Näytetään tekstit, joissa on tunniste lupaukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lupaukset. Näytä kaikki tekstit

13.5.2016

Ei ole rakkautta rakkaus, jos se muutoksesta muuttuu

Minä vol 2.0. Nykyajan ihmiset luovat itsensä uudelleen kuin käärmeet nahkansa. Saa olla ennakkoluuloton muutoksissa ja erilainen kuin ennen. On hienoa olla uusi ja upeampi, parempi versio itsestä.

Muutoksessa koolla ei ole väliä. Tai tietysti mitä isompi muutos, sitä kivempaa se on julistaa koko kansalle, mutta todellisuudessa muutos on muutos riippumatta siitä, mikä muuttuu. Muutos voi olla esimerkiksi elämäntaparemontti, isommat painot puntilla, uusi tukka tai myönteisemmät ajatukset. Muutos on jotain, mitä teet tai ajattelet eri tavalla kuin eilen.

Muutoksen tekeminen ei ole aina helppoa. Vähemmän sokeria, enemmän liikuntaa, parempi ajanhallinta tai vaikka avoimempi sosiaalisissa tilanteissa ovat tavoitteita, joiden toteuttaminen ei välttämättä tapahdukaan ihan hetkessä. Opittuja tapoja voi olla vaikea lähteä muuttamaan.

Muutoksessa keskeisintä on miettiä, miksi haluaa jonkin muuttuvan. Onko muutoksen taustalla onnellisuuden tavoittelu vai kenties itsensä rankaiseminen? "Lopetan sokerin syönnin kokonaan, koska olen niin ällöttävän lihava."

Muutos lähtee aina itsensä hyväksymisestä juuri nyt.

Kuulostaa nurinkuriselta; eikö motivaatio synny juuri halusta muuttaa jotain, mikä nyt on huonosti? Jos haluaa jonkin muutoksen tapahtuvan, ei ole järkevää perustaa muutoksen motivaatiota negatiivisille ajatuksille itsestä. Itsensä rankaisemiseksi käytetty muutos saattaa kääntyä itseä vastaan heti, kun tulee vastoinkäyminen. Silloin kyseenalaistaa muutoksen ja tulee helposti ajateltua, että kun kerran olen kumminkin niin surkea, minun on turha yrittää muuttua: "Olen niin huono muutenkin, joten ihan sama, vaikka vetäisin karkkia". Tai toisaalta jos muutos on rankaisu, sehän on tilapäinen ja päättyy silloin, kun asiat ovat taas hyvin: "Voin syödä karkkia sitten, kun olen tarpeeksi hoikka". Tällöin palaa helposti takaisin vanhoihin tapoihin.

Todellinen ja kantava motivaatio muutokselle on sen oivaltaminen, miksi muutos on itselle hyväksi. "Olen riittävän hyvän näköinen jo nyt, mutta ymmärrän, että sokeri tekee haittaa elimistölleni ja saa minut väsyneeksi. Siksi minun on tärkeää opetella pikkuhiljaa vähentämään sokeria." Muutos on tie hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Silloin ainoa keino kulkea tie on rakastaa itseä ja hyväksyä se, että ei tarvitse olla täydellinen nyt, eikä myöhemminkään. Muutos on itsensä rakastamista ja hyvän tekemistä itselle.
Ei ole rakkautta rakkaus, jos se muutoksesta muuttuu. - Shakespeare
Aforismi: hyvejohtajuus.fi

21.4.2015

Ei x-, y- tai z-, vaan haahuilijasukupolvi

Varoitus: tässä tekstissä voi esiintyä ajattelun yksipuolisuutta haittaavia näkökulmia.

Me nykyihmiset olemme tottuneet valinnanvaraan oman elämän suunnittelussa ja toteuttamisessa. Melkein kaikille meistä on itsestään selvää, että saamme itse valita opiskelupaikkamme ja sen myötä elinkeinomme. Tarvittaessa voimme vaihtaa alaa, jonne suuntaudumme.

Mahdollisuus tehdä elämästä omannäköistä ja mielekästä edistää mielenterveyttä monella tavalla. On upeaa saada toteuttaa itseään.

