Marraskuussa on lupa varjoille

"Marraskuun iltoina nähdä voi kummia,
hämärän hahmoja, varjoja tummia.
Lieneekö tonttu vai naapurin kissa,
vilahdus vain – se on kadoksissa."

On jotenkin lohdullista, että on niin pimeää ja märkää. Sääukkoa surettaa. Eihän kukaan ei ole täydellinen.

Tunne ja järki saavat kerrankin olla yhtä mieltä; on lupa haalia ympärille pehmeää, villaista ja höyryävää ja kaivautua omaan koloon. Saa murehtia, märehtiä, hykerrellä ja hihkua kaikki, mikä on tullakseen.

Vasta pimeässä näkee kunnolla. Valo rajaa kirkkauden ja koettaa kätkeä varjot. Mutta varjot kuuluvat elämään.

Väsyn valosta. Kesällä silmät ovat auringosta arat ja pää kaikesta tekemisestä täysi. Marraskuussa pimeäeläjäni herää ja antaa minulle uutta voimaa tarpoa talvikengillä sateessa.

Sitä paitsi enää on vain viisi viikkoa jouluun. Aion inspiroitua siitä.

 

Kiehuntaa kuumista fitnesskuvista

Fitnessvillitys on herättänyt jo jonkin aikaa enemmän ja vähemmän kuhinaa. On pöhisty esimerkiksi fitneksen vallankumouksesta ja yleistymisestä, lajin terveellisyydestä sekä siitä mikä oikeastaan on fitnestä ja mikä ei. Tällä hetkellä puhistaan fitnessmisujen somekuvajulkaisuista.

Pääongelmana on, että vähemmän fitneksiä harmittaa, kun timmit kisut esittelevät hyveitään vähissä vaatteissa ja kuvia julkaisevia ärsyttää, kun heidän ei anneta toteuttaa itseään omalla tavallaan. Tyypillisiä argumentteja puolesta ja vastaan ovat: lasten silmät menevät pilalle kuvia katsellessa, nuoret tytöt tekevät itsestään lapsipornotähtiä matkimalla vähäpukeisia fitnesskuvia, miehetkin julkaisevat paidattomia kuvia, joten mikseivät naiset saisi, kateelliset panettelevat.

Katsoi asiaa kummasta näkökulmasta tahansa, jokaiselle on selvää, että vähillä vaatteilla verhoiltujen timmien vartalokuvien tarkoitus on provosoida. Kuvia julkaisevat fitnessharrastajat haluavat osoittaa, että työllä saa tuloksia. Vähemmän fitnekset taas reagoivat juuri kuvien julkaisijoiden haluamalla tavalla; provosoituen. Ja kun nuotioon heittää lisää puuta, tuli leimahtaa. Kohu nostaa kohun kynnystä, jolloin (tässä tapauksessa vaatteiden osalta) vähempi on parempi.

Kukin tyylillään, mutta jokaisen olisi hyvä pohtia omaa vastuutaan. Kuka katsoo julkaisuja, kenen ja miksi? Netti ei ole pullollaan puolialastonkuvia. Jokainen näpyttelee omat hakusanansa Googleen ja klikkailee omien kuvakanaviensa seurattavat. Sitä näkee, mitä haluaa. Jos muiden hyvännäköiset vartalot ärsyttävät tai tekevät oman olon riittämättömäksi, kannattaa miettiä, mistä oma reaktio johtuu.

Toisaalta toisin päin; kuka julkaisee, kenelle ja miksi? Jokainen voi itse vaikuttaa omilla julkaisuillaan siihen, millaista huomiota saa osakseen. Jos itseen kohdistuva palaute ei ole mieleistä, kannattaa kurkata omista profiileista, millaisia mielikuvia kuvillaan aiheuttaa. On eri asia julkaista kuvia mustikkaämpäristä kuin stringipepusta - se nyt vaan kertoo jotain ihmisestä. Mikä tahansa itseen liittyvän täydellisen ominaisuuden esitteleminen aiheuttaa helposti kateutta, epävarmuutta ja uhkan kokemuksia muissa ihmisissä, jolloin reaktio on negatiivinen.

Kuvat: fansshare.com & hdwallpapers.cat

Kysymys ei kuulu, onko vähissä vaatteissa esiintyminen oikein vai väärin.

