Parhaat ystävät

Ystävyys on siitä hassu juttu, että siinä kaksi sielua on ikään kuin yksi.

Minä olen kahdeksan vuoden ajan katsonut vierestä kahden sielun välistä ehdotonta, puhdasta ja aitoa ystävyyttä. Nämä ystävykset ovat kasvaneet yhdessä ja jakaneet arjen. He elävät rinnakkain, kaksi itsenäistä ja itsessään täydellistä sielua. He eivät tarvitse toisiaan, mutta he ovat yhdessä, koska niin on hyvä.

Nämä kaksi ystävystä jakavat kaiken, mutta lopulta eivät mitään. He eivät ajattele, että toisen täytyisi luopua jostain, jotta toinen saisi jotain. He pitävät yhdessä yhteisymmärryksessä kiinni omastaan.

Molemmat tietävät, mitä tarvitsevat ja pitävät huolen siitä, että saavat sen. Jos toinen kaipaa hellyyttä, hän käy hakemassa pari pusua ja on siihen tyytyväinen. Kumpikaan ei osaa lukea toistensa ajatuksia, jonka vuoksi molemmat kantavat vastuun omista tarpeistaan.

Ystävät eivät kuitenkaan käytä toisiaan hyväksi. He eivät ota sitä, mikä ei heille kuulu. Tai jos ottavat, kostaa ei tarvitse. Kenties toinen tarvitsi enemmän sitä, mitä toisella oli. Ei kannata katkeroitua, kun yhdessä ollaan kuitenkin. Kaikki on omaa, mutta samalla yhteistä. Toinen ei ole itseä varten.

Kumpikaan ei edellytä toisen olevan mitään. Kummallakin on oikeus olla juuri sellainen kuin on. Molemmat hyväksyvät toisensa ehdoitta; kun toinen on, toinenkin on ja se tekee heistä yhden kahden sijaan. He tietävät, että niin on molemmille parempi. Toiselle ei tarvitse todistaa omaa arvoa ollakseen arvokas.

He tukevat toisiaan. Kun toinen väsyy tekemään hommia, toinen jatkaa. Kun toinen tarvitsee unta, toinen valvoo. Heidän ei tarvitse vertailla vastuitaan tai tekemiään töitä, koska eroilla ei ole väliä. He luottavat toisiinsa. He tietävät, että molemmat kantavat vastuunsa ja tekevät oman osansa ilman vahtimistakin.

He tekevät kaiken yhdessä, mutta eivät puutu siihen, mitä toinen tekee. He keskittyvät ensisijaisesti omaan tekemiseensä. Toinen saa hölmöillä - omapa on valintansa. He tietävät, ettei kumpikaan ole kuitenkaan toista parempi.

He kommunikoivat ja hiljenevät, tulevat luokse ja kääntyvät pois. He hyväksyvät eron, mutta iloitsevat kohtaamisesta. He ovat yhtä kuin juuret ja maa, mutta kuitenkin erillisiä kuin aurinko ja kuu. He uskovat, luottavat, tietävät, rakastavat, antavat, ottavat, hyväksyvät, pyytävät, luopuvat ja jakavat.

He ovat rehellisiä, pyyteettömiä ja läsnäolevia ystäviä.

Parhaat pörröiset ystävät - ystäviä jo kahdeksan vuotta.

Millaisia ystäviä me ihmiset olemme?

Mistä tietää, pitääkö toinen minusta? Kolme vinkkiä kiinnostuksen tunnistamiseen

Nykyään kuulee usein sanottavan, että ei kannata välittää siitä, mitä muut ihmiset sinusta ajattelevat. Puppua. Jokainen meistä välittää siitä, mitä muut ajattelevat. Se on luonnollista ja osa ihmisenä selviytymistä - haluamme kuulua porukkaan, koska se tuo turvaa ja merkitystä.

Poimimme luontaisesti toisilta signaaleja siitä, mitä mieltä he ovat meistä. Minusta kuitenkin tuntuu välillä, että toisen ajatuksia on todella vaikeaa tulkita. Silloin oloni on sosiaalisessa tilanteessa epävarma ja vaivaantunut, enkä tiedä, miten minun pitäisi käyttäytyä. Saatan yrittää miellyttää superpaljon tai sitten puolustusrefleksini herää ja käyttäydyn ärsyttävästi. Kummassakaan tilanteessa en anna itsestäni parasta, jolloin lopputuloskaan ei ole välttämättä tarkoituksenmukainen.

Tällaisia hankalia tilanteita varten keräsin pienen listan niistä asioista,

mistä toisen ajatuksia voisi päätellä.

1. Peilaaminen
Kun olemme syventyneet toiseen ihmiseen, ryhdymme usein huomaamattamme peilaamaan hänen eleitään, puhetyyliään tai sanavalintojaan. Voit tehdä pienen testin esimerkiksi hipaisemalla kädelläsi kasvojasi ja tarkkailla, tekeekö noin puolen minuutin sisällä toinen osapuoli jotain vastaavaa. Toista pari kertaa varmistuaksesi lopputuloksesta. Jos huomaat toisen käyttäytymisessä peilaamista, voit päätellä, että juttunne luistaa.

2. Rintamasuunta
Millaisessa asennossa juttukumppanisi on? Onko hän avoimen oloisesti rintamasuunta ja jalat sinuun päin vai onko hän ikään kuin valmiustilassa siirtyä muualle? Usein sinuun keskittyvä ihminen on luonnollisesti vartalo sinun suuntaasi. Tilanteella voi toki olla osansa asiaan; esimerkiksi kiireinen voi olla kovasti lähtöä tekevän oloinen, vaikka kuinka pitäisi sinusta. Tarkastele toisen asentoa siis konteksti huomioiden.

3. Nieleskely
Usein kun ihminen jännittää, hänen suunsa kuivuu. Jos siis et ole ihan varma toisen osapuolen kiinnostuksesta, tutkaile, ilmeneekö nieleskelyä tai muita jännitystä ilmentäviä toimintoja. Jännitys on luonnollinen tunne, mikä ei suinkaan kerro siitä, ettei toinen viihtyisi seurassasi - usein päin vastoin. Tässä auttaa, kun pyrit itse rentoutumaan ja inhimillistämään tilanteen esimerkiksi kehulla tai huumorilla.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että usein paras lähtökohta on olettaa, että toinen pitää sinusta. Näin ajattelemalla suhtaudut toiseen ihmiseen myönteisemmin, mikä saa toisen ajattelemaan, että pidät hänestä. Tällä tavalla syntyy positiivinen kierre, jolloin lopputulos on usein miellyttävä. Muista siis sinäkin osoittaa toiselle, että viihdyt hänen kanssaan.

