Aina ei kannata päästää irti

Usein neuvotaan päästämään irti. Päästä irti negatiivisista, tunteista, menneestä, virheistä, tulevaisuuden suunnittelusta, kaikesta muusta paitsi nykyhetkestä, epämukavista ihmissuhteista... On konmaria ja muita oppaita, joissa neuvotaan siivoamaan turha kuona ja elämään vapaammin. Irti päästäminen on ratkaisu jokaiseen asiaan. Turhasta luopuminen kuulostaa hyvältä! Mutta mitä se irti päästäminen oikeastaan tarkoittaa ja milloin se on tarkoituksenmukaista?

***

Elämä on nyt tässä hetkessä. Meille tolkutetaan, kuinka kaikki muu, kuten tulevaisuuden suunnittelu tai menneiden muistelu, on käytännössä ylimääräistä ja häiritsee juuri nyt elämistä. Mutta millainen nykyhetki on? Mitä jos kahvittelemme ystäväni kanssa ja muistelemme yhteisiä kouluaikoja - emmekö elä tässä hetkessä? Tai jos selaan Facebookia, mutten tee mitään muuta. Eikö digitodellisuutta lasketa tässä hetkessä elämiseksi?

Tässä hetkessä eläminen mielletään helposti fyysiseen ympärillä olevaan todellisuuteen keskittymisenä. Mutta koska me ihmiset olemme tiedostavia, muistavia ja ajattelevia kokonaisuuksia, meitä ei voi irrottaa siitä, mistä olemme tulleet tai siitä, mihin olemme menossa. Elämme ajan kaikissa ulottuvuuksissa. Lisäksi digitalisoituminen tarjoaa useita maailmoja ja todellisuuksia, joihin voimme uppoutua. Tässä ja nyt elämä koostuu erilaisista tilanteista ja maailmoista ja se seikkailee ajan useissa ulottuvuuksissa.

Mitä tässä hetkessä elämisellä sitten tarkoitetaan? Se voisi olla keskittymistä siihen, mitä teen juuri nyt. Mielen ja ajatusten rauhoittamista sen asian äärelle, mitä parhaillaan elän. Siinä maailmassa läsnäolemista, jossa vietät aikaasi sillä hetkellä. Se voi olla somehetki tai nuotin äärellä istuskelua, sukulaisten luona vierailua tai telkkari ääressä löhöämistä. Tässä hetkessä eläessäni päästän irti niistä asioista, jotka eivät palvele minua juuri nyt.

Me kaikki tarvitsemme sellaisia rauhoitettuja hetkiä, jolloin riittää, että olemme juuri siinä - juuri sellaisina kuin olemme. Ne hetket vähentävät stressiä ja lisäävät elämän mielekkyyden tunnetta. Sellaisina hetkinä on tärkeää osata päästää irti tarpeettomista ajatuksista ja turhista tunteista. Ne hetket ovat mielen puhdistamista.

***

Onko irti päästäminen sitten aina tärkeää ja edes järkevää? Kannattaako aina elää niin, että päästää kaikesta irti? Mielen tyhjentäminen turhasta on tärkeää mielenterveyden ja jaksamisen kannalta, mutta on myös asioita ja tilanteita, joista ei kannata luopua liian helposti. Pahimmillaan irti päästämisestä tulee väline lakaista epämiellyttäviä asioita maton alle ja jättää ne käsittelemättä. Tai lupa luovuttaa, kun homma tuntuu epämiellyttävältä. Tällainen toiminta on vastuutonta ja vaarallista; käsittelemättömät negatiiviset tunteet ja kokemukset saattavat olla haitaksi pitkällä tähtäimellä ja luovuttaessa saattaa menettää jotain, joka olisikin todella tärkeää (lue lisää tekstistä Positiivisuus voi tukahduttaa elämän).

• Irti päästäminen ei tarkoita inhottavien asioiden unohtamista tai ongelmien ratkaisematta jättämistä. Negatiiviset tunteet, ongelmat ja vaikeat kokemukset on syytä käyttää ajattelumme tiedostetussa tilassa ja pohdiskella läpi esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla: Miltä minusta tuntuu? Mitä on tapahtunut? Miksi minusta tuntuu siltä kuin tuntuu? Tarvitsenko keskustelukumppania tai ammattiapua? Onko jotain, josta voisin oppia?
• Irti päästäminen ei tarkoita myöskään sieltä menemistä, mistä aita on matalin. Välillä elämä haastaa meitä, jotta meillä on mahdollisuus osoittaa itsellemme, miten kykeneviä olemmekaan. Tällaiset haasteet on tärkeää viedä loppuun, sillä niistä saa voimaa ja uskoa itseen.

Vasta, kun mieltä vaivaavat asiat on käsitelty ja luovuttamisen syitä punnittu, on irti päästämisen aika. Tällöin irti päästäminen tarkoittaa - ei unohtamista - vaan turhasta vatvomisesta ja itsensä tai muiden syyttelystä luopumista. Irti päästäminen on sen hyväksymistä, että on aika ottaa askel toiseen suuntaan. Tapahtunut on osa elämäntarinaani, mutta tästä eteenpäin minulla on mahdollisuus tarttua kynään ja päättää, miten jatkan tarinaa. En ole se, mitä tein tai tunsin, vaan se, mitä teen ja tunnen nyt.

Päästä irti, mutta älä unohda.

Päästä irti, mutta älä luovuta.

Päästä irti, mutta älä menetä.

Ylisuorittajan tunnustus

Ajattelin mennä henkilökohtaisuuksiin. Minulla on monia paheita, mutta pahin niistä on ylisuorittaminen. Minusta tuntuu, että jos en ole vähän parempi versio itsestäni joka päivä, olen riittämätön. En osaa tunnistaa, missä menee hyvän ja täydellisen raja. En tiedä, mitä täydellisyys tarkoittaa, koska voisi aina olla vähän parempi.

Olen tehnyt taas virheen, josta en ikinä opi. Tällä kertaa olen mennyt pahemmin metsään kuin koskaan; olen haalinut itselleni liikaa tekemistä. Teen kahta työtä - täysipäiväistä ja osa-aikaista - ja lisäksi suoritan opintoja tasaiseen tahtiin. Epäsäännöllisesti siellä täällä on vapaapäivä, mutta todennäköisesti edellisenä iltana on mennyt myöhään töissä tai työt alkavat seuraavana aamuna aikaisin.

En osaa enkä halua sanoa ei, etten jäisi mistään paitsi.

Ajattelin aiemmin, että on siistiä, jos pystyy suoriutumaan kaikesta. Ihailin ihmisiä, jotka jaksavat painaa täysillä kaikilla elämän osa-alueilla. Nykyään säälin niitä, joille mikään ei riitä.

