Toiveena parempi huominen: 6 vinkkiä mielialan ja itsetunnon kohottamiseen

Välillä minusta tuntuu, että olen maailman huonoin ihminen. Niinä hetkinä koko maailma tuntuu kaatuvan päälle, enkä minä osaa mitään korjatakseni tilannetta. Itsetunto on nollissa ja kyyneleet kirvelevät silmissä.

Meillä kaikilla on huonoja hetkiä. Ne ovat ok. Muista kuitenkin, etteivät ne ole todellisuutta. Ne ovat ohi meneviä ja hetkellisiä muistutuksia siitä, että olemme ihmisinä elossa.

Näillä käytännössä kokemillani vinkeillä kohotat itsetuntoa ja mielialaa paremman huomisen toivossa:

Sure surut ja jatka sitten matkaa. Tunteita ei kannata tukahduttaa, vaan anna niille niiden vaatima tila. Muista kuitenkin, että et ole yhtä kuin tunteesi. Tunteet ovat pohjimmiltaan kehon synnyttämiä reaktioita sisäistä tai ulkoista uhkaa vastaan, mutta ne eivät vastaa totuutta. Sure, kun surettaa, mutta älä jää tunteesi vangiksi. Anna tunteen jatkaa matkaa ja luovu sen herättämistä ajatuksista.

Tee säännöllisesti asioita, jotka saavat sinut voimaan hyvin. Onko sinulla tärkeä harrastus? Saatko varmuutta tiettyjen ihmisten kanssa olemisesta? Onko joku teko sellainen, joka saa olosi paremmaksi? Onko sinulla voimabiisiä tai vaikka -esinettä? Tule tietoiseksi sinulle tärkeistä asioista ja järjestä niille tilaa arjessa - myös silloin, kun ei ensimmäisenä tuntuisi siltä. Minun voima-asiani on päivittäinen hetki joogamatolla joogaten tai meditoiden. Voima-asiasi palauttaa sinut tärkeiden asioiden ja tunteiden äärelle, mikä kohottaa itsetuntoa.

Vietä aikaa luonnossa. Tutkimusten mukaan luonnossa oleilu parantaa itsetuntoa ja kohottaa mielialaa.

Tasapainoinen ruokavalio on terveen mielen perusta. Harjoita sopivasti itsekuria ja päätä laittaa ruokavaliosi kuntoon. Riittävästi ravinteikasta ravintoa säännöllisesti syötynä parantaa kehon toimintaa ja tasapainoa, joka puolestaan tasoittaa hormonitoimintaa ja sitä kautta mielenterveyttä. Älä kuitenkaan tuomitse itseäsi vääristä valinnoista, vaan hyväksy ne ja jatka kohti uutta parempaa valintaa.

Anna aikaa säännölliselle liikunnalle. Liikunta parantaa mielialaa, itsetuntemusta ja itsetuntoa. Luovu siitä ajatuksesta, että liikunnan pitäisi olla tietynlaista. Esimerkiksi kävely, jooga ja pyöräily ovat helppoja, taatusti hyödyllisiä matalan kynnyksen liikuntamuotoja, jotka sopivat stressaantuneellekin. Liikunnalle ei tarvitse asettaa tavoitteita - pelkkä hyvä olo on riittävä saavutus.

Arkisten asioiden tekeminen helpottaa. Pidä kiinni rutiineista ja pidä itsesi virkeänä puuhastellessa. Huomaa onnistumiset ja nauti siitä, että sinä saat olla ja tehdä.

Hyvää tätä päivää ja parempaa huomista!

Itsevarmana,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

Onnittelut onnesta -verkkosivut osoitteessa http://onnittelutonnesta.wordpress.com !

Hyvä olo ei löydy ostamalla

Hyvä olo itsen kanssa on sellainen asia, joita ei voi ostaa. Se ei kasva uusista vaatteista, kellosta, puhelimesta tai laukun merkistä. Olo ei pidemmän päälle parane nautintoaineilla, eikä sitä voi huijata syömällä kerran viikossa salaattia. Hyvä olo itsen kanssa syntyy hyvästä elämästä.

Nyt seuraa tunnustus. Minulla on välillä ollut tapana tunneshoppailla. Kun tuntuu, että elämäni ei ole ihan sellaista kuin haluaisin tai kun haluaisin olla vähän parempi, suuntaan vaatekaupoille. Ehkä uudet aamutohvelit auttavat minua rentoutumaan kotona.

Mutta eihän se niin mene. Voin saada hetkeksi paremman olon, mutta pidemmän päälle taustalla ollut ongelma on jäänyt ratkaisematta. Uusi urheilutoppi ei tehnyt minusta parempaa urheilijaa, eikä uusi bleiseri hoitanut tekemättömiä työtehtäviä. Minä tai elämäni ei muutu yhtään paremmaksi, vaikka minulla olisi kokonainen uusi vaatekerta päällä.

Itsen hemmottelussa ei ole mitään vikaa. Mutta jos tunneshoppailu tai mikä tahansa muu vastaava on yritys haudata kurja olo, terapia jää hyvin lyhytkestoiseksi ja käy kaiken lisäksi kalliiksi. Sijaistoimintojen sijaan tehokkaampaa on suunnata kaupoilta kotiin ja kysyä itseltä, mikä minua vaivaa.

Olen kysynyt itseltäni, miksi haluan uusia vaatteita. Mitä haluan todella ostaa? Onko se jotain, minkä voi hankkia kaupasta vai jotain muuta? Voisiko tarpeeni ratketa sittenkin itseni hyväksymisellä, elämäntapamuutoksilla tai vaikkapa aktiivisella elämän suuntaan vaikuttamisella?

Esimerkiksi niitä aamutohveleita haikaillessani oivalsin, että minun on ollut viime aikoina vaikea rauhoittua iltaisin. Kun tunnistin tämän, ryhdyin pohtimaan, mistä rauhattomuuteni johtuu. Muistin, että työelämässäni on tapahtunut viime aikoina paljon muutoksia ja olen vähän epävarma uusissa rooleissa pärjäämisestäni. Tämän vuoksi minun on ollut vaikea kääntää aivojeni tehoja pienemmälle. Tämä tieto jo itsessään rauhoitti minua - onhan kyseessä ohimenevä tuntemus.

Edellä mainitsemieni kysymysten avulla olen välttänyt useamman heräteostoksen. Lisäksi olen saanut paremman mielen, kun olen ostosten sijaan tehnyt itselleni parasta, mitä itselle voi tehdä; olen kohdannut itseni ja kuunnellut, mitä todella haluan. Itseni kuuntelun avulla olen tiennyt, mitä tehdä ja saanut jotain, mitä en olisi koskaan voinut ostaa.