Osoita, että kiinnostut ja teet itsestäsi kiinnostavan.

Aikaa ihmisille - tavoitteena verkostoituminen

Verkostoituminen on tämän päivän juttu. Pitäisi olla sadassa paikassa yhtä aikaa niin fyysisesti kuin verkon välitykselläkin. Olisi hyvä pitää yhteyttä läheisiin, muistaa tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Samaan aikaan täytyisi keskittyä käsillä olevaan hetkeen ja olla läsnä.

Missä välissä oikein ehtii verkostoitua? Entä mitä se verkostoituminen käytännössä tarkoittaa?

Mistä tietää, että mitkä ovat niitä oikeita hetkiä verkostoitumiseen?

 

Kokosin alle asiat, jotka olen todennut omalla kohdallani oivallisiksi verkostoitumisen edistäjiksi. Vinkkejä voi hyödyntää paitsi työelämän verkostoitumiseen, myös vapaa-ajan juttuseuran laajentamiseen.

Paikalla oleminen

Kannattaa olla fyysisesti paikalla sellaisissa tilaisuuksissa, joiden aihe kiinnostaa sinua tai niitä, joista sinä olet kiinnostunut. Silloin maksimoit mahdollisuutesi törmätä kiinnostaviin ihmisiin.

Usein keskeisin ongelma on, ettei ole aikaa juosta miljoonissa paikoissa. Ja jos jossain käy, paikalla ollaan tasan sen verran, kun on pakko. Ohjelman aikana ei kuitenkaan pääse tutustumaan ihmisiin, joten kannattaa hyödyntää tapahtuman alku ja loppu. Mitä jos menisit paikalle varttia etuajassa tai vetkuttelisit poislähtöä? Naulakoilla, vessajonossa ja istumapaikkaa etsiessä on hyviä matalan kynnyksen mahdollisuuksia ottaa kontaktia muihin ja tutustua.

Jos et ole siellä, missä tapahtuu, missaat monia hyviä tilaisuuksia tutustua uusiin ihmisiin.

Suun avaaminen

Vieraille ihmisille voi olla pelottavaa puhua. Miten aloitan juttelun? Mistä voimme puhua? Mitä jos sanon jotain typerää? Usein vaikeinta on aloittaa. Mutta kun keskustelu on avattu, tilanne helpottuu.

Kun kohtaat kiinnostavan ihmisen, jonka kanssa haluaisit tulla tutuksi, voit toimia esimerkiksi näin:

1. Päätä, että menet juttelemaan. Tämä on vaikein, mutta tärkein kohta. Nyt menet, piste.
2. Mieti, miten voisit avata keskustelun. Oletko joskus nähnyt henkilön jossain muussa yhteydessä tai voisitko sanoa jotain tapahtumasta, jossa olette? Vai voisitko mennä suoraan asiaan ja kertoa, miksi haluat jutella kyseiselle ihmiselle?
3. Kysele tilanteeseen sopivia asioita. Niin osoitat olevasi kiinnostunut ja toisaalta sinun ei tarvitse keksiä itse niin paljon sanottavaa.
4. Anna toiselle mahdollisuus esittäytyä ja esittäydy itse.
5. Jos haluat tavata uudelleen, tiedustele mahdollisuuksia kontaktoitua sosiaalisessa mediassa.
6. Ennen kohtaamisenne loppua pohdi, missä voisitte nähdä myöhemmin.

Esittäytyminen

Miten sitten ottaa kontaktia muihin varsinkin silloin, jos paikalla ei ole ketään, joka hoitaisi esittelyt puolestasi? Kuuntele, kuka toinen on ja sopivan tilaisuuden tullen esittele itse itsesi!

Usein ihmisistä on mukavaa kertoa itsestään ja esimerkiksi omasta työstään, joten osoita kuuntelevasi. Saatat kuulla vaikka mitä mielenkiintoista ja tulevaisuuden kannalta hyödyllistä!

Sopivan tilaisuuden tullen muista esitellä itsesi. Niin kiusalliselta kuin se tuntuukin ojentaa käsi ja kertoa oma nimi, itsen esittely on järkevää, koska se jättää paremman muistijäljen. Samalla asetat toiselle ikään kuin vaatimuksen muistaa sinut myöhemminkin (mikä voi olla erityisen hyödyllistä esimerkiksi työnhaussa: "Mehän olemme jo tuttuja, kun tapasimme siellä...").

Lounas- ja kahvitaukotreffit

Usein kuulee, että olisi kiva tavata, mutta ei ehdi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tapaamiset ovat ainoita keinoja viedä ihmissuhteita eteenpäin. Tapaamisissa rakentuu jotain yhteistä, joka voi johtaa myöhemmin vaikka mihin.

Vietän päivät töissä tai opiskeluhommien parissa ja iltaisin haluan panostaa urheiluun ja rentoutumiseen. Siksi suosin lounas- ja kahvitaukotreffejä. Treffit katkaisevat mukavasti työpäivän ja vievät ajatukset muualle. Lisäksi lounas- ja kahvitauko ovat sopivasti rajatun mittaisia aikoja, jolloin ei tarvitse miettiä kiusallisia mitenlähteätästä-tilanteita. Ja mikä parasta, tapaamisessa ei tarvitse stressata, mitä tuleman pitää, kun tapaamisen tekeminen on selvillä.

Usein tiedostamme muiden ihmisten kanssa käytetyn ajan tärkeyden, mutta todellisuudessa muut tekemiset kuluttavat niin, ettei tapaamisille jää aikaa. Eikä kaikessa tietenkään voi olla mukana. Siksi kannattaa panostaa niihin tilaisuuksiin, tapahtumiin ja tapaamisiin, jotka vastaavat todennäköisimmin tarpeisiisi. Ole niissä aktiivinen.

"Yksin kulkee nopeammin, mutta yhdessä pääsee pidemmälle."

 

Älä varasta

Oletko koskaan varastanut? Oletko varastanut jotain muilta ihmisiltä?

Me taidamme kaikki olla pieniä näpistelijöitä. Ainakin sosiaalisen median avulla.

Mistäkö puhun?

Ajasta. Omasta ja muiden ajasta. Toisen ajan vaatiminen silloin, kun toinen ei olisi sitä halukas tai kykenevä antamaan, on varastamista.

