Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiire. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiire. Näytä kaikki tekstit

22.9.2017

Älä anna arjen hukuttaa yhteyttäsi itseesi

Välillä minusta tuntuu, että leijailen. Olen kuin ilmavirtojen aallokon riepottelema pikkulintu, joka tahtoisi laskeutua, mutta johon jokainen tuulenpuuska lennättää vielä hieman korkeammalle pilvien valtakuntaan. Tunnit, päivät ja viikot vilistvät allani, ulottumattomissani. Minulla on tunne siitä, etten pysty vaikuttamaan etenemiseeni, vaan leijailen arjen riepoteltavana.

Tuttu tunne?

Arjella on tapana tarrautua meihin kuin takiainen neulesormikkaisiin. Keskitymme niin suorittamaan velvollisuuksia, että unohdamme, miksi oikeastaan elämme.

Arjessa ei ole mitään pahaa. Suorittamisessakaan ei ole tiettyyn rajaan asti mitään pahaa - usein on välttämätöntä tehdä tiettyjä vähemmän mieluisia asioita, jolloin suorittamisfiilis on hyvä keino saada hommat tehtyä. Ongelma syntyy silloin, kun kaikista miellyttävistä ja epämiellyttävistä asioista tulee valtava tekemisten vyyhti, jonka selvittämisen välissä ei ole aikaa pysähtyä miettimään, miksi tekee mitäkin ja mitä iloa tekemisistä on. Oman arjen ja tekemisten merkitys hukkuu.

Kuuntele ja tiedosta


Silloin, kun on vähiten aikaa, pysähtymisen merkitys korostuu.

Minulla oli kamala viikko. Yritin parannella rajua flunssaa samalla, kun kalenterini oli täynnä jumppa- ja joogaohjauksia, palavereita, luentoja ja opiskelutehtäviä. Keskiviikkoiltana, kun minun olisi tehnyt mieli jäädä peiton alle itkemään väsymystäni, raahauduin yinjoogaharjoitukseen. Reilun tunnin ajan kuuntelin hengitystäni ja tunnustelin kehoani.

Palasin omaan keskukseeni ja muistin, kuka olen, miksi olen ja mitä merkitystä sillä, mitä olen ja teen, on. Olin helpottunut, oloni oli levännyt ja tulevat tekemiset tuntuivat mielessäni vähän vähemmän kuormittavilta.

Pysähdy

Kun arki meinaa napata mukaansa, on tärkeää pysähtyä. Se ei tarkoita, että parin viikon päästä tuleva vapaa viikonloppu riittäisi. On hyvä, että pimeydessä on majakka - on jotain mukavaa, jota odottaa - mutta tärkeintä olisi löytää palautumisen hetkiä arjen keskellä.

Pysähtymiselle voi olla monia erilaisia tapoja. Hyväksi todettuja ovat:
  • Rauhallinen uloshengitys: yllättävän usein kehomme kuormitus kasvaa hapenpuutteen vuoksi. Lapsenkin pipiin puhalletaan, koska pitkä uloshengitys rauhoittaa, rentouttaa ja poistaa kipua.
  • Tietoinen läsnäolo: tunne, miltä maa tuntuu jalkojen alla, miltä liike tuntuu hartioissa, mitä haistat, kuulet, maistat ja näet. Antaudu hetkeksi tutkimaan tätä hetkeä ilman kognitiivisia toimintoja. Tietoista läsnäoloa voi myös olla keskusteluun antautuminen, hyvän kirjan lukeminen tai jokin muu itselle mielekäs tekeminen.
  • Pieni hetki itselle: tunnista ne hetket jokapäiväisestä arjestasi, jotka ovat juuri sinulle tärkeitä. Onko se esimerkiksi automatka kotiin, pieni yksin tehty kävelylenkki lounaalla, hyvän kirjan lukeminen kahvitauolla tai lämmin suihku? Anna arvoa näille elintärkeille hetkille.
  • Varaa riittävästi aikaa hyville yöunille. Niiden merkitystä ei voi korostaa liikaa. Silloinkin, kun tuntuu, että nukkuminen on välttämätön paha, jotta pääsee suorittamaan seuraavan päivän asioita, riittävät yöunet ovat elintärkeät. Ne auttavat jaksamaan, ehkäisevät kuormittumisen kroonistumista ja parantavat mielialaa.
Millä tavalla sinä otat tänään yhteyden omaan keskukseesi?

Lämmöllä,
Merianna, merianna.rossi@gmail.com

26.10.2016

Älä varasta

Oletko koskaan varastanut? Oletko varastanut jotain muilta ihmisiltä?

Me taidamme kaikki olla pieniä näpistelijöitä. Ainakin sosiaalisen median avulla.

Mistäkö puhun?

Ajasta. Omasta ja muiden ajasta. Toisen ajan vaatiminen silloin, kun toinen ei olisi sitä halukas tai kykenevä antamaan, on varastamista.