Ylisuorittaminen ei ole arvostettavaa. Mitä hienoa on siinä, että on niin paljon tekemistä, ettei ehdi nauttia mistään? Siistiä on pitää itsestään ja jaksamisestaan huolta ja elää tasapainoista, tyytyväistä elämää.

Parasta on luvata itselle, että minä riitän vähempänäkin.

Välillä on kiireellisiä jaksoja, joihin ei voi itse vaikuttaa. Useimmiten olemme kuitenkin itse vastuussa siitä, miten paljon olemme haalineet tekemistä. Varsinkin ne, jotka eivät koe olevansa riittäviä, ajautuvat jatkuvasti tekemään itsestään liian tärkeitä.

Pitäisi ymmärtää, että jos jokin asia elämässä vie aikaa ja voimia,

muilla osa-alueilla on lupa höllätä.

Pärjäämisellä on hintansa

Pärjääjät ovat niitä, jotka selviävät kaikista tilanteista ja haasteista, joita heille tulee vastaan. Pärjääjät eivät juokse karkuun tiukan paikan tullen, eivätkä he mene sieltä, mistä aita on matalin. Heistä oikein huomaa, kuinka he haasteen nähdessään nostavat katseen, korjaavat ryhdin, vetävät ilmaa hitaasti sisään, käärivät hihat ja ryhtyvät hommiin. He tuntuvat aina tietävän, mitä pitää tehdä milloinkin ja miten mikäkin ongelma saadaan ratkottua.

Pärjääjät ovat ärsyttäviä.

On rasittavaa katsoa vierestä, kuinka toinen kerää itsensä, kun itse tekisi mieli lyyhistyä kasaan. Epäreilua, miten helpolla pärjääjä meloo ristiaallokossa ohi, kun itse yrittää epätoivoisesti kääntää paatin kokan edes oikeaan suuntaan. Itse ei pääse koskaan loistamaan, koska pärjääjä on aina tehnyt enemmän ja paremmin ja kerännyt pisteet kotiin. Pärjääjät ovat kivoja ainoastaan silloin, kun he ottavat vastuun yhteisestä asiasta, jolloin itse ei tarvitse kuin mennä virran mukana.

Todellisuudessa pärjääjänä oleminen ei ole pelkkää parrasvaloissa paistattelua. Pärjäämisen taustalla on aktiivinen elämäntyyli, armoton omatunto, tiukka itsekuri, kokemusta monenlaisista hommista, periksiantamattomuus ja kyky siirtää opittuja taitoja eri konteksteihin. Tärkein pärjääjän ominaisuus on vahva usko siihen, että minä pystyn. Sellaisten ajatusten taustalla on paitsi rohkeutta, kokeiluja, vastoinkäymisiä, epäonnistumisia ja negatiivisten tunteiden kohtaamista, mutta myös kannustusta, voittoja ja itsensä ylittämistä. Voimakkaimpana kaikista on halu näyttää oma etevyys itselle ja yleensä myös muillekin. Yleensä tämä johtaa siihen, että pärjääjä ei ole kaveri, vaan kateuden kohde.

Pärjääjä käy jatkuvaa taistelua itsensä kanssa. Kun on kaikessa hyvä, on pystyttävä vielä parempaan, jotta voi loistaa. Muuten muut tai etenkään itse ei huomaa, mitä on tullut tehtyä. Pärjääjä voi olla jatkuvasti tyytymätön itseensä ja suorituksiinsa, koska hän tietää, että pystyisi vielä parempaan jos yrittäisi vähän enemmän. Sekä pärjääjä itse että muut luottavat siihen, että pärjääjä tarttuu toimeen, kun muut perääntyvät. Riittävälle ei ole rajaa, eikä täydellistä voi määrittää. Aina voi olla parempi.

Pärjääjät voivat olla ärsyttäviä niiden mielestä, joille yrittäminen on vaikeaa tai jotka eivät usko itseensä. Vielä ärsyttävämpää on olla pärjääjä, joka ei koskaan riitä itselleen. Kumpi haluaisit olla; a) se, joka voi aina todeta, että minun ei tarvitse ryhtyä kaikkeen, vai b) se, joka ei voi kohdata sitä tosiasiaa, että ei riitäkään?

Kiusaaminen ei ole vain kiusatun asia

Kiusaaminen on ollut jo jonkin aikaa keskustelua herättänyt aihe mediassa. Kiusaamistarinat ovat nousseet esiin ja kiusaamisen estämisen keinoja on mietitty julkisessa keskustelussa.

Kiusaaminen on moniulotteinen aihe, johon liittyy paitsi kiusatun näkökulma, myös kiusaajan ajatukset ja toiminta, molempien osapuolten läheiset, kiusaamistilanteessa työskentelevät kuten kasvatuksen ammattilaiset, ympäröivä sosiaalinen konteksti ja vielä laajemmin kulttuuri, jossa eletään. Julkisessa keskustelussa esiin nousee kuitenkin useimmiten vain yksi näkökulma: kiusatun kokemus ja kokemusen vaikutukset kiusattuun.

On selvää, että kiusatun kokemus kiusaamisesta on aina henkilökohtainen ja aina totta. Jos kiusattu kokee itsensä kaltoin kohdelluksi, kokemus on todellinen ja aito kaikista vastaväitteistä huolimatta. Kiusaaminen on aina väärin, mutta se ei ole välttämättä niin yksinkertainen asia kuin mediassa julkisuuteen nousseissa kiusaamistarinoissa esitetään.

Entä kaikki muut kiusaamistapahtuman ympärillä? Kiusaamista tapahtuu erilaisissa konteksteissa ja kaikenikäisissä ryhmissä koulumaailmasta työelämään. On myös hyvin erityyppistä kiusaamista fyysisestä härkkimisestä sosiaaliseen vaikuttamiseen, kuten ryhmän ulkopuolelle jättäminen.

Tietääkö kiusaaja aina kiusaavansa? Mitä jos kyse ei olekkaan julmuudesta ja halusta alistaa toista, vaan puutteellisista vuorovaikutustaidoista, jolloin kiusaaja toimii tietämättään tavalla, joka tuntuu kiusatusta vahingoittavalta? Esimerkiksi peruskouluikäiset lapset eivät kykene välttämättä ymmärtämään aidosti toimintansa vaikutuksia muissa ihmisissä. Lapsethan vasta opettelevat sosiaalisia taitoja ja testailevat rajoja muiden ihmisten kanssa toimimisessa. Voi myös olla, että esimerkiksi esimiehen toiminta tuntuu alaisen mielestä kiusaamiselta, vaikka esimies toimisi pelkästään työtehtävänsä vaatimalla tavalla. Kiusaaminen on usein kiusatun kokemus, jolloin kiusattu voi tulkita tilanteen hyvin eri tavalla kuin kiusaaja.