Mahdollisuus voi kuitenkin olla myös pakko. Jokaisen täytyy löytää elämälleen suunta esimerkiksi sosiaalisen paineen tai taloudellisten pakotteiden vuoksi. Kun kivaan liittyy täytyy, se ei enää kuulostakaan täydelliseltä, jolloin se saattaa aiheuttaa ahdistusta, epämukavuutta ja epävarmuutta. Mikä on mun juttu? Mistä voi tietää, että jokin on oma ala ennen kuin on kokeillut sitä?

Mitäpä jos vapaus onkin sittenkin ajanut meidät haahuilijoiksi? Olemmeko lettipäisiä pikkutyttöjä pellolla: vaeltelemme haaveissamme ja kuvittelemme tulevaisuutta, keräilemme päivänkakkaroita ja väistelemme nokkosia? Tekeekö mahdollisuus valita ja vaihtaa meistä luovuttajia? Kun tarjolla on pellollinen päivänkakkaroita, jätämmekö polttavat nokkoset liian helposti poimimatta, vaikka juuri ne voisivat olla meille hyödyllisempiä esimerkiksi herkullisten nokkoslettujen valmistusta varten?

Yhteiskunnalla ei ole pidemmän päälle varaa rahoittaa miljoonien suomalaisten opiskelupaikkavalintakokeiluja, jotka usein päättyvät "ei tää ollutkaan mun ala" -päätelmään ja huolettomaan kädenheilautukseen. Päättämättömyys, sinnittömyys ja luovuttaminen ovat kalliita valintoja, jotka voisi välttää perinteisemmällä suomalaisella suhtautumisella. Päätöksillä, niitä tukevalla asenteella ja sisulla se yksikin tutkinto riittää alkuun pääsemisessä. Myöhemmin voi sitten jatkaa omilla eväillä, jos ja kun tarmoa riittää.

Kuva: forums.thebump.com

7.1.2015

Sinä pystyt pitämään lupauksesi

Vuotta 2015 ollaan menty jo viikon verran. Ajatteles, näin se uusi vuosi käynnistyi.

Aloititko elämäsi puhtaalta pöydältä? Aukeniko sinulle mahdollisuus keskittyä tulevaan? Ehditkö käydä läpi viime vuoden hyviä ja huonoja hetkiä?

Niin, onhan se oikeastaan aika absurdi ajatus, että yksi yö muuttaisi kaiken. Vuorokausi vaihtuu vuosiluvusta riippumatta.  Yksi päivä vuodessa on melko lyhyt aika unohtaa taakse jäänyt ja tehdä elämänlaajuisia muutoksia.

Mites ne uudenvuodenlupaukset? Keksitkö sellaisen hyvä lupauksen, joka täyttää aiemman julkaisuni kriteerit? Oliko lupauksille edes tarvetta?

Jos muotoilit itsellesi lupauksen, sinun pitäisi vielä pitää se. Miten se onnistuu? Oletko päässyt jo alkuun tavoitteessasi vai odotteletko oikeaa hetkeä? Listasin muutaman vinkin, joiden avulla lupauksesi on helpompaa toteuttaa:
  • Jos et ole jo päässyt lupauksen toteuttamisen alkuun, aloita nyt. Elämä on pitkä aika odotella jotain tapahtuvaksi, jos mikään hetki ei tunnu oikealta aloittaa.
"Muutos ei tule, jos odotamme jotain muuta ihmistä tai jotain muuta aikaa.
Me olemme niitä, joita olemme odottaneet. Me olemme muutos, jota etsimme."
- Barack Obama
  • Kun epäröit lupauksesi pitämistä, muistele, miksi teit lupauksen. Mitä tarkoittaa paluu vanhaan? Entinen ja totuttu saattaa kuulostaa yllättäen houkuttelevalta, mutta tarpeesi muuttaa sitä kertoo, että entisessä oli jotain vikaa. Siinäkin tapauksessa, että lupauksesi ei johtaisi haluamaasi lopputulokseen, sinun olisi hyvä miettiä, onko paluu menneeseen hyvä ratkaisu. Voi toki olla niinkin, että uuden kokeilu herättää ymmärtämään, mitä hyvää entisessä oli. Tällöin voisi olla viisasta poimia hyviä elementtejä ja rakentaa niiden avulla uutta.
"Älä anna menneisyyden varastaa nykyhetkeäsi."
- Charralea Morgen
 
