Minä olen sinä ja muita oivalluksia ihmisyydestä

Minä olen.

Jäikö lause kesken? Minä olen mitä?

Määrittämme itsemme usein sen avulla, mitä toteutamme elämässämme. Minä olen opiskelija, tytär, sisko, puoliso ja jumppaohjaaja. Minä olen myös joogi, kirjoittaja, koiranomistaja ja autoilija. Meidän on helppo määritellä itsemme instituutioiden, toimintamme ja omistustemme kautta. Voimme helposti kuvata itseämme myös tiettyjen tunnetilojen avulla; olen innostunut, stressaantunut tai väsynyt. Ajattelemme, että meidän on pakko olla jotain.

Elämme yhteiskunnassa, jossa meidät opetetaan määrittämään itsemme tekojen kautta. Jo pienenä meitä ohjataan ajattelemaan, mitä meistä tulee täyttääksemme yhteiskunnallisen velvollisuutemme.

Minä olen.

Mitä jos lause onkin täydellinen ja sisältää kaiken olennaisen ihmisyydestä? Minä olen. Siinä on kaikki, mikä määrittää minut. Se, että olen, tekee minut olevaksi.

Joogafilosofiassa (ja esim. kristinuskossa) ajatellaan, että oleminen, elämä itsessään on arvokasta. Pelkästään olemalla olen merkityksellinen. Riittää, että olen. Siinä on kaikki, minkä tarvitsee määrittää minua.

Jos minä olen arvokas pelkällä olemisellani, sama pätee sinuunkin. Sinä olet ja se on kaikessa yksinkertaisuudessaan riittävä määritelmä sinusta.

Jos yhdistän totuuden sinun ja minun ihmisyydestä, muodostuu väite:

Minä olen sinä.

Saivartelua?

Ajattelen, että jos me molemmat olemme yhtä arvokkaita pelkästään olemalla, meissä ei ole lopulta mitään eroa. Pelkkää olemistamme ei määrittele mikään, eikä meidän siksi tarvitse miettiä, miten olemme. Elämä meissä tekee meidät arvokkaiksi. Ja jos meillä molemmilla on elämä, olemme lopulta samanlaisia. Tässä ajattelussa sillä ei ole väliä, miten ja mihin käytämme elämämme.

Miten tämä ajatusleikki vaikuttaa siihen, mitä ajattelet itsestäsi? Entä toisista?

Minuun se vaikuttaa niin, että ymmärrän paremmin, miten samanlaisia ihmiset lopulta ovat. Erilaisuutemme on pelkkä ulkoinen havaintomme. Olemme lopulta kaikki samalla viivalla ja samanarvoisia. Olemme ihmisiä. Kun nyt oivalsin tämän, haluan olla enemmän ihminen ihmiselle.

Toiseksi ymmärsin, että minun ei tarvitse yrittää olla mitään ollakseni arvokas. Minä olen tärkeä silloinkin, kun minulta viedään kaikki. Nautin siitä, mitä olen, mutta on lohduttavaa tietää, että kun en enää jaksa toteuttaa mitään olemista, olen silti. Minun ei tarvitse enää yrittää niin paljon ollakseni jotain tai tullakseni joksikin.

Tai toisaalta minkään ei tarvitse määrittää minua. Ei sen, mitä olen ollut, eikä sen, mitä minun pitäisi olla. Ei senkään, mitä sinä ajattelet, että olen. Myös sinulla on lupa olla jotain muuta. Miksi rajoittaisimme määrittelyllä sitä, mitä voimme olla?

Määrittelemättömyys ei tarkoita pysähtymistä. Tämä oikeastaan vain lisää mielenkiintoa jatkaa matkaa, koska tieto tekee kulkemisesta turvallisempaa. En menetä lopulta mitään, vaikka epäonnistuisin. Olen silti.

Muista, että sinä olet.

On vaikeaa olla epätäydellinen onnistujien maailmassa

Elämme onnistujien maailmassa. Kuulemme ja näemme valtavasti onnistumistarinoita esimerkiksi entisistä aineiden käyttäjistä, uralla menestyjistä, hyväntekijöistä, arjen sankareista, stressistä selvinneistä ja vaikeuksia kohdanneista. Facekaverit saavat upeita työpaikkoja, kiertävät maailmaa toinen toistaan jännittävämpiä seikkailuja kokien, rakastavat uutta rooliaan vanhempana ja löytävät aina aikaa leipoa täydellisiä ompputorttuja. Instaseurattavat taas onnistuvat dieetissään, jaksavat urheilla joka ilta, pitävät kodin supersiistinä ja viettävät hauskoja hetkiä ystävien kanssa. Elämä tuntuu olevan pelkkää onnistumista.

Todellisuudessa kuulemme ja näemme vain sen, mitä ihmiset haluavat jakaa. Ihmiset jakavat ja puhuvat mielellään sosiaalisesti suotavista ja omaa arvoa nostattavista asioista. Asioista, jotka ovat menneet hyvin ja joissa on onnistuttu. On hyvä myös muistaa, että hyvät asiat ja onnistumiset voivat olla puhtaasti sattumaa. Joku on sattunut olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja vaikka onnistuminen olisi omaa ansiota, se ei tarkoita, että ihmisen koko muu elämä olisi täydellistä. Esimerkiksi hyvän työpaikan saaminen on voinut vaatia vuosien opiskelua ja kuukausia kestänyttä epävarmuutta tulevasta. Voimme nähdä vain oman elämämme kaikkine ulottuvuuksineen ja se, mitä tiedämme muista, on heidän jakamiensa asioiden varassa.

Vaikka kuinka tiedämme järjellä, että sosiaalinen media on vain pintaa, unohdamme omima huonoina hetkinämme muiden inhimillisyyden. Vertaamme omaa todellista, moniulotteista ja kokonaista elämäämme muiden jakamiin yksittäisiin hetkiin. Kuva kertoo tuhat sanaa, mutta ainakin saman verran jää asioita, joita kuvasta ei voi nähdä.

