Ulos kuluttamisen noidankehästä

Me ihmiset olemme niin kovin innokkaita hamstraamaan. Olemme kiiltävälle persoja harakoita, jotka täyttävät pesänsä löytämillään aarteilla.

Yhteiskuntamme järjestelmät ja kulttuurimme ovat rakentuneet kuluttamisen ympärille. Elämme mielikuvien maailmassa, jossa valtaa käyttävät markkinat luovat todellisuutemme. Meidät on kasvatettu uskomaan kuluttamiseen. Hankimme koulutuksen, jotta saamme töitä, jotta meillä on varaa elää. Elämä muodostuu hankinnoista ja niiden tuottamasta lisäarvosta. Me uskomme aidosti lohtushoppailuun, ansaittuun luksukseen ja materian tuottamaan onneen.

Sisimmissämme kuitenkin tiedämme, ettei raha tuo onnea. Tutkimusten mukaan raha ei tee meitä enää onnellisemmaksi, kun saavutamme tietyn tulorajan.

Kun olemme tottuneet tyydyttämään mielikuvatarpeemme, olemme itse asiassa tehneet itsemme immuuneiksi kuluttamiselle. Minkään hankkiminen ei tunnu miltään, koska heti kohta pitäisi olla uudempaa, trendikkäämpää ja parempaa. Ja mikä ärsyttävintä: juuri, kun hankit jotain uutta, se tulee seuraavalla viikolla alennukseen ja menettää arvonsa. Kompensaatioksi pitäisi hankkia taas jotain uutta.

---

Mikä sitten tekee meidät aidosti onnelliseksi ja miten tämä autuus on mahdollista saavuttaa?

Kerronpa oman tarinani kautta, miten minä havahduin jääneeni kuluttamisen noidankehään:

Neljä opiskeluvuotta viidestä olen tehnyt töitä opintojen ohella. Viime vuosi oli hurja: tein opintojen ohella osa-aikaisesti töitä ruokakaupassa ja lisäksi tein alkuvuodesta kaksi täysipäiväistä työharjoittelua tutkimusavustajana. Kesällä kirjoitin pidempiaikaisen työsopimuksen harjoittelupaikkaani. Töiden ja opintojen ohella koetin varata aikaa liikunnalle sekä ystävien ja läheisten tapaamiselle.

Rahaa tuli, mutta ajan kustannuksella. Olin väsynyt ja tyytymätön täyteen kalenteriini. Ajauduin kompensoimaan tyytymättömyyttäni hankkimalla kaikkea "piristävää", kuten uusia vaatteita. Hankintojen tekeminen kuitenkin edellytti lisää rahaa, joka sai minut lisäämään työtuntejani.

Vuoden 2016 lopulla jokin minussa koetti herätä (lue esim. Hyvä olo ei löydy ostamalla). Mietin, mitä haluan todella ostaa: uudet aamutohvelit vai mielikuvan rauhallisesta ja rennosta aamupäivästä?

Vuoden vaihtuessa huomasin, että viime vuoden tuloni ylittivät opintotukirajan. Minun täytyy siis maksaa osa opintotuestani takaisin. Tämä herätti minut. Oivalsin, että olin ajanut itseni kuluttamisen noidankehään; voidakseni kuluttaa, minun oli tehtävä enemmän töitä, mutta tehdessäni enemmän töitä, minulle jäi vähemmän aikaa muille tärkeille asioille, joka sai minut purkamaan turhautumistani kuluttamiseen. Miksi minun piti kiusata itseäni sillä tavalla?

Minun ei ole pakko tienata enempää kuin todella tarvitsen. Pikku hiljaa olen koettanut vähentää työtuntejani. Yritän ajatella, etten tee töitä rahan vuoksi, vaan toteuttaakseni itseäni. Tämä näkyy tilisaldossani, mutta huomaan, että pärjään vähemmällä. Kun minulla on enemmän aikaa minulle tärkeille asioille ja joutenololle, en oikeastaan kaipaa materiaa laastariksi. Olen tyytyväisempi ja minun on helpompi hengittää.

---

Luopumalla voit saada.

Jos elämää tarvitsee paeta, siinä on jotain vikaa

Mikä yhdistää alkoholia, tupakointia, sokeria ja telkkarin katsomista? Ne ovat oikoteitä onneen.

