Älä anna arjen hukuttaa yhteyttäsi itseesi

Välillä minusta tuntuu, että leijailen. Olen kuin ilmavirtojen aallokon riepottelema pikkulintu, joka tahtoisi laskeutua, mutta johon jokainen tuulenpuuska lennättää vielä hieman korkeammalle pilvien valtakuntaan. Tunnit, päivät ja viikot vilistvät allani, ulottumattomissani. Minulla on tunne siitä, etten pysty vaikuttamaan etenemiseeni, vaan leijailen arjen riepoteltavana.

Tuttu tunne?

Arjella on tapana tarrautua meihin kuin takiainen neulesormikkaisiin. Keskitymme niin suorittamaan velvollisuuksia, että unohdamme, miksi oikeastaan elämme.

Arjessa ei ole mitään pahaa. Suorittamisessakaan ei ole tiettyyn rajaan asti mitään pahaa - usein on välttämätöntä tehdä tiettyjä vähemmän mieluisia asioita, jolloin suorittamisfiilis on hyvä keino saada hommat tehtyä. Ongelma syntyy silloin, kun kaikista miellyttävistä ja epämiellyttävistä asioista tulee valtava tekemisten vyyhti, jonka selvittämisen välissä ei ole aikaa pysähtyä miettimään, miksi tekee mitäkin ja mitä iloa tekemisistä on. Oman arjen ja tekemisten merkitys hukkuu.

Kuuntele ja tiedosta

Silloin, kun on vähiten aikaa, pysähtymisen merkitys korostuu.

Minulla oli kamala viikko. Yritin parannella rajua flunssaa samalla, kun kalenterini oli täynnä jumppa- ja joogaohjauksia, palavereita, luentoja ja opiskelutehtäviä. Keskiviikkoiltana, kun minun olisi tehnyt mieli jäädä peiton alle itkemään väsymystäni, raahauduin yinjoogaharjoitukseen. Reilun tunnin ajan kuuntelin hengitystäni ja tunnustelin kehoani.

Palasin omaan keskukseeni ja muistin, kuka olen, miksi olen ja mitä merkitystä sillä, mitä olen ja teen, on. Olin helpottunut, oloni oli levännyt ja tulevat tekemiset tuntuivat mielessäni vähän vähemmän kuormittavilta.

Pysähdy

Kun arki meinaa napata mukaansa, on tärkeää pysähtyä. Se ei tarkoita, että parin viikon päästä tuleva vapaa viikonloppu riittäisi. On hyvä, että pimeydessä on majakka - on jotain mukavaa, jota odottaa - mutta tärkeintä olisi löytää palautumisen hetkiä arjen keskellä.

Pysähtymiselle voi olla monia erilaisia tapoja. Hyväksi todettuja ovat:

• Rauhallinen uloshengitys: yllättävän usein kehomme kuormitus kasvaa hapenpuutteen vuoksi. Lapsenkin pipiin puhalletaan, koska pitkä uloshengitys rauhoittaa, rentouttaa ja poistaa kipua.
• Tietoinen läsnäolo: tunne, miltä maa tuntuu jalkojen alla, miltä liike tuntuu hartioissa, mitä haistat, kuulet, maistat ja näet. Antaudu hetkeksi tutkimaan tätä hetkeä ilman kognitiivisia toimintoja. Tietoista läsnäoloa voi myös olla keskusteluun antautuminen, hyvän kirjan lukeminen tai jokin muu itselle mielekäs tekeminen.
• Pieni hetki itselle: tunnista ne hetket jokapäiväisestä arjestasi, jotka ovat juuri sinulle tärkeitä. Onko se esimerkiksi automatka kotiin, pieni yksin tehty kävelylenkki lounaalla, hyvän kirjan lukeminen kahvitauolla tai lämmin suihku? Anna arvoa näille elintärkeille hetkille.
• Varaa riittävästi aikaa hyville yöunille. Niiden merkitystä ei voi korostaa liikaa. Silloinkin, kun tuntuu, että nukkuminen on välttämätön paha, jotta pääsee suorittamaan seuraavan päivän asioita, riittävät yöunet ovat elintärkeät. Ne auttavat jaksamaan, ehkäisevät kuormittumisen kroonistumista ja parantavat mielialaa.

