Peilin edessä

Joogatunneillani sanon tarvittaessa oppilaille:

"Kuten huomaatte, tässä salissa on iso peili. Pyydän teitä kuitenkin kiinnittämään enemmän huomiota siihen, miltä liike tai asana teistä tuntuu kuin siihen, miltä se näyttää. Voitte tarvittaessa vilkaista linjauksia peilistä, mutta tärkeämpää on keskittyä siihen, että asana tuntuu hyvältä. Täällä kukaan ei ole arvioimassa teitä."

Niin joogasalissa kuin maton ulkopuolellakin elämämme on täynnä peilejä. Näämme oman heijastuksemme melkein missä tahansa liikummekin; vessan seinällä, näyteikkunoista, auton kyljestä tai vesilammikon pinnasta. Sillä hetkellä, kun vilkaisemme omaa heijastustamme, asetumme hetkeksi itsemme ulkopuolelle tarkastelemaan itseämme niin kuin ulkopuolinen tarkastelisi.

Erona on, että tarkastelemme itse itseämme kriittisemmin kuin kukaan meitä katsova.

Vietin muutaman päivän mökillä. Isovanhempieni mökki sijaitsee useiden kilometrien päästä isosta tiestä, metsän keskellä ja järven rannalla. Siellä joogatessani en nähnyt heijastustani. En oikeastaan katsellut itseäni peilistä muutenkaan, koska ainoat peilit mökillä ja saunatuvassa ovat pieniä ja sillä korkeudella, että niistä näkee pelkät kasvot.

Miltä peilitön elämä tuntui?

Vapauttavalta, rennolta ja helpottavalta. Armolliselta. Pystyin keskittymään enemmän siihen, miltä minusta tuntui kuin siihen, miltä näytin. Käännyin kuuntelemaan itseäni.

Lisäksi huomasin, että ylimääräisestä riisutussa ympäristössä rakkaiden ihmisten keskellä, myöskin eläviä peilejä oli vähemmän. Keskityin enemmän kuuntelemaan ja jakamaan kuin pohtimaan, mitä minun pitäisi tehdä tai sanoa.

Arjessa (ja kaupungissa eläessä) olemme usein koko ajan muiden ihmisten silmien alla. Töissä, koulussa, kaupungilla, harrastuksissa, kaupassa ja jopa kerrostalon yleisellä saunavuorolla olemme tahtomattammekin useiden elävien peilien edessä. Saatamme kuvitella, että muut jatkuvasti arvioivat ja vahtivat tekemisiämme ja sanomisiamme. Tai vaikka siihen ei kiinnittäisi tietoisesti huomiota, tiedostamatta tiedämme olevamme muiden seurassa.

Ylimääräisistä peileistä luopuminen tekee toisinaan hyvää. Silloin on enemmän aikaa kääntyä omaan itseen tutkimaan, miltä minusta todella tuntuu ja mitä oikeasti tarvitsen.

Heijastamatta,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

Parhaat ystävät

Ystävyys on siitä hassu juttu, että siinä kaksi sielua on ikään kuin yksi.

Minä olen kahdeksan vuoden ajan katsonut vierestä kahden sielun välistä ehdotonta, puhdasta ja aitoa ystävyyttä. Nämä ystävykset ovat kasvaneet yhdessä ja jakaneet arjen. He elävät rinnakkain, kaksi itsenäistä ja itsessään täydellistä sielua. He eivät tarvitse toisiaan, mutta he ovat yhdessä, koska niin on hyvä.

Nämä kaksi ystävystä jakavat kaiken, mutta lopulta eivät mitään. He eivät ajattele, että toisen täytyisi luopua jostain, jotta toinen saisi jotain. He pitävät yhdessä yhteisymmärryksessä kiinni omastaan.

Molemmat tietävät, mitä tarvitsevat ja pitävät huolen siitä, että saavat sen. Jos toinen kaipaa hellyyttä, hän käy hakemassa pari pusua ja on siihen tyytyväinen. Kumpikaan ei osaa lukea toistensa ajatuksia, jonka vuoksi molemmat kantavat vastuun omista tarpeistaan.

Ystävät eivät kuitenkaan käytä toisiaan hyväksi. He eivät ota sitä, mikä ei heille kuulu. Tai jos ottavat, kostaa ei tarvitse. Kenties toinen tarvitsi enemmän sitä, mitä toisella oli. Ei kannata katkeroitua, kun yhdessä ollaan kuitenkin. Kaikki on omaa, mutta samalla yhteistä. Toinen ei ole itseä varten.

Kumpikaan ei edellytä toisen olevan mitään. Kummallakin on oikeus olla juuri sellainen kuin on. Molemmat hyväksyvät toisensa ehdoitta; kun toinen on, toinenkin on ja se tekee heistä yhden kahden sijaan. He tietävät, että niin on molemmille parempi. Toiselle ei tarvitse todistaa omaa arvoa ollakseen arvokas.

He tukevat toisiaan. Kun toinen väsyy tekemään hommia, toinen jatkaa. Kun toinen tarvitsee unta, toinen valvoo. Heidän ei tarvitse vertailla vastuitaan tai tekemiään töitä, koska eroilla ei ole väliä. He luottavat toisiinsa. He tietävät, että molemmat kantavat vastuunsa ja tekevät oman osansa ilman vahtimistakin.

He tekevät kaiken yhdessä, mutta eivät puutu siihen, mitä toinen tekee. He keskittyvät ensisijaisesti omaan tekemiseensä. Toinen saa hölmöillä - omapa on valintansa. He tietävät, ettei kumpikaan ole kuitenkaan toista parempi.

He kommunikoivat ja hiljenevät, tulevat luokse ja kääntyvät pois. He hyväksyvät eron, mutta iloitsevat kohtaamisesta. He ovat yhtä kuin juuret ja maa, mutta kuitenkin erillisiä kuin aurinko ja kuu. He uskovat, luottavat, tietävät, rakastavat, antavat, ottavat, hyväksyvät, pyytävät, luopuvat ja jakavat.

He ovat rehellisiä, pyyteettömiä ja läsnäolevia ystäviä.

Parhaat pörröiset ystävät - ystäviä jo kahdeksan vuotta.

Millaisia ystäviä me ihmiset olemme?

Minä olen sinä ja muita oivalluksia ihmisyydestä

Minä olen.

Jäikö lause kesken? Minä olen mitä?

Määrittämme itsemme usein sen avulla, mitä toteutamme elämässämme. Minä olen opiskelija, tytär, sisko, puoliso ja jumppaohjaaja. Minä olen myös joogi, kirjoittaja, koiranomistaja ja autoilija. Meidän on helppo määritellä itsemme instituutioiden, toimintamme ja omistustemme kautta. Voimme helposti kuvata itseämme myös tiettyjen tunnetilojen avulla; olen innostunut, stressaantunut tai väsynyt. Ajattelemme, että meidän on pakko olla jotain.

Elämme yhteiskunnassa, jossa meidät opetetaan määrittämään itsemme tekojen kautta. Jo pienenä meitä ohjataan ajattelemaan, mitä meistä tulee täyttääksemme yhteiskunnallisen velvollisuutemme.

