Älä anna arjen hukuttaa yhteyttäsi itseesi

Välillä minusta tuntuu, että leijailen. Olen kuin ilmavirtojen aallokon riepottelema pikkulintu, joka tahtoisi laskeutua, mutta johon jokainen tuulenpuuska lennättää vielä hieman korkeammalle pilvien valtakuntaan. Tunnit, päivät ja viikot vilistvät allani, ulottumattomissani. Minulla on tunne siitä, etten pysty vaikuttamaan etenemiseeni, vaan leijailen arjen riepoteltavana.

Tuttu tunne?

Arjella on tapana tarrautua meihin kuin takiainen neulesormikkaisiin. Keskitymme niin suorittamaan velvollisuuksia, että unohdamme, miksi oikeastaan elämme.

Arjessa ei ole mitään pahaa. Suorittamisessakaan ei ole tiettyyn rajaan asti mitään pahaa - usein on välttämätöntä tehdä tiettyjä vähemmän mieluisia asioita, jolloin suorittamisfiilis on hyvä keino saada hommat tehtyä. Ongelma syntyy silloin, kun kaikista miellyttävistä ja epämiellyttävistä asioista tulee valtava tekemisten vyyhti, jonka selvittämisen välissä ei ole aikaa pysähtyä miettimään, miksi tekee mitäkin ja mitä iloa tekemisistä on. Oman arjen ja tekemisten merkitys hukkuu.

Kuuntele ja tiedosta

Silloin, kun on vähiten aikaa, pysähtymisen merkitys korostuu.

Minulla oli kamala viikko. Yritin parannella rajua flunssaa samalla, kun kalenterini oli täynnä jumppa- ja joogaohjauksia, palavereita, luentoja ja opiskelutehtäviä. Keskiviikkoiltana, kun minun olisi tehnyt mieli jäädä peiton alle itkemään väsymystäni, raahauduin yinjoogaharjoitukseen. Reilun tunnin ajan kuuntelin hengitystäni ja tunnustelin kehoani.

Palasin omaan keskukseeni ja muistin, kuka olen, miksi olen ja mitä merkitystä sillä, mitä olen ja teen, on. Olin helpottunut, oloni oli levännyt ja tulevat tekemiset tuntuivat mielessäni vähän vähemmän kuormittavilta.

Pysähdy

Kun arki meinaa napata mukaansa, on tärkeää pysähtyä. Se ei tarkoita, että parin viikon päästä tuleva vapaa viikonloppu riittäisi. On hyvä, että pimeydessä on majakka - on jotain mukavaa, jota odottaa - mutta tärkeintä olisi löytää palautumisen hetkiä arjen keskellä.

Pysähtymiselle voi olla monia erilaisia tapoja. Hyväksi todettuja ovat:

• Rauhallinen uloshengitys: yllättävän usein kehomme kuormitus kasvaa hapenpuutteen vuoksi. Lapsenkin pipiin puhalletaan, koska pitkä uloshengitys rauhoittaa, rentouttaa ja poistaa kipua.
• Tietoinen läsnäolo: tunne, miltä maa tuntuu jalkojen alla, miltä liike tuntuu hartioissa, mitä haistat, kuulet, maistat ja näet. Antaudu hetkeksi tutkimaan tätä hetkeä ilman kognitiivisia toimintoja. Tietoista läsnäoloa voi myös olla keskusteluun antautuminen, hyvän kirjan lukeminen tai jokin muu itselle mielekäs tekeminen.
• Pieni hetki itselle: tunnista ne hetket jokapäiväisestä arjestasi, jotka ovat juuri sinulle tärkeitä. Onko se esimerkiksi automatka kotiin, pieni yksin tehty kävelylenkki lounaalla, hyvän kirjan lukeminen kahvitauolla tai lämmin suihku? Anna arvoa näille elintärkeille hetkille.
• Varaa riittävästi aikaa hyville yöunille. Niiden merkitystä ei voi korostaa liikaa. Silloinkin, kun tuntuu, että nukkuminen on välttämätön paha, jotta pääsee suorittamaan seuraavan päivän asioita, riittävät yöunet ovat elintärkeät. Ne auttavat jaksamaan, ehkäisevät kuormittumisen kroonistumista ja parantavat mielialaa.

Millä tavalla sinä otat tänään yhteyden omaan keskukseesi?

Lämmöllä,
Merianna, merianna.rossi@gmail.com

Milloin kesä tapahtuu?

Kesä on jo pitkällä. Se ei ole oikein juurtunut minuun vieläkään. Olen seurannut luonnon heräämisnäytelmää ja kesän kukoistusta lapsen innokkuudella. Voin kertoa, milloin puut puhkesivat lehtiin, milloin tuomet kukkivat ja milloin kukat tippuivat pois. Voin kertoa, että perjantaina 21.7.2017 rankka raekuuro pirstaloi isolehtiset kasvit pelkiksi repaleisiksi muistoiksi itsestään. Mutta yhteen kysymykseen en osaa vastata: mihin kesä hävisi?

Olen tehnyt töitä, suunnitellut jumppa- ja joogatunteja, odottanut ohjausten alkamista, iloinnut ja murehtinut ohjaamieni jumppien kävijämääriä, siivonnut kotona, mökillä ja töissä (vaikka ikkunoita en ole saanut pestyksi vieläkään), auttanut rakennustyömaalla, levittänyt ja käärinyt joogamattoa, kokeillut erilaisia meditaatiotekniikoita, liikkunut luonnossa ja kaupungissa, saunonut ja uinut, vieraillut tapahtumissa ja ystävien luona, istuttanut ja kastellut yrttejä, keittänyt lukuisia pannullisia teetä, lukenut noin kymmenen kirjaa, aloittanut säärystimien kutomisen, kuunnellut joogapodcasteja ja upottanut käteni koirien turkkiin. Niihinkö kesä on mennyt?

Aika on paitsi sitä, mihin sen kuluttaa, myös sitä, miten siihen suhtautuu. Olen kyllä elänyt hetkessä, mutta luvattoman usein ajatukseni ovat harhailleet mennessä ja ennen kaikkea tulevassa. Mitä kohta? Mitä huomenna? Mitä ylihuomenna? Mitä kuukauden päästä?

Kevään kasvu on jäänyt prosessiksi mieleeni ja odotan jatkuvasti mieleni kesää, jolloin kaikki oppimani juurtuu syvälle minuun ja kukoistaa. Olen mielessäni jäänyt junnaamaan kevääseen, eikä kesää ole tullutkaan. En ole antanut tulla, koska en ole kokenut olevani kasvussani valmis. Mutta milloin muka olisin?

Kasvuun pakotettu mieli väsyy joskus. Jos ajatukset ovat jatkuvasti sitku-vaihteella, mieli ei koskaan pääse keräämään voimia kesän kukoistuksesta, tai laskeutumaan syksyn ja talven lepoon.

Onko kesä jo mennyt? Vielä on kesää jäljellä niille mielille, jotka osaavat pysähtyä oman kukoistuksensa äärelle ja antaa koko kokonaisen ihmisen upeuden loistaa juuri sellaisena kuin se tällä hetkellä on. Kesää on jäljellä niille, jotka antavat itselleen luvan nauttia itsestä - ja vuodenajasta - juuri tällaisena, haikailematta sitä, mitä oli, tai sitä, mitä on tulossa.

Nyt on aika poimia luomistyön herkulliset hedelmät, marjat ja sienet ja tallettaa ne muistoihin talven lepoa piristämään.

Nauttien,
Merianna, (merianna.rossi@gmail.com)

Verkkosivut: Onnittelut onnesta 

Mielen hiljaisuus: Mitä se on ja mistä sitä saa?

Olen pohtinut viime aikoina paljon palautumista ja etenkin rauhaa mielessä. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Entä miltä se tuntuu? Miksi se on tärkeää? Millä tavalla se ilmenee minussa? Mitä eroa on kuormittuneella ja palautuneella mielellä?

