Milloin kesä tapahtuu?

Kesä on jo pitkällä. Se ei ole oikein juurtunut minuun vieläkään. Olen seurannut luonnon heräämisnäytelmää ja kesän kukoistusta lapsen innokkuudella. Voin kertoa, milloin puut puhkesivat lehtiin, milloin tuomet kukkivat ja milloin kukat tippuivat pois. Voin kertoa, että perjantaina 21.7.2017 rankka raekuuro pirstaloi isolehtiset kasvit pelkiksi repaleisiksi muistoiksi itsestään. Mutta yhteen kysymykseen en osaa vastata: mihin kesä hävisi?

Olen tehnyt töitä, suunnitellut jumppa- ja joogatunteja, odottanut ohjausten alkamista, iloinnut ja murehtinut ohjaamieni jumppien kävijämääriä, siivonnut kotona, mökillä ja töissä (vaikka ikkunoita en ole saanut pestyksi vieläkään), auttanut rakennustyömaalla, levittänyt ja käärinyt joogamattoa, kokeillut erilaisia meditaatiotekniikoita, liikkunut luonnossa ja kaupungissa, saunonut ja uinut, vieraillut tapahtumissa ja ystävien luona, istuttanut ja kastellut yrttejä, keittänyt lukuisia pannullisia teetä, lukenut noin kymmenen kirjaa, aloittanut säärystimien kutomisen, kuunnellut joogapodcasteja ja upottanut käteni koirien turkkiin. Niihinkö kesä on mennyt?

Aika on paitsi sitä, mihin sen kuluttaa, myös sitä, miten siihen suhtautuu. Olen kyllä elänyt hetkessä, mutta luvattoman usein ajatukseni ovat harhailleet mennessä ja ennen kaikkea tulevassa. Mitä kohta? Mitä huomenna? Mitä ylihuomenna? Mitä kuukauden päästä?

Kevään kasvu on jäänyt prosessiksi mieleeni ja odotan jatkuvasti mieleni kesää, jolloin kaikki oppimani juurtuu syvälle minuun ja kukoistaa. Olen mielessäni jäänyt junnaamaan kevääseen, eikä kesää ole tullutkaan. En ole antanut tulla, koska en ole kokenut olevani kasvussani valmis. Mutta milloin muka olisin?

Kasvuun pakotettu mieli väsyy joskus. Jos ajatukset ovat jatkuvasti sitku-vaihteella, mieli ei koskaan pääse keräämään voimia kesän kukoistuksesta, tai laskeutumaan syksyn ja talven lepoon.

Onko kesä jo mennyt? Vielä on kesää jäljellä niille mielille, jotka osaavat pysähtyä oman kukoistuksensa äärelle ja antaa koko kokonaisen ihmisen upeuden loistaa juuri sellaisena kuin se tällä hetkellä on. Kesää on jäljellä niille, jotka antavat itselleen luvan nauttia itsestä - ja vuodenajasta - juuri tällaisena, haikailematta sitä, mitä oli, tai sitä, mitä on tulossa.

Nyt on aika poimia luomistyön herkulliset hedelmät, marjat ja sienet ja tallettaa ne muistoihin talven lepoa piristämään.

Nauttien,
Merianna, (merianna.rossi@gmail.com)

Verkkosivut: Onnittelut onnesta 

Päänkin pitää levätä

On vaikeaa elää sellaisen pään kanssa, joka on aina täynnä. Pitää tehdä sitä ja tätä, ehdinkö, pystynkö, osaanko, teenkö parhaani, riitänkö sittenkään. Pään on samaan aikaan täynnä tunteita, ajatuksia, ideoita, reflektointia, muistoja, suunnitelmia ja velvollisuuksia. Välillä tuntuu, ettei vaan enää jaksa yhtään uutta ajatusta. Kunpa pää olisi edes hetken hiljaa.

Mutta uskallanko olla niinkään? Mitä voi tapahtua sillä välin, kun pääni lepäilee? Meneekö minulta ohi jotain tärkeää? Mitä, jos unohdan jotain, mitä en saisi unohtaa? Entä jos en ehdi sitä, mitä minun pitäisi, jos vain lepäilen tyhjyydessä?

Sanotaan, että silloin, kun olisi vähiten aikaa pysähtyä, sille olisi eniten tarvetta. Miksi? Koska silloin, kun  pää on täynnä, se ei pysty prosessoimaan mitään kunnolla, jolloin se hutiloi ja unohtelee. Se taas lisää ahdistusta ja itsesyytöksiä, jotka puolestaa heikentävät minäpystyvyysuskomuksia ja itsetuntoa. Ylikuormittuneilla aivoilla on vaikea saada itsestä parasta irti. Kunpa sen vain muistaisi.

Entä jos ei ole aikaa lepuutella aivoja?

 

Mitä kaikkea sillä välin, kun aivot lepäävät, voi tapahtua? Useimmiten ei mitään ihmeellistä. Tai jos tapahtuu, siihen ehtii kyllä tutustua sitten, kun pää on valmis vastaanottamaan. Olemme luoneet harhan, jonka mukaan olemme korvaamattomia ja meidän on oltava jatkuvassa valmiudessa reagoimaan. Todellisuudessa ihmiset tottuvat siihen, miten muut ovat tavoitettavissa. Sillä välin, kun annamme aivojen levätä, ne keräävät energiaa ja tilaa vastaanottaa enemmän tulevaisuudessa.

Pysähtyminen pelottaa

 

Kun aivoille antaa tilaa pysähtyä, ne alkavat prosessoimaan niitä asioita, joita ne eivät muuten ehtisi käsitellä. Tukahdutettuja tunteita, haudattuja tai kesken jääneitä ajatuksia ja pelkoja nousee tietoisuuden tilaan.

Aivot toimivat niin. Ne on luotu ylläpitämään mahdollisimman otollisia olosuhteita solujen elämälle. Nykymaailmassa solujen elämän ei ole enää kiinni pelkistä fyysisistä olosuhteista, vaan uhkana ovat muut aiheet. Näitä ovat esimerkiksi sosiaalinen paine, epäonnistumisen pelko, suorittaminen, pitkään jatkuva stressi sekä aikataulut. Aivojen tehtävä on tunnistaa elämää haittaavia uhkia ja prosessoida niitä ehkäistäkseen niiden haittavaikutukset. Kun tekemiseen tottuneilla aivoilla ei ole muuta puuhaa, ne alkavat työstää mielen perukoille piilotettuja uhkia.

Tällaista luonnollista reaktiota ei tarvitse pelätä. Vähän kerrallaan aivot tottuvat tekemättömyyteen ja hiljaisuuteen. Ne oppivat rauhoittumaan ja luopumaan ylimääräisten uhkien pyörittelystä. Aivoja pitää kouluttaa laiskottelemaan, jolloin niiden ei tarvitse keksiä pakonomaisesti tekemistä joutohetkinä.

Aivojen lepohetkiä ovat esimerkiksi:

• tauot
• hiljaisuus
• oleminen ilman tekemistä
• vain yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan
• nukkuminen
• meditaatio

Lepohetkemme ovat usein sellaisia, jotka on suunnattu vartalolle; esimerkiksi sohva ja Netflix, digipelaaminen tai illanistujaiset ystävien kanssa. Niissä ei ole mitään väärää, mutta on hyvä muistaa, etteivät ne anna aivojen levätä. Aivojen pitää olla koko ajan käynnissä ja aktiivisina. Aivot tarvitsevatkin lepoa levosta.

Yliaktiiviset aivot kaipaavat rauhaa. Aluksi lepoon tottumattomat aivot voivat säikähtää ja pistää tehovaihteen päälle. Mutta vähän kerrallaan, jos lepohetkiä on riittäväsi ja ne ovat riittävän pitkiä, aivot oppivat rentoutumaan. Ne oppivat päästämään irti ja käyttämään lepohetkiä itsensä korjaamiseen, eheyttämiseen ja tehostamiseen. Ja kun niiden on taas aika pärähtää käyntiin, levänneenä ne toimivat selkeämmin, avoimemmin, luovemmin ja onnellisemmin.

Kiinnostaako lukea lisää? Voisit tykätä näistä aiemmin julkaisemistani artikkeleista: Loma-ajatuksia, Lupa hellittää ja Anna itsesi nauttia arjesta.

Kaipaatko lepohetkiä kesän aikana? Oli sinulla lomaa tai ei, IWELLOn Lepo lomalla! -kesänettivalmennus tarjoaa hyvinvoinnin huippuvalmentajien asiantuntijuuden käyttöösi. Myös minä olen mukana valmennuksessa koordinaattorina ja valmentajana. Valmennuksessa opetellaan palautumista edistäviä asioita ja mietitään, miten juuri sinä voisit istuttaa enemmän lepoa päiviisi. Tutustu valmennukseen tästä linkistä!