Minä olen.

Mitä jos lause onkin täydellinen ja sisältää kaiken olennaisen ihmisyydestä? Minä olen. Siinä on kaikki, mikä määrittää minut. Se, että olen, tekee minut olevaksi.

Joogafilosofiassa (ja esim. kristinuskossa) ajatellaan, että oleminen, elämä itsessään on arvokasta. Pelkästään olemalla olen merkityksellinen. Riittää, että olen. Siinä on kaikki, minkä tarvitsee määrittää minua.

Jos minä olen arvokas pelkällä olemisellani, sama pätee sinuunkin. Sinä olet ja se on kaikessa yksinkertaisuudessaan riittävä määritelmä sinusta.

Jos yhdistän totuuden sinun ja minun ihmisyydestä, muodostuu väite:

Minä olen sinä.

Saivartelua?

Ajattelen, että jos me molemmat olemme yhtä arvokkaita pelkästään olemalla, meissä ei ole lopulta mitään eroa. Pelkkää olemistamme ei määrittele mikään, eikä meidän siksi tarvitse miettiä, miten olemme. Elämä meissä tekee meidät arvokkaiksi. Ja jos meillä molemmilla on elämä, olemme lopulta samanlaisia. Tässä ajattelussa sillä ei ole väliä, miten ja mihin käytämme elämämme.

Miten tämä ajatusleikki vaikuttaa siihen, mitä ajattelet itsestäsi? Entä toisista?

Minuun se vaikuttaa niin, että ymmärrän paremmin, miten samanlaisia ihmiset lopulta ovat. Erilaisuutemme on pelkkä ulkoinen havaintomme. Olemme lopulta kaikki samalla viivalla ja samanarvoisia. Olemme ihmisiä. Kun nyt oivalsin tämän, haluan olla enemmän ihminen ihmiselle.

Toiseksi ymmärsin, että minun ei tarvitse yrittää olla mitään ollakseni arvokas. Minä olen tärkeä silloinkin, kun minulta viedään kaikki. Nautin siitä, mitä olen, mutta on lohduttavaa tietää, että kun en enää jaksa toteuttaa mitään olemista, olen silti. Minun ei tarvitse enää yrittää niin paljon ollakseni jotain tai tullakseni joksikin.

Tai toisaalta minkään ei tarvitse määrittää minua. Ei sen, mitä olen ollut, eikä sen, mitä minun pitäisi olla. Ei senkään, mitä sinä ajattelet, että olen. Myös sinulla on lupa olla jotain muuta. Miksi rajoittaisimme määrittelyllä sitä, mitä voimme olla?

Määrittelemättömyys ei tarkoita pysähtymistä. Tämä oikeastaan vain lisää mielenkiintoa jatkaa matkaa, koska tieto tekee kulkemisesta turvallisempaa. En menetä lopulta mitään, vaikka epäonnistuisin. Olen silti.

Muista, että sinä olet.

Mistä tietää, pitääkö toinen minusta? Kolme vinkkiä kiinnostuksen tunnistamiseen

Nykyään kuulee usein sanottavan, että ei kannata välittää siitä, mitä muut ihmiset sinusta ajattelevat. Puppua. Jokainen meistä välittää siitä, mitä muut ajattelevat. Se on luonnollista ja osa ihmisenä selviytymistä - haluamme kuulua porukkaan, koska se tuo turvaa ja merkitystä.

Poimimme luontaisesti toisilta signaaleja siitä, mitä mieltä he ovat meistä. Minusta kuitenkin tuntuu välillä, että toisen ajatuksia on todella vaikeaa tulkita. Silloin oloni on sosiaalisessa tilanteessa epävarma ja vaivaantunut, enkä tiedä, miten minun pitäisi käyttäytyä. Saatan yrittää miellyttää superpaljon tai sitten puolustusrefleksini herää ja käyttäydyn ärsyttävästi. Kummassakaan tilanteessa en anna itsestäni parasta, jolloin lopputuloskaan ei ole välttämättä tarkoituksenmukainen.

Tällaisia hankalia tilanteita varten keräsin pienen listan niistä asioista,

mistä toisen ajatuksia voisi päätellä.

1. Peilaaminen
Kun olemme syventyneet toiseen ihmiseen, ryhdymme usein huomaamattamme peilaamaan hänen eleitään, puhetyyliään tai sanavalintojaan. Voit tehdä pienen testin esimerkiksi hipaisemalla kädelläsi kasvojasi ja tarkkailla, tekeekö noin puolen minuutin sisällä toinen osapuoli jotain vastaavaa. Toista pari kertaa varmistuaksesi lopputuloksesta. Jos huomaat toisen käyttäytymisessä peilaamista, voit päätellä, että juttunne luistaa.

2. Rintamasuunta
Millaisessa asennossa juttukumppanisi on? Onko hän avoimen oloisesti rintamasuunta ja jalat sinuun päin vai onko hän ikään kuin valmiustilassa siirtyä muualle? Usein sinuun keskittyvä ihminen on luonnollisesti vartalo sinun suuntaasi. Tilanteella voi toki olla osansa asiaan; esimerkiksi kiireinen voi olla kovasti lähtöä tekevän oloinen, vaikka kuinka pitäisi sinusta. Tarkastele toisen asentoa siis konteksti huomioiden.

3. Nieleskely
Usein kun ihminen jännittää, hänen suunsa kuivuu. Jos siis et ole ihan varma toisen osapuolen kiinnostuksesta, tutkaile, ilmeneekö nieleskelyä tai muita jännitystä ilmentäviä toimintoja. Jännitys on luonnollinen tunne, mikä ei suinkaan kerro siitä, ettei toinen viihtyisi seurassasi - usein päin vastoin. Tässä auttaa, kun pyrit itse rentoutumaan ja inhimillistämään tilanteen esimerkiksi kehulla tai huumorilla.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että usein paras lähtökohta on olettaa, että toinen pitää sinusta. Näin ajattelemalla suhtaudut toiseen ihmiseen myönteisemmin, mikä saa toisen ajattelemaan, että pidät hänestä. Tällä tavalla syntyy positiivinen kierre, jolloin lopputulos on usein miellyttävä. Muista siis sinäkin osoittaa toiselle, että viihdyt hänen kanssaan.

Osoita, että kiinnostut ja teet itsestäsi kiinnostavan.

Aikaa ihmisille - tavoitteena verkostoituminen

Verkostoituminen on tämän päivän juttu. Pitäisi olla sadassa paikassa yhtä aikaa niin fyysisesti kuin verkon välitykselläkin. Olisi hyvä pitää yhteyttä läheisiin, muistaa tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Samaan aikaan täytyisi keskittyä käsillä olevaan hetkeen ja olla läsnä.

Missä välissä oikein ehtii verkostoitua? Entä mitä se verkostoituminen käytännössä tarkoittaa?

Mistä tietää, että mitkä ovat niitä oikeita hetkiä verkostoitumiseen?