Ihmissuhteisiin kuuluu suhteen laadusta riippuen jonkinasteinen valmius olla toista varten. Ihmissuhteet ovat vastavuoroisia - kun sinä kuuntelet minun asioitani, minunkin on hyvä kuunnella sinua. Meillä on velvollisuuksia muita ihmisiä kohtaan ja samalla tavalla muilla meitä kohtaan.

Välillä on kuitenkin hyvä kysyä itseltä ja toiselta, milloin olisi sopiva hetki yhteiselle ajalle. Tiedäthän sen tunteen, kun sinulla olisi sata asiaa hoidettavana ja sitten ystävä soittaa ja vuodattaa maratonpuhelussa työhuolensa. Olisi ihana olla ystävän tukena, mutta ei juuri tällä sekunnilla! Voisiko puhelun vaikka aloittaa kysymällä, olisiko nyt sopiva hetki jutella?
Bongaat esimiehesi työpaikan käytävällä ja päätät saman tien kysäistä hänen mielipidettään erääseen asiaan. Esimies vaikuttaa tympeältä ja vastaa kireästi ja molemmille teille jää huono fiilis kohtaamisesta. Olikohan esimiehellä kiire tai muita asioita mielessä? Olisitko voinut helpottaa esimiehesi hetkeä kysymällä, sopiiko sinun saada hetkeksi hänen huomionsa?

Kannattaa myös miettiä, mihin vuorokaudenaikaan toista lähestyy. Puhelimella on helppoa jättää viesti vaikkapa yhdentoista aikaan illalla. Vastatkoon, kun tahtoo! Mutta tiedäthän sinä, miten ärsyttävää on vilkaista nopeasti puhelinta ja huomata, että siellä on avaamattomia viestejä, sähköposteja tai Facebook-ilmoituksia. Pakkohan ne on vilkaista saman tien - huvittaa tai ei. Voisiko asiasi odottaa aamuun?

Myös toisella oleva tunneilmasto ja ajatuksellinen läsnäolo vaikuttavat siihen, miten lähestyttävä hän on. Esimerkiksi töistä palaavan vanhemman ajatukset voivat olla vielä vahvasti taakse jätetyssä päivässä. Jospa antaisit hänelle hetken aikaa asettua ennen kuin ryhdyt kiinnittämään hänen huomionsa omiin asioihisi?

Toiselle sopivan ajan kysyminen ei ole nöyristelyä, nuoleskelua tai omien asioiden aliarvioimista.
Se on toisen ihmisen huomioimista ja hänen kalliin aikansa kunnioittamista.

 

15.9.2016

Lisää läsnäoloa

Paljon puhutaan läsnäolosta. On tärkeää osata olla läsnä tässä hetkessä. Välillä pitää pysähtyä ja havahtua tiedostamaan, mitä juuri nyt tapahtuu ja miltä tuntuu. Läsnäolo vähentää stressiä, laskee verenpainetta ja lisää tilaa tekemisen täyteiseen elämään. Mutta mitä läsnäolo oikeastaan on? Ja miten olla läsnä, kun ympärillä on niin paljon virikkeitä, jotka kiskovat ajatuksia muualle?

Läsnäolo voisi tarkoittaa taitoa päästää irti siitä, mihin ei voi tällä hetkellä vaikuttaa. Osaa olla murehtimatta mennyttä tai ahdistumatta tulevasta. Ei jää haikailemaan jotain, mikä meni jo, eikä unohda elää nyt, vaikka odottaakin jotain tapahtuvaksi. Läsnäolo on tämän hetken tiedostamista, tässä hetkessä olemista ja mielen rauhoittamista muihin asioihin liittyvältä höpinältä. Läsnä ollessa ymmärtää, ettei minun kuulu olla tällä hetkellä niin fyysisesti kuin psyykkisestikään muualla.

Läsnäoloa vaikeuttavat kiire ja tunne siitä, että voisin käyttää tämän ajan hyödyllisemmin jossain muualla. Vaeltelevat ajatukset, mieltä painavat asiat ja tekemättömät hommat vievät väkisin huomion toiseen hetkeen. Myös jatkuva yhteys mobiililaitteisiin siirtää ajatukset pois siitä, mitä tässä hetkessä tapahtuu. Kun ympärillä on liikaa virikkeitä, on vaikea unohtaa ajallinen jatkumo ja pysähtyä tämän hetken äärelle.

