjäämisen taustalla on aktiivinen elämäntyyli, armoton omatunto, tiukka itsekuri, kokemusta monenlaisista hommista, periksiantamattomuus ja kyky siirtää opittuja taitoja eri konteksteihin. Tärkein pärjääjän ominaisuus on vahva usko siihen, että minä pystyn. Sellaisten ajatusten taustalla on paitsi rohkeutta, kokeiluja, vastoinkäymisiä, epäonnistumisia ja negatiivisten tunteiden kohtaamista, mutta myös kannustusta, voittoja ja itsensä ylittämistä. Voimakkaimpana kaikista on halu näyttää oma etevyys itselle ja yleensä myös muillekin. Yleensä tämä johtaa siihen, että pärjääjä ei ole kaveri, vaan kateuden kohde.

Pärjääjä käy jatkuvaa taistelua itsensä kanssa. Kun on kaikessa hyvä, on pystyttävä vielä parempaan, jotta voi loistaa. Muuten muut tai etenkään itse ei huomaa, mitä on tullut tehtyä. Pärjääjä voi olla jatkuvasti tyytymätön itseensä ja suorituksiinsa, koska hän tietää, että pystyisi vielä parempaan jos yrittäisi vähän enemmän. Sekä pärjääjä itse että muut luottavat siihen, että pärjääjä tarttuu toimeen, kun muut perääntyvät. Riittävälle ei ole rajaa, eikä täydellistä voi määrittää. Aina voi olla parempi.

Pärjääjät voivat olla ärsyttäviä niiden mielestä, joille yrittäminen on vaikeaa tai jotka eivät usko itseensä. Vielä ärsyttävämpää on olla pärjääjä, joka ei koskaan riitä itselleen. Kumpi haluaisit olla; a) se, joka voi aina todeta, että minun ei tarvitse ryhtyä kaikkeen, vai b) se, joka ei voi kohdata sitä tosiasiaa, että ei riitäkään?

Enemmän ei ole välttämättä parempi

Me vertailemme itseämme paljon muihin ihmisiin. Usein keskitymme vertailemaan sitä, missä asioissa muut ovat meitä parempia tai mitä sellaista muilla on, mitä meillä ei ole. Se on ärsyttävää. Mutta arvaa, mikä on vielä ärsyttävämpää? Se, että vertailee itseään aiempaan itseensä.
Välillä tuntuu, että aiemmin kykenin kaikkeen paremmin. Jaksoin enemmän, pystyin enemmän, tein enemmän ja paremmin, kykenin, muistin... Nykyään olen heikompi versio aiemmasta itsestäni.

Saatan olla tulossa aikuiseksi. Tai vanhaksi.Vai olenko vain laiskempi? Huonommassa kunnossa? Miksi pystyin aiemmin sellaiseen, mihin en nyt kykene?

Aika aikaa kutakin.

Kuvittelen olleeni parempi versio itsestäni, kun minulla oli enemmän energiaa keskittyä sellaisiin asioihin, joihin tämänhetkiset voimavarat eivät riitä. Todellisuudessa en ole nyt yhtään sen kykenemättömämpi - suuntaan jaksamiseni eri asioihin. Olen nyt parempi toisissa asioissa. Kykenen sellaiseen, mitä en olisi pystynyt kuvittelemaankaan jokin aika sitten.

En ole menettänyt sitä, missä olin kenties parempi ennen. Olen aiemman version päälle kasvanut minä 2.0. Olen moniulotteisempi, kokeneempi, viisaampi, oppineempi ja todellisempi kuin se, mitä olin. Ei kannata takertua menneeseen minään, vaan tutustua nykyiseen. Itseään arvostavan ihmisen kehitys johtaa vääjäämättä parempaan.

"Tehtävää on aina enemmän kuin aikaa ja voimavaroja. Luota päätöstesi oikeellisuuteen."

- David Allen (aforismi: hyvejohtajuus.fi)

 

Kiehuntaa kuumista fitnesskuvista

Fitnessvillitys on herättänyt jo jonkin aikaa enemmän ja vähemmän kuhinaa. On pöhisty esimerkiksi fitneksen vallankumouksesta ja yleistymisestä, lajin terveellisyydestä sekä siitä mikä oikeastaan on fitnestä ja mikä ei. Tällä hetkellä puhistaan fitnessmisujen somekuvajulkaisuista.