Lisäksi tarjoan lepoa aivoille liikunnan parissa. Lue lisää Jyväskylässä järjestettävistä, kaikillle avioimista ulkoliikuntatunneista ja joogasta Onnittelut onnesta -verkkosivuilta http://onnittelutonnesta.wordpress.com.

Sydämellä,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

Joogaa nakuna ja muita itsen kuuntelun harjoituksia

Yhtenä iltana olin yksin kotona ja podin turvotusta. Tiedäthän sen tunteen, kun maha ei meinaa mahtua nahkoihin ja olo on tukala?

Suihkusta tultuani kurottelin vaatekaapin ylähyllyltä yöpaitaa. Havahduin kehoni lähettämään viestiin: venytys tuntui hyvältä. Jatkoin kurkotuksia, taivuttelin kylkiä, venytin selkää. Liikkeiden vastapainoksi kaipasin selän pyöristystä, joten laskeudun eteentaivutukseen ja sieltä kyykkyyn. Yhtäkkiä havahduin joogaavani alasti.

Alasti oleminen ei tuntunut kovinkaan kummalliselta, mutta ihmettelin, miten minun ei ollut kylmä.

Joogasession jälkeen turvotus oli tiessään ja oloni helpottunut. Kokemus on jäänyt mieleeni oivallisena osoituksena siitä, että keho kertoo kyllä, mitä se kaipaa. Sitä pitää vain oppia kuuntelemaan.

 

Mitä minulle kuuluu? 

 

Kuinka usein pysähdymme kuuntelemaan sitä, mitä meille aidosti kuuluu? Pieni kysymys, mutta yllättävän vaikea; ainakin kysyä. 

Tasapaino mielen ja kehon välillä on onnellisuuden avain. Usein kuitenkin hukumme arjen aallokossa mielen mölyyn, joka pauhaa pitäisi, täytyy, tulisi, jos, mutta, sitku alkuisia ajatuksia. Ei jää aikaa, tilaa tai edes tilaisuutta pysähtyä syvimmän minän äärelle kysymään, mitä todella tarvitsen.

Nytku vahvistuu harjoittelemalla

 

Itsen äärelle pysähtyminen ja kehon viestien kuunteleminen edellyttävät hiljaisia hetkiä. Sellaisia, kun et oikeastaan ole menossa mihinkään tai tekemässä mitään. Hetkiä, jolloin et edes juurikaan ajattele. Silloin syvimmällä sinulla on tilaisuus saada äänensä kuuluviin.

Aluksi mielen hiljentymiseen sopivia tilanteita pitää järjestää. Ne voivat olla esimerkiksi harrastuksia, kuten lenkkeilyä, uintia, joogaa, meditaatiota, puutarhan hoitoa tai käsitöiden tekemistä. Näiden puuhien yhteydessä voi harjoitella mielen hiljentämistä.

Vähitellen mieli oppii hiljentymään itsestään. Tällöin opimme tulemaan vastaanottavaisemmiksi syvältä tuleville tärkeille viesteille. Ja miksi pitäisi? Koska syvällä meissä on vastaus.

Ja jos hetki on sopiva, saattaa vaikka päätyä helpottamaan turvotusta joogaamalla alasti.

~~~
Mielen pysähtymistä voi harjoitella esimerkiksi tarjoamillani kesäjoogatunneilla Jyväskylässä. Lue lisää verkkosivuilta!
~~~

Itsekurin mielekkyys ja mielettömyys - Mitä itsekurista pitäisi ajatella hyvinvoinnissa?

Itsekuri on hyvinvoinnin kannalta kaksipiippuinen käsite. Itsekuria pitää olla parempien hyvinvointia edistävien valintojen tekemiseen. Toisaalta se ei saa hallita elämäämme ja estää meitä nauttimasta elämästä. Mitä itsekuri tarkoittaa hyvinvoinnin kannalta ja miten siihen tulisi suhtautua?

---

Itsekuri on muodostunut terveellisiä elintapoja ihainnoivassa ja hyvinvointia edistävässä kulttuurissa hyveeksi. Ajatellaan, että heikko mielemme tuottaa meille erilaisia mielihaluja, joiden hallitsemiseen tarvitsemme itsekuria. Epätoivottuja mielihaluja voivat olla esimerkiksi makeanhimo, laiskuus ja haluttomuus kehittyä. Itsekuriin liittyvät esimerkiksi säännöllisyys, toistuvuus, pitkäjänteisyys, kieltäytyminen ja tavoitteellisuus.

Kuri. Siinä on suomen kielessä jotenkin ikävästi kalskahtava mielleyhtymä. Kuri on mielen hallitsemista tilanteissa, joissa se on usein vaikeaa. Kuri viittaa valintoihin ja päätöksiin, jotka on jollain tavalla ennalta sovittu palvelemaan tiettyä päämäärää.

Toisaalta itsekuri nähdään uhkana. Liika kurinalaisuus vie elämästä kaiken spontaanin nautinnon ja ilon. Ihminen ei ole hyvinvointia suorittava kone, vaan ajatteleva, tunteva ja liikkeessä oleva sielu. Ennalta asetettu tavoite ei aina tuota hyvinvointia pitkällä tähtäimellä, vaan voi jopa tappaa elämänilon. Itsekuri törmää usein "minä olen ansainnut hemmottelua" -ajatteluun. Hyvinvointiin kuuluvat myös rentous ja armollisuus itseä kohtaan.

Mitä jos rentous, armollisuus ja itsekuri eivät olisikaan tukkanuottasilla keskenään? Mitä jos laitettaisiin riita poikki ja keskityttäisiin toteuttamaan elämää, jossa itsekurilla olisi positiivisempi merkitys?

Itsekurin mielekkyyden tai mielettömyyden avain on niissä tavoitteissa, joita itsekuri palvelee. On eri asia jättää perjantain suklaalevy väliin siksi, että peilistä katsoo jenkkakahvaläski, kuin siksi, että suklaasta tulee paha olo. Jos itsekuri on sisäinen piiskuri, joka kylvää sisäämme negatiivisia ajatuksia ja paheksuu kaikkea, mistä pidämme, vahvinkin uupuu. Itsekuri olisikin syytä taivuttaa ymmärtäväiseksi ja lempeäksi ohjastajaksi, joka auttaa tekemään parempia valintoja. Silloin itsekuri osaa heltyä oikeissa paikoissa ja väärissä johdatella takaisin polulle.

Itsekuri on oman elämän merkityksen kunnioittamista. Se on negatiivisten tuntemusten hyväksymistä, taitoa nauraa itselle ja kykyä ryhdistäytyä valintoja tehdessä. Itsekuri on vapautus niistä asioista, jotka tuottavat pidemmällä tähtäimellä haittaa hyvinvoinnillemme.

Tutustu itsekuriisi ja käy sen kanssa kehityskeskustelu.

Millä tavalla sinä olet ansainnut tulla johdatelluksi?

Parhaat ystävät

Ystävyys on siitä hassu juttu, että siinä kaksi sielua on ikään kuin yksi.

Minä olen kahdeksan vuoden ajan katsonut vierestä kahden sielun välistä ehdotonta, puhdasta ja aitoa ystävyyttä. Nämä ystävykset ovat kasvaneet yhdessä ja jakaneet arjen. He elävät rinnakkain, kaksi itsenäistä ja itsessään täydellistä sielua. He eivät tarvitse toisiaan, mutta he ovat yhdessä, koska niin on hyvä.

Nämä kaksi ystävystä jakavat kaiken, mutta lopulta eivät mitään. He eivät ajattele, että toisen täytyisi luopua jostain, jotta toinen saisi jotain. He pitävät yhdessä yhteisymmärryksessä kiinni omastaan.

Molemmat tietävät, mitä tarvitsevat ja pitävät huolen siitä, että saavat sen. Jos toinen kaipaa hellyyttä, hän käy hakemassa pari pusua ja on siihen tyytyväinen. Kumpikaan ei osaa lukea toistensa ajatuksia, jonka vuoksi molemmat kantavat vastuun omista tarpeistaan.

Ystävät eivät kuitenkaan käytä toisiaan hyväksi. He eivät ota sitä, mikä ei heille kuulu. Tai jos ottavat, kostaa ei tarvitse. Kenties toinen tarvitsi enemmän sitä, mitä toisella oli. Ei kannata katkeroitua, kun yhdessä ollaan kuitenkin. Kaikki on omaa, mutta samalla yhteistä. Toinen ei ole itseä varten.

Kumpikaan ei edellytä toisen olevan mitään. Kummallakin on oikeus olla juuri sellainen kuin on. Molemmat hyväksyvät toisensa ehdoitta; kun toinen on, toinenkin on ja se tekee heistä yhden kahden sijaan. He tietävät, että niin on molemmille parempi. Toiselle ei tarvitse todistaa omaa arvoa ollakseen arvokas.