"Epäröinnin kynnyksellä kysy kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä."
- Tommy Tabermann
  • Ole armollinen itsellesi ja muille. Muutos vaati aikaa, kärsivällisyyttä ja rohkeutta. Jos ja kun teet virheitä tai kohtaat esteitä, anna anteeksi. Virheet eivät estä sinua pääsemästä maaliin, jos päätät päästä niistä yli ja oppia tulevan varalle. Kuulostaa vaikealta, mutta ei se oikeastaan ole sitä. Mieti, mitä saat, kun pidät lupauksesi - siinä on palkintoa kerrakseen.
"Sellaista ihmistä ei olekaan, jolta puuttuisi kokonaan rohkeus muuttua."
- Rollo May
 
"Paras tie ulos on aina läpi."
- Helen Keller
  • Lupauksesi on arvokas - oli se kuinka pieni tahansa. Yhtä tärkeää kuin sen pitäminen, on siinä onnistuminen. Nauti lupauksesi pitämisestä ja siinä onnistumisesta. Iloitse, onnittele itseäsi, äläkä koskaan unohda, että sinä teit sen.
"Hän on köyhä, joka ei tunne tyydytystä mistään."
- Japanilainen sananlasku
 
"Monet ihmiset jäävät onnesta osattomiksi: eivät siksi, etteivätkö he löytäisi sitä,
vaan siksi, etteivät he pysähdy nauttimaan siitä."
- William Feather
 
"Kun kaikki päivät alkavat tuntua samanlaisilta, ihmiset eivät enää huomaa,
mitä hyvää heidän elämässään tapahtuu."
- Paulo Coelho
 
 

31.12.2014

Hyvä lupaus

Uuden vuoden lupaukset ovat täynnä toivoa. Nyt muutetaan jotain, johon ei olla tyytyväisiä. Lupaus on helppo tehdä, mutta toteuttaminen on eri juttu. Sitten ärsyttää, kun samat vanhat jutut vaivaavat edelleen.

Viittasin aiemmassa julkaisussani (Katse uuteen vuoteen) siihen, että uuteen vuoteen ei kannata sukeltaa palaamatta ensin menneeseen. Menneen tarkastelu on tärkeää, jotta huomaa, mitkä asiat eivät toimi ja mitkä puolestaan ovat hyvin omassa elämässä. Tämänhetkisen tilanteen kartoittaminen auttaa ymmärtämään, miksi tilanteessa ollaan ja miten siihen on jouduttu. Vasta silloin on mahdollista todeta, mihin asioihin kannattaa puuttua ja mihin itsellä on mahdollisuus vaikuttaa.

Mitä sinulle on jäänyt mieleen kuluvasta vuodesta? Mitä muistelet vihalla tai raivolla? Mitkä ikävät asiat vaikuttavat elämääsi edelleen? Voitko sinä vaikuttaa niihin? Valitse pari tärkeintä.

Mitkä asiat ovat jääneet mieleen lämmöllä ja kaiholla? Tarkastele tarkemmin paria muistoa. Mistä ihanat asiat koostuvat? Mitä niihin liittyy? Millä tavalla olet itse vaikuttanut asioihin?

Miten voisit hyödyntää ihanien kokemuksien toimintaa tai niihin johtaneita tilanteita muuttaaksesi elämässäsi vaikuttavia ikäviä asioita?
 
Hyvä uuden vuoden päätös liittyy sellaisiin elämääsi vaikuttaviin asioihin,
joita voit muuttaa omalla toiminnallasi.
 
Seuraavassa julkaisussa mietimme, miten hyvä uuden vuoden lupaus on mahdollista pitää.
 
 
Onnellista vuodenvaihdetta!
 

30.12.2014

Katse uuteen vuoteen

Uuden vuoden kynnyksellä katse suuntautuu tulevaan. Millainen vuosi minulla on edessäni? Millaisia asioita haluaisin vuoteni sisältävän? Mitä mielelläni jättäisin taakseni tai kokonaan pois?

