Älä anna arjen hukuttaa yhteyttäsi itseesi

Välillä minusta tuntuu, että leijailen. Olen kuin ilmavirtojen aallokon riepottelema pikkulintu, joka tahtoisi laskeutua, mutta johon jokainen tuulenpuuska lennättää vielä hieman korkeammalle pilvien valtakuntaan. Tunnit, päivät ja viikot vilistvät allani, ulottumattomissani. Minulla on tunne siitä, etten pysty vaikuttamaan etenemiseeni, vaan leijailen arjen riepoteltavana.

Tuttu tunne?

Arjella on tapana tarrautua meihin kuin takiainen neulesormikkaisiin. Keskitymme niin suorittamaan velvollisuuksia, että unohdamme, miksi oikeastaan elämme.

Arjessa ei ole mitään pahaa. Suorittamisessakaan ei ole tiettyyn rajaan asti mitään pahaa - usein on välttämätöntä tehdä tiettyjä vähemmän mieluisia asioita, jolloin suorittamisfiilis on hyvä keino saada hommat tehtyä. Ongelma syntyy silloin, kun kaikista miellyttävistä ja epämiellyttävistä asioista tulee valtava tekemisten vyyhti, jonka selvittämisen välissä ei ole aikaa pysähtyä miettimään, miksi tekee mitäkin ja mitä iloa tekemisistä on. Oman arjen ja tekemisten merkitys hukkuu.

Kuuntele ja tiedosta

Silloin, kun on vähiten aikaa, pysähtymisen merkitys korostuu.

Minulla oli kamala viikko. Yritin parannella rajua flunssaa samalla, kun kalenterini oli täynnä jumppa- ja joogaohjauksia, palavereita, luentoja ja opiskelutehtäviä. Keskiviikkoiltana, kun minun olisi tehnyt mieli jäädä peiton alle itkemään väsymystäni, raahauduin yinjoogaharjoitukseen. Reilun tunnin ajan kuuntelin hengitystäni ja tunnustelin kehoani.

Palasin omaan keskukseeni ja muistin, kuka olen, miksi olen ja mitä merkitystä sillä, mitä olen ja teen, on. Olin helpottunut, oloni oli levännyt ja tulevat tekemiset tuntuivat mielessäni vähän vähemmän kuormittavilta.

Pysähdy

Kun arki meinaa napata mukaansa, on tärkeää pysähtyä. Se ei tarkoita, että parin viikon päästä tuleva vapaa viikonloppu riittäisi. On hyvä, että pimeydessä on majakka - on jotain mukavaa, jota odottaa - mutta tärkeintä olisi löytää palautumisen hetkiä arjen keskellä.

Pysähtymiselle voi olla monia erilaisia tapoja. Hyväksi todettuja ovat:

• Rauhallinen uloshengitys: yllättävän usein kehomme kuormitus kasvaa hapenpuutteen vuoksi. Lapsenkin pipiin puhalletaan, koska pitkä uloshengitys rauhoittaa, rentouttaa ja poistaa kipua.
• Tietoinen läsnäolo: tunne, miltä maa tuntuu jalkojen alla, miltä liike tuntuu hartioissa, mitä haistat, kuulet, maistat ja näet. Antaudu hetkeksi tutkimaan tätä hetkeä ilman kognitiivisia toimintoja. Tietoista läsnäoloa voi myös olla keskusteluun antautuminen, hyvän kirjan lukeminen tai jokin muu itselle mielekäs tekeminen.
• Pieni hetki itselle: tunnista ne hetket jokapäiväisestä arjestasi, jotka ovat juuri sinulle tärkeitä. Onko se esimerkiksi automatka kotiin, pieni yksin tehty kävelylenkki lounaalla, hyvän kirjan lukeminen kahvitauolla tai lämmin suihku? Anna arvoa näille elintärkeille hetkille.
• Varaa riittävästi aikaa hyville yöunille. Niiden merkitystä ei voi korostaa liikaa. Silloinkin, kun tuntuu, että nukkuminen on välttämätön paha, jotta pääsee suorittamaan seuraavan päivän asioita, riittävät yöunet ovat elintärkeät. Ne auttavat jaksamaan, ehkäisevät kuormittumisen kroonistumista ja parantavat mielialaa.

Millä tavalla sinä otat tänään yhteyden omaan keskukseesi?

Lämmöllä,
Merianna, merianna.rossi@gmail.com

Milloin kesä tapahtuu?

Kesä on jo pitkällä. Se ei ole oikein juurtunut minuun vieläkään. Olen seurannut luonnon heräämisnäytelmää ja kesän kukoistusta lapsen innokkuudella. Voin kertoa, milloin puut puhkesivat lehtiin, milloin tuomet kukkivat ja milloin kukat tippuivat pois. Voin kertoa, että perjantaina 21.7.2017 rankka raekuuro pirstaloi isolehtiset kasvit pelkiksi repaleisiksi muistoiksi itsestään. Mutta yhteen kysymykseen en osaa vastata: mihin kesä hävisi?