Meillä kaikilla on niitä hetkiä ja päiviä kun tuntuu, että pää on täynnä ylimääräistä höpötystä, väsyttää, ahdistaa ja arki kaatuu niskaan. Tällaisina hetkinä kaipaamme nollausta. Jotain virkistävää, joka saa meidät unohtamaan velvollisuudet, tyhjentämään pään ja tuntemaan olomme kevyeksi.

Jokaisella on omat tapansa piristää itseään. Osa kiertää kaupan karkkihyllyn kautta kotisohvalle, jotkut piiloutuvat peiton alle tai tupakkapaikalle ja toiset sopivat viikonlopuksi alkoholilla kuorrutettua menoa - esimerkiksi. Kun sinusta tuntuu, että olet ansainnut irtioton, mitä teet?

Sanotaan, että on tärkeää osata nauttia elämästä ja ottaa välillä ihan vaan rennosti. Helpommin sanottu kuin tehty. Arki nappaa yllättävän helposti tukasta kiinni ja riepottaa tiukalla otteella viikosta toiseen. Katsotaan sitten, kun tästä päivästä selviää, ja tästä viikosta ja tästä kuusta ja... Välissä ihmetellään, miten aika rientää. Jos arki tuntuu merkityksettömältä suorittamiselta, ei ole ihme, että tarvitsee kunnon breikkejä.

Kysymys kuuluu, miksi arki tuntuu suorittamiselta? Miksi kaipaat irtiottoja? Kun kerran elät arkea valtaosan elinajastasi, miksi et järjestäisi sitä sellaiseksi, että se tekee sinut onnelliseksi? Raha, koulutus, työ, velvollisuudet, lapset, lemmikki tai mikään muukaan ei ole syy, vaan tekosyy. Mitä jos lopettaisit tekosyiden miettimisen ja ryhtyisit pohtimaan ratkaisuja?

Alkoholi, tupakka, sokeri ja telkkari ovat hetkellisiä, tunnin tai pari kestäviä pakoteitä pois arjen keskeltä. Pahimmillaan ne jopa lisäävät ahdistusta myöhemmin. Kyse ei nyt ole siitä, mikä on oikea ja mikä väärä tapa viettää aikaa, vaan siitä, että jos arkesi ahdistaa sinua, sinulla on vaihtoehtoja. Miksi sitkuttelisit viikosta toiseen tyytymättömyyden ja hetkellisten valonpilkahdusten välillä, kun voisit järjestää elämäsi niin, että olet pääsääntöisesti koko ajan tyytyväinen?

Selvitä, mikä tekee sinut onnelliseksi ja lisää sitä elämääsi. Tarkista, mitkä asiat ahdistavat sinua ja saavat sinut voimaan huonosti ja kehitä niitä. Jos et saa työstäsi henkistä tyydytystä, mutta lopettaminen ei ole vaihtoehto, panosta laadukkaaseen vapaa-aikaan ja lisää sinne säännöllisesti kivoja juttuja. Jos olet jatkuvasti kateellinen muille, ryhdy tietoisesti selvittämään kateuden taustalla olevia asioita ja ryhdy näkemään ne hyvät jutut, joista muut voisivat olla sinulle kateellisia. Ei se helppoa ole, mutta taatusti vaivan arvoista.

Järjestä elämäsi sellaiseksi, ettei sinun tarvitse paeta sitä.

//Tekstin kirjoitusvirheitä ja lauseiden muotoilua muokattu tarkoituksenmukaisemmaksi 26.8.2016.

Ylisuorittajan tunnustus

Ajattelin mennä henkilökohtaisuuksiin. Minulla on monia paheita, mutta pahin niistä on ylisuorittaminen. Minusta tuntuu, että jos en ole vähän parempi versio itsestäni joka päivä, olen riittämätön. En osaa tunnistaa, missä menee hyvän ja täydellisen raja. En tiedä, mitä täydellisyys tarkoittaa, koska voisi aina olla vähän parempi.

Olen tehnyt taas virheen, josta en ikinä opi. Tällä kertaa olen mennyt pahemmin metsään kuin koskaan; olen haalinut itselleni liikaa tekemistä. Teen kahta työtä - täysipäiväistä ja osa-aikaista - ja lisäksi suoritan opintoja tasaiseen tahtiin. Epäsäännöllisesti siellä täällä on vapaapäivä, mutta todennäköisesti edellisenä iltana on mennyt myöhään töissä tai työt alkavat seuraavana aamuna aikaisin.

En osaa enkä halua sanoa ei, etten jäisi mistään paitsi.