Millä tavalla sinä otat tänään yhteyden omaan keskukseesi?

Lämmöllä,
Merianna, merianna.rossi@gmail.com

Peilin edessä

Joogatunneillani sanon tarvittaessa oppilaille:

"Kuten huomaatte, tässä salissa on iso peili. Pyydän teitä kuitenkin kiinnittämään enemmän huomiota siihen, miltä liike tai asana teistä tuntuu kuin siihen, miltä se näyttää. Voitte tarvittaessa vilkaista linjauksia peilistä, mutta tärkeämpää on keskittyä siihen, että asana tuntuu hyvältä. Täällä kukaan ei ole arvioimassa teitä."

Niin joogasalissa kuin maton ulkopuolellakin elämämme on täynnä peilejä. Näämme oman heijastuksemme melkein missä tahansa liikummekin; vessan seinällä, näyteikkunoista, auton kyljestä tai vesilammikon pinnasta. Sillä hetkellä, kun vilkaisemme omaa heijastustamme, asetumme hetkeksi itsemme ulkopuolelle tarkastelemaan itseämme niin kuin ulkopuolinen tarkastelisi.

Erona on, että tarkastelemme itse itseämme kriittisemmin kuin kukaan meitä katsova.

Vietin muutaman päivän mökillä. Isovanhempieni mökki sijaitsee useiden kilometrien päästä isosta tiestä, metsän keskellä ja järven rannalla. Siellä joogatessani en nähnyt heijastustani. En oikeastaan katsellut itseäni peilistä muutenkaan, koska ainoat peilit mökillä ja saunatuvassa ovat pieniä ja sillä korkeudella, että niistä näkee pelkät kasvot.

Miltä peilitön elämä tuntui?

Vapauttavalta, rennolta ja helpottavalta. Armolliselta. Pystyin keskittymään enemmän siihen, miltä minusta tuntui kuin siihen, miltä näytin. Käännyin kuuntelemaan itseäni.

Lisäksi huomasin, että ylimääräisestä riisutussa ympäristössä rakkaiden ihmisten keskellä, myöskin eläviä peilejä oli vähemmän. Keskityin enemmän kuuntelemaan ja jakamaan kuin pohtimaan, mitä minun pitäisi tehdä tai sanoa.

Arjessa (ja kaupungissa eläessä) olemme usein koko ajan muiden ihmisten silmien alla. Töissä, koulussa, kaupungilla, harrastuksissa, kaupassa ja jopa kerrostalon yleisellä saunavuorolla olemme tahtomattammekin useiden elävien peilien edessä. Saatamme kuvitella, että muut jatkuvasti arvioivat ja vahtivat tekemisiämme ja sanomisiamme. Tai vaikka siihen ei kiinnittäisi tietoisesti huomiota, tiedostamatta tiedämme olevamme muiden seurassa.

Ylimääräisistä peileistä luopuminen tekee toisinaan hyvää. Silloin on enemmän aikaa kääntyä omaan itseen tutkimaan, miltä minusta todella tuntuu ja mitä oikeasti tarvitsen.

Heijastamatta,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

Mielen hiljaisuus: Mitä se on ja mistä sitä saa?

Olen pohtinut viime aikoina paljon palautumista ja etenkin rauhaa mielessä. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Entä miltä se tuntuu? Miksi se on tärkeää? Millä tavalla se ilmenee minussa? Mitä eroa on kuormittuneella ja palautuneella mielellä?

Mitä on meteli mielessä?