Kyse on molemmin puolin siitä, että sitä saa, mitä tilaa.

Kesä on nyt

On kylmä, pilvistä ja sataa. Get used to it - you're in Finland.

Kesä on nyt. Kesä ei ole sitten, kun paistaa aurinko, on lämmintä, on loma, ollaan mökillä, grillataan...

Kesä on aurinkoa ja sadetta, tuulitakkeja ja shortseja, itikanpistoja varpaanväleissä, sulavia jäätelöpalloja, iho kananlihalla, nuotion savua, lokin rääkäisyjä, kuiva tie, keltaisena hohtava rypsipelto, takapihan mäkäräisiä, kivi kengässä, hikipisara valumassa alaselkään, aurinkolasit, taivaan heijastumista puhelimen näytöltä niin, ettei näe näytöstä mitään, kiirettä ja kiireettömyyttä, ummehtunut ilma seisoneessa autossa, ötököiden tekemää vaahtoa tienvarren heinissä, metsämansikoita, kengänpohjan värjännyt mustikka, lasipulloon eksynyt mehiläinen, tyyni järvi, auringon valaisema makuuhuone aamulla ja tuuli paljailla säärillä.

Mitä sinun kesäsi on? Säästä murehtimista ja huomisen odottamista vai pysähtymistä nyt ja oivaltamista, että kesä voi olla ohi, ennen kuin sitä ehtii elää?

Aistikasta ja nautinnollista keskikesän juhlaa!

Vastuutonta vallakäyttöä

Olethan sinäkin lukenut sosiaalisesta mediasta erinäisiä kauheita juttuja, joita yksityishenkilöt paljastavat tapahtuneen. Taannoin kauhisteltiin poliisin piittaamattomuutta auton alle jäänyttä lemmikkieläintä kohtaan ja vähän aikaa sitten ihmeteltiin törkeää kunnianloukkausepisodia kahvilassa. Kumma, miten vastuuttomasti ihmiset tai yritykset käyttäytyvät.

Sosiaalinen media on kansan ääni. Sosiaalinen media on ennennäkemättömän jakamisen väline, jonka avulla tieto leviää metsäpalon nopeudella. On hyvä, että sosiaalista mediaa käytetään välineenä yhteiskunnan epäkohtien esiin nostamisessa.

Toisaalta, missä menee sosiaalisessa mediassa sallitun julkaisemisen raja?

Milloin ja millaiset julkaisut ovat liikaa?

Mitä kaikkea sosiaalisessa mediassa saa jakaa ja onko jotain, mistä kannattaisi vaieta?

Sosiaalinen media ja media ylipäänsä ovat mahtivallan välineitä. Julkaistu tieto on kaikkien näkyvissä, arvosteltavissa ja tulkittavissa. Oletko tullut ajatelleeksi, mitä kaikkea pahaa omasta mielestä harmittomalta tuntuva julkaisu voi saada aikaan, kun miljoonat yksityishenkilöt tekevät julkaisusta omat päätelmänsä?

Usein kriittisissä ja epäkohtia esiin nostavassa julkaisussa on kyse yksityishenkilön kokemasta vääryydestä. Henkilön, joka on ollut tilanteessa omien tunteidensa ja tulkintojensa kanssa. Monesti julkaisu on vielä kirjoitettu hieman liioitellen tai provosoivaksi.

 

Onko rehellisissä julkaisuissa aina totuus sellaisenaan?

Mitä mieltä tilanteen toinen osapuoli/osapuolet olisivat?

Onko heillä mahdollisuus kertoa oma mielipiteensä?

Taannoin törmäsin julkaisuun, jossa paljastettiin kuvan ja nimen kanssa henkilö, joka on tehnyt eläinsuojelurikkomuksia. Julkaisussa kehotettiin olemaan myymättä lemmikkejä henkilölle. Julkaisun tarkoitus oli todennäköisesti tarkoitettu hyväksi, mutta tulivatko julkaisijat ajatelleeksi, mitä julkaisu voi tarkoittaa paljastetulle henkilölle loppuelämän ajan?