Läsnäoloa voi lisätä pienillä teoilla. Listasin alle muutaman, jotka auttavat minua tiedostamaan paremmin tämän hetken.
  1. Ensimmäinen askel on luopua tietoisesti tarpeesta hallita kaikkea kaikkialla. Se, mitä tapahtuu tämän hetken ulkopuolella, ei ole minun käsissäni. Kun päähäni hiipii ylimääräistä höpötystä, painostavaa ajatusten ruuhkaa, hengitän syvään ja ajattelen, ettei minun tarvitse ratkaista kaikkea nyt. Asioiden turhasta vatvomisesta ei ole hyötyä, vaan se poistaa aivokapasiteettia niiltä asioilta, mihin voin vaikuttaa tällä hetkellä. Palaan asiaan myöhemmin.
  2. Yritän muistaa arvostaa sitä, mitä teen. Sillä tavalla en koko ajan ajattele, missä muualla minun pitäisi olla. Haluan ajatella, että kaikella on tarkoituksensa.
  3. Koetan hyväksyä myös huonot hetket. Kaverini Ilona Parviainen toi osuvasti esiin Mielen jumppa -blogissaan tekstissä Mielen jumppaohjelma, että negatiiviset ajatukset voivat olla vain sen hetken, esimerkiksi tunnetilan, tuotoksia. Niillä ei ole välttämättä mitään tekemistä totuuden kanssa. Ikävät hetket ovat ja saavat olla osa elämää, eikä niitä tarvitse muuttaa. Aina ei täydy olla kivaa.
  4. Pidän muistilapulla kirjaa tekemättömistä asioista, jolloin minun ei tarvitse stressata siitä, muistanko kaiken. Kirjaan ylös myös sellaiset mielenkiintoiset ajatukset, joita haluan pohtia tarkemmin sitten, kun sille on paremmin aikaa.
  5. Aikataulutan tärkeimmät tekemiset, jolloin tiedän, että jokaiselle asialle on varattu oma aikansa. Näin voin keskittyä luvan kanssa siihen, mitä teen tällä hetkellä.
  6. En pidä puhelinta näkyvillä, vaan jätän sen eteisen pöydälle tai laukkuun. Kuulen kyllä piippauksesta, jos jollain on minulle asiaa. En myöskään katso, mitä muut tekevät puhelimella tai muilla elektronisilla laitteilla, koska en halua imeä ylimääräisiä virikkeitä.
  7. Läsnäoloa voi harjoittaa missä tahansa. Läsnäolo ei vaadi välttämättä meditaatiota tai joogaa, vaan sitä voi lisätä jokapäiväisiin askareisiin. Nyt voi olla sopiva aika antautua tälle hetkelle.
Läsnäololle on oma aikansa ja paikkansa. Maailma ei pysähdy, vaikka minä pysähtyisin.

 

12.8.2016

Joskus ajatuksiin ei mahdu muita ihmisiä

Olen huomannut itsessäni, että mitä kiireisemmäksi koen elämäni, sitä tiukemmin käperryn itseeni. Minulla ei tahdo olla energiaa tavata muita ihmisiä, enkä keksi mitään puhuttavaa. Haluaisin vain olla tekemässä todo-listalla olevia asioita.

Silloin taas kun elämäni osa-alueet ovat tasapainossa keskenään ja koen asioiden olevan hallinnassani, kaipaan enemmän muiden ihmisten seuraa. Minulla on annettavaa ja olen aidosti kiinnostunut kuuntelemaan muita.

Niinä hetkinä, kun tuntuu, että kukaan ei ole kiinnostunut itsestä, sosiaalisissa tilanteissa on vaikeaa olla tai tuntuu, ettei itsellä tai toisella ole mitään kiinnostavaa sanottavaa, kannattaa muistaa, että jokainen kohtaaminen on ainutlaatuinen. Jokaisella kohtaamisella on erilainen aikansa ja paikkansa, niitä edeltävät tapahtumat ovat erilaisia ja tunneskaalat vaihtelevat. Syy ei ole siinä, että olisimme yhtäkkiä huonoja sosiaalisissa tilanteissa tai vähemmän kiinnostavia kuin ennen. Syy on usein ympäröivissä asioissa, mielessä liikkuvissa aiheissa, jotka eivät välttämättä anna tilaa antoisalle ja onnistuneelle kohtaamiselle.

Ehkä en halua tavata sinua tänään, koska minusta tuntuu, etten kykenisi mihinkään muuhun kuin kiireeni voivotteluun. En tarkoita, ettenkö olisi kiinnostunut sinusta tai pitäisin kaikkea muuta sinua tärkeämpänä. Tapaan sinut kuitenkin mielelläni toisena päivänä. Sitten haluan kuulla, mitä sinulle kuuluu ja minulla itsellänikin on paljon kerrottavaa.


6.6.2016

Ylisuorittajan tunnustus

Ajattelin mennä henkilökohtaisuuksiin. Minulla on monia paheita, mutta pahin niistä on ylisuorittaminen. Minusta tuntuu, että jos en ole vähän parempi versio itsestäni joka päivä, olen riittämätön. En osaa tunnistaa, missä menee hyvän ja täydellisen raja. En tiedä, mitä täydellisyys tarkoittaa, koska voisi aina olla vähän parempi.

Olen tehnyt taas virheen, josta en ikinä opi. Tällä kertaa olen mennyt pahemmin metsään kuin koskaan; olen haalinut itselleni liikaa tekemistä. Teen kahta työtä - täysipäiväistä ja osa-aikaista - ja lisäksi suoritan opintoja tasaiseen tahtiin. Epäsäännöllisesti siellä täällä on vapaapäivä, mutta todennäköisesti edellisenä iltana on mennyt myöhään töissä tai työt alkavat seuraavana aamuna aikaisin.

En osaa enkä halua sanoa ei, etten jäisi mistään paitsi.