Olen tehnyt töitä, suunnitellut jumppa- ja joogatunteja, odottanut ohjausten alkamista, iloinnut ja murehtinut ohjaamieni jumppien kävijämääriä, siivonnut kotona, mökillä ja töissä (vaikka ikkunoita en ole saanut pestyksi vieläkään), auttanut rakennustyömaalla, levittänyt ja käärinyt joogamattoa, kokeillut erilaisia meditaatiotekniikoita, liikkunut luonnossa ja kaupungissa, saunonut ja uinut, vieraillut tapahtumissa ja ystävien luona, istuttanut ja kastellut yrttejä, keittänyt lukuisia pannullisia teetä, lukenut noin kymmenen kirjaa, aloittanut säärystimien kutomisen, kuunnellut joogapodcasteja ja upottanut käteni koirien turkkiin. Niihinkö kesä on mennyt?

Aika on paitsi sitä, mihin sen kuluttaa, myös sitä, miten siihen suhtautuu. Olen kyllä elänyt hetkessä, mutta luvattoman usein ajatukseni ovat harhailleet mennessä ja ennen kaikkea tulevassa. Mitä kohta? Mitä huomenna? Mitä ylihuomenna? Mitä kuukauden päästä?

Kevään kasvu on jäänyt prosessiksi mieleeni ja odotan jatkuvasti mieleni kesää, jolloin kaikki oppimani juurtuu syvälle minuun ja kukoistaa. Olen mielessäni jäänyt junnaamaan kevääseen, eikä kesää ole tullutkaan. En ole antanut tulla, koska en ole kokenut olevani kasvussani valmis. Mutta milloin muka olisin?

Kasvuun pakotettu mieli väsyy joskus. Jos ajatukset ovat jatkuvasti sitku-vaihteella, mieli ei koskaan pääse keräämään voimia kesän kukoistuksesta, tai laskeutumaan syksyn ja talven lepoon.

Onko kesä jo mennyt? Vielä on kesää jäljellä niille mielille, jotka osaavat pysähtyä oman kukoistuksensa äärelle ja antaa koko kokonaisen ihmisen upeuden loistaa juuri sellaisena kuin se tällä hetkellä on. Kesää on jäljellä niille, jotka antavat itselleen luvan nauttia itsestä - ja vuodenajasta - juuri tällaisena, haikailematta sitä, mitä oli, tai sitä, mitä on tulossa.

Nyt on aika poimia luomistyön herkulliset hedelmät, marjat ja sienet ja tallettaa ne muistoihin talven lepoa piristämään.

Nauttien,
Merianna, (merianna.rossi@gmail.com)

Verkkosivut: Onnittelut onnesta 

Peilin edessä

Joogatunneillani sanon tarvittaessa oppilaille:

"Kuten huomaatte, tässä salissa on iso peili. Pyydän teitä kuitenkin kiinnittämään enemmän huomiota siihen, miltä liike tai asana teistä tuntuu kuin siihen, miltä se näyttää. Voitte tarvittaessa vilkaista linjauksia peilistä, mutta tärkeämpää on keskittyä siihen, että asana tuntuu hyvältä. Täällä kukaan ei ole arvioimassa teitä."

Niin joogasalissa kuin maton ulkopuolellakin elämämme on täynnä peilejä. Näämme oman heijastuksemme melkein missä tahansa liikummekin; vessan seinällä, näyteikkunoista, auton kyljestä tai vesilammikon pinnasta. Sillä hetkellä, kun vilkaisemme omaa heijastustamme, asetumme hetkeksi itsemme ulkopuolelle tarkastelemaan itseämme niin kuin ulkopuolinen tarkastelisi.

Erona on, että tarkastelemme itse itseämme kriittisemmin kuin kukaan meitä katsova.

Vietin muutaman päivän mökillä. Isovanhempieni mökki sijaitsee useiden kilometrien päästä isosta tiestä, metsän keskellä ja järven rannalla. Siellä joogatessani en nähnyt heijastustani. En oikeastaan katsellut itseäni peilistä muutenkaan, koska ainoat peilit mökillä ja saunatuvassa ovat pieniä ja sillä korkeudella, että niistä näkee pelkät kasvot.

Miltä peilitön elämä tuntui?

Vapauttavalta, rennolta ja helpottavalta. Armolliselta. Pystyin keskittymään enemmän siihen, miltä minusta tuntui kuin siihen, miltä näytin. Käännyin kuuntelemaan itseäni.

Lisäksi huomasin, että ylimääräisestä riisutussa ympäristössä rakkaiden ihmisten keskellä, myöskin eläviä peilejä oli vähemmän. Keskityin enemmän kuuntelemaan ja jakamaan kuin pohtimaan, mitä minun pitäisi tehdä tai sanoa.

Arjessa (ja kaupungissa eläessä) olemme usein koko ajan muiden ihmisten silmien alla. Töissä, koulussa, kaupungilla, harrastuksissa, kaupassa ja jopa kerrostalon yleisellä saunavuorolla olemme tahtomattammekin useiden elävien peilien edessä. Saatamme kuvitella, että muut jatkuvasti arvioivat ja vahtivat tekemisiämme ja sanomisiamme. Tai vaikka siihen ei kiinnittäisi tietoisesti huomiota, tiedostamatta tiedämme olevamme muiden seurassa.

Ylimääräisistä peileistä luopuminen tekee toisinaan hyvää. Silloin on enemmän aikaa kääntyä omaan itseen tutkimaan, miltä minusta todella tuntuu ja mitä oikeasti tarvitsen.

Heijastamatta,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

Mielen hiljaisuus: Mitä se on ja mistä sitä saa?

