Kasvu tarvitsee sanoja

Olen tenhnyt pientä tutkimusta blogin lukijoiden käyttäytymisestä. Käyttäytymiseen liittyy muutama piirre, jotka kuvaavat mielestäni oivallisesti inhimillisyyttä.

Julkaisen uusimmat blogipäivitykset yleensä Facebookissa omassa profiilissani. Tämä aiheuttaa joka kerta kävijämääräpiikin, joista innokkaimmat jättävät jälkensä käynnistä - eivät blogin kommenttiboksiin, vaan Facebookissa tykkäyksellä.

Tykkäysmäärät eivät ole huimia, mutta niissä on selkeitä eroja blogitekstistä riippuen. Olen huomannut, että "kivat teemat", kuten hyvinvointi ja oman hyvinvoinnin parantaminen, yksilöllisyyden hyväksyminen ja kannustaminen inhimillisyyteen, keräävät enemmän tykkäyksiä kuin niin sanotut "haastavat teemat". Haastavia teemoja ovat esimerkiksi itsensä kehittäminen, kateus, asenteiden arvostelu ja vastuuttomuus. Kaikkia tekstejä luetaan suurin piirtein saman verran ("haastavia teemoja" jopa ehkä vähän enemmän), mutta vain kivat teemat keräävät kehuja.

Uskon, että ikävien asioiden sanominen ääneen on kiinnostavaa, mutta ärsyttävää. Tuntuu kurjalta lukea jotain ei-niin-kivaa, joka osuu ja uppoaa. On muistettava, että kehitys edellyttää hyppyä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta on läpi käytynä ehdottomasti ikävien fiilisten arvoista. Omien virheiden tunnistaminen ja tunnustaminen ei ole noloa. Nolompaa on, ettei koskaan näe niitä.

Tavoitteenani ei ole loukata ketään. En halua arvostella, enkä tuomita. Totuus on, että olemme kaikki virheellisiä ja puutteellisia ihmisiä. Ollaksemme vähän vähemmän virheellisiä tai puutteellisia, meidän on tultava tietoiseksi sekä hyvistä että huonoista puolistamme. Vain tietämällä voimme työstää niitä asioita, joiden haluamme muuttuvan. Jokainen saa sitten itse määritellä, mitä haluaa itsessään muuttaa. Toiset ovat tavoitteellisempia kuin toiset, mutta se ei tee kenestäkään huonompaa.

Minun tavoitteeni on herätellä ajattelemaan. Toivon, että tekstini inspiroivat, jäävät sinne takaraivon perukoille kutkuttamaan ja saavat uskomaan siihen, että jokainen on hyvä. Hyvyys voi tulla kasvusta tai paikallaan olosta. Minä annan sanoja kasvulle, mutta se ei tarkoita, etteikö paikallaan olo olisi tärkeää.

Parasta olisi löytää ne paikat, missä kasvua tarvitaan ja

huomata ne asiat, jotka ovat hyviä sellaisenaan.

Kiehuntaa kuumista fitnesskuvista

Fitnessvillitys on herättänyt jo jonkin aikaa enemmän ja vähemmän kuhinaa. On pöhisty esimerkiksi fitneksen vallankumouksesta ja yleistymisestä, lajin terveellisyydestä sekä siitä mikä oikeastaan on fitnestä ja mikä ei. Tällä hetkellä puhistaan fitnessmisujen somekuvajulkaisuista.

Pääongelmana on, että vähemmän fitneksiä harmittaa, kun timmit kisut esittelevät hyveitään vähissä vaatteissa ja kuvia julkaisevia ärsyttää, kun heidän ei anneta toteuttaa itseään omalla tavallaan. Tyypillisiä argumentteja puolesta ja vastaan ovat: lasten silmät menevät pilalle kuvia katsellessa, nuoret tytöt tekevät itsestään lapsipornotähtiä matkimalla vähäpukeisia fitnesskuvia, miehetkin julkaisevat paidattomia kuvia, joten mikseivät naiset saisi, kateelliset panettelevat.

Katsoi asiaa kummasta näkökulmasta tahansa, jokaiselle on selvää, että vähillä vaatteilla verhoiltujen timmien vartalokuvien tarkoitus on provosoida. Kuvia julkaisevat fitnessharrastajat haluavat osoittaa, että työllä saa tuloksia. Vähemmän fitnekset taas reagoivat juuri kuvien julkaisijoiden haluamalla tavalla; provosoituen. Ja kun nuotioon heittää lisää puuta, tuli leimahtaa. Kohu nostaa kohun kynnystä, jolloin (tässä tapauksessa vaatteiden osalta) vähempi on parempi.