He tukevat toisiaan. Kun toinen väsyy tekemään hommia, toinen jatkaa. Kun toinen tarvitsee unta, toinen valvoo. Heidän ei tarvitse vertailla vastuitaan tai tekemiään töitä, koska eroilla ei ole väliä. He luottavat toisiinsa. He tietävät, että molemmat kantavat vastuunsa ja tekevät oman osansa ilman vahtimistakin.

He tekevät kaiken yhdessä, mutta eivät puutu siihen, mitä toinen tekee. He keskittyvät ensisijaisesti omaan tekemiseensä. Toinen saa hölmöillä - omapa on valintansa. He tietävät, ettei kumpikaan ole kuitenkaan toista parempi.

He kommunikoivat ja hiljenevät, tulevat luokse ja kääntyvät pois. He hyväksyvät eron, mutta iloitsevat kohtaamisesta. He ovat yhtä kuin juuret ja maa, mutta kuitenkin erillisiä kuin aurinko ja kuu. He uskovat, luottavat, tietävät, rakastavat, antavat, ottavat, hyväksyvät, pyytävät, luopuvat ja jakavat.

He ovat rehellisiä, pyyteettömiä ja läsnäolevia ystäviä.

Parhaat pörröiset ystävät - ystäviä jo kahdeksan vuotta.

Millaisia ystäviä me ihmiset olemme?

Ulos kuluttamisen noidankehästä

Me ihmiset olemme niin kovin innokkaita hamstraamaan. Olemme kiiltävälle persoja harakoita, jotka täyttävät pesänsä löytämillään aarteilla.

Yhteiskuntamme järjestelmät ja kulttuurimme ovat rakentuneet kuluttamisen ympärille. Elämme mielikuvien maailmassa, jossa valtaa käyttävät markkinat luovat todellisuutemme. Meidät on kasvatettu uskomaan kuluttamiseen. Hankimme koulutuksen, jotta saamme töitä, jotta meillä on varaa elää. Elämä muodostuu hankinnoista ja niiden tuottamasta lisäarvosta. Me uskomme aidosti lohtushoppailuun, ansaittuun luksukseen ja materian tuottamaan onneen.

Sisimmissämme kuitenkin tiedämme, ettei raha tuo onnea. Tutkimusten mukaan raha ei tee meitä enää onnellisemmaksi, kun saavutamme tietyn tulorajan.

Kun olemme tottuneet tyydyttämään mielikuvatarpeemme, olemme itse asiassa tehneet itsemme immuuneiksi kuluttamiselle. Minkään hankkiminen ei tunnu miltään, koska heti kohta pitäisi olla uudempaa, trendikkäämpää ja parempaa. Ja mikä ärsyttävintä: juuri, kun hankit jotain uutta, se tulee seuraavalla viikolla alennukseen ja menettää arvonsa. Kompensaatioksi pitäisi hankkia taas jotain uutta.

---

Mikä sitten tekee meidät aidosti onnelliseksi ja miten tämä autuus on mahdollista saavuttaa?

Kerronpa oman tarinani kautta, miten minä havahduin jääneeni kuluttamisen noidankehään:

Neljä opiskeluvuotta viidestä olen tehnyt töitä opintojen ohella. Viime vuosi oli hurja: tein opintojen ohella osa-aikaisesti töitä ruokakaupassa ja lisäksi tein alkuvuodesta kaksi täysipäiväistä työharjoittelua tutkimusavustajana. Kesällä kirjoitin pidempiaikaisen työsopimuksen harjoittelupaikkaani. Töiden ja opintojen ohella koetin varata aikaa liikunnalle sekä ystävien ja läheisten tapaamiselle.

Rahaa tuli, mutta ajan kustannuksella. Olin väsynyt ja tyytymätön täyteen kalenteriini. Ajauduin kompensoimaan tyytymättömyyttäni hankkimalla kaikkea "piristävää", kuten uusia vaatteita. Hankintojen tekeminen kuitenkin edellytti lisää rahaa, joka sai minut lisäämään työtuntejani.

Vuoden 2016 lopulla jokin minussa koetti herätä (lue esim. Hyvä olo ei löydy ostamalla). Mietin, mitä haluan todella ostaa: uudet aamutohvelit vai mielikuvan rauhallisesta ja rennosta aamupäivästä?

Vuoden vaihtuessa huomasin, että viime vuoden tuloni ylittivät opintotukirajan. Minun täytyy siis maksaa osa opintotuestani takaisin. Tämä herätti minut. Oivalsin, että olin ajanut itseni kuluttamisen noidankehään; voidakseni kuluttaa, minun oli tehtävä enemmän töitä, mutta tehdessäni enemmän töitä, minulle jäi vähemmän aikaa muille tärkeille asioille, joka sai minut purkamaan turhautumistani kuluttamiseen. Miksi minun piti kiusata itseäni sillä tavalla?

Minun ei ole pakko tienata enempää kuin todella tarvitsen. Pikku hiljaa olen koettanut vähentää työtuntejani. Yritän ajatella, etten tee töitä rahan vuoksi, vaan toteuttaakseni itseäni. Tämä näkyy tilisaldossani, mutta huomaan, että pärjään vähemmällä. Kun minulla on enemmän aikaa minulle tärkeille asioille ja joutenololle, en oikeastaan kaipaa materiaa laastariksi. Olen tyytyväisempi ja minun on helpompi hengittää.

---

Luopumalla voit saada.

Aina ei kannata päästää irti

Usein neuvotaan päästämään irti. Päästä irti negatiivisista, tunteista, menneestä, virheistä, tulevaisuuden suunnittelusta, kaikesta muusta paitsi nykyhetkestä, epämukavista ihmissuhteista... On konmaria ja muita oppaita, joissa neuvotaan siivoamaan turha kuona ja elämään vapaammin. Irti päästäminen on ratkaisu jokaiseen asiaan. Turhasta luopuminen kuulostaa hyvältä! Mutta mitä se irti päästäminen oikeastaan tarkoittaa ja milloin se on tarkoituksenmukaista?

***

Elämä on nyt tässä hetkessä. Meille tolkutetaan, kuinka kaikki muu, kuten tulevaisuuden suunnittelu tai menneiden muistelu, on käytännössä ylimääräistä ja häiritsee juuri nyt elämistä. Mutta millainen nykyhetki on? Mitä jos kahvittelemme ystäväni kanssa ja muistelemme yhteisiä kouluaikoja - emmekö elä tässä hetkessä? Tai jos selaan Facebookia, mutten tee mitään muuta. Eikö digitodellisuutta lasketa tässä hetkessä elämiseksi?

Tässä hetkessä eläminen mielletään helposti fyysiseen ympärillä olevaan todellisuuteen keskittymisenä. Mutta koska me ihmiset olemme tiedostavia, muistavia ja ajattelevia kokonaisuuksia, meitä ei voi irrottaa siitä, mistä olemme tulleet tai siitä, mihin olemme menossa. Elämme ajan kaikissa ulottuvuuksissa. Lisäksi digitalisoituminen tarjoaa useita maailmoja ja todellisuuksia, joihin voimme uppoutua. Tässä ja nyt elämä koostuu erilaisista tilanteista ja maailmoista ja se seikkailee ajan useissa ulottuvuuksissa.

Mitä tässä hetkessä elämisellä sitten tarkoitetaan? Se voisi olla keskittymistä siihen, mitä teen juuri nyt. Mielen ja ajatusten rauhoittamista sen asian äärelle, mitä parhaillaan elän. Siinä maailmassa läsnäolemista, jossa vietät aikaasi sillä hetkellä. Se voi olla somehetki tai nuotin äärellä istuskelua, sukulaisten luona vierailua tai telkkari ääressä löhöämistä. Tässä hetkessä eläessäni päästän irti niistä asioista, jotka eivät palvele minua juuri nyt.

Me kaikki tarvitsemme sellaisia rauhoitettuja hetkiä, jolloin riittää, että olemme juuri siinä - juuri sellaisina kuin olemme. Ne hetket vähentävät stressiä ja lisäävät elämän mielekkyyden tunnetta. Sellaisina hetkinä on tärkeää osata päästää irti tarpeettomista ajatuksista ja turhista tunteista. Ne hetket ovat mielen puhdistamista.

***

Onko irti päästäminen sitten aina tärkeää ja edes järkevää? Kannattaako aina elää niin, että päästää kaikesta irti? Mielen tyhjentäminen turhasta on tärkeää mielenterveyden ja jaksamisen kannalta, mutta on myös asioita ja tilanteita, joista ei kannata luopua liian helposti. Pahimmillaan irti päästämisestä tulee väline lakaista epämiellyttäviä asioita maton alle ja jättää ne käsittelemättä. Tai lupa luovuttaa, kun homma tuntuu epämiellyttävältä. Tällainen toiminta on vastuutonta ja vaarallista; käsittelemättömät negatiiviset tunteet ja kokemukset saattavat olla haitaksi pitkällä tähtäimellä ja luovuttaessa saattaa menettää jotain, joka olisikin todella tärkeää (lue lisää tekstistä Positiivisuus voi tukahduttaa elämän).