Mitä on meteli mielessä?

 

Se on yrityksiä tehdä asioita samaan aikaan, keskeneräisiä ja jumiin jääneitä ajatuksia, menneisyyden kelaamista, tulevaisuuden suunnittelua, käsittelemättä jääneitä tunteita, unohtuneita hymyjä, huomaamatta jääneitä asioita, epävarmuutta omasta riittävyydestä, kykenemättömyyttä priorisoida asioita, kiiretä ja sumussa elämistä.

Mieli kaipaa tyhjentämistä. Sen pitää aina silloin tällöin saada resetoida itsensä ja laskeutua lepoon. Levossa aivot järjestelevät hermoja ja uusivat hermoratoja, korjaavat itseään ja poistavat ylimääräistä kuonaa. Aivot uusiutuvat ja siihen ne tarvitsevat hiljaisuutta.

Mitä on mielen hiljaisuus?

Se on hitaita ja selkeitä ajatuksia, leppoisaa läsnäoloa, hyvällä täyttynyttä tyhjyyttä, olennaiseen ankkuroitunutta merkityksellisyyttä, onnellisuutta, luovuutta ja selkeyttä.

En tarkoita, että koko ajan pitäisi elää OM-nappi pohjassa. Mielen hiljaisuus voi olla yksittäisiä hetkiä, kuten tuleen unohtunutta katsetta, hiljainen hetki tyynellä järvellä, laskevan auringon puna pilvien reunasa, muutama minutti pidempään sängyssä aamulla tai silmien sulkemista ja rauhallista hengitystä kesken työpäivän. Minulla mieli hiljeni viikonloppuna, kun maalasin seinää ja sade rummutti tasaisesti ikkunaan.

Mistä mielen hiljaisuutta saa?

Meillä kaikilla on omat tapamme hiljentyä. Toiset tarvitsevat esimerkiksi kynttilöitä, äänimaljoja ja rukousnauhoja, kun toisten hiljaisuus syntyy kirjoittamalla, kitkemällä tai vaikka tiskatessa. Mieli hiljenee, kun sillä on riittävästi tilaa olla ratkomatta ongelmia, suunnittelematta tai tekemättä muuta kognitiivisesti vaativaa. 

Hektisessä aistiärsykkeiden tulvassa voi olla vaikeaa antaa aivojen levätä. Tutkimusten mukaan pelkästään keinovalon aiheuttama lisääntynyt valon määrä vaikuttaa aivoihin ja esimerkiksi hormonitoimintaan. Ympäristössämme on paljon sellaista, mikä pitää aivot väkisin virittyneinä. Sen vuoksi on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota tietoiseen hiljentymiseen.

Tietoinen hiljentyminen voi vaatia opettelua. Hiljentyvä mieli voi yllättää pintaan puskevine tunteineen ja muistoineen. Mutta kyllä mieli tottuu myös lepäämään, kun sille antaa mahdollisuuden. Yksi askel hiljaisuudessa onkin huomata, milloin ja millaisissa tilanteissa itse siirtyy tekijästä tarkkailijaksi. Milloin mielesi ei takerru mihinkään, vaan antaa ajatusten virrata tai tyhjenee kokonaan?

Jos mielen hiljaisuutta harjoittelee tietoisesti, siitä muodostuu jatkuvasti läsnä olevaa rauhaa erottaa tarpeellinen turhasta ja tärkeä ylimääräisestä. Rauha itää sydämessä ja kasvaa osaksi tapaa katsella maailmaa. Se on oivallinen maaperä hyvinvoinnille ja onnelliselle elämälle. Silloin oivaltaa, että tässä - juuri nyt - kaikki on hyvin.

Kiinnostaako sinua mielen hiljentymisen teema? Voisit olla kiinnostunut myös aiemmin julkaisemastani tekstistä Päänkin pitää levätä.

~~~
Mielen pysähtymistä voi harjoitella esimerkiksi tarjoamillani kesäjoogatunneilla Jyväskylässä. Lue lisää Onnittelut onnesta -verkkosivuilta!
~~~  

Rauhaa, rauhaa, rauhaa,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

Päänkin pitää levätä

On vaikeaa elää sellaisen pään kanssa, joka on aina täynnä. Pitää tehdä sitä ja tätä, ehdinkö, pystynkö, osaanko, teenkö parhaani, riitänkö sittenkään. Pään on samaan aikaan täynnä tunteita, ajatuksia, ideoita, reflektointia, muistoja, suunnitelmia ja velvollisuuksia. Välillä tuntuu, ettei vaan enää jaksa yhtään uutta ajatusta. Kunpa pää olisi edes hetken hiljaa.

Mutta uskallanko olla niinkään? Mitä voi tapahtua sillä välin, kun pääni lepäilee? Meneekö minulta ohi jotain tärkeää? Mitä, jos unohdan jotain, mitä en saisi unohtaa? Entä jos en ehdi sitä, mitä minun pitäisi, jos vain lepäilen tyhjyydessä?

Sanotaan, että silloin, kun olisi vähiten aikaa pysähtyä, sille olisi eniten tarvetta. Miksi? Koska silloin, kun  pää on täynnä, se ei pysty prosessoimaan mitään kunnolla, jolloin se hutiloi ja unohtelee. Se taas lisää ahdistusta ja itsesyytöksiä, jotka puolestaa heikentävät minäpystyvyysuskomuksia ja itsetuntoa. Ylikuormittuneilla aivoilla on vaikea saada itsestä parasta irti. Kunpa sen vain muistaisi.

Entä jos ei ole aikaa lepuutella aivoja?

 

Mitä kaikkea sillä välin, kun aivot lepäävät, voi tapahtua? Useimmiten ei mitään ihmeellistä. Tai jos tapahtuu, siihen ehtii kyllä tutustua sitten, kun pää on valmis vastaanottamaan. Olemme luoneet harhan, jonka mukaan olemme korvaamattomia ja meidän on oltava jatkuvassa valmiudessa reagoimaan. Todellisuudessa ihmiset tottuvat siihen, miten muut ovat tavoitettavissa. Sillä välin, kun annamme aivojen levätä, ne keräävät energiaa ja tilaa vastaanottaa enemmän tulevaisuudessa.

Pysähtyminen pelottaa

 

Kun aivoille antaa tilaa pysähtyä, ne alkavat prosessoimaan niitä asioita, joita ne eivät muuten ehtisi käsitellä. Tukahdutettuja tunteita, haudattuja tai kesken jääneitä ajatuksia ja pelkoja nousee tietoisuuden tilaan.

Aivot toimivat niin. Ne on luotu ylläpitämään mahdollisimman otollisia olosuhteita solujen elämälle. Nykymaailmassa solujen elämän ei ole enää kiinni pelkistä fyysisistä olosuhteista, vaan uhkana ovat muut aiheet. Näitä ovat esimerkiksi sosiaalinen paine, epäonnistumisen pelko, suorittaminen, pitkään jatkuva stressi sekä aikataulut. Aivojen tehtävä on tunnistaa elämää haittaavia uhkia ja prosessoida niitä ehkäistäkseen niiden haittavaikutukset. Kun tekemiseen tottuneilla aivoilla ei ole muuta puuhaa, ne alkavat työstää mielen perukoille piilotettuja uhkia.

Tällaista luonnollista reaktiota ei tarvitse pelätä. Vähän kerrallaan aivot tottuvat tekemättömyyteen ja hiljaisuuteen. Ne oppivat rauhoittumaan ja luopumaan ylimääräisten uhkien pyörittelystä. Aivoja pitää kouluttaa laiskottelemaan, jolloin niiden ei tarvitse keksiä pakonomaisesti tekemistä joutohetkinä.