Kiitollisuus lisää uskoa itseen

On oikea lottovoitto syntyä Suomeen, jossa saa pääasiassa elää turvassa. Meillä länsimaalaisilla on asiat aika hyvin verrattuna esimerkiksi köyhyysrajan alapuolella eläviin. Ja niin edelleen. On paljon, mistä meidän pitäisi olla kiitollisia.

Kiitollisuus on katoava luonnonvara. Jotenkin sellainen vanhanaikainen velvollisuus ihmetellä olemassaoloa. Kiitollisuuteen kyllästyy. Miksi kiittää asioista, jotka ovat itsestään selviä?

Kiitollisuus on positiivinen tunnetila, joka syntyy, kun vastaanotamme jotain mielekästä. Terveyskirjaston lähteiden (luettu 4.10.2016) mukaan positiivisessa psykologiassa on osoitettu, että kiitollisuus voi lisätä optimismia ja positiivisia tunteita, parantaa unen laatua ja lisätä halua auttaa muita (Emmons, 2007; Emmons & McCullough, 2003). 

Kiitollisuus lisää myös itsemyötätuntoa ja auttaa olemaan armollisempi itseä kohtaan.

Kiitollisuus parantaa itsetuntoa ja omanarvontuntoa, auttaa selviytymään stressaavista ja negatiivisista asioista, vähentää pahantahtoista vertailua muihin ihmisiin ja parantaa ihmissuhteita, vähentää vihaa, kauteutta ja ahneutta sekä estää pitämästä asioita itsestään selvinä. (Terveyskirjasto, luettu 4.10.2016)

Kiitollisuus auttaa laittamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja näkemään, mitä kaikkea hyvää omassa elämässä on.

Kiitollisuutta voi harjoittaa monella tavalla. Voit liittää joogaharjoituksistakin tutun kolmiportaisen kiitollisuusharjoituksen vaikkapa työ- tai koulupäivän lopettamiseen:

1. Sopivan hetken tullen sulje silmäsi ja hengitä muutamana kerran syvään sisään ja ulos. Kun sinulla on levollinen mieli, kiitä itseäsi siitä, mitä olet tehnyt tänään. Muistuta itseäsi siitä, mitä olet saanut aikaan ja missä olet onnistunut.
2. Seuraavaksi kiitä mielessäsi kaikkia, joiden kanssa olet ollut ja viettänyt aikaasi. Kiitä heitä siitä, että he ovat jakaneet aikansa kanssasi ja mahdollistaneet erilaisia tiloja päivässäsi.
3. Viimeisenä keskitä kiitokseksi haluamaasi kohteeseen. Osoita kiitoksesi niille asioille, jotka koet tärkeinä ja jotka ovat antaneet iloa elämääsi.

Toinen tapa harjoittaa kiitollisuutta on miettiä joka ilta ennen nukkumaanmenoa kolme asiaa, joista voit olla kiitollinen tänään. Asiat voi sanoa ääneen, kirjoittaa ylös tai vaikkapa kuvata päivän aikana.

Kun päästät kiitollisuuden sydämeesi, koko elämäsi tulee muuttumaan.

Ota hetki itsellesi

Jospa ottaisit hetken itsellesi. Hengitä pari kertaa syvään ja kuulostele ilman virtausta sisälläsi.

Kun olet lukenut tämän, sulje silmät ja tunnustele, miltä kehosi tuntuu. Onko jossain kireyksiä tai kiputiloja? Miltä jaloissa tuntuu? Entä selässä ja niskassa? Jännitätkö jotain kohtaa kehossasi?

Kun ole tunnustellut riittävästi fyysistä oloasi, tutustu mielenmaisemaasi. Millaisia ajatuksia sinulla on päällimmäisenä mielessä? Millaisia tunteita tai tunnetiloja? Älä yritä ohjailla ajatuksia, vaan anna niiden tulla sellaisina kuin ne ovat. Kaikki ajatukset ja tunteet ovat sallittuja, eikä niitä tarvitse yrittää muuttaa.

Omista ajatuksista ja tuntemuksista tietoiseksi tuleminen auttaa meitä hyväksymään itsemme sellaisena kuin olemme kussakin hetkessä.

Keskity seuraavaksi miettimään, mitä hyvää sinussa on. Missä olet onnistunut? Mitä hyvää olet tehnyt? Mitä asioita arvostat vartalossasi? Mikä sinussa on kaunista? Entä mikä kehossasi on toimivaa? Mihin vartalosi kykenee? Missä sinä olet hyvä? Mikä tekee sinusta juuri sinut? Milloin olet parhaimmillasi?

Päätä hetki itsesi kanssa kiitollisuuteen. Kiitä itseäsi siitä, että olet ottanut hetken itsellesi. Kiitä itseäsi siitä, kuka olet ja mitä teet.

Sinä olet hyvä ja tärkeä.

Pakko ei ole kuin liikkua

Liikunta liikkumisen ilosta on kaunis ajatus, mutta ei välttämättä totta, kun takaraivossa hakkaa ajatus siitä, että on pakko liikkua. Liikunta ei ole välttämättä nautinto, vaan pakollinen paha. Kerronpa, millainen minun suhteeni liikuntaan on ollut ja miten se on kehittynyt nykyiseen.

Minä olen vanhempien esimerkistä tottunut olemaan liikkeessä pienestä asti. Vanhempani istuttivat minut ja veljeni ensimmäisistä elinvuosista lähtien pyörän turvaistuimeen ja myöhemmin oman pyörän satulaan, raahasivat meidät Kuusijärvelle hiihtämään ja työnsivät koiran talutushihnan käteen. Myöhemmin liikuimme omien hevosten kanssa, juoksulenkkeilimme, kävimme uimassa ja pumppasimme kuntosalilla. Liikkuminen on ollut minulle aina elämäntapa.

Teini-ikä teki liikkumisesta terapiaa. Juoksulenkit ja kuntosalitreeni olivat keinoja hallita tunteita ja elämää. Liikunta toi elämään pysyvyyttä, rutiineja ja hyväksymisen tunnetta. Minkä nuorena oppii, se vanhana vainoaa; salakavalasti liikunnasta kehittyi minulle pakko. En enää liikkunut liikkumisen ilosta, vaan siksi, että päivän suoritus tulisi hoidettua. Liikunta oli kilometrejä, sykkeen vahtaamista ja palavia kaloreita. Ajattelin, että kunhan liikun, voin syödä mitä tahansa. Liikunta oli yhtäkkiä keino paitsi hallita tunteita myös välttämätön, jotta mahtuisin farkkuihin huomennakin. Liikkuminen ei ollut itseisarvo, vaan väline itsensä hyväksymiselle.

Valitsin tavan liikkua sen mukaan, mikä muokkaisi vartaloa mahdollisimman tehokkaasti. En käyttänyt aikaa sellaiseen liikkumiseen, joka ei polttanut tehokkaasti kaloreita tai kasvattanut lihaksia. Rasitin kehoani, mutten huoltanut sitä. En pysähtynyt edes niinä kertoina, kun mursin luita tai katkoin jänteitä. Liikuin voidakseni hyvin, mutta oikeasti liikuin hyvinvointini kustannuksella.