Kukin tyylillään, mutta jokaisen olisi hyvä pohtia omaa vastuutaan. Kuka katsoo julkaisuja, kenen ja miksi? Netti ei ole pullollaan puolialastonkuvia. Jokainen näpyttelee omat hakusanansa Googleen ja klikkailee omien kuvakanaviensa seurattavat. Sitä näkee, mitä haluaa. Jos muiden hyvännäköiset vartalot ärsyttävät tai tekevät oman olon riittämättömäksi, kannattaa miettiä, mistä oma reaktio johtuu.

Toisaalta toisin päin; kuka julkaisee, kenelle ja miksi? Jokainen voi itse vaikuttaa omilla julkaisuillaan siihen, millaista huomiota saa osakseen. Jos itseen kohdistuva palaute ei ole mieleistä, kannattaa kurkata omista profiileista, millaisia mielikuvia kuvillaan aiheuttaa. On eri asia julkaista kuvia mustikkaämpäristä kuin stringipepusta - se nyt vaan kertoo jotain ihmisestä. Mikä tahansa itseen liittyvän täydellisen ominaisuuden esitteleminen aiheuttaa helposti kateutta, epävarmuutta ja uhkan kokemuksia muissa ihmisissä, jolloin reaktio on negatiivinen.

Kuvat: fansshare.com & hdwallpapers.cat

Kysymys ei kuulu, onko vähissä vaatteissa esiintyminen oikein vai väärin.

Kyse on molemmin puolin siitä, että sitä saa, mitä tilaa.

Kun joku tulee arvioimaan itseä

Yliopistomaailmassa pääsee useammin kuin toisinaan seuraamaan tilanteita, joissa opiskelijat kyseenalaistavat luennoitsijoita tai arvostelevat heidän esittämiänsä asioita. Sellaisia tilanteita on mielenkiintoista seurata sivusta.

Toisaalta tällaisena vielä aika keltanokkaopiskelijana vähän pelottaa kuunnella, kun asiantuntijaa kyseenalaistetaan, mutta toisaalta kriittiset näkökulmat tuovat asioihin lisää perspektiiviä. Niin kuin eräs yliopisto-opettaja totesi: "Kolikolla on kaksi puolta ja sen lisäksi se lisäpinta, mikä kolikon reunalla kulkee."

Kaikkein mielenkiintoisinta kyseenalaistamisissa on seurata luennoitsijoiden reaktioita. Yllätyn joka kerta, kuinka viisaasti luennoitsijat tarttuvat kritiikkiin. Luennoitsijat kuuntelevat rauhassa opiskelijan mielipiteen, antavat sanoista tunnustusta ja perustelevat sitten uudelleen, miksi ovat valinneet kyseessä olevaan aiheeseen käyttämänsä lähestymistavan tai näkökulman. Jos opiskelija osoittaa kommentillaan, ettei ole ymmärtänyt luennoitsijan kertomaa asiaa, luennoitsija selittää asian uudelleen ymmärrettävämmällä tavalla.

Palautteen - niin negatiivisen kuin positiivisenkin - saaminen on yllättävän vaikeaa. Sitä täytyy opetella. Täytyy opetella sietämään sitä, että joku tulee arvioimaan itseen liittyviä asioita.

Varsinkin negatiivista palautetta saadessa tärkeintä on osata ulkoistaa omat tunteet. Epäreiluuden, häpeän, surullisuuden, vihan yms. tunteet eivät kuulu palautteen vastaanottamiseen, koska tunteiden vallassa ei kykene oikeasti kuulemaan ja ymmärtämään, mitä sanottavaa toisella on. Silloin palautteeseen ei osaa reagoida rakentavalla tavalla.

Lisäksi pitää ymmärtää se, että oli palaute millaista tahansa, sen tarkoitus ei ole arvostella sinua ihmisenä. Ei ainakaan hyvän palautteen. Huono palaute on sitten eri asia; siihen ei kannata uhrata yhtään sen enempää ajatusta kuin palautteen antajakaan on uhrannut.

Lue lisää positiivisen palautteen saamisesta: Kehuja