• Irti päästäminen ei tarkoita inhottavien asioiden unohtamista tai ongelmien ratkaisematta jättämistä. Negatiiviset tunteet, ongelmat ja vaikeat kokemukset on syytä käyttää ajattelumme tiedostetussa tilassa ja pohdiskella läpi esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla: Miltä minusta tuntuu? Mitä on tapahtunut? Miksi minusta tuntuu siltä kuin tuntuu? Tarvitsenko keskustelukumppania tai ammattiapua? Onko jotain, josta voisin oppia?
• Irti päästäminen ei tarkoita myöskään sieltä menemistä, mistä aita on matalin. Välillä elämä haastaa meitä, jotta meillä on mahdollisuus osoittaa itsellemme, miten kykeneviä olemmekaan. Tällaiset haasteet on tärkeää viedä loppuun, sillä niistä saa voimaa ja uskoa itseen.

Vasta, kun mieltä vaivaavat asiat on käsitelty ja luovuttamisen syitä punnittu, on irti päästämisen aika. Tällöin irti päästäminen tarkoittaa - ei unohtamista - vaan turhasta vatvomisesta ja itsensä tai muiden syyttelystä luopumista. Irti päästäminen on sen hyväksymistä, että on aika ottaa askel toiseen suuntaan. Tapahtunut on osa elämäntarinaani, mutta tästä eteenpäin minulla on mahdollisuus tarttua kynään ja päättää, miten jatkan tarinaa. En ole se, mitä tein tai tunsin, vaan se, mitä teen ja tunnen nyt.

Päästä irti, mutta älä unohda.

Päästä irti, mutta älä luovuta.

Päästä irti, mutta älä menetä.

Positiivisuus voi tukahduttaa elämän

Stay positive! Mediassa, voima-aforismeissa ja naistenlehdissä neuvotaan säilyttämään positiivinen elämänasenne ja etsimään asioiden valoisan puolen. Positiivisuuden sanotaan luovan lisää positiivisuutta, parantavan elämänlaatua ja tekevän ihmisestä onnellisemman. Totta, mutta entäs silloin, kun elämä ei tunnukaan kivalta?

***

Positiivisuuden valistuksen aikana elämästä etsitään sen autuus ja ihanuus. Sillä sitähän elämä on - uskomaton lahja, joka meille on annettu, ja joka olisi kamalaa tuhlata. Miksi pilata elämää murehtimisella ja muilla negatiivisilla tunteilla?

Saako sitten enää olla pahalla tuulella?

Uskon, että jokainen meistä kantaa saman verran valoa ja varjoa mukanaan. Meihin on sisäänrakennettu tietty tunnejärjestelmä, joka sisältää koko kirjon autuudesta vihaan. Emme voi säädellä meissä syntyviä tunteita, mutta voimme päättää, miten annamme tunteiden vaikuttaa itseemme ja näkyä teoissamme. Negatiiviset tunteet ja ajatukset eivät kuitenkaan lakkaa olemasta, vaikka päättäisimme ajatella positiivisemmin.

Oman negatiivisuuden piilottaminen on kuin roinan tunkeminen kaappiin. Poissa näkyvistä, mutta jonkin ajan kuluttua sisään ei enää mahdu mitään, ovi ei pysy kiinni ja hyllyt pettävät. Piilotetut tunteet voivat ilmetä esimerkiksi käytöshäiriöinä tai ajatusten vääristymisenä, kuten täydellisyyden tavoitteluna, kriittisyytenä, suvaitsemattomuutena, narsistisuutena, uhriutumisena tai marttyrimaisuutena. Positiivinen ajattelu ei ratkaise negatiivisia asioita, vaan estää pahimmillaan niiden käsittelyn.

Jatkuva positiivisuus on raskas taakka kantaa,

eikä se anna tilaa olla kokonainen.

Negatiiviset tunteet ja ajatukset ovat osa meitä. Ne kuuluvat elämään, eikä niiden näennäinen positivistaminen ole tarkoituksenmukaista. Meidän tulisi pikemminkin opetella kohtaamaan varjomme ja käsittelemään niiden herättämiä ajatuksia. Se ei tarkoita, että meidän tarvitsee liittyä varjomme matkaan ja antautua pahuudelle. Oman negatiivisuuden kohtaaminen on pikemminkin risteys, jossa tehdään synnintunnustus ja sitten jatketaan matkaa sillä polulla, mitä nykyhetki ja tulevaisuus ehdottavat. Taakse ei tarvitse katsoa.

Olemme joka päivä uusia minuja. Uusia ihmisiä, uusine ajatuksineen ja tekoineen. Joka päivä päätämme uudelleen, mille annamme elämässämme vallan. Positiivisuus on hyvä työkalu, mutta sen ei pidä antaa hallita elämää. Muuten se ottaa ylivallan ja jyrää oikean elämän alleen.

Oikea elämä on valojen ja varjojen tanssia, kuun ja auringon vuorottelua, tasapainoa. Kahden ääripään välillä kiikkumista.

Anna itsesi olla kokonainen.

Kehitys ei lopu tyytyväisyyteen, vaan alkaa siitä

Elämme hullussa maailmassa. Ensin meitä kehotetaan nauttimaan elämästä ja olemaan tyytyväisiä siihen, mitä meillä jo on. Seuraavassa hengenvedossa muistutetaan, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen ja näillä nikseillä olet parempi ihminen. Ai pitäisi olla tyytyväinen, muttei kuitenkaan?

Sehän on aivan mieletöntä! Kuka haluaa olla jatkuvasti parempi, muttei kuitenkaan koskaan tyytyväinen siihen? Silloin sillä, mitä tekee, ei ole oikeasti arvoa. Arvoton tekeminen on tyhjää suorittamista.

Jatkuva tyytymättömyys voi pahimmillaan viedä sinut kauemmaksi siitä, mikä tekee sinut onnelliseksi. On puppua, että tyytymättömyys olisi ainoa keino huomata epäkohdat ja kehittyä. Tyytyväisyys se vasta alku on kaikelle hyvälle, mitä voi tapahtua!

Jos olet aidosti tyytyväinen itseesi ja elämääsi, ohjaat sitä huomaamattasi jatkuvasti siihen suuntaan, mikä tekee sinulle hyvää. Tyytyväisyys ei tarkoita hetkellisten mielihalujen täyttämistä ja jokailtaista "koska olen ansainnut suklaata" -ähkyä. Tyytyväisyys on sen tunnistamista ja ymmärtämistä, mikä tekee itselle pitkällä tähtäimellä hyvää ja sen toteuttamista.

Tyytymättömyys on sitkeä tunne, joka kannattaa jalostaa tyytyväisyydeksi. Tyytymättömyys on välivaihe, herätyskello, joka on tarkoitus pistää merkille, käsitellä ja sitten sammuttaa. Jatkuva tyytymättömyys on huono työkalu saavuttaa hyvää, koska tyytymättömyys värjää kaiken huonommaksi, keskeneräiseksi ja saavuttamattomaksi. Tyytymättömyydellä saavuttaa vain lisää tyytymättömyyttä.

Sinulla on lupa olla tyytyväinen. Aito tyytyväisyys tekee sinut onnelliseksi ja elämäsi merkitykselliseksi. Tyytyväisenä näet asiat valoisampina, antoisampina ja merkityksellisempinä.

Aikaa ihmisille - tavoitteena verkostoituminen

Verkostoituminen on tämän päivän juttu. Pitäisi olla sadassa paikassa yhtä aikaa niin fyysisesti kuin verkon välitykselläkin. Olisi hyvä pitää yhteyttä läheisiin, muistaa tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Samaan aikaan täytyisi keskittyä käsillä olevaan hetkeen ja olla läsnä.

Missä välissä oikein ehtii verkostoitua? Entä mitä se verkostoituminen käytännössä tarkoittaa?

Mistä tietää, että mitkä ovat niitä oikeita hetkiä verkostoitumiseen?

 

Kokosin alle asiat, jotka olen todennut omalla kohdallani oivallisiksi verkostoitumisen edistäjiksi. Vinkkejä voi hyödyntää paitsi työelämän verkostoitumiseen, myös vapaa-ajan juttuseuran laajentamiseen.

Paikalla oleminen

Kannattaa olla fyysisesti paikalla sellaisissa tilaisuuksissa, joiden aihe kiinnostaa sinua tai niitä, joista sinä olet kiinnostunut. Silloin maksimoit mahdollisuutesi törmätä kiinnostaviin ihmisiin.