Suhtautumiseni liikuntaan muuttui, kun kyseenalaistin ajatukseni hyvinvoinnista yleensä. Tämä prosessi alkoi 2015 kesällä, kun poikaystäväni raahasi minut kuntosalilta pihalle kokeilemaan kehonpainotreeniä. Kuntosalilla kuvittelin olevani kovakin urheilija, mutta kun minun olisi pitänyt nostella ja hallita omaa vartaloani, en pystynytkään siihen. Järkytyin, koska jouduin yhtäkkiä kohtaamaan kehoni rajallisuuden. Aiemmin hyvinvointi ja sitä kautta liikunta olivat tarkoittaneet minulle ulkoista hyväksyntää. Halusin tehdä asioita, joissa sekä itse tiesin että muut tiesivät minun olevan hyvä. Nähdessäni, miten huonosti oikeasti tunsinkaan oman kehoni, kysyin itseltäni, miksi minun pitäisi rakentaa hyvinvointini muiden odotuksille. Loppujen lopuksi minä itse ole se, jonka täytyy elää kanssani.

Palasin hyvinvoinnin perusasioihin.

Ruoka, liikunta ja lepo.

Mitä ne tarkoittavat minun elämässäni?

Miten muodostan niistä sellaisen paletin, että ne tukevat

mahdollisimman paljon toisiaan ja henkistä hyvinvointiani.

Kehonpainotreenistä muodostui liikuntafilosofiani pohja; halusin oppia tekemään kehollani siistejä juttuja pelkän painojen nostelun sijaan. Tämä tarkoittaa kehonpainotreeniin panostamista täysillä. Viikkoni täyttyvät leuanvedoista, punnerruksista ja keskivartalon vahvistamisesta. Perusliikkeiden kehittyessä huomaan, että voidakseni tehdä vaikeampia liikkeitä, minun on lisättävä liikkuvuuttani ja kehonhallintaa.  Minulla ei yksinkertaisesti riitä enää aikaa rasvaa polttaville HIIT-treeneille tai juoksulenkeille. Oivalsin, että liikunta ei voi olla enää ainoa keino pitää farkkukoko samana.

Kehitystä tavoitellessani huomasin, että fyysinen kehitys edellyttää a) riittävästi rakentavaa ravintoa sekä b) tehokasta palautumista.

a) Minun piti ruveta syömään enemmän ja useammin. Se ei ollut mikään ongelma, koska syöminen on aina ollut minulle nautinnollinen keino rentoutua. Kauhistuin kuitenkin sitä, että enemmän syöminen kerryttää rasvavarastoja, jotka lisäävät entisestään vastusta eli painoa kehonpainoharjoitteluun. Jos meinaan syödä paljon, minun on kiinnitettävä enemmän huomiota siihen, mitä suuhuni laitan. Ruuasta oli siis pakko tulla keino hallita painoa ja se tapahtuu syömällä terveellisemmin ravintorikkaita aineksia. Panostaminen ruuan terveellisyyteen taas tarkoittaa, että ruoka ja varsinkaan herkuttelu ei voi olla ainoa nautintoni arjessa, vaan minun on etsittävä hyvän olon lähteitä muualta. Kävi hassusti niin, että kun ryhdyin kiinnittämään huomiota syömisen merkitykseen painonhallinnassa, vapauduin liikkumisen pakosta ja liikunnasta tulikin nautinto.

b)Päätin pidentää yöunia pysyvästi, enkä aio tinkiä niistä arjessa. Samalla huomasin, että kun nukun riittävästi, en kaipaa yhtä paljon epäterveellisiä herkkuja lisäämään energiaa. Terveellisesti syömisestä tuli helpompaa.

Nykyään liikunta on minulle erottamaton osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Saan huimasti kiksejä, kun huomaan kehittyväni, vetäväni yhden leuan enemmän tai jaksavani kannatella vartaloani tangolla L-istunnassa. Liikunta on arjen henkireikä, osa tapaani nollata ja rentoutua. Minun ei ole pakko liikkua ollakseni tyytyväinen itseeni, mutta tulen tyytyväiseksi saadessani liikkua.

 

Ihmistä pitkin voi itseensä matkustaa

Sanotaan, että pitäisi elää omaa elämää, eikä keskittyä muiden asioihin. "Ja että ihmistä pitkin sä et ikinä voi itseesi matkustaa" (Apulanta - Valot pimeyksien reunoilla). Ei kannata kadehtia muita, vaan panostaa omien vahvuuksien löytämiseen. Mutta silloin, kun on hukannut itsensä, etsimisen aloittaminen ilman muita on kovin vaikeaa.

Kirjoitan paljon itsensä tuntemisen merkityksestä. Itsensä tunteminen on lähtökohta ja edellytys onnellisuudelle ja hyvinvoinnille, koska vain tietämällä, kuka on ja mitä haluaa, voi aktiivisesti muodostaa elämästään itselle sopivaa. Ihmiset, jotka eivät oikeastaan tiedä, mitä haluavat, eivätkä ota oman elämänsä ohjia käsiinsä, syyttävät aina muita elämänsä epäkohdista. Tällöin ei koskaan ota vastuuta omasta onnellisuudesta, eikä koskaan saa sitä, mitä haluaa.

Kun tuntuu epävarmalta olla minä, voi olla hyödyllistä suunnata huomio hetkeksi muihin. Kenestä pidän? Kuka saa otsasuoneni tykyttämään ärsytyksestä? Millaisia ihmisiä arvostan ja millaisia taas en? Millaisia ominaisuuksia minulla itselläni on suhteessa muihin? Millainen en ainakaan ole tai en halua olla? Millaisia ominaisuuksia arvostamissani ihmisissä on? Mitä sellaista haluaisin omaan elämääni, mitä toisella on? Mikä saa minut ärsyynytymään toisen ihmisen seurassa? Mitä voin oppia muilta ihmisiltä tullakseni sellaiseksi kuin haluan?

Tietoinen toisten ihmisten havainnointi auttaa meitä tunnistamaan ne asiat, mitä haluaisimme enemmän itsellemme ja omaan elämäämme. Jos haluaisimme esimerkiksi olla itsevarmempia, voimme oppia itsevarmalta ihmiseltä, miten hän suhtautuu vastoinkäymisiin. Jos taas toivoisimme olevamme ystävällisempiä toisille ihmisille, voimme opetella lisäämään päivittäiseen vuorovaikutukseemme muutaman kehun. Ja niin edelleen. Kun tiedämme, mitä haluamme, voimme ryhtyä lisäämään niitä asioita elämäämme.