 

Se on yrityksiä tehdä asioita samaan aikaan, keskeneräisiä ja jumiin jääneitä ajatuksia, menneisyyden kelaamista, tulevaisuuden suunnittelua, käsittelemättä jääneitä tunteita, unohtuneita hymyjä, huomaamatta jääneitä asioita, epävarmuutta omasta riittävyydestä, kykenemättömyyttä priorisoida asioita, kiiretä ja sumussa elämistä.

Mieli kaipaa tyhjentämistä. Sen pitää aina silloin tällöin saada resetoida itsensä ja laskeutua lepoon. Levossa aivot järjestelevät hermoja ja uusivat hermoratoja, korjaavat itseään ja poistavat ylimääräistä kuonaa. Aivot uusiutuvat ja siihen ne tarvitsevat hiljaisuutta.

Mitä on mielen hiljaisuus?

Se on hitaita ja selkeitä ajatuksia, leppoisaa läsnäoloa, hyvällä täyttynyttä tyhjyyttä, olennaiseen ankkuroitunutta merkityksellisyyttä, onnellisuutta, luovuutta ja selkeyttä.

En tarkoita, että koko ajan pitäisi elää OM-nappi pohjassa. Mielen hiljaisuus voi olla yksittäisiä hetkiä, kuten tuleen unohtunutta katsetta, hiljainen hetki tyynellä järvellä, laskevan auringon puna pilvien reunasa, muutama minutti pidempään sängyssä aamulla tai silmien sulkemista ja rauhallista hengitystä kesken työpäivän. Minulla mieli hiljeni viikonloppuna, kun maalasin seinää ja sade rummutti tasaisesti ikkunaan.

Mistä mielen hiljaisuutta saa?

Meillä kaikilla on omat tapamme hiljentyä. Toiset tarvitsevat esimerkiksi kynttilöitä, äänimaljoja ja rukousnauhoja, kun toisten hiljaisuus syntyy kirjoittamalla, kitkemällä tai vaikka tiskatessa. Mieli hiljenee, kun sillä on riittävästi tilaa olla ratkomatta ongelmia, suunnittelematta tai tekemättä muuta kognitiivisesti vaativaa. 

Hektisessä aistiärsykkeiden tulvassa voi olla vaikeaa antaa aivojen levätä. Tutkimusten mukaan pelkästään keinovalon aiheuttama lisääntynyt valon määrä vaikuttaa aivoihin ja esimerkiksi hormonitoimintaan. Ympäristössämme on paljon sellaista, mikä pitää aivot väkisin virittyneinä. Sen vuoksi on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota tietoiseen hiljentymiseen.

Tietoinen hiljentyminen voi vaatia opettelua. Hiljentyvä mieli voi yllättää pintaan puskevine tunteineen ja muistoineen. Mutta kyllä mieli tottuu myös lepäämään, kun sille antaa mahdollisuuden. Yksi askel hiljaisuudessa onkin huomata, milloin ja millaisissa tilanteissa itse siirtyy tekijästä tarkkailijaksi. Milloin mielesi ei takerru mihinkään, vaan antaa ajatusten virrata tai tyhjenee kokonaan?

Jos mielen hiljaisuutta harjoittelee tietoisesti, siitä muodostuu jatkuvasti läsnä olevaa rauhaa erottaa tarpeellinen turhasta ja tärkeä ylimääräisestä. Rauha itää sydämessä ja kasvaa osaksi tapaa katsella maailmaa. Se on oivallinen maaperä hyvinvoinnille ja onnelliselle elämälle. Silloin oivaltaa, että tässä - juuri nyt - kaikki on hyvin.

Kiinnostaako sinua mielen hiljentymisen teema? Voisit olla kiinnostunut myös aiemmin julkaisemastani tekstistä Päänkin pitää levätä.

~~~
Mielen pysähtymistä voi harjoitella esimerkiksi tarjoamillani kesäjoogatunneilla Jyväskylässä. Lue lisää Onnittelut onnesta -verkkosivuilta!
~~~  

Rauhaa, rauhaa, rauhaa,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

Joogaa nakuna ja muita itsen kuuntelun harjoituksia

Yhtenä iltana olin yksin kotona ja podin turvotusta. Tiedäthän sen tunteen, kun maha ei meinaa mahtua nahkoihin ja olo on tukala?