Ihmissuhteisiin kuuluu suhteen laadusta riippuen jonkinasteinen valmius olla toista varten. Ihmissuhteet ovat vastavuoroisia - kun sinä kuuntelet minun asioitani, minunkin on hyvä kuunnella sinua. Meillä on velvollisuuksia muita ihmisiä kohtaan ja samalla tavalla muilla meitä kohtaan.

Välillä on kuitenkin hyvä kysyä itseltä ja toiselta, milloin olisi sopiva hetki yhteiselle ajalle. Tiedäthän sen tunteen, kun sinulla olisi sata asiaa hoidettavana ja sitten ystävä soittaa ja vuodattaa maratonpuhelussa työhuolensa. Olisi ihana olla ystävän tukena, mutta ei juuri tällä sekunnilla! Voisiko puhelun vaikka aloittaa kysymällä, olisiko nyt sopiva hetki jutella?

Bongaat esimiehesi työpaikan käytävällä ja päätät saman tien kysäistä hänen mielipidettään erääseen asiaan. Esimies vaikuttaa tympeältä ja vastaa kireästi ja molemmille teille jää huono fiilis kohtaamisesta. Olikohan esimiehellä kiire tai muita asioita mielessä? Olisitko voinut helpottaa esimiehesi hetkeä kysymällä, sopiiko sinun saada hetkeksi hänen huomionsa?

Kannattaa myös miettiä, mihin vuorokaudenaikaan toista lähestyy. Puhelimella on helppoa jättää viesti vaikkapa yhdentoista aikaan illalla. Vastatkoon, kun tahtoo! Mutta tiedäthän sinä, miten ärsyttävää on vilkaista nopeasti puhelinta ja huomata, että siellä on avaamattomia viestejä, sähköposteja tai Facebook-ilmoituksia. Pakkohan ne on vilkaista saman tien - huvittaa tai ei. Voisiko asiasi odottaa aamuun?

Myös toisella oleva tunneilmasto ja ajatuksellinen läsnäolo vaikuttavat siihen, miten lähestyttävä hän on. Esimerkiksi töistä palaavan vanhemman ajatukset voivat olla vielä vahvasti taakse jätetyssä päivässä. Jospa antaisit hänelle hetken aikaa asettua ennen kuin ryhdyt kiinnittämään hänen huomionsa omiin asioihisi?

Toiselle sopivan ajan kysyminen ei ole nöyristelyä, nuoleskelua tai omien asioiden aliarvioimista.

Se on toisen ihmisen huomioimista ja hänen kalliin aikansa kunnioittamista.

 

Elämä muuttaa meitä

Me olemme elämänmittaisella matkalla. Elämme jatkuvaa kasvua, prosessista toiseen. Opimme ja kehitymme, kohtaamme uusia tilanteita ja elämme niiden yli. Emme pysy samoina.

Meillä on lupa tulla erilaisiksi. Vaikka olet aina ollut jotain, sinun ei tarvitse olla sitä enää. Voit luoda itsesi uudelleen ihmisenä.

Samalla, kun elämme dynaamisen, muuttuvan itsemme kanssa, ihmiset ympärillämme muuttuvat. Heissä heijastuu oma muutoksemme ja lisäksi he käyvät omaa muutosprosessiaan. Muutkaan eivät pysy samoina.

Anna läheisillesi lupa vastata elämän tarpeisiin. Älä oleta, että he säilyvät sellaisina kuin sinä haluat. Ymmärrä ja tue - niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Olkaa matkalla yhdessä.

Ketä varten sinä elät?

Kun kohtaamme uusia ihmisiä tai puolituttuja, jaksamme usein tsempata. Muistamme hymyillä ja olla kohteliaita, pidämme lupauksista kiinni, perustelemme mielipiteemme ja kuuntelemme toista. Mutta mites läheisten ihmisten kanssa?

Kaikkein läheisimpien ihmisten kanssa lähdemme liikkeelle siitä olettamuksesta, että meidät hyväksytään sellaisena kuin olemme. Läheiset ymmärtävät. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö meidän tarvitsisi kiinnittää huomiota siihen, miten kohtelemme lähimmäisiä. Meitä kehotetaan pitämään kiinni niistä, jotka ovat tukenamme vaikeina hetkinä ja luopumaan niistä ihmissuhdetaakoista, joista emme saa mitään. Ajaudumme helposti ajattelemaan, että muiden ihmisten tulisi olla meitä varten. Välillä voisi olla paikallaan kysyä itseltä, ketä varten minä olen.

Käännä katseesi hetkeksi lähimmäisiisi. Miten kohtelet heitä? Laadin lähteisten ihmissuhteiden tarkastuslistan. Lukaise lista läpi ja palaa kysymyksiin aina silloin tällöin.

1. Järjestänkö läheisilleni aikaa?
2. Pidänkö lupaukseni esimerkiksi tapaamisajoista vai onko minulla tapana laittaa kaikki muut asiat etusijalle?
3. Muistanko kysyä, mitä toiselle kuuluu?
4. Kuuntelenko, mitä toinen sanoo?
5. Reagoinko toisen sanomisiin sopivalla tavalla? Osoitanko empatiaa, iloitsenko mukana, tarjoanko apua tai rohkaisenko kertomaan lisää?
6. Pyydänkö apua vai oletanko, että toisen pitäisi tietää, milloin olen avun tarpeessa?
7. Osoitanko kiitollisuutta, kun toinen on tehnyt jotain hyväkseni?
8. Kerronko, mitä arvostan toisessa ja miksi pidän hänestä?

Läheisimmät ihmiset ovat ansainneet sinulta parasta.

 

Minä olen osa sinun todellisuuttasi

Viestintä - sekä suullinen että kirjallinen - ovat ainoita keinoja lähestyä toista ihmistä. Viestimällä avaamme yhteyden toiseen, poistamme ventovierauden, teemme itsemme näkyväksi ja tuntevaksi ja tulemme tietoiseksi toisen minuuden olemassaolosta. Viestinä on oman ja toisen ihmisen todellisuuden luomista ja siihen vaikuttamista.

Koska viestintä on todellisuuden rakentamista, sillä on väliä, mitä ja miten viestimme toiselle ihmiselle. Se, miten ja mihin tarkoitukseen käytämme yhteyttä toiseen, on osa toisen totuutta olemassaolosta. Pienestä sanasta voi tulla suuri - oli tarkoituksena sitten kehua tai loukata. Miten toisen ihmisen hyväksikäyttö voi vaikuttaa ihmisen käsitykseen itsestä? Entä miten valehtelu muuttaa toisen ihmisen käsitystä totuudesta? Emme välttämättä aina ymmärrä, miten suuri vaikutus meillä voi olla toisiin ihmisiin. Hurjinta on, että iso osa viestinnästämme on tiedostamatonta, spontaania ja harkitsematonta.

