Miksi tuo käyttäytyy noin?

Me olemme kaikki oman elämämme minuja. Olemme kokonaisuuksia, johon vaikuttavat monet asiat aina aiemmista elämänkokemuksista senhetkiseen tunnetilaan. Mitä tahansa teemmekin, hyvää tai pahaa - tavoittelemme sillä yleensä jotain itsellemme.

Kun olemme tekemisissä toistemme kanssa, meidän pitää vain hyväksyä, että minä olen sinun elämäsi sinä. Tiedämmehän omasta kokemuksesta, että monesti käytöksemme ja tekomme johtuvat jostain itsessämme olevasta syystä, eivät toisesta ihmisestä. Olemme pahalla tuulella, on vaikea elämäntilanne, stressaamme tai päätä särkee. Nämä vaikuttavat siihen, miten kohtaamme toisen. Huono käytös kertoo yleensä, että ihmisellä on ongelmia itsensä kanssa.

Ihmisellä on aina joku omasta elämästään kumpuava syy sille, miksi hän käyttäytyy ikävällä tavalla. On ihan sama, kuka siinä on vastassa. Toisen huono käytös ei johdu välttämättä siitä, mitä juuri me olemme tehneet joutuessamme kärsimään siitä. Lopulta sillä ei ole väliä, kuka sattuu olemaan huonon käytöksemme vastaanottaja. Kunhan saamme purkaa oloamme.

Elämämme tärkein suhde

Eipä tässä mitään ihmeempiä, koulua ja töitä ja vähän kiirettä. Sekunnit, minuutit, tunnit, päivät, viikot, kuukaudet, vuodet - kaikki tuntuvat olevan nykyään liian lyhyitä. Tärkein parisuhteemme on muodostunut kelloon ja kuten erotilastojen trendikäyrä ja lisääntyneet stressioireet osoittavat, suhteemme eivät voi hyvin.

Kuten suhteissa yleensäkin, suhteessa kellon kanssa on hyviä ja huonoja hetkiä. Välillä nautitaan yhdessä hitaista päivistä ja mukavasta tekemisestä, mutta toisinaan tapellaan, kiukutellaan ja ollaan tyytymättömiä. Tappelut muodostuvat yleensä siitä, kun suhteen jompi kumpi osapuoli on toista edellä, odottaa toiselta liikoja, ei ole tarpeeksi läsnä tai ei anna omaa aikaa.

Parisuhteessa olennaista ei kuitenkaan ole syyttää kumpaakaan osapuolta. On pohdittava, mitä voisi itse tehdä jatkossa toisin. Jos kello ei anna periksi, on katse käännettävä itseen. Hyväksynkö käytettävissä olevan ajan sellaisena kuin se on vai yritänkö muuttaa sitä? Varaanko riittävästi aikaa asioille, joita haluan tehdä? Pyydänkö oma-aloitteisesti omaa aikaa vai annanko kellon määritellä tekemiseni?

Suhteessa kellon kanssa on oltava kärsivällinen. Verkkaisina hetkinä on lupa pysähtyä nauttimaan. Toisaalta kun aika on tiukilla, täytyy keskittyä olennaiseen ja tiputtaa jotain pois. Se, mistä luovut nyt, ei ole lopullisesti poissa. Myöhemmin uudelleen.

Aikaa on niille asioille, joille sitä haluaa olevan.

Kiusaaminen ei ole vain kiusatun asia

Kiusaaminen on ollut jo jonkin aikaa keskustelua herättänyt aihe mediassa. Kiusaamistarinat ovat nousseet esiin ja kiusaamisen estämisen keinoja on mietitty julkisessa keskustelussa.

Kiusaaminen on moniulotteinen aihe, johon liittyy paitsi kiusatun näkökulma, myös kiusaajan ajatukset ja toiminta, molempien osapuolten läheiset, kiusaamistilanteessa työskentelevät kuten kasvatuksen ammattilaiset, ympäröivä sosiaalinen konteksti ja vielä laajemmin kulttuuri, jossa eletään. Julkisessa keskustelussa esiin nousee kuitenkin useimmiten vain yksi näkökulma: kiusatun kokemus ja kokemusen vaikutukset kiusattuun.

On selvää, että kiusatun kokemus kiusaamisesta on aina henkilökohtainen ja aina totta. Jos kiusattu kokee itsensä kaltoin kohdelluksi, kokemus on todellinen ja aito kaikista vastaväitteistä huolimatta. Kiusaaminen on aina väärin, mutta se ei ole välttämättä niin yksinkertainen asia kuin mediassa julkisuuteen nousseissa kiusaamistarinoissa esitetään.