 

Kokosin alle asiat, jotka olen todennut omalla kohdallani oivallisiksi verkostoitumisen edistäjiksi. Vinkkejä voi hyödyntää paitsi työelämän verkostoitumiseen, myös vapaa-ajan juttuseuran laajentamiseen.

Paikalla oleminen

Kannattaa olla fyysisesti paikalla sellaisissa tilaisuuksissa, joiden aihe kiinnostaa sinua tai niitä, joista sinä olet kiinnostunut. Silloin maksimoit mahdollisuutesi törmätä kiinnostaviin ihmisiin.

Usein keskeisin ongelma on, ettei ole aikaa juosta miljoonissa paikoissa. Ja jos jossain käy, paikalla ollaan tasan sen verran, kun on pakko. Ohjelman aikana ei kuitenkaan pääse tutustumaan ihmisiin, joten kannattaa hyödyntää tapahtuman alku ja loppu. Mitä jos menisit paikalle varttia etuajassa tai vetkuttelisit poislähtöä? Naulakoilla, vessajonossa ja istumapaikkaa etsiessä on hyviä matalan kynnyksen mahdollisuuksia ottaa kontaktia muihin ja tutustua.

Jos et ole siellä, missä tapahtuu, missaat monia hyviä tilaisuuksia tutustua uusiin ihmisiin.

Suun avaaminen

Vieraille ihmisille voi olla pelottavaa puhua. Miten aloitan juttelun? Mistä voimme puhua? Mitä jos sanon jotain typerää? Usein vaikeinta on aloittaa. Mutta kun keskustelu on avattu, tilanne helpottuu.

Kun kohtaat kiinnostavan ihmisen, jonka kanssa haluaisit tulla tutuksi, voit toimia esimerkiksi näin:

1. Päätä, että menet juttelemaan. Tämä on vaikein, mutta tärkein kohta. Nyt menet, piste.
2. Mieti, miten voisit avata keskustelun. Oletko joskus nähnyt henkilön jossain muussa yhteydessä tai voisitko sanoa jotain tapahtumasta, jossa olette? Vai voisitko mennä suoraan asiaan ja kertoa, miksi haluat jutella kyseiselle ihmiselle?
3. Kysele tilanteeseen sopivia asioita. Niin osoitat olevasi kiinnostunut ja toisaalta sinun ei tarvitse keksiä itse niin paljon sanottavaa.
4. Anna toiselle mahdollisuus esittäytyä ja esittäydy itse.
5. Jos haluat tavata uudelleen, tiedustele mahdollisuuksia kontaktoitua sosiaalisessa mediassa.
6. Ennen kohtaamisenne loppua pohdi, missä voisitte nähdä myöhemmin.

Esittäytyminen

Miten sitten ottaa kontaktia muihin varsinkin silloin, jos paikalla ei ole ketään, joka hoitaisi esittelyt puolestasi? Kuuntele, kuka toinen on ja sopivan tilaisuuden tullen esittele itse itsesi!

Usein ihmisistä on mukavaa kertoa itsestään ja esimerkiksi omasta työstään, joten osoita kuuntelevasi. Saatat kuulla vaikka mitä mielenkiintoista ja tulevaisuuden kannalta hyödyllistä!

Sopivan tilaisuuden tullen muista esitellä itsesi. Niin kiusalliselta kuin se tuntuukin ojentaa käsi ja kertoa oma nimi, itsen esittely on järkevää, koska se jättää paremman muistijäljen. Samalla asetat toiselle ikään kuin vaatimuksen muistaa sinut myöhemminkin (mikä voi olla erityisen hyödyllistä esimerkiksi työnhaussa: "Mehän olemme jo tuttuja, kun tapasimme siellä...").

Lounas- ja kahvitaukotreffit

Usein kuulee, että olisi kiva tavata, mutta ei ehdi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tapaamiset ovat ainoita keinoja viedä ihmissuhteita eteenpäin. Tapaamisissa rakentuu jotain yhteistä, joka voi johtaa myöhemmin vaikka mihin.

Vietän päivät töissä tai opiskeluhommien parissa ja iltaisin haluan panostaa urheiluun ja rentoutumiseen. Siksi suosin lounas- ja kahvitaukotreffejä. Treffit katkaisevat mukavasti työpäivän ja vievät ajatukset muualle. Lisäksi lounas- ja kahvitauko ovat sopivasti rajatun mittaisia aikoja, jolloin ei tarvitse miettiä kiusallisia mitenlähteätästä-tilanteita. Ja mikä parasta, tapaamisessa ei tarvitse stressata, mitä tuleman pitää, kun tapaamisen tekeminen on selvillä.

Usein tiedostamme muiden ihmisten kanssa käytetyn ajan tärkeyden, mutta todellisuudessa muut tekemiset kuluttavat niin, ettei tapaamisille jää aikaa. Eikä kaikessa tietenkään voi olla mukana. Siksi kannattaa panostaa niihin tilaisuuksiin, tapahtumiin ja tapaamisiin, jotka vastaavat todennäköisimmin tarpeisiisi. Ole niissä aktiivinen.

"Yksin kulkee nopeammin, mutta yhdessä pääsee pidemmälle."

 

Älä varasta

Oletko koskaan varastanut? Oletko varastanut jotain muilta ihmisiltä?

Me taidamme kaikki olla pieniä näpistelijöitä. Ainakin sosiaalisen median avulla.

Mistäkö puhun?

Ajasta. Omasta ja muiden ajasta. Toisen ajan vaatiminen silloin, kun toinen ei olisi sitä halukas tai kykenevä antamaan, on varastamista.

Ihmissuhteisiin kuuluu suhteen laadusta riippuen jonkinasteinen valmius olla toista varten. Ihmissuhteet ovat vastavuoroisia - kun sinä kuuntelet minun asioitani, minunkin on hyvä kuunnella sinua. Meillä on velvollisuuksia muita ihmisiä kohtaan ja samalla tavalla muilla meitä kohtaan.

Välillä on kuitenkin hyvä kysyä itseltä ja toiselta, milloin olisi sopiva hetki yhteiselle ajalle. Tiedäthän sen tunteen, kun sinulla olisi sata asiaa hoidettavana ja sitten ystävä soittaa ja vuodattaa maratonpuhelussa työhuolensa. Olisi ihana olla ystävän tukena, mutta ei juuri tällä sekunnilla! Voisiko puhelun vaikka aloittaa kysymällä, olisiko nyt sopiva hetki jutella?

Bongaat esimiehesi työpaikan käytävällä ja päätät saman tien kysäistä hänen mielipidettään erääseen asiaan. Esimies vaikuttaa tympeältä ja vastaa kireästi ja molemmille teille jää huono fiilis kohtaamisesta. Olikohan esimiehellä kiire tai muita asioita mielessä? Olisitko voinut helpottaa esimiehesi hetkeä kysymällä, sopiiko sinun saada hetkeksi hänen huomionsa?

Kannattaa myös miettiä, mihin vuorokaudenaikaan toista lähestyy. Puhelimella on helppoa jättää viesti vaikkapa yhdentoista aikaan illalla. Vastatkoon, kun tahtoo! Mutta tiedäthän sinä, miten ärsyttävää on vilkaista nopeasti puhelinta ja huomata, että siellä on avaamattomia viestejä, sähköposteja tai Facebook-ilmoituksia. Pakkohan ne on vilkaista saman tien - huvittaa tai ei. Voisiko asiasi odottaa aamuun?