Ajattelin aiemmin, että on siistiä, jos pystyy suoriutumaan kaikesta. Ihailin ihmisiä, jotka jaksavat painaa täysillä kaikilla elämän osa-alueilla. Nykyään säälin niitä, joille mikään ei riitä.

Ylisuorittaminen ei ole arvostettavaa. Mitä hienoa on siinä, että on niin paljon tekemistä, ettei ehdi nauttia mistään? Siistiä on pitää itsestään ja jaksamisestaan huolta ja elää tasapainoista, tyytyväistä elämää.

Parasta on luvata itselle, että minä riitän vähempänäkin.

Välillä on kiireellisiä jaksoja, joihin ei voi itse vaikuttaa. Useimmiten olemme kuitenkin itse vastuussa siitä, miten paljon olemme haalineet tekemistä. Varsinkin ne, jotka eivät koe olevansa riittäviä, ajautuvat jatkuvasti tekemään itsestään liian tärkeitä.

Pitäisi ymmärtää, että jos jokin asia elämässä vie aikaa ja voimia,

muilla osa-alueilla on lupa höllätä.

Aika on rahaa on toinen vaihtoehto

Puut alkavat koota lehtivihreää runkoihin ja linnut kutsuvat toisiaan muuttomatkaa varten. Syksyn tulosta muistuttelevat myös koulujen välituntikellot, jotka kutsuvat opiskelijoita jättämään mato-ongen mökille ja palaamaan omenat kourassa pulpettien ääreen ja luentosaleihin.

Opintojen alkaessa tai jatkuessa opiskelijat häätävät kärpäset kukkarostaan ja haaveilevat rahapussinsa säännöllisestä ravitsemisesta. Valtion avokätisestä sponsoroinnista huolimatta moni miettii mahdollisuutta lisätienestien hankintaan. Olisiko mahdollista työskennellä opintojen ohessa?

Muutama työvuoro viikossa ei kuulosta ylitsepääsemättömältä. Moni muukin tekee niin.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että kukaan meistä ei ole yli-ihminen. Vaikka kalenteri näyttäisi tyhjältä ja luentoja on vain muutama siellä täällä, tekemistä voi yllättäen kertyä. Opiskelu vaatii usein paljon itsenäistä työtä, jolle on yhtä tärkeää merkitä aikaa kuin luennoille tai työtunneille. Oppi ei valitettavasti tartu hutaisten sutaistusta esseestä tai tenttiä edeltävän illan paniikkilukemisesta. Oppiminen on rakenteellista muutosta aivoissa, joka ottaa aikaa toteutuakseen. Lisäksi eri alojen opiskelu eri kouluissa vaativat aikaa eri tavalla. On eri asia suunnitella itse joustavat opinnot työvuorojen ympärille kuin istua pulpetissa ysistä neljään viitenä päivänä viikossa ja juosta loppuviikko töissä.

Opiskeluaika on ainutlaatuinen kokemus, jollaista ei ole välttämättä mahdollista toteuttaa myöhemmin elämässä. Elämiseen löytyy useita rahoitusratkaisuja, joten itsensä loppuun ajamisen ei tarvitse olla vaihtoehto. Itseltä onkin hyvä kysyä, mihin haluaa käyttää aikaa ja millä hinnalla. Jos eläminen vaatii paksumman kukkaron, mistä on mahdollista joustaa: opiskeluista vai vapaa-ajasta? Vai voisiko elämää sopeuttaa rahapussin kokoa ajatellen?

Teet minkä ratkaisun tahansa, tee se itsesi vuoksi - älä todistellaksesi jollekkin jotain.

Ahdistavia kuulumisia

Kevät ja syksy ovat monille jännittäviä aikoja. Toiset koettavat näppäimistöt ja puhelinlagat savuten hankkia kesätyöpaikkoja, kun toiset lukevat silmät rakkuloilla koulutuspaikkojen pääsykokeisiin. Tuttujen kanssa kuulumisia vaihdellessa työ- ja koulutuspaikka-aiheet kiinnostavat, mutta ovatko ne sittenkään parasta puhuttavaa?

Tärkeistä asioista ei ole välttämättä kivaa puhua. Epävarmuus esimerkiksi työ- tai opiskelupaikasta voi olla ahdistava kokemus, jota kaikki eivät halua jakaa muiden kanssa. Pelko omasta epäonnistumisesta ja epävarmuus pärjäämisestä voivat tuntua hankalilta asioilta, jotka olisi mukavampaa pitää omana tietona. Asioiden nostaminen julkiseen keskusteluun tekee niistä avoimia arvostelulle ja herkkiä sosiaaliselle paineelle, mikä saattaa pahentaa tärkeiden asioiden tuomaa ahdistusta entisestään.