Pääongelmana on, että vähemmän fitneksiä harmittaa, kun timmit kisut esittelevät hyveitään vähissä vaatteissa ja kuvia julkaisevia ärsyttää, kun heidän ei anneta toteuttaa itseään omalla tavallaan. Tyypillisiä argumentteja puolesta ja vastaan ovat: lasten silmät menevät pilalle kuvia katsellessa, nuoret tytöt tekevät itsestään lapsipornotähtiä matkimalla vähäpukeisia fitnesskuvia, miehetkin julkaisevat paidattomia kuvia, joten mikseivät naiset saisi, kateelliset panettelevat.

Katsoi asiaa kummasta näkökulmasta tahansa, jokaiselle on selvää, että vähillä vaatteilla verhoiltujen timmien vartalokuvien tarkoitus on provosoida. Kuvia julkaisevat fitnessharrastajat haluavat osoittaa, että työllä saa tuloksia. Vähemmän fitnekset taas reagoivat juuri kuvien julkaisijoiden haluamalla tavalla; provosoituen. Ja kun nuotioon heittää lisää puuta, tuli leimahtaa. Kohu nostaa kohun kynnystä, jolloin (tässä tapauksessa vaatteiden osalta) vähempi on parempi.

Kukin tyylillään, mutta jokaisen olisi hyvä pohtia omaa vastuutaan. Kuka katsoo julkaisuja, kenen ja miksi? Netti ei ole pullollaan puolialastonkuvia. Jokainen näpyttelee omat hakusanansa Googleen ja klikkailee omien kuvakanaviensa seurattavat. Sitä näkee, mitä haluaa. Jos muiden hyvännäköiset vartalot ärsyttävät tai tekevät oman olon riittämättömäksi, kannattaa miettiä, mistä oma reaktio johtuu.

Toisaalta toisin päin; kuka julkaisee, kenelle ja miksi? Jokainen voi itse vaikuttaa omilla julkaisuillaan siihen, millaista huomiota saa osakseen. Jos itseen kohdistuva palaute ei ole mieleistä, kannattaa kurkata omista profiileista, millaisia mielikuvia kuvillaan aiheuttaa. On eri asia julkaista kuvia mustikkaämpäristä kuin stringipepusta - se nyt vaan kertoo jotain ihmisestä. Mikä tahansa itseen liittyvän täydellisen ominaisuuden esitteleminen aiheuttaa helposti kateutta, epävarmuutta ja uhkan kokemuksia muissa ihmisissä, jolloin reaktio on negatiivinen.

Kuvat: fansshare.com & hdwallpapers.cat

Kysymys ei kuulu, onko vähissä vaatteissa esiintyminen oikein vai väärin.

Kyse on molemmin puolin siitä, että sitä saa, mitä tilaa.

Itseä täynnä

Olen paasannut siitä, että itsensä kunnioittaminen on avainasemassa tasapainoisissa vuorovaikutussuhteissa. Jotta voi tuottaa toiselle hyvää oloa vuorovaikutuksen kautta, on voitava itse hyvin. Samalla tavalla jotta voi arvostaa toista, on arvostettava itseä. Vaatimattomuutta korostavassa suomalaisuudessa on kuitenkin se ongelma, että itsearvostuksen ja itsekkyyden raja on vaikea hahmottaa.

Milloin itsearvostus muuttuu itsekkyydeksi?

Itsensä arvostaminen on edellytys hyvinvoinnille. On ymmärrettävä, mikä tekee itselle hyvää, jotta sille voi antaa tilaa omassa elämässä. Sitten, kun omaa hyvinvointia edesautetaan muiden kustannuksella, itsearvostuksesta tulee itsekästä.

Itsekäs ihminen käyttää muita ihmisiä pönkittääkseen omaa arvoaan. Hän mitätöi tai vähättelee muiden saavutuksia tai ei kuuntele muita aidosti, korostaa omia hyviä puoliaan ja onnistumisiaan ja kerää ympärilleen vain sellaisia ihmisiä, joista ei ole uhkaa. Itsekäs ihminen ei voi hyvin saadakseen ympärillä olevat voimaan hyvin, vaan hän imee oman hyvinvointinsa muiden heikkouksista.