Myös toisella oleva tunneilmasto ja ajatuksellinen läsnäolo vaikuttavat siihen, miten lähestyttävä hän on. Esimerkiksi töistä palaavan vanhemman ajatukset voivat olla vielä vahvasti taakse jätetyssä päivässä. Jospa antaisit hänelle hetken aikaa asettua ennen kuin ryhdyt kiinnittämään hänen huomionsa omiin asioihisi?

Toiselle sopivan ajan kysyminen ei ole nöyristelyä, nuoleskelua tai omien asioiden aliarvioimista.

Se on toisen ihmisen huomioimista ja hänen kalliin aikansa kunnioittamista.

 

Elämä muuttaa meitä

Me olemme elämänmittaisella matkalla. Elämme jatkuvaa kasvua, prosessista toiseen. Opimme ja kehitymme, kohtaamme uusia tilanteita ja elämme niiden yli. Emme pysy samoina.

Meillä on lupa tulla erilaisiksi. Vaikka olet aina ollut jotain, sinun ei tarvitse olla sitä enää. Voit luoda itsesi uudelleen ihmisenä.

Samalla, kun elämme dynaamisen, muuttuvan itsemme kanssa, ihmiset ympärillämme muuttuvat. Heissä heijastuu oma muutoksemme ja lisäksi he käyvät omaa muutosprosessiaan. Muutkaan eivät pysy samoina.

Anna läheisillesi lupa vastata elämän tarpeisiin. Älä oleta, että he säilyvät sellaisina kuin sinä haluat. Ymmärrä ja tue - niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Olkaa matkalla yhdessä.

Kiitollisuus lisää uskoa itseen

On oikea lottovoitto syntyä Suomeen, jossa saa pääasiassa elää turvassa. Meillä länsimaalaisilla on asiat aika hyvin verrattuna esimerkiksi köyhyysrajan alapuolella eläviin. Ja niin edelleen. On paljon, mistä meidän pitäisi olla kiitollisia.

Kiitollisuus on katoava luonnonvara. Jotenkin sellainen vanhanaikainen velvollisuus ihmetellä olemassaoloa. Kiitollisuuteen kyllästyy. Miksi kiittää asioista, jotka ovat itsestään selviä?

Kiitollisuus on positiivinen tunnetila, joka syntyy, kun vastaanotamme jotain mielekästä. Terveyskirjaston lähteiden (luettu 4.10.2016) mukaan positiivisessa psykologiassa on osoitettu, että kiitollisuus voi lisätä optimismia ja positiivisia tunteita, parantaa unen laatua ja lisätä halua auttaa muita (Emmons, 2007; Emmons & McCullough, 2003). 

Kiitollisuus lisää myös itsemyötätuntoa ja auttaa olemaan armollisempi itseä kohtaan.

Kiitollisuus parantaa itsetuntoa ja omanarvontuntoa, auttaa selviytymään stressaavista ja negatiivisista asioista, vähentää pahantahtoista vertailua muihin ihmisiin ja parantaa ihmissuhteita, vähentää vihaa, kauteutta ja ahneutta sekä estää pitämästä asioita itsestään selvinä. (Terveyskirjasto, luettu 4.10.2016)

Kiitollisuus auttaa laittamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja näkemään, mitä kaikkea hyvää omassa elämässä on.

Kiitollisuutta voi harjoittaa monella tavalla. Voit liittää joogaharjoituksistakin tutun kolmiportaisen kiitollisuusharjoituksen vaikkapa työ- tai koulupäivän lopettamiseen:

1. Sopivan hetken tullen sulje silmäsi ja hengitä muutamana kerran syvään sisään ja ulos. Kun sinulla on levollinen mieli, kiitä itseäsi siitä, mitä olet tehnyt tänään. Muistuta itseäsi siitä, mitä olet saanut aikaan ja missä olet onnistunut.
2. Seuraavaksi kiitä mielessäsi kaikkia, joiden kanssa olet ollut ja viettänyt aikaasi. Kiitä heitä siitä, että he ovat jakaneet aikansa kanssasi ja mahdollistaneet erilaisia tiloja päivässäsi.
3. Viimeisenä keskitä kiitokseksi haluamaasi kohteeseen. Osoita kiitoksesi niille asioille, jotka koet tärkeinä ja jotka ovat antaneet iloa elämääsi.

Toinen tapa harjoittaa kiitollisuutta on miettiä joka ilta ennen nukkumaanmenoa kolme asiaa, joista voit olla kiitollinen tänään. Asiat voi sanoa ääneen, kirjoittaa ylös tai vaikkapa kuvata päivän aikana.

Kun päästät kiitollisuuden sydämeesi, koko elämäsi tulee muuttumaan.

Ketä varten sinä elät?

Kun kohtaamme uusia ihmisiä tai puolituttuja, jaksamme usein tsempata. Muistamme hymyillä ja olla kohteliaita, pidämme lupauksista kiinni, perustelemme mielipiteemme ja kuuntelemme toista. Mutta mites läheisten ihmisten kanssa?

Kaikkein läheisimpien ihmisten kanssa lähdemme liikkeelle siitä olettamuksesta, että meidät hyväksytään sellaisena kuin olemme. Läheiset ymmärtävät. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö meidän tarvitsisi kiinnittää huomiota siihen, miten kohtelemme lähimmäisiä. Meitä kehotetaan pitämään kiinni niistä, jotka ovat tukenamme vaikeina hetkinä ja luopumaan niistä ihmissuhdetaakoista, joista emme saa mitään. Ajaudumme helposti ajattelemaan, että muiden ihmisten tulisi olla meitä varten. Välillä voisi olla paikallaan kysyä itseltä, ketä varten minä olen.

Käännä katseesi hetkeksi lähimmäisiisi. Miten kohtelet heitä? Laadin lähteisten ihmissuhteiden tarkastuslistan. Lukaise lista läpi ja palaa kysymyksiin aina silloin tällöin.

1. Järjestänkö läheisilleni aikaa?
2. Pidänkö lupaukseni esimerkiksi tapaamisajoista vai onko minulla tapana laittaa kaikki muut asiat etusijalle?
3. Muistanko kysyä, mitä toiselle kuuluu?
4. Kuuntelenko, mitä toinen sanoo?
5. Reagoinko toisen sanomisiin sopivalla tavalla? Osoitanko empatiaa, iloitsenko mukana, tarjoanko apua tai rohkaisenko kertomaan lisää?
6. Pyydänkö apua vai oletanko, että toisen pitäisi tietää, milloin olen avun tarpeessa?
7. Osoitanko kiitollisuutta, kun toinen on tehnyt jotain hyväkseni?
8. Kerronko, mitä arvostan toisessa ja miksi pidän hänestä?

Läheisimmät ihmiset ovat ansainneet sinulta parasta.