Suihkusta tultuani kurottelin vaatekaapin ylähyllyltä yöpaitaa. Havahduin kehoni lähettämään viestiin: venytys tuntui hyvältä. Jatkoin kurkotuksia, taivuttelin kylkiä, venytin selkää. Liikkeiden vastapainoksi kaipasin selän pyöristystä, joten laskeudun eteentaivutukseen ja sieltä kyykkyyn. Yhtäkkiä havahduin joogaavani alasti.

Alasti oleminen ei tuntunut kovinkaan kummalliselta, mutta ihmettelin, miten minun ei ollut kylmä.

Joogasession jälkeen turvotus oli tiessään ja oloni helpottunut. Kokemus on jäänyt mieleeni oivallisena osoituksena siitä, että keho kertoo kyllä, mitä se kaipaa. Sitä pitää vain oppia kuuntelemaan.

 

Mitä minulle kuuluu? 

 

Kuinka usein pysähdymme kuuntelemaan sitä, mitä meille aidosti kuuluu? Pieni kysymys, mutta yllättävän vaikea; ainakin kysyä. 

Tasapaino mielen ja kehon välillä on onnellisuuden avain. Usein kuitenkin hukumme arjen aallokossa mielen mölyyn, joka pauhaa pitäisi, täytyy, tulisi, jos, mutta, sitku alkuisia ajatuksia. Ei jää aikaa, tilaa tai edes tilaisuutta pysähtyä syvimmän minän äärelle kysymään, mitä todella tarvitsen.

Nytku vahvistuu harjoittelemalla

 

Itsen äärelle pysähtyminen ja kehon viestien kuunteleminen edellyttävät hiljaisia hetkiä. Sellaisia, kun et oikeastaan ole menossa mihinkään tai tekemässä mitään. Hetkiä, jolloin et edes juurikaan ajattele. Silloin syvimmällä sinulla on tilaisuus saada äänensä kuuluviin.

Aluksi mielen hiljentymiseen sopivia tilanteita pitää järjestää. Ne voivat olla esimerkiksi harrastuksia, kuten lenkkeilyä, uintia, joogaa, meditaatiota, puutarhan hoitoa tai käsitöiden tekemistä. Näiden puuhien yhteydessä voi harjoitella mielen hiljentämistä.

Vähitellen mieli oppii hiljentymään itsestään. Tällöin opimme tulemaan vastaanottavaisemmiksi syvältä tuleville tärkeille viesteille. Ja miksi pitäisi? Koska syvällä meissä on vastaus.

Ja jos hetki on sopiva, saattaa vaikka päätyä helpottamaan turvotusta joogaamalla alasti.

~~~
Mielen pysähtymistä voi harjoitella esimerkiksi tarjoamillani kesäjoogatunneilla Jyväskylässä. Lue lisää verkkosivuilta!
~~~

Miten tehdä elämästä merkityksellistä?

Kirjoitin edellisessä tekstissäni, että jokainen meistä on riittävä pelkästään olemalla. Meidän ei tarvitse määrittää itseämme mitenkään ollaksemme jotain. Meidän ei tarvitse yrittää niin kovasti tai hankkia niin paljon todistaaksemme arvomme. Meidän ei tarvitse todistaa mitään. Pelkkä olemassaolomme kertoo meistä kaiken tärkeän.

Mitä oleminen sitten tarkoittaa? Jos on hyvä pelkästään olemalla,

mitä väliä sillä sitten on, miten elämänsä elää?