Aivojen lepohetkiä ovat esimerkiksi:

• tauot
• hiljaisuus
• oleminen ilman tekemistä
• vain yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan
• nukkuminen
• meditaatio

Lepohetkemme ovat usein sellaisia, jotka on suunnattu vartalolle; esimerkiksi sohva ja Netflix, digipelaaminen tai illanistujaiset ystävien kanssa. Niissä ei ole mitään väärää, mutta on hyvä muistaa, etteivät ne anna aivojen levätä. Aivojen pitää olla koko ajan käynnissä ja aktiivisina. Aivot tarvitsevatkin lepoa levosta.

Yliaktiiviset aivot kaipaavat rauhaa. Aluksi lepoon tottumattomat aivot voivat säikähtää ja pistää tehovaihteen päälle. Mutta vähän kerrallaan, jos lepohetkiä on riittäväsi ja ne ovat riittävän pitkiä, aivot oppivat rentoutumaan. Ne oppivat päästämään irti ja käyttämään lepohetkiä itsensä korjaamiseen, eheyttämiseen ja tehostamiseen. Ja kun niiden on taas aika pärähtää käyntiin, levänneenä ne toimivat selkeämmin, avoimemmin, luovemmin ja onnellisemmin.

Kiinnostaako lukea lisää? Voisit tykätä näistä aiemmin julkaisemistani artikkeleista: Loma-ajatuksia, Lupa hellittää ja Anna itsesi nauttia arjesta.

Kaipaatko lepohetkiä kesän aikana? Oli sinulla lomaa tai ei, IWELLOn Lepo lomalla! -kesänettivalmennus tarjoaa hyvinvoinnin huippuvalmentajien asiantuntijuuden käyttöösi. Myös minä olen mukana valmennuksessa koordinaattorina ja valmentajana. Valmennuksessa opetellaan palautumista edistäviä asioita ja mietitään, miten juuri sinä voisit istuttaa enemmän lepoa päiviisi. Tutustu valmennukseen tästä linkistä!

Lisäksi tarjoan lepoa aivoille liikunnan parissa. Lue lisää Jyväskylässä järjestettävistä, kaikillle avioimista ulkoliikuntatunneista ja joogasta Onnittelut onnesta -verkkosivuilta http://onnittelutonnesta.wordpress.com.

Sydämellä,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

Joogaa nakuna ja muita itsen kuuntelun harjoituksia

Yhtenä iltana olin yksin kotona ja podin turvotusta. Tiedäthän sen tunteen, kun maha ei meinaa mahtua nahkoihin ja olo on tukala?

Suihkusta tultuani kurottelin vaatekaapin ylähyllyltä yöpaitaa. Havahduin kehoni lähettämään viestiin: venytys tuntui hyvältä. Jatkoin kurkotuksia, taivuttelin kylkiä, venytin selkää. Liikkeiden vastapainoksi kaipasin selän pyöristystä, joten laskeudun eteentaivutukseen ja sieltä kyykkyyn. Yhtäkkiä havahduin joogaavani alasti.

Alasti oleminen ei tuntunut kovinkaan kummalliselta, mutta ihmettelin, miten minun ei ollut kylmä.

Joogasession jälkeen turvotus oli tiessään ja oloni helpottunut. Kokemus on jäänyt mieleeni oivallisena osoituksena siitä, että keho kertoo kyllä, mitä se kaipaa. Sitä pitää vain oppia kuuntelemaan.

 

Mitä minulle kuuluu? 

 

Kuinka usein pysähdymme kuuntelemaan sitä, mitä meille aidosti kuuluu? Pieni kysymys, mutta yllättävän vaikea; ainakin kysyä. 

Tasapaino mielen ja kehon välillä on onnellisuuden avain. Usein kuitenkin hukumme arjen aallokossa mielen mölyyn, joka pauhaa pitäisi, täytyy, tulisi, jos, mutta, sitku alkuisia ajatuksia. Ei jää aikaa, tilaa tai edes tilaisuutta pysähtyä syvimmän minän äärelle kysymään, mitä todella tarvitsen.

Nytku vahvistuu harjoittelemalla

 

Itsen äärelle pysähtyminen ja kehon viestien kuunteleminen edellyttävät hiljaisia hetkiä. Sellaisia, kun et oikeastaan ole menossa mihinkään tai tekemässä mitään. Hetkiä, jolloin et edes juurikaan ajattele. Silloin syvimmällä sinulla on tilaisuus saada äänensä kuuluviin.

Aluksi mielen hiljentymiseen sopivia tilanteita pitää järjestää. Ne voivat olla esimerkiksi harrastuksia, kuten lenkkeilyä, uintia, joogaa, meditaatiota, puutarhan hoitoa tai käsitöiden tekemistä. Näiden puuhien yhteydessä voi harjoitella mielen hiljentämistä.

Vähitellen mieli oppii hiljentymään itsestään. Tällöin opimme tulemaan vastaanottavaisemmiksi syvältä tuleville tärkeille viesteille. Ja miksi pitäisi? Koska syvällä meissä on vastaus.

Ja jos hetki on sopiva, saattaa vaikka päätyä helpottamaan turvotusta joogaamalla alasti.

~~~
Mielen pysähtymistä voi harjoitella esimerkiksi tarjoamillani kesäjoogatunneilla Jyväskylässä. Lue lisää verkkosivuilta!
~~~

Arvojen mukainen elämä: Mitkä ovat minun arvojani?

Edellisessä tekstissäni pohdin, että elämän merkitys syntyy arvojen mukaisesta elämästä. Meille on annettu arvokas elämän lahja ja sillä on väliä, miten käytämme sen. Se ei tarkoita, että meidän tulisi elää tietyllä tavalla; saavuttaa paljon ja hankkia arvokkuutemme. Elämä itsessään tekee meistä riittävän arvokkaita. Voimme siis keskittyä maineen ja mammonan metsätyksen sijaan elämän merkityksellisyyden tekemiseen. Tämä merkitys syntyy arvojen mukaisista valinnoista ja teoista.

---

Mitä jos ei tiedä omia arvojaan? Miten omat arvot voi tunnistaa? Mistä tietää, mitkä ovat niitä arvoja, joita kannattaa seurata? Miten voi tunnistaa elävänsä arvojen mukaisesti? Jos kaipaat vastauksia näihin kysymyksiin, on aika lähteä matkalle sisäiseen itseen.

Arvot ovat perustavanlaatuisia ajatuksia ja käsityksiä elämästä ja siitä, miten pitäisi elää. Opimme arvoja yhteiskunnan, kasvatuksen, koulutuksen, elämänkokemuksen ja kohtaamiemme ihmisten kautta. Osa arvoista on tietoisesti omaksuttuja, kuten eettinen elämäntyyli, mutta valtaosan arvoista opimme piiloisesti. Silloin niiden tunnistaminen ja sanoittaminen voi olla vaikeaa.

Jos sinusta tuntuu vaikealta luetella omia arvojasi, pysähdy seuraavien kysymysten äärelle:

1. Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä?
2. Millaisia asioita haluat pitää elämässäsi?
3. Mitkä asiat tuovat sinulle onnea ja tyytyväisyyttä?
4. Mitä ilman et voisi elää?
5. Mitä asioita tai ominaisuuksia arvostat?

Kun olet listannut elämäsi tärkeimmät asiat, voit työstää niitä eri tavoin. Voit esimerkiksi jaotella niitä yleisimpien arvoluokitusten mukaan (kts. esim. Wikipedia: Arvo) tai etsiä aforismeja, jotka kuvaavat arvojasi parhaiten. Jos olet kiinnostunut filosofiasta tai elämänkatsomuksellisista teemoista, voit jopa tutustua erilaisiin filosofisiin ja elämänkatsomuksellisiin suuntauksiin ja hakea niistä apua elämänlinjojesi rakentamiseen.

Muodosta arvoistasi selkeitä ja mahdollisimman yksinkertaisia elämänohjeita: oma huoneentaulusi. Kun teet valintoja ja päätöksiä, pyri noudattamaan näitä ohjeita. Silloin elät arvojesi mukaan.