Uuden vuoden lupausten tekeminen on ärsyttävän helppoa. Lopetan tupakoinnin. Laihdutan. Parannan kouluarvosanojani. Etenen urallani. Olen onnellinen. Lupausten toteuttaminen on kokonaan toinen juttu. Miten lopettaa tupakointi, kun joka solu huutaa tarvitsevansa nikotiinia? Miten laihduttaa, kun itsekuri ei riitä vähempään syömiseen tai ei tiedä, miten pitäisi syödä? Mitä pitäisi tehdä toisin, että arvosanat nousisivat? Onko minun mahdollista edetä urallani, jos työpaikallani ei edes ole korkeampia virkoja tai haastavampia tehtäviä tarjolla? Mikä tekee minut onnelliseksi?

Toiset ratkaisevat uuden vuoden lupauksiin liittyvät ongelmat päättämällä, etteivät lupaa mitään. Onko sekään järkevää? Tietenkään ilman lupauksia ei tarvitse pettyä epäonnistumisista, mutta toisaalta onko kehittyminen mahdollista ilman tavoitteita tai päätöksiä?

Mitä voisit luvata uudelle vuodelle? Millainen olisi hyvä lupaus?

Uuteen vuoteen ei kannata hypätä katsomatta menneeseen, koska ilman mennyttä on vaikea suhtautua tulevaan. Mitä jos muotoilisit uuden vuoden lupauksesi menneen avulla? Palataan tähän aiheeseen seuraavassa julkaisussa.

30.12.2013

Lupaava vuosi tulossa


On aika antaa lupauksia tulevalle vuodelle. Monet aikovat lopettaa tupakoinnin, suorittaa opintonsa loppuun, käydä ulkomailla, aloittaa aktiivisemman kuntoilun, tarjota enemmän aikaa läheisille tai viettää tipattoman tammikuun.

Lupauksiin liittyy aina toivo paremmasta, mutta ikävänä puolena on lupauksen antamisen aiheuttama vastuu. Lupauksen pitämiseksi vaaditaan itsekuria, uhrautumista, epämukavuusalueelle astumista ja totutun muuttamista. Usein juuri nämä seikat tekevätkin lupauksesta lipsumisen houkuttelevaksi. On paljon helpompaa ujuttaa lupaus viime vuoden hölmöilyn piikkiin ja palata takaisin vanhaan ja totuttuun.

Mitä jos lupaisimmekin tänä vuonna jotain sellaista, minkä voimme pitää?
Mikä sellainen lupaus olisi sinun kohdallasi?

Minä aion luvata itselleni, että tulevana vuonna opettelen arvostamaan enemmän vahvuuksiani, enkä mitätöi tai unohda niitä heikkouksieni vuoksi. Aion myös luvata opettelevani lisää tunneälystä, jotta voin hyödyntää sitä paremmin ihmissuhteissani.

Lupaavaa uutta vuotta Sinulle jo näin hieman etukäteen!

9.12.2013

Valittamatta

Hmm, en oikein onnistu haasteessani olla valittamatta koko loppuvuosi. Saan itseni jatkuvasti kiinni narinasta, mutinasta, murinasta, huokauksista, nalkuttamisesta ja negatiivisten asioiden esiin tuomisesta.

Miksi valitan?

Valittaminen on opittu tapa, josta on vaikeaa pyristellä irti. Valittamalla on helppoa paikata hiljaisia hetkiä ja valittaminen on periaatteessa aina hyväksyttävä puheenaihe (vaikkakin valittamisen kohde on mietittävä tarkoin). Valittaminen on myös helppoa, koska monille meistä virheiden huomaaminen on helpompaa kuin hyvien asioiden. Toisaalta on helppoa valittaa myös siksi, että monesti vastuu ongelmista siirtyy silloin pois itsestä. Valittaminen on toisinaan ainoa keino huomata ongelmat ja tarttua niihin.

Toisaalta miltä tuntuisi nähdä asioiden valoisat puolet varjojen sijaan? Mitä valittamalla saa oikeasti aikaan? Entä kehumalla? Niillä on eroa - eikö?