---

Kirjaimellisesti oleminen tarkoittaa, että jotain on. Jotain voi olla passiivisesti tai aktiivisesti. Oleminen voi olla myös jonkin tekemistä ja toteuttamista. Silloin se sisältää jonkinlaisen määrittelyn tarpeen; olla mitä, miten, missä ja miksi.

Elämä on matka, jonka mukana meidän on kuljettava. Ei ole mielekästä jäädä kyydistä, kun niin paljon on vielä kokematta. Emme voi siis vain olla sanan passiivisessa merkityksessä. Voimme istua kyydissä - tai mikä parempaa, tarttua rattiin ja ohjata elämäämme haluamaamme suuntaan. Voimme olla monella tavalla.

Meidän ei tarvitse määritellä itseämme. Silloin voimme olla miten tahansa. Mutta onko millä tahansa merkitystä itsellemme ja maailmalle? On tärkeää huomata, että sillä, miten on tai miten elämän lahjan käyttää, on väliä. On löydettävä oma merkityksellinen tapa toteuttaa itseä ja jakaa omaa elämänlahjaa.

Millä tavalla teet omasta elämästäsi merkityksellistä? Millä tavalla voisit tehdä olemisen olevaksi? Millä tavalla voisit rikastuttaa elämääsi ja jakaa sen olemisen merkityksen, mikä sinussa on?

---

Merkityksellinen elämä on lopulta hyvin yksinkertaista: elä niin, että voit olla elämääsi tyytyväinen. Elä arvojesi mukaan. Siitä syntyy merkitys.

Merkityksellinen elämä voi olla välillä haasteellista. Esimerkiksi sosiaaliset tai taloudelliset paineet saattavat ohjailla sinua voimakkaasti johonkin suuntaan ja voi vaatia rohkeutta ja päättäväisyyttä pysyä omalla polulla.

Mutta lopulta et elä ketään muuta varten.  Voit elää muiden kanssa ja merkityksesi voi syntyä muille elämisestä, mutta se on valinta. Voisit elää toisinkin. Valinnoillasi, isoilla ja pienillä, tiedostetuilla ja tiedostamattomilla, toteutat elämäsi merkitystä. Ne valinnat kannattaa tehdä arvoja palvellen. Silloin ei tarvitse miettiä epävarmana, valitsiko oikein.

Löydä omat arvosi ja elä niiden mukaan. Silloin teet parhaasi ja osoitat kiitollisuutta saamastasi arvokkaasta elämän lahjasta. Muuta sinulta ei voi vaatia.

Seuraavassa tekstissäni tulen antamaan vinkkejä omiin arvoihin tutustumista varten.

Minä olen sinä ja muita oivalluksia ihmisyydestä

Minä olen.

Jäikö lause kesken? Minä olen mitä?

Määrittämme itsemme usein sen avulla, mitä toteutamme elämässämme. Minä olen opiskelija, tytär, sisko, puoliso ja jumppaohjaaja. Minä olen myös joogi, kirjoittaja, koiranomistaja ja autoilija. Meidän on helppo määritellä itsemme instituutioiden, toimintamme ja omistustemme kautta. Voimme helposti kuvata itseämme myös tiettyjen tunnetilojen avulla; olen innostunut, stressaantunut tai väsynyt. Ajattelemme, että meidän on pakko olla jotain.

Elämme yhteiskunnassa, jossa meidät opetetaan määrittämään itsemme tekojen kautta. Jo pienenä meitä ohjataan ajattelemaan, mitä meistä tulee täyttääksemme yhteiskunnallisen velvollisuutemme.

Minä olen.

Mitä jos lause onkin täydellinen ja sisältää kaiken olennaisen ihmisyydestä? Minä olen. Siinä on kaikki, mikä määrittää minut. Se, että olen, tekee minut olevaksi.

Joogafilosofiassa (ja esim. kristinuskossa) ajatellaan, että oleminen, elämä itsessään on arvokasta. Pelkästään olemalla olen merkityksellinen. Riittää, että olen. Siinä on kaikki, minkä tarvitsee määrittää minua.

