30.12.2013

Lupaava vuosi tulossa


On aika antaa lupauksia tulevalle vuodelle. Monet aikovat lopettaa tupakoinnin, suorittaa opintonsa loppuun, käydä ulkomailla, aloittaa aktiivisemman kuntoilun, tarjota enemmän aikaa läheisille tai viettää tipattoman tammikuun.

Lupauksiin liittyy aina toivo paremmasta, mutta ikävänä puolena on lupauksen antamisen aiheuttama vastuu. Lupauksen pitämiseksi vaaditaan itsekuria, uhrautumista, epämukavuusalueelle astumista ja totutun muuttamista. Usein juuri nämä seikat tekevätkin lupauksesta lipsumisen houkuttelevaksi. On paljon helpompaa ujuttaa lupaus viime vuoden hölmöilyn piikkiin ja palata takaisin vanhaan ja totuttuun.

Mitä jos lupaisimmekin tänä vuonna jotain sellaista, minkä voimme pitää?
Mikä sellainen lupaus olisi sinun kohdallasi?

Minä aion luvata itselleni, että tulevana vuonna opettelen arvostamaan enemmän vahvuuksiani, enkä mitätöi tai unohda niitä heikkouksieni vuoksi. Aion myös luvata opettelevani lisää tunneälystä, jotta voin hyödyntää sitä paremmin ihmissuhteissani.

Lupaavaa uutta vuotta Sinulle jo näin hieman etukäteen!

26.12.2013

Aina ei ole väärin saada enemmän kuin antaa

Joulu oli ja on vielä vähän aikaa. Miten sinun joulusi on sujunut? Minä olen tietysti herkutellut jouluruuilla ja äidin leipomilla pikkuleivillä, naureskellut veljieni juuri niin typerille jutuille, löhnännyt sohvalla mummolassa ja kotona, lenkkeillyt jäisillä maanteillä, yllättynyt kiltteydestäni lahjojen määrän takia ja oivaltanut joitain sellaisia asioita, joita arjessa on vaikeaa huomata.

Olen esimerkiksi oivaltanut, että aina itselle ei mahda mitään, eikä kaikkea itsessä voi muuttaa. Usein ikävimmät ominaisuudet itsessä mahdollistavat ne kaikkein parhaimmat; esimerkiksi minä olen äkkipikainen ja tulistun helposti, mutta toisaalta saan tehokkaasti asioita aikaan ja lepyn nopeasti. Ikävämmät ominaisuuteni ovat osa minua ja ilman niitä minusta puuttuisi paljon hyvää.

Toinen oivaltamani asia liittyy lahjojen saamiseen ja antamiseen. Oikeastaan oivallus on äitini ansiota. Sain nimittäin muilta todella arvokkaita lahjoja, joihin oli selvästi käytetty paljon rahaa. Itse en ollut hankkinut yhtä kalliita lahjoja, joten minuun iski pieni huonon omatunnon poikanen. Olisi pitänyt panostaa enemmän. Äitini kuitenkin sai minut ymmärtämään, että tietenkään kukaan ei oleta minun opiskelijana ja osa-aikaisena työssä käyvänä pystyvän hankkimaan yhtä kalliita lahjoja kuin itse sain. Kukin todella hankkii lahjata omaan budjettiinsa sopivana ja lahjan ajatus on oikeasti se tärkein.

Nautinnollista, tyytyväistä ja antoisaa joulunajan loppua sinulle!





17.12.2013

Millainen lomailija, sellainen loma

Lähes kaikki kaverini ovat jo aloittaneet joululomansa. Olen vähän kateellinen. Minulla on joulupyhiin asti hommia opiskelujuttujen ja töiden vuoksi. Minustakin olisi ihanaa lomailla!

Olen kuitenkin huomannut, että pitkä (oleilu)lomailu ei oikein sovi minulle. Tylsistyn helposti ja alan potea huonoa omatuntoa, kun en tee mitään järkevää. Aivoni eivät saa tarpeeksi virikkeitä ja alan pohtia typeriä asioita. Huomasithan sinäkin sen; kesälomalla en saanut julkaistua mitään täällä, koska minulla oli liian vähän tekemistä, enkä siksi keksinyt mitään kirjoitettavaa.

Siksi minun lomani täytyy sisältää puuhattavaa. Lomani on täydellinen, kun saan reissata, touhuta, ajatella ja vähän kiirehtiä. Tarkemmin ajatellen joululomastani tulee juuri sellainen, joten minun on turhaa olla kateellinen jo lomansa aloittaneille kavereilleni.

Millainen lomailija sinä olet? Aiotko puuhailla koko joululoman vai otatko hyvän asennon sohvalta ja nouset siitä enintään herkkupöytään ja sänkyyn?