Itsekäs ihminen vertailee, arvioi ja arvostelee muita ihmisiä suhteessa itseensä. Hän näkee muissa nimenomaan ne huonot puolet, jotka tuovat esiin itsekkään ihmisen omat hyvät asiat. Itsekkään hyvinvointi perustuu pahoinvoinnille, jolloin hyvinvointi ei voi olla aitoa. Itsekkään itsearvostus on ulkoa päin tulevaa, jatkuvasti pönkitystä vaativaa valhetta.

Itseään arvostavan ihmisen ei tarvitse verrata omaa arvoaan muihin. Hän tietää olevansa hyvä ja riittävä sellaisena kuin on, kun hän toimii omien arvojensa ja moraalinsa mukaisesti. Itseään aidosti arvostava löytää arvostuksensa siitä, mitä hän saa aikaan ympäristössä. Voimalla hyvin on mahdollista tehdä asioita, joilla tuottaa hyvää ympäristöön.

Itsearvostuksen ja itsekkyyden tärkein ero on, että itsearvostukseen ei liity paremmuuden kokemista suhteessa muihin, vaan muiden hyvinvoinnin parantaminen oman hyvinvoinnin kautta.

Kuva: leadliaison.com

Ei ole tarkoituksenmukaista laittaa jänistä ja kilpikonnaa kilpailemaan nopeudesta

Olen aina mieltänyt vertailun negatiiviseksi asiaksi. Ajattelen, että vertailu tarkoittaa asian hyvien ja huonojen puolien arviointia suhteessa vertailukohteeksi asetettua asiaa. Tällöin normina on vertailukohde, joka tekee vertailtavasta asiasta jo lähtökohtaisesti vähemmän paremman. Vertailu on usein asiasta riippuen epätasa-arvoista, epäeettistä ja tarkoituksetonta.

Pahinta, mitä voi omalle itsetunnolle tehdä, on harrastaa jatkuvaa itsen vertailua muihin. Ihmisten erilaisia elämiä ei voi verrata keskenään, koska ne ovat jo lähtökohtaisesti rakentuneet eri tavalla. Taustalla on erilaisia kokemuksia, joita on tulkittu eri tavoilla henkilön subjektiivisista kokemuksista lähtien. Ei ole olemassa elämänormia, yleistystä tai suositusta, johon omia kokemuksia voisi verrata.

Sinun ei pitäisi olla kokenut mitään.

Sinun ei tarvitse suorittaa tiettyja asioita tietyssä iässä,

eikä ole mitään, mikä olisi pakko tehdä, nähd tai kokea.

Sinun ei siis tarvitse - eikä sinulla ole yhtään järjellistä syytä - vertailla itseäsi muihin.

Sitä paitsi itseään muihin vertaavan kanssa on hankalaa olla. Vertailija hakemalla hakee itsestään niitä asioita, joissa on toista huonompi, jolloin toinen saattaa pahimmillaan potea huonoa omatuntoa siitä, mihin vertailu kohdistuu. Toisaalta vertailijalla on tarve kaivaa muista myös niitä asioita, joissa muut ovat vertailijaa huonompia. Tämä voi aiheuttaa alemmuuden tunnetta. Vertailemalla pakotat jäniksen ja kilpikonnan juoksukilpailuun: survot lähtökohtaisesti erilaiset kokemukset samalle viivalle, vaikka ne eivät ole mitenkään vertailukelpoisia keskenään.

Kukaan ei jaksa olla ihmisen kanssa, joka pyrkii löytämään itsestään ja muista virheitä.

"Suuri tie valaistumiseen on helppo löytää. Vältä vain kaikkea vertailua ja valikoimista."

- Joshu (aforismi: hipit.fi)

Onnea on niille, jotka antavat sille tilaa elämässään

Lupaan, että yhden asian oivaltamalla ja oppimalla elämäsi on huomattavasti rikkaampaa.

Opettele ajattelemaan niin, että toisen onni ei ole sinulta pois.

On helpottavaa tajuta, että muille tapahtuvat hyvät asiat eivät estä hyvien asioiden tapahtumista itselle. Pikemminkin päinvastoin: kun muut voivat hyvin, he toteuttavat hyviä asioita, jolloin sinäkin voit voida paremmin. Hyväntuulisen kaverin kehu piristää kummasti omaa päivää.