Mitä jos kiusattu kiusaakin kiusaajaa? Lapset kiusaavat helposti ristiin; kun toinen ärsyttää, hänelle aiheutetaan pahaa mieltä, jolloin toinen kostaa ja oravanpyörä on valmis. Työelämässä taas esimies-alaissuhteessa tapahtuva kiusaaminen voi helposti tuntua esimiehestäkin siltä, että alainen kiusaa häntä. Tällaiset tarinat eivät kuitenkaan usein päädy julkisuuteen, koska työnantajaa sitoo vaitiolovelvollisuus ja työehtosopimukseen liittyvät lailliset säädökset alaista tiukemmin. On myös otettava huomioon, että pinnalle nostetut kiusaamistarinat voivat aiheuttaa vakavia seurauksia kiusaajan elämänlaadulle, kuten työuralle. Kiusattu ei ole aina voimaton uhri.

Kiusattu voi myös hakeutua tietämättään uhriksi. Kun kiusaamistilanteeseen puututaan kolmannen osapuolen toimesta (esimerkiksi koulussa opettaja tai työelämässä luottamusmies), kiusattu saa yleensä paljon huomiota. Huomio voi olla niin tärkeää kiusatulle, että hän hakeutuu jatkossakin, ehkä tiedostamattaan, helpommin uhrin asemaan. Kiusattu voi tahallaan (vahingossa tai tarkoituksella) toimia provosoivasti, esittää esimerkiksi kärkkäitä mielipiteitä, jättäytyä ryhmän ulkopuolelle, sulkea korvansa hänelle hyvää haluavilta tai tulkita muiden toiminnan itseä vahingoittavaksi.

Korostan, että mikään ei oikeuta kiusaamaan ketään. Kiusaaminen on ehdottomasti haitallista ja tuomittavaa toimintaa. Kiusaaminen ei kuitenkaan ole aina yksioikoisesti kiusaaja kiusaa uhria -tyylistä, vaan siihen voi liittyä useita ulottuvuuksia, erilaisia rooleja ja roolien vaihtelua. Kiusaaminen on yhteinen asia, joka on olemassa aina ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa - tiesivät kaikki osapuolet sen olemassaolosta tai eivät.

Kaikki tietävät, että kiusaaminen voi vaikuttaa kiusattuun voimakkaasti ja aiheuttaa vakaviakin psyykkisiä oireita. Kiusatun kokemusten vatvomiseen on nyt käytetty riittävästi aikaa julkisessa keskustelussa. Keskeistä on nyt keskittyä siihen, millaisia merkityksiä kiusaamiselle annetaan, miten siihen suhtaudutaan, miten siihen puututaan, keiden toimesta ja miten kiusaamistilanteen jälkihoito toteutetaan. Kiusaaminen ei ole ainoastaan uhrin kokemus, vaan ryhmän yhteinen ilmiö, jossa jokaisella jäsenellä on väliä ja vastuu omasta toiminnastaan.

Kiehuntaa kuumista fitnesskuvista

Fitnessvillitys on herättänyt jo jonkin aikaa enemmän ja vähemmän kuhinaa. On pöhisty esimerkiksi fitneksen vallankumouksesta ja yleistymisestä, lajin terveellisyydestä sekä siitä mikä oikeastaan on fitnestä ja mikä ei. Tällä hetkellä puhistaan fitnessmisujen somekuvajulkaisuista.

Pääongelmana on, että vähemmän fitneksiä harmittaa, kun timmit kisut esittelevät hyveitään vähissä vaatteissa ja kuvia julkaisevia ärsyttää, kun heidän ei anneta toteuttaa itseään omalla tavallaan. Tyypillisiä argumentteja puolesta ja vastaan ovat: lasten silmät menevät pilalle kuvia katsellessa, nuoret tytöt tekevät itsestään lapsipornotähtiä matkimalla vähäpukeisia fitnesskuvia, miehetkin julkaisevat paidattomia kuvia, joten mikseivät naiset saisi, kateelliset panettelevat.

Katsoi asiaa kummasta näkökulmasta tahansa, jokaiselle on selvää, että vähillä vaatteilla verhoiltujen timmien vartalokuvien tarkoitus on provosoida. Kuvia julkaisevat fitnessharrastajat haluavat osoittaa, että työllä saa tuloksia. Vähemmän fitnekset taas reagoivat juuri kuvien julkaisijoiden haluamalla tavalla; provosoituen. Ja kun nuotioon heittää lisää puuta, tuli leimahtaa. Kohu nostaa kohun kynnystä, jolloin (tässä tapauksessa vaatteiden osalta) vähempi on parempi.

Kukin tyylillään, mutta jokaisen olisi hyvä pohtia omaa vastuutaan. Kuka katsoo julkaisuja, kenen ja miksi? Netti ei ole pullollaan puolialastonkuvia. Jokainen näpyttelee omat hakusanansa Googleen ja klikkailee omien kuvakanaviensa seurattavat. Sitä näkee, mitä haluaa. Jos muiden hyvännäköiset vartalot ärsyttävät tai tekevät oman olon riittämättömäksi, kannattaa miettiä, mistä oma reaktio johtuu.

Toisaalta toisin päin; kuka julkaisee, kenelle ja miksi? Jokainen voi itse vaikuttaa omilla julkaisuillaan siihen, millaista huomiota saa osakseen. Jos itseen kohdistuva palaute ei ole mieleistä, kannattaa kurkata omista profiileista, millaisia mielikuvia kuvillaan aiheuttaa. On eri asia julkaista kuvia mustikkaämpäristä kuin stringipepusta - se nyt vaan kertoo jotain ihmisestä. Mikä tahansa itseen liittyvän täydellisen ominaisuuden esitteleminen aiheuttaa helposti kateutta, epävarmuutta ja uhkan kokemuksia muissa ihmisissä, jolloin reaktio on negatiivinen.

Kuvat: fansshare.com & hdwallpapers.cat

Kysymys ei kuulu, onko vähissä vaatteissa esiintyminen oikein vai väärin.

Kyse on molemmin puolin siitä, että sitä saa, mitä tilaa.

Ei niin kiva sairasloma

”Epäonni on viivytys, ei tappio.

Se on väliaikainen kiertotie, ei umpikuja.”

Minulta katkesi rannemurtuman jälkiseurauksena tapaturmaisesti peukalon ojentajajänne. Teoriassa seuraukset olivat pienet: peukalo ei enää ojentunut päästä asti. Käytännössä seurauksia on ollut vaikea uskoa: jänne täytyi operoida kirurgisesti, minkä seurauksena peukaloa tuli käsitellä seuraavat viisi viikkoa yhtä varovaisesti kuin ruukkusalaattia ostoskassissa. Se täytyy aina asetella niin, ettei se rutistu ja sitä täytyy kuljettaa varovasti, ettei se pääse taittumaan.

