Toiveena parempi huominen: 6 vinkkiä mielialan ja itsetunnon kohottamiseen

Välillä minusta tuntuu, että olen maailman huonoin ihminen. Niinä hetkinä koko maailma tuntuu kaatuvan päälle, enkä minä osaa mitään korjatakseni tilannetta. Itsetunto on nollissa ja kyyneleet kirvelevät silmissä.

Meillä kaikilla on huonoja hetkiä. Ne ovat ok. Muista kuitenkin, etteivät ne ole todellisuutta. Ne ovat ohi meneviä ja hetkellisiä muistutuksia siitä, että olemme ihmisinä elossa.

Näillä käytännössä kokemillani vinkeillä kohotat itsetuntoa ja mielialaa paremman huomisen toivossa:

Sure surut ja jatka sitten matkaa. Tunteita ei kannata tukahduttaa, vaan anna niille niiden vaatima tila. Muista kuitenkin, että et ole yhtä kuin tunteesi. Tunteet ovat pohjimmiltaan kehon synnyttämiä reaktioita sisäistä tai ulkoista uhkaa vastaan, mutta ne eivät vastaa totuutta. Sure, kun surettaa, mutta älä jää tunteesi vangiksi. Anna tunteen jatkaa matkaa ja luovu sen herättämistä ajatuksista.

Tee säännöllisesti asioita, jotka saavat sinut voimaan hyvin. Onko sinulla tärkeä harrastus? Saatko varmuutta tiettyjen ihmisten kanssa olemisesta? Onko joku teko sellainen, joka saa olosi paremmaksi? Onko sinulla voimabiisiä tai vaikka -esinettä? Tule tietoiseksi sinulle tärkeistä asioista ja järjestä niille tilaa arjessa - myös silloin, kun ei ensimmäisenä tuntuisi siltä. Minun voima-asiani on päivittäinen hetki joogamatolla joogaten tai meditoiden. Voima-asiasi palauttaa sinut tärkeiden asioiden ja tunteiden äärelle, mikä kohottaa itsetuntoa.

Vietä aikaa luonnossa. Tutkimusten mukaan luonnossa oleilu parantaa itsetuntoa ja kohottaa mielialaa.

Tasapainoinen ruokavalio on terveen mielen perusta. Harjoita sopivasti itsekuria ja päätä laittaa ruokavaliosi kuntoon. Riittävästi ravinteikasta ravintoa säännöllisesti syötynä parantaa kehon toimintaa ja tasapainoa, joka puolestaan tasoittaa hormonitoimintaa ja sitä kautta mielenterveyttä. Älä kuitenkaan tuomitse itseäsi vääristä valinnoista, vaan hyväksy ne ja jatka kohti uutta parempaa valintaa.

Anna aikaa säännölliselle liikunnalle. Liikunta parantaa mielialaa, itsetuntemusta ja itsetuntoa. Luovu siitä ajatuksesta, että liikunnan pitäisi olla tietynlaista. Esimerkiksi kävely, jooga ja pyöräily ovat helppoja, taatusti hyödyllisiä matalan kynnyksen liikuntamuotoja, jotka sopivat stressaantuneellekin. Liikunnalle ei tarvitse asettaa tavoitteita - pelkkä hyvä olo on riittävä saavutus.

Arkisten asioiden tekeminen helpottaa. Pidä kiinni rutiineista ja pidä itsesi virkeänä puuhastellessa. Huomaa onnistumiset ja nauti siitä, että sinä saat olla ja tehdä.

Hyvää tätä päivää ja parempaa huomista!

Itsevarmana,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

Onnittelut onnesta -verkkosivut osoitteessa http://onnittelutonnesta.wordpress.com !

Tunteella, tunteetta vai yhteisellä matkalla? Ratkaisu siihen, kun tunteita on liikaa

Välillä tuntuu, että elämä on yhtä tunteiden rallia, jossa minä istun apukuskin paikalla ilman turvavöitä ja tunteet kaahaavat vauhtisokeus silmissä mutkaan. Liikaa tunteita!

