On enemmän kuin hyvä taito opetella pitämään lupaukset.
3.1.2013
Lupaukset
Lupaus on aina lupaus. Lupauksen pettäjä saattaa satuttaa pahemmin kuin kuvitteleekaan. Oli kyse sitten pienestä tai isosta lupauksesta. Koskaan kun ei voi tietää, minkä kokoinen lupaus on toisen mielestä.
2.1.2013
Vuosikooste 2012
Mitä muistoja vuodelta 2012 jäi? Mistä vuosi koostui? Olen kerännyt alle liudan muistoja omasta vuodestani.
Suosittelen sinuakin käymään ajan kanssa kuvatiedostosi läpi ja palaamaan viime vuoteen. Vuoteen, jolloin ei ollut kunnollista kesää (vai oliko?), talvi alkoi aikaisin ja tasavallan presidentti vaihtui.

![]() |
| Aloitin vuoteni veljeni kanssa mummolassa Mansikka-aholla. Päiviin kuuluivat eläinten jälkien seuraaminen, lehtien lueskelu ja lautapelien pelailu. |
![]() |
| Ihastelin koko vuoden luontoa ja sen ihmeitä. |
![]() |
| Herkuttelin ja nautin hyvistä elokuvista. Loppuvuodesta koukutuin House-tvsarjaan. |
![]() |
| Laitoin ruokaa ja katselin, kun muut laittoivat. Minulle ruokailuhetket ovat sosiaalinen tapahtuma ja päivän tauko. |
![]() |
| Lepäilin ja lekottelin ja ihastelin unia päivisinkin. |
![]() |
| Olin (hengessä) mukana useissa rakennus- ja remontointiprojekteissa. |
![]() |
| Tutustuin yliopisto-opiskeluun ja sen viihteellisempään puoleen. |
![]() |
| Ulkoilin ja urheilin yksin ja ystävien ja läheisten kanssa. |
![]() |
| Arvostin kotia ja rakastuin siihen joka päivä uudelleen. |
![]() |
| Ihailin toisen koirani luomaa uutta elämää. |
![]() |
| Muutin uuteen kotiin ja yritin sopeutua erilaiseen elämään. Välillä pillitin ja ikävöin maalaiskotiin, välillä yllätyin sisustustaidoistani. |
![]() |
| Fiilistelin vuodenajoilla ja nautin hetkistä ulkosalla. |
![]() |
| Matkustin ja matkasin, kauimmaisin kohde oli Turkki. Muita paikkoja olivat mm. Linnanmäki, Hämeenlinna, Ähtäri, Tampere, Levi... |
![]() |
| Opettelin hyväksymään hetket, jolloin kaikki ei ollut hyvin ja tarttumaan hetkiin, jolloin kaikki tuntui olevan täydellisesti. |
![]() |
| Opettelin juhlimaan silloin, kun siihen oli vähänkin aihetta. |
P.S. Alla päivän aiempi julkaisu omista kuulumisistani ja vuoden alun fiiliksistä.
Kuulumisia
Minun vuoteni vaihtui rauhallisissa tunnelmissa. Vietimme poikaystäväni kanssa iltaa ensin minun maalaiskodissani perheeni luona ja sieltä siirryimme poikaystävän vanhempien luokse. Söimme, nauroimme, söimme lisää, paukuttelimme raketteja, söimme vielä lisää ja pelasimme korttia.
Olen tässä viikon verran kinkannut kipeän nilkan kanssa, kun akillesjänteeni tulehtui. Onneksi kyseessä on vain pieni rasitusvamma, joka alkaa olla paranemaan päin.
Viikon päästä opiskelupuuhat jatkuvat. Back to business. Mukavahan niiden pariin on palata, kun aiheet kiinnostavat ja päivät ovat lyhyitä. Vaihtelua tuovat työpäivät.
Tuossa pari päivää takaperin joku asiakas töissä sanoi, että kevättä kohti mennään. Niinhän sitä mennä porskutetaan. Kevättä ja lisääntyvää valoa kohti. Mitähän kevät tuo tullessaan?
Muistan monet vappuaamut. Silloin on jo niin keväistä. Leskenlehdet alkavat oikoa terälehtiään ja nurmi nostelee korsiaan. Hiirenkorvat, kuiva maa. Niissä on sellainen oma tunnelmansa. Pienenä parasta keväässä olivat vaaleanpunainen kevyt ulkoiluasu ja nilkkoihin ulottuva farkkuhame. Voi kävellä tennareilla ilman, että varpaita paleltaa.
Ennen keväisiä tunnelmia nautitaan talvesta ja paksuista villapaidoista. Ja vielä ehtii juomaan glögiä ja syömään joululta jääneitä pipareita.
Niin pian se vuosi 2012 meni. Eikä uusi alkanut vuosi tunnu yhtään ihmeellisemmältä. No onhan tässä vuosi aikaa nähdä, mitä uudella vuodella on tarjottavana. Otetaan tarjoilut avoimin mielin vastaan.
Hyvää ja tunnelmallista alkanutta vuotta!
![]() |
| Kesä palasi uuden vuoden iltana. |
![]() |
| Juhla-aterialla tarjoiltiin herkkusalaatin lisäksi uuniperunoita ja kokonaista kanaa kastikkeilla. |
Viikon päästä opiskelupuuhat jatkuvat. Back to business. Mukavahan niiden pariin on palata, kun aiheet kiinnostavat ja päivät ovat lyhyitä. Vaihtelua tuovat työpäivät.
Tuossa pari päivää takaperin joku asiakas töissä sanoi, että kevättä kohti mennään. Niinhän sitä mennä porskutetaan. Kevättä ja lisääntyvää valoa kohti. Mitähän kevät tuo tullessaan?
Muistan monet vappuaamut. Silloin on jo niin keväistä. Leskenlehdet alkavat oikoa terälehtiään ja nurmi nostelee korsiaan. Hiirenkorvat, kuiva maa. Niissä on sellainen oma tunnelmansa. Pienenä parasta keväässä olivat vaaleanpunainen kevyt ulkoiluasu ja nilkkoihin ulottuva farkkuhame. Voi kävellä tennareilla ilman, että varpaita paleltaa.
Ennen keväisiä tunnelmia nautitaan talvesta ja paksuista villapaidoista. Ja vielä ehtii juomaan glögiä ja syömään joululta jääneitä pipareita.
Niin pian se vuosi 2012 meni. Eikä uusi alkanut vuosi tunnu yhtään ihmeellisemmältä. No onhan tässä vuosi aikaa nähdä, mitä uudella vuodella on tarjottavana. Otetaan tarjoilut avoimin mielin vastaan.
Hyvää ja tunnelmallista alkanutta vuotta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)