"Kyllä sinä saat sen paikan" voi olla tarkoitettu kannustavaksi, mutta toisaalta se voi aiheuttaa painetta onnistumisesta. Mitä jos en saakkaan paikaa? Onpa kivaa selitellä seuraavaksi sitä...

Kuulumisten kysyminen on tärkeää vuorovaikutussuhteen kannalta, mutta toisaalta pieni pelisilmä ei ole pahitteeksi. Mitä jos antaisit toiselle mahdollisuuden kertoa itse tärkeistä asioista - jos hän haluaa puhua niistä ollenkaan?

Toisaalta, jos et ota toisen elämän tärkeitä asioita puheeksi, voit vaikuttaa siltä, ettet ole kiinnostunut toisen asioista. Välttääkseksi tämän, voit esimerkiksi kysyä suoraan, haluaisiko toinen puhua tärkeistä asioista vai puhuisitteko mieluummin jostain muusta.

Toisaalta, jos olet itse tärkeän asian puhuja, sinua voisi helpottaa muistaa, että kuulumisten kysyjä haluaa olla vain kohtelias, eikä hän välttämättä tarkoita aiheuttaa sinulle lisää ahdistusta. Sinun ei tarvitse välttämättä selitellä tai perustella ja voit aina kertoa, jos et halua puhua aiheesta.

Ei x-, y- tai z-, vaan haahuilijasukupolvi

Varoitus: tässä tekstissä voi esiintyä ajattelun yksipuolisuutta haittaavia näkökulmia.

Me nykyihmiset olemme tottuneet valinnanvaraan oman elämän suunnittelussa ja toteuttamisessa. Melkein kaikille meistä on itsestään selvää, että saamme itse valita opiskelupaikkamme ja sen myötä elinkeinomme. Tarvittaessa voimme vaihtaa alaa, jonne suuntaudumme.

Mahdollisuus tehdä elämästä omannäköistä ja mielekästä edistää mielenterveyttä monella tavalla. On upeaa saada toteuttaa itseään.

Mahdollisuus voi kuitenkin olla myös pakko. Jokaisen täytyy löytää elämälleen suunta esimerkiksi sosiaalisen paineen tai taloudellisten pakotteiden vuoksi. Kun kivaan liittyy täytyy, se ei enää kuulostakaan täydelliseltä, jolloin se saattaa aiheuttaa ahdistusta, epämukavuutta ja epävarmuutta. Mikä on mun juttu? Mistä voi tietää, että jokin on oma ala ennen kuin on kokeillut sitä?

Mitäpä jos vapaus onkin sittenkin ajanut meidät haahuilijoiksi? Olemmeko lettipäisiä pikkutyttöjä pellolla: vaeltelemme haaveissamme ja kuvittelemme tulevaisuutta, keräilemme päivänkakkaroita ja väistelemme nokkosia? Tekeekö mahdollisuus valita ja vaihtaa meistä luovuttajia? Kun tarjolla on pellollinen päivänkakkaroita, jätämmekö polttavat nokkoset liian helposti poimimatta, vaikka juuri ne voisivat olla meille hyödyllisempiä esimerkiksi herkullisten nokkoslettujen valmistusta varten?

Yhteiskunnalla ei ole pidemmän päälle varaa rahoittaa miljoonien suomalaisten opiskelupaikkavalintakokeiluja, jotka usein päättyvät "ei tää ollutkaan mun ala" -päätelmään ja huolettomaan kädenheilautukseen. Päättämättömyys, sinnittömyys ja luovuttaminen ovat kalliita valintoja, jotka voisi välttää perinteisemmällä suomalaisella suhtautumisella. Päätöksillä, niitä tukevalla asenteella ja sisulla se yksikin tutkinto riittää alkuun pääsemisessä. Myöhemmin voi sitten jatkaa omilla eväillä, jos ja kun tarmoa riittää.

Kuva: forums.thebump.com

Sympatiaa ja empatiaa tulevaisuuden tuskasteluun

Alkuvuosi on monelle opiskelijalle kummallista aikaa. Varsinkin opintonsa päättävät, niitä vaihtavat tai uutta opiskelupaikkaa hakevat voivat olla hyvin hämillään meneillään olevasta ajasta.