Älä anna kateuden määritellä sinua

Kateus on voimakas tunne. Olen kirjoittanut siitä aiemminkin (aiempia tekstejä pääset lukemaan kateus-tunnisteen kautta) ja painottanut nimenomaan sitä, että kateus on muutettavissa oleva ajattelumalli.

Jos toisella on jotain, mitä kaipaisi omaan elämään, tulee helposti mieleen, ettei omalla saavutuksella ole väliä, koska toinen ehti ensin. Ei sillä ole merkitystä, mitä itse saavuttaa, koska joku muu on tehnyt saman jo aiemmin.

Totuus on, että joku on aina ehtinyt saavuttaa sen, mitä itse haluaisi. On turhaa tavoitella etulyöntiasemaa tai uniikkiutta. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sillä, mitä saavuttaa, ole väliä. Tavoitteen saavuttaminen vaati aina ja kaikilta työtä, jonka vuoksi arvokasta on juuri tehty työ - ei se, kuka tekee työn ensimmäisenä. Saavutuksen tausta on joka tapauksessa kaikilla erilainen, mikä tekee juuri työstä uniikin ja merkittävän. Kateudesta eroon pääsemisessä voi olla helpottavaa ajatella, että jos joku on saavuttanut jotain, mitä itsekin haluaa, ei toisen saavutus tarkoita, etteikö itse voisi kuitenkin pyrkiä samaan.

Sinä pystyt kaikkeen. Jos joku on tehnyt jotain, mitä sinä haluaisit, se vain todistaa, että sinunkin on mahdollista saavuttaa haluamasi. Ja jos et ole valmis näkemään vaivaa tavoitteesi saavuttamiseksi, hyväksy se ja päästä irti siitä tunteesta, että sinun pitää.

Älä anna kateuden määritellä sinua. Kateus on ohi menevä tunne, ei pysyvä olotila, joka kertoo, millainen sinä olet. Kateudesta irti päästäminen on parasta, mitä voit tehdä itsetuntosi ja elämänlaatusi parantamiseksi.

On haluttava tulla onnenpekaksi

Karu totuus on, että itseä ei pääse pakoon. Itsensä kanssa on elettävä, vaikka tapahtuisi mitä. Muille voi aina esittää tietyn näkulman totuudesta, mutta itselle koko totuus on aina läsnä.

"On parempi huolehtia luonteesta kuin maineesta,
koska luonne on se mitä ihminen on oikeasti,
kun taas maine kertoo ainoastaan sen mitä
muut hänestä ajattelevat."-John R. Wooden

 

Jotta elo itsen kanssa olisi helpompaa, on yksikertaisesti elettävä itseä miellyttävällä tavalla. Sinä saat tehdä asioita, joista nautit ja karsia niitä, jotka eivät lisää onnellisuutta. Kun tuntuu, että jonkun eteen ei ole vaivan arvoista taistella, on lupa luovuttaa. Toisaalta taas silloin, kun jotain todella haluaa, on oltava valmis puskemaan jämäkästi eteenpäin siitäkin huolimatta, että joutuu pois omalta mukavuusalueelta. On haluttava tulla onnenpekaksi.

Paras tie omanlaisen elämän löytämiseen on kulkea omien arvojen kautta. Kannattaa kuulostella, mitkä ovat itselle niitä tärkeimpiä asioita. Hyvinvointi ja terveys, ihmissuhteet, materia, työ ja opiskelu, itsensä kehittäminen, onnellisuus ja mielihyvä, ulkoiset asiat, hyvyys, oikeudenmukaisuus vai kenties uskonto? Kun tietää, minkä päällä seisoo, on helpompaa muodostaa oma elämä sellaiseksi, että siitä voi olla ylpeä.

"Rohkeus on elää johdonmukaisesti
oman elämänkatsomuksensa mukaan."

- Hannu Nyman

Kun voi olla ylpeä itsestään ja elämästään, ei tarvitse hävetä. On todella vapauttavaa todeta aidosti, että toimin näin oman moraalini ja omien arvojeni vuoksi. Silloin ei tarvitse keksiä puolitotuuksia, piilotella, unohtaa tai yrittää olla jotain muuta kuin oikeasti on. Samalla tulee myös tehtyä useammin asioita, joista voi olla ylpeä ja voi välttää sellaisia valintoja, jotka eivät johtaisi hyvään. Syntyy positiivinen kehä.

"Todellista onnea ei saavuteta mielihyvän tavoittelulla,
vaan olemalla uskollinen arvokkaalle päämäärälle."

-Helen Keller

Jos sosiaalinen media lakkaisi olemasta

Sosiaalinen media tarjoaa kanavan tulla esiin. Some on nopea ja helppo väylä kertoa, mitä itselle kuuluu. Yleisöä on tai ei ole, mutta tunne siitä, että on muiden ympäröimä, vahvistuu.

Sosiaalinen media on siitä hauska, että me kaikki voimme tulla kuulluiksi ja nähdyiksi juuri sellaisina kuin haluamme. Voimme unohtaa ne piirteet, mistä emme välitä itsessämme ja elämässämme ja korostaa niitä, joille haluamme antaa merkitystä. Meillä on halutessamme mahdollisuus luoda ihanneminästä virtuaalitodellista.

Vaikka voimme luoda sosiaalisessa mediassa omat totuutemme, se ei tarkoita, että sosiaalinen media olisi pelkkää epätodellista valhetta. Se, mitä julkaisemme itsestämme, on tavalla tai toisella osa meitä. Kaunis kuva itsestä voi olla esimerkiksi viesti siitä, mitä ihminen on, ajattelee olevansa tai haluaisi olla. Kaikki ovat totuuksia, mutta lähestyvät sitä eri näkökulmasta.

Pitää kuitenkin muistaa, että emme elä sosiaalista mediaa. Voimme rikastaa elämäämme sen avulla, mutta konkreettinen, ruumiillinen sinä on se, joka jää jäljelle. Sinä jatkat sinuna olemista sittenkin kun suljet puhelimen, tabletin ja tietokoneen. Sinä on se, joka leikkaa varpaankynsiä, tuntee epävarmuutta, imuroi, etsii parintonta sukkaa ja nyppii kulmakarvoja. Sinä olet täydellisen epätäydellinen kokonaisuus pikkuvioistasi parhaimpiin puoliisi.

Ne ihmiset, jotka tuntevat sinut, tietävät sen. Sinut tuntevat ihmiset näkevät sosiaalisen median julkaisujen ohella arjen, arkisen sinän kynsisaksinesi ja parittomine sukkinesi. Heille sosiaalisen median julkaisusi merkitsevät harvoin mitään mullistavaa.

Julkaistut totuudet itsestä ovat oiva keino tutustua itseen, tarkastella ja luoda identiteettiä, dokumentoida omaa elämää ja tallentaa itselle tärkeitä asioita. Sosiaalista mediaa käyttäessä tulisi kuitenkin välillä miettiä, mitä elämä on ilman verkkoyhteyttä.