Jospa hyväksyisimme oman elämämme epätäydellisyyden ja oppisimme näkemään myös omat onnenhetkemme. Jospa katsoisimme hetken omaa elämäämme ulkopuolisen silmin. Mitä kaikkea huomaisimmekaan?

Vahvaksi ihmiseksi ei synnytä, vaan tullaan

Tiedäthän ne ihmiset, jotka ovat hyviä kaikessa, pärjäävät joka asiassa, menestyvät missä tahansa ja selviävät joka tilanteesta. Niistä ihmisistä ei löydä mitään, mikä olisi huonosti. He ovat täydellisiä, vahvoja ihmisiä.

Vahvat ihmiset herättävät hyvin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta vahvoja ihmisiä ihaillaan, koska he pärjäävät kaikessa vähän paremmin ja saavuttavat kaiken, mitä haluavat. Toisaalta mikään ei ole niin raastavaa kuin koettaa räpiköidä omaa elämää eteenpäin ja katsoa samalla vierestä, kuinka jollain menee aina hyvin.

Vahvoja ihmisiä pidetään usein esikuvina tai vihollisina, mutta vertaisia he eivät voi olla. Kukaan ei halua olla ihmisen kanssa, jota kadehtii tai jonka kokee uhkana omalle onnelle. Usein unohdetaan, että vahvat ihmiset ovat inhimillisiä ja tuntevat samalla tavalla pelkoa, ahdistusta, kateutta, alemmuudentunnetta, surua ja epäonnistumisia kuin kaikki muutkin. Vahvat ihmiset erottuvat edukseen, koska he eivät jää negatiivisiin tunteisiin kiinni, vaan käyvät ne läpi ja jatkavat niistä eteenpäin.

Vahvat ihmiset ovat opetelleet itselleen sopivia keinoja selvitä ikävistä kokemuksista. He pystyvät selittämään ikävät kokemukset järjellä ja erottamaan sen, mitä itse tekivät tai jättivät tekemättä ja mikä puolestaan oli muiden aiheuttamaa. Vahvat ihmiset eivät keskity syyttelemään, vaan he panostavat ratkaisuun. Tulevaisuuteen suuntautuminen auttaa hyväksymään ikävät kokemukset osaksi omaa elämänhistoriaa ilman, että niiden tarvitsee jäädä vaivaamaan ja haittaamaan elämistä.

Jokainen meistä voi tulla vahvaksi ihmiseksi.

1. Vastuu itsestä, omista ajatuksista ja teoista on avainasemassa vahvaksi tulemisessa. On avattava silmät ja nähtävä realistisesti, mitä ympärillä tapahtuu.
2. On turha keskittyä siihen, mitä itsellä ei ole. Energia kannattaa käyttää sen pohtimiseen, mitä haluaa ja mitä voisi tehdä sen eteen.
3. Kannattaa opetella hyväksymään myös väärät valinnat. "Aloita elämä heti ja laske jokainen päivä erilliseksi elämäksi" (Seneca). Virheet eivät määritä sitä, mitä meistä tulee, mutta se määrittää, mitä teemme seuraavaksi.
4. Voi olla, että matkalla vahvaksi tarvitsee apua. Se on sallittua ja suotavaakin - vahvat ihmiset osaavat myös tunnustaa muiden merkityksen ja arvon.
5. Tekosyiden keksiminen on vain itsensä harhaan johtamista. Ei kannata selitellä muille ja vielä vähemmän itselle, koska selittely ei vie elämässä eteenpäin. Teot vievät. Keksi siis itsellesi sopivia keinoja, älä tekosyitä.
6. Muiden matkiminen ei johdata sinua omalle polullesi. Inspiroidu, innostu ja ota mallia, mutta uskalla löytää oma tapasi tehdä asioita. Joku saattaa ispiroitua juuri siitä, mitä sinä teet.

"Tulessa kulta koetellaan, vastoinkäymisissä vahva ihminen."

-Seneca

"Ihminen, joka on tottunut voittamaan surunsa,

kantaa onnettomuuksiaan kuin seppeleitä otsallaan."

-Seneca

Aforismit: http://www.kolumbus.fi/juha.seppanen/jssivut/sitaatit/filsit/filsit1.htm

Ylisuorittajan tunnustus

Ajattelin mennä henkilökohtaisuuksiin. Minulla on monia paheita, mutta pahin niistä on ylisuorittaminen. Minusta tuntuu, että jos en ole vähän parempi versio itsestäni joka päivä, olen riittämätön. En osaa tunnistaa, missä menee hyvän ja täydellisen raja. En tiedä, mitä täydellisyys tarkoittaa, koska voisi aina olla vähän parempi.

Olen tehnyt taas virheen, josta en ikinä opi. Tällä kertaa olen mennyt pahemmin metsään kuin koskaan; olen haalinut itselleni liikaa tekemistä. Teen kahta työtä - täysipäiväistä ja osa-aikaista - ja lisäksi suoritan opintoja tasaiseen tahtiin. Epäsäännöllisesti siellä täällä on vapaapäivä, mutta todennäköisesti edellisenä iltana on mennyt myöhään töissä tai työt alkavat seuraavana aamuna aikaisin.

En osaa enkä halua sanoa ei, etten jäisi mistään paitsi.

Ajattelin aiemmin, että on siistiä, jos pystyy suoriutumaan kaikesta. Ihailin ihmisiä, jotka jaksavat painaa täysillä kaikilla elämän osa-alueilla. Nykyään säälin niitä, joille mikään ei riitä.

Ylisuorittaminen ei ole arvostettavaa. Mitä hienoa on siinä, että on niin paljon tekemistä, ettei ehdi nauttia mistään? Siistiä on pitää itsestään ja jaksamisestaan huolta ja elää tasapainoista, tyytyväistä elämää.