Entä kaikki muut kiusaamistapahtuman ympärillä? Kiusaamista tapahtuu erilaisissa konteksteissa ja kaikenikäisissä ryhmissä koulumaailmasta työelämään. On myös hyvin erityyppistä kiusaamista fyysisestä härkkimisestä sosiaaliseen vaikuttamiseen, kuten ryhmän ulkopuolelle jättäminen.

Tietääkö kiusaaja aina kiusaavansa? Mitä jos kyse ei olekkaan julmuudesta ja halusta alistaa toista, vaan puutteellisista vuorovaikutustaidoista, jolloin kiusaaja toimii tietämättään tavalla, joka tuntuu kiusatusta vahingoittavalta? Esimerkiksi peruskouluikäiset lapset eivät kykene välttämättä ymmärtämään aidosti toimintansa vaikutuksia muissa ihmisissä. Lapsethan vasta opettelevat sosiaalisia taitoja ja testailevat rajoja muiden ihmisten kanssa toimimisessa. Voi myös olla, että esimerkiksi esimiehen toiminta tuntuu alaisen mielestä kiusaamiselta, vaikka esimies toimisi pelkästään työtehtävänsä vaatimalla tavalla. Kiusaaminen on usein kiusatun kokemus, jolloin kiusattu voi tulkita tilanteen hyvin eri tavalla kuin kiusaaja.

Mitä jos kiusattu kiusaakin kiusaajaa? Lapset kiusaavat helposti ristiin; kun toinen ärsyttää, hänelle aiheutetaan pahaa mieltä, jolloin toinen kostaa ja oravanpyörä on valmis. Työelämässä taas esimies-alaissuhteessa tapahtuva kiusaaminen voi helposti tuntua esimiehestäkin siltä, että alainen kiusaa häntä. Tällaiset tarinat eivät kuitenkaan usein päädy julkisuuteen, koska työnantajaa sitoo vaitiolovelvollisuus ja työehtosopimukseen liittyvät lailliset säädökset alaista tiukemmin. On myös otettava huomioon, että pinnalle nostetut kiusaamistarinat voivat aiheuttaa vakavia seurauksia kiusaajan elämänlaadulle, kuten työuralle. Kiusattu ei ole aina voimaton uhri.

Kiusattu voi myös hakeutua tietämättään uhriksi. Kun kiusaamistilanteeseen puututaan kolmannen osapuolen toimesta (esimerkiksi koulussa opettaja tai työelämässä luottamusmies), kiusattu saa yleensä paljon huomiota. Huomio voi olla niin tärkeää kiusatulle, että hän hakeutuu jatkossakin, ehkä tiedostamattaan, helpommin uhrin asemaan. Kiusattu voi tahallaan (vahingossa tai tarkoituksella) toimia provosoivasti, esittää esimerkiksi kärkkäitä mielipiteitä, jättäytyä ryhmän ulkopuolelle, sulkea korvansa hänelle hyvää haluavilta tai tulkita muiden toiminnan itseä vahingoittavaksi.

Korostan, että mikään ei oikeuta kiusaamaan ketään. Kiusaaminen on ehdottomasti haitallista ja tuomittavaa toimintaa. Kiusaaminen ei kuitenkaan ole aina yksioikoisesti kiusaaja kiusaa uhria -tyylistä, vaan siihen voi liittyä useita ulottuvuuksia, erilaisia rooleja ja roolien vaihtelua. Kiusaaminen on yhteinen asia, joka on olemassa aina ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa - tiesivät kaikki osapuolet sen olemassaolosta tai eivät.

Kaikki tietävät, että kiusaaminen voi vaikuttaa kiusattuun voimakkaasti ja aiheuttaa vakaviakin psyykkisiä oireita. Kiusatun kokemusten vatvomiseen on nyt käytetty riittävästi aikaa julkisessa keskustelussa. Keskeistä on nyt keskittyä siihen, millaisia merkityksiä kiusaamiselle annetaan, miten siihen suhtaudutaan, miten siihen puututaan, keiden toimesta ja miten kiusaamistilanteen jälkihoito toteutetaan. Kiusaaminen ei ole ainoastaan uhrin kokemus, vaan ryhmän yhteinen ilmiö, jossa jokaisella jäsenellä on väliä ja vastuu omasta toiminnastaan.