Toisaalta kun luovut negatiivisista ajatuksista, kuten toisten onnen kadehtimisesta tai heille pahan ennustamisesta, vapautat tilaa positiivisemmalle energialle. Uskon, että onnellisuus on, ei päämäärä, vaan jatkuvasti muuttuva tila, joka noudattaa asioiden kerääntymisen kierrettä. Paha tuottaa pahaa ja hyvä hyvää. Kun voit aidosti iloita toiselle tapahtuvista hyvistä asioista, huomaat helpommin kivat asiat omassa elämässäsi.

Maailmassa ei ole tiettyä kiintiötä onnea, joka vähenee jaettaessa,

vaan onnea on niille, jotka ymmärtävät antaa sille tilaa omassa elämässään.

Et ole kokonaan mennyttä ihmissuhteissa

Minulta kysyttiin kerran, että vaikuttaako menneisyys mielestäni uusiin ihmissuhteisiin. Onko niin, että uusia ihmissuhteita vertaa aina vanhoihin ja se rajoittaa ihmissuhdetta?

Mielestäni menneisyys on aina osa meitä. Aiemmin elämässämme tapahtunut, kokemamme ja tuntemamme vievät meitä eteenpäin ja muokkaavat meitä. Ajattelen, että nykyiset ja tulevat kokemuksemme rakentuvat aina edellisten päälle. Mennyt on erottamaton  osa olemustamme.

On kuitenkin eri asia, miten paljon menneisyyden antaa vaikuttaa tässä hetkessä ja tulevassa. Varsinkin, jos menneisyydessä on jotain merkittävää, joka on aiheuttanut erityisen voimakkaita tuntemuksia, halu välttää tai kokea niitä uudelleen tulevaisuudessa vaikuttaa merkittävästi toimintaamme.

Toisaalta menneestä on hyvä osata päästää irti. Uuden ja paremman huomaaminen voi olla vaikeaa, jos menneen antaa vaikuttaa liikaa toimintaan ja ajatuksiin. Esimerkiksi hyvän parisuhteen päätyttyä uuden kumppanin löytäminen on mahdotonta, jos vertailee kaikkia ehdokkaita edelliseen. Toisaalta taas ikävät kokemuksen ihmissuhteessa voivat rajoittaa uusien muodostamista, jos toiseen ei voi esimerkiksi luottaa. Menneestä on hyvä oppia, mutta sen ei kannata antaa hallita.

Uusi ihmissuhde on aina riski. Kuten sanonta kuuluu - se, joka pelkää, ei pelaa, mutta jos ei pelaa, ei voi voittaa. Koetamme usein ennustaa tulevaa sen avulla, mitä muistamme menneisyydestä, mutta uusista ihmissuhteista ei voi koskaan varmuudella sanoa, tulevatko ne onnistumaan. Edes menneen avulla ei ole oikopolkua ottaa uusista suhteista etukäteen selvää.

Vastaan alun kysymykseen, että kyllä ihmissuhteita yrittää aina vertailla vanhoihin ja kyllä aiemmat kokemukset määrittelevät niitä. Tärkeämpää olisi kuitenkin luottaa nykyhetken fiilikseen. Jos toisen kanssa on vaikeaa olla huolimatta siitä, että hän voisi aiempien kokemuksien perusteella olla varmasti järkevä valinta, miksi ihmissuhdetta täytyisi jatkaa? Tai jos toisen kanssa on hyvä olla, miksi se täytyisi pilata muistelemalla menneitä?

Sallittu kaikenikäisille

Muistatko vielä sen ajan, kun äiti ja isä muistuttivat, että kaikki nettiin ladattu materiaali jää nettiin ja kuka tahansa voi nähdä materiaalin?

Kauas on menty niistä ajoista. Montako sosiaalisen median kanavaa olet selannut tänään läpi? Montako kuvaa tai videota olet tänään nähnyt, joista ihmettelit, miksi kuva on ladattu kyseiseen sovellukseen?

Sosiaalisessa mediassa julkaisemisen kynnys on madaltunut. Julkaiseminen on helppoa, nopeaa, kätevää ja hauskaa. Siitä saa myös yleistä hyväksyntää muilta, kun muut tykkäilevät ja kommentoivat. Julkaiseminen on hieno juttu.