Oletko abi? Ovatko kirjoitukset kovassa vauhdissa, mutta etkö tiedä, mitä niiden jälkeen? Et ole ainoa. Monelle abille lukioajan loppurutistus päättyy hämmentävän nopeasti ja yhtäkkiä kalenterissa on pelkkää tyhjää. Monet miettivät, mitä tekisivät tulevien opintojen ja (kesä)töiden suhteen, jolloin tulevaisuus on oikeasti avoinna. Epävarma tilanne jatkuu mahdollisesti syksyyn ja jatko-opiskelupaikkojen julkaisemiseen asti.

Oletko välivuotta lopetteleva tai oletko opiskellut jotain alaa jo jonkun aikaa, mutta se ei oikeastaan tunnu omalta? Ovatko jatkosuunnitelmat edelleen kysymysmerkki? Yksi välivuosi tai yhden opiskelupaikan kokeileminen eivät monesti riitä tulevaisuuden päätösten tekemiseen. Miten mitään päätöksiä voi edes tehdä, jos jatko-opiskelumahdollisuuksista ei tiedä yhtään sen enempää kuin toisen asteen koulutuksen jälkeenkään? Tai jos alan vaihtaminen tuntuu kuitenkin niin monimutkaiselta? Voit myös kokea tuleviin pääsykokeisiin lukemisen yllättävän rankkana.

Olit missä edellä mainituista tilanteista tahansa, muista, että teet mitä tahansa valintoja nyt, ne eivät urauta sinua loppuelämäksi jollekin reitille. Jos oikea opiskelupaikka ei osu kohdallesi tai se ei tunnukaan oikealta, voit aina yrittää hakea seuraavalla hakukerralla uudelleen (syksyn hauissa on muuten yleensä parempi sisäänpääsemisprosentti, koska hakijoita on vähemmän).

(Kesä)työpaikan osalta taas sinun on ylitettävä mukavuusalueesi - muu ei auta. Suomessa varsinkin lukiopohjaisilla työnhakijoilla työpaikat ovat kortilla, joten joudut todennäköisesti näkemään vaivaa työpaikan saamiseksi. Mutta älä säikähdä! Ei ole välttämättä sinun vikasi, jos et saa töitä. Lähiaikoina aion julkaista muutaman ajatuksen työn hakuun liittyen...

Tärkeintä uudessa elämäntilanteessasi on, ettet jää yksin. Kaikki päivät yksin kotona tuntuvat todella juuri siltä: yksinäiseltä. Ihmissuhteet sattuvat myös olemaan sellaisia asioita, etteivät ne elä ilman tekohengitystä, joten niidenkin eteen on nähtävä hieman vaivaa. Vaivannäkö kumminkin palkitaan, kun huomaat, kuinka moni on juuri samassa tilanteessa kuin sinäkin.

Sitten vielä yksi asia. Mieti, miten paljon sinulla on nyt aikaa tehdä juuri niitä asioita, joista pidät! Olet todella ainakin jonkin aikaa vapaa - siitä kannattaa ottaa ilo irti.

Kielitaito

Kielitaito on loistava asia. Kaikkialla korostetaan hyvän kielitaidon merkitystä. Hyvän kielitaidon ansiosta voi matkustella ja työskennellä ulkomailla tai kansainvälisessä yrityksessä. Nykyään kielitaito onkin useiden työpaikkojen edellytys tai ainakin kaikilla työpaikoilla arvostetaan hyvää kielitaitoa.

Mutta mitä jos kielitaito onkin huono?

Minä olen aina ollut keskitasoa huonompi englannissa. Pärjään kyllä matkoilla ja pystyn juttelemaan ulkomaalaisten kanssa englanniksi, mutta tämänhetkinen kielitaitoni ei riittäisi kansainvälisessä yrityksessä työskentelemiseen.

Voisinhan aina panostaa kielen opiskeluun, jotta tulisin paremmaksi. En kuitenkaan usko, että oppisin - on nimittäin kohtuullisen masentavaa olla aina se opiskelijaryhmän huonoin. Pahinta oli, kun lukion englannin puhekurssilla pidin pienen puheen lukemastani artikkelista ja kuulin, kuinka puheeni lopuksi pari kurssilaista supatti keskenään, etteivät ymmärtäneet mitään. Minua pelottaa puhua suomalaisille englantia, koska varsinkin nykypäivän suomalaisilla opiskelijoilla on valtaosalla todella hyvä kielitaito. Usein kun yritän puhua pelostani ilmaista itseäni englanniksi, opiskelukaverini vähättelevätkin huomaamattaan pelkoani. Hyvinhän se menee, ei se ole niin vaikeaa. Kyllä, kyllä se on joillekin juuri niin vaikeaa.