Olen pohtinut viime aikoina paljon palautumista ja etenkin rauhaa mielessä. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Entä miltä se tuntuu? Miksi se on tärkeää? Millä tavalla se ilmenee minussa? Mitä eroa on kuormittuneella ja palautuneella mielellä?

Mitä on meteli mielessä?

 

Se on yrityksiä tehdä asioita samaan aikaan, keskeneräisiä ja jumiin jääneitä ajatuksia, menneisyyden kelaamista, tulevaisuuden suunnittelua, käsittelemättä jääneitä tunteita, unohtuneita hymyjä, huomaamatta jääneitä asioita, epävarmuutta omasta riittävyydestä, kykenemättömyyttä priorisoida asioita, kiiretä ja sumussa elämistä.

Mieli kaipaa tyhjentämistä. Sen pitää aina silloin tällöin saada resetoida itsensä ja laskeutua lepoon. Levossa aivot järjestelevät hermoja ja uusivat hermoratoja, korjaavat itseään ja poistavat ylimääräistä kuonaa. Aivot uusiutuvat ja siihen ne tarvitsevat hiljaisuutta.

Mitä on mielen hiljaisuus?

Se on hitaita ja selkeitä ajatuksia, leppoisaa läsnäoloa, hyvällä täyttynyttä tyhjyyttä, olennaiseen ankkuroitunutta merkityksellisyyttä, onnellisuutta, luovuutta ja selkeyttä.

En tarkoita, että koko ajan pitäisi elää OM-nappi pohjassa. Mielen hiljaisuus voi olla yksittäisiä hetkiä, kuten tuleen unohtunutta katsetta, hiljainen hetki tyynellä järvellä, laskevan auringon puna pilvien reunasa, muutama minutti pidempään sängyssä aamulla tai silmien sulkemista ja rauhallista hengitystä kesken työpäivän. Minulla mieli hiljeni viikonloppuna, kun maalasin seinää ja sade rummutti tasaisesti ikkunaan.

Mistä mielen hiljaisuutta saa?

Meillä kaikilla on omat tapamme hiljentyä. Toiset tarvitsevat esimerkiksi kynttilöitä, äänimaljoja ja rukousnauhoja, kun toisten hiljaisuus syntyy kirjoittamalla, kitkemällä tai vaikka tiskatessa. Mieli hiljenee, kun sillä on riittävästi tilaa olla ratkomatta ongelmia, suunnittelematta tai tekemättä muuta kognitiivisesti vaativaa. 

Hektisessä aistiärsykkeiden tulvassa voi olla vaikeaa antaa aivojen levätä. Tutkimusten mukaan pelkästään keinovalon aiheuttama lisääntynyt valon määrä vaikuttaa aivoihin ja esimerkiksi hormonitoimintaan. Ympäristössämme on paljon sellaista, mikä pitää aivot väkisin virittyneinä. Sen vuoksi on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota tietoiseen hiljentymiseen.

Tietoinen hiljentyminen voi vaatia opettelua. Hiljentyvä mieli voi yllättää pintaan puskevine tunteineen ja muistoineen. Mutta kyllä mieli tottuu myös lepäämään, kun sille antaa mahdollisuuden. Yksi askel hiljaisuudessa onkin huomata, milloin ja millaisissa tilanteissa itse siirtyy tekijästä tarkkailijaksi. Milloin mielesi ei takerru mihinkään, vaan antaa ajatusten virrata tai tyhjenee kokonaan?

Jos mielen hiljaisuutta harjoittelee tietoisesti, siitä muodostuu jatkuvasti läsnä olevaa rauhaa erottaa tarpeellinen turhasta ja tärkeä ylimääräisestä. Rauha itää sydämessä ja kasvaa osaksi tapaa katsella maailmaa. Se on oivallinen maaperä hyvinvoinnille ja onnelliselle elämälle. Silloin oivaltaa, että tässä - juuri nyt - kaikki on hyvin.

Kiinnostaako sinua mielen hiljentymisen teema? Voisit olla kiinnostunut myös aiemmin julkaisemastani tekstistä Päänkin pitää levätä.

~~~
Mielen pysähtymistä voi harjoitella esimerkiksi tarjoamillani kesäjoogatunneilla Jyväskylässä. Lue lisää Onnittelut onnesta -verkkosivuilta!
~~~  

Rauhaa, rauhaa, rauhaa,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

Päänkin pitää levätä

On vaikeaa elää sellaisen pään kanssa, joka on aina täynnä. Pitää tehdä sitä ja tätä, ehdinkö, pystynkö, osaanko, teenkö parhaani, riitänkö sittenkään. Pään on samaan aikaan täynnä tunteita, ajatuksia, ideoita, reflektointia, muistoja, suunnitelmia ja velvollisuuksia. Välillä tuntuu, ettei vaan enää jaksa yhtään uutta ajatusta. Kunpa pää olisi edes hetken hiljaa.

Mutta uskallanko olla niinkään? Mitä voi tapahtua sillä välin, kun pääni lepäilee? Meneekö minulta ohi jotain tärkeää? Mitä, jos unohdan jotain, mitä en saisi unohtaa? Entä jos en ehdi sitä, mitä minun pitäisi, jos vain lepäilen tyhjyydessä?

Sanotaan, että silloin, kun olisi vähiten aikaa pysähtyä, sille olisi eniten tarvetta. Miksi? Koska silloin, kun  pää on täynnä, se ei pysty prosessoimaan mitään kunnolla, jolloin se hutiloi ja unohtelee. Se taas lisää ahdistusta ja itsesyytöksiä, jotka puolestaa heikentävät minäpystyvyysuskomuksia ja itsetuntoa. Ylikuormittuneilla aivoilla on vaikea saada itsestä parasta irti. Kunpa sen vain muistaisi.