Kynnys julkaisemiseen on kuitenkin jo niin matala, että esimerkiksi pelkissä alusvaatteissa kameran edessä kiemurtelu on yleisesti hyväksyttävää. Kaunista kroppaa on ihanaa esitellä. On myös tosi hassua tehdä koostevideo ihmisten kännitoilailuista ja niin edelleen.

Entä jos kaikki eivät haluakaan nähdä, lukea ja kuulla? Sosiaalinen media on avoin kaikenikäisille ja ymmäryksen tasoiltaan erilaisille ihmisille. Esimerkiksi alusvaatekuvan tarkoituksena ollut itsensä kunnioittaminen ja inspiroiva lihasten esittely ei välity kaikille. Joillekin kuvan viesti on aivan jotain muuta. Mitä mahtaa tyttö 7 vee ajatella? Tai poika 15 vee?

Emme voi miellyttää kaikkia emmekä voi elää miettimällä jokaisen julkaisumme seurauksia. Sosiaalisen median sisältö on kuitenkin kokonaan meidän tuottamamme.

Mitä haluamme viestittää, kenelle ja miksi?

 

Me naapurin tytöt ja pojat

Nykyään ihanteena on olla rohkea ja olla milloin tahansa valmiina hyppäämään tuntemattomaan. Elämä eletään vain kerran, joten se täytyy elää täysillä ja mieluummin tehdä kuin katua tekemättä jättämistä. Ihanan vapauttavaa... vai onko sittenkään?

Mitä pahaa on tykätä rutiineista? Miksi kaikkea täytyisi itse kokeilla?

Eikö riitä, että on tyytyväinen ihan tavalliseen arkeen?

Rohkeus ja avoimuus uusia asioita kohtaan helpottavat elämää siinä mielessä, että useimpiin asioihin tulee luonnostaan suhtauduttua positiivisesti. Toisaalta on ahdistavaa, kun koko ajan pitäisi olla kokeilemassa uutta, testaamassa omia rajoja ja keräilemässä hienoja kokemuksia.

Sinun ei ole pakko haluta, pystyä ja kyetä. Sinä voit haaveilla ihan tavallisista asioista vuorten valloittamisen sijaan. Saat pitää päivän kohokohtanasi kirjastolla käymistä ja voit olla tyytyväinen, kun otatkin lounaalla mehua maidon sijaan.

Voit olla välillä ihan vaan tavallinen naapurin tyttö tai poika.

 

On helppoa olla vähän parempi

Paljon on puhuttu siitä, että mediassa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Sitä ei vaan aina tahdo muistaa ja reaaliminää tulee helposti vertailtua mediassa esiintyviin kuviin. Hassuinta on, että muokkaamme omiakin kuviamme säännöllisesti, mutta siltikään emme tahdo muistaa, että muokattu kuva ei ole sama asia kuin minä peilissä.

Meidän on nykyään niin helppoa esittää olevamme jotain muuta kuin oikeasti olemme.

Muiden epäonnesta oma onni

Onhan se välillä voimaannuttavaa ajatella salassa, että jollain muulla menee huonommin kuin itsellä. Varsinkin, kun on kyse henkilöstä, jonka tietää, muttei tunne.

Miksi se on niin mukavaa tuntea välillä, että minulla menee paremmin kuin sillä tai minä en ainakaan ole toiminut niin kuin se? Koska moniin meistä on juurtunut tapa vertailla itseä muihin. Ja kun jollain puolitutulla menee kehnosti, oma elämä ja toiminta tuntuu yhtäkkiä hyvältä.

Onko oikein löytää onni muiden epäonnesta? Onko sellainen onni pysyvää? Tuleeko muiden epäonnesta oikeasti onnelliseksi?

Eikö oman onnen tulisi perustua omaan elämään, sen tasapainoon,

hyvyyteen ja tietoiseen tyytyväisyyteen?

Ihmissuhdeongelmana arvostus

Itsen arvostaminen muiden ala- tai yläpuolelle

aiheuttaa usein ihmissuhdeongelmia.

Ihmissuhteesta on mahdotonta tulla tasapainoinen ja rikas, jos toinen osapuoli ei pidä itseään yhtä arvokkaana kuin toista tai jos toinen pitää itseään arvokkaampana kuin muita. Molemmissa tapauksissa toinen osapuoli on toisen alapuolella, mikä aiheuttaa epävarmuutta, pidättäytyväisyyttä ja ikävimmillään kateutta.