Parasta on luvata itselle, että minä riitän vähempänäkin.

Välillä on kiireellisiä jaksoja, joihin ei voi itse vaikuttaa. Useimmiten olemme kuitenkin itse vastuussa siitä, miten paljon olemme haalineet tekemistä. Varsinkin ne, jotka eivät koe olevansa riittäviä, ajautuvat jatkuvasti tekemään itsestään liian tärkeitä.

Pitäisi ymmärtää, että jos jokin asia elämässä vie aikaa ja voimia,

muilla osa-alueilla on lupa höllätä.

Jos sosiaalinen media lakkaisi olemasta

Sosiaalinen media tarjoaa kanavan tulla esiin. Some on nopea ja helppo väylä kertoa, mitä itselle kuuluu. Yleisöä on tai ei ole, mutta tunne siitä, että on muiden ympäröimä, vahvistuu.

Sosiaalinen media on siitä hauska, että me kaikki voimme tulla kuulluiksi ja nähdyiksi juuri sellaisina kuin haluamme. Voimme unohtaa ne piirteet, mistä emme välitä itsessämme ja elämässämme ja korostaa niitä, joille haluamme antaa merkitystä. Meillä on halutessamme mahdollisuus luoda ihanneminästä virtuaalitodellista.

Vaikka voimme luoda sosiaalisessa mediassa omat totuutemme, se ei tarkoita, että sosiaalinen media olisi pelkkää epätodellista valhetta. Se, mitä julkaisemme itsestämme, on tavalla tai toisella osa meitä. Kaunis kuva itsestä voi olla esimerkiksi viesti siitä, mitä ihminen on, ajattelee olevansa tai haluaisi olla. Kaikki ovat totuuksia, mutta lähestyvät sitä eri näkökulmasta.

Pitää kuitenkin muistaa, että emme elä sosiaalista mediaa. Voimme rikastaa elämäämme sen avulla, mutta konkreettinen, ruumiillinen sinä on se, joka jää jäljelle. Sinä jatkat sinuna olemista sittenkin kun suljet puhelimen, tabletin ja tietokoneen. Sinä on se, joka leikkaa varpaankynsiä, tuntee epävarmuutta, imuroi, etsii parintonta sukkaa ja nyppii kulmakarvoja. Sinä olet täydellisen epätäydellinen kokonaisuus pikkuvioistasi parhaimpiin puoliisi.

Ne ihmiset, jotka tuntevat sinut, tietävät sen. Sinut tuntevat ihmiset näkevät sosiaalisen median julkaisujen ohella arjen, arkisen sinän kynsisaksinesi ja parittomine sukkinesi. Heille sosiaalisen median julkaisusi merkitsevät harvoin mitään mullistavaa.

Julkaistut totuudet itsestä ovat oiva keino tutustua itseen, tarkastella ja luoda identiteettiä, dokumentoida omaa elämää ja tallentaa itselle tärkeitä asioita. Sosiaalista mediaa käyttäessä tulisi kuitenkin välillä miettiä, mitä elämä on ilman verkkoyhteyttä.

Jos sosiaalinen media lakkaisi olemasta, mitä sinusta jää jäljelle?

Pärjäämisellä on hintansa

Pärjääjät ovat niitä, jotka selviävät kaikista tilanteista ja haasteista, joita heille tulee vastaan. Pärjääjät eivät juokse karkuun tiukan paikan tullen, eivätkä he mene sieltä, mistä aita on matalin. Heistä oikein huomaa, kuinka he haasteen nähdessään nostavat katseen, korjaavat ryhdin, vetävät ilmaa hitaasti sisään, käärivät hihat ja ryhtyvät hommiin. He tuntuvat aina tietävän, mitä pitää tehdä milloinkin ja miten mikäkin ongelma saadaan ratkottua.

Pärjääjät ovat ärsyttäviä.

On rasittavaa katsoa vierestä, kuinka toinen kerää itsensä, kun itse tekisi mieli lyyhistyä kasaan. Epäreilua, miten helpolla pärjääjä meloo ristiaallokossa ohi, kun itse yrittää epätoivoisesti kääntää paatin kokan edes oikeaan suuntaan. Itse ei pääse koskaan loistamaan, koska pärjääjä on aina tehnyt enemmän ja paremmin ja kerännyt pisteet kotiin. Pärjääjät ovat kivoja ainoastaan silloin, kun he ottavat vastuun yhteisestä asiasta, jolloin itse ei tarvitse kuin mennä virran mukana.

Todellisuudessa pärjääjänä oleminen ei ole pelkkää parrasvaloissa paistattelua. Pärjäämisen taustalla on aktiivinen elämäntyyli, armoton omatunto, tiukka itsekuri, kokemusta monenlaisista hommista, periksiantamattomuus ja kyky siirtää opittuja taitoja eri konteksteihin. Tärkein pärjääjän ominaisuus on vahva usko siihen, että minä pystyn. Sellaisten ajatusten taustalla on paitsi rohkeutta, kokeiluja, vastoinkäymisiä, epäonnistumisia ja negatiivisten tunteiden kohtaamista, mutta myös kannustusta, voittoja ja itsensä ylittämistä. Voimakkaimpana kaikista on halu näyttää oma etevyys itselle ja yleensä myös muillekin. Yleensä tämä johtaa siihen, että pärjääjä ei ole kaveri, vaan kateuden kohde.

Pärjääjä käy jatkuvaa taistelua itsensä kanssa. Kun on kaikessa hyvä, on pystyttävä vielä parempaan, jotta voi loistaa. Muuten muut tai etenkään itse ei huomaa, mitä on tullut tehtyä. Pärjääjä voi olla jatkuvasti tyytymätön itseensä ja suorituksiinsa, koska hän tietää, että pystyisi vielä parempaan jos yrittäisi vähän enemmän. Sekä pärjääjä itse että muut luottavat siihen, että pärjääjä tarttuu toimeen, kun muut perääntyvät. Riittävälle ei ole rajaa, eikä täydellistä voi määrittää. Aina voi olla parempi.