Entä jos ei ole aikaa lepuutella aivoja?

 

Mitä kaikkea sillä välin, kun aivot lepäävät, voi tapahtua? Useimmiten ei mitään ihmeellistä. Tai jos tapahtuu, siihen ehtii kyllä tutustua sitten, kun pää on valmis vastaanottamaan. Olemme luoneet harhan, jonka mukaan olemme korvaamattomia ja meidän on oltava jatkuvassa valmiudessa reagoimaan. Todellisuudessa ihmiset tottuvat siihen, miten muut ovat tavoitettavissa. Sillä välin, kun annamme aivojen levätä, ne keräävät energiaa ja tilaa vastaanottaa enemmän tulevaisuudessa.

Pysähtyminen pelottaa

 

Kun aivoille antaa tilaa pysähtyä, ne alkavat prosessoimaan niitä asioita, joita ne eivät muuten ehtisi käsitellä. Tukahdutettuja tunteita, haudattuja tai kesken jääneitä ajatuksia ja pelkoja nousee tietoisuuden tilaan.

Aivot toimivat niin. Ne on luotu ylläpitämään mahdollisimman otollisia olosuhteita solujen elämälle. Nykymaailmassa solujen elämän ei ole enää kiinni pelkistä fyysisistä olosuhteista, vaan uhkana ovat muut aiheet. Näitä ovat esimerkiksi sosiaalinen paine, epäonnistumisen pelko, suorittaminen, pitkään jatkuva stressi sekä aikataulut. Aivojen tehtävä on tunnistaa elämää haittaavia uhkia ja prosessoida niitä ehkäistäkseen niiden haittavaikutukset. Kun tekemiseen tottuneilla aivoilla ei ole muuta puuhaa, ne alkavat työstää mielen perukoille piilotettuja uhkia.

Tällaista luonnollista reaktiota ei tarvitse pelätä. Vähän kerrallaan aivot tottuvat tekemättömyyteen ja hiljaisuuteen. Ne oppivat rauhoittumaan ja luopumaan ylimääräisten uhkien pyörittelystä. Aivoja pitää kouluttaa laiskottelemaan, jolloin niiden ei tarvitse keksiä pakonomaisesti tekemistä joutohetkinä.

Aivojen lepohetkiä ovat esimerkiksi:

• tauot
• hiljaisuus
• oleminen ilman tekemistä
• vain yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan
• nukkuminen
• meditaatio

Lepohetkemme ovat usein sellaisia, jotka on suunnattu vartalolle; esimerkiksi sohva ja Netflix, digipelaaminen tai illanistujaiset ystävien kanssa. Niissä ei ole mitään väärää, mutta on hyvä muistaa, etteivät ne anna aivojen levätä. Aivojen pitää olla koko ajan käynnissä ja aktiivisina. Aivot tarvitsevatkin lepoa levosta.

Yliaktiiviset aivot kaipaavat rauhaa. Aluksi lepoon tottumattomat aivot voivat säikähtää ja pistää tehovaihteen päälle. Mutta vähän kerrallaan, jos lepohetkiä on riittäväsi ja ne ovat riittävän pitkiä, aivot oppivat rentoutumaan. Ne oppivat päästämään irti ja käyttämään lepohetkiä itsensä korjaamiseen, eheyttämiseen ja tehostamiseen. Ja kun niiden on taas aika pärähtää käyntiin, levänneenä ne toimivat selkeämmin, avoimemmin, luovemmin ja onnellisemmin.

Kiinnostaako lukea lisää? Voisit tykätä näistä aiemmin julkaisemistani artikkeleista: Loma-ajatuksia, Lupa hellittää ja Anna itsesi nauttia arjesta.

Kaipaatko lepohetkiä kesän aikana? Oli sinulla lomaa tai ei, IWELLOn Lepo lomalla! -kesänettivalmennus tarjoaa hyvinvoinnin huippuvalmentajien asiantuntijuuden käyttöösi. Myös minä olen mukana valmennuksessa koordinaattorina ja valmentajana. Valmennuksessa opetellaan palautumista edistäviä asioita ja mietitään, miten juuri sinä voisit istuttaa enemmän lepoa päiviisi. Tutustu valmennukseen tästä linkistä!

Lisäksi tarjoan lepoa aivoille liikunnan parissa. Lue lisää Jyväskylässä järjestettävistä, kaikillle avioimista ulkoliikuntatunneista ja joogasta Onnittelut onnesta -verkkosivuilta http://onnittelutonnesta.wordpress.com.

Sydämellä,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

Joogaa nakuna ja muita itsen kuuntelun harjoituksia

Yhtenä iltana olin yksin kotona ja podin turvotusta. Tiedäthän sen tunteen, kun maha ei meinaa mahtua nahkoihin ja olo on tukala?

Suihkusta tultuani kurottelin vaatekaapin ylähyllyltä yöpaitaa. Havahduin kehoni lähettämään viestiin: venytys tuntui hyvältä. Jatkoin kurkotuksia, taivuttelin kylkiä, venytin selkää. Liikkeiden vastapainoksi kaipasin selän pyöristystä, joten laskeudun eteentaivutukseen ja sieltä kyykkyyn. Yhtäkkiä havahduin joogaavani alasti.