Sanotaan, että meidän tulisi saada olla juuri sellaisia kuin olemme. Ne, jotka ovat aitoja ystäviä, ymmärtävät ja pysyvät matkassa mukana. Mitä jos jokainen ajattelisi niin? Jos jokainen ajattelisi, että tuon toisen täytyy ymmärtää minua ja hyväksyä minut sellaisena kuin olen. Silloinhan kaikki odottaisivat, että toiset ihmiset ovat itseä varten ja ihmissuhteiden onnistuminen on heidän vastuullaan. Mutta kun kaikki ajattelevat niin, kukaan ei ota vastuuta omasta toiminnastaan ja tavastaan olla ihmissuhteessa.

Meillä on vastuu omasta viestinnästämme niin tosielämässä kuin sosiaalisessa mediassa. Vastuu korostuu erityisesti silloin, kun olemme tekemisissä sellaisten ihmisten tai ihmisryhmien (esimerkiksi lapset ja nuoret) kanssa, jotka ovat erityisen herkkiä viestinnälle ja sen vaikutuksille. Tulemmeko esimerkiksi ajatelleeksi, että valehtelu on vallankäyttöä? Kertomatta jättäminen on tietoista toiseen ihmiseen ja hänen todellisuuteensa vaikuttamista. Millaisia seurauksia viestinnällämme on toisen ihmisen elämässä?

En väitä, että nyt kaikkien pitää haudata itsensä ja oma tahtonsa, olla kaikille mieliksi ja miettiä joka hetki tarkkaan, mitä ja miten viestii. Eihän kukaan pysty sellaiseen. Mutta aina silloin tällöin voisi olla viisasta pysähtyä pohtimaan, miten minulla on tapana viestiä muille ihmisille. Voisitko tulla tietoiseksi itsestäsi viestijänä? Tietoisuuden kautta meillä on mahdollisuus tunnistaa, millaisia olemme. Sen avulla taas voimme hakeutua sellaiseen seuraan, jossa saamme olla enemmän omia itsejämme sellaisten ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät meitä luonnostaan. Silloin ei tarvitse olla koko ajan stressaamassa, mitä suustaan päästää.

Omaa tapaa viestiä voi arvioida seuraamalla, miten muut ihmiset käyttäytyvät ja viestivät omassa seurassa. Ovatko ihmiset ympärilläsi pääsääntöisesti iloisia ja avoimia vai muuttuvatko muut yhtäkkiä hiljaisiksi tai vaivaantuneiksi? Millainen olo toiselle kenties tulee, kun hän on minun kanssani tekemisissä? Miten avaan yhteyden toiseen ihmiseen vai onko minulla jopa tapana ohittaa tervehdykset ja mennä suoraan asiaan? Miten otan asioita esille ja miten ilmaisen mielipiteeni? Vai jäänkö mieluummin kuuntelemaan muita? Mitä asioita kerron ja millaisissa tilanteissa? Entä mitä jätän kertomatta ja miksi?

Viestintä on totistinta todellisuutta, sen luomista ja muokkaamista, rakentamista ja epätodeksi muuttamista. Minun viestinnästäni tulee osa sinun olemassaoloasi. Ja koska minä voin vaikuttaa sinuun, minulla on vastuu siitä, miten olen kanssasi tekemisissä.

Miksi tuo käyttäytyy noin?

Me olemme kaikki oman elämämme minuja. Olemme kokonaisuuksia, johon vaikuttavat monet asiat aina aiemmista elämänkokemuksista senhetkiseen tunnetilaan. Mitä tahansa teemmekin, hyvää tai pahaa - tavoittelemme sillä yleensä jotain itsellemme.

Kun olemme tekemisissä toistemme kanssa, meidän pitää vain hyväksyä, että minä olen sinun elämäsi sinä. Tiedämmehän omasta kokemuksesta, että monesti käytöksemme ja tekomme johtuvat jostain itsessämme olevasta syystä, eivät toisesta ihmisestä. Olemme pahalla tuulella, on vaikea elämäntilanne, stressaamme tai päätä särkee. Nämä vaikuttavat siihen, miten kohtaamme toisen. Huono käytös kertoo yleensä, että ihmisellä on ongelmia itsensä kanssa.

Ihmisellä on aina joku omasta elämästään kumpuava syy sille, miksi hän käyttäytyy ikävällä tavalla. On ihan sama, kuka siinä on vastassa. Toisen huono käytös ei johdu välttämättä siitä, mitä juuri me olemme tehneet joutuessamme kärsimään siitä. Lopulta sillä ei ole väliä, kuka sattuu olemaan huonon käytöksemme vastaanottaja. Kunhan saamme purkaa oloamme.

Emme enää tunne toisiamme

Sosiaalinen media on oikeastaan etäännyttänyt meitä muista ihmisistä. Olemme enemmän tietoisia muista ja heidän elämästään kuin koskaan ennen. Jaamme verkon välityksellä itsestämme enemmän ja suuremmalle porukalle kuin mitä voisimme toteuttaa tosielämässä. Silti sosiaalinen media on tehnyt meistä epäsosiaalisempia.

Pidämme sosialisen median välityksellä yhteyttä sellaisiin ihmisiin, jotka eivät muuten kuuluisi elämäämme. Vaihdamme helposti ja näppärästi kuulumiset näpytellen. Sosiaalinen media mahdollistaa ennen kuulumattoman tavan pitää verkostoa yllä ja laajentaa sitä.

Toisaalta se, mitä näemme ja luemme sosiaalisessa mediassa, on pelkkä raapaisu ihmisen todelliseen elämään. Sosiaalisen median tarinat ovat otteita sieltä ja täältä ja usein niitä yksittäisiä hetkiä, jolloin kaikki on ollut hyvin. Mitäkuuluuhyvää-keskustelut eivät oikeastaan kerro meille mitään. Olemme näennäisesti huomanneet toisen ja toinen meidät, mutta lopulta emme ole saaneet vuorovaikutuksesta mitään irti.