 

Minä olen osa sinun todellisuuttasi

Viestintä - sekä suullinen että kirjallinen - ovat ainoita keinoja lähestyä toista ihmistä. Viestimällä avaamme yhteyden toiseen, poistamme ventovierauden, teemme itsemme näkyväksi ja tuntevaksi ja tulemme tietoiseksi toisen minuuden olemassaolosta. Viestinä on oman ja toisen ihmisen todellisuuden luomista ja siihen vaikuttamista.

Koska viestintä on todellisuuden rakentamista, sillä on väliä, mitä ja miten viestimme toiselle ihmiselle. Se, miten ja mihin tarkoitukseen käytämme yhteyttä toiseen, on osa toisen totuutta olemassaolosta. Pienestä sanasta voi tulla suuri - oli tarkoituksena sitten kehua tai loukata. Miten toisen ihmisen hyväksikäyttö voi vaikuttaa ihmisen käsitykseen itsestä? Entä miten valehtelu muuttaa toisen ihmisen käsitystä totuudesta? Emme välttämättä aina ymmärrä, miten suuri vaikutus meillä voi olla toisiin ihmisiin. Hurjinta on, että iso osa viestinnästämme on tiedostamatonta, spontaania ja harkitsematonta.

Sanotaan, että meidän tulisi saada olla juuri sellaisia kuin olemme. Ne, jotka ovat aitoja ystäviä, ymmärtävät ja pysyvät matkassa mukana. Mitä jos jokainen ajattelisi niin? Jos jokainen ajattelisi, että tuon toisen täytyy ymmärtää minua ja hyväksyä minut sellaisena kuin olen. Silloinhan kaikki odottaisivat, että toiset ihmiset ovat itseä varten ja ihmissuhteiden onnistuminen on heidän vastuullaan. Mutta kun kaikki ajattelevat niin, kukaan ei ota vastuuta omasta toiminnastaan ja tavastaan olla ihmissuhteessa.

Meillä on vastuu omasta viestinnästämme niin tosielämässä kuin sosiaalisessa mediassa. Vastuu korostuu erityisesti silloin, kun olemme tekemisissä sellaisten ihmisten tai ihmisryhmien (esimerkiksi lapset ja nuoret) kanssa, jotka ovat erityisen herkkiä viestinnälle ja sen vaikutuksille. Tulemmeko esimerkiksi ajatelleeksi, että valehtelu on vallankäyttöä? Kertomatta jättäminen on tietoista toiseen ihmiseen ja hänen todellisuuteensa vaikuttamista. Millaisia seurauksia viestinnällämme on toisen ihmisen elämässä?

En väitä, että nyt kaikkien pitää haudata itsensä ja oma tahtonsa, olla kaikille mieliksi ja miettiä joka hetki tarkkaan, mitä ja miten viestii. Eihän kukaan pysty sellaiseen. Mutta aina silloin tällöin voisi olla viisasta pysähtyä pohtimaan, miten minulla on tapana viestiä muille ihmisille. Voisitko tulla tietoiseksi itsestäsi viestijänä? Tietoisuuden kautta meillä on mahdollisuus tunnistaa, millaisia olemme. Sen avulla taas voimme hakeutua sellaiseen seuraan, jossa saamme olla enemmän omia itsejämme sellaisten ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät meitä luonnostaan. Silloin ei tarvitse olla koko ajan stressaamassa, mitä suustaan päästää.

Omaa tapaa viestiä voi arvioida seuraamalla, miten muut ihmiset käyttäytyvät ja viestivät omassa seurassa. Ovatko ihmiset ympärilläsi pääsääntöisesti iloisia ja avoimia vai muuttuvatko muut yhtäkkiä hiljaisiksi tai vaivaantuneiksi? Millainen olo toiselle kenties tulee, kun hän on minun kanssani tekemisissä? Miten avaan yhteyden toiseen ihmiseen vai onko minulla jopa tapana ohittaa tervehdykset ja mennä suoraan asiaan? Miten otan asioita esille ja miten ilmaisen mielipiteeni? Vai jäänkö mieluummin kuuntelemaan muita? Mitä asioita kerron ja millaisissa tilanteissa? Entä mitä jätän kertomatta ja miksi?

Viestintä on totistinta todellisuutta, sen luomista ja muokkaamista, rakentamista ja epätodeksi muuttamista. Minun viestinnästäni tulee osa sinun olemassaoloasi. Ja koska minä voin vaikuttaa sinuun, minulla on vastuu siitä, miten olen kanssasi tekemisissä.

Ihmistä pitkin voi itseensä matkustaa

Sanotaan, että pitäisi elää omaa elämää, eikä keskittyä muiden asioihin. "Ja että ihmistä pitkin sä et ikinä voi itseesi matkustaa" (Apulanta - Valot pimeyksien reunoilla). Ei kannata kadehtia muita, vaan panostaa omien vahvuuksien löytämiseen. Mutta silloin, kun on hukannut itsensä, etsimisen aloittaminen ilman muita on kovin vaikeaa.

Kirjoitan paljon itsensä tuntemisen merkityksestä. Itsensä tunteminen on lähtökohta ja edellytys onnellisuudelle ja hyvinvoinnille, koska vain tietämällä, kuka on ja mitä haluaa, voi aktiivisesti muodostaa elämästään itselle sopivaa. Ihmiset, jotka eivät oikeastaan tiedä, mitä haluavat, eivätkä ota oman elämänsä ohjia käsiinsä, syyttävät aina muita elämänsä epäkohdista. Tällöin ei koskaan ota vastuuta omasta onnellisuudesta, eikä koskaan saa sitä, mitä haluaa.

Kun tuntuu epävarmalta olla minä, voi olla hyödyllistä suunnata huomio hetkeksi muihin. Kenestä pidän? Kuka saa otsasuoneni tykyttämään ärsytyksestä? Millaisia ihmisiä arvostan ja millaisia taas en? Millaisia ominaisuuksia minulla itselläni on suhteessa muihin? Millainen en ainakaan ole tai en halua olla? Millaisia ominaisuuksia arvostamissani ihmisissä on? Mitä sellaista haluaisin omaan elämääni, mitä toisella on? Mikä saa minut ärsyynytymään toisen ihmisen seurassa? Mitä voin oppia muilta ihmisiltä tullakseni sellaiseksi kuin haluan?

Tietoinen toisten ihmisten havainnointi auttaa meitä tunnistamaan ne asiat, mitä haluaisimme enemmän itsellemme ja omaan elämäämme. Jos haluaisimme esimerkiksi olla itsevarmempia, voimme oppia itsevarmalta ihmiseltä, miten hän suhtautuu vastoinkäymisiin. Jos taas toivoisimme olevamme ystävällisempiä toisille ihmisille, voimme opetella lisäämään päivittäiseen vuorovaikutukseemme muutaman kehun. Ja niin edelleen. Kun tiedämme, mitä haluamme, voimme ryhtyä lisäämään niitä asioita elämäämme.

Miksi tuo käyttäytyy noin?