Sosiaalisessa mediassa julkaiseminen on aina eettinen kysymys. Onko oikein aiheuttaa esimerkiksi potkut ja ammatinharjoittamiskielto sairaanhoitajalle, joka on yhden henkilön mielestä tehnyt hoitovirheen? Tai onko oikein, että yritys, josta joku on saanut huonoa palvelua, menettää kaikki asiakkaansa? Mitä jos kyse onkin ollut yksittäisestä virheestä, jota ei oltaisi toistettu?

Entä onko oikein tukea tykkäämällä, kommentoimalla ja jakamalla väitettä,

jonka ei voi edes tietää olevan totta?

Kuka on loppujen lopuksi vastuussa, kun sosiaalisessa mediassa julkaistu tieto

aiheuttaa vahinkoa jollekulle tai jollekin?

 

 

Kun kaikki on hyvin, on varaa valittaa

Tuntuuko sinusta, että elämäsi on ihan mukavaa, mutta löydät siitä silti jatkuvasti huonoja juttuja? Tuntuuko sinusta esimerkiksi, että läheiset ihmiset ovat ihania, mutta jokin heissä ärsyttää? Tai omat harrastukset ovat kivoja, mutta niistäkin tulee mieleen typeriä yksityiskohtia? Tai menestyt hyvin siinä, mitä teet, mutta kun epäonnistut jossain pikkujutussa, se tuntuu isolta asialta?

Siihen, että löydät elämästäsi vähän väliä kurjia juttuja, voi olla monta syytä. Ikävien asioiden esille nostaminen voi olla opittu tapa, elämänasenne tai huomautus siitä, että elämässäsi ei ole kaikki niin kuin pitäisi. Yksi syy voi myös olla, että sinulla on kaikki oikeastaan hyvin ja virheiden bongailu on ikään kuin ajanvietettä.

Silloin kun on onnellinen, on usein varaa valittaa.

Monelle meistä se, että asiat ovat hyvin, on automaatio. Silloin hyviin juttuihin ei tule kiinnitettyä niin paljon huomiota, eikä niistä muista olla kiitollinen. Kun asiat sitten eivät mene niin kuin itse haluaisi, voi olla helpompaa huomata elämässä ne hyvät asiat. Vähän oudon kuuloista, mutta voisiko se pitää paikkansa sinun kohdallasi?

Jos huomaat itse ajattelevasi näin, sinun kannattaisi kysyä itseltäsi, miksi kaivat kurjia juttuja esiin, kun sinulla on kaikki hyvin? Mitä jos opettelisit huomioimaan ensisijaisesti ne hyvät jutut? Ja ehkä niistä ikävistä asioista kannattaa poimia vain ne, joilla on oikeasti merkitystä ja joihin voi itse vaikuttaa.

Valittamatta

Hmm, en oikein onnistu haasteessani olla valittamatta koko loppuvuosi. Saan itseni jatkuvasti kiinni narinasta, mutinasta, murinasta, huokauksista, nalkuttamisesta ja negatiivisten asioiden esiin tuomisesta.

Miksi valitan?

Valittaminen on opittu tapa, josta on vaikeaa pyristellä irti. Valittamalla on helppoa paikata hiljaisia hetkiä ja valittaminen on periaatteessa aina hyväksyttävä puheenaihe (vaikkakin valittamisen kohde on mietittävä tarkoin). Valittaminen on myös helppoa, koska monille meistä virheiden huomaaminen on helpompaa kuin hyvien asioiden. Toisaalta on helppoa valittaa myös siksi, että monesti vastuu ongelmista siirtyy silloin pois itsestä. Valittaminen on toisinaan ainoa keino huomata ongelmat ja tarttua niihin.

Toisaalta miltä tuntuisi nähdä asioiden valoisat puolet varjojen sijaan? Mitä valittamalla saa oikeasti aikaan? Entä kehumalla? Niillä on eroa - eikö?

En halua enää valittaa ulkonäöstäni

Joillain ihmisillä on ärsyttävä tapa puhua jatkuvasti ulkonäöstään. He mutisevat vatsamakkaroistaan, vähättelevät vaatteitaan, kiroilevat urheiluvaatteiden istumattomuutta, purnaavat hiuksistaan ja pahoittelevat kynsiensä hoitamattomuutta.