Yhteydenpidon helppous saa meidät ehkä jutustelemaan useammin, mutta elektroninen kommunikointi etenee harvoin pintaa syvemmälle. Emme oikeastaan kuule, mitä toinen ihminen todella ajattelee ja miksi. Sosiaalinen media on totuttanut meidät tarkastelemaan pelkkää pintaa, jonka vuoksi emme aina edes halua tai osaa vastaanottaa syvemmälle menevämpiä ajatuksia toisiltamme. Emme edes kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Mitä tiedät kaveriporukkasi ihmisistä? Mitä mieltä he ovat asioista ja miksi heillä on sellainen mielipide? Keitä kaverisi oikeastaan ovat? Niin, olemme sosiaalisina epäsosiaalisempia.

Maailma muuttuu ja samalla muuttuu ihmisten tapa olla toistensa kanssa. Ihmissuhteet ovat erilaisia ja niitä muodostetaan eri syistä kuin ennen. Enää ei tarvitse tuntea naapureita, mutta ystäväpiiri voi muodostua hyvin kansainvälisestä porukasta. Parisuhdetta ei muodosteta pelkän perheen perustamisen vuoksi, vaan toisen kanssa voi olla ihan vain huvikseen, vaikka tietäisi, ettei suhteesta tule elämänmittaista.

Onko vielä niitä, jotka kaipaavat tuntien mittaista ajatusten vaihtoa,

syvällistä oman itsen ja elämän pohdintaa toisen ihmisen kanssa

sekä tunnetta siitä, että minä tiedän sinusta kaiken?

Joskus ajatuksiin ei mahdu muita ihmisiä

Olen huomannut itsessäni, että mitä kiireisemmäksi koen elämäni, sitä tiukemmin käperryn itseeni. Minulla ei tahdo olla energiaa tavata muita ihmisiä, enkä keksi mitään puhuttavaa. Haluaisin vain olla tekemässä todo-listalla olevia asioita.

Silloin taas kun elämäni osa-alueet ovat tasapainossa keskenään ja koen asioiden olevan hallinnassani, kaipaan enemmän muiden ihmisten seuraa. Minulla on annettavaa ja olen aidosti kiinnostunut kuuntelemaan muita.

Niinä hetkinä, kun tuntuu, että kukaan ei ole kiinnostunut itsestä, sosiaalisissa tilanteissa on vaikeaa olla tai tuntuu, ettei itsellä tai toisella ole mitään kiinnostavaa sanottavaa, kannattaa muistaa, että jokainen kohtaaminen on ainutlaatuinen. Jokaisella kohtaamisella on erilainen aikansa ja paikkansa, niitä edeltävät tapahtumat ovat erilaisia ja tunneskaalat vaihtelevat. Syy ei ole siinä, että olisimme yhtäkkiä huonoja sosiaalisissa tilanteissa tai vähemmän kiinnostavia kuin ennen. Syy on usein ympäröivissä asioissa, mielessä liikkuvissa aiheissa, jotka eivät välttämättä anna tilaa antoisalle ja onnistuneelle kohtaamiselle.

Ehkä en halua tavata sinua tänään, koska minusta tuntuu, etten kykenisi mihinkään muuhun kuin kiireeni voivotteluun. En tarkoita, ettenkö olisi kiinnostunut sinusta tai pitäisin kaikkea muuta sinua tärkeämpänä. Tapaan sinut kuitenkin mielelläni toisena päivänä. Sitten haluan kuulla, mitä sinulle kuuluu ja minulla itsellänikin on paljon kerrottavaa.

Minä olen suhteessa sinuun

Me kaikki haluamme olla osa jotain. Emme ole mitään ilman muita ihmisiä, jotka jakavat kokemuksemme, onnistumiset ja epäonnistumisen kanssamme. Haluamme olla osa jotain, mikä tekee meistä ja elämästämme merkityksellistä.

Joskus voi olla hankala löytää se jokin, johon kuuluu. Se oma porukka, yhteisö, ne omat ihmiset, jotka antavat merkityksen olemassaololle. Emme välttämättä tiedä, keitä olemme ja mitä haluamme, jolloin emme oikein osaa hakea sitä omaa paikkaamme. Välillä tuntuu, ettei kuulu mihinkään ja silloin tuntee helposti ahdistusta ja merkityksettömyyden tunteita. Silloin voisi olla paikallaan pysähtyä ja lopettaa itsen etsiminen muista. Yksinäisyys voi olla hyvä keino tutustua itseen ja sen avulla selvittää, mihin haluaa kuulua.

Olemme jatkuvasti uudistuvia ja muttuvia yksilöitä. Emme pysy aina samana. Sen vuoksi joudumme silloin tällöin pohtimaan uudelleen, olemmeko oikeassa paikassa oikeiden ihmisten kanssa. Kyseenalaistamme ympäristömme silloin, kun haluamme itse ottaa askeleita uuteen suuntaan. Se ei tarkoita, etteikö sillä, mitä jätämme taaksemme, olisi ollut merkitystä. Aiempi lähipiirimme on tehnyt meistä niitä, joita olemme, mutta olemme itse kasvaneet eri suuntaan. Ei ole aina muiden vika, ettei heidän kanssaan tunne oloaan hyväksi.

Elämä on yhteinen matka muiden ihmisten kanssa. Jotkut kulkevat kanssamme vain pienen hetken, kun toisten kanssa jaamme kaiken alusta loppuun. Vaikka minä on kaikkein tärkein, ei pitäisi unohtaa antaa tunnustusta toisille. 

Minä on suhteessa sinuun.

Ilman muita ei olisi minuja.

Ihminen ihmiselle

Mihin kadotimme ihmisyyden? Piiloudumme muovisten materiavuoriemme sisään ja koristelemme ne erilaisilla brändeillä ja statuksilla. Ymmärrämmekö, että olemme kaikki ihmisiä - pohjimmiltamme samaa verta ja hikeä?

Osaammeko arvostaa ja kunnioittaa? Rakastammeko todella toista, vai rakastammeko toisen kautta itseämme? Olemme niin kiinnostuneita itsestämme, että unohdamme muiden olevan kiinnostuneita itsestään. Minun ympärilläni olevat ihmiset ajattelevat minun olevan heidän ympärillään oleva ihminen. Maailman napa vaihtaa kuvakulmaa katsojan mukaan.

Teemmekö ihmisestä vähemmän ihmisen, kun näemme pelkän ulkopuolen, ominaisuuden tai piirteen? Määritämmekö tahallisesti tai vahingossa ihmisen epäinhimilliseksi? Ihmisyys ei tarkoita, että vain minä olen sellainen, vaan jokainen meistä on tunteva, aistiva ja kokeva kokonaisuus. Jokaisella meistä on oma, ihan yhtä todellinen kokemus maailmasta.