Pärjääjät voivat olla ärsyttäviä niiden mielestä, joille yrittäminen on vaikeaa tai jotka eivät usko itseensä. Vielä ärsyttävämpää on olla pärjääjä, joka ei koskaan riitä itselleen. Kumpi haluaisit olla; a) se, joka voi aina todeta, että minun ei tarvitse ryhtyä kaikkeen, vai b) se, joka ei voi kohdata sitä tosiasiaa, että ei riitäkään?

Ei ole rakkautta rakkaus, jos se muutoksesta muuttuu

Minä vol 2.0. Nykyajan ihmiset luovat itsensä uudelleen kuin käärmeet nahkansa. Saa olla ennakkoluuloton muutoksissa ja erilainen kuin ennen. On hienoa olla uusi ja upeampi, parempi versio itsestä.

Muutoksessa koolla ei ole väliä. Tai tietysti mitä isompi muutos, sitä kivempaa se on julistaa koko kansalle, mutta todellisuudessa muutos on muutos riippumatta siitä, mikä muuttuu. Muutos voi olla esimerkiksi elämäntaparemontti, isommat painot puntilla, uusi tukka tai myönteisemmät ajatukset. Muutos on jotain, mitä teet tai ajattelet eri tavalla kuin eilen.

Muutoksen tekeminen ei ole aina helppoa. Vähemmän sokeria, enemmän liikuntaa, parempi ajanhallinta tai vaikka avoimempi sosiaalisissa tilanteissa ovat tavoitteita, joiden toteuttaminen ei välttämättä tapahdukaan ihan hetkessä. Opittuja tapoja voi olla vaikea lähteä muuttamaan.

Muutoksessa keskeisintä on miettiä, miksi haluaa jonkin muuttuvan. Onko muutoksen taustalla onnellisuuden tavoittelu vai kenties itsensä rankaiseminen? "Lopetan sokerin syönnin kokonaan, koska olen niin ällöttävän lihava."

Muutos lähtee aina itsensä hyväksymisestä juuri nyt.

Kuulostaa nurinkuriselta; eikö motivaatio synny juuri halusta muuttaa jotain, mikä nyt on huonosti? Jos haluaa jonkin muutoksen tapahtuvan, ei ole järkevää perustaa muutoksen motivaatiota negatiivisille ajatuksille itsestä. Itsensä rankaisemiseksi käytetty muutos saattaa kääntyä itseä vastaan heti, kun tulee vastoinkäyminen. Silloin kyseenalaistaa muutoksen ja tulee helposti ajateltua, että kun kerran olen kumminkin niin surkea, minun on turha yrittää muuttua: "Olen niin huono muutenkin, joten ihan sama, vaikka vetäisin karkkia". Tai toisaalta jos muutos on rankaisu, sehän on tilapäinen ja päättyy silloin, kun asiat ovat taas hyvin: "Voin syödä karkkia sitten, kun olen tarpeeksi hoikka". Tällöin palaa helposti takaisin vanhoihin tapoihin.

Todellinen ja kantava motivaatio muutokselle on sen oivaltaminen, miksi muutos on itselle hyväksi. "Olen riittävän hyvän näköinen jo nyt, mutta ymmärrän, että sokeri tekee haittaa elimistölleni ja saa minut väsyneeksi. Siksi minun on tärkeää opetella pikkuhiljaa vähentämään sokeria." Muutos on tie hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Silloin ainoa keino kulkea tie on rakastaa itseä ja hyväksyä se, että ei tarvitse olla täydellinen nyt, eikä myöhemminkään. Muutos on itsensä rakastamista ja hyvän tekemistä itselle.

Ei ole rakkautta rakkaus, jos se muutoksesta muuttuu. - Shakespeare

Aforismi: hyvejohtajuus.fi

Ruvetaan kaikki hyvinvoimaan

Hyvinvointi on nyt se juttu. Saa ja pitää voida hyvin - omaan hyvinvointiin panostetaan ihan itsen takia tai koska niin kuuluu tehdä. Ruvetaan kaikki hyvinvoimaan!

Mistähän sitä aloittaisi, kun ei oikeastaan edes tiedä, että mitä se hyvinvointi tarkoittaa...

Medialla on oma mielipiteensä hyvinvoinnista. Kahvipöytäkeskusteluissa kuulee toisenlaisen näkökulman, samaten lääkäriltä, kampaajalta, hierojalta, psykologilta ja personal trainerilta. Jokainen katsoo hyvinvointia vähän eri vinkkelistä.

Hyvinvointi muodostuu useista elämän osa-alueista, päästä varpaisiin ja kaikesta siltä väliltä. Hyvinvointi on elämänhallintaa eri elämän osa-alueiden välillä, myönteisiä ajatuksia itsestä, omasta elämästä ja tulevaisuudesta, onnistuneita ihmissuhteita ja terveyttä.

Kaikessa ei kuitenkaan tarvitse olla täydellinen. Olennaista olisikin ymmärtää, että hyvinvointi on hedelmäsalaatti, johon saa ihan itse valita suosikkihedelmät ja niiden määrät. Sinä päätät, mikä on sinun hyvinvointisi resepti.

Hyvinvointi lähtee itsensä tuntemisesta.

Pitää tietää, kuka on ja mitä haluaa. On katsottava peiliin ja kysyttävä, kuka siellä toisella puolella pönöttää. Kaikki, mitä teemme - kaikki valinnat, päätökset, tilanteet ja tapamme toimia - kertovat, keitä me olemme. Ympärillämme olevat ihmiset näyttävät, mistä me pidämme muissa ja itsessämme. Me olemme tauluja, jotka olemme itse maalanneet. Tärkeää olisi välillä katsoa sitä taulua ja nähdä rehellisesti ja realistisesti, mitä sinne on tullut tuherrettua.