Oletko vähemmän arvokas kuin joku toinen? Entä oletko arvokkaampi kuin monet muut? Miksi?

Voitko olla oma itsesi ihmisen kanssa, joka huokuu muita alentavaa itsevarmuutta ja joka puhuu lähinnä itsestään, koska muilla ei voi olla yhtä tärkeää sanottavaa? No voitkos olla rennosti ihmisen kanssa, joka vähättelee itseään jatkuvasti, ei kerro itsestään mitään tai kertoo lähinnä omista huonoista kokemuksistaan ja joka vertailee itseään muihin?

Ymmärrät varmasti, mikä on ongelmana ihmissuhteessa, jossa osapuolet eivät ole saman arvoisia itsensä tai toisen mielestä. Ainoa ratkaisu sellaiseen ihmissuhteeseen on tilanteesta riippuen asennemuutos tai rehellinen ja tasapuolinen keskustelu.

Leppoisa kivennäisveden makuinen ja kuuma ilta Jyväskylän satamassa.

Jos haluat lukea lisää ihmissuhdeongelmista, lue

Ihmissuhdeongelmana uhka ja Ihmissuhdeongelmana virheet.

Viimeinen ihmissuhdeongelma-sarjaan julkaistava pohdinta koskee muuttumista.

Ihmissuhdeongelmana uhka

Lupailin kirjoitella ihmissuhteiden ongelmista. No, nyt on luvassa rautaista asiaa tuutin täydeltä ihan useamman julkaisun muodossa. Aion pohtia kanssasi ainakin neljää ihmissuhteiden yleisintä ongelmaa. Oletko valmis syventymään (ei yhtään) tieteelliseen arkipsykologiaan?

Ensimmäinen yleisin ihmissuhdeongelma on, että muut ihmiset nähdään uhkana.

Mitä ajattelet ensimmäiseksi, kun näet toisen ihmisen? Mitä mieleesi tulee ensimmäisenä, kun kävelet oikein kauniin ihmisen ohi kadulla? Entä kuinka suhtaudut, kun ystäväsi kertoo uudesta ystävästään?

Niin, usein muut ihmiset, varsinkin sellaiset, joita emme tunne, koetaan uhkana. Varsinkin näyttävän näköiset, poikkeavasti käyttäytyvät, erityisen fiksut tai mukavat, menestyvät ja läheisten ihmisten uudet tuttavat tuntuvat ärsyttäviltä, rasittavilta, oudoilta tai jollain muulla tavalla negatiivisilta. Miksi näin on? Miksi suhtaudumme usein toisiin ihmisiin niin, että heidän ominaisuutensa ovat meille uhka?

Suurin syy muiden uhkana kokemiselle on kateus. Kenties haluamme juuri sitä, mitä mielestämme ärsyttävällä ihmisellä on. Onko meillä sitten oikeus ajatella pahaa ihmisestä, jota oikeasti kadehdimme? Entä miksi tavoittelemasi ominaisuus toisella olisi sinulta pois? Jos tuttusi on menestynyt hyvin opinnoissaan, miksi hänen menestyksensä alentaisi sinun menestystäsi?


Muiden ihmisten hyvät ominaisuudet eivät tee itsestä yhtään arvottomampaa. Siksi meidän ei tarvitse kokea muita ihmisiä uhkana, vaan mahdollisuutena tutustua sellaiseen, mitä haluaisimme itsellemme. Kun vierellämme on ihminen, jolla on tavoittelemamme ominaisuus, meillä on juuri sitä, mitä haluamme.

Seuraava ihmissuhdeongelma liittyy virheisiin...

Ihmiset blogiruudun molemmilla puolilla

Bloggaus on tämän päivän se juttu. Bloggaus on ilmiö, joka on ujuttautunut kaikkeen mediassa, elämäntavoissa ja harrastuksissa.

Bloggaajat ovat tosielämän idoleita ja real life -viihdettä. Bloggaajia seurataan, koska he ovat kiinnostavia jollain tavalla. He ovat mielenkiintoisia pukeutujia, heillä on jännittävä elämä, hyviä ajatuksia, samanlaisia harrastuksia kuin lukijoilla... Bloggaajia halutaan seurata, koska he ovat niin tavallisia ihmisiä. Bloggajien kautta lukijat voivat löytää helposti toteutettavissa olevaa inspiraatiota omaan elämäänsä.