Tunnista, tunnusta ja elä.

Ulos kuluttamisen noidankehästä

Me ihmiset olemme niin kovin innokkaita hamstraamaan. Olemme kiiltävälle persoja harakoita, jotka täyttävät pesänsä löytämillään aarteilla.

Yhteiskuntamme järjestelmät ja kulttuurimme ovat rakentuneet kuluttamisen ympärille. Elämme mielikuvien maailmassa, jossa valtaa käyttävät markkinat luovat todellisuutemme. Meidät on kasvatettu uskomaan kuluttamiseen. Hankimme koulutuksen, jotta saamme töitä, jotta meillä on varaa elää. Elämä muodostuu hankinnoista ja niiden tuottamasta lisäarvosta. Me uskomme aidosti lohtushoppailuun, ansaittuun luksukseen ja materian tuottamaan onneen.

Sisimmissämme kuitenkin tiedämme, ettei raha tuo onnea. Tutkimusten mukaan raha ei tee meitä enää onnellisemmaksi, kun saavutamme tietyn tulorajan.

Kun olemme tottuneet tyydyttämään mielikuvatarpeemme, olemme itse asiassa tehneet itsemme immuuneiksi kuluttamiselle. Minkään hankkiminen ei tunnu miltään, koska heti kohta pitäisi olla uudempaa, trendikkäämpää ja parempaa. Ja mikä ärsyttävintä: juuri, kun hankit jotain uutta, se tulee seuraavalla viikolla alennukseen ja menettää arvonsa. Kompensaatioksi pitäisi hankkia taas jotain uutta.

---

Mikä sitten tekee meidät aidosti onnelliseksi ja miten tämä autuus on mahdollista saavuttaa?

Kerronpa oman tarinani kautta, miten minä havahduin jääneeni kuluttamisen noidankehään:

Neljä opiskeluvuotta viidestä olen tehnyt töitä opintojen ohella. Viime vuosi oli hurja: tein opintojen ohella osa-aikaisesti töitä ruokakaupassa ja lisäksi tein alkuvuodesta kaksi täysipäiväistä työharjoittelua tutkimusavustajana. Kesällä kirjoitin pidempiaikaisen työsopimuksen harjoittelupaikkaani. Töiden ja opintojen ohella koetin varata aikaa liikunnalle sekä ystävien ja läheisten tapaamiselle.

Rahaa tuli, mutta ajan kustannuksella. Olin väsynyt ja tyytymätön täyteen kalenteriini. Ajauduin kompensoimaan tyytymättömyyttäni hankkimalla kaikkea "piristävää", kuten uusia vaatteita. Hankintojen tekeminen kuitenkin edellytti lisää rahaa, joka sai minut lisäämään työtuntejani.

Vuoden 2016 lopulla jokin minussa koetti herätä (lue esim. Hyvä olo ei löydy ostamalla). Mietin, mitä haluan todella ostaa: uudet aamutohvelit vai mielikuvan rauhallisesta ja rennosta aamupäivästä?

Vuoden vaihtuessa huomasin, että viime vuoden tuloni ylittivät opintotukirajan. Minun täytyy siis maksaa osa opintotuestani takaisin. Tämä herätti minut. Oivalsin, että olin ajanut itseni kuluttamisen noidankehään; voidakseni kuluttaa, minun oli tehtävä enemmän töitä, mutta tehdessäni enemmän töitä, minulle jäi vähemmän aikaa muille tärkeille asioille, joka sai minut purkamaan turhautumistani kuluttamiseen. Miksi minun piti kiusata itseäni sillä tavalla?

Minun ei ole pakko tienata enempää kuin todella tarvitsen. Pikku hiljaa olen koettanut vähentää työtuntejani. Yritän ajatella, etten tee töitä rahan vuoksi, vaan toteuttaakseni itseäni. Tämä näkyy tilisaldossani, mutta huomaan, että pärjään vähemmällä. Kun minulla on enemmän aikaa minulle tärkeille asioille ja joutenololle, en oikeastaan kaipaa materiaa laastariksi. Olen tyytyväisempi ja minun on helpompi hengittää.

---

Luopumalla voit saada.

Täyty tyhjyydestä - sinulla on lupa olla olematta mitään

Välillä minusta tuntuu, että pursuan uusia ideoita ja ajatuksia. Toisinaan olen aivan tyhjä. Silloin minussa ei ole mitään, mistä ottaa tai antaa. Mistä silloin saa voimaa painaa eteenpäin? Mistä silloin ammentaa, kun jotain pitäisi saada aikaiseksi?

---

Tyhjyys on kaiken muun poissaoloa. Silloin on turvauduttava siihen, mitä ei ole. Eli ei mihinkään. Tyhjyydessä on se hyvä puoli, että se ei edellytä mitään. Ei ole mitään, mistä liikkuva lähtisi liikkeelle. Ei ole liikkuvaa.

Liikkuvassa maailmassa ei toisaalta olisi varaa olla liikkumatta. Näin ollen tyhjyys saa olla enintään väliaikainen tila. Tähän perustuu esimerkiksi meditaatio. Hiljennetään mielen taukoamaton hälinä ja annetaan sen hävitä tyhjyyden äärettömyyteen. Sen avulla oivallamme, mikä on aidosti tärkeää. Hetkellinen tyhjyys kirkastaa täyden ja kun kirkkaus on täyttänyt mielen, on aika jatkaa matkaa. Tyhjyys on välitila, toimiva työkalu.

Toisinaan tyhjyys iskee huonoimmalla mahdollisella hetkellä. Juuri silloin, kun pitäisi olla menossa. Oireita ovat inspiraation puute, tyhjän paperin kammo, saamattomuus ja mielen sumeus. Tällöin on aika paikantaa, mistä tyhjyys syntyy. Onko se mielen puolustuskeino, koska menet liian kovaa? Jos vauhti on sokaissut sinut, on aika antaa itselle hengähdystauko. Vai onko tyhjyys käyttämättömänä olleen laiskottelevan mielen vastustusreaktio? Tässä tapauksessa hörppää lasi kylmää vettä ja puserra tyhjyyden tilalle sinnikkyys.

Pitkään jatkuva tyhjyys aiheuttaa merkityksettömyyttä. Mikään ei tunnu miltään. Tällöin voi olla aika pyytää apua tyhjyyden täyttämiseen.

Mutta hetkellinen tyhjyys on kuin autuas armopala nälkiintyneelle sielulle. Se muistuttaa, että lopulta liike lähtee pysähdyksestä.

---

Anna itsesi toisinaan tyhjentyä.

Sinulla on lupa olla olematta mitään.

Aina ei kannata päästää irti

Usein neuvotaan päästämään irti. Päästä irti negatiivisista, tunteista, menneestä, virheistä, tulevaisuuden suunnittelusta, kaikesta muusta paitsi nykyhetkestä, epämukavista ihmissuhteista... On konmaria ja muita oppaita, joissa neuvotaan siivoamaan turha kuona ja elämään vapaammin. Irti päästäminen on ratkaisu jokaiseen asiaan. Turhasta luopuminen kuulostaa hyvältä! Mutta mitä se irti päästäminen oikeastaan tarkoittaa ja milloin se on tarkoituksenmukaista?

***

Elämä on nyt tässä hetkessä. Meille tolkutetaan, kuinka kaikki muu, kuten tulevaisuuden suunnittelu tai menneiden muistelu, on käytännössä ylimääräistä ja häiritsee juuri nyt elämistä. Mutta millainen nykyhetki on? Mitä jos kahvittelemme ystäväni kanssa ja muistelemme yhteisiä kouluaikoja - emmekö elä tässä hetkessä? Tai jos selaan Facebookia, mutten tee mitään muuta. Eikö digitodellisuutta lasketa tässä hetkessä elämiseksi?