Ajattelin aiemmin, että on siistiä, jos pystyy suoriutumaan kaikesta. Ihailin ihmisiä, jotka jaksavat painaa täysillä kaikilla elämän osa-alueilla. Nykyään säälin niitä, joille mikään ei riitä.

Ylisuorittaminen ei ole arvostettavaa. Mitä hienoa on siinä, että on niin paljon tekemistä, ettei ehdi nauttia mistään? Siistiä on pitää itsestään ja jaksamisestaan huolta ja elää tasapainoista, tyytyväistä elämää.

Parasta on luvata itselle, että minä riitän vähempänäkin.

Välillä on kiireellisiä jaksoja, joihin ei voi itse vaikuttaa. Useimmiten olemme kuitenkin itse vastuussa siitä, miten paljon olemme haalineet tekemistä. Varsinkin ne, jotka eivät koe olevansa riittäviä, ajautuvat jatkuvasti tekemään itsestään liian tärkeitä.

Pitäisi ymmärtää, että jos jokin asia elämässä vie aikaa ja voimia,
muilla osa-alueilla on lupa höllätä.


2.6.2016

Palautumisessa ei pidä takertua lillukan varsiin

Nykyään puhutaan paljon henkisestä kuormasta palautumisen merkityksestä. Ympärillämme oleva tietoyhteiskunta edellyttää meidän olevan jatkuvasti valppaana ja valmiina ottamaan vastaan ja antamaan tietoa. Tämä saattaa johtaa jatkuvaan standby-tilaan, joka kasaa pitkässä juoksussa melkoisen henkisen kuorman.

Aivot täytyisi asettaa välillä lentokone- ja älä häiritse -tilaan, jotta niillä olisi aikaa purkaa kuorma ja valmistautua uuteen lastiin. Hyvältä kuulostaa, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Jos on jatkuvasti sata lasissa, vauhtisokeus estää näkemästä, milloin mennään liian kovaa.

Mistä tietää, milloin tarvitsee aikaa palautua? Mikä sitä palauttavaa aikaa on?
Milloin palautuminen lähtee käyntiin ja milloin on palautunut riittävästi?

Etsivä löytää miljoonia ohjeita siitä, miten palautumista tulisi harjoittaa. Pitää harjoittaa mindfullnessia, joogata, kävellä luonnossa, sulkea some, pysähtyä omien ajatusten äärelle, hengittää, urheilla, nauttia läheisten ja ystävien seurasta, silittää koiraa, katsella Netflixiä, nukkua päiväunet ja niin edelleen. Huh, hengästyttää pelkkä ajatuskin siitä, mitä kaikkea pitäisi. Henkinen kuorma lähinnä kasvaa, kun yrittää mahduttaa kaikki pakolliset rentoutumiskeinot kalenteriin.

Väitän, että henkinen kuorma ei purkaudu yksittäisillä suorituksilla. Tunti joogaa päivässä ei riitä akkujen täyteen lataamiseen. Kaikki, mitä pitää tehdä, kasvattaa taakkaa entisestään.

Ratkaisu henkiseen palautumiseen on kokonaisuudessa. Kun tuntuu, että nyt päässä on liikaa tavaraa, on lupa hellittää. Lillukan varsien sijaan huomion voisi kiinnittää kokonaisuuteen. Mistä asioista nautin? Jos saisin nyt tehdä jotain, mitä huvittaa, mitä tekisin? Millaisia asioita haluaisin elämässäni olevan enemmän? Mistä voisi arjessani luopua säästääkseni itseäni? Unohda, mitä mieltä muut ovat ja kuuntele tärkeintä järjen ääntä - itseäsi.

"Jokaiseen tekoon ja tekemättä jättämiseen liittyy valinta siitä,
mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää."
- Brian Tracy

Aforismi: hyvejohtajuus.fi

10.3.2016

Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin

Menneisyys on siitä pulmallinen, että vaikka tietää, mitä tapahtui, tapahtunutta ei voi muuttaa. Tulevaisuus on päinvastoin; siihen voi vaikuttaa, mutta silti ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan.

Nykyisyyskään ei ole helppo. Pitäisi olla nyt ja tässä, mutta mieli karkailee muualle. Missä sitten todella on ja miten aikaan tulisi suhtautua?

Aika on valintoja; voi päättää, mihin sen käyttää. Koska aika kuluu kumminkin, kannattaa valita tekemiset huolella. Aikaa ei ole tuhlattavaksi.

Ajan huomaa vasta kun sitä ei tahtoisi olla. Toisaalta on kuluttavaa elää koko ajan täysillä. Aika on tärkeää, vaikka sitä ei käyttäisi mihinkään.

On myös lupa vain olla ja nautiskella siitä, ettei ole mitään tekemistä. Kyllä ne kiireiset ajat tulevat. 

Kun vain muistaisi, että aika aikaansa kutakin.
Kun sen ymmärtäisi, olisi elämä helpompaa.