Jos minä olen arvokas pelkällä olemisellani, sama pätee sinuunkin. Sinä olet ja se on kaikessa yksinkertaisuudessaan riittävä määritelmä sinusta.

Jos yhdistän totuuden sinun ja minun ihmisyydestä, muodostuu väite:

Minä olen sinä.

Saivartelua?

Ajattelen, että jos me molemmat olemme yhtä arvokkaita pelkästään olemalla, meissä ei ole lopulta mitään eroa. Pelkkää olemistamme ei määrittele mikään, eikä meidän siksi tarvitse miettiä, miten olemme. Elämä meissä tekee meidät arvokkaiksi. Ja jos meillä molemmilla on elämä, olemme lopulta samanlaisia. Tässä ajattelussa sillä ei ole väliä, miten ja mihin käytämme elämämme.

Miten tämä ajatusleikki vaikuttaa siihen, mitä ajattelet itsestäsi? Entä toisista?

Minuun se vaikuttaa niin, että ymmärrän paremmin, miten samanlaisia ihmiset lopulta ovat. Erilaisuutemme on pelkkä ulkoinen havaintomme. Olemme lopulta kaikki samalla viivalla ja samanarvoisia. Olemme ihmisiä. Kun nyt oivalsin tämän, haluan olla enemmän ihminen ihmiselle.

Toiseksi ymmärsin, että minun ei tarvitse yrittää olla mitään ollakseni arvokas. Minä olen tärkeä silloinkin, kun minulta viedään kaikki. Nautin siitä, mitä olen, mutta on lohduttavaa tietää, että kun en enää jaksa toteuttaa mitään olemista, olen silti. Minun ei tarvitse enää yrittää niin paljon ollakseni jotain tai tullakseni joksikin.

Tai toisaalta minkään ei tarvitse määrittää minua. Ei sen, mitä olen ollut, eikä sen, mitä minun pitäisi olla. Ei senkään, mitä sinä ajattelet, että olen. Myös sinulla on lupa olla jotain muuta. Miksi rajoittaisimme määrittelyllä sitä, mitä voimme olla?

Määrittelemättömyys ei tarkoita pysähtymistä. Tämä oikeastaan vain lisää mielenkiintoa jatkaa matkaa, koska tieto tekee kulkemisesta turvallisempaa. En menetä lopulta mitään, vaikka epäonnistuisin. Olen silti.

Muista, että sinä olet.

Täyty tyhjyydestä - sinulla on lupa olla olematta mitään

Välillä minusta tuntuu, että pursuan uusia ideoita ja ajatuksia. Toisinaan olen aivan tyhjä. Silloin minussa ei ole mitään, mistä ottaa tai antaa. Mistä silloin saa voimaa painaa eteenpäin? Mistä silloin ammentaa, kun jotain pitäisi saada aikaiseksi?

---

Tyhjyys on kaiken muun poissaoloa. Silloin on turvauduttava siihen, mitä ei ole. Eli ei mihinkään. Tyhjyydessä on se hyvä puoli, että se ei edellytä mitään. Ei ole mitään, mistä liikkuva lähtisi liikkeelle. Ei ole liikkuvaa.

Liikkuvassa maailmassa ei toisaalta olisi varaa olla liikkumatta. Näin ollen tyhjyys saa olla enintään väliaikainen tila. Tähän perustuu esimerkiksi meditaatio. Hiljennetään mielen taukoamaton hälinä ja annetaan sen hävitä tyhjyyden äärettömyyteen. Sen avulla oivallamme, mikä on aidosti tärkeää. Hetkellinen tyhjyys kirkastaa täyden ja kun kirkkaus on täyttänyt mielen, on aika jatkaa matkaa. Tyhjyys on välitila, toimiva työkalu.