Ihmiset, joilla on tarve jatkuvasti puhua ulkonäöstään paljastavat, että he ovat sen suhteen epävarmoja ja kaipaavat huomiota ja kehuja. "No ei se eilinen karkkipussi sussa näy." "Noi vaatteethan käy sulle tosi hyvin!" Kyllähän nuo lohduttavat ja tekevät olosta varmemman.

Oikeasti ulkonäöstään jatkuvasti puhuvan seurassa on ärsyttävää. On turhauttavaa kuunnella valitusta, mille ei ole välttämättä mitään aihetta. Ja sitä paitsi on vaivaannuttavaa kuunnella toisen vaahtoamista omista vatsamakkaroistaan, koska heti tulee mieleen vertailu ja omat puutteet. Mitähän hän ajattelee minun vararenkaastani, kun kohkaa niin kovaan ääneen omastaan?

 Minä tajusin olevani yksi valittajista.

Asiaan on tultava muutos. On minulla muutakin kuin ulkonäköni mielessä

ja en todella halua vaivaannuttaa ja ärsyttää muita ihmisiä.

Ajatuksia Tampereelta

Noniin, back in business. Ihana Tampereen reissu on takana päin. Kuvituksena onkin puhelinnapsaisuja reissusta, vaikka kuvasatoa kertyikin harvinaisen vähän. Kuten ennustinkin, herkuttelimme hyvällä ruualla, ulkoilimme, tapasimme tuttuja, keilailimme (minä erittäin huonoilla tuloksilla) ja nautiskelimme olostamme.

Kuitenkin eräs asia varjosti matkaani. Arvaatko, mikä se on? No ulkonäkö.

Minulle tuli hetkiä, jolloin tuntui, ettei mikään vaate näyttänyt hyvältä päällä, hiukset sojottivat sähköisinä minne sattuu ja allergialääkkeiden aiheuttama väsymys riippui pusseina silmien alla. Ajattelin, että näytän kauhealta, jolloin olostanikin tuli kauhea. Pilasin siis joitakin hetkiä ihan tietoisesti paitsi itseltäni, myös poikaystävältä, joka joutui kuuntelemaan masentunutta valitustani.

Kuitenkin olisin halunnut nauttia olostani. Minulla olikin hyvä olla aina, kun en miettinyt, miltä näytän. Ja niinäkin hetkinä, jolloin oma fiilikseni ulkonäöstäni oli surkea, tiedän, että muut eivät olleet kanssani samaa mieltä.

Mikä siis avuksi, kun ulkonäön pohtiminen meinaa pilata kivan päivän? Onko sinulla vinkkejä?

Tietysti muiden positiiviset kommentit ovat kivoja, mutta aina nekään eivät auta. Ratkaisu pulmaan olen siis minä itse. Minun on opittava unohtamaan itsekkäät ja masentavat ulkonäköajatukset silloin, kun haluan nauttia olostani.

Ihanina hetkinä suurin menetys ei ole sojottavat hiukset vaan se, ettei hetkestä muista mitään muuta.

Pyynikin kävelyseurana oli poikaystävän siskon otus. :)

 

Lisää asiaa ulkonäöstä silloin, kun se ei tunnu hyvältä:

Yksi resepti hyvää itsetuntoon

Unohda vertailu 

Ulkonäkö

Kaunis sinä

Ei vähätellä, emme ole sen arvoisia

Itsensä vähättely muiden ihmisten seurassa ei ole suomalaista kulttuuria. Se on huonoa käytöstä.

Tänään töissä ollessani eräs täti-ihminen kyseli tuolia, johon istua odottelemaan autokyydin saapumista. Kauppamme eteistilassa ainoa sopiva tila penkille oli roskasäiliön vieressä. Asetin penkin siihen ja kehotin rouvaa istuutumaan. Täti tiiraili roskasäiliön kyljessä lukevaa tekstiä ja totesi: "Vai kuivajätettä. No sitähän tässä kai ollaan." Okei, koomista, mutta oikeasti. Mitä tuollaisessa tilanteessa voi sanoa? Täti pahoitti oman mielensä ja sai minut vaikeaan tilanteeseen.

Vähätteletkö itseäsi muiden seurassa? Miksi vähättelet? Haluatko huomiota tai hyväksyntää? Odotatko, että joku rupeaa kehumaan sinua vähättelysi vuoksi?