Jos sosiaalinen media lakkaisi olemasta, mitä sinusta jää jäljelle?

Pärjäämisellä on hintansa

Pärjääjät ovat niitä, jotka selviävät kaikista tilanteista ja haasteista, joita heille tulee vastaan. Pärjääjät eivät juokse karkuun tiukan paikan tullen, eivätkä he mene sieltä, mistä aita on matalin. Heistä oikein huomaa, kuinka he haasteen nähdessään nostavat katseen, korjaavat ryhdin, vetävät ilmaa hitaasti sisään, käärivät hihat ja ryhtyvät hommiin. He tuntuvat aina tietävän, mitä pitää tehdä milloinkin ja miten mikäkin ongelma saadaan ratkottua.

Pärjääjät ovat ärsyttäviä.

On rasittavaa katsoa vierestä, kuinka toinen kerää itsensä, kun itse tekisi mieli lyyhistyä kasaan. Epäreilua, miten helpolla pärjääjä meloo ristiaallokossa ohi, kun itse yrittää epätoivoisesti kääntää paatin kokan edes oikeaan suuntaan. Itse ei pääse koskaan loistamaan, koska pärjääjä on aina tehnyt enemmän ja paremmin ja kerännyt pisteet kotiin. Pärjääjät ovat kivoja ainoastaan silloin, kun he ottavat vastuun yhteisestä asiasta, jolloin itse ei tarvitse kuin mennä virran mukana.

Todellisuudessa pärjääjänä oleminen ei ole pelkkää parrasvaloissa paistattelua. Pärjäämisen taustalla on aktiivinen elämäntyyli, armoton omatunto, tiukka itsekuri, kokemusta monenlaisista hommista, periksiantamattomuus ja kyky siirtää opittuja taitoja eri konteksteihin. Tärkein pärjääjän ominaisuus on vahva usko siihen, että minä pystyn. Sellaisten ajatusten taustalla on paitsi rohkeutta, kokeiluja, vastoinkäymisiä, epäonnistumisia ja negatiivisten tunteiden kohtaamista, mutta myös kannustusta, voittoja ja itsensä ylittämistä. Voimakkaimpana kaikista on halu näyttää oma etevyys itselle ja yleensä myös muillekin. Yleensä tämä johtaa siihen, että pärjääjä ei ole kaveri, vaan kateuden kohde.

Pärjääjä käy jatkuvaa taistelua itsensä kanssa. Kun on kaikessa hyvä, on pystyttävä vielä parempaan, jotta voi loistaa. Muuten muut tai etenkään itse ei huomaa, mitä on tullut tehtyä. Pärjääjä voi olla jatkuvasti tyytymätön itseensä ja suorituksiinsa, koska hän tietää, että pystyisi vielä parempaan jos yrittäisi vähän enemmän. Sekä pärjääjä itse että muut luottavat siihen, että pärjääjä tarttuu toimeen, kun muut perääntyvät. Riittävälle ei ole rajaa, eikä täydellistä voi määrittää. Aina voi olla parempi.

Pärjääjät voivat olla ärsyttäviä niiden mielestä, joille yrittäminen on vaikeaa tai jotka eivät usko itseensä. Vielä ärsyttävämpää on olla pärjääjä, joka ei koskaan riitä itselleen. Kumpi haluaisit olla; a) se, joka voi aina todeta, että minun ei tarvitse ryhtyä kaikkeen, vai b) se, joka ei voi kohdata sitä tosiasiaa, että ei riitäkään?

Ei ole rakkautta rakkaus, jos se muutoksesta muuttuu

Minä vol 2.0. Nykyajan ihmiset luovat itsensä uudelleen kuin käärmeet nahkansa. Saa olla ennakkoluuloton muutoksissa ja erilainen kuin ennen. On hienoa olla uusi ja upeampi, parempi versio itsestä.

Muutoksessa koolla ei ole väliä. Tai tietysti mitä isompi muutos, sitä kivempaa se on julistaa koko kansalle, mutta todellisuudessa muutos on muutos riippumatta siitä, mikä muuttuu. Muutos voi olla esimerkiksi elämäntaparemontti, isommat painot puntilla, uusi tukka tai myönteisemmät ajatukset. Muutos on jotain, mitä teet tai ajattelet eri tavalla kuin eilen.

Muutoksen tekeminen ei ole aina helppoa. Vähemmän sokeria, enemmän liikuntaa, parempi ajanhallinta tai vaikka avoimempi sosiaalisissa tilanteissa ovat tavoitteita, joiden toteuttaminen ei välttämättä tapahdukaan ihan hetkessä. Opittuja tapoja voi olla vaikea lähteä muuttamaan.

Muutoksessa keskeisintä on miettiä, miksi haluaa jonkin muuttuvan. Onko muutoksen taustalla onnellisuuden tavoittelu vai kenties itsensä rankaiseminen? "Lopetan sokerin syönnin kokonaan, koska olen niin ällöttävän lihava."

Muutos lähtee aina itsensä hyväksymisestä juuri nyt.

Kuulostaa nurinkuriselta; eikö motivaatio synny juuri halusta muuttaa jotain, mikä nyt on huonosti? Jos haluaa jonkin muutoksen tapahtuvan, ei ole järkevää perustaa muutoksen motivaatiota negatiivisille ajatuksille itsestä. Itsensä rankaisemiseksi käytetty muutos saattaa kääntyä itseä vastaan heti, kun tulee vastoinkäyminen. Silloin kyseenalaistaa muutoksen ja tulee helposti ajateltua, että kun kerran olen kumminkin niin surkea, minun on turha yrittää muuttua: "Olen niin huono muutenkin, joten ihan sama, vaikka vetäisin karkkia". Tai toisaalta jos muutos on rankaisu, sehän on tilapäinen ja päättyy silloin, kun asiat ovat taas hyvin: "Voin syödä karkkia sitten, kun olen tarpeeksi hoikka". Tällöin palaa helposti takaisin vanhoihin tapoihin.

Todellinen ja kantava motivaatio muutokselle on sen oivaltaminen, miksi muutos on itselle hyväksi. "Olen riittävän hyvän näköinen jo nyt, mutta ymmärrän, että sokeri tekee haittaa elimistölleni ja saa minut väsyneeksi. Siksi minun on tärkeää opetella pikkuhiljaa vähentämään sokeria." Muutos on tie hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Silloin ainoa keino kulkea tie on rakastaa itseä ja hyväksyä se, että ei tarvitse olla täydellinen nyt, eikä myöhemminkään. Muutos on itsensä rakastamista ja hyvän tekemistä itselle.