Usein keskeisin ongelma on, ettei ole aikaa juosta miljoonissa paikoissa. Ja jos jossain käy, paikalla ollaan tasan sen verran, kun on pakko. Ohjelman aikana ei kuitenkaan pääse tutustumaan ihmisiin, joten kannattaa hyödyntää tapahtuman alku ja loppu. Mitä jos menisit paikalle varttia etuajassa tai vetkuttelisit poislähtöä? Naulakoilla, vessajonossa ja istumapaikkaa etsiessä on hyviä matalan kynnyksen mahdollisuuksia ottaa kontaktia muihin ja tutustua.

Jos et ole siellä, missä tapahtuu, missaat monia hyviä tilaisuuksia tutustua uusiin ihmisiin.

Suun avaaminen

Vieraille ihmisille voi olla pelottavaa puhua. Miten aloitan juttelun? Mistä voimme puhua? Mitä jos sanon jotain typerää? Usein vaikeinta on aloittaa. Mutta kun keskustelu on avattu, tilanne helpottuu.

Kun kohtaat kiinnostavan ihmisen, jonka kanssa haluaisit tulla tutuksi, voit toimia esimerkiksi näin:

1. Päätä, että menet juttelemaan. Tämä on vaikein, mutta tärkein kohta. Nyt menet, piste.
2. Mieti, miten voisit avata keskustelun. Oletko joskus nähnyt henkilön jossain muussa yhteydessä tai voisitko sanoa jotain tapahtumasta, jossa olette? Vai voisitko mennä suoraan asiaan ja kertoa, miksi haluat jutella kyseiselle ihmiselle?
3. Kysele tilanteeseen sopivia asioita. Niin osoitat olevasi kiinnostunut ja toisaalta sinun ei tarvitse keksiä itse niin paljon sanottavaa.
4. Anna toiselle mahdollisuus esittäytyä ja esittäydy itse.
5. Jos haluat tavata uudelleen, tiedustele mahdollisuuksia kontaktoitua sosiaalisessa mediassa.
6. Ennen kohtaamisenne loppua pohdi, missä voisitte nähdä myöhemmin.

Esittäytyminen

Miten sitten ottaa kontaktia muihin varsinkin silloin, jos paikalla ei ole ketään, joka hoitaisi esittelyt puolestasi? Kuuntele, kuka toinen on ja sopivan tilaisuuden tullen esittele itse itsesi!

Usein ihmisistä on mukavaa kertoa itsestään ja esimerkiksi omasta työstään, joten osoita kuuntelevasi. Saatat kuulla vaikka mitä mielenkiintoista ja tulevaisuuden kannalta hyödyllistä!

Sopivan tilaisuuden tullen muista esitellä itsesi. Niin kiusalliselta kuin se tuntuukin ojentaa käsi ja kertoa oma nimi, itsen esittely on järkevää, koska se jättää paremman muistijäljen. Samalla asetat toiselle ikään kuin vaatimuksen muistaa sinut myöhemminkin (mikä voi olla erityisen hyödyllistä esimerkiksi työnhaussa: "Mehän olemme jo tuttuja, kun tapasimme siellä...").

Lounas- ja kahvitaukotreffit

Usein kuulee, että olisi kiva tavata, mutta ei ehdi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tapaamiset ovat ainoita keinoja viedä ihmissuhteita eteenpäin. Tapaamisissa rakentuu jotain yhteistä, joka voi johtaa myöhemmin vaikka mihin.

Vietän päivät töissä tai opiskeluhommien parissa ja iltaisin haluan panostaa urheiluun ja rentoutumiseen. Siksi suosin lounas- ja kahvitaukotreffejä. Treffit katkaisevat mukavasti työpäivän ja vievät ajatukset muualle. Lisäksi lounas- ja kahvitauko ovat sopivasti rajatun mittaisia aikoja, jolloin ei tarvitse miettiä kiusallisia mitenlähteätästä-tilanteita. Ja mikä parasta, tapaamisessa ei tarvitse stressata, mitä tuleman pitää, kun tapaamisen tekeminen on selvillä.

Usein tiedostamme muiden ihmisten kanssa käytetyn ajan tärkeyden, mutta todellisuudessa muut tekemiset kuluttavat niin, ettei tapaamisille jää aikaa. Eikä kaikessa tietenkään voi olla mukana. Siksi kannattaa panostaa niihin tilaisuuksiin, tapahtumiin ja tapaamisiin, jotka vastaavat todennäköisimmin tarpeisiisi. Ole niissä aktiivinen.

"Yksin kulkee nopeammin, mutta yhdessä pääsee pidemmälle."

 

Minua huolestuttaa, mitä ajattelet blogistani

Minulla on huoli.

Kirjoitan blogissani paljon kehittymisestä ja jokaisen yksilöllisestä vastuusta omaan kasvuun liittyen. Ravistelen ja koetan avata silmiä katsomaan itseä. Tutustumaan omaan keskeneräiseen minään ja kohtaamaan itsessä olevia epäkohtia. Se ei ole aina kivaa.

Minua mietityttää, mitä ajattelet blogistani ja teksteistäni.

Tunnetko, että saat niistä inspiraatiota vai ajatteletko, että minä pidän sinua huonona?

Vai jotain muuta?

En halua saada sinua ajattelemaan, ettetkö olisi hyvä juuri tuollaisena. Sinähän olet parasta, mitä voi olla! Sinussa on useita ulottuvuuksia, vastakohtia, hyvää ja huonoa, ihanaa ja ärsyttävää. Olet kokonainen ihminen ihastuttavana itsenäsi.

Voisin kirjoitta blogiani pelkistä kivoista asioista ja elämän ihanuudesta. Voisin kirjoittaa itsestäni ja omasta elämästäni. Olen kuitenkin valinnut tietoisesti kertoa vähemmän itsestäni ja kysyä enemmän sinusta. Toivon blogini olevan työkalu, väline, joka auttaa sinua tutustumaan paremmin itseesi.

Minä haluan saada sinut miettimään, mitä voisit tehdä tai ajatella toisin, jotta tulisit onnellisemmaksi.

Mikä epäkohta sinussa tai elämässäsi kaipaa muutosta? Haluan auttaa sinua ymmärtämään, että sinussa on muutos. Onnellisuus ja hyvinvointi lähtevät itsestä. Sinussa on voimaa tarttua ongelmiin ja ratkoa ne. Sinussa on enemmän vahvuutta kuin ikinä arvaatkaan.

Luin joskus jonkun kirjottamana jotain tällaista: "Eteemme tulevien vastoinkäymisten on tarkoitus kaivaa meistä se potentiaali, mikä meissä piilee. Mitä isompi este, sitä enemmän sinusta löytyy voimaa."

Ja sitä paitsi minun oma elämäni ei ole koko ajan niin ihanaa, että haluaisin kirjoittaa siitä. Elämäni on sellaista tavallista, ylä- ja alamäkiä, tasapainon ja oman itseni etsimistä. Siksi toivon, että ajattelet meidän olevan vertaisia. Sinä ja minä olemme samalla viivalla ihmettelemässä elämää.

Mutta kyllä se siitä, elämä. Elämällä.

Älä varasta

Oletko koskaan varastanut? Oletko varastanut jotain muilta ihmisiltä?

Me taidamme kaikki olla pieniä näpistelijöitä. Ainakin sosiaalisen median avulla.

Mistäkö puhun?

Ajasta. Omasta ja muiden ajasta. Toisen ajan vaatiminen silloin, kun toinen ei olisi sitä halukas tai kykenevä antamaan, on varastamista.

Ihmissuhteisiin kuuluu suhteen laadusta riippuen jonkinasteinen valmius olla toista varten. Ihmissuhteet ovat vastavuoroisia - kun sinä kuuntelet minun asioitani, minunkin on hyvä kuunnella sinua. Meillä on velvollisuuksia muita ihmisiä kohtaan ja samalla tavalla muilla meitä kohtaan.

Välillä on kuitenkin hyvä kysyä itseltä ja toiselta, milloin olisi sopiva hetki yhteiselle ajalle. Tiedäthän sen tunteen, kun sinulla olisi sata asiaa hoidettavana ja sitten ystävä soittaa ja vuodattaa maratonpuhelussa työhuolensa. Olisi ihana olla ystävän tukena, mutta ei juuri tällä sekunnilla! Voisiko puhelun vaikka aloittaa kysymällä, olisiko nyt sopiva hetki jutella?

Bongaat esimiehesi työpaikan käytävällä ja päätät saman tien kysäistä hänen mielipidettään erääseen asiaan. Esimies vaikuttaa tympeältä ja vastaa kireästi ja molemmille teille jää huono fiilis kohtaamisesta. Olikohan esimiehellä kiire tai muita asioita mielessä? Olisitko voinut helpottaa esimiehesi hetkeä kysymällä, sopiiko sinun saada hetkeksi hänen huomionsa?