Peukalo aiheutti minulle usean viikon mittaisen sairasloman töistä. Ensimmäinen ajatukseni oli häpeä. Sain pitkän työnhaun kautta ja isolla onnenpotkulla työpaikan, johon en voisikaan mennä tekemään lupaamiani töitä. Olenkin kiittämätön ja laiska työntekijä.

Toinen ajatukseni sairaslomaan liittyen on ollut pelko työkavereideni suhtautumisesta. Minä vietän pitkää lomaa, kun muut ahertavat minunkin puolestani. Olenkin vastuuton ja epäreilu työkaveri.

Kaikki, jotka ovat joutuneet itsestään riippumattomista syistä sairaslomalle, ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että sairasloma on virheellinen käsite. Toki sairaslomalla on vapaa työpaikan luomista rajoitteista kuten aikatauluista, mutta tilalla on liuta muita juttuja, jotka on otettava huomioon. Kyseessä ei ole loma, vaan arkea, johon sisältyy rutiineista selviämistä sairauden rajoittamana.

Sairaus voi aiheuttaa kipuja, lääkityksen tuomaa väsymystä ja aivosumua, toipumiseen liittyvää määrättyä jumppaa, tarvittavien välineiden huoltoa, sairaalassa ravaamista, vakuutuksiin ja korvauksiin liittyvien asioiden hoitamista ja monia muita normaalista arjesta poikkeavia juttuja. Samalla se, mitä voi tehdä, on rajoittunutta. Harrastukset jäävät tauolle, eikä mielipuuhaan voi ryhtyä. Toisaalta käytettävissä oleva lisääntyntyt aika on hyvä käyttää johonkin hyödylliseen, kuten kotihommiin. Lisäksi pitkä sairasloma aiheuttaa ansionmenetystä, koska alasta riippuen palkallinen sairasloma on nollasta päivästä muutamaan viikkoon - palkka ei juokse koko sairasloman ajan.

Pahinta sairaslomalla on tunnustaa itselleen, että yhtäkkiä ei selviäkkään.

Minä en psyty hoitamaan sellaisia asioita, joita voisin terveenä hoitaa. Minä olenkin särkyvä.

Sairasloma ei ole pakotie ansiotyöstä, vaan tielle osunut este, jonka ohi pääseminen vaatii ponnisteluja. Toki sairasloma voi sisältää kivoja juttuja, kuten sellaisten ihmisten tapaamista, joita ei ehtisi nähdä töiden ohessa. Eikö tärkeämpää kuitenkin olisi järjestää arki sellaiseksi, että se sisältäisi riittävästi ihania asioita? Voisiko olla, että se, joka pitää sairaslomaa kivana keinona välttää tylsä arki ja työnteko, ei ole oikeassa työssä, eikä vietä itselleen sopivaa arkea?

//Kirjoitusasua muokattu 7.8.2015 klo 10:00.//

Täydellinen epätäydellinen elämä

Paasaan usein siitä, mitä pitäisi tehdä. Pitäisi olla aktiivisempi, positiivisempi, avoimempi, nauttia elämästä, ymmärtää, mikä on tärkeää ja lisätä sitä elämään ja elää parasta elämää itselleen. Pitäisi ei kuitenkaan ole sama asia kuin haluaisi.

Sinun ei pidä muuttua. Sinun ei tarvitse olla tyytyväisempi, onnellisempi, iloisempi, sosiaalisempi, rohkeampi, ymmärtäväisempi tai innokkaampi. Kukaan tai mikään ei voi olettaa sinun muuttuvan tai muuttamaan mitään. Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet.

Muutos on ajankohtainen, jos sinä haluat sitä. Jos sinusta tuntuu, että ajattelemalla tai toimimalla toisin voit parantaa elämänlaatuasi, sinun kannattaa ryhtyä kehittämään itseäsi. Omaan ajatteluun tai toimintaan liittyvä muutos ei onnistu, ellet todella halua sitä ja ymmärrä, että muutos on vain sinua itseäsi varten. Toki muutos voi tuntua vaikealta, ahdistavalta ja ylitsepääsemättömältä, mutta juuri sen vuoksi sinun on ymmärrettävä, miksi haluat sen tapahtuvan.

Media muistuttaa vähän väliä siitä, millaista ihana elämä on tai millaista sen tulisi olla. Näin voit olla onnellisempi, tällä tavalla voit paremmin. Kuitenkin vastoinkäymiset, väsymys, kurja fiilis, tylsyys, kyyneleet, kipu ja heikkous kuuluvat elämään yhtä paljon kuin onnistumiset, onni, ilo, autuus, hyvyys, hymy, kauneus ja energisyyskin. Joka päivä ei ole elämän paras päivä, eikä pidäkkään olla.

Sinun ei tarvitse pyrkiä jatkuvasti parempaan elämään ollaksesi onnellisempi.

Elämäsi voi olla hyvää juuri nyt kaikkine ulottuvuuksineen ja jos se ei tunnu siltä, sinun on päätettävä, haluatko tehdä sille asialle jotain.

Elämä on täynnä elämää

Elämä ei ole aina hyviä huomenia ja kauniita unia. Aina ei ehdi pysähtyä kauniiden asioiden äärelle fiilistelemään ja aistimaan, eikä jokainen hetki ole täynnä elämää ja ikimuistoinen. Elämä ei loiki kompastumatta onnistumisen kiveltä toiselle.

Elämä on kömpelö pikkulapsi leikkimässä ulkona. Se kompastuu jalkoihinsa ja kaatuu mahalleen, erehtyy astumaan liukkaalle mättäälle ja pyllähtää tai potkaisee varpaansa kipeästi.

Elämä ei aina pysähdy nauttimaan onnistumisen hetkistä, mutta toisaalta se jatkaa matkaa myös epäonnistumisten jälkeen. Toisinaan se seisoo paikoillaan liiankin kauan. On aikoja, jolloin mikään ei onnistu, olemme pahalla tuulella, masentuneita, alakuloisia, ikävystyneitä tai surullisia. Välillä elämä ottaa takapakkia juuri silloin, kun uskoo, että nyt mennään taas eteenpäin.

Elämä on sellaista. Kyllä se taas liikahtaa ja vie kohti parempia aikoja. Tai huonompia. Tärkeintä on, että eläjinä me päätämme lopulta itse, mitä teemme elämällämme. Pidämme elämän ohjaksista kiinni, joten on meidän päätettävissämme, mihin suuntaan ja millä vauhdilla pyydämme elämää kääntymään. Ja silloin, kun elämä heittäytyy hankalaksi, on parempi istua rennosti kyydissä ja olla valmiina ottamaan komento heti, kun pahin on ohi.

Elämä on täynnä elämää, kun hyväksyy sen monimuotoisuuden ja tietää, että aina voi vaikuttaa.