Kun unohdamme, että ihminen on ihminen, pystymme hurjiin tekoihin. Oikeutamme epäoikeudenmukaisia asioita, koemme omaavamme valtaa toisiin, haluamme olla parempia ja mitätöimme helpommin.

Jospa kohtaisimme toisemme ihmisinä, ilman ajatusta siitä,

millainen ihmisen pitäisi olla. Ollaan ihminen ihmiselle.

Välillä on pakko elää

Vaikeat elämäntilanteet ovat siitä hankalia, että niitä on niin kurjaa elää läpi. Kaikki tuntuu vaikealta, ajatukset puuroutuvat, ei enää tiedä, mikä on aidosti huonosti ja mikä vain tuntuu kurjalta. Järjellä ei voi selittää, miksi tuntuu pahalta. Sekin ahdistaa, kun ei tiedä, milloin helpottaa.

Kuulostaa kliseiseltä, mutta totuus on, että kaikilla on joskus vaikeita aikoja. Toisilla vaikeampia kuin toisilla. Tai ei kai kukaan voi sanoa, kenellä on vaikeinta. Ihmiset eroavat siinä, että toiset suuntautuvat hankalissa elämäntilanteissa elämään ne pois päiväjärjestyksestä, kun toiset keskittyvät lopettamaan elämisen ja pysähtyvät vaikeuksien keskelle.

Kuka auttaa, kun on vaikeaa? Lähellä olevien ihmisten tulisi olla tukena, mutta kuinka paljon he voivat todellisuudessa jakaa? Taakka voi olla raskas useallekin varsinkin, kun koskaan ei voi tietää, miten paljon omia murheita itse kukin kantaa. Ammattiauttajat ovat sitä varten. Vaan mitä jos tuntuu, ettei heitäkään oikeastaan kiinnosta, vaan hekin jättävät oman onnen nojaan? Ketään ei voi rekrytoida hoitamaan raskasta elämäntilannetta omasta puolesta.

Huoli vaikeissa ajoissa räpiköivästä läheisestä voi olla valtava. Avuksi voi olla tai sitten voi ajatella, ettei omasta avusta ole mitään hyötyä. Mitä jos onkin enemmän haitaksi kuin hyödyksi, kun pelottaa, että surija huomaa, miten hyvin auttajalla menee? Sitten on niitä, jotka kokevat tarvetta olla avuksi, mutta eivät kuitenkaan saa aikaiseksi. "Ellei jaa vaikeassa asemassa olevien henkilöiden kokemusta asioiden vaikeudesta, on helppo ehdotella muille, mitä pitäisi tehdä" (Seikkula & Arnkil 2009, 39*). Ehkei kuitenkaan lopulta ymmärrä, miten vaikeaa toisella voi olla.

Sanotaan, että ajatus on tärkein. Mitä jos kaikki ajatukset ovat huonoja?

Mitä jos ei tiedä, mitä pitäisi ajatella?

Oli sitten vaikeita aikoja elävä tai sivusta seuraaja.

 * Seikkula, J. & Arnkil, T. 2009. Dialoginen verkostotyö.

Kenellä on lupa olla itsekäs ja kenellä ei?

Pidä huolta itsestäsi. Kuulostele, miltä sinusta tuntuu. Tee päätöksiä sen perusteella, mikä on sinulle parhaaksi.

Karista ympäriltäsi ne ihmiset, jotka saavat sinut voimaan huonosti. Sinun ei tarvitse kestää, jaksaa ja niellä kaikkea. Opettele sanomaan ei. Kerää ympärillesi sellaisia ihmisiä, joilta saat jotain hyvää itsellesi.

Muista puhua. Puhuminen auttaa. Jaa huolesi ja murheesi - se voi jopa puolittaa kokemasi tuskan. Kerro mielipiteesi avoimesti ja varmista, että sinua kuunnellaan.

Sinä olet sen arvoinen.

Me ihmiset olemme niin perusteellisen itsekkäitä. Kunhan itsellä on kaikki hyvin tai ainakin suunta on oikea. Meillä on oikeuksia. Meidät on opetettu keskittymään ennen kaikkea ja aina lopulta itseemme.

Minkä arvoisia muut ovat? Ovatko muut ihmiset meitä varten, jolloin voimme poimia elämäämme ne, joilta saamme parhaan tarjouksen omaa etuamme ajatellen? Ovatko ihmissuhteet kahden itseään ajattelevan kauppa siitä, miten molemmat saavat toisistaan mahdollisimman ison hyödyn?

Ihminen on itse ainoa olento, jonka kanssa on pakko tarpoa loppuun asti. Siksi lienee parasta pitää itsestä mahdollisimman hyvää huolta. Onko itsekästä ajatella, että muut ovat itsekkäitä, kun eivät huomioi minua tarpeeksi?

Itsekkyys on edellytys omalle hyvinvoinnille, mutta se voi johtaa muiden pahoinvointiin. Kenellä on vastuu? Ketä voi syyttää pahimmasta itsekkyydestä? Mikä erottaa liiallisen itsekkyyden terveestä omanarvontunnosta? Kenellä on lupa olla itsekäs ja kenellä ei?

Miksi pitäisi ajatella muita ihmisiä, jotka ovat ainakin yhtä itsekkäitä kuin minä itse?

Yksinäisyys ei ole lopullista

Yksinäisyys on alkusyksyn yö, joka laskeutuu usvana niitylle, piilottaa kauniit yksityiskohdat, estää valonsäteiden pääsyn elävien energiaksi, painaa vahvana seisovat varret kumaraan, peittää suunnan, mistä oli tulossa ja minne menossa ja jättää jälkeensä lehdiltä tippuvat kyyneleet.

Yksinäisyys vie elämältä tarkoituksen ja päiviltä merkityksen. Mihin mennä ja miksi, kun ketään ei kiinnosta? Onko aivan sama, olenko paikalla? Ei ole ketään, kenelle jakaa iloja, ei ketään, kuka ottaisi osan huolista kannettaviksi, ei vertaistukea, ei peiliä, ei ketään, keneen uppoutua, kun kaipaan eroon itsestä. Maailmanparannusta ei tapahdu.

Mitä merkitystä sillä, mitä teen on, kun kukaan ei ole jakamassa sitä kanssani?