Tunteella

Tunteet ovat osa inhimillistä elämää. Tunteet syntyvät kehon reagoidessa ulkoisiin tai sisäisiin ärsykkeisiin ja kulkeutuvat tiedostamattomasta mielestä tietoiseen. Tunne on siis olemassa, vaikka emme tiedostaisi sitä vielä. Tunteiden syntymistä ja ilmenemistä ei voi estää - ne ovat osa meitä.

Toiset ovat herkempiä kokemaan tunteita kuin toiset. Ilo, rakkaus ja nautinto ovat kokemisen arvoisia tunteita, mutta ei valoa ilman varjoa; voimakkaasti tunteville myös suru, ahdistus ja viha tuntuvat voimakkaina. Jatkuva tunneralli voi olla uuvuttavaa.

Tunne on - halusimme tai emme. Meidän päätettäväksemme jää, miten reagoimme tunteeseen ja miten annamme tunteen vaikuttaa olemiseemme, ajatuksiimme ja tekoihimme. Istummeko pelkääjän paikalla vai varaammeko itsellemme tilan olla ratissa?

Tunteetta?

Minä olen löytänyt vastauksen joogamatolta. Kipeä lihas tuntuu venytettäessä ikävältä, mutta kivun tiedostaminen, sen hyväksyminen ja rauhallinen hengitys auttavat pääsemään kivun yläpuolelle. Kun kivun näkee selkeästi, voi tietoisesti päättää, voiko sen kanssa elää vai ei. Sama pätee turhautumiseen, ärsyyntymiseen ja ahdistumiseen vaikeita jooga-asanoita harjoitellessa. Tunteen tiedostaminen mahdollistaa sen yläpuolelle asettumisen ja järkevän ajattelun. En ole huono ihminen, vaikka tänään en jaksakaan nostaa vartaloani päälläseisontaan. Olen pikemminkin tyytyväinen, että kuulin kehoni haluavan välttää sitä tässä hetkessä. Tunne tuli ja meni, enkä minä antanut sen jäädä asumaan.

Tunteiden kohtaamista helpottaa, kun ymmärtää niiden olevan väliaikaisia. Ne ovat kuin tuuli: jatkuvasti ohikulkumatkalla. Itse on tuulessa huojuva puu, joka antaa ilman keinuttaa oksia, mutta seisoo vankasti paikallaan, vaikka tuuli jatkaa matkaa. Meidän ei tarvitse olla yhtä kuin tunteemme.

"Kun tunteiden aalto laantuu, merkitystä on sillä, mitä jää jäljelle."
- Krzysztof, Karol Wojtyłan näytelmässä Korukauppiaan paja

Yhteisellä matkalla

Mikä sitten on sitä itseä, mihin voi kiinnittyä tunteiden myrskyssä? Puhdas tietoisuus, syvin sisin, kirkkain valo, Jumala tai mikä ikinä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Minä ymmärrän ankkuroituvani syvään tietoisuuteen, joka näkee asiat sellaisina kuin ne ovat ilman arviointia, arvostelua tai egon (eli tunteiden, asenteiden, epätietoisuuden ja itsekkyyden) värittämää linssiä. Tämä tietoisuus nojautuu puhtaisiin havaintoihin ja vahvoihin arvoihin. Niiden pohjalta se tietää, mikä on oikein ja mikä väärin minun elämässäni. Kun tiedän toimineeni oikein, minun ei tarvitse tarrautua esim. epävarmuuden tai ahdistuksen tunteisiin.

"Ihmiset, jotka antavat tapahtumien ja olosuhteiden määrätä elämänsä kulun, elävät reaktiivisesti. He eivät ole elämänsä herroja, he vain reagoivat elämään."
- Stedman Graham

Sinua saattavat kiinnostaa myös seuraavat tunteisiin liittyvät julkaisut: "Positiivisuus voi tukahduttaa elämän", "Nyt, ei myöhemmin", "Tunteilua", "Onni onnettomuudessa", "Tunteella", "Tunteella #2" ja "Elossa".