Me olemme kaikki oman elämämme minuja. Olemme kokonaisuuksia, johon vaikuttavat monet asiat aina aiemmista elämänkokemuksista senhetkiseen tunnetilaan. Mitä tahansa teemmekin, hyvää tai pahaa - tavoittelemme sillä yleensä jotain itsellemme.

Kun olemme tekemisissä toistemme kanssa, meidän pitää vain hyväksyä, että minä olen sinun elämäsi sinä. Tiedämmehän omasta kokemuksesta, että monesti käytöksemme ja tekomme johtuvat jostain itsessämme olevasta syystä, eivät toisesta ihmisestä. Olemme pahalla tuulella, on vaikea elämäntilanne, stressaamme tai päätä särkee. Nämä vaikuttavat siihen, miten kohtaamme toisen. Huono käytös kertoo yleensä, että ihmisellä on ongelmia itsensä kanssa.

Ihmisellä on aina joku omasta elämästään kumpuava syy sille, miksi hän käyttäytyy ikävällä tavalla. On ihan sama, kuka siinä on vastassa. Toisen huono käytös ei johdu välttämättä siitä, mitä juuri me olemme tehneet joutuessamme kärsimään siitä. Lopulta sillä ei ole väliä, kuka sattuu olemaan huonon käytöksemme vastaanottaja. Kunhan saamme purkaa oloamme.

Emme enää tunne toisiamme

Sosiaalinen media on oikeastaan etäännyttänyt meitä muista ihmisistä. Olemme enemmän tietoisia muista ja heidän elämästään kuin koskaan ennen. Jaamme verkon välityksellä itsestämme enemmän ja suuremmalle porukalle kuin mitä voisimme toteuttaa tosielämässä. Silti sosiaalinen media on tehnyt meistä epäsosiaalisempia.

Pidämme sosialisen median välityksellä yhteyttä sellaisiin ihmisiin, jotka eivät muuten kuuluisi elämäämme. Vaihdamme helposti ja näppärästi kuulumiset näpytellen. Sosiaalinen media mahdollistaa ennen kuulumattoman tavan pitää verkostoa yllä ja laajentaa sitä.

Toisaalta se, mitä näemme ja luemme sosiaalisessa mediassa, on pelkkä raapaisu ihmisen todelliseen elämään. Sosiaalisen median tarinat ovat otteita sieltä ja täältä ja usein niitä yksittäisiä hetkiä, jolloin kaikki on ollut hyvin. Mitäkuuluuhyvää-keskustelut eivät oikeastaan kerro meille mitään. Olemme näennäisesti huomanneet toisen ja toinen meidät, mutta lopulta emme ole saaneet vuorovaikutuksesta mitään irti.

Yhteydenpidon helppous saa meidät ehkä jutustelemaan useammin, mutta elektroninen kommunikointi etenee harvoin pintaa syvemmälle. Emme oikeastaan kuule, mitä toinen ihminen todella ajattelee ja miksi. Sosiaalinen media on totuttanut meidät tarkastelemaan pelkkää pintaa, jonka vuoksi emme aina edes halua tai osaa vastaanottaa syvemmälle menevämpiä ajatuksia toisiltamme. Emme edes kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Mitä tiedät kaveriporukkasi ihmisistä? Mitä mieltä he ovat asioista ja miksi heillä on sellainen mielipide? Keitä kaverisi oikeastaan ovat? Niin, olemme sosiaalisina epäsosiaalisempia.

Maailma muuttuu ja samalla muuttuu ihmisten tapa olla toistensa kanssa. Ihmissuhteet ovat erilaisia ja niitä muodostetaan eri syistä kuin ennen. Enää ei tarvitse tuntea naapureita, mutta ystäväpiiri voi muodostua hyvin kansainvälisestä porukasta. Parisuhdetta ei muodosteta pelkän perheen perustamisen vuoksi, vaan toisen kanssa voi olla ihan vain huvikseen, vaikka tietäisi, ettei suhteesta tule elämänmittaista.

Onko vielä niitä, jotka kaipaavat tuntien mittaista ajatusten vaihtoa,

syvällistä oman itsen ja elämän pohdintaa toisen ihmisen kanssa

sekä tunnetta siitä, että minä tiedän sinusta kaiken?

Joskus ajatuksiin ei mahdu muita ihmisiä

Olen huomannut itsessäni, että mitä kiireisemmäksi koen elämäni, sitä tiukemmin käperryn itseeni. Minulla ei tahdo olla energiaa tavata muita ihmisiä, enkä keksi mitään puhuttavaa. Haluaisin vain olla tekemässä todo-listalla olevia asioita.

Silloin taas kun elämäni osa-alueet ovat tasapainossa keskenään ja koen asioiden olevan hallinnassani, kaipaan enemmän muiden ihmisten seuraa. Minulla on annettavaa ja olen aidosti kiinnostunut kuuntelemaan muita.

Niinä hetkinä, kun tuntuu, että kukaan ei ole kiinnostunut itsestä, sosiaalisissa tilanteissa on vaikeaa olla tai tuntuu, ettei itsellä tai toisella ole mitään kiinnostavaa sanottavaa, kannattaa muistaa, että jokainen kohtaaminen on ainutlaatuinen. Jokaisella kohtaamisella on erilainen aikansa ja paikkansa, niitä edeltävät tapahtumat ovat erilaisia ja tunneskaalat vaihtelevat. Syy ei ole siinä, että olisimme yhtäkkiä huonoja sosiaalisissa tilanteissa tai vähemmän kiinnostavia kuin ennen. Syy on usein ympäröivissä asioissa, mielessä liikkuvissa aiheissa, jotka eivät välttämättä anna tilaa antoisalle ja onnistuneelle kohtaamiselle.

Ehkä en halua tavata sinua tänään, koska minusta tuntuu, etten kykenisi mihinkään muuhun kuin kiireeni voivotteluun. En tarkoita, ettenkö olisi kiinnostunut sinusta tai pitäisin kaikkea muuta sinua tärkeämpänä. Tapaan sinut kuitenkin mielelläni toisena päivänä. Sitten haluan kuulla, mitä sinulle kuuluu ja minulla itsellänikin on paljon kerrottavaa.

Älä anna kateuden määritellä sinua

Kateus on voimakas tunne. Olen kirjoittanut siitä aiemminkin (aiempia tekstejä pääset lukemaan kateus-tunnisteen kautta) ja painottanut nimenomaan sitä, että kateus on muutettavissa oleva ajattelumalli.

Jos toisella on jotain, mitä kaipaisi omaan elämään, tulee helposti mieleen, ettei omalla saavutuksella ole väliä, koska toinen ehti ensin. Ei sillä ole merkitystä, mitä itse saavuttaa, koska joku muu on tehnyt saman jo aiemmin.

Totuus on, että joku on aina ehtinyt saavuttaa sen, mitä itse haluaisi. On turhaa tavoitella etulyöntiasemaa tai uniikkiutta. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sillä, mitä saavuttaa, ole väliä. Tavoitteen saavuttaminen vaati aina ja kaikilta työtä, jonka vuoksi arvokasta on juuri tehty työ - ei se, kuka tekee työn ensimmäisenä. Saavutuksen tausta on joka tapauksessa kaikilla erilainen, mikä tekee juuri työstä uniikin ja merkittävän. Kateudesta eroon pääsemisessä voi olla helpottavaa ajatella, että jos joku on saavuttanut jotain, mitä itsekin haluaa, ei toisen saavutus tarkoita, etteikö itse voisi kuitenkin pyrkiä samaan.