Kielitaito on loistava, mutta ei itsestään selvä asia.

Voisivatko nekin, joilla on hyvä kielitaito, muistaa sen?

Valintojen vangit

Joudumme jatkuvasti vastatusten valintojen kanssa. Teemme valintoja arkipäiväisistä asioista koko elämää koskeviin päätöksiin. Hurjinta on, että omien valintojen kanssa pitäisi pystyä elämään.

Nykyään puhutaan paljon valinnan vapaudesta. Haluamme valinnanvaraa, mutta valitamme, jos vaihtoehtoja on liian paljon. Valinnat tekevät elämästä itsen näköisen ja usein valinnoilla pyritään parantamaan elämää.

Valinnoissa on myös vastuu. Mitä jos joudun valitsemaan sellaisista vaihtoehdoista, joista mikään ei ole minulle mieluisa? Mitä kaikkea valinnassa on otettava huomioon? Mitä valinnasta seuraa? Ja ehkä se kaikkein pelottavin asia: jos valitsen nyt väärin, voinko koskaan vaihtaa?

Monissa vaikeissa valinnoissa saa turvautua siihen ajatukseen, että myöhemmin voi muuttaa aiemmin tekemäänsä väärältä tuntuvaa valintaa. Vaihtoehto on tärkeä valinnantekohetken ja oman mielenterveyden kannalta. Esimerkiksi opiskelupaikan valinta ei ole lopullinen tai seurustelukumppanista voi myöhemmin erota, jos yhteinen elämä ei luonnistukaan.

Mutta onko tällaisen ajattelun ongelma juuri se, että mikään valinta ei tunnu oikealta? Olisin kuitenkin voinut valita toisin ja voin edelleenkin muuttaa jo tekemääni valintaa. Luovutammeko liian helposti? Onko aiemmin tehdyn valinnan vaihtaminen helppoa? Entä jos valinta tuntuu hetkellisesti väärältä, mutta osoittautuukin myöhemmin oikeaksi?

Emme kuitenkaan voi elää niin, että pohtisimme kaikkia valintoja kaikista näkökulmista. Emme voi tietää, miten valintamme vaikuttaa tulevaisuudessa, emmekä voi aina valita niin, että voisimme elää valinnan kanssa loppuelämän.

Vaikealta tuntuvaa valintaa kannattaakin lähestyä kahdesta eri näkökulmasta: tunteella ja tiedolla. Miltä eri vaihtoehdot tuntuvat? Mikä tuntuu parhaalta ja omimmalta? Mikä tekisi onnelliseksi? Mitä tiedän jo valmiiksi eri vaihtoehdoista? Mikä voisi olla mahdollista? Mistä on minulle/muille (riippuu valinnan luonteesta) eniten hyötyä? Mikä olisi järkevin valinta ja miksi? Miten valinta voisi vaikuttaa tulevaisuudessa elämääni tai muiden elämään?

Valinnan pysyvyyttä voi pohtia samoista näkökulmista. Lisäksi kannattaa miettiä, miksi valintaa pitäisi vaihtaa ja onko vaihtaminen oikeasti tarpeellista. Jos opiskelupaikka ei tunnu hyvältä, voisiko syynä ollakin se, että peljästyit opiskelun edellyttämää ahkeraa työtä? Tai jos seurustelukumppani ei vastaakaan odotuksiasi, voisitko sittenkin miettiä, miten voisit parantaa omaa toimintaasi ja ajattelutapaasi suhteessa?

Vaikka olemme vapaita valitsemaan ja vaihtamaan, meillä on myös vastuu ja velvollisuus valita oikein.

Oppimislankakerää kutomassa

Tuntuuko sinustakin opiskellessasi siltä, että lukemasi asiat ovat yksi suuri häntänsä hukannut lankakerä päässäsi? Olet mielestäsi oppinut paljon, mutta et oikein saa kiinni oppimastasi. Kun yrität ajatella oppimiasi asioita, ne eivät erkane toisistaan, eivätkä muodostu mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. Ne vain vellovat yhtenä suurena massana, josta välillä pomppaa jokin yksityiskohta.

Ei hätää, tuollainen fiilis on vain välivaihe. Oppimismöykky aukeaa kyllä ja aukeamiseen auttaa aika. Nuku hyvin, tee ihan muita asioita kuin opiskelu ja ajattele muita asioita kuin möykkyä. Alitajuntasi työstää päässäsi olevaa lankerää kuin kutova mummo. Se lajittelee eriväriset lankakerät, selvittää solmut ja järjestelee langat haluamaansa järjestykseen. Lopulta lankakerän kadonnut häntäkin löytyy.