Ei ole rakkautta rakkaus, jos se muutoksesta muuttuu. - Shakespeare

Aforismi: hyvejohtajuus.fi

Jos on silmät kiinni, ei näe

Me olemme niin kovin sokeita. Kuljemme laput silmillä ja kiellämme itseltämme totuuden. Elämme mieluummin harhakuvitelmissa kuin katsoisimme peiliin ja näkisimme avoimin mielin totuuden. Katsomme mieluummin muita nähdäksemme, mitä meiltä puuttuu.

Me olemme yllättävän usein kateellisia muille ihmisille niistä asioista, mitä meillä jo on.

Emme osaa tunnistaa omistavamme haluamiamme asioita, koska ne hautautuvat helposti sen alle, mitä muilla on. Esimerkiksi itsevarmuus toisella ei tunnu itsevarmuudelta itsellä, koska on elettävä myös epävarmojen hetkien läpi. Unohdamme, että itsevarmallakin ihmisellä on ihan samalla tavalla päiviä, jolloin pärjääminen epäilyttää. Me vain emme näe niitä päiviä ja kuvittelemme, ettei niitä olekkaan.

Kuvittelemme, että haluamamme asia on toisella parempi kuin itsellämme.

Emme voi nähdä itseämme muiden silmin, mutta voimme tulla tietoisemmaksi siitä, mitä haluamme ja mitä meillä jo on. Tietoiseksi voi tulla, kun pysähtyy silloin, kun huomaa havittelevansa jotain, mitä toisella on. Silloin itseltä kannattaa kysyä, mitä minulla jo on sen sijaan, että kysyisi, miten minä saan tuon, mitä toisella on.

Pysähtymällä voimme yllättäen huomata, että meillä on jo kaikki, mitä haluamme.

Kiehuntaa kuumista fitnesskuvista

Fitnessvillitys on herättänyt jo jonkin aikaa enemmän ja vähemmän kuhinaa. On pöhisty esimerkiksi fitneksen vallankumouksesta ja yleistymisestä, lajin terveellisyydestä sekä siitä mikä oikeastaan on fitnestä ja mikä ei. Tällä hetkellä puhistaan fitnessmisujen somekuvajulkaisuista.

Pääongelmana on, että vähemmän fitneksiä harmittaa, kun timmit kisut esittelevät hyveitään vähissä vaatteissa ja kuvia julkaisevia ärsyttää, kun heidän ei anneta toteuttaa itseään omalla tavallaan. Tyypillisiä argumentteja puolesta ja vastaan ovat: lasten silmät menevät pilalle kuvia katsellessa, nuoret tytöt tekevät itsestään lapsipornotähtiä matkimalla vähäpukeisia fitnesskuvia, miehetkin julkaisevat paidattomia kuvia, joten mikseivät naiset saisi, kateelliset panettelevat.

Katsoi asiaa kummasta näkökulmasta tahansa, jokaiselle on selvää, että vähillä vaatteilla verhoiltujen timmien vartalokuvien tarkoitus on provosoida. Kuvia julkaisevat fitnessharrastajat haluavat osoittaa, että työllä saa tuloksia. Vähemmän fitnekset taas reagoivat juuri kuvien julkaisijoiden haluamalla tavalla; provosoituen. Ja kun nuotioon heittää lisää puuta, tuli leimahtaa. Kohu nostaa kohun kynnystä, jolloin (tässä tapauksessa vaatteiden osalta) vähempi on parempi.

Kukin tyylillään, mutta jokaisen olisi hyvä pohtia omaa vastuutaan. Kuka katsoo julkaisuja, kenen ja miksi? Netti ei ole pullollaan puolialastonkuvia. Jokainen näpyttelee omat hakusanansa Googleen ja klikkailee omien kuvakanaviensa seurattavat. Sitä näkee, mitä haluaa. Jos muiden hyvännäköiset vartalot ärsyttävät tai tekevät oman olon riittämättömäksi, kannattaa miettiä, mistä oma reaktio johtuu.

Toisaalta toisin päin; kuka julkaisee, kenelle ja miksi? Jokainen voi itse vaikuttaa omilla julkaisuillaan siihen, millaista huomiota saa osakseen. Jos itseen kohdistuva palaute ei ole mieleistä, kannattaa kurkata omista profiileista, millaisia mielikuvia kuvillaan aiheuttaa. On eri asia julkaista kuvia mustikkaämpäristä kuin stringipepusta - se nyt vaan kertoo jotain ihmisestä. Mikä tahansa itseen liittyvän täydellisen ominaisuuden esitteleminen aiheuttaa helposti kateutta, epävarmuutta ja uhkan kokemuksia muissa ihmisissä, jolloin reaktio on negatiivinen.

Kuvat: fansshare.com & hdwallpapers.cat

Kysymys ei kuulu, onko vähissä vaatteissa esiintyminen oikein vai väärin.

Kyse on molemmin puolin siitä, että sitä saa, mitä tilaa.

Itseä täynnä

Olen paasannut siitä, että itsensä kunnioittaminen on avainasemassa tasapainoisissa vuorovaikutussuhteissa. Jotta voi tuottaa toiselle hyvää oloa vuorovaikutuksen kautta, on voitava itse hyvin. Samalla tavalla jotta voi arvostaa toista, on arvostettava itseä. Vaatimattomuutta korostavassa suomalaisuudessa on kuitenkin se ongelma, että itsearvostuksen ja itsekkyyden raja on vaikea hahmottaa.

Milloin itsearvostus muuttuu itsekkyydeksi?

Itsensä arvostaminen on edellytys hyvinvoinnille. On ymmärrettävä, mikä tekee itselle hyvää, jotta sille voi antaa tilaa omassa elämässä. Sitten, kun omaa hyvinvointia edesautetaan muiden kustannuksella, itsearvostuksesta tulee itsekästä.

Itsekäs ihminen käyttää muita ihmisiä pönkittääkseen omaa arvoaan. Hän mitätöi tai vähättelee muiden saavutuksia tai ei kuuntele muita aidosti, korostaa omia hyviä puoliaan ja onnistumisiaan ja kerää ympärilleen vain sellaisia ihmisiä, joista ei ole uhkaa. Itsekäs ihminen ei voi hyvin saadakseen ympärillä olevat voimaan hyvin, vaan hän imee oman hyvinvointinsa muiden heikkouksista.

Itsekäs ihminen vertailee, arvioi ja arvostelee muita ihmisiä suhteessa itseensä. Hän näkee muissa nimenomaan ne huonot puolet, jotka tuovat esiin itsekkään ihmisen omat hyvät asiat. Itsekkään hyvinvointi perustuu pahoinvoinnille, jolloin hyvinvointi ei voi olla aitoa. Itsekkään itsearvostus on ulkoa päin tulevaa, jatkuvasti pönkitystä vaativaa valhetta.