Mitä tekoni kertovat minusta? Mitä ympärilläni olevat ihmiset kertovat minusta? Mitä sosiaalisen median käyttäytymiseni kertoo minusta? Mitä tekemäni päätökset kertovat minusta?

Hyvinvointia tavoitellessa pitää lähteä liikkeelle siitä, mihin kaikki lopulta johtaa - itsestä.

Perfektionismi ei johdakkaan täydellisyyteen

Olen aina pitänyt itseäni perfektionistinä. Haluan tehdä asiat hyvin, ellen jopa paremmin ja uskon, että on olemassa täydellisyys. Uskon, että kovalla työllä täydellisyyden voi saavuttaa.

Todellisuudessa perfektionismi on tekosyy voida huonosti.

Perfektionismi johtaa helposti tyytymättömyyden, riittämättömyyden ja epävarmuuden tuntemuksiin. Aina, kun pääsee lähemmäksi täydellisyyttä, rima nousee. Perfektionismi on näännyttävä elämänmittainen takaa-ajo, jossa epämäärinen tavoite juoksee karkuun ja epätoivoinen hyväksyntää kaipaava ihmisraunio raahautuu perässä.

Perfektionismistä voi parantua.

Itsensä hyväksyminen, armollisuus, oikeasti tärkeiden asioiden tunnistaminen ja epäolennaisesta irti päästäminen ovat avainasioita. Täydellisyyden tavoittelun varaan rakennettua minuutta ei muuteta hetkessä, mutta vähän kerrallaan, päivä päivältä eteenpäin voi hidastaa takaa-ajoa. Tavoitteiden selkiyttäminen ja riittävän tason määritteleminen voivat auttaa.  Ehkä jossain vaiheessa oppii huomaamaan, milloin juoksee turhaan.

Täydellisyys ei ole elämän heittämistä hukkaan sellaisten asioiden puolesta, joilla ei oikeastaan ole merkitystä. Täydellisyys on tasapainoa eri elämän osa-aluiden välillä.

Kiehuntaa kuumista fitnesskuvista

Fitnessvillitys on herättänyt jo jonkin aikaa enemmän ja vähemmän kuhinaa. On pöhisty esimerkiksi fitneksen vallankumouksesta ja yleistymisestä, lajin terveellisyydestä sekä siitä mikä oikeastaan on fitnestä ja mikä ei. Tällä hetkellä puhistaan fitnessmisujen somekuvajulkaisuista.

Pääongelmana on, että vähemmän fitneksiä harmittaa, kun timmit kisut esittelevät hyveitään vähissä vaatteissa ja kuvia julkaisevia ärsyttää, kun heidän ei anneta toteuttaa itseään omalla tavallaan. Tyypillisiä argumentteja puolesta ja vastaan ovat: lasten silmät menevät pilalle kuvia katsellessa, nuoret tytöt tekevät itsestään lapsipornotähtiä matkimalla vähäpukeisia fitnesskuvia, miehetkin julkaisevat paidattomia kuvia, joten mikseivät naiset saisi, kateelliset panettelevat.

Katsoi asiaa kummasta näkökulmasta tahansa, jokaiselle on selvää, että vähillä vaatteilla verhoiltujen timmien vartalokuvien tarkoitus on provosoida. Kuvia julkaisevat fitnessharrastajat haluavat osoittaa, että työllä saa tuloksia. Vähemmän fitnekset taas reagoivat juuri kuvien julkaisijoiden haluamalla tavalla; provosoituen. Ja kun nuotioon heittää lisää puuta, tuli leimahtaa. Kohu nostaa kohun kynnystä, jolloin (tässä tapauksessa vaatteiden osalta) vähempi on parempi.

Kukin tyylillään, mutta jokaisen olisi hyvä pohtia omaa vastuutaan. Kuka katsoo julkaisuja, kenen ja miksi? Netti ei ole pullollaan puolialastonkuvia. Jokainen näpyttelee omat hakusanansa Googleen ja klikkailee omien kuvakanaviensa seurattavat. Sitä näkee, mitä haluaa. Jos muiden hyvännäköiset vartalot ärsyttävät tai tekevät oman olon riittämättömäksi, kannattaa miettiä, mistä oma reaktio johtuu.

Toisaalta toisin päin; kuka julkaisee, kenelle ja miksi? Jokainen voi itse vaikuttaa omilla julkaisuillaan siihen, millaista huomiota saa osakseen. Jos itseen kohdistuva palaute ei ole mieleistä, kannattaa kurkata omista profiileista, millaisia mielikuvia kuvillaan aiheuttaa. On eri asia julkaista kuvia mustikkaämpäristä kuin stringipepusta - se nyt vaan kertoo jotain ihmisestä. Mikä tahansa itseen liittyvän täydellisen ominaisuuden esitteleminen aiheuttaa helposti kateutta, epävarmuutta ja uhkan kokemuksia muissa ihmisissä, jolloin reaktio on negatiivinen.

Kuvat: fansshare.com & hdwallpapers.cat

Kysymys ei kuulu, onko vähissä vaatteissa esiintyminen oikein vai väärin.

Kyse on molemmin puolin siitä, että sitä saa, mitä tilaa.

Vahvuus mitataan heikkoudessa

Me suomalaiset olemme itsenäisiä, ahkeria ja sisukkaita. Me selviämme lähes missä olosuhteissa tahansa. Entäpä sitten, kun tulee se heti, se päivä tai se aika elämässä, kun tuntuu, ettei selviäkkään? Miten kannattaa toimia, kun olo onkin epävarma, uhattu, epäileväinen, surullinen tai väsynyt ja jokin tuntuu liian haasteelliselta?