Vahvuus mitataan heikkoudessa

Me suomalaiset olemme itsenäisiä, ahkeria ja sisukkaita. Me selviämme lähes missä olosuhteissa tahansa. Entäpä sitten, kun tulee se heti, se päivä tai se aika elämässä, kun tuntuu, ettei selviäkkään? Miten kannattaa toimia, kun olo onkin epävarma, uhattu, epäileväinen, surullinen tai väsynyt ja jokin tuntuu liian haasteelliselta?

Loppujen lopuksi meidän on selvittävä itse. Siis siinä mielessä, että itsehän meidän on noustava sängystä ja tartuttava toimeen - kukaan muu ei voi tulla päämme sisään ja muuttaa niitä ajatuksia, jotka estävät meitä toimimasta. Muutoksen on tapahduttava meissä itsessä ja se tapahtuu, kun annamme itsellemme mahdollisuuden olla avoimia erilaisille ratkaisuille.

Aina ei kuitenkaan tarvitse selvitä yksin. Aiemmassa julkaisussani kehotin miettimään ihmisiä, joista saa inspiraatiota elämään, kun asiat tuntuvat junnaavan paikallaan (Inspiraationa ihmiset -teksti). Toisinaan voi kuitenkin olla parempi pyytää apua kuin yrittää selvitä yksin omien ajatusten kanssa.

Ongelmana on, että oman heikkouden tunnustaminen on ihan hemmetin vaikeaa. Mitähän toinen ajattelee, kun en selviäkkään tästä? Kyllähän minun pitäisi pärjätä yksin. Oman epävarmuuden, heikkouden tai epäuskon tunnustaminen takertuu epäilyihin muiden halveksivista ajatuksista.

Toisaalta, kun uskallat avautua, apua pyytämällä osoitat toiselle, miten tärkeä hän on sinulle ja että luotat häneen. Samalla tarjoat toiselle mahdollisuuden auttaa, mikä tuottaa tasapainoisessa ihmissuhteessa merkityksellisyyden kokemuksia teille molemmille. On kuitenkin hyvä muistaa, että kun mato on vedessä, vastuu nappaamisesta on kalalla - jos toinen ei vastaa avunpyyntöösi tai suhtautuu siihen väheksyvästi, kyseessä on sinua heikompi ihminen.

Mitäpä jos itsenäisyys, ahkeruus ja sisukkuus eivät tarkoittaisikaan kykyä selvitä kaikesta ja kaikissa olosuhteissa yksin, vaan rohkeutta turvautua muihin, kun omat resurssit eivät riitä? Ei ole mitään vahvempaa kuin uskaltaa olla heikko.

"Vahvan minuuden omaava ihminen uskaltaa olla heikko, 

sillä hän on varma hyväksytyksi tulemisesta.

Tällaisen ihmisen lähellä on hyvä olla,

sillä hän ei ole olevinaan mitään sellaista, mitä ei ole.

Hänen ei tarvitse miellyttää eikä varoa ketään, 

sillä hän miellyttää jo itseään."

- Tommy Hellsten 

Lisää itsenäisyys-teemasta tekstistä Itsenäisyys mitataan muissa. Aforismi: tanssiajaterapiaa.com.

Inspiraationa ihmiset

Joskus polkiessa ketjut jäävät jumiin tai vaihde ei vaihdu. Matka keskeytyy ja on pakko miettiä, pitäisikö tahria omat näpit ketjurasvaan vai soittaisiko jonkun apuun. Toisinaan on tehtävä molemmat: toimeen on tartuttava itse, mutta kaikesta ei tarvitse selvitä yksin.

Kun oma elämä jämähtää paikalleen tai kaipaisi muuten vaan inspiraatiota, voi olla hyödyllistä inspiroitua muista.

Minun elämänketjuni auttaa laittamaan paikalleen seuraavat henkilöt:

1. Kun kaipaan apua ajatusjumeihin ja henkilökohtaista ohjausta, käännyn mentorini, äidin puoleen. Hän tietää, mitä mielessäni liikkuu silloinkin, kun en itse sitä tiedä.
2. Kun etsin kokemuksen ääntä ja esimerkkiä onnistuneisiin elämänvalintoihin, päädyn isovanhempiini. He toimivat esimerkkinäni arvoissa ja perinteissä ja palauttavat minut sinne ja niiden pariin, minne kuulun.
3. Hetkinä, jolloin koen epävarmuutta, ajattelen ystäviäni. He ovat rohkeita elämään ja innokkaita kokemaan, eikä heidän tielleen tule mikään muu kuin heidän oma ylpeytensä.
4. Jotkut julkisuudessa esiintyvät henkilöt muistuttavat, miten elämään kannattaa suhtautua - uskalla olla utelias ja innostua, ole valmis kohtaamaan karhu silmästä silmään ja taistelemaan tarvittaessa, elämä ei ole niin vakavaa ja keep it simple. Näissä asioissa fiilistelen mielelläni NRJ:n Tuija Pehkosta ja Laura Haimilaa sekä laulaja Kaija Koota.

Ketkä ovat sinun elämäsi inspiraatioita?

Aforismeja epäonnistumisesta

On kaksi ihmistyyppiä:

1. Ne, jotka taistelevat joka päivä pärjätäkseen, menestyäkseen ja viihtyäkseen elämässä.
2. Ne, joiden elämä on upeiden sattumusten sarja, jossa pahimmat vastoinkäymiset liittyvät kahden hyvän asian väliltä valitsemiseen.

Meille ykköstyypin edustajille, tavallisille tallustelijoille, joita veljeni sanoin "elämä potkii kumpparilla päähän", lohtua tuo muutaman viisaan ihmisen ajatus epäonnistumisesta.

"Parempi epäonnistua siinä, missä haluaa onnistua,

kuin onnistua yhdentekevässä."

— Torsti Lehtinen

"Viisastumme useammin epäonnistumisista kuin menestyksestä.

Kun ymmärrämme, mitä emme halua tehdä, opimme, mitä haluamme tehdä."

— Kirjailija Samuel Smiles (1812-1904)

"Jos pelaat elämässäsi aina varman päälle,

päätät samalla, ettet enää halua kasvaa."

— Shirley Hufstedler

"Ihminen epäonnistuu vasta sitten,

kun lakkaa yrittämästä."

— Aristoteles Onassis

"Epäonnistuja ei ole luuseri.

Luuseri on se, joka kaaduttuaan ei enää nouse."

— Santi Martínez

"Menestys on kykyä olla menettämättä innostustaan

toistuvista epäonnistumisista huolimatta."

— Winston Churchill

"Eivät suuret ongelmat luonnetta vaadi. Kuka tahansa kykenee voittamaan

valtavan kriisin ja kohtaamaan musertavan tragedian rohkeudella.