Ainoa tie yksinäisyydestä on kulkea muita kohti. Yksinäinen voi olla olosuhteiden uhri, mutta avuttomaksi ei tarvitse jäädä. Kun avaa silmät, huomaa, että ympärillä on muita ihmisiä.

Jos ympärillä olevat ihmiset tuntuvat vääriltä tai eivät riitä, itseltä kysyy helposti, miksi en riitä. Kyse ei ole siitä, riittääkö itse, vaan siitä, riittävätkö muut. Voivatko muut ympärilläsi hyvin? Mitä voisit tehdä, että muilla olisi parempi olla kanssasi? Ihmisillä on taipumus löytää kaltaisensa ja viihtyä heidän kanssaan. Oletko ylipäänsä oikeassa seurassa, jossa juuri sinun vahvuutesi pääsevät esiin?

Matkalla muita kohti on syytä paneutua itseen. Itsetuntemus voi olla aivan uusi tie, josta löytyy helpotusta yksinäisyyteen. Kun tietää, millainen on, mistä tykkää ja mitä arvostaa, on helpompaa löytää rinnalle ihmisiä, jotka ajattelevat samoin. Toisaalta, jos oikeastaan viihtyy enimmäkseen omine ajatuksineen, itselleen voi antaa synninpäästön. Yksinäisyys saa olla myös valinta. Kannattaa myös muistaa, että jos matka itseen osoittautuu liian vaikeaksi, parasta, mitä itselle voi tehdä, on pyytää ammattilainen avuksi.

Yksinäisyys voi tuntua päätepysäkiltä,

mutta todellisuudessa se on vain välipysähdys matkalla sinne, minne haluat mennä.

Itsekkyys voi olla parasta, mitä voi toiselle tehdä

Itsekkyys voi olla parasta vuorovaikutussuhteessa. Kun vuorovaikutussuhteen molemmat osapuolet tunnistavat, tunnustavat ja pitävät huolen omista tarpeistaan, suhteen ei tarvitse rasittua pitämään toista tai molempia kokonaisina.

Itsekkyys on hyväksi vuorovaikutussuhteelle, kun itsekkyys tarkoittaa vastuun ottamista itsestä ja omasta hyvinvoinnista. Terveesti itsekäs ihminen tietää, että tekemällä hyvää itselle ja ajattelemalla itsestä kauniisti ja arvostavasti, on myös mahdollista olla paras versio itsestä muille. Kun itsellä on hyvä olla, muitakin tekee mieli kohdella hyvin. Silloin myös tunnistaa herkemmin, mitä toinen tarvitsee ja on valmiimpi toteuttamaan sen.

Riippuvuus muista ihmisistä ja heidän mielipiteistään tai sysäämällä vastuun omasta hyvinvoinnista muille, vuorovaikutussuhteen pääpointti ei ole enää yhteinen vaan oma hyvä. Silloin toinen ihminen muuttuu välineeksi jonkun saavuttamiselle, ei saavuttamisen kohteeksi.

Parasta, mitä voi tehdä muille ihmisille, on huolehtia itsestä. Paras vuorovaikutussuhde syntyy sellaisten ihmisten välille, jotka pärjäävät yksin, mutta tietävät elämän olevan parempaa toisen kanssa.

Voit päättää olla ihana ihminen

Kaikkein vaikeinta ja ärsyttävintä on ylläpitää vuorovaikutussuhdetta sellaisen ihmisen kanssa,

joka ei - tietoisesti tai tiedostamatta - halua tehdä toisen oloa hyväksi.

Ihmiset ovat vuorovaikutussuhteissakin kovin itsekkäitä. Haluamme saada suhteelta jotain. Yleensä pidämme sellaisista suhteista, joissa esimerkiksi koemme onnistuvamme ja joissa olemme arvostettuja, hyväksyttyjä ja kuultuja. Haluamme suhteita, joissa koemme olomme hyväksi.

Toisaalta suhteet, joista pidämme, tekevät suhteen toisesta osapuolesta hyvän. Tykkäämme toisistamme. Sellainen ihminen, jonka seurassa meillä on hyvä olla, on ihana.

Haluaisitko sinä olla ihana?

Toisen silmissä ei ole vaikeaa olla ihana, kun muistaa vuorovaikutussuhteiden yksinkertaisen laskusäännön. Anna, niin saat - eli kohtele toista niin, että hän tuntee olonsa hyväksi seurassasi. Tuo esiin toisen vahvuudet, älä pelkää kehua, anna virheet anteeksi ja suvaitse inhimillisyys. Ajattele toisen teot, sanomiset ja mokat itsesi kautta; miten haluaisit, että toinen reagoi siihen, mitä sinä teet tai sanot tai jätät tekemättä tai sanomatta? Päätä olla ihana ihminen.

"Ystävällisyyttä on vaikea antaa pois, sillä sen saa useimmiten takaisin."— Mark Ortman

Aforismi: hyvejohtajuus.fi

Yksinäisyys voi olla aidan matalin kohta

Kukaan ihminen ei ole niin itseriittoinen, ettei kaipaisi muita. Muut ihmiset ovat peili meille itsellemme, pohja uusille ja tutuille kokemuksille, kohde teoille ja lähde jonkin saamiseksi. Itsenäisinä näemme itsemme tärkeinä, mutta todellisuudessa vasta muut ihmiset tekevät meistä, teoistamme ja olemisestamme tärkeää.

"Suurin hyvä, minkä voit tehdä toiselle,

ei suinkaan ole rikkauksien jakaminen hänen kanssaan.

Se on hänen omien rikkauksiensa paljastaminen hänelle itselleen."

— Benjamin Disraeli

Yksinäisyys ei ole aina oma valinta, mutta se voi olla myös sitä. Etäisyys muihin johtaa helposti siihen, ettei enää osaa ottaa muita lähelleen. Onkin helpompaa ja vaivattomampaa olla yksin. Muiden kanssa jaetaan sitten ne hetket, kun itse on parhaimmillaan. Yksinäisyys onkin kulkemista sieltä, missä aita on matalin.

"Ystävyys on kahden ihmisen syvään juurtunut tapa edistää toistensa hyvinvointia."

— Eustace Budgell

Valittu yksinäisyys on myös keino suojautua niiltä ikäviltä asioilta ja kohtaamisilta, mitä muut voivat aiheuttaa. Itsen antaminen avoimena muille on aina hallitsematon riski. Mitä muut ajattelevat minusta? Mitä jos teenkin jotain typerää? Mitä jos en saakkaan vastakaikua? Entä jos vaikutan ulkopuoliselta ja epätoivoiselta?

