Aika on rahaa on toinen vaihtoehto

Puut alkavat koota lehtivihreää runkoihin ja linnut kutsuvat toisiaan muuttomatkaa varten. Syksyn tulosta muistuttelevat myös koulujen välituntikellot, jotka kutsuvat opiskelijoita jättämään mato-ongen mökille ja palaamaan omenat kourassa pulpettien ääreen ja luentosaleihin.

Opintojen alkaessa tai jatkuessa opiskelijat häätävät kärpäset kukkarostaan ja haaveilevat rahapussinsa säännöllisestä ravitsemisesta. Valtion avokätisestä sponsoroinnista huolimatta moni miettii mahdollisuutta lisätienestien hankintaan. Olisiko mahdollista työskennellä opintojen ohessa?

Muutama työvuoro viikossa ei kuulosta ylitsepääsemättömältä. Moni muukin tekee niin.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että kukaan meistä ei ole yli-ihminen. Vaikka kalenteri näyttäisi tyhjältä ja luentoja on vain muutama siellä täällä, tekemistä voi yllättäen kertyä. Opiskelu vaatii usein paljon itsenäistä työtä, jolle on yhtä tärkeää merkitä aikaa kuin luennoille tai työtunneille. Oppi ei valitettavasti tartu hutaisten sutaistusta esseestä tai tenttiä edeltävän illan paniikkilukemisesta. Oppiminen on rakenteellista muutosta aivoissa, joka ottaa aikaa toteutuakseen. Lisäksi eri alojen opiskelu eri kouluissa vaativat aikaa eri tavalla. On eri asia suunnitella itse joustavat opinnot työvuorojen ympärille kuin istua pulpetissa ysistä neljään viitenä päivänä viikossa ja juosta loppuviikko töissä.

Opiskeluaika on ainutlaatuinen kokemus, jollaista ei ole välttämättä mahdollista toteuttaa myöhemmin elämässä. Elämiseen löytyy useita rahoitusratkaisuja, joten itsensä loppuun ajamisen ei tarvitse olla vaihtoehto. Itseltä onkin hyvä kysyä, mihin haluaa käyttää aikaa ja millä hinnalla. Jos eläminen vaatii paksumman kukkaron, mistä on mahdollista joustaa: opiskeluista vai vapaa-ajasta? Vai voisiko elämää sopeuttaa rahapussin kokoa ajatellen?

Teet minkä ratkaisun tahansa, tee se itsesi vuoksi - älä todistellaksesi jollekkin jotain.

Itseä täynnä

Olen paasannut siitä, että itsensä kunnioittaminen on avainasemassa tasapainoisissa vuorovaikutussuhteissa. Jotta voi tuottaa toiselle hyvää oloa vuorovaikutuksen kautta, on voitava itse hyvin. Samalla tavalla jotta voi arvostaa toista, on arvostettava itseä. Vaatimattomuutta korostavassa suomalaisuudessa on kuitenkin se ongelma, että itsearvostuksen ja itsekkyyden raja on vaikea hahmottaa.

Milloin itsearvostus muuttuu itsekkyydeksi?

Itsensä arvostaminen on edellytys hyvinvoinnille. On ymmärrettävä, mikä tekee itselle hyvää, jotta sille voi antaa tilaa omassa elämässä. Sitten, kun omaa hyvinvointia edesautetaan muiden kustannuksella, itsearvostuksesta tulee itsekästä.

Itsekäs ihminen käyttää muita ihmisiä pönkittääkseen omaa arvoaan. Hän mitätöi tai vähättelee muiden saavutuksia tai ei kuuntele muita aidosti, korostaa omia hyviä puoliaan ja onnistumisiaan ja kerää ympärilleen vain sellaisia ihmisiä, joista ei ole uhkaa. Itsekäs ihminen ei voi hyvin saadakseen ympärillä olevat voimaan hyvin, vaan hän imee oman hyvinvointinsa muiden heikkouksista.

Itsekäs ihminen vertailee, arvioi ja arvostelee muita ihmisiä suhteessa itseensä. Hän näkee muissa nimenomaan ne huonot puolet, jotka tuovat esiin itsekkään ihmisen omat hyvät asiat. Itsekkään hyvinvointi perustuu pahoinvoinnille, jolloin hyvinvointi ei voi olla aitoa. Itsekkään itsearvostus on ulkoa päin tulevaa, jatkuvasti pönkitystä vaativaa valhetta.