Kiehuntaa kuumista fitnesskuvista

Fitnessvillitys on herättänyt jo jonkin aikaa enemmän ja vähemmän kuhinaa. On pöhisty esimerkiksi fitneksen vallankumouksesta ja yleistymisestä, lajin terveellisyydestä sekä siitä mikä oikeastaan on fitnestä ja mikä ei. Tällä hetkellä puhistaan fitnessmisujen somekuvajulkaisuista.

Pääongelmana on, että vähemmän fitneksiä harmittaa, kun timmit kisut esittelevät hyveitään vähissä vaatteissa ja kuvia julkaisevia ärsyttää, kun heidän ei anneta toteuttaa itseään omalla tavallaan. Tyypillisiä argumentteja puolesta ja vastaan ovat: lasten silmät menevät pilalle kuvia katsellessa, nuoret tytöt tekevät itsestään lapsipornotähtiä matkimalla vähäpukeisia fitnesskuvia, miehetkin julkaisevat paidattomia kuvia, joten mikseivät naiset saisi, kateelliset panettelevat.

Katsoi asiaa kummasta näkökulmasta tahansa, jokaiselle on selvää, että vähillä vaatteilla verhoiltujen timmien vartalokuvien tarkoitus on provosoida. Kuvia julkaisevat fitnessharrastajat haluavat osoittaa, että työllä saa tuloksia. Vähemmän fitnekset taas reagoivat juuri kuvien julkaisijoiden haluamalla tavalla; provosoituen. Ja kun nuotioon heittää lisää puuta, tuli leimahtaa. Kohu nostaa kohun kynnystä, jolloin (tässä tapauksessa vaatteiden osalta) vähempi on parempi.

Kukin tyylillään, mutta jokaisen olisi hyvä pohtia omaa vastuutaan. Kuka katsoo julkaisuja, kenen ja miksi? Netti ei ole pullollaan puolialastonkuvia. Jokainen näpyttelee omat hakusanansa Googleen ja klikkailee omien kuvakanaviensa seurattavat. Sitä näkee, mitä haluaa. Jos muiden hyvännäköiset vartalot ärsyttävät tai tekevät oman olon riittämättömäksi, kannattaa miettiä, mistä oma reaktio johtuu.

Toisaalta toisin päin; kuka julkaisee, kenelle ja miksi? Jokainen voi itse vaikuttaa omilla julkaisuillaan siihen, millaista huomiota saa osakseen. Jos itseen kohdistuva palaute ei ole mieleistä, kannattaa kurkata omista profiileista, millaisia mielikuvia kuvillaan aiheuttaa. On eri asia julkaista kuvia mustikkaämpäristä kuin stringipepusta - se nyt vaan kertoo jotain ihmisestä. Mikä tahansa itseen liittyvän täydellisen ominaisuuden esitteleminen aiheuttaa helposti kateutta, epävarmuutta ja uhkan kokemuksia muissa ihmisissä, jolloin reaktio on negatiivinen.

Kuvat: fansshare.com & hdwallpapers.cat

Kysymys ei kuulu, onko vähissä vaatteissa esiintyminen oikein vai väärin.

Kyse on molemmin puolin siitä, että sitä saa, mitä tilaa.

Viisaat antavat olla

Olen paasannut siitä, että vuorovaikutussuhteiden onnistuminen on omalla vastuulla. Väitän, että kyse on omasta käytöksestä ja asenteesta. Joudun kuitenkin tunnustamaan, että aina se ei kuitenkaan mene niin.

Jotkut vuorovaikutussuhteet eivät yksinkertaisesti onnistu. Ehkä suhteen jompi kumpi osapuoli ei halua toiselle hyvää, ei koe saavansa suhteesta tarpeeksi, ei anna itsestään riittävästi, ei ole kiinnostunut toisesta tai pitää toista uhkana. Oli miten tahansa, suhde ei tyydytä kumpaakaan tai toista osapuolta.

On ihan ok tunnustaa itselleen ja toiselle,

että tähän vuorovaikutussuhteeseen ei kannata panostaa.