Tunteella,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

Verkkosivut: Onnittelut onnesta 

Menettämisestä

Pahin pelkomme on menetys Terveys, läheinen, omaisuus, elämä... Emme tavoittele mitään niin paljon kuin olla menettämättä.

Kun menettää, mitä jää? Muisto, mutta ei se sillä hetkellä lohduta. Jos vain voisi jotenkin saada takaisin.

Mutta elämässä ei ole mitään niin varmaa kuin menettää. Vaikka tiedämme sen, miksi se on niin vaikeaa?

Koska sillä on merkitystä. Haluamme säilyttää sen, mitä pidämme arvokkaana. Tai sitten olemme liian heikkoja tunnustaaksemme, että meidän on aika päästää irti.

Minulla on iäkäs koira. Tiedän, että viimeinen päivä tulee. Näen sen, kun katson koiraa silmiin. Siellä jossain syvällä katseen takana on hiljainen varmuus siitä, että elämä on luonnon lahja. Ja kun lahja on erääntynyt, luonto ei sano ei luonnolle. Koira ei ajattele menettämistä, vaan sitä, mitä sillä on nyt. Meidän ihmistenkin pitäisi.

Usein mietimme vain sitä, mitä joudumme itse menettämään. Kun taivas on illalla kirkas, katsotko koskaan tähtiin ja kysyt, kuka menettää, kun sinä menet?

Ehkä jossain ikuisuudessa - siellä, mihin lääketieteen armo loppuu - on jatkumo. Me elämme ikuisesti niissä, joihin jäimme.

Toivon, että menetettyänikin törmään vielä tuttuun luonnon katseeseen. Lupaukseen siitä, että se, minkä muistaa, ei häviä koskaan.

Herätä uinunut uneksijasi

Olen löytänyt itsestäni hihhulin. Sellaisen vallattoman veitikan, joka uppoutuu mielikuvituksen salaisiin maisemiin, kirjaviin syysruskan metsiin ja utuisiin järviin. Haaveilen ja kehrään mielessäni unelmistani verkkoa, johon kääriydyn illan hämärtyessä. Minussa herää uinunut uneksija.

Olin pienenä aika mielikuvituksekas runotyttö, mutta elämä teki minusta pikkuaikuisen. Sellaisen vastuullisen kansalaisen, joka miettii asioita rationaalisesti ja realistisesti. Jalat maassa ja niin edelleen.

Mutta olen huomannut, että välillä on kiva kokeilla hypätä - heittäytyä hervottomaksi ja antautua ajatuksille. Sukeltaa mielen pohjattomiin lampiin ja tutustua intuition ihmemaahan. Teemme sitä jatkuvasti tiedostamattamme, mutta kuvittelemme järkemme hallitsevan.

Me ihmiset emme kuitenkaan ole niin järkeviä kuin kuvittelemme. Olemme evoluution tuottamia vietti-, vaisto- ja tunnekimppuja, joiden tekemisten motivaatiot pohjautuvat enimmäkseen elimistön homeostaasin tasapainottamiseen (Damansio, 2003). Olemme luontomme armoilla. Toisinaan on mielenkiintoista tehdä luonto meissä tietoisesti näkyväksi.

Ja on se tarpeellistakin. Joogafilosofian mukaan jokaisessa ihmisessä kohtaa kaksi energiaa: Shiva ja Shakti. Shiva on järkeilevä tietoisuus, kun Shakti on liikkeelle paneva voima, energia ja luonto. Shiva ja Shakti ovat yhdessä täydellisiä tasapainon tuottajia, eikä tasapainoa voi olla ilman kummankin läsnäoloa. (https://www.chakras.net/yoga-principles/22-shiva-and-shakti, luettu 12.12.2016) Shivan ajatteleva ja tietoinen olemus korostuu tietoyhteiskunnassamme, mutta Shaktin luonnollinen toteuttaminen jää järkeillessä vähemmälle. Shaktin olemusta on mahdollista voimistaa niin, että välillä antaa vaan mennä. Antaa liikkeen liikkua ja ajatusten virrata ilman jatkuvaa kontrollia. Päästää irti järkeilystä.