Itsensä vähättely aiheuttaa kierteen: vähättelet itseäsi, koet muidenkin vähättelevän sinua ja tunnet itsesi entistä alempiarvoiseksi. Lisäksi itsensä vähättely ärsyttää muita ja saattaa heidät kiusalliseen tilanteeseen.

Vähättelyn sijasta suosittelen muiden positiivista huomioimista. Sillä tavalla saat itsekin huomiota, hyväksyntää ja kehuja ilman negatiivisia sivuvaikutuksia.

Itsestäänselvää, mutta...

Indiedaysin bloggaaja Janne uskaltaa muistuttaa meitä asiasta, joka kuulostaa itsestäänselvältä, mutta ei sitä aina ole. Nimittäin virheettömyyden tavoittelu. Emmehän me yritä olla täydellisiä... mutta olisimme vähän parempia, kun ihomme olisi sileämpi, hiuksemme tuuheammat ja mahamme litteämpi.

Kiitos totuuden muistutuksesta ja tärkeän asian esille nostamisesta, Janne! Postaus Naked truth - Luonnollisuus jopa luonnotonta? osoitteessa http://naag.indiedays.com/2013/02/05/naked-truth-luonnollisuus-jopa-luonnotonta/.

Hyväkuntoinen

Käykö sinulle ikinä niin, että juuri kun onnittelet itseäsi hyvästä urheilutreenistä, ohitsesi pyyhältää huomattavasti sinua paremmassa kunnossa oleva nätti neitokainen tiukassa urheilutopissaan? Tuntuuko tytön näkemisen jälkeen, ettei omalla treenilläsi ollutkaan väliä ja että et kuitenkaan näytä samalta?

Minulla oli tänään tuonkaltaisia fiiliksiä kuntosalilla. Olin juuri tänään huomannut voivani nostaa painokiloja eri lihaskuntoliikkeissä. Urheilutytön jälkeen saavutukseni tuntui mitättömältä.

Väärin! Itsensä vähättelystä ja muihin vertailusta on päästävä. (Kelailinkin aihetta viime joulukuussa tekstissä Unohda vertailu.)

Jos joku on sinua paremmassa fyysisessä kunnossa, ei tarkoita, ettet itse olisi hyvässä kunnossa. Toisen hyvännäköinen vartalo ei poista sinun vartalosi hyviä puolia. Hyväkuntoisen hyvältä näyttävä ja isoilla painoilla tehty treeni sopii kyseiselle treenaajalle, mutta sinun treenisi sopii sinulle.

Toisen hyvät puolet eivät ole sinulta pois. Sinä voisit olla yhtä hyväkuntoinen kuin näkemäsi kaunokainen, mutta sinun ei tarvitse. Päätät itse.

Paljon tekemistä

Kiire on olotila. Luot sen siis itse.

Minusta tuntuu, että viimeisimmät pari viikkoa ovat olleet kiireisimpiä pitkään aikaan. Opiskelujuttujen palautuspäivät ovat viimeistään tällä viikolla ja valtaosana päivistä minulla on ollut töitä. Sellainen vapaapäivä, jolloin ei ole ollut mitään ihmeempää tekemistä, minulla oli viimeksi toissaviikolla.

Kiireisimpänä hetkenä päätin olla kiireetön. Eräs kaverini sanoikin hyvin, että meillä ei ole ikinä kiire, on vain paljon tekemistä. Ja siitä päästäänkin asian ytimeen: onko paljon tekemistä yhtä kuin paha asia?

Näin kovasti vaivaa, että pääsisin opiskelemaan alaa, jota nyt opiskelen. Tiedän, että ala on juuri minulle sopiva ja pidän opiskelusta. Halusin myös kovasti sinne työpaikkaan, jossa nyt työskentelen. Pidin suurena onnenpotkuna paikan saamista. Miksi siis antaisin itseäni kiinnostavien asioiden stressata itseäni ja aiheuttaa minussa negatiivisia tuntemuksia? Miksi en voisi nauttia siitä, mitä kulloinkin teen?

Nämä ovat taas niitä itsestäänselvyyksiä, joita pitää toista, jotta ne muuttuvat todeksi.