Voi olla oikeastaan aika helpottavaa todeta itselle, että hänen kanssaan minä en tule toimeen tai häneen minua ei huvita käyttää energiaa. Koska kuitenkin kaikkien kanssa pitää tulla toimeen ja niin edelleen, kannattaa muistuttaa itselle, että toisesta pahaa ajatteleminen tai kaunan kantaminen kuormittaa eniten itseä. Vaikka jostakusta ei ylintä ystävää saisikaan, ei se tarkoita, että pitäisi kaikin keinoin pyrkiä hävittämään hänet elämästä. Poissa mielestä voi olla, vaikka silloin tällöin näkisikin.

Jospa vain päästäisi irti ja antaisi olla?

Muilla ihmisillä on oikeus onneen ja auvoon, vaikka sinä et hänestä pitäisikään. Toisen voi olla ihan yhtä hyvä olla ilman sinua kuin sinun ilman häntä.

"Heikot ihmiset kostavat, vahvat antavat anteeksi ja viisaat antavat olla."

- tuntematon

Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen

Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen on juuri sitä itseään: vaikeaa. Miten sanoa toiselle ihmiselle jotain, mitä hän ei haluaisi kuulla?

Mitenköhän toinen reagoi, kun aloitan vaikeasta asiasta puhumisen? Loukkaantuuko hän? Mitä jos olenkin itse väärässä? Jos ikävät asiat on vaikeaa tuoda julkiseksi, kannattaa miettiä, miksi niistä puhuminen olisi hyödyllistä. Miksi haluaisin sanoa jostain toiselle? Onko sanominen oikeasti sen arvoista vai voisinko itse opetella suhtautumaan hankalaan asiaan toisin? Kun päätös puheeksiottamisesta on tehty, se kannattaa kääntää omassa ja toisen mielessä voimavaraksi.

Haluan puhua tästä asiasta, koska uskon, että se parantaa suhdettamme entisestään. Arvostan toista niin paljon, että olen valmis keskustelun avulla näkemään vaivaa suhteemme eteen.

Suraavaksi voisi olla syytä tarkistaa, millä tavalla itsellä on tapana nostaa vaikeat asiat esiin. Huudanko? Raivoanko? Piikittelenkö? Huomauttelenko? Nalkutanko? Millä tavalla aloitan lauseen? Onko se "sä et ikinä" -tyyppinen vai "kuule, oon miettinyt yhtä asiaa" -alkuinen? Millaista äänensävyä käytän? Kuulostanko ja näytänkö hyökkäävältä vai ystävälliseltä?

Vaikeiden asioiden puheeksiottamisessa vähiten tarkoituksenmukaista on aiheuttaa toisessa osapuolessa puolustusreaktio; jos toinen kokee tulleensa uhatuksi, hän ei varmasti kuuntele tai ymmärrä sinua.

Lopulta vastuu vaikeasta asiasta puhumiseen on aina itsellä - oli sitten puheeksiottaja tai puheeksiottajan kohde. Kannattaa miettiä, millä tavalla itsellä on tapana reagoida, kun joku nostaa vaikean asian keskusteltavaksi. Suutunko? Loukkaannunko? Puolustaudunko? Annanko toiselle mahdollisuuden kertoa oman mielipiteensä? Kerronko reilusti oman näkemykseni vai vaikenenko?

Puheeksiottajan arvostaminen ja vaikean tilanteen ymmärtäminen auttaa suhtautumaan keskusteluun asiallisesti. On hyvä muistaa, että vaikeasta asiasta keskustellessa molempien osapuolten tavoite on sama: hankala asia halutaan saada käsiteltyä, jotta ihmissuhteesta tulisi entistä parempi.

Harrastukset: kertakäyttösuhteet

"Ilmeisesti ihmissuhteet eivät nykypäivänä enää lukeudu niihin asioihin, joita arvostetaan. Esimerkiksi parisuhteen alkuhuumaan kaikotessa suurin osa suhteista kaatuu, koska ei vaan jakseta panostaa tai antaa itsestään yhtään mitään. Mielestäni nykyään erotaan aivan liian helposti! -- Tänä päivänä arvostetaan nopeita arvoja, omaa mielihyvää ja fyysisyyttä. Musta tuntuu, että kaiken ulkoisen hössötyksen ohessa se sisin jää niin usein huomiotta."

- Jutta, On my way (http://onmyway.fitfashion.fi/2015/01/12/missa-moraali/)

 

 

Me olemme (huomaamattamme) sellaisia kertakäyttösuhteiden harrastajia niin läheisissä ihmissuhteissa kuin satunnaisemmissakin. Toisilta ihmisiltä vaaditaan paljon, koska eihän meidän tarvitse tyytyä mihin tahansa. Jos suhde ei toimi, vaihtoon vaan, koska kyllä ne oikeat elämänkumppanit, ystävät, tuttavat ja työkaverit jostain löytyvät.