Loppujen lopuksi meidän on selvittävä itse. Siis siinä mielessä, että itsehän meidän on noustava sängystä ja tartuttava toimeen - kukaan muu ei voi tulla päämme sisään ja muuttaa niitä ajatuksia, jotka estävät meitä toimimasta. Muutoksen on tapahduttava meissä itsessä ja se tapahtuu, kun annamme itsellemme mahdollisuuden olla avoimia erilaisille ratkaisuille.

Aina ei kuitenkaan tarvitse selvitä yksin. Aiemmassa julkaisussani kehotin miettimään ihmisiä, joista saa inspiraatiota elämään, kun asiat tuntuvat junnaavan paikallaan (Inspiraationa ihmiset -teksti). Toisinaan voi kuitenkin olla parempi pyytää apua kuin yrittää selvitä yksin omien ajatusten kanssa.

Ongelmana on, että oman heikkouden tunnustaminen on ihan hemmetin vaikeaa. Mitähän toinen ajattelee, kun en selviäkkään tästä? Kyllähän minun pitäisi pärjätä yksin. Oman epävarmuuden, heikkouden tai epäuskon tunnustaminen takertuu epäilyihin muiden halveksivista ajatuksista.

Toisaalta, kun uskallat avautua, apua pyytämällä osoitat toiselle, miten tärkeä hän on sinulle ja että luotat häneen. Samalla tarjoat toiselle mahdollisuuden auttaa, mikä tuottaa tasapainoisessa ihmissuhteessa merkityksellisyyden kokemuksia teille molemmille. On kuitenkin hyvä muistaa, että kun mato on vedessä, vastuu nappaamisesta on kalalla - jos toinen ei vastaa avunpyyntöösi tai suhtautuu siihen väheksyvästi, kyseessä on sinua heikompi ihminen.

Mitäpä jos itsenäisyys, ahkeruus ja sisukkuus eivät tarkoittaisikaan kykyä selvitä kaikesta ja kaikissa olosuhteissa yksin, vaan rohkeutta turvautua muihin, kun omat resurssit eivät riitä? Ei ole mitään vahvempaa kuin uskaltaa olla heikko.

"Vahvan minuuden omaava ihminen uskaltaa olla heikko, 

sillä hän on varma hyväksytyksi tulemisesta.

Tällaisen ihmisen lähellä on hyvä olla,

sillä hän ei ole olevinaan mitään sellaista, mitä ei ole.

Hänen ei tarvitse miellyttää eikä varoa ketään, 

sillä hän miellyttää jo itseään."

- Tommy Hellsten 

Lisää itsenäisyys-teemasta tekstistä Itsenäisyys mitataan muissa. Aforismi: tanssiajaterapiaa.com.

Ulkonäköä kannattaa välillä punnita, ei vaa'alla, vaan elämän tärkeysjärjestyksessä

Maailman ja ihmisen väliin tarvitaan jotain pehmeää.

Minun ratkaisuni on alhaista isompi rasvaprosentti.

Kannattaako ulkonäön suhteen olla aina niin vakava?

Ehkä ei what's your excuse, vaan what's important.

Sinä olet hyvä tyyppi

Hyvä tyyppi on sellainen, jonka kanssa on helppoa olla. Hyvä tyyppi rentouttaa ilmapiirin ja levittää ympärilleen hyväntuulisuutta.

Mikä tekee hyvästä tyypistä niin hyvän?

Hyvän tyypin salaisuus on uskaltaa mokailla. Hän tekee avoimesti virheitä ja suhtautuu niihin huumorilla.

Hyvän tyypin seurassa on helppoa olla, koska hyvä tyyppi ei pelkää tulla nolatuksi, jolloin hänen seurassaan ei tarvitse pelätä omia virheitä. Hän ymmärtää, että inhimillisinä olentoina me kaikki mokailemme joskus. Hyvän tyypin mielestä virheet ovat voimavara, joka tekee meistä helpommin lähestyttäviä ja meidän kanssamme on rennompaa olla.

Avoimuus mokille antaa tilaa hengittää.

Virheiden tekeminen ja niihin sallivasti suhtautuminen tekee meistä kaikista hyviä tyyppejä, koska vähemmän täydellisinä muut eivät koe meitä uhkana (tiedät, mitä tarkoitan uhkalla, kun luet tekstin Pakene, taistele tai keskity muihin asioihin). Pikemminkin mokailun salliminen on kuin kuistilamppu yöperhosille - sen ympärillä viihtyy.

Vähemmän täydellisinä olemme täydellisimpiä.

 

Harrastukset: kertakäyttösuhteet

"Ilmeisesti ihmissuhteet eivät nykypäivänä enää lukeudu niihin asioihin, joita arvostetaan. Esimerkiksi parisuhteen alkuhuumaan kaikotessa suurin osa suhteista kaatuu, koska ei vaan jakseta panostaa tai antaa itsestään yhtään mitään. Mielestäni nykyään erotaan aivan liian helposti! -- Tänä päivänä arvostetaan nopeita arvoja, omaa mielihyvää ja fyysisyyttä. Musta tuntuu, että kaiken ulkoisen hössötyksen ohessa se sisin jää niin usein huomiotta."

- Jutta, On my way (http://onmyway.fitfashion.fi/2015/01/12/missa-moraali/)

 

 

Me olemme (huomaamattamme) sellaisia kertakäyttösuhteiden harrastajia niin läheisissä ihmissuhteissa kuin satunnaisemmissakin. Toisilta ihmisiltä vaaditaan paljon, koska eihän meidän tarvitse tyytyä mihin tahansa. Jos suhde ei toimi, vaihtoon vaan, koska kyllä ne oikeat elämänkumppanit, ystävät, tuttavat ja työkaverit jostain löytyvät.