Monet haluaisivat olla menestyviä bloggaajia. Yleisesti ajatellaan, että bloggajien elämä on helppoa ja nautinnollista ja työkseen bloggaavat ovat unelma-ammatissa. Blogien avulla voi tienata rahaa tai upeita sopimuksia sponsoreiden kanssa. Bloggaajat saavat ilmaisia vaatteita, kosmetiikkanäytteitä, asustelahjoja, blogimatkoja...

Tulevatko lukijat ajatelleeksi bloggaajaa ruudun takana? Sitä ihan oikeasti ihan tavallista ihmistä, jonka elämästä vain hyvin, hyvin pieni osa näkyy ruudulla lukijoille. Väittäisin, että bloggaajien tosielämään kuuluu paljon sellaisia asioita, kuten murheita, huolia ja pettymyksiä, joista ei koskaan kirjoiteta tai oteta kuvia. Monestihan bloggaajat kertovatkin bloginsa keskittyvän pinnallisiin asioihin, kuten muotiin ja kauneuteen, unelmiin ja haaveisiin sekä elämän ihaniin asioihin. Kenenkään elämä ei oikeasti koostu pelkästään niistä, vaikka blogeista saakin usein sellaisen kuvan.

Vaikka olenkin noviisi, asetan myös kyseenalaiseksi bloggaajien mahdollisuuden tienata blogillaan. Vain todella harvat bloggaajat hyötyvät oikeasti rahallaisesti blogistaan ja vielä harvemmat bloggaavat ammatikseen.

On myös huomioitava, että bloggaajat, joiden lukijamäärät ovat isot, kantavat harteillaan taakkaa pakosta blogata. Suositulla blogilla on vastuu julkaista sellaista materiaalia, joka a) kiinnostaa lukijoita ja b) soveltuu suurelle, eri-ikäisistä lukijoista koostuvalle yleisölle. Esimerkiksi muotibloggaajan on pakko kiinnittää pukeutumiseensa huomiota sellaisinakin päivinä, jolloin pukeutuminen kiinnostaa yhtä paljon kuin pörssikurssien päivittäinen vaihtelu.

Huippubloggaajan on myös pakko pysyä ajan hermolla. Bloggaajan on käytettävä rahaa tehokkaisiin ja naapurikateutta herättäviin teknisiin laitteisiin. Läppärin on kyettävä pyörittämään isoja kuvatiedostoja ja kameran on napsittava tarkkoja otoksia kaikissa olosuhteissa. Myös tietynlaiset elämäntyylit, kuten matkustelu ja ravintoloissa syöminen, kuluttavat rahaa - muotibloggaajan vaateostoksista puhumattakaan.

Edellä on vain muutamia varjopuolia menestyvän bloggaajan arjesta. Haluan kuitenkin nostaa esille, että monien bloggaajien blogissaan tuoma kuva elämän ihanuudesta ei ole aina harhaa. Monesti bloggaajat osaavat keskittyä elämän ihaniin asioihin, koska he joutuvat (sanan hyvässä ja huonossa merkityksessä) postaamaan aiheesta blogissaan!

Pohdinnoillani haluan lähinnä nostaa esiin bloggaamisen inhimillisen puolen. Sinun ei kannata tuntea alemmuuttaa bloggaajia kohtaan - loppujen lopuksi saatat murehtia ihan samoja asioita, mitä suosikkibloggaajasi murehtii ruudun toisella puolella. Jos haluat samanlaisen elämän kuin suosikkibloggaajasi, sinunkin kannattaa opetella kiinnittämään huomiota ihaniin asioihin elämässä. Eikä se aina tarkoita, että elämässä on ihania asiota vasta sitten, kun sinulla on samanlainen paita kuin sillä bloggaajalla tai samanlaiset kengät kuin yhdellä toisella. Sinun vanha paitasi näyttäisi oikeastaan ihan yhtä ihanalta kuin bloggaajan uusi paita blogikuvissa, jos panostaisit yhtä huolellisesti kuvan asetteluun, laatuu ja muokkaamiseen.