 

Vaan mitä jos parempia ihmissuhteita ei löydykään? Ehkäpä parhaat ihmissuhteet eivät odota löytymistään, vaan vaativat vähän enemmän joustamista, kompromisseja, kärsivällisyyttä ja ymmärrystä.

 

"Noh, se perus klisee on, että erilaisuus on rikkaus. Ja se on. Rehellisesti tähän kirjoitan, että en kestäisi katsoa omaa naamaani kovin pitkään. En kestäisi lukea omia ajatuksiani päivästä toiseen. En kestäisi sitä vellovaa samanlaisuutta sekä tasaisuutta. Elämässä pitää olla se ripaus konfliktiä, mutta tietenkin hyvän maun rajoissa."

- Anette, Operaatio Äiti. (http://operaatioaiti.blogspot.fi/2014/02/ajatuksia-ihmissuhteista.html)

 

Kuva: http://spoileralertv.wordpress.com/2011/11/05/generique-de-serie-friends/

 

Taas tapellaan

Minulla on tapana tapella poikaystäväni kanssa paljon. Oikeastaan tappelen aika usein

kaikkien läheisteni kanssa. Taidan olla melkoinen riitapukari.

Miksi riitelystä ei juuri puhuta? Koska ajattelemme, etteivät muut tappele. Hyvissä ihmissuhteissa kaikki menee kivasti, eikä riitelyä tarvita. Tappelu kertoo siitä, että jotain on vialla, jonka vuoksi siitä vaietaan. Eihän minun ihmissuhteissani ole mitään vikaa.

Tappelu on suotta tabu. Kaikki riitelevät joissain ihmissuhteissaan ja silti suhteet ovat usein hyviä. Minä ainakin olen huomannut, että nimenomaan parhaissa ihmissuhteissani tappelen eniten. Ei niiden hyvänpäiväntuttujen kanssa tapella, muttei myöskään koeta elämän parhaita hetkiä.

Riitely on minulle tapa tuulettaa fiiliksiä. Sen avulla taas huomaa, mitkä kaikki asiat ovat hyvin. Ja kun riitelen läheisteni kanssa, en ikinä - riidankaan aikana - haluaisi heistä eroon. Sisimmissäni tiedän, että tuo on kaikkein tärkein.

Älä pelkää riidellä. Tappele avoimesti ja rehellisesti, mutta muista muutama asia. Vika voi olla myös sinussa. Kiitä, kun toinen ymmärtää ja kuuntelee sinua. Kuuntele sinä puolestasi toista avoimesti ja aidosti. Älä provosoi tai sano sellaista, mitä kadut myöhemmin. Tule toista vastaan ja pyydä anteeksi, kun olet tehnyt väärin. Sinun ei tarvitse huutaa.

Ja vielä yksi asia. Jos koet riiteleväsi liikaa, mieti, tarvitseeko joka asiasta nostaa meteliä.

Lue lisää tappelusta:

Tapana tappelu

Hyvä yhdessä

Ylpeyden yli

Onni omanani

Meillä on itsekäs tapa odottaa, että jonkun tai jonkin pitää tehdä meidät onnellisiksi. Kuvittelemme, että kun esimerkiksi joku ymmärtää meitä paremmin tai kun saamme ylennyksen työpaikalla, tulemme onnellisemmiksi.

Emme kuitenkaan aina ymmärrä, että ensinäkään toinen - oli hän kuinka läheinen tahansa - ei voi tietää, mikä tekee minut onnellisemmaksi, jos en kerro sitä hänelle.

Toisekseen saavutukset eivät tee meitä suoraan yhtään sen onnellisemmiksi kuin olimme ennen saavutuksia. Saavutus, kuten ylioppilaaksi tulo tai hyvä palaute tekemästäni tehtävästä, voi hetkellisesti ilahduttaa minua. Se ei kuitenkaan automaattisesti paranna elämäni laatua ja siten tee minua onnelliseksi.

Onni on meissä itsessämme ja jos emme tee itse selväksi itsellemme ja muille,

mikä tekee meidät onnellisiksi, emme voi koskaan saavuttaa onnea.