 

Vaan mitä jos parempia ihmissuhteita ei löydykään? Ehkäpä parhaat ihmissuhteet eivät odota löytymistään, vaan vaativat vähän enemmän joustamista, kompromisseja, kärsivällisyyttä ja ymmärrystä.

 

"Noh, se perus klisee on, että erilaisuus on rikkaus. Ja se on. Rehellisesti tähän kirjoitan, että en kestäisi katsoa omaa naamaani kovin pitkään. En kestäisi lukea omia ajatuksiani päivästä toiseen. En kestäisi sitä vellovaa samanlaisuutta sekä tasaisuutta. Elämässä pitää olla se ripaus konfliktiä, mutta tietenkin hyvän maun rajoissa."

- Anette, Operaatio Äiti. (http://operaatioaiti.blogspot.fi/2014/02/ajatuksia-ihmissuhteista.html)

 

Kuva: http://spoileralertv.wordpress.com/2011/11/05/generique-de-serie-friends/

 

Ahdistavat ihanat ihmissuhteet

Vaikeimmat ihmissuhteet ovat ne kaikkein läheisimmät. Läheisissä ihmissuhteissa olemme alastomia. Olemme paljaita osia ja kokonaisuuksia toisen arvostelulle. Joko toinen voi arvostella enemmän tai vähemmän täydellisiä palasia tai sitten hän voi nähdä meidät ihanana osiensa summana.

Siksi läheisimmät ihmissuhteet ovat ahdistavia. Niissä pitää uskaltaa olla oma itsensä ja antaa itsestään kaikki. Lisäksi pitää vielä luottaa siihen, ettei toinen satuta. Vastineeksi saa parhaassa tapauksessa arvostusta, kunnioitusta ja lämpimiä tunteita, mutta niistä ei voi kuitenkaan mennä takuuseen.

Läheiset ihmissuhteet ovat kykyä heittäytyä ja luottaa. Pitää kuitenkin muistaa, että itse ei voi olla vastuussa toisen käytöksestä. Jos heittäydyt täysillä tuntemattomaan, ei ole sinun käsissäsi, mitä vastaasi tulee. Jos tulet satutetuksi, syy ei ole sinun, vaan toisen. Sinä selviät iskuista, mutta mietipä, miten toinen voi elää itsensä kanssa, kun tietää loukanneensa jotain niin ihanaa ihmistä kuin sinä.

Totuus sinusta

Sinä olet mahtava ihminen. Mieti, mitä kaikkea olet saanut aikaan ja mitä kaikkea olet saavuttanut. Mistä asioista voit olla tekemisissäsi ylpeä? Mikään ei ole liian mitätöntä ollakseen välinpitämätöntä. Kaikki hyvä, mitä teet, on arvokasta ja johtaa lopulta johonkin vielä parempaan. Vaikka joutuisit tekemään ikäviä asioita, sinä selviät niistä ja pystyt mihin tahansa.

Sinä olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet. Sinun ei tarvitse olla parempi, koska riität tuollaisena. Sinussa on paljon hyvää ja tasapainona jotain ärsyttävää, mutta se tekee sinusta ihmisen. Sinussa on paljon ihmistä, jota rakastaa. Olet rakastettava.

Sinä olet hyvännäköinen. Sinussa on paljon kaunista, jota on ilo katsella. Sinä näytät ihanalta auringon paisteessa ja halattavalta lumisateessa. Sinun silmissäsi on elämää ja hymysi lämmittää mieltäni.

Sinä voit olla ylpeä itsestäsi.

 

 

Huomaatko? Ei se itsensä arvostaminen tämän vaikeampaa ole.

 

Mistä sinä haluat olla ylpeä?

Olet varmasti huomannut, että viime aikoina ulkonäöstä ja vartalosta on kohistu yhä kovempaa ja enemmän. Enää ei ole ihanteena hoikistua ja pysyä hoikkana, vaan muokata ja kehittää jatkuvasti. Valtaosalla tuntuu olevan päällä project me.

Ulkonäön kehittäminen on yleisesti hyväksyttävää. Projectminuja arvostetaan ja ihaillaan. Ulkonäön kehittäminen antaa monille tunteen elämänhallinnasta, mielekkyydestä ja omasta pystyvyydestä. Onnistuneet projectminät hehkuttavatkin usein hyvää oloa, onnellisuutta ja tunnetta siitä, että on saavuttanut jotain upeaa.

Elämänhallinnan tunne on ehdottomasti hyvä ja elintärkeä juttu, mutta mitä tapahtuu, jos oma oleminen ja saavutukset liittyvät esteettisiin (kauneus, ulkonäkö) arvoihin? Jos elämä pyörii ulkonäön, kehon muokkaamisen ja oman hyvän olon ympärillä, mitä tapahtuu, kun ne eivät enää riitäkään tai niitä ei enää ole?

Kai ymmärrät, että kehonmuokkausilmiö on vain tämän hetken villitys? Jonkun ajan päästä salilla käyminen, selfiet ja belfiet ja käsilihakset ja bikinifitnesschalenget ovat yhtä unohtuneita kuin 90-luvun vesisängyt. Jos nyt perustat elämäsi tälle kehonmuokkausilmiölle, mitä aiot tehdä kymmenen vuoden päästä? Entä oletko tullut ajatelleeksi vanhenemista ja sen vaikutusta ulkonäköön?

Jos saavutuksesi liittyvät ulkonäköösi, mitä sinulle jää jäljelle,

kun ulkonäkösi ei enää vastaakaan ihanteita?

Sinun on aika tehdä ratkaisu

Iloitsin, kun pajunvarren laihan kauneusihanteen tilalle tuli urheilullinen, sopusuhtainen ja normaali vartalo. No, enää en hypi riemista. Toisaalta eihän ihanne olisi ihanne, jos se olisi helposti saavutettavissa. Nyt ei riitä olla urheilullinen ja sopusuhtainen, vaan nyt huomiota herättääkseen täytyy olla lihaksikas ja rasvaton.