Itse olen kokenut hyödylliseksi seuraavanlaisen lukurytmin:

• Varaan tarpeeksi aikaa itse opiskeluun.
• Jos kyseessä on kokeisiin luku, viimeiset kolme (riippuu tietysti kokeen laajuudesta) päivää varaan koko koealueen kertaamiseen.
• Viimeisenä päivänä ennen koetta tms. tehtävää kertaan vain hyvin vähän. Kertaan päivällä, sillä illan haluan pyhittää ihan muille ajatuksille. Ulkoilen, syön hyvin ja menen ajoissa nukkumaan.

Oppimismöykky kehittyy opiskeluvaiheen aikana. Kertauspäivinä, öisin ja illalla ennen koetta tapahtuu möykyn työstämisvaihe aivoissa. Tämän vuoksi en suosittele unohtamaan opiskellun kertauspäiviä. Ja kannattaa oikeasti pyhittää se koetta edeltävä ilta ihan muille jutuille kuin opiskelulle.

Lukuvinkkejä testattaville

Valmistaudutko ylioppilaskirjoituksiin? Luetko säännöllisesti kokeisiin tai tentteihin?

Kokeisiin valmistautuessa on syytä muistaa muutama tärkeä asia. Nämä asiat helpottavat lukemista, lieventävät stressiä ja auttavat suhteuttamaan asioita.

1. Ennen kuin aloitat opiskelua, tee lukusuunnitelma ja noudata sitä. Se auttaa hahmottamaan käytössäsi olevan ajan ottamaan sen tehokkaasti käyttöön. Lukusuunnitelmaa tehdessäsi ota huomioon myös muut menosi. Jos päiväsi on valmiiksi täynnä, päätä lukea sinä päivänä vähemmän. Tyhjemmälle päivälle voit varata enemmän luettavaa.

Jokaisen lukupäivän alussa kannattaa vielä suunnitella erikseen lukemiseen käytetty aika. Kun päätät lukea tunnin, pitää puolen tunnin Facebooktauon ja lukea taas tunnin, aikaa ei tuhraannu tyhjänpäiväiseen haahuiluun.

2. Varaa lukuhetkiä varten kättesi ulottuville kaikki, mitä voit tarvita. Kun kello, juomiset, nenäliinat, muistiinpanovälineet ja purtavat ovat lähellä, lukeminen ei keskeydy tavaran noutamiseen. Et voi myöskään pitää taukoa lukemisesta millään tekosyyllä. Tällöin ajatuksesi pysyy paremmin kasassa ja opit tehokkaammin.

3. Valitse rauhallinen opiskeluympäristö. Toiset tarvitsevat täydellisen hiljaisuuden, toisia pieni taustahäly auttaa keskittymään. Jos haluat lukea kotona, mutta perheenjäsenet häiritsevät, kerro tarvitsemastasi rauhasta. Ja seurankipeä lemmikki ei kuole, jos eristät sen tunniksi toiseen huoneeseen.

4. Kokeile opiskella kaverin kanssa. Sopikaa erikseen tapaaminen kokeisiin lukemisen merkeissä ja päättäkää, että aiheesta ei karata. Keskustelkaa oppimistanne asioista ja kyselkää toisiltanne, mitä ette ymmärtäneet. Ottakaa outouksista selvää ja muistelkaa, mitä oppitunnilla/luennolla sanottiin. Huomautan, että koko lukemista ei kannata jättää kaverin kanssa opiskelun varaan, sillä keskustelut eivät yleensä etene johdonmukaisesti. Pelkät keskustelut eivät anna asioista kattavaa käsitystä ja syy-seuraus -suhteet voivat jäädä ymmärtämättä.

5. Kun noudatat lukusuunnitelmaa, saat nauttia vapaa-ajasta. Muista, että olet opiskellut tänään sen, mitä pitikin. Vapaa-ajalla saat keskittyä nollaamaan ajatukset opiskeluista, koska muuten et jaksa keskittyä lukemiseen. Jos koekirjat kirjoituspöydälläsi ahdistavat, siirrä ne sängyn alle vapaa-ajaksi (kunhan ne eivät jää sinne).