Itseään arvostavan ihmisen ei tarvitse verrata omaa arvoaan muihin. Hän tietää olevansa hyvä ja riittävä sellaisena kuin on, kun hän toimii omien arvojensa ja moraalinsa mukaisesti. Itseään aidosti arvostava löytää arvostuksensa siitä, mitä hän saa aikaan ympäristössä. Voimalla hyvin on mahdollista tehdä asioita, joilla tuottaa hyvää ympäristöön.

Itsearvostuksen ja itsekkyyden tärkein ero on, että itsearvostukseen ei liity paremmuuden kokemista suhteessa muihin, vaan muiden hyvinvoinnin parantaminen oman hyvinvoinnin kautta.

Kuva: leadliaison.com

Ei niin kiva sairasloma

”Epäonni on viivytys, ei tappio.

Se on väliaikainen kiertotie, ei umpikuja.”

Minulta katkesi rannemurtuman jälkiseurauksena tapaturmaisesti peukalon ojentajajänne. Teoriassa seuraukset olivat pienet: peukalo ei enää ojentunut päästä asti. Käytännössä seurauksia on ollut vaikea uskoa: jänne täytyi operoida kirurgisesti, minkä seurauksena peukaloa tuli käsitellä seuraavat viisi viikkoa yhtä varovaisesti kuin ruukkusalaattia ostoskassissa. Se täytyy aina asetella niin, ettei se rutistu ja sitä täytyy kuljettaa varovasti, ettei se pääse taittumaan.

Peukalo aiheutti minulle usean viikon mittaisen sairasloman töistä. Ensimmäinen ajatukseni oli häpeä. Sain pitkän työnhaun kautta ja isolla onnenpotkulla työpaikan, johon en voisikaan mennä tekemään lupaamiani töitä. Olenkin kiittämätön ja laiska työntekijä.

Toinen ajatukseni sairaslomaan liittyen on ollut pelko työkavereideni suhtautumisesta. Minä vietän pitkää lomaa, kun muut ahertavat minunkin puolestani. Olenkin vastuuton ja epäreilu työkaveri.

Kaikki, jotka ovat joutuneet itsestään riippumattomista syistä sairaslomalle, ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että sairasloma on virheellinen käsite. Toki sairaslomalla on vapaa työpaikan luomista rajoitteista kuten aikatauluista, mutta tilalla on liuta muita juttuja, jotka on otettava huomioon. Kyseessä ei ole loma, vaan arkea, johon sisältyy rutiineista selviämistä sairauden rajoittamana.

Sairaus voi aiheuttaa kipuja, lääkityksen tuomaa väsymystä ja aivosumua, toipumiseen liittyvää määrättyä jumppaa, tarvittavien välineiden huoltoa, sairaalassa ravaamista, vakuutuksiin ja korvauksiin liittyvien asioiden hoitamista ja monia muita normaalista arjesta poikkeavia juttuja. Samalla se, mitä voi tehdä, on rajoittunutta. Harrastukset jäävät tauolle, eikä mielipuuhaan voi ryhtyä. Toisaalta käytettävissä oleva lisääntyntyt aika on hyvä käyttää johonkin hyödylliseen, kuten kotihommiin. Lisäksi pitkä sairasloma aiheuttaa ansionmenetystä, koska alasta riippuen palkallinen sairasloma on nollasta päivästä muutamaan viikkoon - palkka ei juokse koko sairasloman ajan.

Pahinta sairaslomalla on tunnustaa itselleen, että yhtäkkiä ei selviäkkään.

Minä en psyty hoitamaan sellaisia asioita, joita voisin terveenä hoitaa. Minä olenkin särkyvä.

Sairasloma ei ole pakotie ansiotyöstä, vaan tielle osunut este, jonka ohi pääseminen vaatii ponnisteluja. Toki sairasloma voi sisältää kivoja juttuja, kuten sellaisten ihmisten tapaamista, joita ei ehtisi nähdä töiden ohessa. Eikö tärkeämpää kuitenkin olisi järjestää arki sellaiseksi, että se sisältäisi riittävästi ihania asioita? Voisiko olla, että se, joka pitää sairaslomaa kivana keinona välttää tylsä arki ja työnteko, ei ole oikeassa työssä, eikä vietä itselleen sopivaa arkea?

//Kirjoitusasua muokattu 7.8.2015 klo 10:00.//