Itseään arvostavan ihmisen ei tarvitse verrata omaa arvoaan muihin. Hän tietää olevansa hyvä ja riittävä sellaisena kuin on, kun hän toimii omien arvojensa ja moraalinsa mukaisesti. Itseään aidosti arvostava löytää arvostuksensa siitä, mitä hän saa aikaan ympäristössä. Voimalla hyvin on mahdollista tehdä asioita, joilla tuottaa hyvää ympäristöön.

Itsearvostuksen ja itsekkyyden tärkein ero on, että itsearvostukseen ei liity paremmuuden kokemista suhteessa muihin, vaan muiden hyvinvoinnin parantaminen oman hyvinvoinnin kautta.

Kuva: leadliaison.com

Tavoitteena passiivisuuden aktivointi

Toimettomuus ruokkii toimettomuutta. On kovin helppoa opetella passiiviseksi ja vältellä asioihin tarttumista. Teen sen myöhemmin tänään, huomenna, ylihuomenna, ensiviikolla, kyllähän tässä vielä ehtii ja mitä näitä nyt on. Tekemättä jättämällä kasvattaa huomaamattaan kynnystä ryhtyä toimeen ja yllättävän pian saa itsensä kiinni siitä, että minkä tahansa asian hoitaminen venyy.

Passiivisessa elämäntavassa ei ole sinänsä mitään väärää. Toiset ovat luonnostaan taipuvaisempia pohdiskelemaan pidempään toimeen ryhtymistä kuin toiset. Aktiivisuus voi myös vaihdella aikojen mukaan - esimerkiksi arjessa on helpompaa hoitaa asia toisensa perään, kun taas lomalla on lupa ajatella, että myöhemminkin ehtii. Aina ei tarvitse riehua pää kolmantena jalkana. Toimettomuus on huolestuttavaa silloin, jos ei yksinkertaisesti tunnu saavan mitään aikaan tai aikaansaaminen vaatii kohtuuttomia ponnistuksia.

On tärkeää opetella elämään paitsi asioiden hoitamisen välillä myös asioita hoitaessa. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan, mutta toisaalta silloin tällöin nuotion lämpö varpaissa tuntuu hyvältä. On ihanaa tuntea saavansa aikaiseksi - se kasvattaa itsetuntoa ja minäpystyvyysuskomuksia.

Jos haluat olla aktiivisempi asioiden hoitaja, sinulla on yksi vaihtoehto: toimi. Älä keksi tekemisen siirtämiselle tekosyitä, vaan aikatauluta asiat, jotka haluat saada aikaiseksi. Merkitse deadline kalenteriin ja jaksota sen saavuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet. Päätä, milloin teet tarvittavan puhelinsoiton, milloin lähetät hakemuksen, milloin käyt asioilla, milloin hankit sen, milloin käytät sitä tai milloin menet sinne. Palauta mieleesi se tunne, kun homma on hoidettu ja pidä se tunne mielessäsi, jos meinaat hairahtua luovuttamaan.

Muista kuitenkin, että muutos toiminnassa vie aikaa. Ole armollinen itsellesi ja vastoinkäymisissä totea itsellesi, että ensi kerralla onnistut. Vähän kerrallaan, pienin askelin sinusta tulee vielä aktiivisempi.

Ei ole tarkoituksenmukaista laittaa jänistä ja kilpikonnaa kilpailemaan nopeudesta

Olen aina mieltänyt vertailun negatiiviseksi asiaksi. Ajattelen, että vertailu tarkoittaa asian hyvien ja huonojen puolien arviointia suhteessa vertailukohteeksi asetettua asiaa. Tällöin normina on vertailukohde, joka tekee vertailtavasta asiasta jo lähtökohtaisesti vähemmän paremman. Vertailu on usein asiasta riippuen epätasa-arvoista, epäeettistä ja tarkoituksetonta.

Pahinta, mitä voi omalle itsetunnolle tehdä, on harrastaa jatkuvaa itsen vertailua muihin. Ihmisten erilaisia elämiä ei voi verrata keskenään, koska ne ovat jo lähtökohtaisesti rakentuneet eri tavalla. Taustalla on erilaisia kokemuksia, joita on tulkittu eri tavoilla henkilön subjektiivisista kokemuksista lähtien. Ei ole olemassa elämänormia, yleistystä tai suositusta, johon omia kokemuksia voisi verrata.

Sinun ei pitäisi olla kokenut mitään.

Sinun ei tarvitse suorittaa tiettyja asioita tietyssä iässä,

eikä ole mitään, mikä olisi pakko tehdä, nähd tai kokea.

Sinun ei siis tarvitse - eikä sinulla ole yhtään järjellistä syytä - vertailla itseäsi muihin.

Sitä paitsi itseään muihin vertaavan kanssa on hankalaa olla. Vertailija hakemalla hakee itsestään niitä asioita, joissa on toista huonompi, jolloin toinen saattaa pahimmillaan potea huonoa omatuntoa siitä, mihin vertailu kohdistuu. Toisaalta vertailijalla on tarve kaivaa muista myös niitä asioita, joissa muut ovat vertailijaa huonompia. Tämä voi aiheuttaa alemmuuden tunnetta. Vertailemalla pakotat jäniksen ja kilpikonnan juoksukilpailuun: survot lähtökohtaisesti erilaiset kokemukset samalle viivalle, vaikka ne eivät ole mitenkään vertailukelpoisia keskenään.

Kukaan ei jaksa olla ihmisen kanssa, joka pyrkii löytämään itsestään ja muista virheitä.

"Suuri tie valaistumiseen on helppo löytää. Vältä vain kaikkea vertailua ja valikoimista."

- Joshu (aforismi: hipit.fi)

Vahvuus mitataan heikkoudessa

Me suomalaiset olemme itsenäisiä, ahkeria ja sisukkaita. Me selviämme lähes missä olosuhteissa tahansa. Entäpä sitten, kun tulee se heti, se päivä tai se aika elämässä, kun tuntuu, ettei selviäkkään? Miten kannattaa toimia, kun olo onkin epävarma, uhattu, epäileväinen, surullinen tai väsynyt ja jokin tuntuu liian haasteelliselta?

Loppujen lopuksi meidän on selvittävä itse. Siis siinä mielessä, että itsehän meidän on noustava sängystä ja tartuttava toimeen - kukaan muu ei voi tulla päämme sisään ja muuttaa niitä ajatuksia, jotka estävät meitä toimimasta. Muutoksen on tapahduttava meissä itsessä ja se tapahtuu, kun annamme itsellemme mahdollisuuden olla avoimia erilaisille ratkaisuille.

Aina ei kuitenkaan tarvitse selvitä yksin. Aiemmassa julkaisussani kehotin miettimään ihmisiä, joista saa inspiraatiota elämään, kun asiat tuntuvat junnaavan paikallaan (Inspiraationa ihmiset -teksti). Toisinaan voi kuitenkin olla parempi pyytää apua kuin yrittää selvitä yksin omien ajatusten kanssa.