6. Kun tiedät tehneesi parhaasi kokeeseen valmistautumisen osalta, sinun ei tarvitse murehtia lopputulosta. Epäonnistumiseen on monia syitä, eikä se välttämättä kerro typeryydestäsi. Ja sitä paitsi epäonnistuminen kokeessa - edes ylioppilaskokeessa - ei ole maailmanloppu. Tarvittaessa voit uusia huonosti meneet tulokset. Ja loppujen lopuksi, muutama piste sinne tai tänne ei paranna elämääsi millään tavalla. Ne pisteet enintään muistuttavat sinua hyvästä työstä tai siitä, että ensi kerralla täytyy petrata enemmän.

Voimia kaikille opiskelijoille! Me selviämme kyllä. :)

Tenttifiilikset

Bongasin Facebookista omat tenttitunnelmani.

 

 Tenttejä odotellessa...

Tsemppiä muuten sinulle, joka luet ylioppilaskirjoituksiin! Toivon todella, että fiiliksesi eivät ole ihan kuvan kaltaiset. Vinkki: viimeisen kuvan tilalla pitäisi olla kuvista ensimmäinen.

Tuskailua, pahantuulisuutta ja neonoranssia

Voi sitä tuskailun määrää, kun yliopistokurssilla on noin 400 opiskelijaa ja kurssikirjoja löytyy kirjastosta 20 kappaletta... Olen yksi niistä onnettomista, joka aikaisesta varauslistaan ilmoittautumisesta huolimatta taitaa suunnata tenttiin ilman kunnon kosketusta kirjan kanssa.

Onneksi eräs kaverini pelasti minut pahimmalta tuskalta ja luovutti minulle lainaan saamansa kirjan paria päivää ennen palautuspäivää. En kerennyt lukea teosta, mutta hätä keinot keksii:

Baron, R.A. & Shane, S.A. 2008: Entrepreneurship - a process perspective

Teknologiatietoisena ihmisenä otin puhelimellani kuvat olennaisimmista sivuista. Luovuutta, luovuutta... Tärkeiden sivujen kuvaaminen onkin hyvä keino esim. reissussa, jos painava kurssikirja ei tahdo mahtua laukkuun. Mitä sinä tekisit, jos et saisi kurssikirjaa luettavaksesi ennen koetta?

Olin muuten aamulla niin pahalla tuulella, että savu nousi korvista. Minua raivostutti nousta aikaisin ja lähteä pyöräilemään lumisateeseen. Vielä enemmän minua ärsytti, kun poikaystäväni soitti minulle ja yritti kysyä, moneltako aion tulla tänään kaupunkikotiin. Eihän ollutkaan ihme, että olin pahalla tuulella?

Täytyy myöntää, että nyt aamuinen äksyilyni naurattaa. Purin pahimman turhautumiseni kuntosalilla kuuden kilon puntteihin ja pariin lankkuasentoon. Voin suositella tätä pahan tuulen -poistajaa. Lihasten täristessä hetkellisestä uupumisesta asiat loksahtavat kätevästi oikeisiin mittasuhteisiin.

Iltasella aion suunnata nauttimaan opiskelijaelämän viihteellisemmästä puolesta. Aion keikutella neonoransseja haalareitani (toivottavasti Karri Koiran Lähe mun kaa -biisin tahdissa) melkein puoleen yöhön vain muistuttaakseni itselleni, miten nopeasti kyllästyn yökerhon elämöintiin.

Tarve tarpeellisuuteen

Tunnen oloni tarpeelliseksi vain silloin, kun teen jotain. Siivoan, käyn töissä, opiskelen, haravoin, istun telkkarin ääressä toisen pyynnöstä. En osaa viettää vapaapäiviä - ne tuntuvat hukatuilta. Ajan, jonka käytän itseeni, voisin käyttää johonkin hyödylliseen tai toisen miellyttämiseen.

Teenhän minä silti asioita itseni vuoksi. Urheilen, popsin makeisia, luen romaania. Ajattelen myös, että voin omalla asenteellani vaikuttaa tekemisiini niin, että tylsältä tuntuvat hommat muuttuvat mukaviksi. Juuri tämän vuoksi minulla on tarve olla tarpeellinen. Olen hakenut tekemisiin asennetta juuri tarpeellisuudesta ja nyt tuntuu, että en voi olla tarpeellinen, jos en tee jotain.

Miltä tuntuisi viettää kokonainen päivä tehden vain sitä, mitä huvittaa? Miltä tuntuisi päivä, ettei ajattele mitään, mitä pitää tehdä? Olenhan tarpeellinen silloinkin: itselleni.