Tässä hetkessä eläminen mielletään helposti fyysiseen ympärillä olevaan todellisuuteen keskittymisenä. Mutta koska me ihmiset olemme tiedostavia, muistavia ja ajattelevia kokonaisuuksia, meitä ei voi irrottaa siitä, mistä olemme tulleet tai siitä, mihin olemme menossa. Elämme ajan kaikissa ulottuvuuksissa. Lisäksi digitalisoituminen tarjoaa useita maailmoja ja todellisuuksia, joihin voimme uppoutua. Tässä ja nyt elämä koostuu erilaisista tilanteista ja maailmoista ja se seikkailee ajan useissa ulottuvuuksissa.

Mitä tässä hetkessä elämisellä sitten tarkoitetaan? Se voisi olla keskittymistä siihen, mitä teen juuri nyt. Mielen ja ajatusten rauhoittamista sen asian äärelle, mitä parhaillaan elän. Siinä maailmassa läsnäolemista, jossa vietät aikaasi sillä hetkellä. Se voi olla somehetki tai nuotin äärellä istuskelua, sukulaisten luona vierailua tai telkkari ääressä löhöämistä. Tässä hetkessä eläessäni päästän irti niistä asioista, jotka eivät palvele minua juuri nyt.

Me kaikki tarvitsemme sellaisia rauhoitettuja hetkiä, jolloin riittää, että olemme juuri siinä - juuri sellaisina kuin olemme. Ne hetket vähentävät stressiä ja lisäävät elämän mielekkyyden tunnetta. Sellaisina hetkinä on tärkeää osata päästää irti tarpeettomista ajatuksista ja turhista tunteista. Ne hetket ovat mielen puhdistamista.

***

Onko irti päästäminen sitten aina tärkeää ja edes järkevää? Kannattaako aina elää niin, että päästää kaikesta irti? Mielen tyhjentäminen turhasta on tärkeää mielenterveyden ja jaksamisen kannalta, mutta on myös asioita ja tilanteita, joista ei kannata luopua liian helposti. Pahimmillaan irti päästämisestä tulee väline lakaista epämiellyttäviä asioita maton alle ja jättää ne käsittelemättä. Tai lupa luovuttaa, kun homma tuntuu epämiellyttävältä. Tällainen toiminta on vastuutonta ja vaarallista; käsittelemättömät negatiiviset tunteet ja kokemukset saattavat olla haitaksi pitkällä tähtäimellä ja luovuttaessa saattaa menettää jotain, joka olisikin todella tärkeää (lue lisää tekstistä Positiivisuus voi tukahduttaa elämän).

• Irti päästäminen ei tarkoita inhottavien asioiden unohtamista tai ongelmien ratkaisematta jättämistä. Negatiiviset tunteet, ongelmat ja vaikeat kokemukset on syytä käyttää ajattelumme tiedostetussa tilassa ja pohdiskella läpi esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla: Miltä minusta tuntuu? Mitä on tapahtunut? Miksi minusta tuntuu siltä kuin tuntuu? Tarvitsenko keskustelukumppania tai ammattiapua? Onko jotain, josta voisin oppia?
• Irti päästäminen ei tarkoita myöskään sieltä menemistä, mistä aita on matalin. Välillä elämä haastaa meitä, jotta meillä on mahdollisuus osoittaa itsellemme, miten kykeneviä olemmekaan. Tällaiset haasteet on tärkeää viedä loppuun, sillä niistä saa voimaa ja uskoa itseen.

Vasta, kun mieltä vaivaavat asiat on käsitelty ja luovuttamisen syitä punnittu, on irti päästämisen aika. Tällöin irti päästäminen tarkoittaa - ei unohtamista - vaan turhasta vatvomisesta ja itsensä tai muiden syyttelystä luopumista. Irti päästäminen on sen hyväksymistä, että on aika ottaa askel toiseen suuntaan. Tapahtunut on osa elämäntarinaani, mutta tästä eteenpäin minulla on mahdollisuus tarttua kynään ja päättää, miten jatkan tarinaa. En ole se, mitä tein tai tunsin, vaan se, mitä teen ja tunnen nyt.

Päästä irti, mutta älä unohda.

Päästä irti, mutta älä luovuta.

Päästä irti, mutta älä menetä.

Marraskuussa on lupa varjoille

"Marraskuun iltoina nähdä voi kummia,
hämärän hahmoja, varjoja tummia.
Lieneekö tonttu vai naapurin kissa,
vilahdus vain – se on kadoksissa."

On jotenkin lohdullista, että on niin pimeää ja märkää. Sääukkoa surettaa. Eihän kukaan ei ole täydellinen.

Tunne ja järki saavat kerrankin olla yhtä mieltä; on lupa haalia ympärille pehmeää, villaista ja höyryävää ja kaivautua omaan koloon. Saa murehtia, märehtiä, hykerrellä ja hihkua kaikki, mikä on tullakseen.

Vasta pimeässä näkee kunnolla. Valo rajaa kirkkauden ja koettaa kätkeä varjot. Mutta varjot kuuluvat elämään.

Väsyn valosta. Kesällä silmät ovat auringosta arat ja pää kaikesta tekemisestä täysi. Marraskuussa pimeäeläjäni herää ja antaa minulle uutta voimaa tarpoa talvikengillä sateessa.

Sitä paitsi enää on vain viisi viikkoa jouluun. Aion inspiroitua siitä.

 

Monenlaista läsnäoloa ja vinkit läsnäolon lisäämiseen

Elämme monenlaisissa maailmoissa. Elämää on fyysisessä, aistittavassa maailmassa, nähtävässä ja kuultavassa virtuaalitodellisuudessa sekä abstraktissa ja henkilökohtaisessa mielensisäisessä maailmassamme.

Monien maailmojen risteyskohdissa esiin tulee usein läsnäolo.

Kuinka monessa maailmassa voimme olla läsnä yhtä aikaa?

On todettu, että pystymme suorittamaan useita asioita yhtä aikaa. Olemme -sukupuolesta riippumatta - multitaskingin mestareita. Tai ainakin meiltä edellytetään sitä. Meidän on kyettävä pitämään kaikki maailmamme sulavasti rinnakkain.

Emme kuitenkaan voi olla fyysisesti monessa paikassa samaan aikaan. Emmekä oikein psyykkisestikään. Kun kuvittelemme keskittyvämme useisiin asioihin ja aikaulottuvuuksiin samaan aikaan, jätämme todellisuudessa paljon huomioimatta, kokematta ja tuntematta. Aivomme hyppivät eri maailmojen välillä ja keskittyvät hetken enemmän toiseen kuin toiseen. Emme ole täydellisesti läsnä jokaisessa maailmassamme.

Läsnäololla onkin monta tasoa. Voimme olla paikalla fyysisesti tai psyykkisesti. Esimerkiksi vaikka olen tietokoneen äärellä, kuvittelen istuvani edessäsi kertomassa sinulle läsnäolosta. Olen fyysisesti täällä, psyykkisesti siellä ja sosiaalisesti mediassa. Olemme eri tavoin paikalla.

Voimme elää hetkessä syvällisemmin tai pinnallisemmin. Läsnäolomme on kuin kynttilän liekki; välillä se painuu ilmanpaineesta matalaksi, välillä se lepattaa sivuille ja joskus se kohoaa tavattoman korkeaksi. Voin kuunnella keskusteluamme tarkkaavaisesti, mutta kun minulle tulee jokin menneisyyden asia mieleen jostain sanomastasi, olenkin hetken psyykkisesti muualla. Tai kun kaivan puhelimen taskustani, ajatukseni ovatkin verkossa. Olemme enemmän tai vähemmän läsnä.

Aito, rehellinen ja täysipainoinen läsnäolo silloin tällöin tekee hyvää. Se parantaa keskittymiskykyä ja muistia, vähentää stressiä ja tasapainottaa mieltä.