Vasta mitättömien päivittäisten ikävyyksien

kuittaaminen naurulla vaatii mielestäni jotain."

— Jean Webster

"Epäonnistumisen tulisi olla opettajamme, ei hautaajamme.

Epäonnistuminen on viive, ei tappio.

Se on kiertotie, ei umpikuja."

— Denis Waitley

Aforismit: hyvejohtajuus.fi

Vuorovaikutussuhteet voivat olla yksinkertaisia

Meillä on tapana nähdä vuorovaikutussuhteissa enemmänkin kuin viisikymmentä eri harmaan sävyä. Suhteita vertaillaan, vatvotaan, arvioidaan ja arvostellaan. Niitä tulkitaan erilaisista merkeistä ja niitä koetetaan ennustaa mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Miksi, voi miksi, niistä tehdään niin vaikeita?

Eräs tuttuni päätti ratkaista vuorovaikutussuhteiden ongelmat:

"Ihmissuhteet joko voivat hyvin tai eivät voi hyvin ja jos ne eivät voi hyvin,

sen kyllä huomaa. Ei ole olemassa mitään välitiloja."

Vuorovaikutussuhteet ovat asia, joka parhaimmillaan tuottaa sisältöä ja merkitystä elämään. Miksi pilaisimme tärkeät asiat tekemällä niistä monimutkaisia? Jos vuorovaikutussuhde tuntuu hyvältä, se on sitä. Silloin siitä kannattaa nauttia ja aika näyttää, mihin se johtaa. Jos taas suhde ei tunnu voivan hyvin, ongelmat on hyvä ottaa keskusteluun ja selvittää. Toisinaan kannattaa punnita, mihin vuorovaikutussuhteisiin haluaa panostaa ja mitkä voi jättää ajan kannateltaviksi.

Se on siinä. Joko tai, eikä mitään muuta. Eikä nyt kannata ruveta järkeilemään, ennustamaan, tulkitsemaan, arvioimaan, arvostelemaan tai vertailemaan. Vuorovaikutussuhteiden laatu on sydämen asia, josta saavat päättää tunteet ja intuitio.

Maailmassa on yli seitsemän miljardia ihmettä

Olen kohdannut elämässäni upeita ihmisiä. Olen saanut olla mukana todistamassa voittajien, pärjääjien, menestyjien ja selviytyjien, todellisten arjen supersankareiden tarinoita.

Olen tutstunut ihmisiin, joilla on uskallusta elää juuri niin kuin he itse haluavat. He eivät pelkää tehdä sitä, mikä tekee heistä onnellisia. He eivät arastele muita ihmisiä, vaan kohtaavat heidät ja näyttävät, miten eletään täysillä. Pahanilmanlinnuille he laulelevat lentäessään.

Osa on kohdannut hetkiä, joita yhdenkään ihmisen ei pitäisi kohdata elämänsä aikana. On ollut oppia, joka kaataa ojaan, jalkojen alta vedettyjä mattoja ja soita, joista ei ihan niin vaan noustakkaan. Kuitenkin he ovat ponnistaneet leskenlehden tavoin tien syrjään lakaistun soran alta ja näyttäneet maailmalle, että heidät on tehty muustakin kuin tuskasta ja kyynelistä.

Toiset taas pärjäävät kaikessa, mihin he ryhtyvät. Tekivät he mitä tahansa, he onnistuvat. Olen seurannut, kuinka he uutterasti vipeltävät kivisiäkin polkuja pitkin kantaessaan havuja elämänsä kekoon. He ovat valmiita ahertamaan ja uhraamaan sen eteen, joka on heille tärkeää. Siksi ei ole mitään, missä he eivät loppujen lopuksi loistaisi.

Olen kohdannut hauskuuttajia, sosiaalisia taitajia, älykköjä, kunnianhimoisia, tyytyjiä, tyytyväisiä, moniosaajia, taiteilijoita, ammattilaisia, asiantuntijoita, kasvattajia ja kasvatettavia, auttajia, autettavia, uhrautujia, ottajia, monella tavalla rikkaita, viisaita, urheita, rohkeita, toisinaan arkoja, tavallisia ja tavattomia, hävyttömiä, sinisilmäisiä, mustasukkaisia, selviä ja epäselviä sekä lukuisia muilla adjektiiveilla kuvattavia ihmisiä. Heitä kaikkia yhdistää kuitenkin yksi asia: he ovat yhdessä inhimillisiä olentoja monella tavalla epäinhimillisessä maailmassa. Voima kohdata mahdoton maailma löytyy itsestä ja muista.

Ihmiset etsivät elämästä ihmeitä, mutta oikea ihme,

joka on kaikkein uskomattomin, on ihminen itse.

Ahdistavia kuulumisia

Kevät ja syksy ovat monille jännittäviä aikoja. Toiset koettavat näppäimistöt ja puhelinlagat savuten hankkia kesätyöpaikkoja, kun toiset lukevat silmät rakkuloilla koulutuspaikkojen pääsykokeisiin. Tuttujen kanssa kuulumisia vaihdellessa työ- ja koulutuspaikka-aiheet kiinnostavat, mutta ovatko ne sittenkään parasta puhuttavaa?

Tärkeistä asioista ei ole välttämättä kivaa puhua. Epävarmuus esimerkiksi työ- tai opiskelupaikasta voi olla ahdistava kokemus, jota kaikki eivät halua jakaa muiden kanssa. Pelko omasta epäonnistumisesta ja epävarmuus pärjäämisestä voivat tuntua hankalilta asioilta, jotka olisi mukavampaa pitää omana tietona. Asioiden nostaminen julkiseen keskusteluun tekee niistä avoimia arvostelulle ja herkkiä sosiaaliselle paineelle, mikä saattaa pahentaa tärkeiden asioiden tuomaa ahdistusta entisestään.

"Kyllä sinä saat sen paikan" voi olla tarkoitettu kannustavaksi, mutta toisaalta se voi aiheuttaa painetta onnistumisesta. Mitä jos en saakkaan paikaa? Onpa kivaa selitellä seuraavaksi sitä...

Kuulumisten kysyminen on tärkeää vuorovaikutussuhteen kannalta, mutta toisaalta pieni pelisilmä ei ole pahitteeksi. Mitä jos antaisit toiselle mahdollisuuden kertoa itse tärkeistä asioista - jos hän haluaa puhua niistä ollenkaan?

Toisaalta, jos et ota toisen elämän tärkeitä asioita puheeksi, voit vaikuttaa siltä, ettet ole kiinnostunut toisen asioista. Välttääkseksi tämän, voit esimerkiksi kysyä suoraan, haluaisiko toinen puhua tärkeistä asioista vai puhuisitteko mieluummin jostain muusta.