Kannattaa myös miettiä, mihin vuorokaudenaikaan toista lähestyy. Puhelimella on helppoa jättää viesti vaikkapa yhdentoista aikaan illalla. Vastatkoon, kun tahtoo! Mutta tiedäthän sinä, miten ärsyttävää on vilkaista nopeasti puhelinta ja huomata, että siellä on avaamattomia viestejä, sähköposteja tai Facebook-ilmoituksia. Pakkohan ne on vilkaista saman tien - huvittaa tai ei. Voisiko asiasi odottaa aamuun?

Myös toisella oleva tunneilmasto ja ajatuksellinen läsnäolo vaikuttavat siihen, miten lähestyttävä hän on. Esimerkiksi töistä palaavan vanhemman ajatukset voivat olla vielä vahvasti taakse jätetyssä päivässä. Jospa antaisit hänelle hetken aikaa asettua ennen kuin ryhdyt kiinnittämään hänen huomionsa omiin asioihisi?

Toiselle sopivan ajan kysyminen ei ole nöyristelyä, nuoleskelua tai omien asioiden aliarvioimista.

Se on toisen ihmisen huomioimista ja hänen kalliin aikansa kunnioittamista.

 

Monenlaista läsnäoloa ja vinkit läsnäolon lisäämiseen

Elämme monenlaisissa maailmoissa. Elämää on fyysisessä, aistittavassa maailmassa, nähtävässä ja kuultavassa virtuaalitodellisuudessa sekä abstraktissa ja henkilökohtaisessa mielensisäisessä maailmassamme.

Monien maailmojen risteyskohdissa esiin tulee usein läsnäolo.

Kuinka monessa maailmassa voimme olla läsnä yhtä aikaa?

On todettu, että pystymme suorittamaan useita asioita yhtä aikaa. Olemme -sukupuolesta riippumatta - multitaskingin mestareita. Tai ainakin meiltä edellytetään sitä. Meidän on kyettävä pitämään kaikki maailmamme sulavasti rinnakkain.

Emme kuitenkaan voi olla fyysisesti monessa paikassa samaan aikaan. Emmekä oikein psyykkisestikään. Kun kuvittelemme keskittyvämme useisiin asioihin ja aikaulottuvuuksiin samaan aikaan, jätämme todellisuudessa paljon huomioimatta, kokematta ja tuntematta. Aivomme hyppivät eri maailmojen välillä ja keskittyvät hetken enemmän toiseen kuin toiseen. Emme ole täydellisesti läsnä jokaisessa maailmassamme.

Läsnäololla onkin monta tasoa. Voimme olla paikalla fyysisesti tai psyykkisesti. Esimerkiksi vaikka olen tietokoneen äärellä, kuvittelen istuvani edessäsi kertomassa sinulle läsnäolosta. Olen fyysisesti täällä, psyykkisesti siellä ja sosiaalisesti mediassa. Olemme eri tavoin paikalla.

Voimme elää hetkessä syvällisemmin tai pinnallisemmin. Läsnäolomme on kuin kynttilän liekki; välillä se painuu ilmanpaineesta matalaksi, välillä se lepattaa sivuille ja joskus se kohoaa tavattoman korkeaksi. Voin kuunnella keskusteluamme tarkkaavaisesti, mutta kun minulle tulee jokin menneisyyden asia mieleen jostain sanomastasi, olenkin hetken psyykkisesti muualla. Tai kun kaivan puhelimen taskustani, ajatukseni ovatkin verkossa. Olemme enemmän tai vähemmän läsnä.

Aito, rehellinen ja täysipainoinen läsnäolo silloin tällöin tekee hyvää. Se parantaa keskittymiskykyä ja muistia, vähentää stressiä ja tasapainottaa mieltä.

Aito läsnäolo muistuttaa, että todellinen elämämme on se, jolle annamme eniten tilaa.

Jos haluat lisää läsnäoloa elämääsi, kokeile seuraavia:

• Jätä puhelin taskuun, laukkuun tai toiseen huoneeseen. Ole kaikkine ajatuksinesi tässä. Voit palata virtuaalielämään myöhemmin.
• Pysähdy hetkeksi tiedostamaan, missä ja miten olet. Mitä näet, tunnet, kuulet, haistat ja mahdollisesti maistat ympäristöstäsi? Millainen asento vartalollasi on? Tee olemisesi todeksi.
• Ole hetki tietämättä mitään. Istahda vaikkapa välipalalle ikkunan ääreen, laita päivän lehti ja mobiililaitteet syrjään ja sulje mielesi informaatiotulvalta.
• Kun pidät sometauon, irrottaudu kaikesta muusta. Laita vaikka kello hälyttämään tietyn ajan päästä, jolloin tiedät, että on aika siirtyä pois virtuaalimaailmasta.

Miksi emme elä terveellisesti?

Hyvinvoinnin ja terveyden voi ajatella olevan yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Tiedämme, että voidaksemme hyvin meidän pitää ajatella positiivisesti, elää hetkessä, haastaa itseämme sopivasti, levätä riittävästi, rasittaa kehoamme liikkumalla ja syödä terveellisesti. Jos kerran tiedämme tuon, miksi teveellisesti eläminen on niin vaikeaa?

Listasin muutamia syitä, joiden vuoksi tieto ei muutu teoiksi.

Hyvinvointi ja terveys eivät ole arvoja. Hyvinvoinnista on tullut megaluokan trendi ja siitä puhutaan julkisesti paljon. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jokaiseen meihin olisi sisäänrakennettu oman elämän hyvinvointipoliisi. Jos hyvinvointi ei kuulu perimmäisiin arvoihisi, siitä ei koskaan tule elämäsi tärkeintä asiaa. Ja kun hyvinvoinnista ei tule elämäsi tärkeintä asiaa, et etsi aktiivisesti tapoja, joilla voisit parantaa sitä. Saatat pinnallisesti tarttua johonkin trendikkääseen suoritukseen, kuten paleoruokavalioon, mutta koska hyvinvointi itsessään ei ole sisäinen motivaattorisi, suoritus unohtuu väsyneenä ja nälkäisenä perjantai-iltana mäkkärijonoon. Jos haluat lisätä hyvinvointia, sinun täytyy perustella ja osoittaa, ikään kuin myydä itsellesi, miksi hyvinvoinnin edistäminen on tärkeää ja miten juuri sinä voisit toteuttaa sitä omassa elämässäsi.

Hyvinvoinnin matkiminen. Meillä kaikilla on mielikuva siitä, mitä hyvinvointi tarkoittaa. Vai onko? Näemme jatkuvasti kuvia ja ajatuksia hyvinvoinnista, mutta mikä on oma näkemyksemme siitä? Millainen suhde juuri sinulla on hyvinvointiin? Tiedätkö, mitkä asiat saavat sinut voimaan hyvin ja miten voit lisätä niitä elämääsi? Pystytkö selittämään itsellesi, miksi valitset jonkin asian hyvinvoinnin edistämiseksi? Esimerkiksi minulle oli erityisen iso askel päästä eroon siitä, että ajattelin liikunnan olevan pelkkää energian kulutusta. Kun luovuin ajatuksesta kuluttaa energiaa ja sen kautta hävittää ylimääräistä rasvaa, ymmärsin, mitä liikkumisen ilo todella tarkoittaa. Nykyään urheilu on minulle keino totettaa itseäni fyysisesti - ei rankaisu syödystä karkkipussista. Hyvinvointia ei voi toteuttaa sillä ajatuksella, että näin pitää tehdä. Hyvinvoinnin taustalla on ymmärrys siitä, millaiset asiat todella saavat sinut voimaan hyvin.

Koko elämä kerralla kuntoon. Päätät, että nyt on aika laittaa elämä järjestykseen. Aloitat aamusi reippaalla lenkillä, ostat vuoden kuntosalijäsenyyden, haet lounaaksi salaattia, vaihdat istumisen seisomiseen, nappaat karkin sijaan ravintolisiä ja menet ajoissa nukkumaan. Jaksat uutta elämäntapaasi tasan siihen asti, kun ensimmäinen "entä jos" -ajatus valtaa mielen. Esimerkiksi jos olet tottunut palkitsemaan itsesi raskaan päivän päätteeksi suklaalla, et opi tavastasti yhtäkkiä pois. Rutiinien ja totuttujen tapojen muuttaminen on hidas projekti, joka vaatii pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä ja armollisuutta. Lupaa itsellesi, että pieni muutos kerrallaan riittää. Kun huomaat, miten muutos on parantanut elämänlaatuasi, ryhdyt toteuttamaan sitä automaattisesti ja kaipaat lisää pieniä asioita parantamaan hyvinvointiasi. Samalla opit, mistä sinun hyvinvointisi koostuu ja millaiset teot lisäävät sitä.