Aito läsnäolo muistuttaa, että todellinen elämämme on se, jolle annamme eniten tilaa.

Jos haluat lisää läsnäoloa elämääsi, kokeile seuraavia:

• Jätä puhelin taskuun, laukkuun tai toiseen huoneeseen. Ole kaikkine ajatuksinesi tässä. Voit palata virtuaalielämään myöhemmin.
• Pysähdy hetkeksi tiedostamaan, missä ja miten olet. Mitä näet, tunnet, kuulet, haistat ja mahdollisesti maistat ympäristöstäsi? Millainen asento vartalollasi on? Tee olemisesi todeksi.
• Ole hetki tietämättä mitään. Istahda vaikkapa välipalalle ikkunan ääreen, laita päivän lehti ja mobiililaitteet syrjään ja sulje mielesi informaatiotulvalta.
• Kun pidät sometauon, irrottaudu kaikesta muusta. Laita vaikka kello hälyttämään tietyn ajan päästä, jolloin tiedät, että on aika siirtyä pois virtuaalimaailmasta.

Luonnossa vartalo ja mieli ovat yhtä

Yläselkäni säikähtää sille kohdistuvaa painoa. Löysään repun olkaimia ja kiristän lantiovyötä. Nostan pipoa ylemmäs otsalle ja siristän silmiä puiden lomassa räiskyvälle auringon valolle. Edessäni on reilu 50 kilometriä pudonneita lehtiä kahisevia metsäpolkuja ja askelten alla taipuvia pitkospuita, teltan kasaamista iltahämärässä ja nuotion savua alusvaatteissa asti. Eikun vaeltamaan.

Luontokokemukset ovat myös uskomattoman oivalluttavia. Metsässä tuntuu kuin jokaisella askeleella kävelisi vähän kauemmas arjen haasteista. Ongelmat kutistuvat, haasteet helpottuvat ja ahdistavat asiat tuntuvat menettävän merkitystään. Arki asettuu uusiin mittasuhteisiin.

Samalla luonnossa liikkuessa tuntee, kuinka kroppa työskentelee. Jalat jaksavat kantaa eteenpäin, sydän pumppaa verta kauimmaisen sorminivelen yli ja keuhkot täyttävät vartalon raikkaalla energialla. Aiemmin niin inhotusta kylkimakkarastakin on pelkästään hyötyä, kun se pehmustaa rinkan lantioluihin kohdistamaa painetta.

Luonnossa liikkuminen on terveellistä. Verenpaine laskee, elinvoimaisuus lisääntyy, mielala kohenee, allergiat vähenevät ja tulee liikuttua huomaamatta (Yle Uutiset, http://yle.fi/uutiset/3-7739746, luettu 11.10.2016).

Luonnossa liikkuessa oma vartalo on uskomaton työkalu, joka kykenee mahtaviin suorituksiin ihan huomaamatta.

Luonnonsuojelualueen metsässä aika pysähtyy. Vankat männyt ojentavat satoja vuosia vanhoja sormiaan siniselle taivaalle, kun metsäpalossa hiiltyneet kelot muistuttavat elämän rajallisuudesta. Jossain lintu tarttuu tuuleen.

Uskon, että tulin metsävaellukselta vähän eri ihmisenä.

Meillä on lupa olla kesken

Meillä jokaisella on joskus mielensisäisiä prosesseja, joissa palaamme elämän peruskysymysten äärelle. Kuka minä olen tässä elämänvaiheessa? Mitä muut minulta odottavat? Entä mitä itse haluan?

Tuntuu, ettei sellaisia kysymyksiä saisi esittää. Tai ei ainakaan ääneen. Järkevät ja jalat maassa kulkevat ihmiset eivät kysele. He tietävät ja ryhtyvät hommiin.

On noloa tunnustaa olevansa kesken.

Keskeneräisyys tekee ihmisestä haavoittuvan. Itsensä tutkiminen edellyttää avautumista oman itsen, ajatusten ja unelmien äärelle. Paljaat pinnat ovat kuitenkin herkkiä naarmuuntumaan ikävistä kommenteista tai väheksymisestä. Epävarmuus on kuin siilin pehmeä maha, jolla ei ole piikkejä ulkomaailmalta puolustautumiseen.


Elämä on pitkä matka. Se tarkoittaa, ettemme tule koskaan valmiiksi. Meillä on lupa pysähtyä katsomaan taaksemme sinne, mistä tulemme. Voimme istahtaa tienhaaraan pohtimaan sopivaa suuntaa. Eksyessä ei saa hötkyillä.

Meillä on lupa olla vaiheessa.

Mieli estää kuuntelemasta itseä

Tietoyhteiskunta on vanginnut meidät mieleemme. Meille opetetaan, että tärkeintä ja arvokkainta, mitä meillä on, tapahtuu pään sisällä. Parasta, mitä voimme itsellemme tehdä, on kehittää ajatteluamme. Esimerkiksi muistin harjoittaminen vähentää riskiä sairastua muistisairauksiin vanhemmalla iällä. Mielen toimintaan satsaaminen on kannattava investointi.

Mieltä vaaliessamme ajaudumme sen uhreiksi. Tietotulvan keskellä kroolaava mieli ei aina tunnista, milloin on aika tarttua pelastusliiveihin ja antautua virran vietäväksi. Mielemme hörppii ympärillä olevaa informaatiota, joka jää hölskymään kuin juuri ennen juoksulenkkiä imaistu vesilasillinen mahaan. Emme välttämättä osaa hiljentää päässämme tapahtuvaa alituista höpinää. Se kuormittaa ja pidemmällä tähtäimellä saattaa aiheuttaa pitkittyvää stressiä. Ajaudumme mielemme vietäviksi.

Tietotyön lisääntyminen on vieraannuttanut meidät vartalostamme. Vartalomme on enintään väline, jolla pyrimme toteuttamaan mielen vaatimuksia; tavoitteellisuutta treeneissä, täydellisyyttä ulkonäössä ja taitoja, joilla ylpeillä. Myös esimerkiksi herkkujen syöminen aiheuttaa fyysisesti huonoa oloa, mutta teemme sitä silti. Teemme kehomme kustannuksella asioita, joita mielemme vaatii. Kehomme on väline, ei itse tarkoitus.

Mieli ja keho eivät ole toisistaan erillisiä, vaikka puhumme niistä ikään kuin toinen olisi olemassa ilman toista. Mieli ja keho ovat tiukasti vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Me vain kuuntelemme mieluummin mieltämme kuin kehoamme. Ongelma on, että mielemme on voimakkaammin ympäristön vaikutteille altis. Se tarkoittaa, että mielemme muovautuu helpommin ulkoisten paineiden mukaiseksi ja unohtaa, mitä se oikeasti tarvitsee.

Jos onnistumme tasapainottamaan mielen ja kehon keskustelua eli hiljentämään mielen meteliä edes hetkellisesti, voimme löytää tasapainoisemman tavan kuunnella itseämme. Taito kuunnella itseä lähtee siitä oivalluksesta, että minä olen tässä ja nyt, vaikka mieleni vetäisi minua toisaalle.

Ota hetki itsellesi

Jospa ottaisit hetken itsellesi. Hengitä pari kertaa syvään ja kuulostele ilman virtausta sisälläsi.

Kun olet lukenut tämän, sulje silmät ja tunnustele, miltä kehosi tuntuu. Onko jossain kireyksiä tai kiputiloja? Miltä jaloissa tuntuu? Entä selässä ja niskassa? Jännitätkö jotain kohtaa kehossasi?

Kun ole tunnustellut riittävästi fyysistä oloasi, tutustu mielenmaisemaasi. Millaisia ajatuksia sinulla on päällimmäisenä mielessä? Millaisia tunteita tai tunnetiloja? Älä yritä ohjailla ajatuksia, vaan anna niiden tulla sellaisina kuin ne ovat. Kaikki ajatukset ja tunteet ovat sallittuja, eikä niitä tarvitse yrittää muuttaa.

