Vastuutonta vallakäyttöä

Olethan sinäkin lukenut sosiaalisesta mediasta erinäisiä kauheita juttuja, joita yksityishenkilöt paljastavat tapahtuneen. Taannoin kauhisteltiin poliisin piittaamattomuutta auton alle jäänyttä lemmikkieläintä kohtaan ja vähän aikaa sitten ihmeteltiin törkeää kunnianloukkausepisodia kahvilassa. Kumma, miten vastuuttomasti ihmiset tai yritykset käyttäytyvät.

Sosiaalinen media on kansan ääni. Sosiaalinen media on ennennäkemättömän jakamisen väline, jonka avulla tieto leviää metsäpalon nopeudella. On hyvä, että sosiaalista mediaa käytetään välineenä yhteiskunnan epäkohtien esiin nostamisessa.

Toisaalta, missä menee sosiaalisessa mediassa sallitun julkaisemisen raja?

Milloin ja millaiset julkaisut ovat liikaa?

Mitä kaikkea sosiaalisessa mediassa saa jakaa ja onko jotain, mistä kannattaisi vaieta?

Sosiaalinen media ja media ylipäänsä ovat mahtivallan välineitä. Julkaistu tieto on kaikkien näkyvissä, arvosteltavissa ja tulkittavissa. Oletko tullut ajatelleeksi, mitä kaikkea pahaa omasta mielestä harmittomalta tuntuva julkaisu voi saada aikaan, kun miljoonat yksityishenkilöt tekevät julkaisusta omat päätelmänsä?

Usein kriittisissä ja epäkohtia esiin nostavassa julkaisussa on kyse yksityishenkilön kokemasta vääryydestä. Henkilön, joka on ollut tilanteessa omien tunteidensa ja tulkintojensa kanssa. Monesti julkaisu on vielä kirjoitettu hieman liioitellen tai provosoivaksi.

 

Onko rehellisissä julkaisuissa aina totuus sellaisenaan?

Mitä mieltä tilanteen toinen osapuoli/osapuolet olisivat?

Onko heillä mahdollisuus kertoa oma mielipiteensä?

Taannoin törmäsin julkaisuun, jossa paljastettiin kuvan ja nimen kanssa henkilö, joka on tehnyt eläinsuojelurikkomuksia. Julkaisussa kehotettiin olemaan myymättä lemmikkejä henkilölle. Julkaisun tarkoitus oli todennäköisesti tarkoitettu hyväksi, mutta tulivatko julkaisijat ajatelleeksi, mitä julkaisu voi tarkoittaa paljastetulle henkilölle loppuelämän ajan?

Sosiaalisessa mediassa julkaiseminen on aina eettinen kysymys. Onko oikein aiheuttaa esimerkiksi potkut ja ammatinharjoittamiskielto sairaanhoitajalle, joka on yhden henkilön mielestä tehnyt hoitovirheen? Tai onko oikein, että yritys, josta joku on saanut huonoa palvelua, menettää kaikki asiakkaansa? Mitä jos kyse onkin ollut yksittäisestä virheestä, jota ei oltaisi toistettu?

Entä onko oikein tukea tykkäämällä, kommentoimalla ja jakamalla väitettä,

jonka ei voi edes tietää olevan totta?

Kuka on loppujen lopuksi vastuussa, kun sosiaalisessa mediassa julkaistu tieto

aiheuttaa vahinkoa jollekulle tai jollekin?

 

 

#kutsunitseäni

Sosiaalisessa mediassa leviää kiusaamisen vastainen kampanja, jossa tarkoituksena on kumota kiusaajien ilkeät kommentit ja korvata ne myönteisillä sanoilla. Ilmiö on laaja ja jopa yllättävän moni on kokenut joutuneensa kiusaamisen uhriksi. Jos uhreja on paljon, silloin kiusaajiakin on.

Olen miettinyt, keitä kiusaajat oikein ovat. Kuka haluaa tieten tahtoen tuhota toisen ihmisen?

On eräs kiusaajatyyppi, jonka epäilen olevan kuitenkin se pahin. Tämä kiusaaja haukkuu sinua, levittää sinusta ilkeitä juoruja, jättää sinut porukan ulkopuolelle, lannistaa, alistaa, satuttaa ja tekee elämästäsi välillä mahdotonta elää. Kiusaaja estää sinulta onnen.

Pahin kiusaajasi olet sinä itse.

Kokeile #kutsumua-haastetta kumoamalla ne ilkeät kommentit, joita ajattelet itsestäsi. Palauta mieleesi, mitä hyvää sinussa on.

Tee haaste joka päivä.

Muistoissa on hyvä elää tai olla elämättä

Kesä taisi jo mennä. Yhtä nopeasti pitää haudata kesävaatteet häkkivaraston ylähyllylle kuin mitä ne sieltä kaivettiin. Minulle kesästä tulee päällimmäisenä mieleen ikävä lapsuudenkotiani, raikkaat salaatit, huono omatunto puhelimen hajottamisesta, hikiset pyöräilyreissut ja sen oivaltaminen, että olemalla katkera satutan eniten itseäni.

Mitä sinulle tulee mieleen tuoreista kesämuistoista?

 

 

Muistot ovat siitä lohdullisia, että ne ovat todella menneitä. Jos ne ovat ikäviä, niihin ei ole pakko palata - aika ei kultaa kaikkea. Jotkin asiat ovat niin kipeitä, ettei niihin ole muuta lääkettä kuin työntää ne mielestä jonnekin, missä aivojen automaattinen sisäisen mielenrauhan suojelu vangitsee ne. Kun pahat muistot ovat poissa mielestä, meillä on taas voimaa olla vastaanottavaisia.

 

 

Toisaalta muistot ovat niitä, jotka pysyvät. Ihaniin hetkiin voi palata aina uudelleen ja hyvistä kokemuksista saa voimaa. Minä esimerkiksi muistelen Kaija Koon upeaa ja voimaannuttavaa keikkaa, kun tuntuu, etten enää jaksaisi. Kun taas ikävöin perhettäni, elän uudelleen hetket ihanissa lähisuvun rapujuhlissa.
 

Kun menneet kulkevat mukanamme sellaisina kuin haluamme, nykyinen on jotain, joka meidän täytyy kopata sellaisena kuin se on. Emme voi välttämättä vaikuttaa siihen, mitä syliimme kaadetaan, mutta voimme valita, millä mielin tartumme meille annettuun. Mistä teemme muistoja ja millaisia muistoja haluamme saada? Minkä annamme valua sylistämme tarttumatta siihen lainkaan - onko elämämme jotain ohi menevää vai jotain, jota aktiivisesti elämme ja työstämme joka päivä?

 

 

Alkavan (kirjoittelultaan aktiivisemman) syksyn teemoja ovat muun muassa itsetunnon kehittäminen, itsensä unohtaminen, armollisuus, suvaitsevuus ja hyväksyntä.
 

Muistorikasta ja avointa alkavaa syksyä sinulle!