5.12.2013

Antoisa haaste loppuvuo... loppuelämälle

Uusimmassa Pirkka-lehdessä (12/2013) onnellisuusprofessori Markku Ojanen haastaa sinut:

"Kokeile olla loppuvuosi valittamatta mitään tai mistään ja olla tyytyväinen siihen, mitä sinulla jo on. Kirjaa ylös kolme vahvuuttasi, joista voit aiheellisesti olla ylpeä. Mieti, missä olet taitava, mitä osaat ja mitä hallitset. Käytä kykyjäsi ja elä vahvuuksillasi."

Haasteessa on jo kolme yllättävänkin vaikeaa tehtävää:
  1. Kokeile elää loppuvosi valittamatta.
  2. Palauta mieleesi vahvuutesi.
  3. Muista vahvuutesi ja kykysi arjessa ja koeta elää niin, että pääset hyödyntämään niitä.
 Minä aion aloittaa ykkösestä, sillä valittaminen tunnetusti lisää tyytymättömyyttä. Kun opettelen olemaan valittamatta, opin samalla ajattelemaan myönteisemmin. Aion myös kokeilla valittamattomuutta pääni sisällä. Yritän olla itselleni armollisempi, enkä aloita päänsisäistä nalkutusta heti, jos jätän jotain tekemättä tai jokin ei mene suunnitelmieni mukaan.

Niin ja nuo omat vahvuuteni aion kirjoittaa puhelimeeni ylös. Voin vilkaista listaa sieltä, kun heikko hetki yllättää.

  
Lisää onnellisuuteen liittyviä harjoituksia:

3.1.2013

Lupaukset

Lupaus on aina lupaus. Lupauksen pettäjä saattaa satuttaa pahemmin kuin kuvitteleekaan. Oli kyse sitten pienestä tai isosta lupauksesta. Koskaan kun ei voi tietää, minkä kokoinen lupaus on toisen mielestä.

On enemmän kuin hyvä taito opetella pitämään lupaukset.

5.12.2012

Usko

Uskotko itseesi? Miten koet selviytyväsi haasteista?


Itseensä uskominen on tekemisen perusta. Teemme asioita, joista uskomme selviytyvämme. Jos emme usko selviytyvämme jostain, käytämme erilaisia keinoja tilanteesta suoriutumiseen. Voimme esimerkiksi vältellä asiaa (kuten minä välttelen vaarallisia lajeja), kieltää asian olemassaolon (kuten ongelman ihmissuhteessa) tai pyrkiä tsemppaamaan itseämme niin, että selviämme tilanteesta.


Vaikeissa tilanteissa tärkeintä on kuunnella omaa oloa ja toimia sen mukaan. Ylitsepääsemätöntä asiaa ei ole pakko tehdä. Esimerkiksi jos englanninkielisen puheen pitäminen ahdistaa, aiheuttaa unettomuutta ja pelottaa, on hyvä miettiä, voisiko puheen suorittaa jollakin itselle hieman armollisemmalla tavalla.

Toisaalta jos vaikean tilanteen taustalla on vain viitseliäisyyden puute, kannattaa ottaa itseään niskasta kiinni. Usein vaikeasta tilanteesta selviäminen antaa onnistumisen tunteen ja lisää omaa uskoa itseen.


Uskoa itseensä on mahdollista parantaa. Paras keino suhtautua vaikeaan tilanteeseen on kuin urheilusuoritus; voittoon tähdätään osatavoitteiden kautta. Englannin puheen pitämiseen tähdätessä ensimmäinen etappi on miettiä itselle helppo puheen aihe. Seuraavaksi on vuorossa puheen suunnittelu sanasta sanaan jne. Osatavoitteisiin joutuu näkemään vaivaa, mutta loppujen lopuksi se helpottaa vaikeaa tilannetta.

Toinen keino parantaa uskoa itseensä on olla itselleen armollinen. Kaikesta ei tarvitse selvitä ja apua saa pyytää.


P.s. Kommenttien lähettäminen toimii! Laitta siis rohkeasti omat ajatuksesi tulemaan. Ne auttavat paitsi minua, myös sinua itseäsi.