Esimerkkinä käytän arkista tilannetta, jossa kiire ja paineet ovat aiheuttaneet minulle stressiä. Kiukuttelen läheiselleni ja odotan, että hän ymmärtää olotilani ja valaa minuun luottamusta selviämisestä. On kuitenkin odotettavampaa, että läheiseni turhautuu ja kiukuttelee minulle takaisin. Hän ei voi tietää, mistä kiukutteluni johtuu ja hän näin ollen hän arvaa sen omien tietojensa perusteella. Saan meidät molemmat turhautuneiksi ja itseni entistä stressaantuneemmaksi.

Kun huomaan olevani stressaantunut ja tiedän kiukuttelevani sen takia, minun on vastuullista kertoa siitä läheiselleni. Jos haluan varmasti saada oikeanlaista lohduttamista, minun tulee vielä kertoa, miten toivoisin hänen käyttäytyvän. Näin annan läheiselleni mahdollisuuden ymmärtää minua ja toimia tilanteessa oikein. Lisään paitsi omaa onnellisuuttani, myös hänen onnellisuuttaan. Olen auttanut meitä molempia toimimaan oikein, enkä edes pakottanut itseäni nielemään huonoa oloani.

Loukkaantu(matt)a

Riitely tai riidoissa eläminen ei oikeastaan ole mukavaa, eikä se tuota sellaista hyvää oloa, jonka saisimme jostakin oikeasti mukavasta puuhasta. En käy kiistämään riitelyn tärkeyttä ja välttämättömyyttä. Toisinaan kunnon tappelu on paikallaan. Toisinaan sitä taas tulee harrastettua ihan syyttä.

Otan esimerkiksi toisen loukkaamisen. Jos tuttusi loukkaa sinua, mieti, miksi loukkaannut. Loukkaaminen ei ikinä tunnu mukavalta, mutta asian järkeistämällä siitä voi tehdä aavistuksen inhimillisempää.

Tarkoittiko loukkaaja oikeasti sanojaan? Jos hän välittää sinusta, hän ei välttämättä tarkoittanut loukkausta tai ainakaan hänellä ei ollut tarkoitus satuttaa sinua. Jos sanoja oli tosissaan, hänellä oli epäilemättä siihen jokin syy. Loukkaaja saattaa pitää jotakin toimintaasi ikävänä, joka vuoksi hän toivoisi sinun kiinnittävän siihen huomiota.

Tarvitseeko sinun loukkaantua? Jos tiedät, että loukkaaja oli valmiiksi pahalla tuulella, sinun ei tarvitse pahentaa asiaa. Myös ikävät sanat, joiden tiedät olevan perättömiä, voit jättää omaan arvoonsa. Tiedät itse, ettei loukkaus pidä paikkaansa tai se ei ole riitelyn arvoinen asia.

Kun ymmärrät loukkaajaa, sinun ei tarvitse puolustautua (ja jatkaa riitaa). Voit sanoa typerykselle, että hänen sanansa eivät ole totta. Suosittelen kokeilemaan myös aseistariisuutumistaktiikkaa. Sano, ettet halua riidellä ja jos loukkaajalla on jotakin kritisoitavaa toiminnastasi, hänen on esitettävä se reilummin. Ethän sinäkään loukkaa häntä.

Tapana tappelu

En haluaisi tapella, mutta tappelen silti. Riitelen usein ja tarmokkaasti. Useimmiten olen itse oikeassa, mutta muut eivät ymmärrä minua. Viimeisin rumba kehkeytyi, kun eräs rakkaani ei hyväksynyt valintojani ja pyrki muuttamaan toimintatapaani. Samalla kaikki vanhat kaunat nousivat pintaan ja loppujen lopuksi tuntui, että kalliokin voisi liikkua ongelmien määrästä.

Voin selitellä taipumustani riitelyyn menneisyydelläni, tempperamenttisuudellani, tai sillä, että olen yksinkertaisesti fiksumpi ja parempi kuin muut ja minua pitäisi kohdella aina haluamallani tavalla.
Eihän se kuitenkaan mene niin - me molemmat tiedämme sen. Riitelen, koska tappelu on minusta mukavaa. Se tuulettaa ihmissuhdetta ja tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Me selvisimme tästä, joten me selviämme mistä tahansa.
Sitä paitsi mahdottomalta tuntuva kiehtoo. Vaikealta tuntuva ihmissuhde vetää puoleensa kuin valo yöperhosta. Hetkinä, joina tuntee kyseisen ihmissuhteen sujuvan, voi kokea todellista onnistumisen tunnetta.