10.12.2015

TODO: unohda elää täysillä

Modernin ihmisen pitää olla tietoinen ajankohtaisista asioista, sopeutua erilaisiin tilanteisiin, hallita eri elämän osa-alueita, tasapainotella erilaisten roolien välillä, valita valtavasta määrästä vaihtoehtoja, olla määrätietoinen, mutta kuitenkin joustava, kehittymiskykyinen, taitava, innovatiivinen, motivoitunut, terve, positiivinen, sosiaalinen, kiinnostunut... Ei ihme, että ollaan niin stressaantuneita.

Sitten pitää vastapainoksi muistaa rentoutua. Rentoutuminen tarkoittaa urheilua ja muita harrastuksia, rakkaiden ja ystävien kanssa ajan viettämistä, sarjojen katselua, lukemista, kehonhuoltoa, hengitysharjoituksia, ulkoilua, somettamista, shoppailua... Niistähän pitäisi saada energiaa ja voimaa!

Milloin saa vain olla?

Ihan ilman mitään tekemistä. Kivoista jutuista tulee liian helposti velvollisuuksia, kun ne on pakko mahduttaa kalenteriin. Välillä tuntuu, että mielitekemisestä tulee työtä, kun sitä pitää toteuttaa.

Joskus on aika tiukilla. Toisinaan taas on enemmän aikaa lekotella. Kai sitä voi itse valita, pitääkö vai saako. Pitääkö käyttää seuraavat 24 h johonkin? Ehkä ennemmin: minä saan kokonaisen vuorokauden käyttööni.

Välillä on hyvä herätä siitä pitää-putkesta ja vaihtaa saa-kanavalle. Aina ei tarvitse olla aktiivinen, vaan joskus on lupa heittäytyä sivuun katselemaan omaa elämää ja sitä, mitä ympärillä tapahtuu.

Unohda hetkeksi elää täysillä.


23.9.2015

Elämämme tärkein suhde

Eipä tässä mitään ihmeempiä, koulua ja töitä ja vähän kiirettä. Sekunnit, minuutit, tunnit, päivät, viikot, kuukaudet, vuodet - kaikki tuntuvat olevan nykyään liian lyhyitä. Tärkein parisuhteemme on muodostunut kelloon ja kuten erotilastojen trendikäyrä ja lisääntyneet stressioireet osoittavat, suhteemme eivät voi hyvin.

Kuten suhteissa yleensäkin, suhteessa kellon kanssa on hyviä ja huonoja hetkiä. Välillä nautitaan yhdessä hitaista päivistä ja mukavasta tekemisestä, mutta toisinaan tapellaan, kiukutellaan ja ollaan tyytymättömiä. Tappelut muodostuvat yleensä siitä, kun suhteen jompi kumpi osapuoli on toista edellä, odottaa toiselta liikoja, ei ole tarpeeksi läsnä tai ei anna omaa aikaa.

Parisuhteessa olennaista ei kuitenkaan ole syyttää kumpaakaan osapuolta. On pohdittava, mitä voisi itse tehdä jatkossa toisin. Jos kello ei anna periksi, on katse käännettävä itseen. Hyväksynkö käytettävissä olevan ajan sellaisena kuin se on vai yritänkö muuttaa sitä? Varaanko riittävästi aikaa asioille, joita haluan tehdä? Pyydänkö oma-aloitteisesti omaa aikaa vai annanko kellon määritellä tekemiseni?

Suhteessa kellon kanssa on oltava kärsivällinen. Verkkaisina hetkinä on lupa pysähtyä nauttimaan. Toisaalta kun aika on tiukilla, täytyy keskittyä olennaiseen ja tiputtaa jotain pois. Se, mistä luovut nyt, ei ole lopullisesti poissa. Myöhemmin uudelleen.

Aikaa on niille asioille, joille sitä haluaa olevan.


25.4.2015

Kiire on pelkkä virheellinen ajattelumalli

Oletko kiireinen?

"Kiireessä on se paha puoli, että se vie aikaa."
— G.K. Chesterton

Keväällä siirrytään tavallaan uuteen aikaan, jolloin pitää valmistella entinen vastaanottamaan tulevaa. Siirtymä voi olla esimerkiksi koulusta kesälomalle, opinnoista kesätöihin tai töistä kesälomakaudelle. Kevät on monelle kiireistä aikaa deadlineineen, projekteineen ja muutoksineen.

"Sekä kiire että kännitoilailut nähdään virallisesti huonoina asioina,
mutta käytännössä molemmilla ylpeillään."
— Jussi Ruokomäki

Kyllähän sinä tiedät, ettei kiirettä ole olemassakaan. On vain huonoa ajanhallintaa ja se, kuka sen aiheuttaa, olet valitettavasti sinä itse. Sinä sallit itsellesi paljon tekemisiä, joita et kykene suorittamaan niille asetetuissa puitteissa. Sinä päästät aivosi täyttymään kiirekuormituksella, mikä estää sinua keskittymästä asioihin, joita sinun pitäisi oikeasti tehdä.

Kun päässä soi ainoastaan kiirekiirekiirekiire,
sinne ei mahdu niitä asioita, jotka poistaisivat kiireen.