Toisinaan tyhjyys iskee huonoimmalla mahdollisella hetkellä. Juuri silloin, kun pitäisi olla menossa. Oireita ovat inspiraation puute, tyhjän paperin kammo, saamattomuus ja mielen sumeus. Tällöin on aika paikantaa, mistä tyhjyys syntyy. Onko se mielen puolustuskeino, koska menet liian kovaa? Jos vauhti on sokaissut sinut, on aika antaa itselle hengähdystauko. Vai onko tyhjyys käyttämättömänä olleen laiskottelevan mielen vastustusreaktio? Tässä tapauksessa hörppää lasi kylmää vettä ja puserra tyhjyyden tilalle sinnikkyys.

Pitkään jatkuva tyhjyys aiheuttaa merkityksettömyyttä. Mikään ei tunnu miltään. Tällöin voi olla aika pyytää apua tyhjyyden täyttämiseen.

Mutta hetkellinen tyhjyys on kuin autuas armopala nälkiintyneelle sielulle. Se muistuttaa, että lopulta liike lähtee pysähdyksestä.

---

Anna itsesi toisinaan tyhjentyä.

Sinulla on lupa olla olematta mitään.

Herätä uinunut uneksijasi

Olen löytänyt itsestäni hihhulin. Sellaisen vallattoman veitikan, joka uppoutuu mielikuvituksen salaisiin maisemiin, kirjaviin syysruskan metsiin ja utuisiin järviin. Haaveilen ja kehrään mielessäni unelmistani verkkoa, johon kääriydyn illan hämärtyessä. Minussa herää uinunut uneksija.

Olin pienenä aika mielikuvituksekas runotyttö, mutta elämä teki minusta pikkuaikuisen. Sellaisen vastuullisen kansalaisen, joka miettii asioita rationaalisesti ja realistisesti. Jalat maassa ja niin edelleen.

Mutta olen huomannut, että välillä on kiva kokeilla hypätä - heittäytyä hervottomaksi ja antautua ajatuksille. Sukeltaa mielen pohjattomiin lampiin ja tutustua intuition ihmemaahan. Teemme sitä jatkuvasti tiedostamattamme, mutta kuvittelemme järkemme hallitsevan.

Me ihmiset emme kuitenkaan ole niin järkeviä kuin kuvittelemme. Olemme evoluution tuottamia vietti-, vaisto- ja tunnekimppuja, joiden tekemisten motivaatiot pohjautuvat enimmäkseen elimistön homeostaasin tasapainottamiseen (Damansio, 2003). Olemme luontomme armoilla. Toisinaan on mielenkiintoista tehdä luonto meissä tietoisesti näkyväksi.

Ja on se tarpeellistakin. Joogafilosofian mukaan jokaisessa ihmisessä kohtaa kaksi energiaa: Shiva ja Shakti. Shiva on järkeilevä tietoisuus, kun Shakti on liikkeelle paneva voima, energia ja luonto. Shiva ja Shakti ovat yhdessä täydellisiä tasapainon tuottajia, eikä tasapainoa voi olla ilman kummankin läsnäoloa. (https://www.chakras.net/yoga-principles/22-shiva-and-shakti, luettu 12.12.2016) Shivan ajatteleva ja tietoinen olemus korostuu tietoyhteiskunnassamme, mutta Shaktin luonnollinen toteuttaminen jää järkeillessä vähemmälle. Shaktin olemusta on mahdollista voimistaa niin, että välillä antaa vaan mennä. Antaa liikkeen liikkua ja ajatusten virrata ilman jatkuvaa kontrollia. Päästää irti järkeilystä.

Kyllä elämä kantaa, vaikka välillä laittaisi kädet niskan taakse ja jäisi virtaan kellumaan.

Aina ei tarvitse olla niin järkevä. Sitten jaksaa taas tarpoa jalat maassa.

Anna mennä.

Kirjallisuus: Damansio, A. 2003. Spinozaa etsimässä - ilo, suru ja tuntevat aivot. Terra Cognita: Helsinki.