Alasti oleminen ei tuntunut kovinkaan kummalliselta, mutta ihmettelin, miten minun ei ollut kylmä.

Joogasession jälkeen turvotus oli tiessään ja oloni helpottunut. Kokemus on jäänyt mieleeni oivallisena osoituksena siitä, että keho kertoo kyllä, mitä se kaipaa. Sitä pitää vain oppia kuuntelemaan.

 

Mitä minulle kuuluu? 

 

Kuinka usein pysähdymme kuuntelemaan sitä, mitä meille aidosti kuuluu? Pieni kysymys, mutta yllättävän vaikea; ainakin kysyä. 

Tasapaino mielen ja kehon välillä on onnellisuuden avain. Usein kuitenkin hukumme arjen aallokossa mielen mölyyn, joka pauhaa pitäisi, täytyy, tulisi, jos, mutta, sitku alkuisia ajatuksia. Ei jää aikaa, tilaa tai edes tilaisuutta pysähtyä syvimmän minän äärelle kysymään, mitä todella tarvitsen.

Nytku vahvistuu harjoittelemalla

 

Itsen äärelle pysähtyminen ja kehon viestien kuunteleminen edellyttävät hiljaisia hetkiä. Sellaisia, kun et oikeastaan ole menossa mihinkään tai tekemässä mitään. Hetkiä, jolloin et edes juurikaan ajattele. Silloin syvimmällä sinulla on tilaisuus saada äänensä kuuluviin.

Aluksi mielen hiljentymiseen sopivia tilanteita pitää järjestää. Ne voivat olla esimerkiksi harrastuksia, kuten lenkkeilyä, uintia, joogaa, meditaatiota, puutarhan hoitoa tai käsitöiden tekemistä. Näiden puuhien yhteydessä voi harjoitella mielen hiljentämistä.

Vähitellen mieli oppii hiljentymään itsestään. Tällöin opimme tulemaan vastaanottavaisemmiksi syvältä tuleville tärkeille viesteille. Ja miksi pitäisi? Koska syvällä meissä on vastaus.

Ja jos hetki on sopiva, saattaa vaikka päätyä helpottamaan turvotusta joogaamalla alasti.

~~~
Mielen pysähtymistä voi harjoitella esimerkiksi tarjoamillani kesäjoogatunneilla Jyväskylässä. Lue lisää verkkosivuilta!
~~~

Aina ei kannata päästää irti

Usein neuvotaan päästämään irti. Päästä irti negatiivisista, tunteista, menneestä, virheistä, tulevaisuuden suunnittelusta, kaikesta muusta paitsi nykyhetkestä, epämukavista ihmissuhteista... On konmaria ja muita oppaita, joissa neuvotaan siivoamaan turha kuona ja elämään vapaammin. Irti päästäminen on ratkaisu jokaiseen asiaan. Turhasta luopuminen kuulostaa hyvältä! Mutta mitä se irti päästäminen oikeastaan tarkoittaa ja milloin se on tarkoituksenmukaista?

***

Elämä on nyt tässä hetkessä. Meille tolkutetaan, kuinka kaikki muu, kuten tulevaisuuden suunnittelu tai menneiden muistelu, on käytännössä ylimääräistä ja häiritsee juuri nyt elämistä. Mutta millainen nykyhetki on? Mitä jos kahvittelemme ystäväni kanssa ja muistelemme yhteisiä kouluaikoja - emmekö elä tässä hetkessä? Tai jos selaan Facebookia, mutten tee mitään muuta. Eikö digitodellisuutta lasketa tässä hetkessä elämiseksi?

Tässä hetkessä eläminen mielletään helposti fyysiseen ympärillä olevaan todellisuuteen keskittymisenä. Mutta koska me ihmiset olemme tiedostavia, muistavia ja ajattelevia kokonaisuuksia, meitä ei voi irrottaa siitä, mistä olemme tulleet tai siitä, mihin olemme menossa. Elämme ajan kaikissa ulottuvuuksissa. Lisäksi digitalisoituminen tarjoaa useita maailmoja ja todellisuuksia, joihin voimme uppoutua. Tässä ja nyt elämä koostuu erilaisista tilanteista ja maailmoista ja se seikkailee ajan useissa ulottuvuuksissa.

Mitä tässä hetkessä elämisellä sitten tarkoitetaan? Se voisi olla keskittymistä siihen, mitä teen juuri nyt. Mielen ja ajatusten rauhoittamista sen asian äärelle, mitä parhaillaan elän. Siinä maailmassa läsnäolemista, jossa vietät aikaasi sillä hetkellä. Se voi olla somehetki tai nuotin äärellä istuskelua, sukulaisten luona vierailua tai telkkari ääressä löhöämistä. Tässä hetkessä eläessäni päästän irti niistä asioista, jotka eivät palvele minua juuri nyt.

Me kaikki tarvitsemme sellaisia rauhoitettuja hetkiä, jolloin riittää, että olemme juuri siinä - juuri sellaisina kuin olemme. Ne hetket vähentävät stressiä ja lisäävät elämän mielekkyyden tunnetta. Sellaisina hetkinä on tärkeää osata päästää irti tarpeettomista ajatuksista ja turhista tunteista. Ne hetket ovat mielen puhdistamista.