Kiire on asenne, josta on mahdollista hankkiutua eroon. Sinun on mahdollista jopa saada paljon ja täydellistä aikaan ilman kiirettä, jos päätät niin. Kiire muodostuu seuraavasta yhtälöstä:

hankimme paljon tekemistä + kuvittelemme, ettemme selviä kaikesta tekemättömästä = kiire

Jos siis haluamme elää ilman kiirettä, yhtälöä tulee muuttaa seuraavasti:

hankimme paljon tekemistä - kuvittelemme, ettemme selviä kaikesta tekemättömästä - kiire = x

X sisältää ajanhallinnan salaisuuden. Minkä luulet sen olevan?

"Eteenpäin pääsemisen salaisuus on aloittaminen.
Aloittamisen salaisuus on ylivoimaisten tehtävien pilkkominen pienemmiksi
ja hallittaviksi tehtäviksi ja aloittaminen ensimmäisestä."
— Mark Twain, kirjailija

Näethän - ajanhallinnassa ei ole kyse jostain tavanihmisen saavuttamattomasta salaisuudesta, vaan yksinkertaisista suoritettavista tehtävistä. Kun tehtävät ajattelee tehtävinä, jotka voi aikatauluttaa kalenteriin ja suorittaa sen mukaisesti pois, niistä ei kasva kiireen kokoisia möykkyjä päähän.

"Kaupunkilaiset ja nuoriso elävät toista aikaa, kaikki alle seitsemänkymmentävuotiaat. Sen ajan nimi on kiire. Joka on oman pään keksintö. Kärsimättömyydeksi sellaista pitäisi sanoa. Joka taas on sitä että ihmiset eivät malta kärsiä vaikka kyllä kannattaisi. Kärsimyksen jälkeen pienikin helpotus tuntuu hyvältä. Mutta kun kaikki on koko ajan helppoa, niin mikään ei oikeastaan tunnu helpolta."
— Mielensäpahoittaja

"Kun unohdamme kiireen,
alamme muistaa asioita,
jotka olemme kiireessämme unohtaneet."
— Paula Sainio

Aforismit: http://www.hyvejohtajuus.fi/aforismit-mietelauseet/aika-kiire/

23.3.2015

On tärkeää tulla kuulluksi

Tänään käyttäessäni koiria lenkillä, kohdalleni osui kaksi nuorta miestä. Miehet pysähtyivät ja tervehtivät minua lempeästi hymyillen. Tervehdin takaisin ja olin jo jatkamassa matkaa, kun toinen miehistä kysyi:

"Mitä sinulle kuuluu? Miten sinun päiväsi on mennyt?"

Kysymykset hämmensivät. Miksi nuo miehet haluavat tietää päivästäni? Mitä se heille kuuluu? Miksi heitä kiinnostaa? Mumisin jotain kohteliaisuudesta ja olin taas jatkamassa matkaa, mutta yhtäkkiä minulle tuli sellainen hyvä fiilis. Molemmat miehet kuuntelivat muminaani, nyökyttelivät ja esittivät lisäkysymyksiä.

Oli uskomatonta tuntea tulleensa kuulluksi.

Pieni keskustelumme kääntyi hetkeksi uskon asioihin, koska miehet olivat Myöhempien aikojen Jeesuksen Kristuksen kirkon lähetystyöntekijöitä, mutta tapa, jolla miehet ottivat uskonnon esiin, oli kevyt ja kiinnostunut.

He halusivat aidosti kuulla, mitä sanottavaa minulla oli ja he jakoivat kokemukseni tekemällä siihen omia lisäyksiä omasta elämästään.

Tuli mieleen, että tästähän kahden ihmisen kohtaamisessa on kysymys: kuuntelemisesta ja kuulluksi tulemisesta. Millä on oikeasti väliä, jos ei sillä? Aito kohtaaminen, pysähtyminen ihan hetkeksi yhdessä toisen  ja omien asioiden äärelle. Me kaikki olemme kuulluksi tulemisen arvoisia ja tärkeitä kuuntelijoita. Mikä siinä on niin vaikeaa?

21.11.2013

Ei kiirettä ole olemassakaan

Kiire on yksi niistä asioista, mitä ei oikeasti ole olemassa, mutta se tuntuu todellisemmalta kuin mikään muu.

"Kiire on henkilökohtaisesti koettu rasittava tunne siitä, että on toimittava liian nopeasti." 

"Jatkuvaa kiirettä voidaan pitää nykyisen länsimaisen yhteiskunnan tuotoksena. On esitetty, että kiireen tunne syntyy, koska tiedonvälitys on nopeutunut, ajanmittaus ja aikataulut tarkentuneet sekä kilpailu on kasvanut. Aikataulujen tarkentuminen on lisännyt kiirettä siten, että tavoitteille asetetaan entistä tarkemmat aikarajat. Myöhästyminen koetaan näihin rajoihin suhteessa entistä helpommin."

"Suurimpana syynä kiireelle on pidetty liian vähäistä työtekijämäärä suhteessa tarpeeseen. Ne, joilla on työtä, tekevät yksin useamman ihmisen työt. Edelleen kiirettä on perusteltu syynä sille, että työtä ei ole voitu organisoida tehokkaasti."
 Lainaukset Wikipediasta.