Huomenna. Turhaan sitä sen pidempään avaamaan. Kyllä sinä tiedät, ettet aloita kuitenkaan huomenna, vaan sinun pitää aloittaa tässä ja nyt.

Hyvinvointi ei ole mitään tiettyä tai konkreettista. Hyvinvointi on asenne, elämäntapa.

Emme enää tunne toisiamme

Sosiaalinen media on oikeastaan etäännyttänyt meitä muista ihmisistä. Olemme enemmän tietoisia muista ja heidän elämästään kuin koskaan ennen. Jaamme verkon välityksellä itsestämme enemmän ja suuremmalle porukalle kuin mitä voisimme toteuttaa tosielämässä. Silti sosiaalinen media on tehnyt meistä epäsosiaalisempia.

Pidämme sosialisen median välityksellä yhteyttä sellaisiin ihmisiin, jotka eivät muuten kuuluisi elämäämme. Vaihdamme helposti ja näppärästi kuulumiset näpytellen. Sosiaalinen media mahdollistaa ennen kuulumattoman tavan pitää verkostoa yllä ja laajentaa sitä.

Toisaalta se, mitä näemme ja luemme sosiaalisessa mediassa, on pelkkä raapaisu ihmisen todelliseen elämään. Sosiaalisen median tarinat ovat otteita sieltä ja täältä ja usein niitä yksittäisiä hetkiä, jolloin kaikki on ollut hyvin. Mitäkuuluuhyvää-keskustelut eivät oikeastaan kerro meille mitään. Olemme näennäisesti huomanneet toisen ja toinen meidät, mutta lopulta emme ole saaneet vuorovaikutuksesta mitään irti.

Yhteydenpidon helppous saa meidät ehkä jutustelemaan useammin, mutta elektroninen kommunikointi etenee harvoin pintaa syvemmälle. Emme oikeastaan kuule, mitä toinen ihminen todella ajattelee ja miksi. Sosiaalinen media on totuttanut meidät tarkastelemaan pelkkää pintaa, jonka vuoksi emme aina edes halua tai osaa vastaanottaa syvemmälle menevämpiä ajatuksia toisiltamme. Emme edes kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Mitä tiedät kaveriporukkasi ihmisistä? Mitä mieltä he ovat asioista ja miksi heillä on sellainen mielipide? Keitä kaverisi oikeastaan ovat? Niin, olemme sosiaalisina epäsosiaalisempia.

Maailma muuttuu ja samalla muuttuu ihmisten tapa olla toistensa kanssa. Ihmissuhteet ovat erilaisia ja niitä muodostetaan eri syistä kuin ennen. Enää ei tarvitse tuntea naapureita, mutta ystäväpiiri voi muodostua hyvin kansainvälisestä porukasta. Parisuhdetta ei muodosteta pelkän perheen perustamisen vuoksi, vaan toisen kanssa voi olla ihan vain huvikseen, vaikka tietäisi, ettei suhteesta tule elämänmittaista.

Onko vielä niitä, jotka kaipaavat tuntien mittaista ajatusten vaihtoa,

syvällistä oman itsen ja elämän pohdintaa toisen ihmisen kanssa

sekä tunnetta siitä, että minä tiedän sinusta kaiken?

Muutoksesta

Tämän päivän trendisanoja ovat uudistumiskyky, ketteryys, joustavuus, kehitys ja muutos. Sanoja viljellään niin työelämässä kuin henkilökohtaisessa arjessa; koko ajan pitää olla valmis olemaan ajan hermolla ja parempi kuin eilen.

Kehitys ja muutos ovat ainoita teitä, jotka vievät eteenpäin. Vain niiden kautta voi tulla jotain parempaa. Välillä polku parempaan käy suvantojen kautta, mutta kulkua voi helpottaa olemalla joustava, vastaamalla haasteisiin ketterästi ja kykenemällä oppimaan koetusta.

Sanat ovat kauniita kirjoitettuna, mutta niiden merkitys tosielämässä on kovin vaihteleva. Muutos edellyttää pysyvästä luopumista, mutta juuri pysyvä luo turvallisuuden ja luottamuksen tunteita. Tarve jatkuvaan kehitykseen, oppimiseen ja itsen uudelleen luomiseen voi olla henkisesti raskasta. Hyvä lakkaa olemasta hyvää, kun suuntana on vielä parempi. Olennaista olisi tunnistaa se, mikä kaipaa muutosta ja se, mistä ei kannata luopua. Muutos ei ole itse tarkoitus.

Hyvin perusteltu, yhteisesti ymmärretty ja tarpeeseen vastaava muutos voi kuitenkin tuoda elämään jotain sellaista hyvää ja rikastuttavaa, jota ei muuten olisi. Muutosta ei kannata tuomita, vaikka asiat olisivat ihan hyvin näinkin. Ehkäpä joku itseä(kin) koskeva muutos on tärkeä jollekin toiselle.Toisten takia ei tarvitse muuttua, mutta yhdessä muiden kanssa muutos voi palvella kaikkia osapuolia.

"Suurin voitettava henkinen muutos

muutosprosesseissa on usein siinä, että olemassa oleva perinne,

olkoon se kuinka typerä tahansa, saa jatkaa olemassaoloaan ilman perusteluja,

mutta uuden kokeilu on perusteltava jokaista nurkkaa myöten."

(Silander, Rautiainen & Kostiainen 2014, 166)

Lähde:

Silander, T., Rautiainen, M., & Kostiainen, E. 2014. Kuka muu muka muuttaa? Opettajankoulutuslaitoksen johtajat muutostyön arkkitehteinä. Teoksessa P. Hökkä, S. Paloniemi,  K.Vähäsantanen, S. Herranen, M. Manninen & A. Eteläpelto (toim.) Ammatillisen toimijuuden ja työssä oppimisen vahvistaminen - Luovia voimavaroja työhön! (s. 151-168).  Jyväskylä University Printing House, Jyväskylä.

Jos sosiaalinen media lakkaisi olemasta

Sosiaalinen media tarjoaa kanavan tulla esiin. Some on nopea ja helppo väylä kertoa, mitä itselle kuuluu. Yleisöä on tai ei ole, mutta tunne siitä, että on muiden ympäröimä, vahvistuu.

Sosiaalinen media on siitä hauska, että me kaikki voimme tulla kuulluiksi ja nähdyiksi juuri sellaisina kuin haluamme. Voimme unohtaa ne piirteet, mistä emme välitä itsessämme ja elämässämme ja korostaa niitä, joille haluamme antaa merkitystä. Meillä on halutessamme mahdollisuus luoda ihanneminästä virtuaalitodellista.

Vaikka voimme luoda sosiaalisessa mediassa omat totuutemme, se ei tarkoita, että sosiaalinen media olisi pelkkää epätodellista valhetta. Se, mitä julkaisemme itsestämme, on tavalla tai toisella osa meitä. Kaunis kuva itsestä voi olla esimerkiksi viesti siitä, mitä ihminen on, ajattelee olevansa tai haluaisi olla. Kaikki ovat totuuksia, mutta lähestyvät sitä eri näkökulmasta.

Pitää kuitenkin muistaa, että emme elä sosiaalista mediaa. Voimme rikastaa elämäämme sen avulla, mutta konkreettinen, ruumiillinen sinä on se, joka jää jäljelle. Sinä jatkat sinuna olemista sittenkin kun suljet puhelimen, tabletin ja tietokoneen. Sinä on se, joka leikkaa varpaankynsiä, tuntee epävarmuutta, imuroi, etsii parintonta sukkaa ja nyppii kulmakarvoja. Sinä olet täydellisen epätäydellinen kokonaisuus pikkuvioistasi parhaimpiin puoliisi.

Ne ihmiset, jotka tuntevat sinut, tietävät sen. Sinut tuntevat ihmiset näkevät sosiaalisen median julkaisujen ohella arjen, arkisen sinän kynsisaksinesi ja parittomine sukkinesi. Heille sosiaalisen median julkaisusi merkitsevät harvoin mitään mullistavaa.

Julkaistut totuudet itsestä ovat oiva keino tutustua itseen, tarkastella ja luoda identiteettiä, dokumentoida omaa elämää ja tallentaa itselle tärkeitä asioita. Sosiaalista mediaa käyttäessä tulisi kuitenkin välillä miettiä, mitä elämä on ilman verkkoyhteyttä.

Jos sosiaalinen media lakkaisi olemasta, mitä sinusta jää jäljelle?

Tavoitteista

Nykyaikana pitää olla tavoitteellinen. Pitää tavoitella hyvää opiskelupaikkaa, hyviä arvosanoja, työpaikkaa, nousujohteista uraa, parempaa kuntoa, rentoutuneempaa olemusta, hoikempaa vartaloa, kasvua, kehitystä, tuloksia...