***

Onko irti päästäminen sitten aina tärkeää ja edes järkevää? Kannattaako aina elää niin, että päästää kaikesta irti? Mielen tyhjentäminen turhasta on tärkeää mielenterveyden ja jaksamisen kannalta, mutta on myös asioita ja tilanteita, joista ei kannata luopua liian helposti. Pahimmillaan irti päästämisestä tulee väline lakaista epämiellyttäviä asioita maton alle ja jättää ne käsittelemättä. Tai lupa luovuttaa, kun homma tuntuu epämiellyttävältä. Tällainen toiminta on vastuutonta ja vaarallista; käsittelemättömät negatiiviset tunteet ja kokemukset saattavat olla haitaksi pitkällä tähtäimellä ja luovuttaessa saattaa menettää jotain, joka olisikin todella tärkeää (lue lisää tekstistä Positiivisuus voi tukahduttaa elämän).

• Irti päästäminen ei tarkoita inhottavien asioiden unohtamista tai ongelmien ratkaisematta jättämistä. Negatiiviset tunteet, ongelmat ja vaikeat kokemukset on syytä käyttää ajattelumme tiedostetussa tilassa ja pohdiskella läpi esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla: Miltä minusta tuntuu? Mitä on tapahtunut? Miksi minusta tuntuu siltä kuin tuntuu? Tarvitsenko keskustelukumppania tai ammattiapua? Onko jotain, josta voisin oppia?
• Irti päästäminen ei tarkoita myöskään sieltä menemistä, mistä aita on matalin. Välillä elämä haastaa meitä, jotta meillä on mahdollisuus osoittaa itsellemme, miten kykeneviä olemmekaan. Tällaiset haasteet on tärkeää viedä loppuun, sillä niistä saa voimaa ja uskoa itseen.

Vasta, kun mieltä vaivaavat asiat on käsitelty ja luovuttamisen syitä punnittu, on irti päästämisen aika. Tällöin irti päästäminen tarkoittaa - ei unohtamista - vaan turhasta vatvomisesta ja itsensä tai muiden syyttelystä luopumista. Irti päästäminen on sen hyväksymistä, että on aika ottaa askel toiseen suuntaan. Tapahtunut on osa elämäntarinaani, mutta tästä eteenpäin minulla on mahdollisuus tarttua kynään ja päättää, miten jatkan tarinaa. En ole se, mitä tein tai tunsin, vaan se, mitä teen ja tunnen nyt.

Päästä irti, mutta älä unohda.

Päästä irti, mutta älä luovuta.

Päästä irti, mutta älä menetä.

Aikaa ihmisille - tavoitteena verkostoituminen

Verkostoituminen on tämän päivän juttu. Pitäisi olla sadassa paikassa yhtä aikaa niin fyysisesti kuin verkon välitykselläkin. Olisi hyvä pitää yhteyttä läheisiin, muistaa tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Samaan aikaan täytyisi keskittyä käsillä olevaan hetkeen ja olla läsnä.

Missä välissä oikein ehtii verkostoitua? Entä mitä se verkostoituminen käytännössä tarkoittaa?

Mistä tietää, että mitkä ovat niitä oikeita hetkiä verkostoitumiseen?

 

Kokosin alle asiat, jotka olen todennut omalla kohdallani oivallisiksi verkostoitumisen edistäjiksi. Vinkkejä voi hyödyntää paitsi työelämän verkostoitumiseen, myös vapaa-ajan juttuseuran laajentamiseen.

Paikalla oleminen

Kannattaa olla fyysisesti paikalla sellaisissa tilaisuuksissa, joiden aihe kiinnostaa sinua tai niitä, joista sinä olet kiinnostunut. Silloin maksimoit mahdollisuutesi törmätä kiinnostaviin ihmisiin.

Usein keskeisin ongelma on, ettei ole aikaa juosta miljoonissa paikoissa. Ja jos jossain käy, paikalla ollaan tasan sen verran, kun on pakko. Ohjelman aikana ei kuitenkaan pääse tutustumaan ihmisiin, joten kannattaa hyödyntää tapahtuman alku ja loppu. Mitä jos menisit paikalle varttia etuajassa tai vetkuttelisit poislähtöä? Naulakoilla, vessajonossa ja istumapaikkaa etsiessä on hyviä matalan kynnyksen mahdollisuuksia ottaa kontaktia muihin ja tutustua.

Jos et ole siellä, missä tapahtuu, missaat monia hyviä tilaisuuksia tutustua uusiin ihmisiin.

Suun avaaminen

Vieraille ihmisille voi olla pelottavaa puhua. Miten aloitan juttelun? Mistä voimme puhua? Mitä jos sanon jotain typerää? Usein vaikeinta on aloittaa. Mutta kun keskustelu on avattu, tilanne helpottuu.

Kun kohtaat kiinnostavan ihmisen, jonka kanssa haluaisit tulla tutuksi, voit toimia esimerkiksi näin:

1. Päätä, että menet juttelemaan. Tämä on vaikein, mutta tärkein kohta. Nyt menet, piste.
2. Mieti, miten voisit avata keskustelun. Oletko joskus nähnyt henkilön jossain muussa yhteydessä tai voisitko sanoa jotain tapahtumasta, jossa olette? Vai voisitko mennä suoraan asiaan ja kertoa, miksi haluat jutella kyseiselle ihmiselle?
3. Kysele tilanteeseen sopivia asioita. Niin osoitat olevasi kiinnostunut ja toisaalta sinun ei tarvitse keksiä itse niin paljon sanottavaa.
4. Anna toiselle mahdollisuus esittäytyä ja esittäydy itse.
5. Jos haluat tavata uudelleen, tiedustele mahdollisuuksia kontaktoitua sosiaalisessa mediassa.
6. Ennen kohtaamisenne loppua pohdi, missä voisitte nähdä myöhemmin.