Haluaisitko sinä näyttää kauneusihanteelta?

Jos vastasit myöntävästi, sinulla on kolme vaihtoehtoa:

1. voit työskennellä tavoitteesi eteen ja olla sitä kautta tyytyväinen itseesi
2. voit haluta ulkonäköösi muutosta, mutta et tee asialle mitään
3. voit todeta kauneusihanteen olevan upea, mutta se ei ole kaiken vaivan arvoinen ja voit olla tyytyväinen itseesi juuri sellaisena kuin olet.

 Jos valitset ensimmäisen vaihtoehdon, sinun on kaivettava itsekuri ja samalla todellisuudentaju itsestäsi. Tasapainoilu tavoitteen saavuttamisen ja siihen tyytymättömyyden välillä on valitettavan usein yhtä vaikeaa kuin mukulakivilla korkokengillä astelu. Riskinä on, että treenatessa kunto kasvaa ja syödessä nälkä häviää, etkä koskaan ole yhtään sen tyytyväisempi itseesi kuin nytkään. Toisaalta kova työ tuottaa kroppaan näyttävää tulosta.

Toinen vaihtoehto on se, jota emme halua valita, mutta jota toteutamme. Lupailemme itsellemme muutoksia, pyrähtelemme toiveajattelussa ja jopa elämäntapamuutosten yrityksissä, mutta väsymme helposti, emmekä koskaan saavuta ihannettamme. Elämme tyytymättöminä itseemme.

Miksi sitten valitsit kolmannen vaihtoehdon? Eihän vähemmän täydelliseen oikeastaan saisi olla tyytyväinen - pahimmassa tapauksessahan liika tyytyväisyys johtaa siihen, ettei itsestä enää huolehdita.

Voisin vaikka lyödä vetoa sen puolesta, että kakkosvaihtoehto on yleinen juuri siitä syystä, että mielemme haluaisi valita (ehkä tiedostamattamme) tyytyväisyyden siihen, millaisia jo olemme. Haluamme tulla hyväksytyiksi tällaisina ilman ehtoja.

Eikä siinä ole mitään pahaa.

Ja ei tyytyväisyys tuota epätoivottuja tuloksia, jos tyytyväisyys on realistista ja aitoa. Tyytyväinenkin voi kävellä irtokarkkiosaston ohi tai rynnätä aamuseiskalta lenkille. Oikeastaan aito tyytyväisyys johtaa itsen kuunteluun ja sen hyväksymiseen, mitä kroppa ja mieli tarvitsee.

Minkä suhtautumistavan kauneusihanteeseen sinä valitset?

Kuva: tampereenjumppatiimi.net

Varo, se polttaa!

Minun on ollut viime aikoina vaikea muotoilla asioita sellaisiksi, että voisin kirjoittaa niistä täällä sinulle. Ei sillä, ettei minulla olisi ollut asiaa, mutta kun tuntuu, että samoista asioista pölistään kaikkialla muuallakin.

Hyvinvointi, onnellisuus, terveys, positiivinen ajattelu, tyytyväisyys ja unelmat ovat, eivät enää kuumia perunoita, vaan modernisti kaupasta loppuvia pakasteruusukaaleja. Niistä puhutaan, ne ovat hyväksi ja kaikki haluavat niitä. Mikä parasta, kaikki tietävät niistä paremmin kuin joku toinen. Olemme kaikki hyvä elämän guruja.

Minulla on sellainen pieni epäilys koko hyväelämäkeitosta kohtaan. Kun kattilassa kuohuu ja elämänlaadusta puhutaan, on selvää, että jotain hyvää tapahtuu. Mutta mitä käy niille, jotka tippuvat kiehuvasta keitoksesta pois? Entä mitä kaikkia tärkeitä ainesosia haihtuu vesihöyryn mukana? Viekö hyvän elämän korostaminen huomion elämän ikävistä asioista? Tuleeko hyvästä elämästä tavoitteen sijaan pakko (lue lisää: Ikäviä tunteita ei tarvitse hävetä)?

Hyvinvointi on tärkeä juttu, mutta sitä ei pidä tavoitella hampaat irvessä. Itselle pitää muistaa

antaa aikaa surra, murehtia ja vihata. Välillä saa olla väsynyt.

Hyvinvointi, onnellisuus ja hyvä elämä koostuukin kaikkien elämän osa-alueiden tasapainosta - ei pelkästään terveellisyydestä, positiivisesta ajattelusta, tyytyväisyydestä ja unelmien saavuttamisesta. Edellä mainitut ovat tärkeitä, mutta jotta voi olla hyvää, on oltava pahaakin.

Kuten meille on lapsena opetettu: ei kannata polttaa sormia kuumalla levyllä,

vaan kattilaan eli hyvän elämän soppaan tulisi tarttua varovaisesti.

Ihana tavallinen ihminen

Kuva: yle.fi

Moderni nykyajan ihminen on pitkään nähty kaikkivoipana ja täydellisenä. Pitää olla hyvä työura ja perhettä - tai ainakin puoliso ja toppatakkiin puettu koira - tai vauhdikkaan sosiaalisen elämän omaava sinkku. Modernin ihmisen pitää kyetä omistautumaan, muttei tarrautumaan, tuntemaan, muttei kuohahtelemaan ja herkistymään, muttei särkymään.

Pikku hiljaa täydellisen ihmisen rinnalle on noussut vähän tavallisempi ihanne. On sittenkin ihanaa olla aika tavallinen; juoruilla ystävien kanssa, vaihtaa henkkamaukan pitsipöksyt kollareihin, kuljeskella villasukat jalassa ja neuloa julkisilla paikoilla kaulaliinaa. Ja on ihan ok olla oikeus omiin tunteisiin ja romahtaa.

Tervetuloa me ihanat tavalliset ihmiset!