Kyllä elämä kantaa, vaikka välillä laittaisi kädet niskan taakse ja jäisi virtaan kellumaan.

Aina ei tarvitse olla niin järkevä. Sitten jaksaa taas tarpoa jalat maassa.

Anna mennä.

Kirjallisuus: Damansio, A. 2003. Spinozaa etsimässä - ilo, suru ja tuntevat aivot. Terra Cognita: Helsinki. 

Marraskuussa on lupa varjoille

"Marraskuun iltoina nähdä voi kummia,
hämärän hahmoja, varjoja tummia.
Lieneekö tonttu vai naapurin kissa,
vilahdus vain – se on kadoksissa."

On jotenkin lohdullista, että on niin pimeää ja märkää. Sääukkoa surettaa. Eihän kukaan ei ole täydellinen.

Tunne ja järki saavat kerrankin olla yhtä mieltä; on lupa haalia ympärille pehmeää, villaista ja höyryävää ja kaivautua omaan koloon. Saa murehtia, märehtiä, hykerrellä ja hihkua kaikki, mikä on tullakseen.

Vasta pimeässä näkee kunnolla. Valo rajaa kirkkauden ja koettaa kätkeä varjot. Mutta varjot kuuluvat elämään.

Väsyn valosta. Kesällä silmät ovat auringosta arat ja pää kaikesta tekemisestä täysi. Marraskuussa pimeäeläjäni herää ja antaa minulle uutta voimaa tarpoa talvikengillä sateessa.

Sitä paitsi enää on vain viisi viikkoa jouluun. Aion inspiroitua siitä.

 

Nyt, ei myöhemmin

Kesä on jollain tavalla taianomaista aikaa. Päivät ovat pitkiä ja yöt kuumia ja ilma on toiveista ja tuoksuista sakea. Kesä on ääripäitä; hurjia myrskyjä ja seisovaa tuulta, auringon pistelyä iholla ja kylmästä töröttäviä käsikarvoja. Kesällä mitä tahansa voi tapahtua.

Kesällä on huimat mahdollisuudet elää täysillä tai toisaalta kesällä on aikaa pysähtyä miettimään itseä ja ympärillä olevia asioita. Miltä minusta tuntuu juuri nyt? Olenko onnellinen? Mikä tekee minut onnelliseksi? Entä mikä estää onnellisuuttani? Mitä kaipaan ja minkä voisin jättää taakseni? Välillä on hyvä pysähtyä kuuntelemaan, mitä sanottavaa itsellä on.

Jos olet tyytyväinen, anna sen tunteen vallata itsesi. Anna hymyn tulla, rutista itseäsi ja tunne oma lämpösi. Olet ihana! Jos taas kaipaat muutosta, päätä tehdä se. Nyt, ei myöhemmin. Olet sen arvoinen.

Tunteilua

Muiden ihmisten vaikutus omaan hyvinvointiimme on uskomattoman suuri. Muistatko ne kerrat, jolloin perheenjäsenesi oli pahalla tuulella ja tartutti fiiliksensä sinuun? Tai kun ystäväsi oli todella surullinen ja sai sinutkin surulliseksi?

Empatia itsessään on hyvä asia. Se on yksi tärkeimmistä asioista toisten ihmisten kanssa toimiessa. Toisen tunnetilan sieppaaminen ei kuitenkaan tee hyvää kenellekään.

Kun perheenjäsenesi on pahalla tuulella tai ystäväsi surullinen, sinun ei tarvitse tuntea samoin. Voit ymmärtää, miltä heistä tuntuu ja koettaa auttaa, mutta omaa hyväntuulisuutta ei kannata pilata. Ei ole toiselta pois, jos et aloita takaisin äksyilyä. Ehkäpä voit tartuttaa oman hyväntuulisuutesi toiseen.