Omista ajatuksista ja tuntemuksista tietoiseksi tuleminen auttaa meitä hyväksymään itsemme sellaisena kuin olemme kussakin hetkessä.

Keskity seuraavaksi miettimään, mitä hyvää sinussa on. Missä olet onnistunut? Mitä hyvää olet tehnyt? Mitä asioita arvostat vartalossasi? Mikä sinussa on kaunista? Entä mikä kehossasi on toimivaa? Mihin vartalosi kykenee? Missä sinä olet hyvä? Mikä tekee sinusta juuri sinut? Milloin olet parhaimmillasi?

Päätä hetki itsesi kanssa kiitollisuuteen. Kiitä itseäsi siitä, että olet ottanut hetken itsellesi. Kiitä itseäsi siitä, kuka olet ja mitä teet.

Sinä olet hyvä ja tärkeä.

Läsnäolo ja hetkessä oleminen eivät ole samoja asioita

Olen aina paininut oman ajatteluni kanssa hetken tilasta. Annanko ajatuksilleni vallan ja sulkeudun ainakin osittain tästä hetkestä? Vai työnnänkö ajattelun sivuun ja annan itseni tälle hetkelle? Onko se edes mahdollista? Voiko omasta ajattelusta irtautua? Entä voinko sulkeutua omalta ajattelultani ja vain olla? Saako tietoyhteiskunnassa tehdä niin?

Läsnä ja hetkessä oleminen eivät ole välttämättä samoja asioita.

Läsnäolo on tietoisuuden siirtämistä haluttuun hetkeen. Läsnäoloon liittyy ajatusten keskittäminen ja kohdentaminen sillä hetkellä käsillä oleviin ihmisiin ja asioihin. Läsnäolo on aistittujen asioiden tulkintaa ja käsittelyä mielessä. Tavoitetta läsnäololla ei tarvitse olla, mutta itse tarkoitus on tulla tietoiseksi siitä, mitä nyt tapahtuu ja prosessoida niitä asioita ajattelemalla.

Hetkessä oleminen taas tarkoittaa kellumista siinä, missä juuri silloin on. Hetkessä oleminen on aistimusten ja ajattelun vastaanottamista, mutta niihin ei tarvitse tarttua. Ajatusten saa antaa tulla ja mennä - lipua mielen purona eteenpäin. Hetkessä olija on matkalainen, joka voi katsella maisemia, mutta ei juutu mihinkään tiettyyn asiaan sen pidemmäksi ajaksi. Hetkessä oleminen ei edellytä emotionaalisia tiloja, vaan pikemminkin niistä vapautumista. On vain tämä ainutlaatuinen hetki ja minä kehollisena ja mielellisenä kokonaisuutena.

On yhtä hetken kanssa.

Wellnesstieto.fi -sivustolle kirjoittamassani tekstissäni "Kolme vinkkiä ajatuksilta karkaamiseen" kerron,
miten hetkessä oloa voisi lisätä käytännössä jokapäiväisessä elämässä.
 

Lisää läsnäoloa

Paljon puhutaan läsnäolosta. On tärkeää osata olla läsnä tässä hetkessä. Välillä pitää pysähtyä ja havahtua tiedostamaan, mitä juuri nyt tapahtuu ja miltä tuntuu. Läsnäolo vähentää stressiä, laskee verenpainetta ja lisää tilaa tekemisen täyteiseen elämään. Mutta mitä läsnäolo oikeastaan on? Ja miten olla läsnä, kun ympärillä on niin paljon virikkeitä, jotka kiskovat ajatuksia muualle?

Läsnäolo voisi tarkoittaa taitoa päästää irti siitä, mihin ei voi tällä hetkellä vaikuttaa. Osaa olla murehtimatta mennyttä tai ahdistumatta tulevasta. Ei jää haikailemaan jotain, mikä meni jo, eikä unohda elää nyt, vaikka odottaakin jotain tapahtuvaksi. Läsnäolo on tämän hetken tiedostamista, tässä hetkessä olemista ja mielen rauhoittamista muihin asioihin liittyvältä höpinältä. Läsnä ollessa ymmärtää, ettei minun kuulu olla tällä hetkellä niin fyysisesti kuin psyykkisestikään muualla.

Läsnäoloa vaikeuttavat kiire ja tunne siitä, että voisin käyttää tämän ajan hyödyllisemmin jossain muualla. Vaeltelevat ajatukset, mieltä painavat asiat ja tekemättömät hommat vievät väkisin huomion toiseen hetkeen. Myös jatkuva yhteys mobiililaitteisiin siirtää ajatukset pois siitä, mitä tässä hetkessä tapahtuu. Kun ympärillä on liikaa virikkeitä, on vaikea unohtaa ajallinen jatkumo ja pysähtyä tämän hetken äärelle.

Läsnäoloa voi lisätä pienillä teoilla. Listasin alle muutaman, jotka auttavat minua tiedostamaan paremmin tämän hetken.

1. Ensimmäinen askel on luopua tietoisesti tarpeesta hallita kaikkea kaikkialla. Se, mitä tapahtuu tämän hetken ulkopuolella, ei ole minun käsissäni. Kun päähäni hiipii ylimääräistä höpötystä, painostavaa ajatusten ruuhkaa, hengitän syvään ja ajattelen, ettei minun tarvitse ratkaista kaikkea nyt. Asioiden turhasta vatvomisesta ei ole hyötyä, vaan se poistaa aivokapasiteettia niiltä asioilta, mihin voin vaikuttaa tällä hetkellä. Palaan asiaan myöhemmin.
2. Yritän muistaa arvostaa sitä, mitä teen. Sillä tavalla en koko ajan ajattele, missä muualla minun pitäisi olla. Haluan ajatella, että kaikella on tarkoituksensa.
3. Koetan hyväksyä myös huonot hetket. Kaverini Ilona Parviainen toi osuvasti esiin Mielen jumppa -blogissaan tekstissä Mielen jumppaohjelma, että negatiiviset ajatukset voivat olla vain sen hetken, esimerkiksi tunnetilan, tuotoksia. Niillä ei ole välttämättä mitään tekemistä totuuden kanssa. Ikävät hetket ovat ja saavat olla osa elämää, eikä niitä tarvitse muuttaa. Aina ei täydy olla kivaa.
4. Pidän muistilapulla kirjaa tekemättömistä asioista, jolloin minun ei tarvitse stressata siitä, muistanko kaiken. Kirjaan ylös myös sellaiset mielenkiintoiset ajatukset, joita haluan pohtia tarkemmin sitten, kun sille on paremmin aikaa.
5. Aikataulutan tärkeimmät tekemiset, jolloin tiedän, että jokaiselle asialle on varattu oma aikansa. Näin voin keskittyä luvan kanssa siihen, mitä teen tällä hetkellä.
6. En pidä puhelinta näkyvillä, vaan jätän sen eteisen pöydälle tai laukkuun. Kuulen kyllä piippauksesta, jos jollain on minulle asiaa. En myöskään katso, mitä muut tekevät puhelimella tai muilla elektronisilla laitteilla, koska en halua imeä ylimääräisiä virikkeitä.
7. Läsnäoloa voi harjoittaa missä tahansa. Läsnäolo ei vaadi välttämättä meditaatiota tai joogaa, vaan sitä voi lisätä jokapäiväisiin askareisiin. Nyt voi olla sopiva aika antautua tälle hetkelle.

Läsnäololle on oma aikansa ja paikkansa. Maailma ei pysähdy, vaikka minä pysähtyisin.

 

Ketä varten sinä elät?

Kun kohtaamme uusia ihmisiä tai puolituttuja, jaksamme usein tsempata. Muistamme hymyillä ja olla kohteliaita, pidämme lupauksista kiinni, perustelemme mielipiteemme ja kuuntelemme toista. Mutta mites läheisten ihmisten kanssa?