Toisaalta, jos olet itse tärkeän asian puhuja, sinua voisi helpottaa muistaa, että kuulumisten kysyjä haluaa olla vain kohtelias, eikä hän välttämättä tarkoita aiheuttaa sinulle lisää ahdistusta. Sinun ei tarvitse välttämättä selitellä tai perustella ja voit aina kertoa, jos et halua puhua aiheesta.

Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen

Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen on juuri sitä itseään: vaikeaa. Miten sanoa toiselle ihmiselle jotain, mitä hän ei haluaisi kuulla?

Mitenköhän toinen reagoi, kun aloitan vaikeasta asiasta puhumisen? Loukkaantuuko hän? Mitä jos olenkin itse väärässä? Jos ikävät asiat on vaikeaa tuoda julkiseksi, kannattaa miettiä, miksi niistä puhuminen olisi hyödyllistä. Miksi haluaisin sanoa jostain toiselle? Onko sanominen oikeasti sen arvoista vai voisinko itse opetella suhtautumaan hankalaan asiaan toisin? Kun päätös puheeksiottamisesta on tehty, se kannattaa kääntää omassa ja toisen mielessä voimavaraksi.

Haluan puhua tästä asiasta, koska uskon, että se parantaa suhdettamme entisestään. Arvostan toista niin paljon, että olen valmis keskustelun avulla näkemään vaivaa suhteemme eteen.

Suraavaksi voisi olla syytä tarkistaa, millä tavalla itsellä on tapana nostaa vaikeat asiat esiin. Huudanko? Raivoanko? Piikittelenkö? Huomauttelenko? Nalkutanko? Millä tavalla aloitan lauseen? Onko se "sä et ikinä" -tyyppinen vai "kuule, oon miettinyt yhtä asiaa" -alkuinen? Millaista äänensävyä käytän? Kuulostanko ja näytänkö hyökkäävältä vai ystävälliseltä?

Vaikeiden asioiden puheeksiottamisessa vähiten tarkoituksenmukaista on aiheuttaa toisessa osapuolessa puolustusreaktio; jos toinen kokee tulleensa uhatuksi, hän ei varmasti kuuntele tai ymmärrä sinua.

Lopulta vastuu vaikeasta asiasta puhumiseen on aina itsellä - oli sitten puheeksiottaja tai puheeksiottajan kohde. Kannattaa miettiä, millä tavalla itsellä on tapana reagoida, kun joku nostaa vaikean asian keskusteltavaksi. Suutunko? Loukkaannunko? Puolustaudunko? Annanko toiselle mahdollisuuden kertoa oman mielipiteensä? Kerronko reilusti oman näkemykseni vai vaikenenko?

Puheeksiottajan arvostaminen ja vaikean tilanteen ymmärtäminen auttaa suhtautumaan keskusteluun asiallisesti. On hyvä muistaa, että vaikeasta asiasta keskustellessa molempien osapuolten tavoite on sama: hankala asia halutaan saada käsiteltyä, jotta ihmissuhteesta tulisi entistä parempi.

Pakene, taistele tai keskity muihin asioihin

Meillä evoluutiobiologisesti kehittyneillä yksilöillä on synnynnäinen valmius kokea uhkia. Uhkien tunnistaminen ja kokeminen tulee niin luonnostaan, ettemme ehdi tietoisesti muodostaa käsitystä kohteesta, kun jo tuomitsemme sen.

Pakene tai taistele.

 

"Uhalla tarkoitetaan vaaraa tai riskiä, joka uhkaa ihmistä tai hänen omaisuuttaan." (Lähde: Wikipedia) Mitkä ovat sinun elämäsi uhkia? Millaisia uhkia kohtaat päivittäin? Nykypäivän uhkat ovat melko erilaisia kuin ne, joita historialliset esi-isämme kohtasivat.

Hassua, että uhkiin reagoiminen ei ole juurikaan muuttunut. Meidän ei tarvitse täällä Suomessa kovin usein pelätä henkemme puolesta, mutta silti olemme valmiita pakenemaan tai taistelemaan. Olemme valmiita puolustamaan itseämme ja omaisuuttamme esimerkiksi loukkauksilla, halveksunnalla, hylkäämällä, syrjimällä, suvaitsemattomuudella ja estämällä monin tavoin uhkan toimimista elämässämme.

 

Tulemmeko ajatelleeksi, että uhkamme voi joissain tapauksissa olla omaa onneaan tavoitteleva, hyvin itsemme kaltainen ihminen? Taistelemalla uhkaamme vastaan saamme aikaiseksi vielä isomman uhkan.

 

Mitä jos kehittelisimme kokonaan uuden tavan suhtautua uhkaan? Mitä jos tiedostaisimme uhkan, myöntäisimme sen olemassa olon ja antaisimmekin sen vain olla? Emme voi koskaan päästä elämäämme uhkaavista asioista kokonaan eroon, jolloin jotkin uhkat voisi olla helpompaa vain jättää oman onnensa nojaan.

 

Sitä paitsi usein pahin uhkamme on oma epäonnistumisen pelkomme,

joka estää meitä havainnoimasta elämämme sellaisia asioita,

jotka pelkällä olemassaolollaan voivat tehdä uhkasta vaarattoman.

 

Mitä sellaisia asioita sinun elämässäsi on, joita mikään uhka ei voi horjuttaa?

 

Se, jonka täytyi pissata paimenpoikaan

Sinä teit virheen.

Voitko antaa sitä ikinä itsellesi anteeksi tai voivatko muut antaa sitä sinulle anteeksi?

 

 

Me emme ole virheettömiä. Teemme jatkuvasti jotain, mitä ei pitäisi tehdä. Päätämme jotain, mitä ei olisi pitänyt. Sanomme jotain, mikä olisi pitänyt jättää sanomatta. Huomaatko, mikä edellisten lauseiden ongelma oli?

 

Ne ovat mennyttä. Jotain on jo tapahtunut.

 

 

On aika suunnata katse tulevaan. Miten voin korjata virheeni? Mitä opin virheestäni? Miten minun tulisi toimia tulevaisuudessa?

 

 

On aika antaa anteeksi itselle ja muille.

 

Kukaan ei voi elää jatkuvasti huonossa omatunnossa, joten kun virheet on korjattu ja niistä on otettu opiksi, niistä pitää päästää irti. Vanhoja mokia on ihan turhaa kaivaa esiin myöhemminkään - olivat ne omia tai muiden.

 

Sinä elät nyt.

 

 

"Jotkut oppivat lukemalla, toiset oppivat muiden virheistä,

mutta muutamien täytyy itse päästä pissaamaan sähköpaimenen lankaan."