Minä olen yksi kiireen puolustajista. Minusta tuntuu, että tekemisiä vain kertyy enemmän kuin niitä ehtii tekemään. Uskon siihen, että kiire on kontrolloimaton osa arkea, eikä siitä pääse koskaan eroon. Hetkeksi kiire voi hävitä, mutta se tulee säännöllisesti uudelleen. Kuulostaako tutulta?

Tässäpä kumminkin muutama ajatus siitä, miksi minä ja ehkä
sinäkin olemme väärässä kiireen suhteen:

  1. Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin kiire. Kiire on luotu olotila, joka esiintyy vain itse kunkin pään sisällä. Kiireen sijaan on sellaisia asioita kuin paljon tekemistä, vähän aikaa tai oikeiden asoiden tekemisen välttely viime tippaan asti.
  2. Kiire johtuu siitä, että tekemisiä ei ole aikataulutettu tehokkaasti tai tekemisiä on hamstrattu liikaa yhdelle ihmiselle.
  3. Kiire loppuu heti, kun sen ruokkija ei heittele enää murusia. Eli kun opettelet eroon kiireen hallitsemasta ajattelutavasta, suunnittelet tekemisesi järkevästi, pyydät tarvittaessa muilta apua tekemistesi hoitamisessa ja kieltäydyt liian paljosta tekemismäärästä, sinulla ei ole enää kiire.
Kuva: www.sydan.fi

Lue lisää kiireestä artikkelista Kiire asuu korvien välissä.

Aiempia julkaisujani kiireeseen liittyen mm: Vaikeita aikoja , Kiireen poistamisen huoneentaulu .

5.11.2013

Tulevaa tunnelmoidessa

Huhhuh, toivottavasti tämän syksyn kiireisimmät viikot ovat minun osaltani ohi. Vaikka minullahan on aina tapana kerätä niitä tekemisiä helpommillekin viikoille... Onko sinulla samanlainen taipumus hamstrata kalenteri aina täyteen? Vai täyttyykö se ihan haluamattasi? Mistä se johtuu?

Talvi on jo, vaikka ei siltä vielä tuntuisi. Joulukin muistuttelee jo tulostaan. Meillä töissä oli jo nostettu joulukarkit myyntiin. Ja takahuoneessa suunnitellaan jo ensi kevään pääsiäiskarkkien tilausta.

Niin se aika tarpoo. Onneksi joulufiilistä kohti. Minulla ainakin sormet syyhyävät joulukuvastojen äärellä ja kohta en varmaankaan pysty enää pitämään näppejäni kurissa lehtihyllyllä tunnelmallisina odottavista jouluteemanumeroista.

Parasta onkin arjessa innostua jostain, mitä malttaa odottaa, mutta minkä tietää tulevan.

Talvisia tunnelmia tammikuulta 2011.

23.10.2013

Vaikeita aikoja

Minulla on ollut kiireitä. Olen pyyhältänyt lihakset maitohapoilla Jyväskylää edestakas, olen lukenut silmät ristissä tentteihin, koodannut sormet verille ohjelmointikurssillani, nauranut kavereiden kanssa leffaillassa ja tuntenut oloni hölmöksi liikuntatunneilla.

Ja se stressi.

 Ei se kumminkaan auta pysähtyä valittamaan tekemisten määrästä. Muuten mitään ei tapahdu. Nyt on aikaa pysähtymiselle vain, kun on pakko levätä fyysisen kunnon tai mielenterveyden vuoksi.

Myöhemmin on sitten helpompaa ja enemmän aikaa hengittää syvään.

Sellaista on opiskellessa ja miksei töissäkin. Välillä on vaikeita aikoja ja kiire, toisinaan pääsee helpommalla.

Tärkeintä on tunnistaa se, jaksaako vaikeina aikoina pyyhältää. Jos ei jaksa, on syytä miettiä, miksi. Onko aika vaihtaa suuntaa? Pitäisikö luopua edellisestä ja kokeilla jotain muuta? Onko kyse vain saamattomuudesta ja tarpeesta tarttua itseä niskahaivenista? Olisiko mahdollista suunnitella ajankäyttö jatkuvasti niin, ettei vaikeita aikoja pääse tulemaan?

16.9.2013

Välillä elämä saa olla ikävää

Välillä arki vaan on tylsää. Pakollisia tekemisiä on hirveästi, päivät muistuttavat toisiaan, mikään ei tunnu sujuvan ja kaikki tuntuu ankealta. Tuntuisi, että pitäisi pitää hauskaa, nauttia pienistä asioista ja innostua milloin mistäkin, ettei vaan elämä valuisi hukkaan. Silti mikään ei oikein huvita ja kaikki johonkin ryhtyminen on uuvuttavaa jo pelkkänä ajatuksena.

Se on ihan ok.

Ajoittaiset kyllästymistympääntymiset arkeen ovat ihan normaaleja. Pienistä asioista ja hetkessä elämisestä ehtii nauttia muinakin päivinä.