Tavoitteet antavat suuntaa. Kun tietää, mitä tahtoo, on helpompaa ryhtyä hommiin tavoitteiden saavuttamiseksi. Tavoitteet antavat merkityksen ja tarkoituksen tulevaisuudelle. Ne luovat toivoa siitä, että joskus on jotain, mitä nyt puuttuu.

Tavoitteita asettaessa helposti unohtuu, että tavoite ei ole tie. Tavoite on suunta, mutta teot, päätökset ja asenne ovat reitti. Ilman pitkäjänteisiä ja johdonmukaisia tekoja ei ole tietä, mitä kulkea.

Entä jos tavoitteita onkin liikaa tai ne eivät ole saavutettavissa? Pitääkö tai tarvitseeko jokaisella elämän osa-alueella töistä vapaa-aikaan olla tavoitteita? Joillekin tavoitteet ovat motivaatio, toisille ahdistus. Eikö voisi tehdä pelkän tekemisen vuoksi ilman, että tavoittelee sillä jotain?

Entä sellaiset tavoitteet, joita pitäisi olla, mutta joita ei oikeastaan edes haluaisi tavoitella? Pitääkö olla bikinivartalo, vaikka ei oikeastaan edes nauti rannalla makoilusta? Täytyykö haluta edetä uralla, jos opiskelee korkeakoulussa?

Jospa oppisi tavoittelemaan sopivasti sellaisia asioita, jotka ovat aidosti itselle tärkeitä.

 

 

Lämmin ja valoisa syksy

Ilma on aamuisin ja iltaisin kirpeä. Ulos ei enää passaa lähteä ilman takkia ja sukkia kengissä. Pimeä hiippailee viikko viikolta aiemmin ja kuiskailee kaivamaan heijastimet eteisen lipastosta. Päivänvalosta puuttuu se kesän lämpö.

Monia harmittaa, kun valoisa ja lämmin kesä luovuttaa paikkansa hämärälle, viileälle ja sateiselle syksylle. Huokailemme tulevaa kaamosmasennusta ja haukottelemme jo valmiiksi pimeitä aamuja. Syksy.

Syksyn ei tarvitse olla kylmä ja pimeä. Kun iltojen ylle laskeutuu tumma taivas ja höyryävä hengitys, meidän on aika etsiä valoa ja lämpöä muualta.

Sytytetään valot. Laitetaan kynttilöihin tulet, kaivetaan ledvalonauhat kaapista ja unohdetaan eteisen kattovalo palamaan. Vedetään verhot pois ikkunoiden edestä ja katsellaan katulamppuja. Välillä valomerta katsellessa tuntuu, kuin olisi ulkomailla.

Käperrytään lämpöön. Nostetaan kaapin perältä neuleet hyllyn etuosaan ja heitetään torkkupeitot sohvan käsinojalle. Vedetään villasukat jalkaan ja ehkä toiset siihen päälle. Hakeudutaan muiden ihmisten seuraan, lämmitellään kainalossa ja halataan. Ollaan ihmisiä ihmiselle, annetaan ja otetaan vastaan. Ja jos iholle ei ole asiaa, yksikin kiva sana saa oman sisäisen kaminan hehkumaan. Pitää vain ymmärtää kääntää lämpökatkaisija päälle vastaanottamalla se, mitä on tarjolla.

Kyllä syksylläkin on valoisaa ja lämmintä, kun ymmärtää itse etsiä.

Kiusaaminen ei ole vain kiusatun asia

Kiusaaminen on ollut jo jonkin aikaa keskustelua herättänyt aihe mediassa. Kiusaamistarinat ovat nousseet esiin ja kiusaamisen estämisen keinoja on mietitty julkisessa keskustelussa.

Kiusaaminen on moniulotteinen aihe, johon liittyy paitsi kiusatun näkökulma, myös kiusaajan ajatukset ja toiminta, molempien osapuolten läheiset, kiusaamistilanteessa työskentelevät kuten kasvatuksen ammattilaiset, ympäröivä sosiaalinen konteksti ja vielä laajemmin kulttuuri, jossa eletään. Julkisessa keskustelussa esiin nousee kuitenkin useimmiten vain yksi näkökulma: kiusatun kokemus ja kokemusen vaikutukset kiusattuun.

On selvää, että kiusatun kokemus kiusaamisesta on aina henkilökohtainen ja aina totta. Jos kiusattu kokee itsensä kaltoin kohdelluksi, kokemus on todellinen ja aito kaikista vastaväitteistä huolimatta. Kiusaaminen on aina väärin, mutta se ei ole välttämättä niin yksinkertainen asia kuin mediassa julkisuuteen nousseissa kiusaamistarinoissa esitetään.

Entä kaikki muut kiusaamistapahtuman ympärillä? Kiusaamista tapahtuu erilaisissa konteksteissa ja kaikenikäisissä ryhmissä koulumaailmasta työelämään. On myös hyvin erityyppistä kiusaamista fyysisestä härkkimisestä sosiaaliseen vaikuttamiseen, kuten ryhmän ulkopuolelle jättäminen.

Tietääkö kiusaaja aina kiusaavansa? Mitä jos kyse ei olekkaan julmuudesta ja halusta alistaa toista, vaan puutteellisista vuorovaikutustaidoista, jolloin kiusaaja toimii tietämättään tavalla, joka tuntuu kiusatusta vahingoittavalta? Esimerkiksi peruskouluikäiset lapset eivät kykene välttämättä ymmärtämään aidosti toimintansa vaikutuksia muissa ihmisissä. Lapsethan vasta opettelevat sosiaalisia taitoja ja testailevat rajoja muiden ihmisten kanssa toimimisessa. Voi myös olla, että esimerkiksi esimiehen toiminta tuntuu alaisen mielestä kiusaamiselta, vaikka esimies toimisi pelkästään työtehtävänsä vaatimalla tavalla. Kiusaaminen on usein kiusatun kokemus, jolloin kiusattu voi tulkita tilanteen hyvin eri tavalla kuin kiusaaja.

Mitä jos kiusattu kiusaakin kiusaajaa? Lapset kiusaavat helposti ristiin; kun toinen ärsyttää, hänelle aiheutetaan pahaa mieltä, jolloin toinen kostaa ja oravanpyörä on valmis. Työelämässä taas esimies-alaissuhteessa tapahtuva kiusaaminen voi helposti tuntua esimiehestäkin siltä, että alainen kiusaa häntä. Tällaiset tarinat eivät kuitenkaan usein päädy julkisuuteen, koska työnantajaa sitoo vaitiolovelvollisuus ja työehtosopimukseen liittyvät lailliset säädökset alaista tiukemmin. On myös otettava huomioon, että pinnalle nostetut kiusaamistarinat voivat aiheuttaa vakavia seurauksia kiusaajan elämänlaadulle, kuten työuralle. Kiusattu ei ole aina voimaton uhri.

Kiusattu voi myös hakeutua tietämättään uhriksi. Kun kiusaamistilanteeseen puututaan kolmannen osapuolen toimesta (esimerkiksi koulussa opettaja tai työelämässä luottamusmies), kiusattu saa yleensä paljon huomiota. Huomio voi olla niin tärkeää kiusatulle, että hän hakeutuu jatkossakin, ehkä tiedostamattaan, helpommin uhrin asemaan. Kiusattu voi tahallaan (vahingossa tai tarkoituksella) toimia provosoivasti, esittää esimerkiksi kärkkäitä mielipiteitä, jättäytyä ryhmän ulkopuolelle, sulkea korvansa hänelle hyvää haluavilta tai tulkita muiden toiminnan itseä vahingoittavaksi.

Korostan, että mikään ei oikeuta kiusaamaan ketään. Kiusaaminen on ehdottomasti haitallista ja tuomittavaa toimintaa. Kiusaaminen ei kuitenkaan ole aina yksioikoisesti kiusaaja kiusaa uhria -tyylistä, vaan siihen voi liittyä useita ulottuvuuksia, erilaisia rooleja ja roolien vaihtelua. Kiusaaminen on yhteinen asia, joka on olemassa aina ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa - tiesivät kaikki osapuolet sen olemassaolosta tai eivät.

Kaikki tietävät, että kiusaaminen voi vaikuttaa kiusattuun voimakkaasti ja aiheuttaa vakaviakin psyykkisiä oireita. Kiusatun kokemusten vatvomiseen on nyt käytetty riittävästi aikaa julkisessa keskustelussa. Keskeistä on nyt keskittyä siihen, millaisia merkityksiä kiusaamiselle annetaan, miten siihen suhtaudutaan, miten siihen puututaan, keiden toimesta ja miten kiusaamistilanteen jälkihoito toteutetaan. Kiusaaminen ei ole ainoastaan uhrin kokemus, vaan ryhmän yhteinen ilmiö, jossa jokaisella jäsenellä on väliä ja vastuu omasta toiminnastaan.