Ongelmana on, että oman heikkouden tunnustaminen on ihan hemmetin vaikeaa. Mitähän toinen ajattelee, kun en selviäkkään tästä? Kyllähän minun pitäisi pärjätä yksin. Oman epävarmuuden, heikkouden tai epäuskon tunnustaminen takertuu epäilyihin muiden halveksivista ajatuksista.

Toisaalta, kun uskallat avautua, apua pyytämällä osoitat toiselle, miten tärkeä hän on sinulle ja että luotat häneen. Samalla tarjoat toiselle mahdollisuuden auttaa, mikä tuottaa tasapainoisessa ihmissuhteessa merkityksellisyyden kokemuksia teille molemmille. On kuitenkin hyvä muistaa, että kun mato on vedessä, vastuu nappaamisesta on kalalla - jos toinen ei vastaa avunpyyntöösi tai suhtautuu siihen väheksyvästi, kyseessä on sinua heikompi ihminen.

Mitäpä jos itsenäisyys, ahkeruus ja sisukkuus eivät tarkoittaisikaan kykyä selvitä kaikesta ja kaikissa olosuhteissa yksin, vaan rohkeutta turvautua muihin, kun omat resurssit eivät riitä? Ei ole mitään vahvempaa kuin uskaltaa olla heikko.

"Vahvan minuuden omaava ihminen uskaltaa olla heikko, 

sillä hän on varma hyväksytyksi tulemisesta.

Tällaisen ihmisen lähellä on hyvä olla,

sillä hän ei ole olevinaan mitään sellaista, mitä ei ole.

Hänen ei tarvitse miellyttää eikä varoa ketään, 

sillä hän miellyttää jo itseään."

- Tommy Hellsten 

Lisää itsenäisyys-teemasta tekstistä Itsenäisyys mitataan muissa. Aforismi: tanssiajaterapiaa.com.

Inspiraationa ihmiset

Joskus polkiessa ketjut jäävät jumiin tai vaihde ei vaihdu. Matka keskeytyy ja on pakko miettiä, pitäisikö tahria omat näpit ketjurasvaan vai soittaisiko jonkun apuun. Toisinaan on tehtävä molemmat: toimeen on tartuttava itse, mutta kaikesta ei tarvitse selvitä yksin.

Kun oma elämä jämähtää paikalleen tai kaipaisi muuten vaan inspiraatiota, voi olla hyödyllistä inspiroitua muista.

Minun elämänketjuni auttaa laittamaan paikalleen seuraavat henkilöt:

1. Kun kaipaan apua ajatusjumeihin ja henkilökohtaista ohjausta, käännyn mentorini, äidin puoleen. Hän tietää, mitä mielessäni liikkuu silloinkin, kun en itse sitä tiedä.
2. Kun etsin kokemuksen ääntä ja esimerkkiä onnistuneisiin elämänvalintoihin, päädyn isovanhempiini. He toimivat esimerkkinäni arvoissa ja perinteissä ja palauttavat minut sinne ja niiden pariin, minne kuulun.
3. Hetkinä, jolloin koen epävarmuutta, ajattelen ystäviäni. He ovat rohkeita elämään ja innokkaita kokemaan, eikä heidän tielleen tule mikään muu kuin heidän oma ylpeytensä.
4. Jotkut julkisuudessa esiintyvät henkilöt muistuttavat, miten elämään kannattaa suhtautua - uskalla olla utelias ja innostua, ole valmis kohtaamaan karhu silmästä silmään ja taistelemaan tarvittaessa, elämä ei ole niin vakavaa ja keep it simple. Näissä asioissa fiilistelen mielelläni NRJ:n Tuija Pehkosta ja Laura Haimilaa sekä laulaja Kaija Koota.

Ketkä ovat sinun elämäsi inspiraatioita?

Yksin paremmin yhdessä

Läheinen ja tasapainoinen ihmissuhde edellyttää, että molemmat osapuolet osaavat olla yksin.

Olen huomannut yksinolon merkityksen yhden pidemmän ja läheisen ihmissuhteen päätyttyä. Nuorena muodostuneet läheiset suhteet muotoutuvat helposti osaksi itseä - niihin kasvaa, eikä niitä ilman niitä tiedä, kuka oikeastaan on. Ennemminkin on me kuin minä.

En sano, etteikö toiseen kasvaminen ja identiteetin muodostuminen ihmissuhteen varaan toimisi. Väitän, että suhde voisi toimia paremmin, jos molemmat osapuolet olisivat valmiita ja jopa halukkaita olemaan välillä ilman toista.

Uskon siihen, että toiseen ihmiseen ei voi olla aitoja välittämisen tunteita, ellei niitä tunteita ole itseä kohtaan. Kun viihtyy yksin ja osaa arvostaa omaa seuraansa, ei ole riippuvainen toisen hyväksynnästä. Jos identiteetti ja itsetunto rakentuvat toisen ihmisen tai ihmissuhteen varaan, se on turhan altis ulkoisille vaikuttimille, mikä voi aiheuttaa esimerkiksi ahdistusta, epävarmuutta ja luottamuksen horjumista. Itsen rakentuminen ihmissuhteelle myös kuormittaa suhdetta ja suhteen toista osapuolta - käytännössä suhteesta riippuvainen ihminen siirtää vastuun omasta hyvinvoinnistaan ja samalla suhteen hyvinvoinnista toisen harteille. Toisaalta, kun kokee arvostusta ja kiintymystä itseen, tietää, mitä ne tarkoittavat, jolloin niitä on mahdollista tuntea ehdoitta toista ihmistä kohtaan.

Ongelmana voi myös olla yhdessäolon motiivi. Ollaanko yhdessä, koska siihen on totuttu ja toisesta luopuminen pelottaa ennemmin kuin harmittaa vai onko yhdessäolon taustalla puhdas toisen kanssa viihtyminen?

En väitä, että kukaan olisi niin itseriittoinen, että olisi täysin tyytyväinen elämäänsä ilman läheisiä ihmissuhteita. Läheiset suhteet ovat tärkeitä ja ne voivat tuoda kaivattua merkitystä elämään. Kuitenkin, jos et usko pärjääväsi ilman toista ihmistä, sinun kannattaa pohtia, oletko sittenkin liian riippuvainen. Ajattele asia niin, että pärjäämällä yksin osoitat välittäväsi toisesta; toisen ei tarvitse olla vastuussa sinusta ja olette suhteessa yhtä tärkeitä.

Ulkonäköä kannattaa välillä punnita, ei vaa'alla, vaan elämän tärkeysjärjestyksessä

Maailman ja ihmisen väliin tarvitaan jotain pehmeää.

Minun ratkaisuni on alhaista isompi rasvaprosentti.

Kannattaako ulkonäön suhteen olla aina niin vakava?

Ehkä ei what's your excuse, vaan what's important.