Esittäytyminen

Miten sitten ottaa kontaktia muihin varsinkin silloin, jos paikalla ei ole ketään, joka hoitaisi esittelyt puolestasi? Kuuntele, kuka toinen on ja sopivan tilaisuuden tullen esittele itse itsesi!

Usein ihmisistä on mukavaa kertoa itsestään ja esimerkiksi omasta työstään, joten osoita kuuntelevasi. Saatat kuulla vaikka mitä mielenkiintoista ja tulevaisuuden kannalta hyödyllistä!

Sopivan tilaisuuden tullen muista esitellä itsesi. Niin kiusalliselta kuin se tuntuukin ojentaa käsi ja kertoa oma nimi, itsen esittely on järkevää, koska se jättää paremman muistijäljen. Samalla asetat toiselle ikään kuin vaatimuksen muistaa sinut myöhemminkin (mikä voi olla erityisen hyödyllistä esimerkiksi työnhaussa: "Mehän olemme jo tuttuja, kun tapasimme siellä...").

Lounas- ja kahvitaukotreffit

Usein kuulee, että olisi kiva tavata, mutta ei ehdi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tapaamiset ovat ainoita keinoja viedä ihmissuhteita eteenpäin. Tapaamisissa rakentuu jotain yhteistä, joka voi johtaa myöhemmin vaikka mihin.

Vietän päivät töissä tai opiskeluhommien parissa ja iltaisin haluan panostaa urheiluun ja rentoutumiseen. Siksi suosin lounas- ja kahvitaukotreffejä. Treffit katkaisevat mukavasti työpäivän ja vievät ajatukset muualle. Lisäksi lounas- ja kahvitauko ovat sopivasti rajatun mittaisia aikoja, jolloin ei tarvitse miettiä kiusallisia mitenlähteätästä-tilanteita. Ja mikä parasta, tapaamisessa ei tarvitse stressata, mitä tuleman pitää, kun tapaamisen tekeminen on selvillä.

Usein tiedostamme muiden ihmisten kanssa käytetyn ajan tärkeyden, mutta todellisuudessa muut tekemiset kuluttavat niin, ettei tapaamisille jää aikaa. Eikä kaikessa tietenkään voi olla mukana. Siksi kannattaa panostaa niihin tilaisuuksiin, tapahtumiin ja tapaamisiin, jotka vastaavat todennäköisimmin tarpeisiisi. Ole niissä aktiivinen.

"Yksin kulkee nopeammin, mutta yhdessä pääsee pidemmälle."

 

Monenlaista läsnäoloa ja vinkit läsnäolon lisäämiseen

Elämme monenlaisissa maailmoissa. Elämää on fyysisessä, aistittavassa maailmassa, nähtävässä ja kuultavassa virtuaalitodellisuudessa sekä abstraktissa ja henkilökohtaisessa mielensisäisessä maailmassamme.

Monien maailmojen risteyskohdissa esiin tulee usein läsnäolo.

Kuinka monessa maailmassa voimme olla läsnä yhtä aikaa?

On todettu, että pystymme suorittamaan useita asioita yhtä aikaa. Olemme -sukupuolesta riippumatta - multitaskingin mestareita. Tai ainakin meiltä edellytetään sitä. Meidän on kyettävä pitämään kaikki maailmamme sulavasti rinnakkain.

Emme kuitenkaan voi olla fyysisesti monessa paikassa samaan aikaan. Emmekä oikein psyykkisestikään. Kun kuvittelemme keskittyvämme useisiin asioihin ja aikaulottuvuuksiin samaan aikaan, jätämme todellisuudessa paljon huomioimatta, kokematta ja tuntematta. Aivomme hyppivät eri maailmojen välillä ja keskittyvät hetken enemmän toiseen kuin toiseen. Emme ole täydellisesti läsnä jokaisessa maailmassamme.

Läsnäololla onkin monta tasoa. Voimme olla paikalla fyysisesti tai psyykkisesti. Esimerkiksi vaikka olen tietokoneen äärellä, kuvittelen istuvani edessäsi kertomassa sinulle läsnäolosta. Olen fyysisesti täällä, psyykkisesti siellä ja sosiaalisesti mediassa. Olemme eri tavoin paikalla.

Voimme elää hetkessä syvällisemmin tai pinnallisemmin. Läsnäolomme on kuin kynttilän liekki; välillä se painuu ilmanpaineesta matalaksi, välillä se lepattaa sivuille ja joskus se kohoaa tavattoman korkeaksi. Voin kuunnella keskusteluamme tarkkaavaisesti, mutta kun minulle tulee jokin menneisyyden asia mieleen jostain sanomastasi, olenkin hetken psyykkisesti muualla. Tai kun kaivan puhelimen taskustani, ajatukseni ovatkin verkossa. Olemme enemmän tai vähemmän läsnä.

Aito, rehellinen ja täysipainoinen läsnäolo silloin tällöin tekee hyvää. Se parantaa keskittymiskykyä ja muistia, vähentää stressiä ja tasapainottaa mieltä.