Kaikkein läheisimpien ihmisten kanssa lähdemme liikkeelle siitä olettamuksesta, että meidät hyväksytään sellaisena kuin olemme. Läheiset ymmärtävät. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö meidän tarvitsisi kiinnittää huomiota siihen, miten kohtelemme lähimmäisiä. Meitä kehotetaan pitämään kiinni niistä, jotka ovat tukenamme vaikeina hetkinä ja luopumaan niistä ihmissuhdetaakoista, joista emme saa mitään. Ajaudumme helposti ajattelemaan, että muiden ihmisten tulisi olla meitä varten. Välillä voisi olla paikallaan kysyä itseltä, ketä varten minä olen.

Käännä katseesi hetkeksi lähimmäisiisi. Miten kohtelet heitä? Laadin lähteisten ihmissuhteiden tarkastuslistan. Lukaise lista läpi ja palaa kysymyksiin aina silloin tällöin.

1. Järjestänkö läheisilleni aikaa?
2. Pidänkö lupaukseni esimerkiksi tapaamisajoista vai onko minulla tapana laittaa kaikki muut asiat etusijalle?
3. Muistanko kysyä, mitä toiselle kuuluu?
4. Kuuntelenko, mitä toinen sanoo?
5. Reagoinko toisen sanomisiin sopivalla tavalla? Osoitanko empatiaa, iloitsenko mukana, tarjoanko apua tai rohkaisenko kertomaan lisää?
6. Pyydänkö apua vai oletanko, että toisen pitäisi tietää, milloin olen avun tarpeessa?
7. Osoitanko kiitollisuutta, kun toinen on tehnyt jotain hyväkseni?
8. Kerronko, mitä arvostan toisessa ja miksi pidän hänestä?

Läheisimmät ihmiset ovat ansainneet sinulta parasta.

 

Elä nyt ja luota tulevaan

Saarnaan mielelläni siitä, miten jokaisen meistä olisi syytä katsoa peiliin säännöllisesti ja miettiä, miten voisimme tehdä itsestämme parempia ihmisiä. Haastan pohtimaan heikkouksia ja suuntaamaan ajatukset niiden kehittämiseen. Kehotan tarttumaan epäkohtiin omassa elämässä ja tekemään niille jotain. Minun on kuitenkin tunnustettava, että olen innokas kehittämään ja kehittymään, mutta unohdan välillä pysähtyä kuulostelemaan, millaista nyt on.

Aina ei tarvitse olla parempi. Elämässämme on hetkiä ja ajanjaksoja, jolloin pelkkä päivästä toiseen selviäminen vaatii kaiken huomiomme. Energiamme ei riitä kaikkeen, eikä sen tarvitsekaan riittää. Toisinaan on ihan sallittua unohtaa tulla paremmaksi.

Välillä on myös tärkeää muistuttaa itselle, että olemme aika mahtavia tällaisina. Katso, mitä kaikkea olet jo saanut aikaan! Muistuta itsellesi, millaisen matkan olet kulkenut tähän asti ja taputa itseäsi olalle. Vedä polvet lähelle rintakehää, halaa jalkojasi ja tunne kehosi lämpö. Sinä olet hyvä juuri nyt.

Olemme matkalla paremmiksi ihmisiksi. Mutta koska emme tule ikinä valmiiksi, voimme aivan hyvin elää nyt ja luottaa siihen, että tulevaisuus järjestyy lopulta juuri sellaiseksi kuin itse haluamme.

Minä olen osa sinun todellisuuttasi

Viestintä - sekä suullinen että kirjallinen - ovat ainoita keinoja lähestyä toista ihmistä. Viestimällä avaamme yhteyden toiseen, poistamme ventovierauden, teemme itsemme näkyväksi ja tuntevaksi ja tulemme tietoiseksi toisen minuuden olemassaolosta. Viestinä on oman ja toisen ihmisen todellisuuden luomista ja siihen vaikuttamista.

Koska viestintä on todellisuuden rakentamista, sillä on väliä, mitä ja miten viestimme toiselle ihmiselle. Se, miten ja mihin tarkoitukseen käytämme yhteyttä toiseen, on osa toisen totuutta olemassaolosta. Pienestä sanasta voi tulla suuri - oli tarkoituksena sitten kehua tai loukata. Miten toisen ihmisen hyväksikäyttö voi vaikuttaa ihmisen käsitykseen itsestä? Entä miten valehtelu muuttaa toisen ihmisen käsitystä totuudesta? Emme välttämättä aina ymmärrä, miten suuri vaikutus meillä voi olla toisiin ihmisiin. Hurjinta on, että iso osa viestinnästämme on tiedostamatonta, spontaania ja harkitsematonta.

Sanotaan, että meidän tulisi saada olla juuri sellaisia kuin olemme. Ne, jotka ovat aitoja ystäviä, ymmärtävät ja pysyvät matkassa mukana. Mitä jos jokainen ajattelisi niin? Jos jokainen ajattelisi, että tuon toisen täytyy ymmärtää minua ja hyväksyä minut sellaisena kuin olen. Silloinhan kaikki odottaisivat, että toiset ihmiset ovat itseä varten ja ihmissuhteiden onnistuminen on heidän vastuullaan. Mutta kun kaikki ajattelevat niin, kukaan ei ota vastuuta omasta toiminnastaan ja tavastaan olla ihmissuhteessa.

Meillä on vastuu omasta viestinnästämme niin tosielämässä kuin sosiaalisessa mediassa. Vastuu korostuu erityisesti silloin, kun olemme tekemisissä sellaisten ihmisten tai ihmisryhmien (esimerkiksi lapset ja nuoret) kanssa, jotka ovat erityisen herkkiä viestinnälle ja sen vaikutuksille. Tulemmeko esimerkiksi ajatelleeksi, että valehtelu on vallankäyttöä? Kertomatta jättäminen on tietoista toiseen ihmiseen ja hänen todellisuuteensa vaikuttamista. Millaisia seurauksia viestinnällämme on toisen ihmisen elämässä?

En väitä, että nyt kaikkien pitää haudata itsensä ja oma tahtonsa, olla kaikille mieliksi ja miettiä joka hetki tarkkaan, mitä ja miten viestii. Eihän kukaan pysty sellaiseen. Mutta aina silloin tällöin voisi olla viisasta pysähtyä pohtimaan, miten minulla on tapana viestiä muille ihmisille. Voisitko tulla tietoiseksi itsestäsi viestijänä? Tietoisuuden kautta meillä on mahdollisuus tunnistaa, millaisia olemme. Sen avulla taas voimme hakeutua sellaiseen seuraan, jossa saamme olla enemmän omia itsejämme sellaisten ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät meitä luonnostaan. Silloin ei tarvitse olla koko ajan stressaamassa, mitä suustaan päästää.

Omaa tapaa viestiä voi arvioida seuraamalla, miten muut ihmiset käyttäytyvät ja viestivät omassa seurassa. Ovatko ihmiset ympärilläsi pääsääntöisesti iloisia ja avoimia vai muuttuvatko muut yhtäkkiä hiljaisiksi tai vaivaantuneiksi? Millainen olo toiselle kenties tulee, kun hän on minun kanssani tekemisissä? Miten avaan yhteyden toiseen ihmiseen vai onko minulla jopa tapana ohittaa tervehdykset ja mennä suoraan asiaan? Miten otan asioita esille ja miten ilmaisen mielipiteeni? Vai jäänkö mieluummin kuuntelemaan muita? Mitä asioita kerron ja millaisissa tilanteissa? Entä mitä jätän kertomatta ja miksi?

Viestintä on totistinta todellisuutta, sen luomista ja muokkaamista, rakentamista ja epätodeksi muuttamista. Minun viestinnästäni tulee osa sinun olemassaoloasi. Ja koska minä voin vaikuttaa sinuun, minulla on vastuu siitä, miten olen kanssasi tekemisissä.