"Parhaita keinoja vaikuttaa toisiin ihmisiin on kuunnella heitä.

Juorukello puhuu muista ja itsekeskeinen itsestään,

mutta loistava keskustelija puhuu sinusta ja kuuntelee sitten,

mitä sanottavaa sinulla on."

— John Mason

Oli yksinäisyys valittua tai ei, siihen on mahdollista vaikuttaa. Kohtaa ihmisiä. Mene paikkoihin, joissa tapaat muita. Ole mukana. Ole avoin ja anna itsesi muille. Anna muiden arvioida ja arvostella. Mitä voit menettää? Eikö suurin menetys ole sillä, joka ei ota sinua vastaan?

"Jos haluat löytää tielläsi ystävyyttä, hellyyttä ja runoutta, tuo ne mukanasi."

— Kirjailija Georges Duhamel (1884-1966)

Aforismit: hyvejohtajuus.fi

Enemmän vähemmällä

Me olemme erilaisia sosiaalisia eläjiä. Toiset hankkivat ja ylläpitävät laajaa kaveriverkostoa, kun toiset keskittyvät muutamaan tärkeään ihmissuhteeseen. Verkostojen luominen ja ylläpitäminen on kuitenkin muuttunut.

Sosiaalisen median myötä ihmissuhdeverkostot ovat laajempia, moniulotteisempia ja aktiivisempia kuin koskaan. Yhteydenpito on tehty helpoksi ja nopeaksi, jolloin vuorovaikutuksen oletetaan olevan, ellei jokapäiväistä, niin ainakin jokaviikkoista. Sellaisissakin ihmissuhteissa, jotka eivät olisi luonnollinen osa arkea, yhteydenpidon tulisi olla jatkuvaa.

Säännöllinen yhteydenpito ihmissuhdeverkoston kaikkiin osiin on työlästä ja aikaavievää. Pitäisi muistaa viettää aikaa perheen kanssa, tavata ystäviä, järjestää illanistujaisia kaveriporukalla, kysellä hyvänpäiväntuttujen kuulumisia ja vastailla jokaiseen moikkaan, joka plopsahtaa jostain virtuaalisesta kanavasta. Samalla on kauhistuttavaa, miten paljon vietämme aikaa virtuaalimaailmassa! Toisin sanoen pitäisi enemmän vähemmällä.

Suhteet ovat erilaisia. Toiset ovat osa arkea, kun toiset suhteet taas liittyvät tiettyihin hetkiin, kuten viikonloppuihin, juhliin tai lomiin. Tarvitseeko näissäkin suhteissa olla jatkuvasti yhteydessä? Miksi on niin kamalaa, kun jostain ei ole hetkeen kuulunut mitään?

Eipä ole sinusta kuulunut on epäkohtelias syyllistys,

jos ei ole itsekkään ollut yhteydenpidon aloitteentekijä.

Ei kai yhteydenpidon puute tee suhteesta yhtään vähempiarvoisempaa; suhde on vain eri tavalla olemassa. Esimerkiksi minulla on useita hyviä ystäviä, joita tapaan muutaman kerran vuodessa, emmekä pidä välillä erityisemmin yhteyttä. Välitän kuitenkin näistäkin ystävistäni ja arvostan jokaista tapaamista. Jos suhteen molemmat osapuolet uskovat suhteeseen, eivät suhteet lakkaa olemasta, vaan niissä on hetkiä, jolloin ne uinuvat ja hetkiä, jolloin ne heräävät. Eikö tärkeintä olisi panostaa hetkiin, jolloin on oikeasti aikaa pysähtyä toisen äärelle?

Jos viettäisimme vähemmän aikaa virtuaalisten yhteydenpitokanavien äärellä, meillä olisi kenties enemmän aikaa kohdata niitä ihmisiä, joiden kanssa haluamme pitää yhteyttä.

Yksin paremmin yhdessä

Läheinen ja tasapainoinen ihmissuhde edellyttää, että molemmat osapuolet osaavat olla yksin.

Olen huomannut yksinolon merkityksen yhden pidemmän ja läheisen ihmissuhteen päätyttyä. Nuorena muodostuneet läheiset suhteet muotoutuvat helposti osaksi itseä - niihin kasvaa, eikä niitä ilman niitä tiedä, kuka oikeastaan on. Ennemminkin on me kuin minä.

En sano, etteikö toiseen kasvaminen ja identiteetin muodostuminen ihmissuhteen varaan toimisi. Väitän, että suhde voisi toimia paremmin, jos molemmat osapuolet olisivat valmiita ja jopa halukkaita olemaan välillä ilman toista.

Uskon siihen, että toiseen ihmiseen ei voi olla aitoja välittämisen tunteita, ellei niitä tunteita ole itseä kohtaan. Kun viihtyy yksin ja osaa arvostaa omaa seuraansa, ei ole riippuvainen toisen hyväksynnästä. Jos identiteetti ja itsetunto rakentuvat toisen ihmisen tai ihmissuhteen varaan, se on turhan altis ulkoisille vaikuttimille, mikä voi aiheuttaa esimerkiksi ahdistusta, epävarmuutta ja luottamuksen horjumista. Itsen rakentuminen ihmissuhteelle myös kuormittaa suhdetta ja suhteen toista osapuolta - käytännössä suhteesta riippuvainen ihminen siirtää vastuun omasta hyvinvoinnistaan ja samalla suhteen hyvinvoinnista toisen harteille. Toisaalta, kun kokee arvostusta ja kiintymystä itseen, tietää, mitä ne tarkoittavat, jolloin niitä on mahdollista tuntea ehdoitta toista ihmistä kohtaan.

Ongelmana voi myös olla yhdessäolon motiivi. Ollaanko yhdessä, koska siihen on totuttu ja toisesta luopuminen pelottaa ennemmin kuin harmittaa vai onko yhdessäolon taustalla puhdas toisen kanssa viihtyminen?

En väitä, että kukaan olisi niin itseriittoinen, että olisi täysin tyytyväinen elämäänsä ilman läheisiä ihmissuhteita. Läheiset suhteet ovat tärkeitä ja ne voivat tuoda kaivattua merkitystä elämään. Kuitenkin, jos et usko pärjääväsi ilman toista ihmistä, sinun kannattaa pohtia, oletko sittenkin liian riippuvainen. Ajattele asia niin, että pärjäämällä yksin osoitat välittäväsi toisesta; toisen ei tarvitse olla vastuussa sinusta ja olette suhteessa yhtä tärkeitä.