Tom Lundberg

Vastuutonta vallakäyttöä

Olethan sinäkin lukenut sosiaalisesta mediasta erinäisiä kauheita juttuja, joita yksityishenkilöt paljastavat tapahtuneen. Taannoin kauhisteltiin poliisin piittaamattomuutta auton alle jäänyttä lemmikkieläintä kohtaan ja vähän aikaa sitten ihmeteltiin törkeää kunnianloukkausepisodia kahvilassa. Kumma, miten vastuuttomasti ihmiset tai yritykset käyttäytyvät.

Sosiaalinen media on kansan ääni. Sosiaalinen media on ennennäkemättömän jakamisen väline, jonka avulla tieto leviää metsäpalon nopeudella. On hyvä, että sosiaalista mediaa käytetään välineenä yhteiskunnan epäkohtien esiin nostamisessa.

Toisaalta, missä menee sosiaalisessa mediassa sallitun julkaisemisen raja?

Milloin ja millaiset julkaisut ovat liikaa?

Mitä kaikkea sosiaalisessa mediassa saa jakaa ja onko jotain, mistä kannattaisi vaieta?

Sosiaalinen media ja media ylipäänsä ovat mahtivallan välineitä. Julkaistu tieto on kaikkien näkyvissä, arvosteltavissa ja tulkittavissa. Oletko tullut ajatelleeksi, mitä kaikkea pahaa omasta mielestä harmittomalta tuntuva julkaisu voi saada aikaan, kun miljoonat yksityishenkilöt tekevät julkaisusta omat päätelmänsä?

Usein kriittisissä ja epäkohtia esiin nostavassa julkaisussa on kyse yksityishenkilön kokemasta vääryydestä. Henkilön, joka on ollut tilanteessa omien tunteidensa ja tulkintojensa kanssa. Monesti julkaisu on vielä kirjoitettu hieman liioitellen tai provosoivaksi.

 

Onko rehellisissä julkaisuissa aina totuus sellaisenaan?

Mitä mieltä tilanteen toinen osapuoli/osapuolet olisivat?

Onko heillä mahdollisuus kertoa oma mielipiteensä?

Taannoin törmäsin julkaisuun, jossa paljastettiin kuvan ja nimen kanssa henkilö, joka on tehnyt eläinsuojelurikkomuksia. Julkaisussa kehotettiin olemaan myymättä lemmikkejä henkilölle. Julkaisun tarkoitus oli todennäköisesti tarkoitettu hyväksi, mutta tulivatko julkaisijat ajatelleeksi, mitä julkaisu voi tarkoittaa paljastetulle henkilölle loppuelämän ajan?

Sosiaalisessa mediassa julkaiseminen on aina eettinen kysymys. Onko oikein aiheuttaa esimerkiksi potkut ja ammatinharjoittamiskielto sairaanhoitajalle, joka on yhden henkilön mielestä tehnyt hoitovirheen? Tai onko oikein, että yritys, josta joku on saanut huonoa palvelua, menettää kaikki asiakkaansa? Mitä jos kyse onkin ollut yksittäisestä virheestä, jota ei oltaisi toistettu?

Entä onko oikein tukea tykkäämällä, kommentoimalla ja jakamalla väitettä,

jonka ei voi edes tietää olevan totta?

Kuka on loppujen lopuksi vastuussa, kun sosiaalisessa mediassa julkaistu tieto

aiheuttaa vahinkoa jollekulle tai jollekin?

 

 

Herkkuja ilman numeroa

Ihmisillä on evolutiivinen riippuvuus herkutteluun. Tahto saada sokeria on ohjelmoitu meihin yhtä konstikkaasti kuin tarve elää. Silloin, kun mäkkärin autokaistat ja melkein ympäri vuorokauden auki olevat marketit eivät olleet itsestäänselvyys, makean ruuan löytäminen oli elintärkeää lisäenergiaa tuova ihme.

Nykypäivänähän omasta ruuasta ei tarvitse taistella (paitsi suosikkimarketin tarjouspäivillä) ja makeaa on tarjolla mahan täydeltä. Ihmisillä tuntuu silti olevan tarve tehdä ravinnosta vaikea asia - ei ruuan hankkimisen kannalta, vaan sen syömisen puolesta. Katsos kun sitä, mitä on tarjolla, ei saa syödä.

On ihailtavaa pystyä elämään ilman sokeria ja sitä kykyä esitellään avoimesti muille. Sitten kadehditaan, kun joku on vältellyt herkkuja niin ja niin kauan.

Toisaalta herkuttelua pidetään ihanana juttuna. Sokerieväillä hekumoidaan, niistä kohistaan ja niitä kuvataan muidenkin ihailtavaksi. Tärkeintä on todistaan muille, miksi herkuttelu on ansaittu ja miten ihanaa se on.

Miksi herkuista tai ilman niitä elämisestä on tullut niin iso juttu? Mitä ihailtavaa siinä oikeastaan on, että ei syö makeuksia?

Minä en ainakaan aio taistella evolutiivista tarvettani vastaan. Herkuttelen, kun mieleni tekee ja kun tuntuu, että tekisi mieli, mutta ei pitäisi, en herkuttele. Vedän sokeriövereitä, possuttelen, mässyttelen ja maiskuttelen ja se on minusta ihan normaalia. Eikä siitä tarvitse tehdä sen isompaa juttua.

Minusta elämässä on hienompiakin asioita kuin irtokarkkipussi, mutta ei mitään niin tärkeää, etten voisi niitä namuja syödä.

Uusi kulutustrendi

Oletko sinä ihmissuhteiden suurkuluttaja? 

Onko sinulla tapana valita ihmissuhteet sen mukaan, mikä palvelee sinua kulloisessakin tilanteessa? Perutko esimerkiksi satunnaisen säännöllisesti tapaamisia joidenkin ihmisten kanssa, kun eteen ilmaantuu jokin mielenkiintoisempi tilaisuus? Tai onko sinusta tapaamisten perumiseen riittävä syy se, ettei sinua huvita?

Oletko miettinyt, miltä käytöksesi tuntuu muiden ihmisten mielestä?

Nykyään omaan hyvinvointiin liittyen saa jatkuvasti kuulla vinkkejä siitä, että omaa elämää haittaavat ja rasittavat ihmissuhteet tulisi poistaa. Mutta voiko ihmissuhteita noin vain viskata pois samalla tavalla kuin tylsiksi käyneet vaatteet? Mitä jos rasittava ihmissuhde onkin johonkin läheiseen? Et vain millään jaksaisi vanhempiasi, luokkatoveriasi, työkaveriasi tai kumppanisi sisaruksia. Onko järkevää olla pitämättä ihmissuhteesta, joka muodostuu väkisin ja jota ei voi välttää?

Ovatko ihmissuhteet nykyään samanlaista kulutustavaraa kuin fyysinen materiakin?

L&T:n roska-auton kyljen sanoin:  

"Kaiken muun vanhan voi kierrättää, paitsi asenteet.

Vanhoja asenteita ei voi kierrättää, ne täytyy muuttaa."