Sinä pystyt kaikkeen. Jos joku on tehnyt jotain, mitä sinä haluaisit, se vain todistaa, että sinunkin on mahdollista saavuttaa haluamasi. Ja jos et ole valmis näkemään vaivaa tavoitteesi saavuttamiseksi, hyväksy se ja päästä irti siitä tunteesta, että sinun pitää.

Älä anna kateuden määritellä sinua. Kateus on ohi menevä tunne, ei pysyvä olotila, joka kertoo, millainen sinä olet. Kateudesta irti päästäminen on parasta, mitä voit tehdä itsetuntosi ja elämänlaatusi parantamiseksi.

Minä olen suhteessa sinuun

Me kaikki haluamme olla osa jotain. Emme ole mitään ilman muita ihmisiä, jotka jakavat kokemuksemme, onnistumiset ja epäonnistumisen kanssamme. Haluamme olla osa jotain, mikä tekee meistä ja elämästämme merkityksellistä.

Joskus voi olla hankala löytää se jokin, johon kuuluu. Se oma porukka, yhteisö, ne omat ihmiset, jotka antavat merkityksen olemassaololle. Emme välttämättä tiedä, keitä olemme ja mitä haluamme, jolloin emme oikein osaa hakea sitä omaa paikkaamme. Välillä tuntuu, ettei kuulu mihinkään ja silloin tuntee helposti ahdistusta ja merkityksettömyyden tunteita. Silloin voisi olla paikallaan pysähtyä ja lopettaa itsen etsiminen muista. Yksinäisyys voi olla hyvä keino tutustua itseen ja sen avulla selvittää, mihin haluaa kuulua.

Olemme jatkuvasti uudistuvia ja muttuvia yksilöitä. Emme pysy aina samana. Sen vuoksi joudumme silloin tällöin pohtimaan uudelleen, olemmeko oikeassa paikassa oikeiden ihmisten kanssa. Kyseenalaistamme ympäristömme silloin, kun haluamme itse ottaa askeleita uuteen suuntaan. Se ei tarkoita, etteikö sillä, mitä jätämme taaksemme, olisi ollut merkitystä. Aiempi lähipiirimme on tehnyt meistä niitä, joita olemme, mutta olemme itse kasvaneet eri suuntaan. Ei ole aina muiden vika, ettei heidän kanssaan tunne oloaan hyväksi.

Elämä on yhteinen matka muiden ihmisten kanssa. Jotkut kulkevat kanssamme vain pienen hetken, kun toisten kanssa jaamme kaiken alusta loppuun. Vaikka minä on kaikkein tärkein, ei pitäisi unohtaa antaa tunnustusta toisille. 

Minä on suhteessa sinuun.

Ilman muita ei olisi minuja.

Loma-ajatuksia

Olin melkein kolme viikkoa lomalla. Loma teki hyvää - niin kuin aina. Matkustin, tein, näin, autoin ja olin. Enne kaikkea minulla oli aikaa palauttaa mieleeni ne asiat, jotka painuvat arjen vauhdissa taka-alalle, mutta jotka lopulta ovat niitä, jotka määrittävät meidät ihmisenä.

Arvot. Arvot antavat elämälle merkityksen ja muodostavat ihmisyyden perustan. Arvot erottavat ihmisen muista elollisista, koska arvot antavat toiminnalle muitakin vaihtoehtoja kuin evolutiivisbiologiset tarpeet jäädä eloon ja lisääntyä. Arvot määrittelevät, keitä me olemme ja mitä meistä tulee. Siksi on hyvä muistuttaa itselleen, millainen oma arvoperusta on ja elääkö sellaista elämää, joka on sopusoinnussa arvojen kanssa.

Itsekeskeisyys. Ihmiset ovat lopulta olemassa itseään varten. En usko puhtaaseen altruismiin - minä on aina oman elämän keskipiste. Itsekeskeisyyden taustalla voi kuitenkin olla useita päämääriä. Pitäisi muistaa, että itsekkyys on vain yksi itsekeskeisyyden lopputulos. Parhaimmillaan itsekeskeisyys johtaa itsetuntemukseen ja itsestä huolehtimiseen, joka mahdollistaa tasapainoisen elämän yhdessä muiden kanssa.

Ihmissuhteet. Muut ihmiset eivät ole olemassa ketään varten, vaan yhteisellä matkalla toistensa kanssa. On lähtökohtaisesti eri asia ylläpitää ihmissuhteita sen vuoksi, että niistä saa jotain kuin sen vuoksi, että me jaamme sattumalta tai tahallisesti osan elämästämme toistemme kanssa. Jos ihmissuhteiden ajattelee olevan "minun oikeuteni tai velvollisuuteni", toisesta ihmisestä muodostuu väline oman edun tavoittelulle. Se tekee ihmissuhteista halpoja ja kertakäyttöisiä. Ihmisarvo katoaa. Muut ihmiset ovat luonnollinen osa elämää ja lopulta on hyvin sattumanvaraista, keitä omassa elämässä sattuu kohtaamaan ja keihin muodostuu jonkinlainen ihmissuhde. Ihmissuhde on aina vastavuoroinen: pitää saada ottaa ja antaa, sopivassa suhteessa ja vastuullisesti toista kunnioittaen. Ja vaikkei näin kävisikään, toinen voi silti olla osa elämää - halusi tai ei. Asenteella voi vaikuttaa, tuleeko yhteisestä matkasta tuskallinen tai vaikka neutraali.

Hyvinvointi. Jos täällä kulkee vain kerran, miksi ei tekisi matkasta mahdollisimman hyvää? Uskon, että hyvinvointi lähtee hyvin voivasta fyysisestä vartalosta, jossa eri osat voivat toimia ja toteuttaa omaa tehtäväänsä. Sisäelimet saavat oikeanlaista ravintoa solujen käytettäväksi, vahva sydän rakastaa rytmivaihteluita, keuhkot saavat raitista ilmaa täytteekseen ja lihakset pääsevät töihin osoittamaan, että niistä on muuhunkin kuin istuskeluun. Kun keho voi hyvin, voi mieli keskittyä aistimaan, tuntemaan, työskentelemään ja rentoutumaan. Kun näitä osaa vielä toteuttaa tavalla, josta nauttii, hyvinvointi on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen asia.

Me olemme ihmisiä, melkoisen monimutkaisia evoluution taidonnäytteitä. Meillä on taivas yllämme ja maa jalkojen alla, upeita lajitovereita rinnallamme ja mahdollisuus tulla miksi tahansa. Elämää päin!

Ihminen ihmiselle

Mihin kadotimme ihmisyyden? Piiloudumme muovisten materiavuoriemme sisään ja koristelemme ne erilaisilla brändeillä ja statuksilla. Ymmärrämmekö, että olemme kaikki ihmisiä - pohjimmiltamme samaa verta ja hikeä?