Fitnessvillitys

Kauneusihanteet ovat muuttuneet. Enää ei ihailla selvästi laihoja malleja (isäni mukaan kuivan kesän oravia), vaan nykyään huomio kiinnitetään Stadiumin ja H&M:n sporttimalleihin. Niihin, joiden hiestä kostunut iho korostaa juuri sopivasti hyvin muotoutuneiden lihasten rajoja.

Kauneusihanteiden muutos on aiheuttanut ainakin Suomessa melkoisen fitnessvillityksen. Enää ei katsota aamuteeveen jumppia, vaan jokainen harrastaa kuntosalia, kahvakuulailua, bodya, pumppia, corea, fitintervalia tai jotain muita fitnesslajeja, joiden nimiä en osaa kirjoittaa.

Kauneusihanteiden muutoksen siivellä myös elintarviketeollisuus on tehnyt melkoisen ryntäyksen fitnesspuolelle. Lisäravinteita, kuten erilaisia proteiinijauheita ja kreatiinia, myydään kuin kahvia tarjouspäivinä. Lisäksi ainakin elintarviketuottajat Valio ja Fazer ovat oivaltaneet treenituotteiden menekin. Maitohyllyissä ei koskaan ole paria useampaa proteiinirahkapurkkia jäljellä ja leipähyllyssä voi paahtoleivän sijasta valita palauttavat melkeinruisviipaleet. Fitness taitaa olla enemmän markkinoilla kuin koskaan ennen.

En tuomitse fitnessvillitystä - olenhan osallistunut siihen itsekin aloittamalla kahvakuulakurssin ja tilaamalla proteiinijauhetta Fitnesstukusta. Sitä paitsi urheilullinen vartalo on kauneusihanteena huomattavasti terveempi kuin se kuivan kesän orava.

Ongelmaksi muodostuu kuitenkin taas ihanteeseen ylireagoiminen. Kaikki eivät ymmärrä, että varsinkin naisena rasvattoman ja lihaksikkaan vartalon saavuttaminen on hyvin vaikeaa. Nyt olisi oiva hetki tajuta, että tavallisten ihmisten ei tarvitse näyttää sporttimalleilta ollakseen sopivia. Mallit tekevät täydellisen vartalon työkseen - meille muuta työtä tekeville vähän vähemmän täydellinen vartalo on ihan yhtä täydellinen.

Malli vaatteineen on H&M:n kevään kuvastosta.

Negatiivinen huomio

Miksi olen välillä niin pinnallinen? Olen aina ajatellut, etten ole ulkonäkökeskeinen ihminen, mutta välillä suorastaan säikähdän omaa pinnallisuuttani. Käykö sinulle niin? Saatko välillä itsesi kiinni liiallisesta ulkonäön ajattelusta?

Minusta ulkonäkökeskeisyys on surullista. Se kertoo mielestäni epävarmuudesta ja tarpeesta hakea huomiota. Miksi pelkkä siisti, mutta epätäydellinen ulkonäkö ei riitä?

Monilla pinnallisuus on pohjimmiltaan tarvetta saada muut kateellisiksi. Miksi muut pitää saada kateellisiksi? Oikeita ja aitoja ihmissuhteita etsiessä ja ylläpitäessä kateus ei tule ensimmäisenä mieleen. Sehän vain karkottaa muut ihmiset.

Erään kerran naisten pukuhuoneessa kiinnitin huomioni nuoreen naiseen. Häneen ei voinut olla kiinnittämättä huomiota, sillä nainen oli kaikin puolin kaunis. Ihan kuin kauneus ei olisi riittänyt - nainen korosti kroppaansa todella seksikkäillä alusvaatteilla. Yleisessä naisten pukuhuoneessa herran tähden!

En itse valitse naisten pukkariin parhaimpia alusvaatteitani, mutta muuten tunnistin naisessa itseni huonoina päivinä. Tai oikeastaan tarpeen tulla huomatuksi ulkonäön avulla. Ulkonäön erityinen korostaminen varsinkin sellaiseen sopimattomissa tilanteissa herättää muissa (varsinkin saman sukupuolen) ihmisissä (jotka eivät ole täysin tyytyväisiä omaan ulkonäköönsä) negatiivisia tunteita. Miksi haluamme tulla huomatuksi negatiivisessa mielessä?