Toisaalta taas ei kannata tuomita toisen tunnetilaa. Ethän sinäkään haluaisi äkäisenä kuulla, ettei äksyilystäsi ole mitään hyötyä. Tärkeää onkin osata tukea toista ja antaa hänen tuntea se, mitä tuntee. Silloin tunnetasolla säilyy tasapaino, eikä ikäviä tuntemuksia kasaudu. Samalla saat itsellesi onnistuneen fiiliksen.

Taukomusiikki

Kuuntelin ja katselin Rihannan Diamonds-kappaletta. Se sopii juuri sellaisiin taukoihin, jolloin haluaa uppoutua tuntemaan jotain.

Musiikkivideo ja kappale aiheuttavat minussa kylmiä väreitä; sellaista hallittua ja kaivattua tuskaa, joka antaa voimaa. Mitä kappale sinussa herättää?

Onni onnettomuudessa

Puhun jatkuvasti onnellisuuden tavoittelusta ja hyvän olon saavuttamisesta. Nyt on kuitenkin varoituksen sanan paikka.

Jotta voimme kokea olevamme onnellisia, meidän on koettava myös negatiivisia tuntemuksia. Ilman niitä emme voi tietää, milloin olemme tyytyväisiä.

En kannata heittäytymistä sellaisen onnellisuuskuplan sisään, jossa kaikki paha muuttuu hyväksi. On ehdottoman tärkeää välillä suuttua, ärsyyntyä, pettyä, itkeä, raivota ja manata. Negatiiviset tunteet inhimillistävät ja helpottavat monia tilanteita. Siksi meillä ne tunteet ovat!

Minusta onkin tärkeää huomata oikea tarve negistelylle. Turha maailman mustaaminen ei helpota oloa, mutta tarpeen tullen on onni heittäytyä onnettomuuteen.

Hyvää hyvänä

On olemassa kahdenlaisia hyviä asioita. Niitä, joita pidämme hyvinä ja niitä, jotka ovat hyviä. Ero ei ole suuri, mutta tarkkana tyttönä tai poikana voit huomata sen. Annan esimerkkejä.

Pidän hyvänä luonnossa ulkoilua. Luonto itsessään on, erilaisista mielipiteistä huolimatta, hyvää, koska sen tarkoitus on luoda ja ylläpitää elämää. Muita alkukantaisesti hyviä asioita ovat esimerkiksi vesi, ilma, rakkaus, tuli, kukat, aurinko ja tähtitaivas.

Tarkoitan puhtaasti hyvillä asioilla sellaisia, jotka ovat hyviä päivästä toiseen. Toisena päivänä luonnossa ulkoilu on mielestäni pahasta, koska on liian märkää tai liian kylmä. En silti koskaan koe, että luonto itsessään olisi pahaa.

Miksi tämä erottelu on mielestäni tärkeää huomata? Jotta voimme yllättyä ja nauttia, kun huomaamme jonkin asian olevan hyvä. Ja jotta voimme iloita niistä, joita pidämme hyvinä. Erottelu rikastaa päiviämme ja aktivoi ajatuksia suuntautumaan onnea tuottaviin asioihin.

Hugon turkki karkasi tuuleen.

Tunteella #2

Haluan hieman tarkentaa edellistä julkaisuani.

Olen vahvasti sitä mieltä, että tunteet värittävät elämää ja tekevät arjesta erikoisempaa. Päivät eivät rutiineista huolimatta muistuta toisiaan niin paljon, kun ymmärtää antaa tunteille välillä vallan.

Enkä nyt tarkoita sellaista älytöntä hehkuttamista pikkuasioista tai syvää masentumista vielä pienemmistä asioista. Tarkoitan sellaista elän juuri nyt -tunnetta.

Sen tunteen tunnistaa siitä, että se tulee, kun sitä ei odota. Se pysäyttää ajattelemaan ja saa vahvan minuuden tuntemuksen aikaiseksi. Juuri nyt minä olen tässä ja tämä on mieletöntä. Tunteeseen kuuluu usein myös yhteisöllisyyden kokeminen. (Okei, tämä kuulostaa vähän uskonnolliselta herätykseltä, mutta en nyt tarkoita sellaista.)