Osaammeko arvostaa ja kunnioittaa? Rakastammeko todella toista, vai rakastammeko toisen kautta itseämme? Olemme niin kiinnostuneita itsestämme, että unohdamme muiden olevan kiinnostuneita itsestään. Minun ympärilläni olevat ihmiset ajattelevat minun olevan heidän ympärillään oleva ihminen. Maailman napa vaihtaa kuvakulmaa katsojan mukaan.

Teemmekö ihmisestä vähemmän ihmisen, kun näemme pelkän ulkopuolen, ominaisuuden tai piirteen? Määritämmekö tahallisesti tai vahingossa ihmisen epäinhimilliseksi? Ihmisyys ei tarkoita, että vain minä olen sellainen, vaan jokainen meistä on tunteva, aistiva ja kokeva kokonaisuus. Jokaisella meistä on oma, ihan yhtä todellinen kokemus maailmasta.

Kun unohdamme, että ihminen on ihminen, pystymme hurjiin tekoihin. Oikeutamme epäoikeudenmukaisia asioita, koemme omaavamme valtaa toisiin, haluamme olla parempia ja mitätöimme helpommin.

Jospa kohtaisimme toisemme ihmisinä, ilman ajatusta siitä,

millainen ihmisen pitäisi olla. Ollaan ihminen ihmiselle.

Neljä askelta kateuden voittamiseksi

Ei ole mitään inhottavampaa tunnetta kuin kateus. Kateus on syvältä sisimmästä nouseva piinaaja, joka pujottaa pitkät sormensa tunnekeskukseen, hivuttautuu kaikkien ajatusten taka-alalle, kieltäytyy kuuntelemasta järkeä ja uhmaa itsetuntoa. Kateus on synkkä ja tuhoava seuralainen.

Kateus voi olla voimakasta tai lievää. Toisinaan kateus on inspiroiva voima, joka saa yrittämään kovemmin. Useimmiten kateus on kuitenkin piilevä, kiiluvasilmäinen pirulainen, joka piikittää silloin, kun vähiten kaipaisi. Tällainen kateus kalvaa ihmissuhteita ja saa epäilemään omaa itseä.

Jos kateus on häiritsevä osa elämää, sitä on turha yrittää kieltää tai peittää. Kateus on kohdattava silmästä silmään. Kateuden voittaminen edellyttää tutustumista itseen sekä omiin haluihin ja pelkoihin.

1. Ensimmäinen askel on tunnustaa kateus. Milloin tunnen kateutta? Miltä kateus tuntuu? Millaisia tuntemuksia ja ajatuksia kateus aiheuttaa minussa? Tule tietoiseksi kateudesta sisälläsi, mutta älä tuomitse, äläkä yritä muuttaa sitä.
2. Seuraavaksi kateus on tunnistettava. Missä tilanteissa kateus iskee? Kenelle olen kateellinen? Mitä sellaista toisella on, mikä saa minut kateelliseksi?
3. Kolmas vaihe on pohtia, haluaisiko itse omaan elämään sen, mistä on toisen elämässä kateellinen. Usein on niin, että olemme kateellisia jostain, joka meillä itsellämme oikeastaan on jo. Kyse voi myös olla siitä, että tuntee kateutta jostain asiasta, mikä ei oikeastaan olisi edes kovin tärkeää omassa elämässä. Tarvitseeko minun tuntea kateutta tuosta asiasta? Miten elämäni paranisi, jos minulla olisi jotain, mitä havittelen toiselta? Mitä vastaavaa minulla itselläni on, josta koen kateutta?
4. Neljäntenä mietiskeltävänä asiana on, mitä sellaista minulla on, mistä muut saattavat tuntea kateutta. Itselle mitätön asia voi aiheuttaa suurta kateutta toisella. Kun ymmärtää, että muut kadehtivat itseä ihan samalla tavalla kuin itse muita, on kateudesta helpompaa päästää irti.Eihän minun tarvitse olla kateellinen.

"Tavallisen ihmisluonnon ominaisuuksista on kateus kaikkein ikävin.

Kadehtija ei ainoastaan halua tuottaa vahinkoa kadehtimalleen,

vaan kateus tekee hänet itsensäkin onnettomaksi…
Jokaisen, joka haluaa lisätä ihmisten onnellisuutta,

täytyy pyrkiä lisäämään ihailua ja vähentämään kateutta…
Kateus on peloittava onnellisuuden este."

-Bertrand Russell

Aforismi: https://ilopisara.wordpress.com/

Kasvu tarvitsee tilaa

Sanonta kuuluu, että ne, joilla on vähiten sanottavaa, ovat eniten äänessä. Sanonta on siitä hyvä, että se laittaa luun kurkkuun. Tai herneen nenään. Kummin vain, ongelmana on, että sanonta toteuttaa itse itseään. Ne, joilla olisi jotain sanottavaa, eivät uskalla olla äänessä etteivät vaikuttaisi hölösuilta.

Välillä tuntuu, että kaikilla mielipiteillä pitää olla perusteita. Varsinkin silloin, jos haluaa olla uskottava, omien mielipiteiden takana tulee olla kovaa faktaa, useita eri näkökulmia, huomioon ottamista ja viimeisteltyjä ajatuksia. Ettei vaan tee itsestään tyhjänjauhajaa ja trollaajaa.

Perustellut mielipiteet ovat tärkeitä, mutta usein unohtuu, että ihmiset rakentavat yhteistä ja jaettua todellisuuttaan vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutustilanteet ovat usein spontaaneja; ne tulevat yllättäen vastaan, eikä niihin ei ole voinut varauta opettelemalla argumentteja ulkoa. Vuorovaikutuksessa mielipidettä vaativat aiheet elävät, eikä omia mielipiteitä voi jäädä miettimään kovin pitkäksi aikaa, jos aikoo pysyä tilanteessa mukana.

Vuorovaikutuksessa tulisi olla tilaa keskeneräisille ajatuksille. Pitää ymmärtää, että ensimmäisenä mieleen tuleva kommentti ei kerro koko totuutta sanojan ajatuksista. Ajatusten tulisi saada lentää, niitä pitäisi kuunnella - muttei liian vakavasti - ja niiden tulisi antaa kehittyä ja muotoutua keskustelun edetessä. Tai vaikka seuraavalla kerralla. Mielipiteet muodostuvat siinä hetkessä niiden ihmisten kanssa, jotka jakavat sosiaalisen tilanteen.

Eihän se sitä tarkoita, että jos joskus olemme jotain mieltä, ettemme voisi toisella kerralla olla toista mieltä. Välillä oikein hävettää, mitä silloin joskus on tullut sanottua. "Mutta sähän silloin sanoit että..." -kommentit ovat turhauttavia, kun omat ajatukset ovat menneet eteenpäin. Niin sanoin, mutta... Niissä tilanteissa olisi tärkeää oivaltaa, että me olemme kaikki keskeneräisiä, kasvavia ja kehittyviä.

Pitää antaa tilaa kasvaa ja tulla erilaiseksi.