Aito läsnäolo muistuttaa, että todellinen elämämme on se, jolle annamme eniten tilaa.

Jos haluat lisää läsnäoloa elämääsi, kokeile seuraavia:

• Jätä puhelin taskuun, laukkuun tai toiseen huoneeseen. Ole kaikkine ajatuksinesi tässä. Voit palata virtuaalielämään myöhemmin.
• Pysähdy hetkeksi tiedostamaan, missä ja miten olet. Mitä näet, tunnet, kuulet, haistat ja mahdollisesti maistat ympäristöstäsi? Millainen asento vartalollasi on? Tee olemisesi todeksi.
• Ole hetki tietämättä mitään. Istahda vaikkapa välipalalle ikkunan ääreen, laita päivän lehti ja mobiililaitteet syrjään ja sulje mielesi informaatiotulvalta.
• Kun pidät sometauon, irrottaudu kaikesta muusta. Laita vaikka kello hälyttämään tietyn ajan päästä, jolloin tiedät, että on aika siirtyä pois virtuaalimaailmasta.

Luonnossa vartalo ja mieli ovat yhtä

Yläselkäni säikähtää sille kohdistuvaa painoa. Löysään repun olkaimia ja kiristän lantiovyötä. Nostan pipoa ylemmäs otsalle ja siristän silmiä puiden lomassa räiskyvälle auringon valolle. Edessäni on reilu 50 kilometriä pudonneita lehtiä kahisevia metsäpolkuja ja askelten alla taipuvia pitkospuita, teltan kasaamista iltahämärässä ja nuotion savua alusvaatteissa asti. Eikun vaeltamaan.

Luontokokemukset ovat myös uskomattoman oivalluttavia. Metsässä tuntuu kuin jokaisella askeleella kävelisi vähän kauemmas arjen haasteista. Ongelmat kutistuvat, haasteet helpottuvat ja ahdistavat asiat tuntuvat menettävän merkitystään. Arki asettuu uusiin mittasuhteisiin.

Samalla luonnossa liikkuessa tuntee, kuinka kroppa työskentelee. Jalat jaksavat kantaa eteenpäin, sydän pumppaa verta kauimmaisen sorminivelen yli ja keuhkot täyttävät vartalon raikkaalla energialla. Aiemmin niin inhotusta kylkimakkarastakin on pelkästään hyötyä, kun se pehmustaa rinkan lantioluihin kohdistamaa painetta.

Luonnossa liikkuminen on terveellistä. Verenpaine laskee, elinvoimaisuus lisääntyy, mielala kohenee, allergiat vähenevät ja tulee liikuttua huomaamatta (Yle Uutiset, http://yle.fi/uutiset/3-7739746, luettu 11.10.2016).

Luonnossa liikkuessa oma vartalo on uskomaton työkalu, joka kykenee mahtaviin suorituksiin ihan huomaamatta.

Luonnonsuojelualueen metsässä aika pysähtyy. Vankat männyt ojentavat satoja vuosia vanhoja sormiaan siniselle taivaalle, kun metsäpalossa hiiltyneet kelot muistuttavat elämän rajallisuudesta. Jossain lintu tarttuu tuuleen.

Uskon, että tulin metsävaellukselta vähän eri ihmisenä.

Läsnäolo ja hetkessä oleminen eivät ole samoja asioita

Olen aina paininut oman ajatteluni kanssa hetken tilasta. Annanko ajatuksilleni vallan ja sulkeudun ainakin osittain tästä hetkestä? Vai työnnänkö ajattelun sivuun ja annan itseni tälle hetkelle? Onko se edes mahdollista? Voiko omasta ajattelusta irtautua? Entä voinko sulkeutua omalta ajattelultani ja vain olla? Saako tietoyhteiskunnassa tehdä niin?

Läsnä ja hetkessä oleminen eivät ole välttämättä samoja asioita.

Läsnäolo on tietoisuuden siirtämistä haluttuun hetkeen. Läsnäoloon liittyy ajatusten keskittäminen ja kohdentaminen sillä hetkellä käsillä oleviin ihmisiin ja asioihin. Läsnäolo on aistittujen asioiden tulkintaa ja käsittelyä mielessä. Tavoitetta läsnäololla ei tarvitse olla, mutta itse tarkoitus on tulla tietoiseksi siitä, mitä nyt tapahtuu ja prosessoida niitä asioita ajattelemalla.

Hetkessä oleminen taas tarkoittaa kellumista siinä, missä juuri silloin on. Hetkessä oleminen on aistimusten ja ajattelun vastaanottamista, mutta niihin ei tarvitse tarttua. Ajatusten saa antaa tulla ja mennä - lipua mielen purona eteenpäin. Hetkessä olija on matkalainen, joka voi katsella maisemia, mutta ei juutu mihinkään tiettyyn asiaan sen pidemmäksi ajaksi. Hetkessä oleminen ei edellytä emotionaalisia tiloja, vaan pikemminkin niistä vapautumista. On vain tämä ainutlaatuinen hetki ja minä kehollisena ja mielellisenä kokonaisuutena.

On yhtä hetken kanssa.

Wellnesstieto.fi -sivustolle kirjoittamassani tekstissäni "Kolme vinkkiä ajatuksilta karkaamiseen" kerron,
miten hetkessä oloa voisi lisätä käytännössä jokapäiväisessä elämässä.