Tuollainen tunne ei välttämättä vain ilmaannu jostain. Siksipä sitä täytyy houkutella esiin. Itselläni paras keino tunteen heräämiseen on juuri aamuisin, kun olen ulkoiluttamassa koiria. Ylipäänsä luonto on aika hyvä inspiraation lähde tunteelle.

Jos tunne tuntuu olevan ihan hukassa, sellainen kannattaa kehitellä. Millaisissa tilanteissa tunnet eniten olevasi elossa? Oletko silloin liikkeessä vai paikallasi? Kuunteletko esimerkiksi musiikkia, hiljaisuutta tai tuulta? Tarvitseeko sinun nähdä jotain erikoista, kuten ensilumi, koiran hännänheilutus tai tietty elokuva? Mieti, miltä tunne tuntuu. Anna tunteen irrottaa sinut arjesta, velvollisuuksista ja aikatauluista. Antaudu hetkeksi vain omalle olollesi.

Tunteella

Syksy on virallisesti tullut. Kertoilin aiemmin syksyn mukanaan tuomista syvistä tunteista. Nyttemmin ne tunteet alkavat hiukan laantua. Se on minusta ikävää, sillä voimakkaat tunteet tekevät olon vahvaksi.

Toisaalta liian tunteellinen elämä on rankkaa. Huomaahan sen taiteilijoiden kurjista kohtaloista. Mutta harmittomampi tunteilu toisinaan, vaikkapa vahva onnen tunne aamulla koiria pissattaessa, on tärkeää. Jos tunteet eivät meinaa nousta pintaan itsestään, on niitä syytä hieman herätellä. Voit aloittaa vaikkapa alla olevien kuvien tunnelmista.

Elossa

Jos mä suljen mun silmät ei ole mitään pahaa.

Juoksen kultaisella hiekalla aurinkorantaa.
Ja mul on tunne että joku mua linssiin sahaa.
Etsin ihmistä joka täällä vastuuta kantaa.
Mut joka luukulla sama laulu: "Onko rahaa?"
Kysyn voisko täällä rakkautta saada ja pois saman antaa.
Beibi, haluan vain rakkautta saada ja pois saman antaa. 

      (Pariisin Kevät - Ehkä kaikki palaa itsestään ennalleen) 

Alkavan syksyn merkkejä on jo ilmassa. Puut alkavat kellastua ja kukat kukkivat hullun lailla ennen kuin ne menettävät terälehtensä. Tuuli ujuttautuu niskaan viileänä ja raikkaana ja neuleiden määrä bussipysäkillä lisääntyy.

On sääli, kun Suomen kaunis kesä on niin lyhyt. Jostain syystä vihreän ruohon ja koivun tuoksun mukana - ainakin minulta - katoaa spontaanius ja avoimuus uusia asioita kohtaan. Harmaina päivinä ei tule tehtyä mitään jännää.

Syksyn kiitokseksi on kuitenkin sanottava, että jos kesä vie mennessään avoimuuden ja tietynlaisen vapauden, syksy tuo mukanaan repullisen uusia tunteita. Näin kesän viime metreillä huomaan kelluvani yhä useammin erilaisten tunnetilojen keskellä. Tunteet vaihtelevat voimakkaina rakkaudesta epätoivoon. Mielenkiintoisin niistä on kiehtova menetyksen tunne. Kumma kyllä sen tunteen vallassa tuntee kykenevänsä mihin vain.

Lieneekö jokasyksyisen tunteiluni syy biologiassa, liiallisessa elokuvien katselussa tai lisääntyneessä musiikin kuuntelussa; sillä ei ole väliä. Väliä on sillä, että näin loppukesästä, voimakkaiden tunteiden vallatessa mieleni, tunnen oikein voimakkaasti olevani elossa.

P.S. Tunteiluun ja ajatteluun suosittelen pitkiä kävelylenkkejä ja taustamusiikiksi Pariisin Kevättä.