18.3.2013

Kiireen poistamisen huoneentaulu

Tekemiset kasautuvat, deadlinet lähestyvät, on koeviikko, illalla kahvakuulatunti, aamulla aikainen herätys... Kuulostaako tutulta?

Usein kiire aiheuttaa ahdistusta, masennusta ja pelkoa siitä, ettei kerkeä tekemään kaikkea, mitä pitäisi. Kiireisenä aikana neuvotaan ottamaan rennosti, priorisoimaan ja muistamaan riittävä lepo. Hyvähän se on sanoa, kun toteuttamiseen ei oikeasti ole aikaa.

Kiireen taltuttaminen ei ole helppoa, eikä aina mahdollista, kun pakolliset tekemiset on hoidettava kellosta huolimatta. Jos kiire iskee, siitä täytyy vain kahlata läpi. Olennaista onkin estää kiire kokonaan. Kiireen estäminen onnistuu aikatauluttamisella ja hyvällä etukäteen suunnittelulla.

Tekemiset ja niihin vaadittava ajankäyttö selkeytyvät, kun ne kirjoittaa kalenteriin. Erilaiset projektit, kuten esseen kirjoittaminen, kannattaa aloittaa oikeasti hyvissä ajoin, eikä vasta sitten, kun palautuspäivä on 24 tunnin päästä. Tekemisten vastapainoksi kalenteriin on hyvä varata hetkiä rauhoittumiselle. Niihin hetkiin ei saa lisätä mitään muuta, vaikka tekemistä olisi kuinka paljon.

Toinen hyvä keino kiireen kokemisen estämiseksi on sen tosiasian hyväksyminen, että välillä aika on tiukilla. Välillä on poistuttava omalta mukavuusalueelta ja jätettävä kaksituntinen Facebook-aika muihin puuhiin. Toisina päivinä taas rentoutumiseen on suhteessa enemmän aikaa. Kun tämän faktan ymmärtää, kiire tuntuu paljon pienemmältä jutulta.


26.11.2012

Paljon tekemistä

Kiire on olotila. Luot sen siis itse.

Minusta tuntuu, että viimeisimmät pari viikkoa ovat olleet kiireisimpiä pitkään aikaan. Opiskelujuttujen palautuspäivät ovat viimeistään tällä viikolla ja valtaosana päivistä minulla on ollut töitä. Sellainen vapaapäivä, jolloin ei ole ollut mitään ihmeempää tekemistä, minulla oli viimeksi toissaviikolla.

Kiireisimpänä hetkenä päätin olla kiireetön. Eräs kaverini sanoikin hyvin, että meillä ei ole ikinä kiire, on vain paljon tekemistä. Ja siitä päästäänkin asian ytimeen: onko paljon tekemistä yhtä kuin paha asia?

Näin kovasti vaivaa, että pääsisin opiskelemaan alaa, jota nyt opiskelen. Tiedän, että ala on juuri minulle sopiva ja pidän opiskelusta. Halusin myös kovasti sinne työpaikkaan, jossa nyt työskentelen. Pidin suurena onnenpotkuna paikan saamista. Miksi siis antaisin itseäni kiinnostavien asioiden stressata itseäni ja aiheuttaa minussa negatiivisia tuntemuksia? Miksi en voisi nauttia siitä, mitä kulloinkin teen?

Nämä ovat taas niitä itsestäänselvyyksiä, joita pitää toista, jotta ne muuttuvat todeksi.

2.11.2012

Stressikausi

Taas on sellainen stressikausi. Minulla siis. On niin kiire, ettei mitään viisasta ehdi tekemään. Tekemiset kasautuvat ja pitää hoitaa -lista kasvaa. Kuitenkin tuntuu, että kyllähän minä tuonkin ehdin huomenna tekemään. Huomista eläessä tajuaa, että ei ehdikään.

Päivät kuluvat tehtäviä organisoidessa ja kalenteria tuijotellessa. Jos senkin ajan käyttäisi itse asioiden hoitamiseen... Niin ei kuitenkaan huvita tehdä, sillä mielessä on sekasorto tekemättömistä asioista. Jotta sekasortoon saisi selkeyttä, pitää tuijotella kalenteria ja organisoida tekemisiä. Syntyy noidankehä.

Kuulostaako tutulta?

Minusta tuntuu, että oikeasti ne tekemättömät asiat eivät johda sekasortoon. Pyörremyrskyn päässä aiheuttaa jokin muu. Tämä sitten johtaa stressiin ja noidankehään.

Minun pyörremyrskyni aiheuttaa lähestyvä muutto omaan vuokra-asuntoon. Elämäni ja elämäntapani ovat muutoksessa. Se jännittää, ahdistaa, pelottaa, helpottaa, ilostuttaa ja vihastuttaa.

Stressikauden katkaisuksi on tärkeää miettiä, mikä aiheuttaa mielen sekasorron. Asiassa ei kuitenkaan auta normaalisti hokemani keino voin itse vaikuttaa tilanteeseeni. Stressikauden katkaisussa auttaa vain aika, joka näyttää, minkä polun elämä valitsee sekä usko siihen, että elämän valitsema polku on oikea.